Tinnitus Brutale, Korvissa Soi...Soi...Soi

[maidenpoker]

Iron Maiden-Can I Play With Madness

Eipä tällä ole paljoa jakoa Seventh Sonin muiden kappaleiden kanssa mutta ei säväytä huonollakaan tavalla joskin rikkoo pirteydellään hieman levyn yleistunnelmaa. Vanhempi Maiden on taas alkanut soimaan useammin johtuen ehkä pienestä kyllästymisestä uuteen levyyn.

[Lappis]

Lomajurri, vaimoke taisi mennä unten maille tuohon sohvalle. Mutta; Ysärin ehkä SE biisi...

http://www.youtube.com/watch?v=-ufq_FUWPuU" onclick="window.open(this.href);return false;

Edit; Niin ja ennenkuin lähdettiin lähipubiin, niin Blaze Baileyn levyn innoittamana ( The man who would not die ) soitatin vaimokkeelle koko X-Factoryn. Levyhän oli huomattavasti parempi kuin mitä muistin?!
Vaimokkeelle soitin kyseisen levyn sen takia, koska on käynyt ilmi, että nainen diggailee enemmän Brucen ja Blazen sooloista kuin Maidenista. Ja ymmärrän kyllä. Kaverit pääsee totetuttamaan itseään ilman rajoittavaa Steveä. Uppoaa tähänkin osoitteeseen kaverien soolot mutta enemmän kuin Maiden...Nääh. Ei nyt liioitella kuitenkaan!

Edit II:

Voi jumalauta mitä kamaa?! Tämän ku kuulee vielä vinyyliltä niin itku tulee heti alusta lähtien...
http://www.youtube.com/watch?v=rIV6mu0W1E0" onclick="window.open(this.href);return false;

[Real Dead]

Ghost-Elizabeth

[Jussi K]

Trivium - Dusk Dismantled

Kylläpä koliseekin kovaa tämä In Waves heikon Shogunin jälkeen. Pitänee varmaan hankkia hyllyyn.

Edit. Mapen arvostelu ko. levystä

Samaa mieltä, heti ekalla kuuntelulla meni parhaimmaksi Ascendancyn (joka onkin oikeastaan ainoa bändiltä tänne toiminut) jälkeen.

ns: Hell - Let Battle Commence

4-Track Rehearsal Room -demo, eli näitä ltd-levyn (jännän mukavasti samassa järjestyksessä kuin uudella levylläkin) versioita siis, eri kasarivuosilta. Melkoisen erikoinen kaveri ollut tämä originaali-vainaja-vokalisti kiva kuriositeetti nämä ovat bonuksena mutta kuuntelen mieluummin toki itse albumia.

[Jussi K]

Roland Grapow - Under The Same Sun

1999 toisen soolon, Kaleidoscopen "hittisinkku"; täällä pitäisi olla jokin hand-in-hand -hymiö kun Rollen lyriikkaa (joihinkin biiseihin teki vokalisti Mike Vescera, muu miehistökinhän oli aikas ex-Yngwie pitoista) kuuntelee.

I don't care if you are black, red, white or brown
we reach for a better world to become

Saksalaista maailmanparannusta no joo, heh heh

[Karpaasi]

Dream Theater - Through Her Eyes

En olisi ikinä uskonut, että löydän Dream Theaterilta levyn, joka on aivan saatanan tiukka kokonaisuus, mutta joka kaiken kukkuraksi vielä kiilaisi suoraan yhdeksi suosikkialbumeistani ikinä. Awaken, Images and Turdsin ja Change of Seasonsin ihan mukiinmenevien levyjen jälkeen tuli kuunneltua Scenes from a Memory, ja kyllä iskee! Monipuolinen levy, jossa on loistavia melodioita ja ainoastaan Spirit Carries On tjsp. on turhempi kappale. Tarinahan on vähän tyhmä, jos sitä rupeaa tarkemmin kelaamaan, mutta ehkä tästä tyhmyydestä (tai kummallisuudesta) johtuen se juuri kiehtoo. Samapa se, on tämä jopa Operation: Mindcrimea kovempi kokonaisuus.

Ehkä pitäisi tutustua vielä Awakeenkin paremmin...

[Hese]

Edguy - Rock Of Cashel

Kolmanteen ralliin päässyt uudella levyllä ja kyllähän tämä kevyesti ainakin edeltävän, todella huonon Tinnitus Sanctuksen voittaa.

edit. Faces In The Darkness

On Sammetilla kyllä ne kovimmat paukut menneet Avantasiaan. On tämä hyvä, ja mikä tärkeintä parempi kuin edellinen levy mutta ei kyllä oikein irtoa vanhaan malliin.

[Journeyson]

Edguy - Every Night Without You

Viidesti kuunneltu läpi Age Of The Joker ja onhan tämä ehdottomasti parasta Sammettia sitten Edguyn Rocket Riden. Kokonaisuus vaan on parempi kuin aikoihin.

[Jussi K]

^ mitä tuokin nyt tarkoittaa mihin aikoihin, parhain kokonaisuus sitten toissa albuminsa (josta ei siis ole kauhean kauan, julkaisupoliittisesti)?

Running Wild - Return Of The Dragon

Hassua vasta näin reilun 12 vuoden kuuntelun jälkeen huomata, miten Thin Lizzy-vaikutteinen tämäkin RW-klassikko (tai ainakin albuminsa parhaita, top 3 biisi) oikeastaan on. Vaikka tuplakitaraharmoniat ja kelttihenkisten Lizzy/Moore -kappaleiden tyylinen rummutus Jörg Michaelilta eivät nyt tuo yhtään mitään muuta mieleen.
The Rivalry on kuitenkin aina ollut melkoisen ylipitkä, kun jo takakansi mainostaa 68:55 kestoksi. Jos tältä olisi vielä julkaistu sinkku, niin Man On The Moon & The Poison olisivat ensimmäisenä joutaneet lentämään veks, sen täytteeksi. Ihan kuten Black Hand Innillä Dancing On a Minefield ja Poisoned Blood ovat juuri samantasoisia biisejä, jotka tuon kohtalon ihan ansiosta kokivat.

[Hese]

^ mitä tuokin nyt tarkoittaa mihin aikoihin, parhain kokonaisuus sitten toissa albuminsa (josta ei siis ole kauhean kauan, julkaisupoliittisesti)?

Niinpä, jos viittaa että parempaa Sammettia kuin välissä julkaistut Avantasiat niin se nyt vaan on täyttä kukkua.


Edguy - Behind The Gates To Midnight World

Paranee joka kuuntelulla.

[Journeyson]

^ mitä tuokin nyt tarkoittaa mihin aikoihin, parhain kokonaisuus sitten toissa albuminsa (josta ei siis ole kauhean kauan, julkaisupoliittisesti)?

Niinpä, jos viittaa että parempaa Sammettia kuin välissä julkaistut Avantasiat niin se nyt vaan on täyttä kukkua.


Edguy - Behind The Gates To Midnight World

Paranee joka kuuntelulla.

Niin, puhuinkin nyt kaikista Sammet -julkaisuista, en vain Edguyista Selvästi parempi tämä Age Of The Joker on kuin viime vuonna ilmestyneet, hieman huippubiiseistä puutteelliset Avantasiat, parempi kuin Tinnitus Sanctus ja kyllä tällä mainio The Scarecrow'kin hakataan. Myös varsin yliarvostettu Hellfire Club jää taakse.

[Jussi K]

Totta, onhan siellä uusimmall A-kaksikolla vähintäänkin sellaisia ralleja suurimmaksi osaksi, ettei TS:lla vedä vertoja kuin The Pride Of Creation & Dragonfly.

ns: W.A.S.P. - For Whom The Bell Tolls

Ei metallica-cover, vaan 1989 b-puoli, The Headless Childrenin sessioissa reenailtu lopulta ylivoimaiselle The Crimson Idolille nimellä The Gypsy Meets The Boy päätynyttä biisiä sähköisemmin. Hyvin Frankie Banalin rummut jytisevät ja sähkökitarakin tähän tarttuvaan aihioon sopii, vaikka "oikea" onkin se definitiivisempi versio, tietenkin.

[Hese]

Selvästi parempi tämä Age Of The Joker on kuin viime vuonna ilmestyneet, hieman huippubiiseistä puutteelliset Avantasiat, parempi kuin Tinnitus Sanctus ja kyllä tällä mainio The Scarecrow'kin hakataan. Myös varsin yliarvostettu Hellfire Club jää taakse.

Mulle samaa mitä sä oot ottanut Ei sitten millään ole parempi kuin viimeisimmät Avantasiat tai Hellfire Club, TS parempi on kyllä huomattavasti.

Edguy - Breathe

[Jussi K]

Sammet eli ei, minusta noita julkaisuja on sinällään turha vertailla eri bändien/projektien kesken. Vaikka kyllä miekin taipunen (uutta kuulematta; ei se että pöydällä on toistakymmentä CD:tä kuulematta, myös varez-kansio on ollut paljon muutakin täynnänsä kuunneltavaa tässä) siihen miten Tobias on käyttänyt parhaat koukut Avantasian biiseihin jo alusta saakka. Tosin kyllähän osa II:lle ja Scarecrowille mahtuu paljon sellaisia, jotka Edguyn niiden välissä tai sinä aikana tulleille parhaille biiseille häviävät mennentullen.

ns: W.A.S.P. - Hallowed Ground (take # 5, acoustic)

Upeaa tunnelmaa, jos ja kun WTC-biiseistä IE:n kotkanitkusta parannetaan, niin sehän on tämä 10-year anniversary muuten.

my head is bloodied but unbowed
oh father take me unto where I'll lay me down
on hallowed ground

[Journeyson]

Kylläpäs minun mielipiteeni käy ristiin tiettyjen omien kanssa Kummallakin edellisellä Avantasialla sama ongelma: hajoavat loppua kohden. The Wicked Symphony hajoaa tasonsa puolesta nopeasti Runaway Trainin loputtua ja loppupuolella on pari biisiä joista en pidä ollenkaan, sama pätee Angel Of Babyloniin, Rat Racen jälkeen kovin tilkkutäkkiä on levyn taso... Aivan sama nimekäs laulajakaarti, Sammet vie omissa kirjoissani kaikkia vokalisteja ollen heti RJD:n jälkeen lempilaulajani yleisestikin. Myöskin viimeisimpien Avantasioiden yleissoundissa jokin ärsyttää, en ole oikein päässyt vieläkään sinuiksi mikä.

Ja mitä Hellfire Clubiin tulee, viisi ekaa biisiä, Under The Moon, Lavatory Love Machine ja Rise Of The Morning Glory ovat ässäkamaa. Forever on valitettavan tylsähkö balladi ja lopussa oleva turha Lucifer In Love, tylsä Navigator ja komeista vokaaleistaan huolimatta varsin köyhä The Spirit Will Remain, kolme heikompaa biisiä riittää tässä tapauksessa tiputtamaan albumin Edguy -tuotannon keskivaiheille. Lempibändini kyseessä kuitenkin on, siksi voi suhtautuminen poiketa valtavirrasta

Edguy - Faces In The Darkness

[Jussi K]

Jaa-a, mie kun aina irvistelen Tobin avatessa noilla suunsa, että Lande-Kiske-Allen-Catley-ym. seurassa ei välttämättä edes tarvitsisi... Propsit mahtavasta biisinkirjoituksesta toki kaipparille.

Ja miten ne voivat 'hajota loppua kohden', mie en käsitä, jos ja kun siellä on jo viimeisinä kappaleina (järjestyksessä) sellaiset helmet kuin The Edge & Journey To Arcadia? Ensinmainittu tunnelmallisen hyvä juomariballadi ja jälkimmäinen ihan muuten vain käsittämättömän eeppinen melodiapommi, josta joku osuvasti rustasi, miten Bob Catley on kuin pitkän ja kunniakkaan uransa tehnyt vain päästäkseen laulamaan tätä biisiä!
Nooh, makuasioita aina, jos häiskä jaksaa kerran asiakseen kuunnella Saxonin tuotantoa niin hattu pitää ottaa jo piinaavan tylsyydenkeston vuoksi päästä

ns: Masterplan - Time To Be King

mussiikkivideo, meni vähän ohitse viime syksynä kun julkaisivat niin kauan levyn jälkeen.

[Salamalla ratsastaja]

Kesäillan hämärtyessä fiilistellen David Coverdalen debyyttisooloa Whitesnake ja biisinä Peace Lovin' Man. Kerrassaan loistavaa!

[Jyyd]

np: The Poodles - Cuts Like a Knife
Huikeeta AOR/Hard Rockkia Ruotsista, ensin vähän vierastin bändiä mutta tämän biisin myötä tuli tutustuttua muuhunkin materiaaliin.

[Wasted]

Kylläpäs minun mielipiteeni käy ristiin tiettyjen omien kanssa Kummallakin edellisellä Avantasialla sama ongelma: hajoavat loppua kohden. The Wicked Symphony hajoaa tasonsa puolesta nopeasti Runaway Trainin loputtua ja loppupuolella on pari biisiä joista en pidä ollenkaan, sama pätee Angel Of Babyloniin, Rat Racen jälkeen kovin tilkkutäkkiä on levyn taso... Aivan sama nimekäs laulajakaarti, Sammet vie omissa kirjoissani kaikkia vokalisteja ollen heti RJD:n jälkeen lempilaulajani yleisestikin. Myöskin viimeisimpien Avantasioiden yleissoundissa jokin ärsyttää, en ole oikein päässyt vieläkään sinuiksi mikä.

Ja mitä Hellfire Clubiin tulee, viisi ekaa biisiä, Under The Moon, Lavatory Love Machine ja Rise Of The Morning Glory ovat ässäkamaa. Forever on valitettavan tylsähkö balladi ja lopussa oleva turha Lucifer In Love, tylsä Navigator ja komeista vokaaleistaan huolimatta varsin köyhä The Spirit Will Remain, kolme heikompaa biisiä riittää tässä tapauksessa tiputtamaan albumin Edguy -tuotannon keskivaiheille. Lempibändini kyseessä kuitenkin on, siksi voi suhtautuminen poiketa valtavirrasta

Edguy - Faces In The Darkness

Aika rajusti kyllä tosiaan mielipiteet poikkeavat. The Wicked Symphonysta voin tuon kommentin vielä jotenkin ymmärtää, vaikka ihan hyviä ne lopun biisit mielestäni Black Wingsiä lukuunottamatta ovatkin. Mutta Angel of Babylonin lopetusnelikko on kyllä itselleni aivan huikean kovaa kamaa (varsinkin kolme viimeistä, mutta kyllä Symphony of Lifenkin kelpaa mukaan laskea).

Täytyy myös tarttua tuohon Edguyhin sen verran, että Navigator on upean kertosäkeensä turvin mielestäni Hellfire Clubin parhaimmistoa. Noista Hellfire Clubin jälkeisiä Edguy-levyjä olen hyvin vähän kuunnellut, ehkä kertaallen Spotifysta. Sen vähän kuuntelun perusteella ei ole kyllä yhtään vakuuttanut tuo bändin uudempi linja. Aivan eri maata nuo vanhemmat albumit, erityisesti loistava Vain Glory Opera.

Queen - The Miracle
Vähän kokeilen Spotifysta. Eilen kuuntelin Innuendoa ja nyt tätä. Yksittäisiä todella hyviä biisejä kyllä löytyy, mutta nuo popimmat kappaleet (eli suurin osa) eivät toimi sitten yhtään. Onhan bändillä tosi hyvä laulaja, osaava kitaristi ja taito käytää kuoroja hienosti, mutta suurin osa sävellyksistä ei vain tunnu uppoavan. Olen vähän pettynyt.

[reptile]

Kesäillan hämärtyessä fiilistellen David Coverdalen debyyttisooloa Whitesnake ja biisinä Peace Lovin' Man. Kerrassaan loistavaa!

On, todella loistavaa. Itsellä soi hetki sitten loppuun tuo levy ja nyt menossa seuraaja eli Northwinds.

[Jyyd]

np: The Cars - Drive
Enpä olekaan vähään aikaan kuunnellut tätä biisiä, huikeeta kasaripoppia ja syntikkasoundit luo tietyn usvaisen fiiliksen. Toimii.

[Jussi K]

np: The Poodles - Cuts Like a Knife
Huikeeta AOR/Hard Rockkia Ruotsista, ensin vähän vierastin bändiä mutta tämän biisin myötä tuli tutustuttua muuhunkin materiaaliin.

Tuo uusin oli melkoinen pettymys itelleni, tsekkaas edelliseltään (Clash Of The Elements) kappaleet I Rule The Night & Like No Tomorrow niin saat parempaa kuultavaksesi myös debyytin, vokalisti Samuelin Magnus Karlssonin kanssa epäonnistuneen Limb music-bändin jäämistöstä pelastettu, Metal Will Stand Tall on kivaa teknoa Alcatrazz-misulla varustettuna.

Queen - The Miracle
Vähän kokeilen Spotifysta. Eilen kuuntelin Innuendoa ja nyt tätä. Yksittäisiä todella hyviä biisejä kyllä löytyy, mutta nuo popimmat kappaleet (eli suurin osa) eivät toimi sitten yhtään. Onhan bändillä tosi hyvä laulaja, osaava kitaristi ja taito käytää kuoroja hienosti, mutta suurin osa sävellyksistä ei vain tunnu uppoavan. Olen vähän pettynyt.

Elä nyt suoraan noihin viimeisiin (ainakaan et onneksi kuunnellut 1982 Hot Spacea heti, heh) levyihinsä pety, vaikka kaikilla Queeneilla on helmiä. Tuolta Miraclelta heittäisin mm. nimibiisin, Breakthrun & I Want It Allin klassikoiksi, Innuendolta taas nimikon samaten, Show Must Go Onin ja Headlongin (toki erikoisemmat ovat siistejä myös, kuten I'm Going Slightly Mad, Was It All Worth It & The Invisible Man) suositeltaviksi. Eli juurikin noita hyvällä maulla Greatest Hitseille valittuja. Testaas tuo kaksikko ensin, nopeasti kavuttu läpi ja hoksaat ennen kuin kukaan 1970-luvun fanaatikko tulee huutelemaan, miten monenmuotoista materiaalia bändi teki. Ja hieman vahvempaakin, kuin nuo kuulemasi
Muutama yksittäinen, omaperäisen (not) hlökohtainen suosikki: Killer Queen, Play The Game, Crazy Little Thing Called Love, Save Me, Love Of My Life, Don't Stop Me Now, Spread Your Wings, It's a Hard Life, Who Wants To Live Forever, Friends Will Be Friends, I'm In Love With My Car, '39, The March Of The Black Queen, ja ne itsestäänselvemmät, jotka varmasti jo tiedätkin.

ns: Sabaton - White Death (live)

Kivasti pauhaa World War Live -Battle Of The Baltic Sea, Broden höpisee vain ruotsia biisien välissä vaikka suomea kohti seilataan perkele. No, joulukuussa itsekin tuolla, ennenkaikkea PERSUADERIA ja BLOODBOUNDIA katsomassa, mutta S takaa kyllä aina hyvän keikan.
e: Vaihtuu juuri non-album-raita Swedish Pagansiin, vissiinkin poikkeavan lyriikka-aiheen takia pidetty livehuudatuksena tämä.

edit 2: SAVE Me, ei mikään Same Me, helevetti...

[Karpaasi]

Queenilta nimenomaan kannattaa lähteä tutustumaan Greatest Hits 1&2:een, jotka ovat täynnä mainiota materiaalia. Kun hitit on omaksuttu, ja on hiffattu minkälaista kamaa Queen oikein laidasta laitaan on, voidaan siirtyä jo yksittäisiin levyihin, joilla on sitten niitä vähemmänkin hittimäisiä kappaleita.

Jahas, voisihan sitä itsekin soitattaa Queenia taas illasta, varsinkin kun kyseessä on elämäni ensimmäinen aikuisten bändi (Frööbelin palikat on lapsille), jota tuli kuuntelemalla kuunneltua.

[Hese]

Zyklon - Chaos Deathcult

Toooooodella pitkästä aikaa Zyklonin debyytti soimassa ja onhan tämä edelleen hyvä levy.

[Symbolic]

Megadeth - Hangar 18

On siitä aikaa kun viimeksi Megadethia kuuntelin. Nyt kuitenkin olen pyöritellyt ahkeraan tätä Rust in Peacea ja Peace Sellsia. Seuraavaksi varmaan täytyy ottaa kuunteluun So Far..., kunhan nyt tämän klassikon ja parhaimpansa saan kuunneltua. Oikeastaan edellämainittu kolmikko on nykyään ainoat Megadethin levyt mitä jaksan kuunnella.