Noniin, leidiis änd tsentlemäns, Toveri Strato rääkkää taas kanssaeläjiä päivitetyllä arviolla Maidenin Toisiksi Parhaasta Levystä.
Somewhere In Time. Tällä levyllä Maiden osui niin lähelle häränsilmää, että vain yksi oli yltävä tätä paremmaksi. (Lue: Seventh Son)
Caught Somewhere In Time 5
Yksi kaikkien aikojen parhaita avausraitoja. Hieno alku, armottomat kitarat heti kättelyssä. Antaa biisistä suht rauhallisen kuvan alkuun, mutta toisinpa käy. *PUM* Yhtäkkiä laukkakompin saattelemana matkalla kohti sitä Oikeaa Heavy Metalia. Jo tässä vaiheessa on pakko kehaista kitaroita, soundi on Upea, kitarat jyräävät pesten edeltäjä-levynsä mennentullen.
Laulu alkaa, ja Bruce vetää upeasti. Koko ajan biisi vain jyrää, paremmalta kuulostaa koko ajan. Yhtäkkiä huomaan huutavani ääneen "Caaauht Somewheeeree In Tiimeee" Loistava, tarttuva kertsi ja Steven bassokin kolisee siihen malliin että paikat irtoavat hampaista.
Nicko "Mad" McBrain rulaa todellakin, miten hän pystyy tähän?!
Savu nousee Nikon jaloista kun paukuttelee tätä...
Soolot: Parhautta, tätä tarkoittaa käsite Loistava Kitarasoolo.
Adrian todistaa jälleen pettämättömän rytmi -ja melodiantajunsa upealla soololla. Ei tätä biisiä kuunnellessa voi olla kuin onnellinen.
Wasted Years 4
Smith. Jumala. Hieno avaruus-kuvio alussa, ja Nicko vetää hienosti sen kuuluisan haikka-alun. Heti kättelyssä kuulee biisistä tietynlaisen Radiobiisi-tyylin, eikä korva oikein osaa kertoa, onko se hyvä asia.
Laulumelodia kertoo sen olevan hyvä asia, heti tulee nostalginen olo ja sanoituksetkin jyrää. Nostalgisuus johtuu tietenkin hienosta videosta jossa muistellaan menneitä. Todellakin, laulumelodia nakkaa pään heilumaan tahdissa ihan väkisin.
Kertosäe menee jo vähän rajalle, hyvä vaiko huono? No, jotain siltä väliltä. Biisi toimii kumminkin. Vähän ehkä olen kyllästynyt tähän, mutta aina mieli muuttuu kun kuulen H:n upean soolon. Tällä levyllä mies näyttää todella kykynsä, eikä voi muuta kuin haavi auki kuunnella.
Lopulta aivot tulkitsevat tämän hyväksi biisiksi, ja eteenpäin käy tie.
Sea Of Madness 5-
Alkuriffi lähtee kuin tykin suusta! Hullua, heti alkusekunneista lähtien huomaa biisin armottoman rytmikkyyden, ja taas sitä viedään.
Adrian jatkaa mainiota linjaa. Tämä on erilaista Maidenia, ja ehkäpä juuri se tekee tästä näin täydellisen biisin. Taas pää heiluu ja naapurin mummo menettää tajunsa.
Pienenä miinuksena kertosäkeen lievä ennalta-arvattavuus, mutta mitäs pienistä. Toisen kerran lauletun kertosäkeen jälkeen paukahtaa jälleen, Smith taikoo semmoisen soolon, että ei voi kuin itkeä ilosta ja antaa musiikin viedä.
McBrain jyrää jälleen, miehen elämän parasta rummutusta kuullaan, nauttikaa. Biisi vain paranee loppua kohden, loistavaa!
Tämä on tuntematon suuruus, aliarvostettu ehdottomasti. Kuunnelkaa.
Heaven Can Wait 4
Alussa humisee, sitten outo ja tarttuva, mieleenjäävä kuvio. Lupaa hyvää, tartin penkinreunoista kiinni ja odotan...
Tässä levyssä on todella hienoa semmoinen tietynlainen hillittävyys, jota joissain kohdin ilmenee, kuten biisin alussa.
Pitkän aikaa ei tarvitse odotella, pettämätöntä laatu-Maidenia. Heaven Can Wait on tyyliltään vähän Seventh Son-levyn tyylistä matskua, joka tunnetusti toimii. Kertosäettä edeltävästä osasta tulee etäisesti Die With Your Boots On mieleen. Mutta sitten alkaa tökkiä.
Kertosäe ei toimi hetkeäkään! Koko maailma tietää Harrisin pystyvän parempaan. Eräs tuttava kehuu kertsiä nerokkaaksi, mutta enpä pahemmin löydä siitä mitään nerokasta. Mielikuvitukseton ja mitäänsanomaton kaikenkaikkiaan.
Järkytys laantuu pian, kun muuten laadukas biisi jatkaa alun hienoutta. Soolo ei ihan yllä levyn parhaimmistoon, mutta silti laatutavaraa.
Kaiulla maustetut "Oooo" huudot keskipuolella saavat Todella Upean tunnelman aikaan, melkein samanlaisen kuin Seventh Son Of A Seventh Son-biisin intro. Tempo nopenee, ja taas lähdetään sooloilemaan. Nyt menee jo edellistä paremman puolelle.
Soolon jälkeen hieno riffi, joka jyrää armottomasti. Säkeistö, loppuriffit ja biisi on ohi. Kaiken tämän parhauden takia alkaa kehno kertsikin unohtua...
The Loneliness Of The Long Distance Runner 4
Alku hieman pelkistetty, mutta kun biisi varsinaisesti alkaa, hyvältä kuulostaa. Biisi on aikamoinen outo, mutta hyvällä tavalla. Basso kolisee, ja kitarat jyrää. Loistavaa! Kertsintapaisessa tulee vähän sellainen olo että paremmankin olisi voinut tehdä, mutta ihan hyvä näinkin.
McBrain vetää tutulla otteella, Jumaltavaraa! "Armoton" on tämän levyn sana, sillä sitä tämä on. Koko ajan painetaan eteenpäin hienosti, eikä jätetä arvailun varaan. Hienot harmoniset kitarakuviot ovat ehtaa Maidenia, kahden kitaran yhteistyön kärkeä.
En ole ikinä synajuttujen päälle ymmärtänyt, mutta hienolta kuulostaa jokatapauksessa. Lyriikat ovat erikoiset, mutta sopivat biisin loistavasti.
Biisi oikein pistää adrenaliinin riehumaan veressä, ja lattiaan syntyy kuopat jalkojen polkiessa tahtia! Jeah! Lopussa lyhyt bassonkolina-parhaus, ja ohi.
Stranger In A Strange Land 5
Smithin paras teos ikinä. Piste.
Alkuun yksinkertaisuudessaan loistava rumpu/basso-yhdistelmä.
Sitten tulee yksi hienoimmista riffeistä mitä olen kuullut. Smith soittaa sen todella tiukasti, mutta samalla rennon oloisesti. Käsittämätöntä!
Laulusäkeistön melodia ja Brucen laulu yleensä ovat koko biisin kohokohtia. Biisissä on lievää pop-vaikutetta, mikä ei ajatuksen tasolla ole hyvä asia. Mutta tässä käy samalla lailla Wasted Yearsin kanssa, lopulta biisi kokonaisuutena vie voiton. Tämä on ARMOTTOMAN rytmikästä tavaraa, ei mitään saumaa levätä välissä.

Kertosäe rulaa! Kertosäettä edeltävä osa on mainio. Sen jälkeen tapahtuu eräs elämän hienoimmista asioista.
Adrian Smith-niminen mies soittaa tunnelmallisimman, melodisimman, kaikenkaikkiaan Maailman Hienoimman Soolon. Jos tämä ei ole levyn kohokohta, sellaista ei ole. Alussa rauhallista fiilistelyä, lopulta räjähtää upea, melodinen Adrian-soolo, jolle en ole lyhyen ikäni aikana löytänyt lähellekkään tasoistaan vastusta. Vaikka Seventh Son onkin Maailman Paras Biisi, tulee tämä soolo kuulumaan omissa hautajaisissani.
Tässä lamaantuu jopa kaltaiseni Dr.Pepperinhuuruinen junior-Maidenisti!
Koko loppubiisi meneekin soolon aiheuttamassa uskomattomassa fiiliksessä.
DeJa Vu 5
Alussa päämäärättömän oloista, aikas tyhjää sooloilua, joka valmistelee varsinaiseen pommiin hienosti. Kauaa ei tätä kuulla, kun biisi lähtee jälleen kerran puskemaan taivasta kohti.
Maidenin hienoimpiin lukeutuva kitaramelodia, rumpukonemainen tykytys tyrkkäävät kuulijan heti kärryille mukaan, ei mitään erehtymisen varaa taaskaan. Laulua edeltävä riffi mainio, (olipa yllätys

) Laulussa mukana hieno efekti, mikä se sitten onkaan, kaltaiseni tollo ei sitä tunnista. Sanat ovat varsin erikoiseen aiheeseen nähden hyvät.
Tässä biisissä kuullaan koko 80-luvun hienoimmat kitaramelodiat, jollaisia tuskin tullaan kuulemaan enää koskaan. Tämä on yksinkertaisesti vaan Nii-iin hieno biisi, jolle ei löydy vertaista. Davey on aina säveltänyt timanttisia biisejä, mutta tämä pesee edelliset ja tulevatkin. Mitä tähän nyt enää sanoa? Maidenin kolmen parhaan biisin joukossa, nääs.
Vielä loppuun pakko tunkea kehaisu: Lyhyet "välisoolot" ovat parasta Davea ikinä, tulevassa Rainmakerissa on vähän sukua tälle.
Huh, nyt alkaa väsyttämään. *Ottaa hörpyn Pepperiä* Perkele, eteenpäin, enää yksi vaivainen biisi jäljellä. No EI HELVETISSÄ!
ALEXANDER THE GREAT 5
Steve Harris = Eeppinen biisi = Loistava Biisi = Alex.
Sanat eeppinen, loistava, mahtava, upea, kaikki sopivat tähän biisin loistavasti. Tästä ei tule pitkä sepustus, tämän arvosteluun on nimittäin mahdoton löytää oikeita sanoja. Tätä voisi jo kehaista Maailman parhaaksi biisiksi, ellei sitä titteliä olisi jo eräs toinen vienyt. (Arvatkaa.

) Sanat ovat vähän niinjanäin, suoraan historiankirjasta, ainakin sen oloiset. Mutta: EI SE MITÄÄN. Tämähän kertoo Alexanderista.
Kertoo hienosti tarinaa, ja kertosäe pakottaa seinätkin ylistämään aleksia yhdessä Air-Raid-Sirenin kanssa. ~4.00 --> osio, kitaran rento näppäilykohta on henkilökohtainen suosikkini, upea.
Nyt jätän teidät kuuntelemaan biisin itse, jokainen kehukoon omalla tavallaan.
Huh, loistava levy, eikä toivottavasti kehno arvostelukaan sitä onnistu pilaamaan. Kansitaide on aivan mahtava, yksityiskohtia hermoparantolaan asti vietäväksi. Kitarasyntetisaattori-kokeilu meni täysin nappiin! Tuntuu vähäsen aliarvostetulta levyltä, nimittäin ihmisten ylistämät Powerslave ja Piece Of Mindkin häviävät tälle omassa päässäni.
Ennenkaikkea, tämä levy on
Kokonaisuus, loistava sellainen. Kun bändi tekee peräkkäin SIT ja SSOASS-levyt, ei kukaan maanpäällinen olento pistä paremmaksi.
Noniin, Toveri Straton piinapenkki on ohi. *Nakkaa tyhjän Pepper-pullon roskikseen* Up The Irons, asetoverit!
