Kuukauden fani

Rautaneito.comin heinäkuun fani Lari Montonen tunnetaan foorumilla asiallisena ja huumorintajuisena kaverina nickillä Kari Karvaton. Seuraavassa Larin mietteitä Maidenin kannattamisesta. (Kuvia tulee, kunhan ehtitään. Tietäntietän, hevinaaraat odottavat ahnaasti.)

1. Kuka ja mistä? (Ikä, ammatti, perhe, harrastukset ym.)

Kari Karvaton alias Lari Montonen. Ikää 27 vuotta ja orastava etukalju. Alunperin kotoisin Anjalankoskelta, mutta elämä on heitellyt opiskelujen, töiden ja tytönkin perässä Lappeenrannan, Kouvolan, Madridin ja Tampereen kautta nyt Helsinkiin, jossa olen asunut kohta vuoden verran. Työn perässä tuli tänne muutettua, toimin tällä hetkellä IT-alalla myyntipäällikköhommissa. Tyttöystävällä on opiskelut kesken vielä Tampereella, joten enemmän tai vähemmän etäsuhdetta on edessä vielä vuoden tai pari.

Harrastuksista ehdottomana ykkösenä on musiikki, sekä soitettuna että kuunneltuna. Soitto- ja bändihommat on aloiteltu kitaralla n. 13–vuotiaana ”erään bändin” innoittamana ja sen jälkeen ”taannuttu” bändihommissa basistin rooliin. Edustamani bändien musiikkityylitkin ovat vuosien varrella vaihdelleet suomirockista progemetalliin, mutta tätä nykyä basistoin kahdessa englanninkielisessä rock-yhtyeessä Five Minutes for Myself ja Turning Page.

Musamaku on näin aikuisemmin muotoutunut aika laajaksi, aina Queenista, System of a Downista ja Dream Theaterista Von Hertzeneiden ja Pauli Hanhiniemen kautta Johnny Cashiin ja Vesa-Matti Loiriin. Pääasia on, että musiikki on melodista, hyvin soitettua ja oikeasti laulettua: örinät ja rääkymiset ei siis kiinnosta, paitsi tietty Pantera aikoinaan. Niin, Maidenhan nyt on luonnollisesti ykkönen AINA, mutta enpä viitsinyt sitä nyt tuohon listata.

Muihin harrastuksiin voisi sitten laskea urheilun fiilispohjalta, ei siis mitenkään kireellä pipolla: rullaluistelu, lenkkeily, hiihto, futis, salilla käynti jne. Sillon kun fiilistä ei urheiluun ole, kuluu aika leffoja katsellessa, xboxia mättäessä tai kavereiden kanssa olostellessa/olustellessa.

2. Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

Maidenia vuodesta 1993. Parhaan kaverini isoveli kuunteli kumman kiehtovaa ja energistä yhtyettä, jolla oli joku mörkö maskottina ja joka räjäytti vaan 12-vuotiaan pojan tajunnan. Alkuun muistaakseni taisin kopioida tältä kaverin isoveljeltä Fear of the Darkin ja Real Dead Onen kasetille (heh!), jotka kulutettiin käytännössä puhki. Aika pian tuli äidiltä sitten ruinattua rahat ja marssittua levykauppaan hankkimaan Real Live One, tällä kertaa ihan oikealla CD:llä. Helsingissä äänitetyt Bring your Daughter ja Fear of the Dark olivat hienoa kuunneltavaa pikkupojan korville. Samalla oli täysin hullaantunut siitä meiningistä ja energiasta sekä masentunut siitä, ettei koskaan pääsisi todistamaan sitä livenä, olihan Bruce lähtenyt siinä vaiheessa jo bändistä ovet paukkuen. Masensi todella silloin, että syttyi bändiin vuoden liian myöhään.

Näin jälkeenpäin ajateltuna laittaa vähän hymyilyttämään tuo kaiken alku, koska on nykyään hieman toiset levyt Maidenilta kuluneet soittimessa kuin Fear of the dark, Real Live One tai Real Dead One… lieköhän olen mitään näistä kuunnellut yli 10 vuoteen…

3. Miksi? Minkä takia Maiden?

Musiikki, energia, tarinat, bändin ympärille rakennettu Eddie-mytologia, mahtavat Maiden-fanit… lisäksi Brucen paluu, joka muutti kaiken. Tuskin olisi koko yhtyettä enää ilman tuota käännettä. Blazeen en oikein koskaan syttynyt, ja Virtual XI –levyn loputtomien toistokertosäkeiden jälkeen olin jo valmis hylkäämään koko sen aikaisen Maidenin.

Lisäksi Maiden livenä koettuna on pienestä yllätyksettömyydestäänkin huolimatta jotain aivan uskomatonta, josta ei vain saa koskaan tarpeekseen. Ei voi millään verrata mihinkään muuhun livenä nähtyyn. Maailman paras bändi, joka on enemmän kuin osiensa summa, tai oikeastaan enemmän kuin bändi.

Arvostusta äijiä kohtaan heruu myös siitä, että eivät ole koskaan päästäneet keltanestettä päähänsä, vaan ovat ihan kuin kuka tahansa meistä. Pieni ”työhuumori” huokuu keikoilla aina, on vaan hienoa, etteivät ota ryppyotsaisesti itseään liian tosissaan. Herrat osaavat hyödyntää suurelta osin itse luomiaan hevikliseitä niin, etteivät ne tunnu yhdelläkään keikalla edes kliseiltä.

Kaikenlaiset huumehöyryiset sekoilut ja muut skeidat on myös jätetty väliin, jonka takia äijät jaksavatkin vieläkin painaa 110 %:sella energialla. Osoittavat rock-maailmassa harvinaista fiksuutta keskittymällä oikeasti olennaiseen, antamaan faneille kaikkensa ja tekemään vieläkin raudanlujaa uutta materiaalia osoittamatta väsymisen merkkejä.

En ole oikein osannut suhtautua tähän Maidenin nousemiseen oikeaksi muoti-ilmiöksi. Varsinkin kun on tykkäillyt bändistä niin kauan ja aikoinakin, jolloin se ei todellakaan ollut muodikasta. Mutta minkäs teet, jätkät on tehneet tasan tarkkaan omaa juttuaan piittaamatta pätkääkään siitä, mikä on kulloinkin ”in”, joten voisi kuitenkin sanoa, ettei Maiden ole tietoisesti päättänyt olla muodissa vaan muoti on päättänyt olla Maidenissa!

4. Mottosi

”Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei tuu muuta kuin kusipäitä mukuloita.”

5. Paras Maiden-aiheinen muistosi

Ehdottomaksi ykköseksi (myös elämäni parhaimpien muistojen sarjassa aika korkealle) kirii nyt kesän 2008 keikkojen yhteydessä Steven ja Janickin tapaaminen Helsingin Molly Malone´sissa. Etukäteen ei ollut mitään hajua tällaisesta mahdollisuudesta, enpä ole suosikkikapakakseni mitään turhaa paikkaa valinnut! Kuvat napattiin ja parit lauseetkin siinä huumassa vaihdettiin, enkä kai nyt ihan täysin urpo siinä tilanteessa ollut, ainakaan omasta mielestäni.

Lari Steven kanssa kaljoilla Helsingin keikan jälkeen!

Monia muita hienoja muistoja liittyy Maideniin, ja nyt kun ajattelee tarkemmin niin 90 %:sesti kaikki liittyvät jollain tavalla Maidenin keikkoihin. Kertoo vain siitä, kuinka kova livebändi on kyseessä ja kuinka hieno meininki ja hienoja ihmisiä on jokaisella keikalla.

6. Suosikkialbumi perusteluineen

Seventh Son of the Seventh Son. Yksinkertaisesti vaan maailman paras levy koskaan. Jokainen biisi levyllä on täyttä timanttia sekä sisällöltään että soundiltaan ja yhdessä muodostavat täydellisesti rakennetun kokonaisuuden, joka kantaa koko kestonsa ajan. Tämä levy pitäisi esitellä koulutusmateriaalina jokaiselle bändille, joka koskaan on aikeissa äänittää pitkäsoiton. Levyltä löytyy myös ehkä kaikkien aikojen suosikkini Maiden-biiseistä Infinite Dreams ja tämän kiertueen jälkeen on todettava, että enpä todennäköisesti sitten koskaan päässyt tuota biisiä näkemään livenä.

7. Oletko Fan Clubin jäsen?

Eipä ole koskaan tullut liityttyä, vaikka monta kertaa on pitänyt. Ei kai siihen oikeasti mitään järjellistä selitystä voi löytää.

8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

Ks. parhaat Maiden-aiheiset muistot…

Mr. Janick Gers Helsingin keikan jälkeen vetämässä lisähappea Mollyssa Larin kanssa.

9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

Nyt tämän kesän Helsingin ja Tampereen keikkojen jälkeen tuli pyöreät kymmenen keikkaa täyteen. Kaikilta kiertueilta vuodesta 1998 lähtien on vähintään yksi keikka nähty Suomessa. Monta kertaa olen ollut mietteissä lähteä ulkomaillekin, mutta homma on loppuperin kaatunut rahanpuutteeseen sun muihin tekosyihin, krhm. Seuraavalle kiertueelle tuo ulkomaankeikka on taas suunnitelmissa, josko sen nyt sitten vihdoin toteuttaisi.

Parhaaksi livekokemukseksi nousee kyllä Brucen paluu 1999. Fiilis oli vaan jotenkin niin katossa, ettei sitä meinannut millään uskoa todeksi. Sinne saatiin lukiopoikina muistaakseni keikkapäivänä ”puoliväkisin” houkuteltua eräs UTIkin foorumilta, eikä miehellä ole sen jälkeen ollut paluuta entiseen…

Hienoihin Maiden-livemuistoihin on myös noussut AMOLAD-kiertueen Tampereen keikka, ei niinkään että olisi Maidenin puolesta ollut jotenkin upea veto, vaan se oli ensimmäinen Maiden-keikka, jonne sain paremman puoliskoni houkuteltua mukaan. Eipä tarvinnut kauheasti enää tämän vuoden keikoille häntäkään maanitella.

Ja kyllähän tämä 18.7. Olympiastadionilla jätti sellaisen huuman, ettei meinaa vaan jalat koskettaa maata millään. Nupiksi vielä Steven ja Janickin tapaaminen Mollyssa ja yksi elämäni parhaimmista viikonlopuista oli taattu.

Jaakko Hänninen on Rautaneito.comin elokuun fani. Jaakon tribuuttibändi The Coverslaves on tässä kuussa hyvinkin ajankohtainen, koska bändi järjestää Tampereen YO-talolla isot Maiden-aiheiset kekkerit.

1. Kuka ja mistä? (Ikä, ammatti, perhe, harrastukset ym.)

Jaakko Hänninen, 35v ja Tampereen kupeessa Lempäälässä asustelen.

Tampereella olen ollut vuodesta 97 asti, mitä ennen asuin jokusen vuoden Jyväskylässä ja sitä ennen lukion loppuun asti pienellä paikkakunnalla nimeltä Rautalampi eli Savosta olen alunperin. Olen toiminut kymmenisen vuotta IT-alalla. Perhettä on kihlatun ja koiran (Papu, 8 kg) verran. Harrastuksena on lähinnä The Coverslaves ja Purplestone -yhtyeiden pyörittäminen ja elokuvat & DVD boxit.

2. Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

Jostain Powerslave-levyn ilmestymisestä asti, vuodesta en ole ihan varma. Serkkupoika kiikutti minulle ko. kasetin ja se oli menoa sitten välittömästi.

3. Miksi? Minkä takia Maiden?

Loistavat biisit, soittajat, soundit, levyn kannet, grafiikat ja suurin piirtein kaikki. Niin ja tietysti mahtavat lavarakennelmat ja keikkojen energisyys. Mielestäni Maiden on aika epätyypillinen hevibändi monella tapaa, vaikka sitä korkealta ja kovaa tavaraa sieltä paljon löytyykin. Omaperäisyyttä löytyy lähtien basistin ja rumpalin soittotyylistä sekä Dickinsonin laulutavasta. Vaikka soittajilta löytyy taitoa vaikka muille jakaa, niin biisit maltetaan tehdä silti niin, että keskitytään enemmän kappaleeseen kuin taitojen esittelyyn. Kitarakuviot on selkeitä ja iskeviä ja papukaijamerkki vielä tuplakitaraharmonioille. Syitä on aika loputon lista.

Lisäksi Yhtye pystyy myös uusiutumaan, vaikka tietyt Maiden elementit säilyykin. Pari viimeistä studio ja livelevyä on aivan killereitä, vaikka ovatkin tyyliltään aika kaukana Powerslaven ajoista. Sinällään ihan puhdasverinen hevidiggari en ole, vaan muita suosikkiyhtyeitäni löytyy sitten myös muista genreistä kuten Jethro Tull ja Genesis progen puolelta sekä yhtyeet, joissa Ismo Alanko on vaikuttanut.

Täytyy vielä mainita sopiva annos huumoria musiikissa ja esiintymisessä yleensäkkin. Tämä onnistuu mielestäni englantilaisilta yleensä paremmin kuin amerikkalaisilta, joskin poikkeuksia löytyy.

Jaskan soolo lähtee sydämestä!

4. Mottosi

Aina kannattaa yrittää ja kysyä!!!

5. Paras Maiden-aiheinen muisto (voi laittaa useampiakin)

– Tietysti ensimmäinen Maidenin keikka eli Jäähalli, Helsinki 12.

Marraskuuta 1990. Ainoa mikä keikassa suretti oli Adrian Smithin puuttuminen.

– Matter of Life and Deathin läpiveto livenä oli myös hieno kokemus.

Toimi levyllä ja livenä, vaikkei yleisö ehkä ihan siinä määrin syttynytkään kuin vanhoista klassikoista.

– Ja tietysti molemmat tämän kesän Maidenin keikat, joista Tampere oli ehkä himpun parempi syystä että soundit oli hivenen selkeämmät ja bändikin näytti pirteämmältä. Liekö ollut baari-ilta ennen Helsingin keikkaa 🙂 Fear Of the Darkin tilalle olisin toivoinut vaikka Stranger In a Strange Land biisiä tai Caught Somewhere In Timea. FOTD on toki loistava biisi.

– The Coverslavesin keikoista täytyy mainita vielä Heinäkuussa (12.7) heitetty keikka Rautalammilla DTC-klubilla. Vedettiin kaksi setillistä Iron Maidenia ja yleisö oli myyty jo toisesta biisistä asti ja lauloi monet biisit mukana kuten Fear Of the Dark ja Heaven Can Wait. Encoreksi vedettiin The Trooper ja sen jälkeen painuttiin takahuoneeseen ja todettiin että nyt ollaan niin puhki, ettei enää pysty. Huuto vaan jatkui ja jatkui ja lopulta tuli baarimikko anelemaan, että ettekö te voisi tulla nyt soittamaan vielä jotain, ennen kuin ne hajottaa paikan.. Bändi ja ainakin itse leijuin vielä monta päivää tuon jälkeen.

6. Suosikkialbumi perusteluineen

Powerslave, Somewhere In Time tai Seventh Son of a Seventh Son.

Minkähän noista nyt valitsisi. Live After Death voisi olla myös.

Sanotaan kuitenkin Powerslave, se kun oli ensimmäinen johon tutustuin.

Vaihtelee fiiliksen mukaan.

7. Oletko Fan Clubin jäsen? Jos olet, koska olet liittynyt? Mitä mieltä olet Iron Maidenin Fan Clubista?

Kyl! Fan Club on varsin mainio ja ylipäätäänkin Maidenin tapa huomioida ja arvostaa faneja. Liityin reilu pari vuotta sitten.

8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

Nope, mutta Adrian Smithille voisi kyllä oluen ääressä mielihyvin selostaa paljonko kaikkien soittopelieni hankinta on kustantanut ja montako tuntia aikaa on palanut…ja kaikki alunperin Powerslave-levyn loistavien kitarointien ansiosta.

Riffittelyä Hännisen malliin

9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

Kuudesti. Sanotaan nyt vaikka Matter Of Life And Death 2006 Helsingissä. Kaikki keikat ovat olleet hienoja ja toivottavasti näitä tulee vielä monta lisää.

10. Olet Iron Maiden tribuuttibändi The Coverslavesin kantava voima.

Turhaa tietenkin kysyä, että mistä innostus bändin pystyttämiseen on lähtenyt, mutta kerro hieman omin sanoin bändistä.

The Coverslaves on kerrassaan mainio porukka, jonka kanssa viihtyy keikoilla, kämpällä ja kämpän ulkopuolella. Kaikki soittajat ovat niin samanhenkisiä, että oikein mistään asiasta ei suurempaa erimielisyyttä tule ja asiat tapahtuu usein melko automaattisesti. Porukka on kehittynyt viime aikoina kovasti, mihin on auttanut lisääntynyt keikkailukin.

The Coverslaves räjäyttää Tampereen 22.8.08!

Bändiä perustaessani luulin, että biisit olisi saatu iskuun nopeammin, mutta kyllä siinä on kovasti työtä ollut. Oikeastaan vasta nyt keikkojen myötä kaikki on alkanut loksahtelemaan kohdalleen.

Kevätpuolella heitetty Piipporock-keikka oli jo varsin hyvä, mutta nyt heinäkuussa tehty Rautalammin keikka ylitti sen selkeästi. Nyt treenaillaan parhaillaan kuumeisesti elokuista Tampereen Yo-talon keikkaa varten.

Tampereen Yo-talon keikka niputtaa yhteen sen, minkä vuoksi kitaransoiton ylipäätään aloitin eli kyseessä on henkisesti aika isosta jutusta. Ja selkeä etappi se on varmasti myös bändin uralla eteenpäin. Tässä auttaa myös Seppäsen Erkin mukaan saaminen tälle keikalle, Erkki kun vetää korkeimmatkin biisit upeasti. Hienosti vetää myös Snellmannin Pekka ja ensimmäinenkään setti ei ole pelkkää Di´Annoa ja Bayleytä, vaan esim. loistava Heaven Can Wait kuullaan siellä varmasti!!

Tarkoituksemme on keikkailla jatkossa säännöllisemmin.

11. Järjestätte kohtuuisolla riskillä omat Maiden kekkerit Tampereella 22.8. Henkilökohtaisella tasolla nostan hattua tämänlaisille jutuille, koska persneton vaara on selkeästi olemassa ja toivon, että yleisöä tulisi paljon, koska fiilistä varmasti saliin saadaan. Onko lippuja mennyt ennakkoon hyvin?

Toivottavasti tuon edellisen keikan huima fiilis toistuu…etenkin kun Tampereen Yo-talon puiteet on todella hienot. Niin ja vedettävä settilista!!! Sinne pyritään järjestämään valot, savukoneet ja kaikki mahdollisuuksien mukaan, mihin ei aivan pikku paikoissa pysty jo pelkän tilan puutteen vuoksi. Yo-talon keikan riski otetaan pitkälti noiden upeiden puitteiden vuoksi, vaikka pikku paikkojen hikisessä tunnelmassa on oma viehätyksensä. Ainakin kerran vuodessa on hienoa päästä vetämään vähän isommolla areenalla. Olisihan se tietysti hienoa nähdä Tampereen Yo-talolla 400 bilettävää kuuntelijaa loppuunmyydyssä konsertissa 🙂

Ennakkomyynti aloitettiin jo alkukesästä ja tiedän vain, että ennen Juhannusta myynti ei kovin huimaa ollut. Tämä johtuu varmasti mm. siitä, että laajempi markkinointi aloitetaan vasta nyt. Lisäksi ennakkolippujen hintaa laskettiin porkkanaksi ovelta ostettavia halvemmaksi. Uskoisin, että kyllä sinne lopulta saadaan väkeä varsin kiitettävästi.

Joka tapauksessa odotettavissa on hieno keikka!!!

Rautaneito.comin kesäkuun fani on pitkäaikainen Iron Maidenin ystävä Mika Häkälä, joka jo ammattinsa puolesta on tuikitarpeellinen kaveri keskustelupalstallamme. Mika on tavannut bändin jäseniä monesti ja etenkin Nicko McBrainin kanssa on synkannut hienosti. Ei ihme, sillä kyseessä on perinteisen pitkän kaavan mukaan Maideniin ihastunut elämänasenteeltaan myönteinen herrasmies.

1. Kuka ja mistä? (Ikä, ammatti, perhe, harrastukset ym.)

Mika Häkälä, Kotkasta. Ikää 34 vuotta, ammatti psykiatrinen sairaanhoitaja. Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme poikaa sekä kultainen noutaja. Harrastuksina Iron Maiden kuuntelu, keikat ja keräily, futisjunnujen valmennus , koripallo ja talon remontointi sekä täällä Rautaneidon forumilla käyminen.

Jokaisen Maiden fanin tähtihetki – peukut Steven kanssa!

2. Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

Kaikki lähti suoraan keikalta, menin kavereiden (terveiset Niko Nurmiselle ja Sami Rekolalle) pyytämänä 1986 Maidenin keikalle jäähalliin (Somewhere On Tour) ja se oli ”lekalla päähän”. Sen jälkeen olen ollut Maidenin mies. Oikeastaan ennen keikkaa en ollut kuullut kun Aces High, 2 Minutes To Midnight ja Powerslave- kappaleet. WASP kiinnosti ennen keikkaa enemmän kuin Maiden, kannatti lähteä!

3. Miksi? Minkä takia Maiden?

Ennen Maidenia ja toki vieläkin, kuuntelin KISSiä jolla oli kunnon show kuulemani mukaan. Sitten näin Maidenin ja show sekä musa vei mukanaan. Bändin tinkimätön linja vakuutti, KISS oli kuitenkin lähtenyt mukaan kilpajuoksuun Bon Jovin ja muiden poppibändien kanssa. Maiden ei tee kompromissejä vaan on tinkimättömästi pitänyt oman linjansa läpi vuosien. Siinä se.

4. Mottosi

Aina kun aiheuttaa puhetta ja paheksuntaa muissa – on onnistunut tehtävässään

5. Paras Maiden-aiheinen muisto (voi laittaa useampiakin)

Parhaita muistoja; jokainen keikka, etenkin 1993 Real Live Tour Göteborgissa jäi ”Brucen viimeisena kiertueena” mieleen. Bändin jäsenten tapaamiset.

Mika Blazen kanssa vuonna 1998

6. Suosikkialbumi perusteluineen

Kyllä se varmaan on Powerslave. Ihastuin ensin näihin pitkiin biiseihin ja niiden kitarasooloihin Powerslave ja Rime vei jalat alta. Rimen kuuleminen SIT keikalla v. 1986 vain vahvisti ajatuksiani siitä että nämä äijät osaa soittaa ja heillä on pokkaa vetää tälläisiä pitkiä biisejä livenäkin. Aces High toimii aina. Mieletön biisi ja sitäkin oli kiva kuulla taas livenä. Levyn kansitaide on todella laadukasta ja sitä oli kiva tutkia varhaisteininä.

7. Oletko Fan Clubin jäsen?

Joo, netti fc:n jäsenyys on.

8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

Olen tavannut v. 1990, 1992, 1998, 1999, 2005, 2006, ja 2008. Brucea sooloaikoinaan 1994, 1996 ja 1998. Paul Di Anno tullut tavattua myös pariin kertaan. Olen onnistunut osittain moukan tuurilla ja sitten tiedolla bongaamaan Maiden heput noinkin monta kertaa. Ensimmäinen kerta oli siis 1990 No Prayer Tourilla, kun oikaistiin keikalle Hotelli Intercontinentalin pihalta ja eteemme ajoi Chevy Van. Sieltä tupsahti ulos Steve Harris. Siinä sitten me finninaamat ihmeissämme pyydettiin idolilta johonkin paperin palaan hädissämme nimmarit kuulakärkikynällä. Steve kaivoi tussin taskustaan ja raapusti sillä nimmarit. Aika pitkälle se on vaan morjens morjens-pohjalta. Jotenkin se oma tähti hetki ajoittuu 98-99 ajoille. Olimme vaimon kanssa häämatkalla Lontoossa keväällä 1998. Törmäsin Nickoon Heathrown lentokentällä. Esittelin itseni ja vaimoni ja Nicko kohteliaana paiskasi käsi päivää, oli menossa johonkin Espanjaan pelaamaan futista ja promoamaan Virtual XI levyä ja sanoi odottelevansa Janickia. Siinä hetki turistiin ja nimmarit tuli pyydettyä. Kotiin päästyäni luin hesarista että Nicko, Janick ja Blaze olisivat viikon sisällä silloisessa Planet Hollywoodissa promoamassa Virtual XI:ta. Menin paikalle ja Nicko muisti minut Heathrowsta ja lähetteli vaimollekin terveisiä . Tapasin herran sitten vielä syksyllä keikan yhteydessä jolloin Nicko muisti minut hyvin ja ihmettelin kun muisti vielä Ed Hunter-tourillakin 1999. Nicko istuskeli pitkät tovit hotellin aulassa ja selaili mukanani ollutta Best of the Beast lp-version isoa kirjaa ja katseli kuvia ihmeissään ja totesi ettei edes muista nähneensä kaikkia kuvia, joita Riggs on Eddiestä piirtänyt.

”Howdy partner!”

9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

17 kertaa on tullut käytyä. Kaikki keikat ovat olleet hyviä, mieleen ovat painuneet 1986, 1993, 1995 (Eka Blazen veto) sekä sitten 1999 (reunion) ja nämä history-keikat 2005 ja 2008. AMOLAD kiertue oli setin puolesta hyvä! Yhtä keikkaa joka olisi paras, en pysty sanomaan, kun jokaisessa on ollut jotakin hyvää.

Mika Mr. Steve Harrisin kanssa vuonna 2006

10. Olenko ymmärtänyt oikein, että keräilet nimikirjoituksia?

Joo keräilin ennen tiiviimmin, kun asustelin Helsingissä. Nyt olen keskittynyt lähinnä itselle tärkeisiin juttuihin. Lapset seuraa mukana ja vanhin poika keräilee kanssa nimikirjoituksia.

Kiitoksia Mikalle vastauksista!

Iron Maiden kiertää vielä tovin Somewhere Back in Time Tourilla tänä kesänä teemana ajanjakso 80-luvun puolivälin tienoilta. Rautaneito.com kunnioittaa kiertuetta julkaisemalla Kuukauden Fani –stooreja silloin, kun aika on sopiva jossain päin Suomea. Älä siis hukkaa aikaasi ihmetellen menneitä vaan ymmärrä, että kultaiset Maiden vuodet ovat menossa parhaillaan.

Toukokuun (!) fani Pekka Lipo tunnetaan Rautaneito.comin keskustelupalstalla rentona isähahmona, jolta kannustusta ja kokeneen ihmisen vinkkiä tulee luonnostaan. Päällikkötason nallekarhumainen perheenisä on tyypillinen nuorena pojankloppina hevipistoksen saanut ja raskasta rockia elämänsä soundtrackina soittanut Iron Maiden -perheen ja tämän yhteiskunnan selkäranka. Tämän lajin kavereiden kohdatessa nostetaan yleensä malja yhteiselle intohimon kohteelle. Meitä on tuhansia.

1. Kuka ja mistä? (Ikä, ammatti, perhe, harrastukset ym.)

Pekka Lipo, Kotka. 35-v, Service-insinööri. Perheeseen kuuluu kaunis vaimo ja 4 lasta (16-, 12-, 10- ja 8-vuotiaat). Harrastuksena hevimusa ja varsinkin kasaribändit. Tämä toteutetaan levyjä kuuntelemalla, DVD:itä katselemalla, keikkoilla käyden sekä kirjallisuutta/nettissivuja tutkien. Unohtamatta saman henkisten ihmisten tapaamisia ja mielipiteiden vaihtoa.Tietysti vapaa aika kuluu luonnollisesti lasten kanssa; mm vanhemman pojan kiekkojoukkueen luottamustehtävissä ja nuoremman pojan salibändya seuraten ja tukien. Harrastan myös kitaran soittoa ja veneilyä. Uistintakin on tullut vedettyä joskus ahkerastikin, mutta nyt nuo kalahommat ovat jääneet tosi vähälle. Tykkään myös duunailla remontteja omakotitalossani, kun on vanha talo, niin on pakko tykätä, hah. Nyt on menossa 30 neliön harraste-ja varastorakennuksen vääntäminen. Viimein saadaan oma ”musaliiteri”, jonka voi pyhittää metallille, Tuommoiset rakennusprojektit, kuten musadiggaliukin, on hyvää vastapainoa työlle.

2. Maidenia vuodesta 1983.. Mistä kaikki lähti?

Homma lähti 1983 Piece Of Mind-lätystä ja ikää oli tuolloin 11-v. Elin sellasta aikaa joka oli lapsuuden loppua ja nuoruuden alkamista. Pyörin porukoissa, jossa oli kymmeniä kylän nuoria. Pelattiin futista, lätkää, hakattiin jotain kymmentä tikkua laudalla, kuunneltiin musaa jne. Välillä porukoissa pyöri myös minua 2-4 vuotta vanhempia kavereita, jotka diggas silloin Maidenia. Kesällä 1983 en voinut välttyä Piece Of Mindin kuuntelulta vanhemman kaverin vanhasta legendaarisesta BASF-kassusta. Tuttujen veljesten isosisko oli keikalla 1983 ja World Piece Tour kiertuepaita ja keikkajutut tietty teki vaikutuksen myös. Sitten armelias Joulupukki toi minulle mun ekan oman rakkaan Iron Maiden C-kassun Piece Of Mind. Eli Where Eagles Daren alkurytmit ne saatteli mut Maiden faniuteen.

3. Miksi? Minkä takia Maiden?

Maiden toi hevimusaan suoraviivaista tykitystä, jossa kuitenkin kaiken rallin seassa on sopivasti progeilevia kohtia ja pehmeitä melodioita. Bändin vähän pimeäkin huumori Eddie-hahmoineen, kansikuvineen ja humoristinen kantaaottavuus vakaviinkin asioihin (mm Nickon Idi Amin imitoinnit) myös tuntui sopivan mulle. Mainittava myös kitaristi Adrian Smith. Hän on oleellinen suuruus Iron Maidenissa. Miehellä on todella tyylitajua sooloissaan ja mies on myös loistava säveltäjä.

Ensimmäinen albumi mulle oli siis Piece Of Mind ja jälkikäteenkin on selvää, että jos omaa taipumuksia heavy-musaan, niin kyseinen levy oli klassikko jo syntyessään. Minuun jo silloin vuonna 1983 11-vuotiaana teki vaikutuksen levyn soundit, aivan upea Bruce Dickinsonin tulkinta, kitarakaksikon Smith/Murray mahtavat soolot ja twin-kitarajutut. Tuon kaiken pohjalla Steve Harris kutoo sellasta kuviota ”helikopteribassolla”, ”kolina-bassolla” ettei siitä kolauksesta oikeen vieläkään ole selvitty.

Varsinainen fanius kasvoi kuitenkin pikkuhiljaa Powerslaven ja Live After Deathin myötä ja 1985 alkoi sellainen fanitus, josta ei ole paluuta ollut. Somewhere In Time levyä odotettiin enemmän kuin mukulat joulupukkia. Odotus hupentui upeaan levyyn ja ekaan Iron Maiden keikkaan 14-vuotiaana Helsingissä 14.11.1986. Somewhere in Timesta kasvoikin sitten se toinen suosikkilevyni Piece Of Mindin rinnalle.

Samaan aikaan opiskeltiin (jostain suosikki- ja soundi-lehdistä) ja kuunneltiin kunnolla tietty myös muita sen ajan hevibändejä mm DIO, Metallica, Helloween, Rainbow, Deep Purple, Accept, Mötley Crue, Twisted Sisters, WASP, KISS, Black Sabbath, Deep Purple, Scorpions, AC/DC, Ozzy Osbourne, Quiet Riot, Guns `n` Roses, Van Halen

4. Mottosi

Yksi asia kerrallaan.

5. Paras Maiden-aiheinen muisto (voi laittaa useampiakin)

Vaikea vaikea kysymys… kyllä vanhan hevi-iskän tunnelmat palaa lapsuusvuosiin aika pitkälti:

– Varhaiset kauppareissut bussilla mutsin kanssa levykauppaan Kotkaan ja joskus Helsinkiinkin asti 80-luvulla. Sain ensimmäisen Iron Maiden T-paitani Hesan Fazer musiikista, jossa oli tetysti Piece Of Mind Eddie. Muori yleensäkin tuki ja rahoitti musaharrastusta. Tärkeä persoona tässäkin asiassa. Äidit on. Nykyään tuo shoppailu on vähän turhan helppoa. Ei siinä laajakaistassa ole sellasta fiilistä kuin Onni Vilkkaan bussissa.

– Pitkäaikaisen ystäväni Hovilan Jukan kanssa vaihdeltiin kasetteja muksuina, ala-aste ikäisinä, kun ei ollut rahaa ostaa kaikkia kerralla. Eikä kaksipesäistä nauhuriakaan ollut ihan lähipiirissä. Mulla oli Piece Of Mind ja Jukalla Powerslave niitä sitten kuuntelimme vuoroviikoin ja kiistelimme kumpi oli parempi…. noh POM tietysti. Jukan kanssa olemme edelleen Maiden kuvioissa ja käyneet samoissa porukoissa useilla Suomen keikoilla 2003-2008, viimeksi Hesassa stadikalla.

Uusimmista jutuista haluan mainita:

– Ystäväni järkkäsivät minut polttaripäiväni huipuksi Kymi Dark River 2004 festareille lauteille ihailemani kotikaupungin Manitou nimisen bändin kanssa. Vedin jätkien kanssa Iron Maidenin The Trooper biisin. Noin ex-tempore juttuna, ilman harjoiitusta homma meni todella hyvin mielestäni. Festariyleisö antoi niin hyvän kannustuksen, että vieläkin menee roska silmään kun muistelee. Kiitos. Salute You.

– Keikkamatkat ja uudet Maiden-kaverit, joista on paljon kiittäminen Rautaneidon Perhettä. C´mon You Irons, Thanks And Cheers!

– Twickenhamin keikka 2008 kaikkine muine nähtävyyksineenkin oli todella huikea kokemus.

– Saman henkisten ystävien tapaaminen keikoilla

Scrriiim for miii Kymi!

6. Suosikkialbumi perusteluineen

Piece Of Mind 1983. Tuossa aikaisemmin tulikin mainittua Bruce Dickinsonin tulkinnasta. Mielestäni Brucen osalta ehdottomasti paras ja onnistunein levy Iron Maidenissa lauluäänellä mitattuna. Nicko McBrain tekee näyttävän sisääntulon uutena rumpalina aloitusbiisissä Where Eagles Dare. Kyseinen biisi on Maidenin TOP5 kamaa ja omaa valtavasti esimerkkejä, miksi Iron Maiden on niin kova. POM on myös soundien puolesta mitattuna Iron Maidenin parhaita; Steven kolinabasso erottuu hyvin ja skitat on jumalaiset.

Minusta levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä. Ainahan on keskusteltu Sun And Steel ja Quest For Fire biisien tarpeellisuudesta, mutta toimii minulle, varsinkin se Brucen ”high note” jälkimmäisessä. Nuo mainitut ovat tietty kovan levyn heikoimpia, mikä on ymmärrettävää kun katsoo kenen kanssa ne istuu: Where Eagles Dare (Harris) , Revelations (Dickinson), Flight of Icarus (Smith/Dickinson) , Die With Your Boots On (Smith/Dickinson/Harris) , The Trooper (Harris), Still Life (Murray/Harris), To Tame A Land (Harris). Tuon kokoisella kauhalla ei ole herkkua saatu sen koomin. Pitää muistaa peilata välillä biisilistaa siihen aikaan, kun biisit oli tuoreita eikä soitettu puhki keikoilla tai kokoelmilla.

7. Oletko Fan Clubin jäsen?

Kyllä

8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

Ei ole tullut tavattua lavan ulkopuolella ketään nykyisistä jäsenistä. Paul Di´Annon tapasin keikan jälkeen Hesassa On The Rockissa joskus 2003(?). Blaze Bayleyn tapasin Lontoosssa Twickenhamissa Maidenin keikan jälkeen 5.7.2008.

9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

Fanitusvuodet ja into huomoiden olen nähnyt bändiä lauteilla aika vähän eli ”vain” seitsemän kertaa. Parasta keikkaa en osaa sanoa.

Ensimmäinen keikka tietysti jää mieleen sellaisena lempilapsena eli Iron Maiden Somewhere On Tourilla Helsingin vanhassa jäähallissa 14.11.1986. Olin silloin 14-vuotias ja ihan ihmeissään kaikesta konserttiin liittyvästä hässäkästä. Konserttihuivi on edelleen tallella ja kunniapaikalla musanurkassani. Lämppäri WASP oli myös mieluinen mulle, koska silloin(kin) tuli Blackie Lawlenssin joukkuetta diggailtua.

Kaikissa kokemissani keikoissa on jotain miksi kaikki yltäisivät parhaiden joukkoon. Keikkoja vertaillessa on vielä merkitystä valoshown, pyrotekniikan ja soundin puolesta onko hallikeikka vaiko stadion keikka.

Jos tuota ekaa ei niin noteerata, niin vahvimmin mielessä ovat Early Days kiertueen 2005 Areenan keikka. Silloin räjäytettiin tunnelma kattoon, että tuntui tulevan parvet alas Areenalla. Vaikka nämä viimeiset stadion keikat Lontoon Twickenhamissa ja Helsingin Olympia stadionilla ovat nyt tuoreina vahvimpina mielessä, niin olen varma, että ne pysyvät aina mun parhaimpien keikkakokemuksien joukossa.

Yhtään huonoa tai väsynyttä keikkaa en muista Iron Maidenilta.

10. Kävit katsomassa Maidenia heidän kotonummilla Lontoossa. Kertoisitko hiukan, että minkälaista oli?

Lontoossa todellakin käytiin. Englanti oli jonkun verran ennestään tuttu maa, koska olen siellä ollut viisi kertaa työkeikoilla. Nyt olin ensi kertaa lomamatkalla Lontoossa ja mulle tapahtuma oli vielä ensimmäinen Iron Maiden keikka ulkomailla. Eli paljon värinöita oli kropassa, kun terässiivet nousivat Helsinki-Vantaalta.

Keikkapaikka oli 65 000 hengen Twickenhamin Rubgy-Stadion 5.7.2008. Keikka ei ollut ihan loppuunmyyty ja katsojia oli noin 55 000.

Keikkaa edeltävänä päivänä olimme IMFC:n koollekutsumassa yhteisfanikuvauksissa mukana Lontoon Tower Bridgellä, mutta lähinnä se oli yksittäisillä omilla kameroilla ampumista, että näinköhän sieltä mitää yhtä virallista fanikuvaa tuleekaan ulos.

Tavattiin paljon suomalaisia jo ennestään tuttuja kavereita vaimoneen. Ilta vietettiin yhdessä suomalaisväreissä lontoolaispubien vieraanvaraisuudesta nauttien.

Keikkapäivänä menimme Lontoon kaupunkikierroksen kautta Twickenhamiin. Omalla kaupunkikierroksellamme tuli tsekkattua Lontoon kuuluisia rakennuksia ja syötyä hyvin ja ravitsevasti. IMFC:n pre-meetissa ja siitä seuraavassa pubissa vietettiin keikkaa edeltävät tunnit muiden Maiden fanien kanssa… joita oli paljon ja monesta eri maasta. Stadionille kävellessä fanimassojen mukana alkoi viimein totuus keikan suuruudesta ja ainutkertaisuudesta valjeta: MAIDEN ENGLAND!!! Pitkäaikainen unelma oli toteutumassa!

Liput oli kentälle. Jengiä oli valtavasti, miksauskopin ja eturivin puoleen väliin keskelle riitti voima puskea ja sitten tuli ihmismuuri vastaan. Vieläkin mahdotonta kuvailla tarkkaan, mikä pömis tuli päälle kun Aces High lähti Churchillin puheen jälkeen. Unohtamatta tunnetta, kun biisin ensimmäinen Run, live to fly, fly to live, do or die – kohta rävähti 55 000 fanin suusta. On se hienoa kokea Aces High livenä fanaattisen englantilaisyleisön keskellä. Koko keikka oli melkoista hurmosta, edes puhkikulutetut hitit settilistassa eivät latistaneet fiilistä hetkeksikään. Ässien lisäksi Rime Of The Ancient Mariner ja Powerslave olivat biisien parasta antia. Soundit kentälle olivat todella selkeät ja sopivalla volyymilla. Joihinkin stadionin katsomo-osiin soundit tais olla aika hanurista, näin kuulin.

Brucen ja Steven ilmeet puhuvat puolestaan bändin hyvästä fiiliksestä. Joitakin juttuja sain screeniltä tallennettua kamerallekin. Keikan jälkeen stadionin pihalla törmättiin BLAZEEN ja perinteiset ”Signs & Pics”- jutut saimme tuliaiseksi. Loppuilta ja yö meni ruuhkassa juna-asemalla ja metroissa. Suurkaupungin varjopuolia.

Uti, Blaze ja Peke Lontoossa 2008 Maidenin keikan jälkeen.

Keikan jälkeisenä päivänä osa porukasta meni Silverstoneen Formula 1 kisaan ja osa shoppailemaan. Minä pääsin ihan yksin tutustumaan Imperial War Museumiin, joka on ollut jonkinlainen kulttuurihaave minulle jo jonkin aikaa. Museo olikin todella vakuuttava ja puhuttava. Sota ei ole leikkiä.

We shall never surrender!

Sen verran vielä uskallan tuon Englannin keikkareissun perusteella sanoa, että Suomessa on myös kovat fanit. Helsingin 45 000 päinen yleisö pisti kyllä fiilikset ihan samalla narulle kun Twickenhamissa. Ihmettelipä Bruce Dickinsonkin asiaa Helsingin spiikkeissään, että miten vain viisimiljoonainen kansa voi myydää 2 stadionia peräkkäin loppuun. Ohittaa ei myöskään voi Maidenin managerin Rod Smallwoodin vertausta omassa blogissaan, missä Rod vertaa myytyjä keikkalippuja maan asukasmäärään. Suomen katsojamäärät verraten asukaslukuun tarkottaisi, että kahdelle peräkkäiselle Englannin keikalla pitäisi myydä miljoona lippua!!!!

Rod summaa loppuun meitä mairittelevasti ” Does that indicate that Finland is the hottest metal country on the whole planet?” Oh, Yes We Are. Thank You Rod!

Meillä on täällä selvästi Maiden Maniaa ilmassa……

We Shall Never Surrender!

Yours truly,

Peke

Kiitoksia Pekelle, pysy sellaisena kuin olet.

Seuraavaksi suomalaisista Iron Maiden faneista esittelyvuorossa sivustollamme on todella rautainen neito ja suruton suhari, jonka elämästä ei vauhdikkaita käänteitä puutu, mutta silti meininki tuntuu säilyvän aina aurinkoisena ja vähän lämpimän minttukaakaon tuoksuisena. Anu Dante Villanen on virkaiältään ehkä vielä hieman nuori, mutta parempi, että Maiden löytyy myöhään kuin ei milloinkaan. Suurin syy tähän viilapenkkiin joutumiseen on ilman muuta retki Maidenin tämän vuoden Australian ja Japanin keikoille, josta Anu jutustelee hieman lopuksi. Up the Anus!

Kuka ja mistä päin?

Anu Villanen, 24 vuotta ja Tampereella ikäni asunut. Työskentelen graafisena viimeistelijänä, toisin sanoen painopinnanvalmistajana 7. vuotta. Vapaa-aika kuluu saksanpaimenkoira Danten kanssa, jonka kanssa harrastan suojelua. Muuten piirtelen, soittelen bassoa silloin tällöin, katselen leffoja sulhon kanssa tai metsästetään sarjiksia sarjakuvakaupoissa, kulutan musiikkia, roikun imocissa ja kerään leffoihin yms. liittyviä figuureita. Tuo viimeisin on oikeastaan ihan tuore harrastus, joka tuli sulhasen mukana 😀 Perheeseen kuuluu koira ja kihlattuni Jonatan 29 vuotta, Brasiliassa syntynyt, mutta 19 vuotta Ruotsissa asunut. Ja suuri Maiden fani ollut jo junnusta. Tavattiin Maidenin kautta Iron Maiden Online Club foorumilla ja se oli rakkautta ensi viesteillä. Joten Maiden teemaset häät siintää tämän vuoden joulukuussa 😉

Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

2005. Eli tuore fani. Katselin kaikessa rauhassa Crusty Demons Nine Lives motocross DVD:tä ja lopputekstejen aikana pärähti Run To The Hills. Arvaatte varmaan, että sitä lopputekstikohtausta tuli kelailtua muutamaan otteeseen, ennen kuin sain ensimmäisen levyn käteen. Tuli vaan ihmeteltyä, miksi ihmeessä en ollut aiemmin kuullut tätä elämäni bändiä.

Miksi Maiden on elämäsi bändi?

Tunnelma, aiheet, lavashowt, energia, voima, melodia, harmonia, kokonaisuus… Maiden vaan tempaa mukaansa. Se nostaa pään pystyyn paskempanakin päivänä. Se pistää menemään eteen päin ja saamaan voimia jaksaa vaikka mitä. Brucen ääni on jumalallinen (pidän kovasti myös Paulista ja Blazesta). Musiikin lisäksi se mikä Maidenista myös tekee ylivoimaisen on kaikki sen ympärillä oleva. Fanit. Suurin osa kavereista ja läheisimmistä ystävistä on Maidenin kautta. Ja tuntee olevansa suurta perhettä, kun lähtee keikoille ja reissuun ja ihmiset ympäri maailmaa kokoontuu yhteen. Näkee kavereita ja tutustuu uusiin kavereihin ja tuntee, että olisi tullut kotiin.

Mottosi

When you stop dreaming, you stop living.

Paras Maiden-aiheinen muistosi?

Heaven Can Wait Yokohamassa. Olin lavalla Janickin puolella ja mulla oli esillä omatekemä Suomen lippu. Bändi (paitsi Nicko) oli jo sen aiemmin läheltä nähnyt ja Bruce pariin otteeseen Australian keikoilla huomioinut lippua eturivissä, joten nyt seisoi edessä, katseli hetken ja nyökkäsi. Janick kääntyi ja huomasi ja samalla hetkellä läväytti leveän hymyn ja iski silmää. Sinä hetkenä olin niin iloinen, kun ihminen vaan voi olla! Jestas, mikä hetki.

Ja Melbournessa jäi kanssa mukava muisto. Oltiin hotellimme läheisessä pubissa ekan Malbournen keikan jälkeen ja justiin otettu juomat tiskiltä, kun John sano mulle, että ala nyt saa slaagia, mutta Adrian käveli sisään. No mua alko jännittään ihan hulluna ja en uskaltanut edes katsoa sinne päinkään. Janick saapui myös pubiin ja jännitin lisää. Rodin kanssa juttelin aikasemmin jotain noista paidoista mitä tein jne. mutta en uskaltanut bändin jätkille morjestaa ja pyytää kuvaa tai mitään. John sitten vei mut pihalle haukkaamaan ilmaa ja pääsemään yli jännityksestä ja Rod saapui paikalle ja kyseli onko jotain vialla. John sanoi, että sitä vähän vaan jännittää, että oli vähän liikaa, että Adrian ja Janick tuli. Rod nauroi lämpimästi ja sanoi, että tulehan ja otti mua kädestä kiinni. Käveli sitten Janickin luo ja esitteli mut ja sain soperrettua mukava tavata jne. ja jos olisi pieni hetki aikaa kuvalle ja nimmarille ja kiitos. Jossain vaiheessa tulin alakertaan yläkerrasta ja Janick pyysi tykönsä Halusitko tavata Adrianin. Joo! Okei, vien sut Adrianin luo, mutta Brucen saat hoitaa yksin. ja naurahti. Siinä sitten Janick vei Adrianin tykö ja sain taas soperrettua jotakin. Kuvan jälkeen kiitin ja suuntasin hakemaan kurkun kostuketta.

Brucella oli juttu kesken koko ajan, joten menin tilaamaan juotavaa. Bruce tuli myös tilaamaan ja oli yksin, joten tervehdin ja kysyin olisiko hänellä aikaa nopealle kuvalle (tussia ei ollut nimmarille, kuten Adrianin kohdalla). Bruce tuntui olevan todella hyvällä tuulella ja hymyily ja vaihdettiin pari sanaa siinä lisää. Se oli yksi kohokohdista, varsinkin kun Bruce jännittää mua eniten, vaikka sen nopeasti tapasin Bruce Airilla ja nyt se oli niin rento ja puhelias. Sen jälkeen menin innoissani kertomaan Janickille, että Brucen tapaaminen meni hyvin. Janick naurahti ja kysyi No oliko se niin vaikeaa lopulta? No ei se ollutkaan… 😀

Mikä on suosikkialbumisi?

Paha paha. Se voisi miltei olla Powerslave, mutta punnittuani ajatuksia hieman sanoisin A Matter Of Life And Death. Kasvoin tuohon levyyn. Se tuntui koko ajan paremmalta ja paremmalta ja kasvoi suurimmaksi loppujen lopuksi. Täysi 5/5 ja onhan se tärkeä levy henkilökohtaisesti itsellenni, kun se oli enimmäinen Maiden levy, jonka julkaisua itsekkin odotin ja ensimmäisellä keikallani kuulin kyseisen albumin läpi (mikä oli muuten mahtava ja helvetin kova veto Maidenilta). En välittänyt pahemmin Out Of The Shadowsista ensin, mutta kuultuani ja nähtyä sen livenä sekin nousi 5/5 kappaleeksi. Täydellinen levy.

Oletko Fan Clubin jäsen?

Kyllä. Fan Club todella hemmottelee nyt jäseniään, mutta itselle pre-saleja jne. tärkeämpi on foorumi, missä on helppo pitää yhteyttä päivittäin kaikkien ulkomaalaisten kavereiden kanssa. HCW, FTTB, Pre-sale… Siinä jo muutama TODELLA hyvä syy liittyä muiden etujen lisäksi.

Tuossa aiemmin kerroit jo vähän bändin jäsenten tapaamisesta. Missäsä kaikkialla olet heitä tavannut?

Brucen Bruce Air lennolla Serbiaan. Brucen kerran Melbournessa pikaisesti, kuten Adrianin. Steve tuli tavattua myös Melbournessa ja Janick ja Dave muutamaan otteeseen Melborunessa ja Sydneyssa.

Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

14 kertaa ja 7 eri maassa tähän mennessä. Paras on vaikea valita. Itselle ei ole niin tärkeää settilistat, soundi tms. vaan se henkilökohtainen fiilis. Ehkä tärkein on 12.11.06 Tampereella, koska se oli ensimmäinen Maiden keikkani. Se tunne on vain lyömätön, kun ensimmäisen kerran alkaa sydän väpättämään Doctor Doctorin aikana ja yht' äkkiä ADRIAN SMITH kävelee lavalle ihka elävänä. Tai kun Bruce juoksee ja hyppää suoraan eteesi ja siinä hän, suurin idolini on metrin päässä. Ja jäi siitä keikasta muutenkin mahtava fiilis, koska Lord Of Lightin aikana Bruce kyyristyi eteen ja katsoi suoraan silmiin koko hitaan osion aikana. Tuollaiset pienet yksityiskohdat kruunaa keikan.

Tuon lisäksi parhaat muistot on jäänyt tämän vuoden Sydney molemmat keikat ja Brisbane. Bändi vaan oli yksinkertaisesti tulessa ja esim. Bruce ja Janick pitivät hauskaa toistensa kanssa jatkuvasti ja showt jäi mieleen lämminhenkisenä ja hauskana.

Kävit siis katsomassa Maidenia Ausseissa ja Japanissa alkuvuodesta. Jaksaisitko puristaa pitkän tarinan paketiksi ja kertoa hiukan, että minkälaista oli?

Mieletön kokemus. Mulla ei ollut matkavereita reissua varten, mutta Plina (Queen Of Hearts) pyysi hänen ja Johnin (STEVEHUNTER) mukaan. Olin todella iloinen, koska Plinasta oli tullut hyvä ystävä ja hänen ansiotaan osaksi myös oli, että löydettiin Jonatanin kanssa toisemme.

Australia, Perth. Kuuma, kuuma, kuuma! Kesti siis aikansa tottua siihen lämpöön. Ensimmäinen päivä: Suoraan rannalle ja olin sitten 3 tuntia suorassa auringon valossa, mikä oli idiootti veto, kuten arvata saattaa. Joten alkupuoli Australian matkasta meni kesiessä, palellessa/hikoillessa kuumeessa, mikä tuli palamisen jälkeen. Iho paloi niin pahasti, että jouduin ottamaan särkylääkettä aamusin vain pukeakseni päälle.

Ekat päivät ennen hotelliin muuttamista asuimme pienessä hostellissa ja mulla oli oma huone. Eräs aamu sain Jonatanilta tekstiviestin, että onnittelut muru, olet voittanut Heaven Can Wait Perthin! Menin Plinan huoneen ovelle valkoisena kuin lakana. En saanut änkytettyä mitään, joten Plina luuli, että Jonatan on joutunut onnettomuuteen tai muuta vastaavaa 😀 HCW oli mahtava kokemus, vaikka Perthin keikka muuten olikin laimea. Jännitin niin pahasti, että puristin lavan takana Johnin (pyysin hänet, kun Plina halusi jättää väliin) käden valkoiseksi ja tuntui, että tulee päivällinen ylös. Se jännitti NIIN pahasti! Mutta kaikki katosi, kun päästiin lavalle. Tuli niin voimakas ja voittamaton tunne ja ystävät eturivissä sai fiiliksen vielä enemmän kattoon. Oli aika hyper olotila, kun mentiin takasin lavan taakse ME oltiin TUOLLA!.

Melbourne oli kaupunkina kaunein ja mielenkiintoisin. Meet up oli hauska. Tosin kuppia tuli kaadettua AIVAN liikaa, joten yritin suostutella Sam Dunnia keikan jälkeen, jos voisi jättää suosiolla erään haastattelun pois sitten lopullisesta materiaalista… Sam Dunn oli todella mahtava tyyppi. Muutamissa kaupungeissa juteltiin tuoppien kera ja Japanissa tuli heti morjestamaan ja juttelemaan keikkapaikalla. Huippu jätkä!

Sydney ei ollut kaupunkina niin makee kuin Melbourne, mutta BBQ meet up baarin katolla oli luksus! Sydneyssa maistoin myös kengurua, kun Muz ja Lisa, ystävät Australiasta kutsuivat meidät omaan huoneistohotelliin. Muz itse teki kenguru lihavarrasta ja makkaroita ja oli kyllä kokeilemisen arvoista. Sydneyssa keikat meni yli odotusten.

Brisbanen kohdalla itsellä alkoi väsymys hieman jo painaa. jatkuva lentäminen, lyhyet unet, jatkuva pre-party, after party ja eturivien paine alkoi tuntumaan. Brisbanen keikan jälkeen olin täysin jo muusia. Keikan jälkeen Muz yritti venyttää mun pohkeita juna-asemalla, kun mun kävely alkoi jo saamaan koomisia piirteitä. Keikka oli suoraan sanottua täydellinen, vaikkakin haikea. Keikan jälkeen kokoonnuttiin läheisimipien ystävien kanssa rauhalliseen pikkupubiin jättämään hyvästit. Kaikilla oli suru, varsinkin kun suurin osa tuosta porukasta ei ollut tulossa Japaniin. Kyyneleet vuodatettiin ja viimeiset halaukset puristeettiin. Kesää odotellessa…

Se mikä jäi Autraliasta harmittamaan oli, että matkustaminen sinne on ollut suuri haave, mutta aikataulu oli niin hektinen, ettei ollut aikaa käydä katsomassa koaloita, kenguruita jne. Ja jos oli joinain päivinä luppoaikaa, väsytti niin paljon, että oli pakko levätä.

Japaniin lentäessä nousi kuume. Oli aika rikkinäinen oli, kun päästiin Johnin ja Plinan kanssa hotellille Tokiossa. Greg (Kyllian68) oli huoneessa ja odottamassa ja voi sitä riemua, kun vihdoin tavattiin livenä! Olen paljon jutellut Gregin kanssa imocissa ja todella odottanut tuota näkemistä.

Yokohaman keikalle olin taas voittanut HCW:n ja tällä kertaa otin mukaan naapurimaasta Tobiaksen, joka oli todella iloinen tästä yllätyksestä. Keikka oli kokonaan istuimilla ja jouduin jättämään kamani penkille. Olin ostanut ennen keikan alkua mm. uuden futispaidan, hupparin, kiertue t-paidan ja samaan muovipussiin laiton päältäni Helloweenin pitkähihaisen kiertuepaidan ja Rautaneito.com pitkähihaisen (jep, mää jäädyin Tokiossa!). Olisi pitänyt tunkea se muovipussi vaikka vieressä seisovan exän käteen tai hänen penkkinsä alle, mutta eihän siinä täpinässä järki leikannut. Joten, kun palasin lavalta omalle paikalle oli muovipussi poissa, kuten vieressä aikaisemmin seisonut tyttökin… Ja ulkona oli pirun kylmä ja mulla oli enää pelkkä toppi päällä. Sentäs viitti jättää mun nahkatakin rauhaan. Mutta SE HCW oli kaiken arvoista.

Japani meni muuten hieman huonovointisena katsellessa levykauppoja ja katuja. Harmi, kun ei ollut kanssa vähän enemmän aikaa ja parempi kunto. Mutta on se Tokio kaunis ja puhdas paikka. Ja 7 Eleven kaupat tuli siellä tutuiksi 😀 Vaikka haju oli tyrmäävä.

Kumpaankin maahan lähdetään joskus tuon tulevan miehen kanssa. Varsinkin nähdä Maiden Japanissa on Jonatanin yksi suurimmista haaveista ja ymmärtäähän sen kyllä. On se fiilis ja yleisö täysin eri planeetalta.

Parasta antia matkassa oli myös se kuinka ystävyys syveni monen kaverin kanssa. Tuli solmittua elinikäisiä ystävyyssuhteita ja joistakin voisin sanoa, että pidän heitä nyt veljinä ja siskoinani.

Kiitokset Anulle, joka muuten arvasi oikein tuolla meidän keikkaveikka skabassa Maidenin Suomen keikkapäivän ja -paikan ja voitti siis itselleen orjan. Palaamme palkintoihin kesän aikana.

Rautaneito.comin maaliskuun fani on nuori mies, jonka äiti kysyi hellyttävästi muutama vuosi sitten minulta, että voisikohan se meidän koltiainen mahdollisesti päästä mukaan teidän kanssanne Tukholmaan katsomaan Maidenia, vaikka ei olekaan vielä täysi-ikäinen. Vastaukseni oli silloinkin kyllä ja Ilpo ”Ipe” Peltola on sen jälkeen käynyt vaikka missä katsomassa Maidenia ja mitä ilmeisemmin nuoren miehen elämäntapana on Maiden henkeen ja vereen, koska myös kaverin morsian on bändin innokas fani.

Kuka ja mistä päin olet?

”Ilpo Ipe Peltola, 21 vuotta, Helsingistä. Tällä hetkellä työskentelen muuttohommissa ja ravintola-alalla, (ei ihan vastaa koulutustani merkonomina, mutta kukapa merkonomi nykypäivänä työskentelee oman alan parissa?) Töiden ohella harrastan (musiikin lisäksi) salilla käyntiä, sekä toimin Puotilassa järjestettävän keilailuturnauksen puheenjohtajana, heh. Kotona asustelee lisäkseni tyttöystäväni – kunhan varusmiespalveluksesta lomille kerkeää – ja Somali-niminen kissa.”

Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

”Maideniin sain ensikosketuksen yläasteen seitsemännellä luokalla, eli vuonna 2000, jolloin eräs luokkakaverini sai minut pitkän suosittelun jälkeen kuuntelemaan Fortunes of War –kappaleen.

Samalta kaverilta sainkin sitten ensimmäisen (poltetun) Iron Maidenin levyn, joka oli The X-Factor tottakai. Tuntemattoman tekijän euforiassa tuli oltua koko seitsemäs luokka, oli se jotain niin massiivista ja hienoa.”

Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen!

Miksi? Minkä takia Maiden?

”Early Days: Fortunes of War –kappaleen hillitty mutta samalla raskas ote, kitaramelodiat ja -riffit, unohtamatta Blaze Baylen mahtavaa tulkintaa, iskivät kuin kaksi salamaa Pachendalessa.

Present: Kahdeksan vuotta on vierähtänyt siitä hetkestä kun ensimmäisen kerran kuulin bändiä; yksinkertaisesti bändillä on jokaisella osa-alueella niitä asioita, mitä millään muulla bändillä ei ole. Nuorempana olisin vastannut bändin musiikillisista avuista jotain, mutta nyt mielessäni ei kertakaikkiaan ole mitään muuta kuin ”perhe”. Se kaikki, mitä olen kokenut näiden kultaisten kahdeksan vuoden aikana on jotain niin elämää suurempaa, mistä ei edes villeimmissä unissa voi edes kuvitella. Keikkakokemukset, bändin jäsenten tapaaminen, uusien levyjen odotus ja hypetys, tuleva settilista, ”perhe” – siis kaikki, mitä bändi tarjoaa.

”Perhe” tietää mitä tarkoitan, se on vain jotain, mitä on sydämissämme. Ei mikään muu bändi (itselleni) aiheuta niin suuria kiksejä ja hullutta.

Minkä takia Maiden? – Yksinkertaisesti vain parasta maan päällä. Se kaikki, mitä bändi on jättänyt sydämeeni roihuaa siellä suurempana kuin muut bändit yhteensä. Kertoo aika paljon bändistä ja fanituksesta, että sitä lähtee ulkomaillekin katsomaan, ja monesti.”

Mottosi

”Olen koko lyhyen urani aikani miettinyt mottoa, vieläkään en ole täysin sinut valintani kanssa, mutta ainut motto, mitä olen penskasta asti käyttänyt on: parempi myöhään kun ei milloinkaan.”

Paras Maiden-aiheinen muisto

”Ehkäpä se kaikkiein vaikein kysymys, mitä voisi kysyä – niitä kun on niin paljon. Ensimmäiseksi täytyy sanoa Steve Harrisin tapaaminen edellisvuoden ensimmäisen Helsingin keikan jälkeen eräässä Helsingin baarissa. Harris on aina edustanut itselleni tärkeintä jäsentä Maidenissä, olin aivan sanaton, tuntui suuremmalta asialta kuin lottovoitto. Toinen asia on ehdottomasti Maidenin keikat yhdistettynä faneihin. Olenhan tavannut tyttöystäväni Iron Maidenin, ja tarkemmin sanottuna Rautaneidon kautta. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: kaikki yhteiset ulkomaanreissut Prahasta 2005 tulevaan 2008 vuoden Prahan reissuun.”

Ipe kaljalla kohtuullisen hyvässä seurassa… Cheers Steve!

Suosikkialbumi

”Iki-suosikkini löytyvät akselilta: Somewhere In Time, Seventh Son of a Seventh Son ja The X-Factor. Tärkein levy ehdottomasti on The X-Factor. Ilman kyseistä levyä en olisi ikinä kokenut yhtä hienoja asioita, kun olen viimeisten kahdeksan vuoden aikana kokenut (keikat, ”perhe”, musiikki yleisesti jne.) Eli nimenomaan tunnepohjalta The X-Factor. Tärkein ja ensimmäinen Maiden levy itselleni. Ei todellakaan sitä Maidenia, mistä suurimmat osat faneista pitävät, mutta jotenkin Harris on silkassa neroudessaan saanut albumille sellaisen ilmapiirin, jota en muilta albumeilta ole löytänyt. Synkkä levy.

Rationaalisesti: Somewhere In Time. Maailman paras albumi, jota ei voi ylistää koskaan liikaa.”

Oletko Fan Clubin jäsen?

”En. Pitkään on ollut mielessä ja harkinnassa, mutta aina kun sitä viimeistä sivallusta oltaisin tarvittu, olen kokenut jäsenyyden olevan itselleni hyödytön. FTTB –ranneke ei myöskään kiinnostanut, mielummin nautin keikan ennakkotunnelmista maailman kovimpien Maiden-fanien kanssa, ja keskityn rauhassa keikan nautintoihin. Ennakkoliput keikoille sainkin sitten hyviltä ystäviltä, jotka olen tavannut rautaneidon kautta, ja tutustunut ihan real life kavereiksikin.”

Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

“Kuten aiemmin totesinkin, niin Harrisin tapasin viime kiertueella ensimmäisen Helsingin keikan jälkeen. Samoissa kemuissa toki tuli tavattua muuan Janick Gersikin.

Bruce Airin Belgrad -reissulla 2007 tuli tavattua Dickinson (joka oli ehdottomasti parhaita kokemuksia ikinä, kuten koko reissukin) ja samana vuonna kahteen otteeseen Blaze Bayley Helsingin Rock Townissa.

Kokemuksia, joita ei voi sanoilla kuvata, ne pitää vain itse kokea!”

Captain Dickinson suomalaisten piirittämänä

Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

“13 kertaa. Parasta keikkaa on lähes mahdoton sanoa, mutta ensimmäisen keikan maagisuus oli jotain niin ihmeellistä, samoin Prahan ensimmäinen keikka (Charlotte the Harlot livenä) oli yhdessä upean porukan kanssa jotain niin sanoin kuvaamatonta. Niin ja tietysti Dublinin keikka vuonna 2005, kuten Juhana ”Iivis” Koli aiemmin totesi, niin Brittien saarella bändin suoritus on jotenkin vapautuneempi; spiikkejä ja nousukiidossa olevaa hauskuttamista on niin ilo seurata. Suurimpana muistona Dublinin keikalta The Phantom Of The Opera. Silloin sai kerätä roskaa silmästä ja vaihtaa parit housut.”

”Bruce Airista voisinkin kirjoittaa vaikka kirjan, mutta täytyy vain todeta matkasta se, että ilman upeita faneja ja matkatovereita eivät keikat tuntuisivat niin hyviltä. Anu, Juhana ja Janne – KIITOS kaikesta!”

Oletko menossa katsomaan Maidenia tänä vuonna? Missä?

”Maaliskuussa on edessä New Jerseyn keikka rapakon toisella puolella, sitä reissua odotan aivan jäätävästi. Niin moni unelma toteutuu 11 päivän sisällä. Graspopin hulluudet täytyy kanssa kokea, samoin Prahan, jäi nimittäin niin paljon positiivisia muistoja jälkimmäisestä kaupungista käteen. Suomen keikat nyt kuuluvat tietysti kalenteriin. Mahtava vuosi tulossa.

Täytyypi tähän loppuun vielä Iivistä lainata Iron Maidenin eräästä kappaleesta:

”Realise you’re living in the GOLDEN YEARS” – niin paikkaansa pitävä lause, joka on käsittänyt täydellisesti oman kahdeksan vuotisen Maiden-fanitukseni. Up the Irons, forever! ”

Kiitoksia Ilpolle vaivan näöstä ja hyvää reissua New Jerseyhyn. Pidä lippu korkealla!

Rautaneito.comin helmikuun kannattaja on skotti, joka on ollut mukana lähellä bändiä aivan alusta alkaen. John Miles on tuttu kasvo monilta keikoilta ympäri maailmaa ja avoimena luonteena hyvinkin helposti lähestyttävä. Itse tutustuin rempseään ukkoon Prahassa paikallisella terassilla Maiden paidasta tunnistaen alan mieheksi ja yks kaks päätin vaihtaa kuulumisia. Samalla reissulla John oli tekemässä jonkinlaista dokumenttia Maiden-faneista kameroineen, johon itsekin jotain haastattelun tynkää yritin antaa savuisessa ja meluisassa Hells Bells Pubissa Prahan sydämmessä jo melko liikuttuneessa tilassa halvasta ja hyvästä tsekkiläisestä pilsistä johtuen. Dokumentti on ilmeisesti vielä kesken ja julkaisematta.

Kuka ja mistä päin olet?

Olen John Miles Edinburghista Skotlannista. Monet Maiden fanit tuntevat minut STEVEHUNTER nickillä Iron Maidenin virallisten sivujen keskustelufoorumilta. Teen työkseni tutkijan hommia lääketieteellisen tutkimuksen alalla. Harrastan matkustelua, kauhufilmejä ja Doctor Whon tsekkailua.

I know, captain, that you've done this work before

Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

Olen seurannut bändiä 28 vuotta. Serkkupoika antoi kasettikopion The Soundhouse Tapesista ja olen ollut siitä asti koukussa.

Miksi? Minkä takia Maiden?

Pidin kielikuvista, biisien teemoista ja aiheista.

Mottosi

I love it I do

Paras Maiden-aiheinen muisto

Useita tulee heti mieleen, enkä oikein osaa valita niistä parasta. Maidenin näkeminen World Slavery Tourilla vuonna 1984 oli mahtavaa, Donington 88 oli ensimmäinen kerta festareilla, Pariisi 1999 taas ensimmäinen kerta keikalla ulkomailla. Myös ensimmäiseltä keikalta New Yorkista 2004 on jäänyt hienot muistot.

Sitten olin lavalla Maidenin kanssa Pariisissa 2003 ja hieno kokemus oli myös kiertueen eka keikka Prahassa 2005, jossa tapasin paljon uusia kavereita. Uskoisin, että kaikenlaisten uusien juttujen kokeileminen suosikkibändisi kanssa ja muutamien erittäin asiallisten tyyppien kanssa jää muistoihin ainiaaksi. Olen tavannut todella paljon muita faneja vuosien aikana ympäri maailmaa, joilla kaikilla on se sama intohimo. Oikeasti ei ole mitään väliä, että vaikka mitä oheistoimintoja saat, parasta nautintoa on katsoa suosikkiyhtyettäsi mielenkiintoisissa paikoissa ystäviesti kanssa.

Skottilais-suomalaiset viskibassot ry

Suosikkialbumi

Piece Of Mind, vaikkakin olen ollut fani vuodesta 1980 ja nähnyt bändin useita kertoja, pakkomielteeni keräilyn suhteen (kaikki formaatit ja bootlegit) alkoi tämän albumin myötä. Kansitaide ja biisit kuten Where Eagles Dare, Revelations, Still Life ja To Tame A Land jättivät vaan niin lämpimän fiiliksen.

Oletko Fan Clubin jäsen?

Kyllä olen, tosin FC oli aika ruvella muutaman vuoden, mutta nyt se on paljon paremmassa kuosissa ja jäsenille on paljon hyviä etuja clubiin kuulumisesta.

Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

Olen tavannut bändin äijät kaikki useita kertoja. Nickon mm. rumpuklinikoilla ja junassa. Myös Blaze ja Clive ovat tuttuja.

Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

Yhteensä 72 keikkaa 27 vuodessa. Paras keikka joku seuraavista useista eri syistä: Donington 88, Pariisi 99, Edinburgh 84, Pariisi 2003, New York 2004, Praha and Hammersmith 2005 jne.

Huonoin keikaus oli Belfastissa 1996, koska halli oli puolityhjä eikä Maiden oikein uponnut yleisöön sinä iltana.

Oletko menossa katsomaan Maidenia tänä vuonna? Missä?

Kyllä vaan, käyn katsomassa 22 keikkaa yhteensä. Keikkakalenterini näyttää tältä: Perth, Melbourne (x2) , Sydney (x2), Brisbane, Yokohama, Tokyo, New Jersey, Graspop, Paris (x2), Twickenham, Tukholma, Helsinki, Tampere, Göteborg, Horsens, Wacken, Ateena, Assen ja yksi vielä…

Tuo yksi vielä taitaa olla jo Johnilla tiedossa, mutta mies ei paljasta. Olisikohan Brixton tai joku muu pienehkö mesta jo varattu kiertueen viimeiseksi illaksi pienen specialin takia…

Rautaneito.com alkaa julkaista kuukauden fani –sarjaa, jossa esitellään Maiden-kannattajia laidasta laitaan eri puolilta maailmaa. Piinapenkkiin talutetaan vapaaehtoisesti, mutta määrätietoisesti aivan bändin alkuajoista mukana olleita vanhan liiton edustajia kuin vasta hiljattain heränneitäkin ihmisiä. Tarkoituksena on tehdä tutuksi Maiden perhettä ja samalla saada mielenkiintoista luettavaa ja infoa kannattajien kokemuksista ja ajatuksista.

Sarjan avaa itseoikeutetusti idean isä Harri Hautsalo, jonka monet tuntevat Rautaneito.comin foorumilla nickillä Finnarry. Olen tuntenut Harrin useita vuosia ja hän on ylivoimaisesti rauhallisin ikinä tapaamistani Maiden faneista. Tässä siis salonkikelpoinen, fiksu ja diplomaattinen herrasmiesfani aivan parhaasta päästä.

Alkuun pieni itsensä paljastus…

”Harri Hautsalo, 32 vuotta, asuinpaikkana puhdasvetinen Nokian kaupunki. Keski-Suomessa on tullut asustettua suurin osa ajasta sekä Irlannissa 1½ vuotta. Perheessä vaimo ja 2 lasta (tällä hetkellä…).

Harrastuksena basson soitto, musiikin kuuntelu, penkkiurheilu ja itsensä liikuttaminen liian harvoin. IT-hommia teen työkseni. ”

Oh, will we ever be set free?

Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

”Maidenia vuodesta 1983. Niinhän siinä kävi, että naapurin isot pojat kuuntelivat bändiä ja itse siinä sivussa tuli kuulosteltua kanssa. Muistan ainakin, kun naapuri esitteli The Number of the Beast -kasettiaan ja Run to the Hillsin muistan kuulleeni ensimmäisten joukossa ja hyvältähän tuo kuulosti.

Siinä meni kyllä jonkun aikaa, että Maiden oli yksi muiden bändien joukossa, esim. Dio, Kiss, Rainbow olivat tuolloin myös kova juttu poikain keskuudessa ja sitten alkoivat tulla Mötley Crue, Twisted Sister ja WASP ym. kuvioihin myös mukaan. Suurempi herätys tapahtui Somewhere in Time -levyn myötä, varsinkin Alexander the Great erikoisine tunnelmineen oli tehokuuntelussa. Seventh Son -levyn jälkeen ei ollutkaan enää mitään epäselvää. Sittenpä tuli hankittua kaikki puuttuvatkin levyt ja olihan tuossa vaiheessa jo ikääkin sen verran enemmän, että alkoi oikeasti ymmärtää musiikillisista hienouksistakin. Maiden Englandin jälkeen oli suu jo sen verran suurellaan auki, että tartuin itse basson varteen tapailemaan biisejä. ”

Miksi? Minkä takia Maiden?

”Tämä onkin vaikeampi kysymys kuin, miltä se kuulostaa… Tietysti penskana riitti, että musiikki oli rankkaa ja bändin poikien tukat oli pitkiä ja Eddiekin tuli kylkiäisinä. Se, mikä vanhemmiten on kiehtonut, ei liity pelkästään musiikkiin. Toki musiikissa on mahtavia elementtejä: upeita melodioita, sekä kitaroissa, että laulussa, paljon rytminvaihdoksia, pääasiassa mielenkiintoisia sanoituksia niin elävästä elämästä kuin tarinoistakin. Kaiken kukkuraksi bändin yhteissoitto on saumatonta ja meininki on mieletöntä. Kolinabasso tuo viimeistään sen Maiden-saundin ja pidän myöskin siitä, että basso ei (monesti) ole pelkästään taustalla yhtä ja samaa nuottia takomassa, vaan keskeinen tekijä biiseissä. Tietysti Dickinsonin persoonallinen sireeni on tavaramerkki myös. Bändissä arvostan myös sitä, että he tekevät koko hommaa musiikin ehdoilla, ei bileiden, huumeiden tai jonkun ulkopuolisen tahon mielipiteiden takia. Tapa, millä bändi 70- ja 80-luvun vaihteessa nousi yleisön tietoisuuteen on kunnioitettava. Samanlainen duunarihenkisyys välittyy mielestäni edelleen Maidenissa, vaikka keikkamäärät luonnollisesti ovat pudonneet. Sellainen selkeä päämäärä ja päättäväisyys, mikä Steve Harrisilla oli ja on edelleen, on ihailtavaa.”

Mottosi

”Älä tee tänään minkä voit tehdä huomenna.”

Paras Maiden-aiheinen muisto

”Parhaita muistoja on erityyppisistä tilanteista, siksipä mainitsen muutaman.

Luonnollisesti ensimmäinen livekeikka Kulttuuritalolla vuonna 1995 on jäänyt mieleen. Oli jopa jotenkin epätodellinen tunne nähdä livenä äijät, jotka on suurin piirtein jumala-asemassa ollut jo vuosikaupalla. Sanoinkuvaamatonta. Vaikkei se näin jälkeenpäin ajateltuna keikkana ollut ehkä bändin paras Suomessa. Olihan se myös erikoista että keikkapaikka oli pieni ja tunnelma tiivis, kun paikalle vaivautui pääasiassa vain ihan hardcore-fanit. Tämä muita keikkoja mitenkään väheksymättä.

1995 kesällä tuli vierailtua Eddie’s Barissa Portugalissa. Lähes rahattomana mentiin sinne, lähinnä vain tsekkaamaan paikka. Joskus puolenpäivän jälkeen mentiin paikalle, omistaja Manu Da Silva vielä pesi lattioita. Herra oli selvästikin otettu kaukaisista vieraista. Siinä päivän aikana tuli ihmeteltyä kaikkea mahdollista Maiden-krääsää, mitä paikkaan oli viritelty. Sitten sulkemisaikaan Manu heitti muut porukat ulos ja halusi meidän jäävän vielä baariin. Aamukuuteenhan siellä meni ukkelin näyttäessä kaikkea harvinaisuuksia ja kertoillessa monenmoista tarinaa bändistä. Ja sainpa ottaa tyypit itse Steven bassolla. Ja hanat oli auki… Hieno mies. RIP.

2005 kesällä tehty Prahan reissu oli myös mainitsemisen arvoinen kokemus. Parikymmentä suomalaisfania ulkomailla Maidenin keikalla oheistoimintoineen oli hieno kokemus. Keikka oli myöskin kiertueen ensimmäinen, jolloin biisilista ei ollut tiedossa, mikä lisäsi fiiliksiä aika lailla.

Yksi pitkäaikainen haave tuli toteutettua Maiden Madness tribuuttibändin kanssa, kun pääsi kunnolla soittamaan bändin biisejä itse. Muutama keikka oli ylitse muiden, tulee varmaan muisteltua pitkäänkin. Maidenin 2005 keikan jatkoilla VR Makasiineilla oli upea meininki, mm. Emppu Vuorinen Nightwishistä ja Lauri Porra kävivät lavalla myös. Jyväskylän Jazz Barissa joulukuussa 2004 oli tupa täynnä ja hemmetinmoinen meno. Se tuli kyllä ihan puskista. Samoin Early Days DVD:n julkaisutapahtuma Helsingissä Maiden Hell –yhtyeen kanssa oli hienoa.”

Suosikkialbumi

”Joka levyltähän löytyy upeita biisejä useampiakin, mutta kaikkein tasaisin kokonaisuus on Seventh Son of a Seventh Son. Ei yhtään floppia sävellyksenä, mahtava teema ja soundimaailma täydellinen. Tällä levyllä on myös erikoinen tunnelma, samalla iloinen sekä surullinen, mutta kuitenkin menevä ja raskas (alkaa kuulostaa jo viininmaistajan tekstiltä…). Ja vielä, kun näki, että miten niitä biisejä veivataan livenä Maiden Englandilla, niin ei epäselvää. Maailmankaikkeuden paras levy, jota ei tulla ohittamaan. ”

Oletko Fan Clubin jäsen?

”En tänä vuonna. Tämä on ollut sellaista on/off –touhua. Viime vuonna olin jäsen, sitä ennen vähään aikaan en ollut ja 90-luvulla olin monta vuotta jäsenenä. ”

Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?

”Ainoastaan Paul Di´Annon herran soolokeikan jälkeen. Nimmarit pois ja muutama sana tuli vaihdettua. Janick tuli bongattua kaupungilla yhden keikan jälkeisenä päivänä. Herra meni niin lujaa ohi, ettei sitä voi tapaamiseksi sanoa. ”

Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

”Taitaapi olla 12 Maidenin konsettia ja puolentusinaa Maiden-laulajien soolokeikkaa. 1999 Helsingin keikka on mieleenpainuvimpia settilistan takia plus että Bruce ja Adrian oli takaisin bändissä. Tietysti nuo Kultturitalon ja Prahan keikat ovat omalla tavallaan muista erottuvia. 2006 Dublinin keikka oli myös positiivisesti erikoinen. Bändi oli kuin omassa olohuoneessaan. Täytyy kyllä sanoa, että huonoa keikkaa en ole vielä nähnyt bändiltä.”

Oletko menossa katsomaan Maidenia tänä vuonna? Missä?

”Molemmat Suomen keikat ainakin, tuskin ulkomaille tänä vuonna.”