Sattumalta käteen on viime aikoina osunut kaksi laadukasta kirjatrilogiaa. Molemmista olen lukenut nyt ensimmäiset kaksi osaa eli loppusilaukset vielä odottavat hyllyssä. On hieno tunne, kun löytää tällaisia mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja romaaneja, jotka vievät mennessään ja iltalukemisena palauttavat pollan päivän touhuista sille tasolle, että hyvä yöuni on mahdollinen. Ei se vielä sitä tarkoita, että unta riittää aamuun asti, mutta kaikki sallitut keinot käytetään. Sen verran kovilla ollaan hektisessä, minuutin välein jonkun helvetinkoneen piipatessa, nykymaailmassa melkein jokainen, että rauhoittumiseen saa keskittyä tosissaan.
Ensimmäinen suositeltava trilogia on Alexander Söderbergin kirjoittama Andalusialainen ystävä (2014), Kolumbialainen liitto (2015) ja Päämaja Prahassa (2017). Kirjasarja kuvaa kummisetämäiseen tyyliin erään mafiaperheen taistelusta kansainvälisellä pelikentällä olemassa olostaan. Aivan törkeästi koukuttava ja mukaansa tempaava kerronta vie mukanaan ja reipas 500 sivua per opus menee hujauksessa. Ajaton, elokuvamainen, osittain hyvinkin väkivaltainen ja psykologisesti mielenkiintoinen henkilökuvaus menee ihon alle. Parasta pitkiin aikoihin.
Toinen trilogia asettuu kotimaan kamaralle ja on pelottavan ajankohtainen kuvaus turvallisuusuhista, jotka pinnan alla ovat ja joista julkisuudessa oikeilla termeillä kovasti vähän puhutaan. Ilkka Remeksen kolme viimeisintä kirjaa Jäätyvä helvetti (2015), Kiirastuli (2016) ja Vapauden risti (2017) kuvaavat idästä tulevia pelottavia uhkakuvia osittain muissa maissa jo toteutuneiden tilanteiden pohjalta ja mukaan keitokseen on heitetty runsaasti fiktiomausteita. Siinähän se onkin koko sarjan pelottavin ominaisuus; mistä perkeleestä sitä tietää, että kyseessä on vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta?
Norjalaisen Jo Nesbon kirjoja on myyty jo yli 30 miljoonaa kappaletta. Käsittämätön läjä! Mutta ei ihme, sillä juopon oslolaisdekkari Harry Holen liikkeitä lueskellessa ei meinaa millään päästää kirjaa käsistään. Koko sarja on jo tullut ahmittua. Teksti on roisia, väkivaltaista ja piinaavan jännittävää, mikä tempaisee kierolla tavalla todellakin mukaansa. Viimeisen teos on nimeltään Jano, jossa verenhimoinen sarjamurhaaja haeskelee Tinderistä uhrejaan ja Harry haetaan naftaliinista ratkaisemaan tiuhaan tahtiin tapahtuvia veritöitä. Ei suositella, nimittäin heikkohermoisille – pisteet 5/5!
Kaikkien janoisten sankari – Jo Nesbo!
Mark Mansonin The Subtle Art of Not Giving a Fuck eli vapaasti suomennettuna jalo taito olla välittämättä paskaakaan kuuluu elämäntapaoppaiden sarjaan. Kyse on elämän tärkeimpien asioiden löytämisestä, valinnoista, huuhaasta kieltäytymisestä sekä arvoista. Manson on varsin suosittu bloggari ja teksti varsin puhekielistä ja rentoa, paikoittain todella ironista ja viihdyttävää. Laittaa ajattelemaan – 3/5.
Kotiteollisuus-yhtyeen kostea laulajakitaristi Jouni Hynynen on ulostanut ensimmäisen romaaninsa. Kyseessä on varsin helppolukuinen opus, jonka hotkaisee helposti viikonlopun aikana ja melkein tekee mieli hotkaista samalla jotain muutakin kopallinen tai pari. Sen verran reipasta on meizinki. Tuoksahtaa vahvasti osittain eletyltäkin. Tästä rockukkojen kesälomalukemiseksi – 3/5.
Vajaa viisisataa sivuinen Jari Sarasvuon omaelämäkerta ”Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä” on erinomainen opus, joka rehellisyydellään tekee vaikutuksen. Monesti omaelämänkerroissa hieman siloitellaan matkan varrella sattuneita mokia, mutta Sarasvuo ei peittele mitään. Aikaa lujaa on mennyt molempiin suuntiin. Kynttilää on poltettu samaan aikaan molemmista päistä ja varmuuden vuoksi vielä vähän keskeltäkin. Melko helppoa on myös osittain samaistua kirjassa vastaan tuleviin sattumuksiin, kun hyväuskoista viedään ja kovaa. Kirjan myötä on tullut tutuksi myös Sarasvuon Yle Puheella vedetyt monologit, joita voi sujuvasti kuunnella edelleen Yle Areenalta esim. autoillessa pitkiä työreissuja aikoina, jolloin normaalisti nukutaan. Sarasvuon kautta on tullut pirusti hyviä kirjavinkkejä, joista myöhemmin tarinaa, kun saadaan ne yöpöydältä luettua. Paras tähän asti 5/5!
Perinteinen tapa lukea musiikkiaiheisia kirjoja on laittaa samalla taustalle kyseisen orkesterin zipaleita. McIverin kirjassa vilisee poikkeuksellisen paljon koko thrash metalliskenen parhaimmisto 80-luvun alusta alkaen tarjoten siten rutkasti uusia vanhoja mielenkiintoisia tsekkaamisen arvoisia yhtyeitä, albumeja ja yksittäisiä biisejä. Esimerkiksi Machine Head on päässyt pujahtamaan kokonaan ohi korvien ja debyyttijulkaisu Burn My Eyes kuulosti heti ensipuraisulla todella kovalta. Tämä vain yksi kirjan monesta hyvästä puolesta esimerkkinä. Itse pääasia eli Slayerin historia ja kaikki julkaisut käydään kattavasti ja kriittisesti läpi. Yhtyeen sanoituksien sisällöstä voi olla montaa mieltä, mutta sen brutaalissa musiikissa on oma viehätyksensä. Toimii täsmälääkkeenä jopa keuhkokuumeeseen, 5/5!
Lukuharrastuksen tärkeys on viime vuosina korostunut etenkin stressin hallinnan vinkkelistä. Yöunen merkitys on suuri ja ajoittain etenkin työelämän murheet tulevat mörköinä yöaikaan. Tuttua monelle muullekin varmasti. Olen rauhoittanut illat kello yhdeksän jälkeen mahdollisimman hyvin ja noin tunnin parin lukeminen sängyssä ennen nukahtamista on auttanut hyvien yöunien saamiseksi. Silti pari kertaa kuussa herään murehtimaan maailmaa, toisin kuin Kolmannen Naisen klassikkobiisissä Valehtelisin, jos väittäisin.
Vuodenvaihteen molemmin puolin on tullut luettua useampi kirja niin musiikkimaailmasta kuin muistakin mielenkiintoisista aiheista. Joululahjaksi saadut työnimellä Pauli x 2 eli Pauli Hanhiniemen ”Kerran elettyä” ja Pate Mustajärven ”Pate Ikurista” hotkaistiin melkein yhdeltä istumalta.
Kaasun hirttäessä ota tästä ja pidä kiinni!
Molemmat opukset ovat erittäin laadukkaita ja hyvin kirjoitettuja. Kuvituspuolella etenkin Hanhiniemen kirjassa on toivomisen varaa. Mustajärven kirjasta huokuu rauhoittuminen, jo lievä suomirockin valtiomiesmäisyys ja oman tien määrätietoinen kulkeminen. Myös uuttakin asiaa itselle, mm. teatteritouhuista ei ollut aikaisemmin mitään tietoa.
Vain Elämää -sarja teki Hanhiniemestä joka mummon suosikin
Hanhiniemen kirja on kuvaus hieman vekkulista ja rauhattomasta sielusta. Rivien väliin on piilotettu poikkeuksellisen paljon. Tuhannen taalan kysymystä ei edelleenkään avata tarkemmin, miksi Kolmas Nainen pani pillit pussiin niin nopeasti uransa huipulla? Toki ja onneksi bändi on semminkin sitten keikkaillut, mutta merkillisen hiljaa tästä asiasta on oltu. Molemmille kirjoille 4/5.
Rammsteinin kosketinsoittajan Christian ”Flake” Lorenzin ”Kosketinrunkkari – Niin kuin sen satun muistamaan” on varmasti elämäni huonoin kirja ikinä.
Kansi hämää tyylikkyydellään
Turha luulla, että Flake kirjoittaisi edes kappaletta mielenkiintoisesta bändistään. Käsittämätön suoritus. Kirjasta tehdyt arviot ovat varsin positiivisia, mutta minulle ei avautunut. -10/5.
Bill Browderin ”Red Notice” on tositapahtumien kuvaus finanssimiehen rikastumisesta ja joutumisesta venäläisten hampaisiin. Jännittävä, silmiä avaava, aiheeltaan edelleen ajankohtainen ja myös hyvin kirjoitettu. Tapausta voi googletella. Vaikutti minuun periaatepäätöstä vahvistavasti. Eli en ole ihan heti menossa Venäjälle, vaikka järjestäisivät minkä tahansa konsertin, kisan tms. Red Notice 5/5.
Jari Tervon uusin kirja ”Matriarkka” on selvästi liian vaikea tapaus minulle. Väkisin loppuun luettu. Erikoinen termi, mutta kuvaava. Melkein kaikki Tervon aikaisemmat kirjat lukeneena odotin pari napsua kevyempää, nerokkaampaa huumoriakin, mutta kovin on tehty kimurantiksi. Kun itse aihekaan ei ollut kovin kiinnostava niin arvio 2/5 ei paljoa imartele. Jari varmasti saa siitä huolimatta öisin nukuttua ja matkalla pankkiin hymyilyttää.
Jack Welch teki merkittävän työuran General Electricin pääjohtajana 1981 – 2001. Hänen aikanaan yhtiö oli liikevaihdolla mitattuna yksi maailman suurimmista. ”Winning” on hänen kirjoittamistaan bisneskirjoista ensimmäinen, jota olen alkanut lukemaan. Sujuvaa tekstiä ja hyviä vinkkejä. Toimii varmasti myös työporukoiden sparrauksissa kotiläksyinä, ajatusten herättäjänä, keskustelujen pohjustajana. 4/5.
Lasi- ja putkialan työehtosopimus on sopivan hintainen (5,90 €) ja kokoinen vaikka reissuun matkaoppaaksi lähtijälle.
Todellisena sokerina pohjalla ns. putkialan tietoisku. Alex Barkerin koostama ”1001 cocktailia” on erinomainen juomasekoitusten ohjekirja, jossa myös sopivasti huumoria ja paljon kuvia. Drinkkien taustat ja tarinat ovat mielenkiintoisia. Kaapissa on syytä olla muutakin kuin luurankoja, kun tätä alkaa lukemaan. Vähintään Long Island Iced Tean verran. Kohtuullisesti hyvien janonsammuttajien ystäville 5/5.
