Iron Maidenin kolmas studioalbumi, maaliskuussa 1982 julkaistu The Number of the Beast edustaa yhtyeen uralla merkittävää kulmakiveä. Sitä voidaan pitää kiistämättömästi klassikkona. Albumin merkitys on paitsi Iron Maidenin kannalta, myös yleisemmin ottaen suuri. Levyn julkaisun ja sitä promotoineen maailmankiertueen myötä Maiden löi itsensä lopullisesti läpi maailmanlaajuisesti.
Ennen Beast -levyn nauhoitusten aloittamista Maiden oli monessakin mielessä varsin hankalassa tilanteessa. Laaja pohjatyö, jota bändi oli tehnyt vuosikausia, oli valumassa tietyssä mielessä hukkaan. Syynä oli suositun keulakuvan, laulaja Paul Di´Annon, eroaminen yhtyeestä. Mies oli kuluttanut itsensä loppuun, eikä hänellä ollut bändin suhteen enää minkäänlaisia voimavaroja, eikä kunnianhimoa. Keulahahmon häipyminen kuvasta uhkasi pahemman kerran Maidenin vaivalla luotua imagoa ja suosiota.
Tämän lisäksi Maiden oli ensimmäistä kertaa ammattilaisuransa aikana tilanteessa, jossa sillä ei ollut lainkaan valmista materiaalia levytettäväksi. Kaksi aikaisempaa pitkäsoittoa ja lukuisat singlejulkaisut olivat syöneet kaiken valmiin -ja puolivalmiin- materiaalin loppuun. Yhtye oli ollut lähes tauotta kiertueilla ensimmäisen albumin julkaisusta lähtien, eikä uutta musiikkia oltu ehditty käytännössä kirjoittaa.
Kaikesta huolimatta Maiden onnistui kääntämään nämä kaksi näennäistä uhkakuvaa voitokseen. Di´Annon korvaava vokalisti Bruce Dickinson osoittautui jopa edeltäjäänsä vetovoimaisemmaksi esiintyjäksi, lisäksi hänen äänialansa oli huomattavasti Di´Annoa laajempi. Tämä antoi yhtyeen kanssa tuottajana jatkavalle Martin Birchille ja pääasialliselle säveltäjälle Steve Harrisille huomattavasti enemmän liikkumatilaa.
Loppuvuodesta 1981 tehtyjen Dickinsonin ”sisäänajokeikkojen” jälkeen alkoi kuumeinen biisienkirjoitusvaihe, joka jäi kuitenkin erittäin lyhyeksi, sillä studio oli varattu jo tammikuulle. Maiden tiettävästi soitti joitakin levylle tulevia kappaleita jo joulukuisella, Genghis Khan -salanimellä tehdyllä keikalla tai sen soundchekissä. Ainakin kappaleet ”The Prisoner” ja ”Hallowed be thy name” soitettiin.
Alkuvuoden 1982 kirjoitus- ja levytysvaiheen on täytynyt olla stressaava. Manageri Rod Smallwood oli nimittäin buukannut Maidenille keikkoja jo helmikuun lopusta alkaen. Bändi ehti saada studiohommat päätökseen, mutta kaikki levyn tekemiseen ja julkaisemiseen liittyvä jälkityö, kuten miksaukset, masterointi ym. oli edelleen tekemättä. Näinollen bändi lähti kiertueelle lähes kuukautta ennen levyn ilmestymistä! Yhtyeen komentokeskuksessa on täytynyt olla vahva luotto uuteen materiaaliin ja laulajaan. Toisaalta, luottoa tai ei, pakkorako on pakkorako. Tilannetta helpotti se, että levyltä miksattiin nopeasti valmiiksi singlelohkaisu ”Run to the hills”, joka ilmestyi jo helmikuussa. Martin Birch teki ratkaisun singlebiisistä ja osui valinnallaan ns. häränsilmään. Kappaleesta tuli Maidenin ensimmäinen kansainvälinen hitti ja se nousi Britannian virallisella listalla sijalle 7, ollen bändin ensimmäinen Top-10 -single.
Singlen b-puoleksi miksattiin ”Total eclipse” ja tästä syystä kappale jäi pois itse albumilta. Yhdysvalloissa kappale oli mukana levyllä ja myöhemmin se on liitetty myös uudelleenmasteroitujen cd-versioiden yhteyteen (ks. Sanctuary ja Twilight zone -analyysit). Alkuperäisellä The Number of the Beast -albumilla biisiä ei kuitenkaan ollut.
Albumi ilmestyi lopulta maaliskuun loppupuolella 1982, pari päivää Britannian kiertueen päättymisen jälkeen. Kiertue oli tehnyt todellakin tehtävänsä, jos ajatellaan, että bändi keikkailee edistääkseen levymyyntiä: The Number of the Beast tärähti saman tien listaykköseksi kotimaassa Englannissa. Bändi itse oli jatkanut kiertuettaan suoraan Keski-Eurooppaan ja sai tiedon ykkösstatuksestaan työntäessään levinnyttä keikkabussia Sveitsissä. ”Iron”ista.
”The Beast on the road” :iksi nimetty maailmankiertue kesti yli kymmenen kuukautta, se käsitti 18 eri maata ja sisälsi 180 keikkaa. Kiertueen edetessä levy möi kultaa Britannian lisäksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Ruotsissa. Yhdysvalloissa bändi soitti sekä pääesiintyjänä, että lämmittelyaktina mm. Scorpionsille, Judas Priestille, Rainbowlle ja UFO:lle. Euroopan ja Yhdysvaltojen lisäksi Maiden soitti myös Australiassa ja Japanissa. Jostakin syystä koko Skandinavia ja Suomi jäivät kiertueella väliin.
Yhdysvalloissa Maiden oli buukattu soittamaan suurinpiirtein jokaikisessä pikkukylässäkin, mitä kartalta löytyy, sillä bändin suosio nousi uudella mantereella suorastaan potensseihin. Yksi syy suosioon oli epäilemättä se, että uskonnolliset konservatiivit ottivat Maidenin silmätikukseen The Number of the Beastin kansikuvan ja albumin tematiikan vuoksi. Bändiä syytettiin avoimesti saatananpalvonnasta ja levyjä poltettiin rovioilla ympäri takapajuista ja uskonnollista Keski-Länttä. Kuten tunnettua on, tämänkaltainen julkisuus varoitustarroineen sai nuorison ostamaan bändin levyjä ihan periaatteesta.
The Number of the Beast möi yli miljoona kappaletta. Iron Maidenista oli lopultakin tullut maailmanluokan bändi. The Number of the Beastista käynnistynyt maailmanlaajuinen suosio ei laantunut vuosikausiin, vaan kesti koko 1980-luvun. Bändi tahkosi samaa levy-kiertue-rumbaa aina vuosikymmenen taitteeseen saakka.
Albumin musiikillinen anti poikkeaa suuresti aikaisemmasta, ollen kuitenkin ehtaa ja totuttua Iron Maidenia. Syynä muutokseen voi pitää paitsi jo aiemmin mainittua Bruce Dickinsonin monipuolisuutta laulajana, myös Adrian Smithin lisääntyvää panosta biisinkirjoitusprosessissa. Smith osallistui kolmeen levyn kappaleista: ”The Prisoner”, ”22, Acacia avenue”, sekä ”Gangland”, joista kaksi ensimmäistä on tehty yhteistyössä Harrisin kanssa, viimeisin rumpali Clive Burrin kanssa. ”22, Acacia avenue”:n Smith itseasiassa sävelsi jo ollessaan 18-vuotias ja kappaletta soitti myös hänen aikaisempi bändinsä Urchin.
”Run to the hills”:in b-puolelle alunperin päätynyt ”Total Eclipse” on Steve Harrisin, Dave Murrayn ja Clive Burrin yhteistyön hedelmä. Loput kappaleista on virallisesti merkitty Steve Harrisin yksin tekemiksi. On kuitenkin todennäköistä, että myös Dickinson osallistui levyn kappaleiden kirjoittamiseen, mutta koska häntä sitoi edelleen vanhat tekijänoikeussopimukset Samson -ajoilta, ei häntä ole voitu virallisesti kirjata minkään kappaleen tekijätietoihin. Erilaisten huhupuheiden mukaan Dickinsonilla olisi ollut vahva rooli ainakin ”Children of the damned”:in, ”The Prisonerin” ja ”Run to the hills”in tekemisessä. Tätä on periaatteessa mahdoton mistään tarkistaa.
The Number of the Beast on erittäin väkevä kokonaisuus. Levy on täynnä toinen toistaan upeampia sävellyksiä, joista monet soivat Iron Maiden -keikkasetissä vielä 2000-luvullakin. Kaikkia muita kappaleita voi pitää suorastaan klassikoina, lukuunottamatta ”Gangland”:iä, joka on selkeästi muuta albumia heikompi biisi.
Kappaleiden aihepiirit ovat saaneet aikaisempiin Maiden -julkaisuihin nähden uusia ulottuvuuksia. Albumin yleisävy on hyvin pessimistinen ja synkkä. ”Run to the hills” käsittelee intiaanien kansanmurhaa, ”Total Eclipse” saasteita/ydintuhoa, ”22,Acacia avenue” prostituutiota, ”Hallowed be thy name” kuolemaantuomitun viimeisiä ajatuksia jne.
Nimikappale ja ”Children of the damned” perustuvat elokuviin ja ”The Prisoner” samannimiseen tv-sarjaan. Albumin aloittava ”Invaders” kuvailee värikkäästi viikinkien hyökkäystä Englantiin ja ”Gangland” rikollisuutta.
Levyn pohjalta tehdyn maailmankiertueen hinta oli jälleen kova. Rumpali Clive Burr teki tällä kertaa ”Di´Annot” ja bailasi itsensä pihalle bändistä. On ilmeistä, että koko orkesterilla meni todella lujaa varsinkin rundin jenkkiosuudella. Kyseessä oli vähän yli parikymppiset nuoret miehet, joille ainoastaan mielikuvituksen puute asetti rajoituksia. Adrian Smith on sanonut erikseen, että häntä hävetti suunnattomasti, kun Burr potkittiin bändistä, sillä kaikki pitivät tuolla kiertueella ihan yhtä eläimellistä menoa yllä. Burr sattui kuitenkin olemaan Steve Harrisin kannalta keskeisessä asemassa, sillä hän oli rumpali. Kitaristi tai vokalisti voi olla kännissä, pilvessä tai krapulassa keikalla, mutta rumpalin kondis vaikuttaa myös basson soittoon. Tämä koitui Burrin kohtaloksi ja neljännellä Maiden -albumilla soitti jälleen uusi jäsen.