USKOMATONTA ja fantastista. Siinä sanat, jolla Iron Maidenin kitaristi Adrian Smith, 50, kuvailee bändin tulevaa ja jo etukäteen valtavan suosittua maailmankiertuetta.
Bändi oli lupautunut promotoimaan haastattelujen merkeissä Somewhere Back In Time '08 kiertuettaan, mutta paljoa promotoitavaa ei jää ainakaan Suomen osalta: keikka Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 18.7. on käytännössä loppuunmyyty. Seuraavaksi päiväksi Tampereen Ratinaan sen sijaan löytyy vielä tilaa.
– Joo, olen kuullut, että myimme loppuun Olympiastadioninne. Upeaa, innit, kähisee Adrian leveällä Lontoon-murteellaan.
Iron Maidenin jujuna on tällä kertaa herättää henkiin legendaaristen Powerslave (1984) ja Somewhere in Time (1986) levyjen materiaali.
– Ehkä soitamme pari vanhempaakin biisiä, mutta emme taatusti yhtään uutta laulua, Adrian lupaa.
Maiden on viime aikoina erikoistunut teemakiertueisiin, sillä vuoden 2005 Suomen-visiitillä soitettiin pelkästään kolmea ensimmäistä albumia ja 2006 miltei pelkkää uutta materiaalia.
Nyt siis palataan Powerslaven Egypti- ja Somewhere in Timen aika-teemoihin.
– Faniemme joukossa on paljon nuoria, joille nuo levyt edustavat pelkkää legendaa. On hauskaa tarjota heille mahdollisuus kokea uudestaan tuon ajan Maiden, Smith perustelee.
Ja tosiaan: Iron Maidenin keikoilla ei ole nykyään harvinaista nähdä isiä ja poikia diggailemassa samaa bändiä.
– Emmeköhän tee vuodeksi 2009 vielä ihan uudenkin Maiden-levyn, mutta ensi vuoden keskitymme tähän kiertueeseen. Tien päällä voimme työstää pieniä ideoita, mutta muuhun ei juuri jää aikaa.
Iron Maiden matkustaa omalla yksityiskoneellaan, jonka puikoissa saatetaan nähdä liikennelentäjä, laulaja Bruce Dickinson.
– Katsotaan nyt annammeko hänen lentää, Smith hymähtää.
Lähde: JOOSE BERGLUND