Piece of Mind

Sun And Steel

21.12.2007

Adrian Smith/Bruce Dickinson
3.25
1.Soolo (1.52) Dave Murray ja Adrian Smith yhdessä
2.Soolo (2.14) Dave Murray

Ei koskaan soitettu livenä.

Piece of Mind -albumin toinen kappale, jota Maiden ei koskaan ole soittanut keikoilla, on Adrian Smithin ja Bruce Dickinsonin yhteistyönä tekemä Sun and Steel. Bruce on vastuussa sanoista, Adrian sävellystyöstä.

Vuoden 1983 Iron Maiden -standardeilla kappale kieltämättä kalpenee levyn muun tarjonnan rinnalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi huono biisi. Itseasiassa kyseessä on ihan mukiinmenevä numero ja luultavasti kappaleen soittamattomuus keikoilla johtuu ainoastaan siitä, että neljän täyspitkän jälkeen Maidenilla alkoi olla jo niin kova nippu hyviä numeroita esitettäväksi, ettei se yksinkertaisesti mahtunut World Piece Tour -83:n settiin.

Kappaleen sanoituksen suhteen Dickinsonia on inspiroinut 1580 -luvulla syntynyt ja vuonna 1654 kuollut japanilainen samuraisoturi Miyamoto Musashi. Musashin kerrotaan olleen aikansa kovin miekkamies feodaaliajan Japanissa. Muistelmiensa mukaan Musashi olisi tappanut ensimmäisen kerran ihmisen jo kolmentoista vuoden iässä:

You killed your first man at thirteen

(Sun and Steel)

Musashi tuli omana aikanaan tunnetuksi isännättömänä samuraina eli roninina. Musashi vietti kiertelevää elämää, kehittäen miekkailutaidostaan suoranaista taidetta. Mies oli jo elinaikanaan tietynlainen julkkis, josta kehitettiin legendoja ja taruja. Kyseessä on kuitenkin ehdottomasti oikeasti elänyt samurai, joka vetäytyi elämänsä ehtoopuolella erakoksi luolaan, jossa kirjoitti kirjan Go rin no sho. Kirjasta on sittemmin tehty käännöksiä eri kielillä. Englanniksi kirja on käännetty nimellä The book of five rings. Suomeksi käännetty laitos on puolestaan: Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys. Suomenkielinen käännös käsittää n. 100 sivua. Kirja sisältää paitsi elämänkerrallista tilitystä ja miekkailutaitoja, myös elämänohjeita yleensä, buddhismia, sekä bushidoa, eli soturin kunniaa ja elämäntapaa käsitteleviä ohjeita.

Kirja on jaettu viiteen osaan (five rings), jotka ovat aiemmin mainitut Maa, vesi, tuli, tuuli ja lopuksi tyhjyys (nothing)

Through earth and water, fire and wind
You came at last – nothing was the end

(Sun and Steel)

Musashi suoritti lopuksi luolassa rituaali-itsemurhan, eli seppukun (länsimaissa tunnetumpi nimitys harakiri), joka Dickinsonin tekstissä on runollisesti ilmaistu:

Make a cut by fire and stones
Take you and your blade and break you both in two

(Sun and Steel)

Eli vasta kuolemaan johtanut viilto (cut) seppukussa erotti miekan (blade) ja Musashin toisistaan. Rituaali tapahtuu nuotion loisteessa ja kivien ympäröimänä (luolassa kun ollaan). Seppukussa tekijä avaa vatsansa samurai-miekalla tai vaihtoehtoisesti pienemällä ns. pikkumiekalla.

On helppo ymmärtää yhden maailman kovimpien miekkamiesten tarinan inspiroineen Dickinsonia tekemään tästä biisin. Brucehan on tunnetusti itsekin tunnustettu miekkailija.

To Tame a Land

Steve Harris

7:26

1.Soolo (4.38) Dave Murray

2.Soolo (5.18) Adrian Smith

Soitettu livenä World Piece Tour 1983 -kiertueella. Virallista

liveversiota ei ole saatavilla.

To tame a land lienee (varsinkin 2000 -luvulla) yksi Iron Maiden -yhtyeen tuntemattomimpia suuruuksia. Kappale kärsii suorastaan kohtuuttomasta aliarvostuksesta niin yhtyeen kannattajien, kuin itse bändinkin puolesta. Jo 1980-luvulla yhtye unohti To tame a landin kokonaan World piece tour 1983:n jälkeen. Kappale on ainoa niistä Piece of mind -albumin kappaleista, jota ei koskaan ole nostettu tuon kiertueen jälkeen takaisin soittoon. Jopa Still life -kappaletta, joka pudotettiin pois World piece tourin Yhdysvaltojen osuudella on soitettu ns. emokiertueensa jälkeen myöhemmin.

Tämä on sääli, sillä biisi edustaa Piece of mind -albumin terävintä kärkeä musiikillisesti. Kappaleen akustiset osat ja muut instrumenttiosuudet on toteutettu niin kypsällä musiikillisella tyylitajulla, että ei liene ihme, että Steve Harris on maininnut vuoden 1983 aikaisessa haastattelussa To tame a landin olevan hänen paras aikaansaannoksensa. Mainitseepa vielä samassa yhteydessä To tame a landin ylittävän jopa Hallowed be thy namen ja Phantom of the operan. Myöhemmin tämä lausunto on kuitenkin peruttu ainakin Hallowedin osalta.

Rauhallisesti käynnistyvä teos äityy edetessään edustamaan puhtainta ja klassisinta 1980 -luvun puolivälin Iron Maidenia, mitä kuvitella saattaa. Loppupuolen instrumentaaliosuuksiin on omaksuttu vaikutteita espanjalaissäveltäjä Isak Albenitzin (1860-1909) teoksesta Asturias. Kappale päättää Piece of mind -albumin pitkällä ja kauniilla akustisella fiilistelyllä äärettömän tyylikkäästi.

To tame a landin sanoitus perustuu amerikkalaisen Science fiction -kirjailija Frank Herbertin (1920-86) kirjaan Dyyni. Kyseessä on sci-fi-fanien keskuudessa suurta arvostusta nauttiva teos, joka käsittelee kirjallisia perusteemoja, kuten politiikkaa, rakkautta, sotaa ja juonitteluja, sijoitettuna kuvitteelliseen maailmaan ja aikaan.

Dyyni on suorastaan käsite omien kannattajiensa keskuudessa, hieman samaan tapaan, kuin vaikkapa Tähtien sota tai Taru sormusten herrasta omiensa joukossa. Kokonainen mielikuvitusmaailma omine erityispiirteineen, kielineen, kansoineen ja lajeineen. Tai poliittisine jännitteineen.

Itseasiassa Dyyni on kokonainen kirjasarja, josta Frank Herbert itse on kirjoittanut kuusi tarinan perusteosta. Herbertin poika kumppaneineen on sittemmin jatkanut tarinaa niin edestä, kuin takaa siten, että asiaan vihkiytymättömällä on suuria vaikeuksia selvittää, kuinka monta kirjaa, pienoissarjaa tai osaa koko Dyyni -arsenaali kaikkiaan edes käsittää.

Steve Harrisin kappaleeseen kirjoittama teksti kuitenkin käsittelee mitä ilmeisimmin sarjan aloittavaa alkuperäisteosta Dune (so.Dyyni). Kappale oli määrä myös nimetä inspiraatiolähteen mukaan, mutta kirjailija Herbert torppasi aikeet varsin tylysti. Mikäli Maiden olisi nimennyt kappaleen Herbertin kirjan mukaan, olisi luvassa ollut oikeustoimia. Näinollen kappaleen nimi vaihdettiin Dunesta To tame a landiksi aivan viime hetkellä. Muutos tuli niin viimetingassa, että joidenkin maiden alkuperäisissä Piece of mind -painoksissa Dune jäi viimeisen kappaleen nimeksi albumin kanteen, sillä ne olivat jo ehtineen painoon ja jakeluun.

Kappaleen teksti ei aukene millään, ellei kirjaa ole lukenut, joten tämä saattaa olla yksi syy siihen, että biisi on jäänyt unholaan. Teksti ja teema on suurelle yleisölle liian rajattu. On myös ilmeistä, että Frank Herbertin avoimen vihamielinen käytös bändiä kohtaan on vaikuttanut siihen, ettei episodia juuri haluta enää muistella.

Dyynistä on kuvattu myös ainakin kaksi elokuvaa ja tv-sarja, joka on nähty myös Suomessa.

To tame a land käynnisti yhtyeen tulevia julkaisuja leimaavan käytännön sijoittaa albumin loppuun pitkä ja musiikillisesti kunnianhimoinen eepos (7th son of a 7th son tästä kenties säännön vahvistavana poikkeuksena).

Where Eagles Dare

Steve Harris

6:10

1. Soolo (2:11) Dave Murray

2. Soolo (2:50) Dave Murray ja Adrian Smith yhdessä

Soitettu livenä World Piece Tour -1983 -kiertueella, Somewhere on Tour 1986/-87 -kiertueen alkupuolella, jokusella A Real Live Tour -kiertueen keikalla 1993, sekä Early Days -kiertueella 2005.

Virallinen liveversio löytyy A Real Dead One -livekokoelmalta 1993, mutta kyseinen otos ei ole vakuuttavimmasta päästä tästä loistavasta sotaklassikosta.

Piece of Mind -albumin käynnistävä Where Eagles Dare on yksi Iron Maidenin räväkimpiä levynaloituksia. Kappale alkaa uuden rumpalin Nicko McBrainin lyhyellä rumpuintrolla, jonka jälkeen koko yhtye vyöryy kaiuttimista korville siihen saakka ennenkokemattomalla energialla ja soundilla. Jo levyn aloituskappaleesta lähtien tehdään selkeää pesäeroa yhtyeen aikaisempaan tuotantoon.

Where Eagles Dare perustuu sanoitusten osalta Alistar McLeanin samannimiseen jännitysromaaniin ja romaanista tehtyyn ison budjetin sotaelokuvaan. Romaani ilmestyi alunperin vuonna 1967 ja Brian G. Huttonin ohjaama elokuva vuonna 1968. Sekä kirja, että elokuva ovat kääntyneet suomentajan käsissä sittemmin muotoon Kotkat kuuntelevat.

Kyseessä on täysin fiktiivinen toiseen maailmansotaan sijoittuva tarina, jossa amerikkalaiskenraali on joutunut vihollisen (natsi-saksa) vangiksi. Kenraalilla on hallussaan elintärkeitä tietoja liittoutuneiden sotasuunnitelmista, jotka eivät missään nimessä saa joutua vihollisen käsiin. Kenraalia pidetään tiettävästi vankina Baijerin Alpeilla (Bavarian Alps) sijaitsevassa vuoristovankilassa, jonne pääsee vain ja ainoastaan köysirataa pitkin (The cable car's the only way in). Vankilalinnoitus on täysin mahdottomassa paikassa ilmapommitusta ajatellen, eikä kenraalin tappaminen pommittamalla muutenkaan olisi järkevää liittoutuneiden yhteistyön kannalta. Tilannetta lähetetään siis purkamaan erityinen kovien poikien erikoisryhmä, joiden tehtävänä on tunkeutua linnaan ja pelastaa jenkkikenraali. Loppujen lopuksi kirjan ja elokuvan juoni kokee useampiakin käänteitä, mutta Steve Harrisia on ilmeisesti kappaletta tehdessä inspiroinut ainoastaan alkutilanne.

Kirjan ja elokuvan nimi tulee elokuvassa todetusta lausahduksesta, jonka mukaan kohteena oleva linna on niin kettumaisessa paikassa, ettei sinne uskalla mennä muut kuin kotkat.

Iskuryhmä pudotetaan linnakkeen liepeille laskuvarjoilla. Käytännössä kappaleen sanoituksen koko ensimmäinen puolisko menee Harrisilta tilanteen maalailuun lentokoneessa. Lentokone jyrisee, koneet ulvovat, ulkona raivoaa myrsky. Päättäväiset miehet odottavat hyppyä koneessa. Hyppyä paikkaan, jonne kenelläkään ei pitäisi olla asiaa:

No one should go where eagles dare

(Where Eagles Dare)

Alpit odottavat alhaalla ja vihollislinjatkin on ylitetty jo kauan sitten. Lopulta sitten hypätään yöhön, tunkeudutaan linnaan ja homma hoidetaan kotiin.

Elokuvassa kuullaan alkutekstien aikana Ron Goodwinin (1925-2003) säveltämä, mahtipontinen musiikkiteos Where Eagles Dare, jota Maiden käytti World Piece Tour 1983 -kiertueen introna. Välittömästi intron loputtua yhtye aloitti keikat omalla, samannimisellä kappaleellaan. Ron Goodwin sävelsi musiikkia lukuisiin elokuviin, mutta oli erityisen käytetty 1960-70-luvuilla koetun Toinen maailmansota -buumin aikoihin. Miehen musiikkia on tarjolla Where Eagles Dare:n lisäksi mm. sotaklassikoissa Taistelu Englannista (The Battle of Britain) 1969 ja Navaronen haukat (Force 10 from Navarone) 1978.

Mitä ilmeisimmin kappale oli ensimmäisten valmistuneiden kappaleiden joukossa Piece of Mind ia tehdessä. Tuore rumpali Nicko McBrain sai tarinan mukaan Harrisilta tehtäväkseen valmistella kappaletta varten napakan rumpuintron ja Nicko käyttikin kokonaisen päivän hieroessaan mielestään sopivan aloituksen kappaleeseen. Nickon tekemä intro oli kunnianhimoinen ja vaikea pienoissoolo, jossa lyötiin lähestulkoon jokaista rumpua, peltiä ja killutinta, mitä setistä löytyy. Harris ampui McBrainin vaivannäön kuitenkin välittömästi alas ja selitti tarkoittaneensa jotain aivan muuta. Harrisin tarkoittama lopputulos on kuultavissa levyltä. Hieno linjanveto Harrisilta esitellä uusi mies bändissä heti uuden levyn alkutahdeilla.

Itse kappale saatiin Harrisin mukaan kokonaisuudessaan purkkiin kahdella otolla.

Kappaletta on levynaloitusbiisiksi soitettu keikoilla vuosien varrella suhteellisen paljon. Kokonaista kiertuetta se ei kuitenkaan ole koskaan pysynyt livesetissä, lukuunottamatta World Piece Tour 1983- kiertuetta. Somewhere on Tour 1986-87 -kiertueella kappaletta soitettiin Euroopan kiertueen ensimmäisillä muutamalla kymmenellä keikalla, mutta sitten se jostain syystä pudotettiin pois. A Real Live -kiertueella biisi ei pysynyt settilistassa sitäkään vähää, vaan soitettiin vain kiertueen alkupään muutamilla keikoilla. A Real Live -kiertueelta on myöskin kappaleen ainoa virallinen livetaltiointi, mikä on hieman sääli, sillä biisi irtosi esim. Bruce Dickinsonilta huomattavasti paremmin World Piece Tourilla 1983 ja Somewhere on Tourilla 1986.

Early Days -kiertueella 2005 kappale oli kiinteästi setissä aina, kun soitettiin täysi setti (eli kaikkialla muualla, paitsi Ozzfest -keikoilla Yhdysvalloissa).

Where Eagles Dare -elokuvan toista pääosaa esittää veteraaninäyttelijä Richard Burtonin rinnalla nuori Clint Eastwood, jonka Dickinson mainitsee A Real Dead One -levyllä:

Whatever the problem is, Clint Eastwood´s gonna fix it… Where Eagles Dare!

Revelations

Bruce Dickinson

6:48

1. soolo 4:22 Dave Murray

2. soolo 4:44 Adrian Smith

Soitettu livenä World Piece Tour -1983- , World Slavery Tour 1984-85- , Give me Ed, ´til I´m Dead Tour 2003- sekä Early Days 2005 -kietueilla.

Virallinen liveversio löytyy Live After Death -livelevyltä 1985.

Piece of Mind -albumin toisena kappaleena kuultava Revelations on Bruce Dickinsonin ensimmäinen kokonaan yksin tekemä Maiden-kappale. Kirjoittajanuraa ei tämän tyylikkäämmin voi kuvitella aloitettavan.

Yhtä aikaa raskaana ja rankkana, mutta toisaalta myös herkkänä ja kauniina hahmottuva teos on yksi Maidenin lukuisista ikiklassikoista. Steve Harrisin mukaan kappale kärsii muiden Piece of Mind -albumin kappaleiden tavoin hieman liian hitaasta temposta, jonka johdosta se toteutuu tarkoitetulla tavalla vasta konserttiolosuhteissa. Tämä lienee kuitenkin Harrisille ominaista vaatimattomuutta, sillä kappaleen levyversiostakaan on vaikea löytää arvosteltavaa.

Musiikillisesti Revelations on lukuisten erilaisten osien summa. Säkeistöjen toteutuessa rauhallisempina ja tunnelmallisina, sisältävät instrumentaaliosuudet sooloineen vastapainoksi hyvin raskaita ja kiihkeätempoisia ulottuvuuksia. Piece of Mind on musiikillisesti Maidenin vuoteen 1983 saakka jatkuneen uran ehdoton ykkönen ja Revelations kyseisen albumin vahvimpia numeroita.

Vaikka kappaleen musiikilliset arvot ovat kiistattomat, löytyy kappaleen kokonaisuutta täydentävä särmä ennenkaikkea sen sanoituksista. Monimutkaiset ja vaikeasti avautuvat lyriikat ovat myöhemmin Bruce Dickinsonille ajoittain varsin ominaisia, mutta Revelations on sisällöltään suorastaan mystinen.

Teksti käsittelee lukuisia niin monimutkaisia ajatuskulkuja ja vertauksia, ettei siitä tahdo saada aluksi mitään tolkkua. Kappale ei kuitenkaan ole pelkästään tajunnanvirtaa ja hienoilla kielikuvilla leikittelyä, vaan nerokas ja moniselitteinen mestariteos.

Dickinsonia on luultavasti rohkaissut kappaleen kirjoittamiseen Maidenin Yhdysvalloissa vastaanottama raju arvostelu ja suoranainen vaino uskonnollisten konservatiivien toimesta The Beast on the Road -kiertueen aikana (katso The Number of the Beast -albumianalyysi). Revelations käsittelee omalla tavallaan uskonnon ja yksilön välistä suhdetta hieman perinteisestä tavasta poiketen.

Pohjana Dickinsonin tekstille voi pitää ateistisen filosofi/tiedemies Aleister Crowleyn (1875-1947) lukuisia kirjoituksia ja näkemyksiä uskontojen haittaavasta vaikutuksesta ihmisen omalle ajattelulle. Crowleyn filosofian yksi keskeisiä teemoja olemassaolon tarkoitukselle oli ihmisen oman ajattelun merkitys. Uskonto – olipa tämä mikä tahansa – rajoittaa Crowleyn mukaan itsenäistä ajattelua ja sitä myötä toimii ihmistä vastaan.

Crowleyn kirjoitetussa tuotannossa käsitellään kriittisesti kaikkia merkittävimpiä uskontoja (mukaanlukien satanismi) ja osoitetaan paitsi niiden ristiriitaisuus ja älyttömyys, myös erilaisia vaihtoehtoja niille.

Crowleyn mukaan ihminen on tarkoitettu kehittämään itseään ja saavuttamaan (uskontojen lupaileman) elämän tarkoituksen, keskittämällä kaikki käytettävissä olevat henkiset voimavarat omaan ajatteluun, mieleen ja aivotoimintaan. Tätä kautta on saavutettavissa tietynlainen Yli-itse, jolle kaikki olevainen on periaatteessa päivänselvää, käsiteltävissä ja hahmotettavissa. Hieman ristiriitaisesti Crowley myös perusti omanlaisensa seurakunnan tai kirkon, jonka toiminta ja tarkoitus perustui ajattelun vapaudelle ja täydelliselle individualismille.

Nykymaailmassa uskontojen merkitys on löystynyt varsin merkittävästi ihmisen arkielämässä, eikä itsenäisen ajattelun teesejä pidetä ehkä niin kummallisina tai uraauurtavina, kuin kenties vielä Crowleyn aikoihin. Yhtenä pointtina Dickinsonin tekstissä on kuitenkin Crowleyn lupailema täyttymys, jonka saavuttamiseksi täydellinen keskittyminen omaan mieleen ja aivoihin (ilman esim. uskontojen syyllistäviä rajoituksia) on mahdollista.

Revelations alkaa lainatulla fraasilla vanhasta englantilaisesta C.G. Hestersonin kirjoittamasta virrestä, jota Dickinson muistelee haastattelussa laulaneensa koulussa.

Virsiosuus kappaleesta heijastelee puhtaasti kristillistä näkemystä maailmasta. Siinä pyydetään Jumalaa kumartumaan taivaasta ihmiskunnan puoleen, jotta hätähuudot ja itku kuuluisivat ylös saakka. Maalliset johtajat ovat epäonnistuneet, ihmiskunta on eksyksissä ja tekee kuolemaa. Virsiosuuden lopussa Jumalaa pyydetään riisumaan ihmiseltä tämän ylpeys, joka kaiken maan päällä tapahtuvan vääryyden aiheuttaa.

Käytännössä siis ihmiskunnan paha olo – virsi on ajankohtainen edelleen – johtuu ihmisestä itsestään, tämän ylpeydestä ja vain jumala tuntuisi olevan ainoa mahdollinen pelastus.

Toisen säkeistön alku jatkaa vielä virren ajatusta mukaillen.

Just a babe in a black abyss,

no reason for a place like this.

The walls are cold and souls cry out in pain.

(Revelations)

Viittaus lapseen synkässä syöverissä, joka ei sinne kuulu on Mr. Crowleyn käyttämä kielikuva ihmisestä kristillisessä maailmassa. Kylmät seinät viittaavat virressä mainittuun kultahäkkiin, joka ihmiskuntaa pitää vankinaan. Toisin sanoen Crowleyn (ja Dickinsonin) mukaan ihmisen ei pidä olla tämän kaltaisessa maailmassa.

An easy way for the blind to go

A cleaver path for the fools who know

(Revelations)

Maailmassa sokeilla tai typeryksillä on helppoa. Sokeudella viitattaneen lähinnä tiedostamattomuuteen tai kyvyttömyyteen käsittää maailman turhuus ja tuska. Crowleyn ajatusmaailman mukaan edellä kuvailtu maailma koskee niitä ihmisiä, jotka eivät ajattele itse. Heittäytyminen pelkästään Jumalan armon huomaan ja itsesyyttelyyn tekee maailmasta kultahäkin.

Kuvailtuaan kappaleen alussa (Crowleyn kielikuvien avulla) maailman merkityksettömyyden ilman omaa ajattelua, seuraa jatkossa ratkaisuja ja toivoa:

The secret of the hanged man – the smile on his lips

(Revelations)

Viittaus hirtettyyn mieheen tulee – mitä ilmeisimmin – hindulaisesta uskomuksesta, jonka mukaan hirtetyn näkeminen tuo onnea. Näin ollen voisi kuvitella, että Dickinson on liittänyt vertauksen hirtetystä miehestä – ja tämän salaisuudesta, joka on hymy tämän huulilla – kappaleeseen ikään kuin sillaksi seuraavaan säkeistöön, jossa maailman tuska on voitettavissa.

The light of the blind – you´ll see,

the venom that tears my spine.

The Eyes of the Nile are opening – you´ll see.

(Revelations)

Dickinson siirtyy käsittelemään kultahäkistä pääsyä edelleen hindulaisin metodein. Hindulaisuuteen perustuvassa monipolvisessa Jooga-mytologiassa on koulukunta, jonka mukaan jokaisen yksilön selkäytimessä asuu Kundalini -niminen käärme. Äärimmäisessä henkisessä täyttymyksessä, joka on mahdollista saavuttaa rikkomattoman meditaation tai seksuaalisen orgasmin kautta, ihminen on kykeneväinen saavuttamaan Samadhiksi kutsuttavan tilan. Ihmisen ollessa kyseisessä tilassa Kundalini -käärme herää selkäytimessä (spine) ja hakeutuu ydintä pitkin ihmisen aivoihin, jossa vapauttaa myrkkynsä (venom). Kundalinin myrkky sekoittuessaan aivoihin luo ihmiselle yliaistillisen yhteyden Jumalaan. Tämän tilan saavuttaminen on ihmiselle kaiken a ja å.

Tässä tilassa kaikki olevaisuuden portit aukeavat (The Eyes of the Nile) ja yksilö vapautuu maailman tuskasta, kultahäkistään. Crowley oli erittäin vahvasti kiinnostunut egyptiläisestä Horus -kultista ja oli jopa jollakin tavalla luonut itselleen jonkinlaisen yhteyden Horukseen. Kielikuva Niilin silmistä liittynee nimenomaan Horus-kulttiin ja sen salaisuuksiin.

Lopputulema sokean valon löytymiseksi on siis Kundalinin myrkky, joka valaisee lopulta sokeatkin Niilin silmien kautta. Ja sitten sokeakin näkee (you´ll see).

Seuraavassa säkeistössä Dickinson mitä ilmeisimmin viittaa yhteen Samadhi -tilan saavuttamisen muotoon:

She came to me with a serpents kiss

As the Eye of the sun rose on her lips

(Revelations)

Nainen (she) on mitä ilmeisimmin antanut Dickinsonille käärmeen (Kundalini) suudelman tai kosketuksen. Tämä on käsitettävissä edelliseen viitaten vain sillä tavalla, että kyse on orgasmista. Koko säkeistö käsittelee näin ollen yhtä elämän peruskysymyksistä – siemenen asettamisesta pyhään paikkaan – varsin kauniisti.

Kappaleen viimeinen säkeistö käsittelee kultahäkin murtamista ja mielen avautumista vielä yhdellä tavalla, ikään kuin korostaakseen:

Bind all of us together

Ablaze with hope and free

(Revalations)

Missä kristillisessä maailmassa ihmiset elävät hajaannuksessa ja erillään ilman toivoa (virressä)…

The swords of scorn divide

(Revelations)

…on mahdollista kuitenkin elää ja olla yhdessä (Bind all of us together). Toivo valaisee ja vapauttaa. Tällöin eivät maailman myrskyt ja myllerrykset vaivaa, eikä mikään horjuta pienen ihmisen venettä.

Lopuksi Dickinson vielä painottaa ja korostaa ihmisen omaa merkitystä ja roolia tässä kysymyksessä:

The time has come to close your eyes

and still the wind and rain.

For the one who will be king

Is the watcher in the ring.

On siis tullut aika kuninkaan tulemiselle, mutta kyse ei ole Jeesuksesta tai muusta uskomuksesta, vaan ihmisestä itsestään.

It is you.

(Revelations)

Kappaleelle ei juuri osuvampaa nimeä olisi voinut antaa. Omasta vinkkelistään katsottuna kappaleen tekstissä on todellakin kyse suorastaan jumalaisesta ilmestyksestä (Revelation) tai useammasta (Revelations).

Jos haluaa kirjoittaa kappaleen rock-musiikin yhdestä perusteemasta eli yksilön vapaudesta, voihan sen näinkin tehdä.

This song is about religion. Or about washing your car.

– Bruce Dickinson Kaliforniassa 1985 –

Flight of Icarus

Adrian Smith/Bruce Dickinson
3:49
1.Soolo (1.54) Dave Murray
2.Soolo (2.11) Adrian Smith
3.Soolo (3.19) Dave Murray

Soitettu livenä World Piece Tour -83 ja World Slavery Tour -84-85 -kiertueilla.Myös Somewhere on tour -86-87 -kiertueen muutamissa ensimmäisissä konserteissa.

Virallinen liveversio löytyy Live After Death -livetuplalta 1985. (Äänitys Long Beach Arenalta, Kaliforniasta 1985).

Flight of Icarus oli Piece of mind-albumin kahdesta singlelohkaisusta järjestyksessään ensimmäinen ja se julkaistiin muutamaa viikkoa ennen itse albumia 11.4.1983. Kappale on Adrian Smithin säveltämä ja Bruce Dickinsonin sanoittama.

Kappale on hyvin todennäköisesti ensimmäinen Piece of mind -albumin kappale, joka saatiin kokonaisuudessaan valmiiksi. Ainakin Nicko McBrain antaa ymmärtää näin First ten years – listen with Nicko -muistelmissaan. Joka tapauksessa kappale sävellettiin ja tehtiin nimenomaan singlejulkaisua silmälläpitäen. Kappaleen valinta sinkuksi lienee ollut syynä myös tietynlaiseen laskelmointiin kappaletta purkitettaessa.

Steve Harris olisi halunnut kappaleen olevan tempoltaan nopeampi, kuin mitä se on. Mies meni jopa niin pitkälle, että pyysi Nickoa soittamaan kappaleen rumpuraidan hieman tiukempaan tahtiin. Kappaleen tekijät Smith ja Dickinson eivät tätä kuitenkaan hyväksyneet ja näinollen Flight of Icarus kuulostaa singlellä (ja levyllä) siltä, kuin kuulostaa.

Smithillä ja Dickinsonilla oli näkemykselleen syynsä. Miehet ajattelivat kappaletta tehdessään ja sen tempoa miettiessään, että keskitempoinen kappale saattaisi olla oikea ratkaisu amerikkalaista radioyleisöä ajatellen. Oli luultavaa, kenties jopa tiedossa, että singlen julkaisu The number of the beast -albumin saaman hyvän vastaanoton jälkeen olisi ajankohtaista myös Yhdysvalloissa. Diktatoorisena hahmona -etenkin tuohon aikaan- tunnettu Harris antoi ehkä hieman yllättäen Smithin ja Dickinsonin pitää päänsä.

Flight of Icarus todellakin julkaistiin singlenä myös Yhdysvalloissa ja se pärjäsi paikallisen Rock radio -aseman listauksissa varsin hyvin, ollen parhaimmillaan sijalla 12. Englannissa päästiin pykälän päähän Top tenistä, sijalle 11. Sinkku olisi luultavasti sijoittunut kotimaassa paremminkin, mutta tuohon aikaan tiheästi lakkoilevan BBC:n henkilökunta istui juuri silloin persus penkissä, kun Maiden oli buukattu esiintymään Top of the pops -ohjelmassa. Dickinson muistuttaa asiasta keikalla Hammersmithissa, Lontoossa 26.5.1983, spiikatessaan kappaletta:

Iron Maiden…number eleven…Top of the pops may go and fuck themselves: Flight of Icarus!

Kappaleen sanoitus perustuu muinaiskreikkalaiseen myyttiin arkkitehti-keksijä Daidaloksesta ja tämän pojasta Ikaroksesta. Daidalos oli kuuluisa talonrakentaja, jota lukuisat ylimykset käyttivät talonrakentajana ja suunnittelijana. Miehen uskotaan olleen myös etevä taiteilija, ja häntä pidetään ensimmäisenä ihmisenä, joka teki kuvia jumalista. Miehen mukaan on nimetty myös kuvanveistotyyli (660-610 ekr.). Daidaloksen uskottiin olevan rakentajan apuvälineiden kirveen ja luotinarun keksijä.

Tarinan mukaan Daidalos joutui pakenemaan kodistaan Ateenasta, koska oli kateellisena yrittänyt murhata sukulaisensa Perdiksin, jota puolestaan pidetään sahan ja harpin keksijänä. Pakomatkan aikana Daidalos osui Kreetan saarelle ja päätyi paikallisen kuninkaan, Minoksen palvelukseen. Minoksen vaimo Pasifae sattui samoihin aikoihin rakastumaan -niskaansa saamansa kirouksen myötä- hänelle lahjoitettuun suureen sonniin ja sai tämän kanssa äpärälapsen – Minotauros -hirviön, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi härkä.

Minoksen määräyksestä Daidalos rakensi labyrintin syntyneelle hirviölle. Taitavasti rakennettu labyrintti eksytti kaikki kävijänsä ja Daidalos itsekin löysi vain hädin tuskin tiensä ulos. Minos oli tyytyväinen rakentajansa työhön, mutta ei halunnut enää päästää Daidalosta lähtemään saareltaan. Daidalos tiesi liikaa kuninkaan perhesalaisuudesta ja labyrintistä. Minos heitti Daidaloksen ja tämän pojan Ikaroksen vankilaan.

Nokkela keksijä päätti rakentaa siivet ja lentää niillä pakoon saarelta yhdessä Ikaroksen kanssa. Siivet Daidalos rakensi sulista, sitoi ne yhteen narulla ja kiinnitti vahalla. Tarun mukaan Ikaros vain häiritsi isänsä työtä.

Kun Daidalos kiinnitti siipiä Ikaroksen selkään, hän neuvoi poikaa välttämään auringon kuumuutta ja merta. Muutoin vesipärskeet voisivat kastella sulat tai aurinko sulattaa niitä kiinnittävän vahan. Tarina kertoo, että kesken työn ja neuvojen kostuivat isän vanhat posket ja kädet tärisivät. Daidalos huolehti pojastaan kuin lintuemo, joka seuraa poikasensa ensimmäisiä lentoharjoituksia.

Aluksi pakomatka sujui hyvin: Ikaros muisti ohjeet ja seurasi tarkasti isäänsä. Maassa ihmiset ihmettelivät kaksikon matkaa. Matkan edetessä Ikaros rohkaistui ja unohti isän neuvot. Hänen teki mieli lentää korkealle, taivaaseen asti, ja hän lähti nousemaan yhä ylemmäs. Kävi niin kuin isä oli pelännyt: auringon kuumat säteet sulattivat vahan, ja kauhuissaan huutaen, siivettömiä käsiään huitoen, Ikaros tippui mereen ja hukkui.

Edellä lentävä Daidalos kääntyi ympäri ja huomasi, ettei Ikaros enää seurannutkaan kannoilla. Peloissaan hän lensi edestakaisin ja huusi poikaansa nimeltä, kunnes huomasi aalloilla kelluvat sulat, jotka kertoivat pojan kohtalosta. Daidalos kirosi omaa taitavuuttaan ja keksijän kykyään. Hän hautasi Ikaroksen ruumiin läheiseen saareen, joka edelleen kantaa tämän nimeä. Myös meri, johon Ikaros hukkui, tunnetaan Ikarianmerenä.

Tarina Ikaroksesta lienee alunperin syntynyt opetukseksi siitä, että vanhempien neuvoja kannattaa noudattaa. Bruce Dickinson on itse sanonut Iron Maiden commentary -sivuston mukaan, että hän on laulunsanoissa hieman muunnellut alkuperäistä tarinaa, tarkoituksenaan tehdä siitä vertauskuvallisempi ja ilmaistakseen sillä tietyllä tavallateinikapinaa. Itse pääajatus on kuitenkin ollut määrä säilyttää.

Yksi rivi sanoituksessa on jotenkin räikeässä ristiriidassa alkuperäisen tarinan hengen kanssa, nimittäin:

Now he knows, his father betrayed

(Flight of Icarus)

Eli isä olisi pettänyt Ikaroksen ja aiheuttanut sitä kautta tämän kuoleman. Ns. alkuperäisessä tarinassa isän huoli pojastaan ja toivo tämän hyvinvoinnista on kuitenkin kiistämätön. Kenties Dickinson on hakenut ajatuksen niin pitkältä, että pistää Ikaroksen (tehtyään ensin vastoin isän neuvoa) syyttämään isäänsä kohtalostaan. Tämä lienee hyvin tyypillistä ja tuttua teini-ikäisten vanhemmille, joiden maailmassa kaikki on heidän syytään ja kohtuuton kiittämättömyys rehottaa.

Toinen Dickinsonin tekemä oikaisu liittyy myös isään, joka laulussa jääkin seuraamaan Ikaroksen lentoa kukkulalle, eikä itse lennä.

An old man stands on the hill

(Flight of Icarus)

Luultavasti on kuitenkin niin, että Dickinson on omaksunut tarusta toisenlaisen version. Kreikan tarustossa, kuten kaikessa perimätiedossa erilaisia tulkintoja ja variaatioita riittää. On ilmeisesti olemassa versio, jossa Daidalos kokee itsensä liian vanhaksi lähtemään pakomatkalle, mutta haluaa poikansa saarelta vapauteen.

Kappaleesta tehdyssä videossa vanhaa miestä kukkulalla esittää itse Nicko McBrain, jonka naama on maalattu siniseksi. Rumpali laittoi ensin kovasti hanttiin, mutta taipui lopulta bänditoveriensa painostukseen. Perusteluna oli, että Nicko on old man, sillä hänhän on joitakin vuosia muita vanhempi.

Flight of Icarus on malliesimerkki Maiden-biisistä, joka saa studioversioon nähden täysin uudet ulottuvuudet livenä soitettaessa. Vaikka Harris pitkin hampain suostui kompromissiin studiossa, on kappaleen tempo keikoilla aivan eri luokkaa.

On todennäköistä, että Harris ei erityisemmin pidä Flight of Icaruksesta. Tämä voisi selittää sen, ettei kappaletta ole soitettu, kuin parilla kiertueella 1980-luvulla, vaikka se on single ja selkeä klassikko. Bruce Dickinson sensijaan on esittänyt kappaletta soolokeikoillaan, ainakin Chemical wedding -kiertueella.

Die With Your Boots On

Adrian Smith/Bruce Dickinson/Steve Harris
5.22
1.Soolo (3.00) Dave Murray
2.Soolo (4.06) Adrian Smith

Soitettu livenä World Piece Tour -83 -kiertueella, joillakin harvoilla World Slavery Tour 1984-85 -kiertueen keikoilla, muutamilla Seventh Tour of a Seventh Tour 1988 -kiertueen loppupään keikoilla, No Prayer on the Road 1990 -kiertueella, parilla Fear of the Dark 1992 -kiertueen Etelä-Amerikan keikalla, Give me Ed, ´til I´m Dead 2003 -kiertueella, sekä Early Days -kiertueella 2005.

Viralliset liveversiot löytyvät Live After Death -tuplaliveltä 1985 (Äänitys Hammersmith Odeonista, Lontoosta 1984), sekä Maiden England -cd:ltä ja videolta 1989 (Äänitys Birminghamista 1988), jos versiota virallisena haluaa pitää.

Die with your Boots on on monen tekijän summa. Kappaletta ovat olleet säveltämässä kaikki biisin tekemiseen liittyneet bändin jäsenet (Smith,Dickinson, Harris). Adrian Smith kehitti yhteistyössä Bruce Dickinsonin kanssa kappaleen pääriffin, Dickinson teki sanoitukset ja Steve Harris on vastuussa sovituksesta, rytminvaihdoksista ja väliosasta. Kappale on siis syntynyt hieman samalla tavalla, kuin suurin osa reilut parikymmentä vuotta myöhemmin julkaistun A matter of life and Death -albumin materiaalista. Vuonna 1983 toimintamalli oli kuitenkin harvinaisempi.

Itse biisi on useampaan osaan jakautuva perusrokki. Tyrmäävä alkuriffi ja mukavasti rullaava poljento tekevät siitä ehdottoman hyvin toimivan livebiisin. Kappale onkin (The Trooperin ohella) Piece of Mind -albumin soitetuin kappale keikoilla. Syynä lienee Steve Harrisin myöntämä lukkarinrakkaus kappaletta kohtaan. Mies tunnustaa rakastavansa kappaleen soittamisesta livenä.

Dickinson ottaa sanoituksessa kantaa yksittäisen ihmisen kokemaan turvattomuudentunteeseen maailman melskeessä. Biisissä maalaillaan tilanne, jossa yksilö joutuu (ja on aina joutunut) sopeutumaan jatkuvaan pelkoon jotakin ulkoapäin tulevaa uhkaa kohtaan. 1980-luvulla eläneet muistanevat edelleen osaksi elämää muodostuneen pelon ydinsodasta. Kylmä sota oli vielä -80-luvulla täydessä käynnissä, suurvaltojen kilpavarusteluun upotettiin käsittämättömät määrät resursseja, Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan lanseerasi Tähtien sota-ohjelmansa, jne.

Sama touhu on käynnissä tänäkin päivänä (terrorisminvastainen sota, Irakin joukkotuhoaseet, Pohjois-Korea, Iranin ydinohjelma ym.). Kärjistetysti voi sanoa, että ulkopuolisia uhkia suorastaan luodaan. Hallitukset pelottelevat ihmisiä milloin milläkin, lähinnä perustellakseen sen tai tuon lakiesityksen tai puolustusbudjetin läpimenoa. Lisäksi sodat ja niihin liittyvät lieveilmiöt (asekauppa, jälleenrakennus jne.) ovat maailman isoimpia bisneksiä. Pelkkä fossiilisten energiavarojen turvaaminen ei oikein tahdo riittää päteväksi syyksi sotimiselle, joten täytyy keksiä kansalle pelättävää, että pysyvät asialle uskollisina.

80-luvulla uhat olivat toisenlaisia -kenties ideologisempia- mutta yksittäisten ihmisten pelottelu ja aivopesu vähintäänkin yhtä tehokasta, kuin nykyään.Aina on joku tuomiopäivän profeetta (poliitikko, sotilasneuvonantaja tms.) maalailemassa kauhukuvia:

Another prophet of Disaster
Who says the ship is lost,
Another Prophet of Disaster
Leaving you to count the cost

(Die with your boots on)

Eli jälleen yksi tuhon profeetta, joka sanoo, että peli on pelattu (ship is lost) ja jättää sinut miettimään seurauksia (count the cost).

Taunting us with Visions,
Afflicting us with fear,
Predicting War for millions,
In the hope that one appears.

(Die with your boots on)

Suorastaan pilkkaa (älyämme?) meitä näkemyksillään, saa meidät sairaaksi pelosta, Ennustaa suursodan (war of millions), toivossa, että sellaisen saisi.

Väliosassa Dickinson ikäänkuin lohduttaa kuulijaa. Ei ole järkevää (no point) lähteä miettimään, koska se (suursota) syttyy, ketkä siihen ottavat osaa, miten siinä käy tai ketä siitä syyttää:

No point asking when it is,
No point asking who's to go,
No point asking what's the game,
No point asking who's to blame,

(Die with your boots on)

Sillä jos on kuoltava, niin sitten on kuoltava. Turha murehtia näitä ennustuksia etukäteen ja elää pelossa. Fraasi Kuolla saappaat jalassa on alunperin syntynyt tarkoittamaan ihmistä, joka ei kuole vanhuuttaan sängyssä (jossa yleensä saappaat riisutaan), vaan ikäänkuin kesken toiminnan. Ts. taistelussa tai vastaavassa. Tässä yhteydessä sen voisi helposti kuvitella tarkoittavan vain yksinkertaisesti ihmistä, joka ei anna periksi (peloilleen, ennustuksille).

Toisaalta se on myös nähtävissä siten, että jos on kuoltava, niin kuollaan sitten (saappaat jalassa), kun sen aika on. Siihen asti kannattaa elää omaa elämäänsä, yrittää pärjätä:

Just move along

(Die with your boots on)

Toisessa säkeistössä Dickinson viittaa yhteen kuuluisimmista maailmanlopun ennustajista, ranskalaiseen (The Frenchman) Nostradamukseen, oikealta nimeltään Michel de Notre-Dame.1500-luvulla vaikuttanut astrologi ja jonkinsortin tiedemies kirjoitti ylös kymmenittäin ennustuksia, joita on aina tilanteen mukaan tulkittu vielä tänäkin päivänä. Nostradamuksen voi halutessaan tulkita ennustaneen mm. 1900-luvun maailmansodat.

Säkeistön loppuun sisältyy vielä muistutus siitä, että jokaisen ennustuksen toteutuminen on loppupeleissä kiinni ihmisestä itsestään, tämän käsissä:

The truth of all predictions,
Is always in your hands.

(Die with your boots on)

Kappale on hyvä livebiisi, sanoitukset välikommentteineen avautuvat kunnolla, kun Dickinson ne ääneen tulkitsee.

The Trooper

Steve Harris

4:01

1. soolo (2:11) Adrian Smith

2. soolo (2:35) Dave Murray

Kappele on soitettu livenä World piece tour -83-,World slavery tour

-84-85-,Seventh tour of the seventh tour -88-,No prayer on the road-90-91-,Fear of the dark -92-,A real live one -93-,The X-factour -95-96-,Virtual XI -98-,Edhuntour -99-,Brave new world-tour -00,Give me ed,´til I´m dead -03-,Dance of death -03-,Early days -05- ja A Matter of the Beast -07-kiertueilla.

Toisinsanoen kappale on kuulunut kiinteästi Maidenin keikkaohjelmistoon vuodesta 1983 saakka, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Somewhere on tour -86-87 kappaletta ei soitettu kertaakaan. Seventh tour -kiertueella putosi pois setistä kiertueen loppupuolella yhdessä Wrathchildin kanssa, tehden tilaa harvemmin soitetulle materiaalille. A Matter of Life and Death -06 -kiertueella ei kuultu, mutta nostettiin takaisin ohjelmistoon vuoden 2007 kevään neljällä pistokeikalla Dubaissa, Ateenassa, Belgradissa ja Bengaloressa ja A Matter of the Beast -07-minirundilla Euroopassa kesällä 2007.

Viralliset liveversiot kappaleesta löytyvät Live after Death -tuplalevyltä 1985, A Real dead one – livelevyltä 1993 (Äänitys Helsingistä 1992), Live at Donington -tuplaliveltä 1992, Rock in Rio

-tuplaliveltä 2001, Eddies Archive -kokoelmaboksilta 2002 (Äänitys

Doningtonista 1988) ja Death on the road- tuplaliveltä 2004 (Äänitys

Dortmundista 2003).

Lisäksi The Reincarnation of Benjamin Breeg -vinyylisingleltä

ja Different World -singlen USA-painokselta löytyy versio

BBC-studio-live-sessiosta vuodelta 2006.

”Piece of mind” –albumin toinen singlelohkaisu ”The Trooper” julkaistiin kesäkuun 20. päivänä 1983, reilu kuukausi itse albumin jälkeen. Listasijoitus jäi parin pykälän päähän Top tenistä, ollen 12.

Kyseessä on Steve Harrisin yksin kirjoittama ja yksi Maidenin legendaarisimpiin ja tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuva teos. ”The Trooper” on ehdoton klassikko ja nauttii niin yhtyeen, kuin yleisönkin keskuudessa selkeää kulttistatusta. Kappale on esimerkiksi vain harvoin jätetty soittamatta Iron Maiden –konserteissa.

Kappaleen suosio on niin suuri, että se on jopa kääntynyt itseään vastaan. Jatkuva livetoisto on tehnyt muuten loistavasta biisistä niin itsestäänselvän, että siihen on joidenkin Maiden-kannattajien keskuudessa jopa kyllästytty täysin.

Tämä on sikäli ymmärrettävää, että Maidenilla olisi lukuisia vähemmän soitettuja kappaleita varastossa yllin kyllin.

Tosiasia kuitenkin on, että kappale on niin suosittu yhtyeen tuotantoa vähemmän tuntevien konserteissakävijöiden keskuudessa, että sen soittamattajättäminen aiheuttaisi monelle pettymyksen. Lisäksi kappale saa konserttiolosuhteissa aivan omanlaisensa mittasuhteet tietynlaisen interaktiivisuutensa, kulkevuutensa ja tunnettavuutensa vuoksi.

Kappale on ilmeisen helppo sijoittaa Maidenin keikkasettiin, sillä se sopii soitettavaksi oikeastaan missä tahansa vaiheessa konserttia. Se on kuultu yleisimmin aivan keikkojen ensimmäisten kappaleiden joukossa, usein kolmantena tai neljäntenä, mutta myös encore-hehkutuksissa tai keikkojen keskivaiheilla.

”The Trooperin” räväkkä riffittely, Harrisin kappaleeseen sovittama laukkamainen komppi, terävät kitarasoolot ja Bruce Dickinsonin haastava laulumelodia tekevät biisistä hyvin tunnistettavan ja sitä voinee pitää yhtyeen 80-luvun puoliväliin sijoittuvan ”kultakauden” itseoikeutettuna tavaramerkkinä tai käyntikorttina.

Kappaleen sanoitus on aivan oma lukunsa. Dramaattisuudessaan se edustaa yhtä Steve Harrisin hienoimpia ja koskettavimpia tekstejä, kertoen varmaan kuolemaan syöksyvästä ratsuväen sotilaasta.

Vaikka kappaleen tarina on nähtävissä puhtaasti yksilön nälökulmasta, on sillä selkeä yhteys todellisiin tapahtumiin. Kappaleen sotilas on sijoitettu Krimin sodan (1854-56) aikana käytyyn Balaklavan taisteluun, jossa englantilainen ratsuväki koki järkyttäviä tappioita huonojen viestiyhteyksien, kehnon johdon ja sattuman vuoksi.

Krimin sota (Tai Itämainen sota, suomalaisittain myös Oolannin sota -englantilais-ranskalainen laivasto pommitti sodan aikana tuolloin Venäjään kuuluvan Suomen rannikkolinnoituksia-) käytiin Turkin, Britannian, Ranskan ja Sardinian kuningaskunnan muodostaman liiton ja Venäjän välillä ns. siirtomaakauden lopulla.

Monimutkaisista diplomaattisista lähtökodista syttynyneen sodan perimmäinen syy oli yksinkertaistetusti Englannin ja Ranskan pyrkimys estää Venäjän pääsy Mustalta mereltä Välimerelle Turkin salmien kautta. Välienselvittelyä edelsi pitkällinen diplomaattinen kriisi eri osapuolten välillä.

Balaklavan taistelu, josta ”The Trooper” siis kertoo, käytiin suurinpiirtein sodan keskivaiheilla (25.10.1854) jossa liittouman joukot piirittivät Venäjän hallussa olevaa Sevatopolin satamalinnoitusta.

Lyhyesti kerrattuna taistelun kulku meni siten, että Venäjän kenttäarmeijan ylipäällikkö ruhtinas Aleksander Menshikov (1787-1869) käynnisti Sevastopolista käsin läpimurtoyrityksen. Erinäisten sekavien vaiheiden jälkeen venäläiset joukot olivat saamassa puolivahingossa haltuunsa englantilaisille strategisesti merkittävät tykistöasemat tietyllä Vorotsovin kukkulalla.

Englannin armeijaa johtanut Lordi Raglan (1788-1855) yritti kääntää uhkaavan tilanteen edukseen määräämällä reservissä olevan Jaarli Cardiganin kevyen ratsuväkiprikaatin suorittamaan välittömästi rynnäkön Vorotsovin kukkulalle, ennenkuin venäläiset ehtivät ottaa asemat kunnolla haltuunsa.

Raglanin antama käsky oli varsin ylimalkainen ja sisällöltään suurinpiirtein sitä luokkaa, että ”Valloittakaa tykit välittömästi!”. Raglanin logiikan mukaan käsky luonnollisesti tarkoitti Vorotsovin kukkulalla vaaraan joutuneita asemia, mutta käskyn saavuttaessa Cardiganin jaarlin, tämä käsitti marsalkan tarkoittaneen parin-kolmen kilometrin päässä sijaitsevia venäläisten linnoitettuja, raskaan tykistön asemia.

Cardigan totteli saamaansa käskyä sokeasti ja määräsi 673 miestä käsittävän kevyen ratsuprikaatinsa hyökkäykseen kohti täysin vääriä tykistöasemia. Hyökkäysreitti asemiin kulki alavan laakson kautta, jota ympäröi kolmelta puolelta venäläisten linnoitetut ryhmitykset.

Rynnäkkö päättyi totaaliseen epäonnistumiseen ja prikaatin miehistä tuhoutui suurin osa. Venäläiset eivät olleet uskoa silmiään ratsuväen rynnistäessä kohti varmaa kuolemaa. Puolessa tunnissa lähes neljäsataa miestä ja lähes kaikki hevoset olivat menettäneet henkensä.

Tapahtumasarjaa voi pitää malliesimerkkinä välinpitämättömyydestä, sokeasta kunniantunnosta ja toisaalta tietysti myös rohkeudesta ja uhrautuvaisuudesta. Briteille tapahtuma lienee edelleen jonkinasteinen trauma. Myös Thin Lizzy on levyttänyt samaisesta taistelusta kertovan kappaleen Massacre (suom. joukkoteurastus, verilöyly), jonka Iron Maidenkin sittemmin levytti coverina b-puoleksi Can i play with madness -singlelle 1988.

Krimin sota oli ensimmäisiä konflikteja, jossa sotatapahtumia kyettiin seuraamaan ”reaaliaikaisesti” lennättimen keksimisen myötä. Rintamalta kantautui kirjeenvaihtajien kautta tietoa äärimmäisen huonoista olosuhteista, joissa sotilaat elivät. Vastustus kotona Englannissa kasvoi sitä mukaa, mitä enemmän tietoa tapahtumista saatiin. Kevyen ratsuväen hyökkäyksen ikuisti runoilija Alfred Tennyson. Joulukuussa 1854 lehdistä saatiin lukea miehen Balaklavan taistelua kuvaava runo ”The Charge of the light brigade”, joka lienee inspiroinut myös Steve Harrisia tämän tehdessä kappaletta.

Katkelma Tennysonin runosta:

Half a league, half a league, Half a league onward,

All in the valley of Death Rode the six hundred.”

Yrjö Jylhän (1903-1956) ansiokas suomennos:

“Virstan tien, virstan tien, virstan eteenpäin

suoraan Kuoleman laaksoon ratsasti kuussataa”

Ja edelleen:

”Forward, the Light Brigade!

Was there a man dismayd?

Not tho the soldier knew Some one had blunderd.

Cannon to right of them, Cannon to left of them, Cannon in front of them

Volleyd and thunderd; Stormd at with shot and shell,

Boldly they rode and well,

Into the jaws of Death,

Into the mouth of hell

Rode the six hundred

”Eespäin! Kevyt Prikaati!”

Säikkyikö ykskään mies?

Ei, vaikka jokainen ties

Heidän on pakko kuolla.

Patteri täällä ja tuolla, patteri joka puolla” jne.

Bruce Dickinson lainaa Tennysonin runoa edellä olevasta kohdasta, spiikatessaan kappaletta ”Rock in Rio” –livelevyllä.

Kappaleesta kuvatun promovideon kuvissa on myös nähtävissä pätkiä samaisesta runosta.

Harris saa kappaleseen hienon draaman kaaren, kuvaillessaan yksittäisen sotilaan osuutta hyökkäyksessä. Venäläisten tykkituli, pelosta hikoilevat hevoset, ympärillä kaatuvat toverit ja lopulta venäläisen tähtäimeen joutuminen, osuman saaminen ja kuolema edustaa rock-lyriikkaa, joka hakee vertaistaan.

Maidenin teksteissä kuvataan yksittäisen sotilaan tuntoja sodan mielettömyyksissä myöhemmin paljonkin. Kappaleet, kuten ”Paschendale”, ”Afraid to shoot strangers”, ”Fortunes of war” tai vaikkapa ”The Aftermath” ovat kaikki tässä mielessä henkistä sukua ”The Trooperille”.

Iron Maiden julkaisi The Trooper -singlestä myöhemmin modifioidun uusintapainoksen 15. elokuuta 2005. Tarkoituksena on ollut luultavasti paitsi juhlistaa tuolloin päättymässä olevaa Early days-kiertuetta, myös antaa maistiainen tulevasta Death on the road -livelevystä ja DVD:stä.

Single piti sisällään alkuperäisen The Trooper -levytyksen lisäksi kappaleesta onnistuneesti tehdyn vanhan promovideon, sekä tuoreet liveversiot sekä Death on the road -livelevyltä, että -DVD:ltä. Singlen lukuisille eri versioille oli myös ripoteltu livebonuksia Early days 2005 -kiertueen Islannin keikalta. Singlen julkaisua pidettiin yhtyeen kannattajien keskuudessa hieman arveluttavana rahastuskeinona, sillä varsinaisesti se ei tuonut yhtyeen vanhoille kannattajille paljoakaan uutta, muuta kuin keräilymielessä.

On ilmeistä, että singlebiisiksi valittiin The Trooper nimenomaan sen tunnistettavuuden vuoksi, sillä Iron Maidenin strategiaan on kuulunut 2000-luvulla voimakkaasti uusien fanien kalastelu. Joskus jopa vanhojen kannattajien mielipiteiden kustannuksella.

The Trooperista puhuttaessa ei voi sivuuttaa singlen loistavaa kansitaidetta. Derek Riggsin maalaama kuva on yksi hienoimmista Eddie-maskottia esittävistä kuvista. Punaiseen ratsuväkisotilaan takkiin sonnustautunut Eddie näyttäisi kuvassa päässeen vihreäasuisten venäläisten asemiin saakka, vaikka hevosestaan onkin joutunut luopumaan. Tällä kertaa venäläisille on käynyt huonosti, josta kielivät tuhoutunut kenttätykki ja kuolleet venäläiset sotilaat. Eddie ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole kuulunut Jaarli Cardiganin surulliseen kevyeen prikaatiin, vaan edustaa olkapoleteissa olevan yksikkötunnuksen 666 mukaan aivan eri firman miehiä. Sotilasarvoltaan Eddie vaikuttaisi olevan aliupseeri.

Bruce Dickinson lainasi Eddieltä takkia esittäessään The Trooperia Early Days 2005 -, ja A Matter of the Beast 2007 -kietueilla.

Still Life

Dave Murray/Steve Harris
4.37
1.Soolo (0.14) Dave Murray
2.Soolo (3.09) Dave Murray ja Adrian Smith yhdessä
3.Soolo (3.21) Adrian Smith
4.Soolo (3.46) Dave Murray

Soitettu livenä World Piece Tour 1983 -kiertueen ensimmäisellä Euroopan osiolla, sekä Seventh Tour of a Seventh Tour 1988 -kiertueen viimeisellä Englannin osuudella.

Virallinen liveversio löytyy Infinite Dreams -maksisinglen b-puolelta 1989 (Äänitys Birminghamista 1988).

Piece of mind -albumilta löytyy useampiakin kappaleita, joita voi hyvällä syyllä pitää aliarvostettuina, johtuen soittamattomuudesta keikoilla. Yksi niistä on ehdottomasti Dave Murrayn ja Steve Harrisin ensimmäinen levytetty yhteistyö Still life. Murrayn säveltämä ja Harrisin sanoittama mestariteos ei ole koskaan ollut Maidenin keikkasetissä täyttä kiertuetta.Jopa World Piece Tour -83 -kiertueella kappale pudotettiin ensimmäisen Euroopan osuuden jälkeen pois keikkasetistä, siirryttäessä Amerikkaan.Jenkkirundilla pudotettiin setistä myös Phantom of the opera (muutaman keikan jälkeen) ja lisäksi Prowler jäi pois viimeiseltä encore-paikalta.

Yhdysvalloissa on ollut ilmeisesti käytössä vähemmän aikaa keikan soittamiseen, paikallisista rajoituksista tms. johtuen. Bändi ei kuitenkaan lisännyt kappaleita takaisin soittolistaansa palatessaan Eurooppaan. Näinollen Still life jäi ainoastaan ensimmäisen Euroopan osuuden helmeksi. Tämän lisäksi kappale soitettiin Seventh tour of a Seventh tour 1988 -kiertueen vihoviimeisellä Englannin kiertueella, joka käsitti vajaat parikymmentä keikkaa.

Vähäisestä livesoitosta huolimatta kappale on kuitenkin ehdoton Maiden-klassikko ja kestää vertailun lukuisien sitä enemmän soitettujen kappaleiden kanssa. Biisi lähtee liikkeelle hiljaisesta maalailusta, yltyen myöhemmin lukuisia sooloja ja muita musiikillisiä kuriositeetteja viliseväksi pienoisteokseksi.

Paitsi musiikillisesti, myös sanoitustensa puolesta Still life on erikoinen ja verraton. Kappale kertoo mieleltään järkkyneestä ihmisestä, joka tuntee vastustamatonta vetoa tiettyä lampea tai lammikkoa (pool) kohtaan. Hahmo näkee lammen veden alla kasvoja, jotka jatkuvasti yrittävät vietellä tätä luokseen. Seurauksena on painajaisia, epätoivoa ja suunnattomat mittasuhteet saavuttavaa epävarmuutta ja ahdistusta. Hahmo viettää tuntikausia lammen reunalla tuijottaen veteen.

Kappaleen sanoitus on tehty siitä näkökulmasta, että lammen riivaama hahmo puhuu ikäänkuin rakastetulleen.Ilmeisesti hahmo on saanut kumppaninsa lammen reunalle ja kappaleen alussa tavallaan paljastaa toiselle, mitä lammessa näkee ja kehoittaa toistakin katsomaan:

Take a look in the pool and what do you see

(Still life)

Synkissä syvyyksissä kasvot viittovat hahmoa puoleensa. Hahmo hämmästelee, kun toinen ei näe lammessa yhtään mitään:

Can't you see them

(Still life)

Lammen riivaama hahmo on onneton, kun kumppani ei näekään lammessa henkiä (spirits). Seuraa vainoharhaista syyttelyä kumppania kohtaan:

Oh, I know you don't believe me

(Still life)

I have no doubt that you think I'm off my head

(Still life)

Kumppanin epäusko ja mitä hämmentävin tilanne kokonaisuudessaan eivät kuitenkaan saa hahmoa epäilemään omaa mielenterveyttään. Luja usko lammen henkiolentoihin ei ole horjutettavissa. Oudolta kyllä tuntuu:

I have never felt so strange but I'm not going insane

(Still life)

Seuraa pitkä ja raastava tilitys siitä, miten tilanne on hahmoa kalvanut. Painajaisia riittää. Hahmo kertoo tuntevansa, kuinka elinvoima tuntuu valuvan hitaasti pois ja kuinka tämä tuntee heikkenevänsä päivä päivältä:

All my life's blood is slowly draining away and I feel that I'm weaker every day

(Still life)

Tilitys jatkuu kasvavalla varmuudella siitä, että hahmon on tarkoitus seurata henkien kutsua ja liittyä näihin lammen pohjalla. Olennot näkyvät koko ajan selvemmin. Dramaattisin käänne tapahtuu kappaleen lopussa, jossa riivattu saa sairaassa mielessään loogisen älynväläyksen siitä, että myös kumppanin on seurattava tätä lampeen:

I must take you down there to look at them too

(Still life)

Can't you see, not just me, they want you too

(Still life)

Pariskunta hyppää lampeen käsi kädessä ja hukkuu yhdessä. Mielenrauha on näin saavutettu:

Now we rest in peace!

(Still life)

Kappaleen viimeisestä kommentista (Now we rest in peace) on luultavimmin johdettu myös kappaleen otsikko. Still life voisi kääntyä tässä asiayhteydessä kömpelösti vaikkapa muotoon Rauhoitettu/rauhan saanut elämä.

Steve Harris on jossakin muinaisessa haastattelussa kertonut kappaleen tekstin saaneen inspiraation Harrisin omasta hukkumispelosta. Kuten moni muukin Maiden-biisi, myös Still life toimii paremmin liveversiona, sillä levytetty studioversio on ehkä hitusen verran turhan hidas.

Kappaleen alussa kuultava intro on tarkoituksella tehty salaviesti, joka pitää kuunnella (vinyyliaikana) takaperin. 1970-80-luvuilla kaikenlaiset puritaanit pyrkivät kuuntelemaan rock- ja heavybändien levyjä väärinpäin, toivoen löytävänsä niistä saatanallisia ulottuvuuksia, joiden avulla yhtyeitä olisi päästy syyllistämään ja haastamaan oikeuteen.

Maidenkin sai The number of the beast -levyn myötä osansa tämänkaltaisesta sairaasta vainoamisesta ja päätti hieman pilailla. Kun viestin kuuntelee nurinpäin, ei levyllä puhukkaan itse saatana, vaan Nicko McBrain. Umpihumalainen rumpali imitoi ugandalaista diktaattoria Idi Aminia ja sammaltaa:

Hmmmm…What ho sed de t'ing wid de tree bonce…Don't meddle wid t'ings you don't understand

(Still life)

Lisäksi Nicko vielä röyhtäisee päälle.

Quest for Fire

Steve Harris
3.40
1.Soolo (2.24) Adrian Smith
2.Soolo (2.40) Dave Murray

Ei koskaan soitettu livenä.

Quest for fire on Piece of Mind -albumin heikommaksi koettua antia yleisemmin ja ilmeisesti myös bändin itsensä mielestä, sillä kappaletta ei ole koskaan kuultu keikoilla.

Biisi perustuu Kanadan-ranskalaisen elokuvaohjaajan Jean-Jacques Annaud:n (Myöhemmin mm. Ruusun nimi, Karhu, Seitsemän vuotta Tiibetissä, Vihollinen porteilla) vuonna 1981 valmistuneeseen elokuvaan La querre du feu, suomeksi Taistelu tulesta (Quest for fire). Elokuva puolestaan on Belgiassa syntyneen, sittemmin ranskalaistuneen kirjailijan Joseph H.H. Boex:n (1856-1940) ja tämän pikkuveljen Seraphinin yhdessä kirjoittaman ja vuonna 1909 ilmestyneen kirjan La querre du feu inspiroima. Boexit kirjoittivat kirjan nimimerkillä J.-H. Rosny Aîné (so. vanhempi) ja J.-H. Rosny Jeune (nuorempi).

Boex:n veljeksiä pidetään yhtenä sittemmin moderniksi science fictioniksi kutsutun kirjallisuustyypin merkittävimmistä kulmakivistä ja alullepanijoista. La querre du feu on kuitenkin kuvaus esihistorialliselta ajalta.

Kyseessä on tarina pienehköstä ihmisheimosta, joka vahingossa päästää sammumaan hallussaan olevan tulen (elintärkeä lämmön ja valon lähde) taistellessaan toista heimoa vastaan,eikä osaa itse tehdä uutta tilalle. Tai pikemminkin eivät tajua, että tulen voi myös tehdä, sitä ei tarvitse löytää. Kirjassa (ja sittemmin Annaud:n elokuvassa) kolmen miehen porukka lähtee etsimään heimolleen uutta tulta läpi vaaroja vilisevän esihistoriallisen maiseman.

Ote (englanninkielisestä) kirjasta:

What will become of the Oulhamrs without Fire? Faouhm, their chief, cried to his band. How shall they live on the savanna and in the forest? Who will defend them against shadows and winter blasts? They will have to eat raw meat and bitter plants, never to warm their limbs, and their spearheads will remain soft. The lion, the saber-toothed tiger, the bear, the giant hyena will eat them alive during the night. Who will recapture Fire?

Harris on varmasti saanut kuulla kunniansa yhdestä rock-historian vakavimmasta asiavirheestä, joka pääsee tapahtumaan heti biisin ensimmäisellä rivillä:

In a time when dinosaurs walked the earth

(Quest for fire)

Jo 1980 -luvulla tiedettiin, että dinosaurukset ja ihminen eivät ole koskaan olleet maapallolla samaan aikaan. Luultavasti Harris halusi vain elävöittää tekstiään ja tehdä siitä dramaattisemman, mutta heti napsahti.