-edit: sori pojat, kirjoitin tämän muutama tunti nähtyäni The Rychen jälkeen. Tunnelatautunutta paskaa!
Vittu jees! Olin täysin myyty, varsinkin Geoff Taten edessä.
Keikkapaikalle saavuttiin perinteisten "vittu röökii tänne tai saat vastaan turpaan" -uhkailujen saattelemana kahdeksan tienoilla. Ensimmäinen asia mikä onnistui jo hämmentämään oli Kulttuuritalo: aulassa stondailtiin kuin jossain Tennarin ensi-illassa konsanaan ja muutenkin paikka oli hevikeikalle turhan kliininen. Ostin kuitenkin itselleni Triryche-kaulakorun, tyylikäs on. Paidat eivät ehkä aivan napanneet, paitsi se "judgment man" -paita, ja jälkeenpäin ehkä se lapsellisesti piirretty Revolution! -paita, koska nyt satuin saamaan aikamoisen fakkiintumisen kyseiseen sanaan.
Crazy World oli aika WTF-bändi. Vaikutti että bändi lavalla oli aivan omassa maailmassaan ja laulaja oli vetänyt jotain tupakkaa ja alkoholia vahvempaa. Immigrant Songia lukuun ottamatta ei saanut mitään otetta mistään, paitsi vikasta sanasta. "Hei."
Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen saatiin sitten Rÿcheä. Helvetinmoiset odotukset Mindcrime-setillä. Pikaisen pätkän I Remember Now'sta siirrytään johonkin... mihin hittoon siirryttiinkään? Pitikö sen olla Anarchy-X:ää? Soundit vaikuttivat myös aluksi hieman nuhjuisilta, ja basso oli suhteettoman rämisevä, mutta vika saattoi olla korvatulpissani. Toisekseen Kulttuuritalo on mielestäni keikkapaikkana aika paska: ihmettelin jo, onko valot jääneet päälle tai jotain?
No, se niistä haukuista. Revolution Calling lähti potkien käyntiin ja laulajajumala Geoff Tate astuu nahkarotsissaan ja suhteettoman tylyissä camo-housuissaan sisään. "For a price I'd do 'bout anything..." Jumalauta, tässähän kuullaan parasta levyä koskaan livenä! Kappaleesta osa meni arvioidessa soundeja, mutta korkeintaan tokassa kertsissä, jossa yleisö otettiin mukaan kunnon REVOLUTION CALLING -huudatuksilla sai toteamaan, että kappaleen on pakko olla aloituskappaleiden parhaimmistoa.
Operation: Mindcrime -kappale tuli, taisi myös Pamela Moore tulla, ja niin tuli myös osa miehistä

. Suite Sister Mary vuorostaan ei ole välttämättä koskaan ole ollut itselleni levyn suosikkeja, mutta saatanan maanisen näköinen stressi-Tate ja Pamela saivat näytelmällään siitä aivan mielettömän kovan vedon. Taisi Mike Stone vetää myös lopussa oman liidi/soolo-viritelmän, joka kuulosti hyvältä. Stone oli minusta myös erittäin tyylikäs liimaletti.
Mindcrimen loputtua lähti jatko-osan kappaleet. Potkivassa I'm Americanissa vaikutti yleisö olevan vielä jollain tavalla mukana, mutta korkeintaan One Foot in Hellissa tipahti heiluvien käsien lukumäärä ja täten tunnelma, mikä harmitti, koska itsestäni Mindcrime 2 on todella kova levy. Levyn kappaleista vedettiin livenä albumia paremmat versiot: Murderer? oli arvoisan (Mastur)Laten sanoin aivan saatanallisen kova veto, ja Intentional Confrontation rokkasi. Kunniaa myös... no vaikka kaikille Mindcrime 2:n kappaleille. Pidin. Toisaalta, monet Mindcrime 2:n kappaleet eivät ole ehkä mitään kauheaa rokkaabelia, vaan... no, fiilistelevämpää.
Eyes of a Stranger meinasi saada kyyneleet silmiini kun kuuntelin säkeitä "All I want is the same as everyone, why am I here, and for how long?" Aivan mahtavaa (helvetti olen fanipoika

). En olisi uskonut että yleisöstä saisi Mindcrime-kappaleita enempää ääntä, mutta mitä vielä. Jos olen oikeassa niin Jet City Womanin aika lähti aivan jumalaton meka yleisöstä, vieläpä sellainen ääni että sai selvääkin että Jet Citya siinä lauletaan. Fantastinen kappale, fantastinen yleisö: oikeasti, katsoessani ympärille, lähes kaikki istumakatsomoa myöten nostivat nyrkkiä ja huuto raikasi. Paras liveveto ikinä. Empire ei päässyt samaan kastiin, vaikka yleisö olikin mukana. Bridge-osion "Westside, Eastside ja Downtown" -jutut saivat naurattamaan kun Tate käveli ympäriinsä.
Pakko sanoa, että Mindcrimelle tuli ehkä asetettua liikaa paineita. Livecrimea katsoneena tuli ajateltua, että kaikki menee kuin leffoissa

Kappaleita puuttui sieltä täältä, ja The Missionin jääminen pois harmitti, ja ehkä että jäin Mindcrimen rouheista soundeista EoaS:aa lukuun ottamatta paitsi, kun pidin tulppia tiukasti päässä. Setti oli myös liian lyhyt: enemmän muitakin hittejä olisi saatu soittaa - hitto, yleisöhän oli aivan apinana vaatimassa lisä-encoreja. Puolitoista tuntiahan se vain oli.
Siinä sitä fanittamista. Helvetin hyvä keikka sisällöltään. Tate on äijä. Ehkä yleisö Mindcrime 2:ssa ja Kultsa itsessään jäivät kaivamaan vähän.