Avainsana: BMW

Harley & BMW Norway Race päivä 4

13.7.2021

Mattigoppa – Pykeija – Vesisaari 120 km (total 1571 km)

Ensimmäistä kertaa tällä reissulla kaivettiin merinovillakerrasto esiin. Pakollinen varuste pidemmillä reissuilla. Olo on kuin Michelin ukolla.

Herättiin koleahkoon ja pilviseen keliin. Noin 12 astetta, vilpoinen merituuli ja pilvinen keli, tosin ajamista ei tänään olisi kuin 120 kilsaa. Aamutoimien, muutaman työasian hoitamisen ja ajosuunnitelmien päivityksen jälkeen päätettiin lähteä syömään kuningasrapua Pykeijan parhaaseen ja ainoaan Bistroon. Ei pettänyt tälläkään kertaa.

Pykeijan Bistron eväät – vahva suositus!

Alkupaloina saatiin pohjoisen makuja eli kylmäsavustettua ruijanpallasta, poron kieltä, valaan lihaa, rapua yms. Listalta löytyy vaikka mitä erikoisuuksia ja osaavat kyllä tehdä kalasta aikamoisia makunautintoja.

645 kruunun kuningasrapulautanen oli sen arvoinen. Tarjoilevat ravut lämpiminä.

Vatsat täynnä hypättiin rattaille ja lähdettiin kohti Vesisaarta (Vadsø). Muutaman kerran pikkasen ripsautti vettä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi sadekamppeita kannattanut alkaa kaivelemaan päälle. Takana ajanut BMW Sandy naureskeli perillä, että aina kun meinasi alkaa sataa niin ”vrrrooooom!” HD:n vauhti kiihtyi ikään kuin sateen alta pois. Matkalla sattui ensimmäinen läheltä piti -tilanne karavaanarin tullessa mutkan takaa keskellä tietä, mutta ehti vetäistä vaununsa omalle kaistalle helvetisti heilahtaen. Näitähän saa välillä Facebookista lukea, kun on ollut pakko ohjata pyörä ojaan, kun vastaan tulee liian kovaa kurvissa pitkästä matkasta nuutunut ekaa kertaa isolla autolla reissuun lähtenyt karavaanari.

Ei ole minusta siihen
En tahdo elää polvillaan
Nuoleskellen, anellen heidän armoaan
Tiedän, on parempi kuolla seisten
Pudota suorilta jaloiltaan, huutaen
Te ette koskaan pystyneet turpaani tukkimaan

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – ”Kuolla seisten”

Vesisaaren Scandicissa respan kundi ohjasi parkkeeraamaan pyörät pääovien eteen ja siihen näytti illan aikana saapuvan myös altalainen Harrikka-porukka. Pikaisen majoittumisen jälkeen käppäiltiin vastapäätä olleeseen Mølleen kaljalle ja pizzalle. Tarjoilivat paikallisen käsityöläispanimo Qvænbryggin hyviä oluita ja loistavaa siideriä. Yhdeksältä kämpille ja köllöttelemään. Aika hurjastelua 😂. Tässä on nyt vähän ollut hintsusti ajamista viime päivinä, mutta loppuviikon aikana saattaa keleistä vähän riippuen maisema alkaa vaihtua tiheämpään.