Iron Maiden

Dave Murray
4:12
1.Soolo Dave Murray
2.Soolo Dennis Stratton

Soitettu livenä debyyttilevyä edeltävillä keikoilla ja mitä ilmeisimmin myös levyn ilmestymisen jälkeisillä keikoilla silloin, kun on ollut mahdollista soittaa täyspitkä setti. Killers kiertueella ei enää soitettu, eikä myöskään sen koommin.

Virallista liveversiota ei periaatteessa ole saatavilla, ellei sellaiseksi lasketa 12 wasted years-videolla olevaa kotivideokameralla ja -mikillä tallennettua versiota varhaiselta klubikeikalta. Kappaleesta löytyy myös uusi studioversio The evil that men do-maksisinglen b-puolelta vuodelta 1988. Versiolla soittaa kokoonpano McBrain, Dickinson, Smith, Harris,Murray.

Charlotte the Harlot on ensimmäinen levytetty yksin Dave Murrayn tekemä biisi. Kappale on varsin rokahtava ja tiukka, joskin siinä on hieman ristiriitainen, hiljaisempi väliosa, joka ei joidenkin mielestä kappaleeseen sovi. Muutenkin biisi jakaa Maiden-fanit kahtia. Jotkut eivät voi sitä sietää toisten mielestä se on jo pelkästään kuriositeettinä loistava.

Kappale on kieltämättä erikoinen. Se on Maiden-biisiksi hyvin simppeli ja se poikkeaa yhtyeen muusta (varsinkin myöhemmästä) tuotannosta melkoisesti. Se on tarina lontoolaisesta prostituoidusta, tai pikemminkin tämän poikaystävästä. Perusasetelma kappaleessa on se, että mies, jonka suulla kappale lauletaan on huolissaan maailman vanhinta ammattia harjoittavasta rakastetustaan. Charlotte tarjoaa palveluksiaan varsin ennakkoluulottomasti ja ottaa vastaan kenet tahansa. Hinnat vaikuttavat todella halvoilta:

You charge them a fiver it's only for starters and ten for the main course

Vitosesta kymppiin. Maidenin jäseniltä on tiedusteltu eri yhteyksissä, onko Charlotte todellinen hahmo. Vastaukset ovat ristiriitaisia, sillä bändin jäsenet ovat hämmentävän salaperäisiä kappaleen lähtökohdista. On kuitenkin ilmeistä, että biisillä on yhteys tosielämään ja Lontoon East Endissä vaikuttaneeseen ilolintuun.

Monet olettavat väärin, että kappaleen kertosäkeessä hoettu vonkaus:

Charlotte The Harlot show me your legs
Charlotte The Harlot take me to bed
Charlotte The Harlot let me see blood
Charlotte The Harlot let me see love

lisi Charlotten poikaystävän suusta. Sitä se ei ole, vaan sillä pyritään ironisoimaan Charlotten asiakkaat, jotka vaativat sitä ja tätä, eivätkä välitä paskaakaan. Huora seurustelukumppanina ei liene niitä helpoimpia lähtökohtia harmoniselle parisuhteelle.

Kappaleelle tehtiin pari vuotta myöhemmin jatko-osa, 22, Acacia Avenue, jossa asetelma on edelleen ihan sama, paitsi että Charlotte on nostanut hintojaan vitosella ja kundikaveri on vielä pahemmin sekaisin.

Steve Harris
3:35
Ei sooloja

Soitettu livenä joka ikisessä Iron Maiden konsertissa. Jo hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien kappale on yleensä päättänyt konsertin varsinaisen osuuden.

Viralliset liveversiot löytyvät Live after death-tuplaliveltä 1985, A Real Dead One-livekokoelmalta 1993, Live at Donington-livelevyltä 1992, sekä Rock in Rio-livelevyltä 2002. Lisäksi neljä eri versioita Eddie´s Archive-kokoelmalla vv. 1979-1988.

Ensilevyn lisäksi löytyy studioversio The best of the beast-kokoelmalta. Versio on Soundhouse tapes-sessioista 1978-79.

Iron Maiden on kaikkien Maiden-fanien kansallislaulu. Se on mitä luultavimmin aivan ensimmäisiä kappaleita, mitä Iron Maiden-otsikolla on koskaan tehty. Kappaleen tekijäksi on järjestelmällisesti merkitty Steve Harris, vaikka joidenkin lähteiden mukaan ainakin kappaleen pääriffin olisi tehnyt varhainen Maiden-kitaristi Dave Sullivan.

Biisi on joka tapauksessa erityisasemassa Maidenin repertuaarissa, sillä mitään muuta Maiden-kappaletta ei ole soitettu joka konsertissa. Jo 70-luvulta lähtien kappaleeseen liittyi konserteissa jonkinlaisia erikoisefektejä. Alkuvaiheessa nämä tosin olivat vain esim. erilaisia päitä rumpupatterin yläpuolella, mutta myöhemmin kappaleen alkuriffi on ollut merkki siitä, että kohta rumpujen takaa ilmestyy lavalle Eddie.

Kappaleen teksti on kaksijakoinen. Iron Maiden tarkoittaa alunperin -ja tietysti edelleenkin- keskiaikaista kidutus/teloitusvälinettä. Kyseessä on puusta tai metallista rakennettu sarkofagi tai arkku, johon mahtuu ihminen sisälle. Arkun kanteen on kiinnitetty sisäpuoleen päin sojottamaan erilaisia piikkejä, jotka kannen sulkeutuessa lävistävät sisälläolijan. Variaatioita on monenlaisia. Joissakin tapauksissa kansi painuu kiinni omalla painollaan, jolloin lävistäminen tapahtuu hyvin hitaasti ja kuoleman kammottavuutta voi vain kuvitella. Uhrin veri valuu toimenpiteessä joko arkun alaosasta pitkin lattioita, tai sitten veret jäävät tiiviissä tapauksessa arkkuun.

Biisin teksti on toisaalta nähtävissä sadistisen kiduttajan suorastaan hekumalliseksi innostukseksi, kun tämä esittelee vehjettään. Laitetta esitellään mitä ilmeisimmin seuraavalle uhrille. Toisaalta sana Iron Maiden tarkoittaa myös bändiä itseään. Bändin fani rinnastetaan laitteen tulevaksi uhriksi, eikä Iron Maidenin syleilyltä voi välttyä kukaan.

Whoever, wherever you are…Iron Maiden´s gonna get you, no matter how far.

Toinen (tai kolmas) merkitys Iron Maidenille tulee Britannian konservatiivisen puolueen johtajattaresta Margaret Thatcherista, josta leivottiin Ison Britannian pääministeri 70-luvun lopulla. Thatcher oli tiukka poliitikko, erittäin kovan linjan konservatiivi, joka paitsi sisäpoliitikkansa, myös ulkopolitiikkansa (mm.Falklandin sota 1982) ansiosta ansaitsi pian liikanimen Iron Maiden (tässä yhteydessä yleisimmin suomennettu rautarouva, kuin -neito, sillä Maggie oli naimisissa.)

Tätä tilaisuutta ja yhteissattumaa ei voinut olla käyttämättä ja niinpä Thatcher komeilee jopa kahden Maiden-singlen( Sanctuary ja Women in uniform) kannessa vuonna 1980.

Steve Harris
3:55
Soolon soittaa Dave Murray

Soitettu livenä käytännössä kaikilla Di´Annon aikaisilla keikoilla (ekan levyn rundit, Killer World Tour). Beast On The Road 1982 ja World Piece Tour 1983 -kiertueilla soitettiin useimmiten viimeisenä encorena keikkojen päätteeksi. Lisäksi herätettiin uudestaan henkiin A Real Live Tourilla vuonna 1993. Studioversio biisistä löytyy ensimmäisen levyn lisäksi myös The Evil That Men Do -singlen b-puolelta 1988. Tuolloin bändissä olivat mukana Nicko McBrain, Adrian Smith ja Bruce Dickinson. Viralliset liveversiot löytyvät A Real Dead One -levyltä, sekä Eddie´s Archive -kokoelmalta.

Prowler on erittäin räväkkä levyn aloitus. Kappale oli levyn ilmestyessä jo tuttu juttu Maiden-faneille, koska se löytyi jo Soundhouse Tapesilta. Biisi saavutti tietynlaisen kulttisuosion lontoolaisen paikallisradion myötä. Radiossa työskentelevä dj soitti kappaleen demoa omissa lähetyksissään ja kuuntelijat hullaantuivat siihen. Osittain tästä syystä Maiden julkaisi Soundhouse Tapesin omakustanteena, että biisillä olisi edes jonkinlainen virallinen status. Rokkiväen suosima Sounds-lehti listasi radioaseman soittolistoja, ja Soundhouse Tapesin ilmestyttyä Prowler komeili ykkösenä. Kyseessä oli siis tietynlainen hitti, ja luultavasti Maidenin tunnetuin numero noihin aikoihin. Biisi kertoo täysin pihalla olevasta itsensäpaljastajasta, joka kiertelee kaupunkia etsimässä uhreja, joille sitten väläyttää elintään.

Walking through the city
Looking oh so pretty
I've just got to find my way

Kävellen läpi kaupungin
Näyttäen niin nätiltä
Minun täytyy vain keksiä keino

See the ladies flashing
All their legs and lashes
I've just got to find my way

Näen upeat naiset loistossaan
Kaikki nuo sääret ja silmäripset
Minun täytyy keksiä keino

Well you see me crawling through the bushes
With it open wide – What you seeing girl?
Can't you believe that feeling, can't you believe it?
Can't you believe your eyes? – It's the real thing girl

Kas niin, näet minut rämpivän puskien läpi
Se avonaisena – mitäpä näkyy, tyttö?
Onko vaikea uskoa tuohon tunteeseen, etkö usko?
Etkö usko silmiäsi? -Se on todellinen

Got me feeling myself and reeling around
Got me talking but feel like walking around
Got me feeling myself and reeling a…
Got me talking but nothing's with me…
Got me feeling myself and reeling around

Te saatte minut kiertelemään itsetunto korkealla
Joskus saatte minut juttelemaankin,
mutta silloinkin haluaisin vain kävellä ympäriinsä
Saatte minut juttelemaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä minun
kanssani
Saatte minut kiertelemään ja tuntemaan olevani jotain

Steve Harris, Paul Di'Anno, Dave Murray
3:13
1. soolo Dennis Stratton
2. soolo Dave Murray

Soitettu livenä lähes jokaisessa konsertissa aina vuoteen 1995 saakka, jolloin se putosi pois setistä X-Factour-rundilla. Virtual XI-kiertueella kappale lisättiin jälleen settiin. Biisiä ei soitettu Ed Huntour -kiertueella, mutta lisättiin jälleen Brave New World Tourilla settilistaan. Give Me Ed ja Dance of Death -kiertueilla ei Sanctuarya soitettu. Kappale nauhoitettiin samaan aikaan, kuin ensimmäinen Iron Maiden-levy, mutta se ei sisältynyt levyn Eurooppa/UK-painoksiin. Sen sijaan kappale julkaistiin singlenä toukokuun lopussa (23.5.) 1980. Kun levy julkaistiin Yhdysvalloissa, Sanctuary sisällytettiin levylle, sillä Sanctuary-singleä ei julkaistu Yhdysvalloissa. Viralliset live-versiot löytyvät Running Free (Live) -singleltä 1985, A Real Dead One -livekokoelmalta 1993, sekä Rock in Rio -livelevyltä 2001. Lisäksi kaksi eri versiota Eddie´s Archive -kokoelmalla.

Sanctuary on eräs legendaarisimmista Iron Maiden -kappaleista. Biisi kuului vuosikaudet keikkaohjelmistoon ja World Piece Tour -83:n jälkeen se korvasi Prowlerin keikkojen lopetusnumerona. Energinen ja eteenpäin jyräävä riffi toimii livenä todella hyvin ja luultavasti juuri sen takia kappaletta jaksettiin tahkota kiertueesta toiseen. Myöhemmin sitä on leimannut myös tietynlainen nostalgia-asema. Paul Di´Anno sanoi syksyllä 2003 Jyväskylän Lutakossa biisiä spiikatessaan, että hän olisi halunnut siitä alunperin enemmän punk-henkisen. Lopputulos on joka tapauksessa klassikko ja ilmeisesti yksi vanhimpia Maiden-biisejä. Kappaleen sanoituksissa ei tunnu olevan juurikaan järkeä. Tietyllä tavalla sen voisi ehkä sijoittaa villiin länteen, sillä siinä esiintyy pyssymiehiä ja siinä huudetaan luonnonvoimille kanjoneissa ja tasangoilla. Kappale on ilmeisesti kertomus lainsuojattomasta, joka hakee suojapaikkaa lain pitkältä kouralta. Se, kenelle laulu lauletaan ja keneltä turvapaikkaa lailta pyydetään jää hieman epäselväksi. Yksi mahdollisuus olisi, että suojaa haetaan naiselta, joka ei tätä aluksi meinaa antaa. Vastaukseksi tähän annetaan tappouhkaus: En ole koskaan aikaisemmin tappanut naista, mutta tiedän, miltä se tuntuu. Hämärää.

Out of the winter came a war horse of steel.

Tämän voisi ehkä tulkita siten, että lainsuojaton saapuu naisen/oletetun turvapaikan ovelle (talvella). Itsetunto on kohdallaan, ja konna vertaa itseään raudasta tehdyksi sotahevoseksi. Suomessa vastaavanlainen hahmo saattaisi sanoa olevansa vanha sotaratsu.

I've never killed a woman before, but I know how it feels.

En ole koskaan aikaisemmin tappanut naista, mutta tiedän, miltä se tuntuu

I know you'd have gone insane if you saw what I saw.
So now I've got to look for sanctuary from the law.

Tiedän, että olisit tullut hulluksi, jos olisit nähnyt saman, mitä näin Joten nyt minun täytyy etsiä turvapaikka lailta.

So give me sanctuary from the law and I'll be alright.
Just give me sanctuary from the law and love me tonight, tonight.

Joten anna minulle piilopaikka poliisilta ja minulla on kaikki ok.
Anna vain turvapaikka lailta ja lempeä tänä yönä

I met up with a 'slinger last night to keep me alive.
He spends all his money on gambling and guns to survive.

Lyöttäydyin asemiehen (gunslinger -pistoolisankari lännessä) kanssa
kimppaan viime yönä, jotta hän pitäisi minut hengissä
Hän käyttää kaikki rahansa uhkapeliin ja aseitaan selviytymiseen

I can laugh at the wind, I can howl at the rain.
Voin nauraa tuulelle ja ulvoa sateelle
Down in the Canyon or out in the plain.

Alhaalla kanjonissa tai tasangoilla

Steve Harris, Paul Di'Anno
5:27
1. soolo Dave Murray
2. soolo Dennis Stratton

Soitettu livenä lähestulkoon kaikilla Di´Annon aikaisilla keikoilla, eli ensimmäisen levyn kiertueilla ja Killer World Tourilla. Lisäksi biisiä soitetiin lyhyellä A Real Live -kiertueella 1993. Biisistä löytyy viralliset liveversiot Maiden Japan -ep:ltä 1981, sekä A Real Dead One -livekokoelmalta. Lisäksi Eddie´s Archive -kokoelmalla on versio Reading-festivaaleilta 1980. Viralliseksi versioksi voitaneen laskea myös Live at Rainbow 1980-videolla oleva versio.

Mielenkiintoinen on myös TheNumber of the Beast -singlen b-puolella oleva versio, joka on merkitty sinkun tietoihin liveversioksi Italiasta. Singlen versiossa Bruce Dickinson laulaa. Di´Annon lähdettyä bändistä Killer World Tourin jälkeen Maiden soitti Italiassa muutaman keikan Brucen kanssa. Seuraava albumi The Number of the Beast ei ollut vielä ilmestynyt, joten Italian keikat olivat tavallaan Brucen sisäänajokeikkoja. Keikoilla soitettiin normaali Killers-setti. Singlellä oleva versio ei ole kuitenkaan Italiaa nähnytkään, vaan biisi on täsmälleen sama versio, kun Maiden Japanilla sillä erotuksella, että Bruce laulaa Di´Annon sijaan. Dickinsonin versio on luultavasti peräisin koenauhoista, jotka Bruce lauloi bändin etsiessä uutta laulajaa. Koelaulusessio järjestettiin siten, että Brucelle soitettiin luureista livebiisejä ilman lauluraitaa ja Brucen piti laulaa päälle. Samasta yhteydestä on maailmalle levinnyt muitakin kappaleita bootleg-muodossa. Bruce veti ainakin Killersin, Wrathchildin ja Twilight zonen. Luultavasti bändi on tykästynyt Brucen versioon Remember Tomorrowista siinä määrin, että on päättänyt julkaista sen. Uuden laulajan esitteleminen tällä tavalla vanhan materiaalin tulkitsijana on hyvin ymmärrettävää.

Se, miksi biisi on merkitty liveversioksi Italiasta on epäselvää. Vielä niinkin myöhään, kun Eddie´s Archiven ilmestyessä annetaan Best of b-sides -levyn kansilehtisessä harhauttavaa informaatiota. Rod Smallwood nimittäin pitää edelleen kiinni Italia-kytköksestä version suhteen. Mm. Steve Harris on kuitenkin haastattelussa myöntänyt, että kyseessä on Maiden Japan-pohjat. Todisteista vedenpitävin on kuitenkin se tosiseikka, että singleversiolle on jäänyt myös Paulin kiitos-huuto biisin lopussa.

Remember Tomorrow on hyvin mielenkiintoinen kappale ensimmäisellä levyllä. Biisiin on musiikin tehnyt Harris, sanoitukset puolestaan ovat Di´Annon käsialaa. Kappaleessa on paljon erilaisia vivahteita. Siinä liikutaan monella tasolla akustisesta fiilistelystä totaaliseen tykitykseen. Erittäin toimiva livebiisi ja erikoista onkin, että Brucen mukaantulon jälkeen biisiä ei ole käytännössä soitettu livenä muuten, kun yhdellä lyhyellä kiertueella.

Sanoituksista on vaikea sanoa mitään varmaa. Paul Di´Anno on sanonut kappaleen olevan hänen isoisänsä inspiroima. Kappaleessa on hyvin intiimi tunnelma ja on mahdollista, että sanoitukset liikkuvat niin henkilökohtaisella tasolla, ettei niitä voikaan käsittää. Yhden näkemyksen (Lähde: Iron Maiden commentary) mukaan Di´Annon vaari olisi ollut taistelulentäjä ja kappale kertoo siitä:

Scan the horizon the clouds take me higher
I shall return from out of the fire

Tämä kohta saattaisi viitata pilviin kohoavasta ja horisonttia tarkkailevasta lentäjästä, joka aikoo palata takaisin tulihelvetistä

Out in the madness the all seeing eye
Flickers above us to light up the sky

Tässä kohdassa olisi nähtävissä viittaus ylhäällä (out in the madness) olevaan kaikkinäkevään lentäjään ja sitten viitattaisiin alapuolella oleviin valonheittimiin, jotka valaisevat taivaan (ja siellä olevat lentokoneet).

Steve Harris, Paul Di'Anno
3:16
Ei sooloja

Soitettu livenä käytännössä joka konsertissa, World Piece Touria lukuun ottamatta, aina vuoteen 1990 saakka, jolloin putosi pois setistä No Prayer On The Road -kiertueella. Lisättiin takaisin ohjelmistoon Fear of the Dark -kiertueella 1992. A Real Live -kiertueella ei ilmeisesti soitettu. Viimeiset liveversiot Running Freestä soitettiin Blaze Bayleyn ollessa bändissä The X-Factour -kiertueella 1995-96. Vaikka vuonna 1999 tapahtuneen uudelleen yhdistymisen jälkeen Maiden ei ole biisiä soittanutkaan (Ed Huntour, Brave New World Tour, Give Me Ed, ´til I´m Dead Tour, Dance of Death World Tour), löytyy kappaleesta liveversio, joka soitetaan kuusihenkisellä kokoonpanolla: Doningtonin Monsters of Rock -festareilla, Englannissa vuonna 1992. Tuolloin Adrian Smith vieraili lavalla viimeisen encoren eli Running Freen aikana. Kyseinen visiitti oli ensimmäinen kerta, kun bändi esiintyi nykyisessä kokoonpanossaan. Siis seitsemän vuotta ennen varsinaista Reunionia. Kuulopuheiden mukaan tilanne oli ollut koskettava ja kyynel oli vierähtänyt H:n silmästä. Yleisö ei luonnollisestikaan tiennyt todistavansa jotakin historiallista. Running Free soitettiin ensimmäisenä encore-kappaleena taas vuoden 2005 Early Days Tourilla.

Virallisia liveversioita Running Freestä löytyy Maiden Japan -live ep:ltä 1981, Live After Death -liveltä 1985, A Real Dead One -livekokoelmalta 1993 (versio vuodelta 1992), Live at Donington -liveltä 1992 (kuusihenkinen kokoonpano), sekä kaksi versiota Eddie´s Archive -kokoelmalta.

Vapaalla jalalla on Iron Maidenin ensimmäinen virallinen julkaisu omalla nimellä. Soundhouse Tapes ilmestyi toki ensin, mutta omakustanteena. Metal for Muthas puolestaan oli kokoelma. Sinkku ilmestyi helmikuun alussa vuonna 1980 ja myi 10 000 kappaletta ilmestymisviikollaan ja nousi Iso-Britannian listalla sijalle 44. Levyn ilmestyttyä – noin kuukautta myöhemmin – bändi esiintyi Britannian ehkä merkittävimmässä tv:n musiikkiohjelmassa Top of the Popsissa, jossa Maiden esitti kappaleen hyvin poikkeuksellisesti livenä. Ohjelmaformaatin mukaan artistit esiintyivät yleisölle taustanauhojen varassa playbackinä. Maiden halusi veivata oikeasti, ja vaatimukseen suostuttiin. Aiemmin luvan moiseen oli saanut ainoastaan legendaarinen The Who vuosia aikaisemmin. Esitys upposi yleisöön loistavasti. Esiintyminen on dokumentoitu sittemmin 12 Wasted Years -videolla (1987).

Kappale on yksi harvoja Maiden-biisejä, jossa ei ole minkäänlaista kitarasooloa. Ennen levytystä Dave Murray oli soittanut keikoilla kappaleeseen soolonpätkän, mutta jostakin kumman syystä levylle päädyttiin vetämään vain junnaava väliosa. Väliosa toimii hyvin livenä, sillä siinä voi harjoittaa interaktiivisuutta yleisön kanssa, mutta levyversiossa ratkaisu ehkä hieman ontuu. Running Free onkin ennen kaikkea livebiisi. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa kappaleeseen otettiin kuitenkin mukaan lähes lakisääteinen yleisönhuudatusosuus, joka ikävä kyllä on useimmiten puuduttavaa kuunneltavaa tallenteelta. Konserttitilanteessa – johon huudatusosuus tietenkin onkin suunniteltu – se ei hirveästi haittaa.

Live After Death -levyllä oleva liveversio Long Beach Arenalta 1985 päätyi sinkuksi, mutta seiskatuumaiselle sinkulle ei mahtunut koko pitkää versiota yleisönhuudatuksineen. Niinpä huudatusosuus leikattiin sinkkuversiosta pois. Tämä sama versio päätyi sittemmin myös LAD:n ensimmäiselle, yhden levyn cd-painokselle samasta syystä, keston takia.

Kappaleen sanoma on varsin yksinkertainen. Jälleen kerran sanoitukset ovat Di´Annon, sävellys Harrisin. Running Free on kertomus nuoresta, kodittomasta hurjapäästä, joka on onnistunut hankkiutumaan liemeen virkavallan kanssa. Kundi on viettänyt edellisyön putkassa Los Angelesissa (LA-jail) sireeneitä kuunnellen, mutta ilmeisesti päässyt sieltä joko karkuun, tai sitten laskettu muuten vapaaksi. Kappaleen kertosäkeen hokema onkin sitten tätä vapauden ylistystä posessa olon jälkeen: I´m Running free, yeah – Oon vapaalla jalalla, jee.

Hieman monimutkaisen koukun sanoituksiin tekee jälkimmäinen osa, jossa kaveri iskee mukaansa naisen Bottle Top -nimisestä baarista. Tämän jälkeen hänen perässään ovat all the boys. Tarkoittaako tämä nyt sitten poliiseja, vai joitakin muita poikia, jää arvoitukseksi.

Steve Harris
7:20
1. Hidas soolo Dave Murray
2. Soolo Dave Murray
3. Soolo Dennis Stratton

Soitettu käytännössä kaikilla Paul Di´Anno-aikaisilla keikoilla, ts. ensimmäisen levyn ja Killers-levyn kiertueilla, Beast on the road-kiertueella, sekä World piece tour-kiertueella. World slavery tourilla soitettiin vain muutaman kerran Englannissa. Somewhere on tourilla 1986-87 kuului taas kiinteästi settiin. Unohdettiin täysin yli kymmeneksi vuodeksi, kunnes 1999 Ed Huntourilla nostettiin jälleen ohjelmistoon.

Viralliset livetaltioinnit löytyvät Women in uniform-maxisingleltä (klassinen taltiointi Marqee-clubilta maaliskuulta 1980), sekä Live after death-livetuplalta (äänitetty World slavery tourilla Hammersmith odeonissa syksyllä 1984). Lisäksi kaksi versiota Beast on the road-82-ajalta Eddie´s Archive:lla.

Phantom of the opera nousee monen mielestä ehdottomasti debyyttilevyn helmeksi. Steve Harrisin mukaan kappale on koottu useammasta, alunperin toisistaan riippumattomasta palasesta. Kappaleen väliosa (Keep your distance…) esimerkiksi oli alunperin tarkoitettu muuhun yhteyteen, mutta jonkinlaisen neronleimauksen myötä se päätyi osaksi kappaletta.

Teos poikkeaa muista levyn biiseistä jo pelkästään pituutensa ja rakenteensa vuoksi. Siinä on havaittavissa Harrisin taipumus tehdä monimutkaisia ja eeppisiä kappaleita, jotka jaksavat kantaa loppuun saakka. Yli seitsemänminuuttinen Iron Maiden-kappale ei 2000-luvulla ole mikään ihme, pikemminkin päinvastoin, mutta vuonna 1980 se erottui selvästi joukosta. Kappaleesta löytyy periaatteessa kaikki ne elementit, joiden avulla Maiden sitten myöhemmin kehitti ja jalosti oman tyylinsä. Väliosan jälkeinen hidas osuus kasvaa kahdeksi uskomattoman hienoksi kitarasooloksi.

Kappale perustuu ranskalaisen kirjailijan Gaston Leroux:n vuonna 1910 kirjoittamaan romaaniin Oopperan kummitus. Teeman pohjalta on myöhemmin tehty lukuisia elokuvia ja näytelmäsovituksia, joista kuuluisin lienee Andrew Lloyd Webberin ohjaama Broadway-näytelmä. Alkuperäistä tarinaa on varioitu eri yhteyksissä hyvinkin paljon, mutta perusajatuksena tarinassa on Pariisin oopperatalon kellareissa ja katakombeissa elävä hirviö.

Hahmo on rakastunut oopperan kauniiseen sopraanoon, mutta hänen kasvonsa ovat jostakin syystä vaurioituneet (versiosta riippuen milloin tulipalossa, milloin esim. kaksintaistelussa). Kellarista käsin oopperan toimintaa seuraava hirviö (tai kummitus) vihaa ja vainoaa rakastamansa sopraanon ympärillä liehitteleviä kilpakosijoita, ja pitää koko oopperaa kauhun vallassa tappamalla näitä yksi kerrallaan. Kummitus pukeutuu rujoutensa vuoksi kasvot peittävään naamioon (behind that false mask), eikä kenelläkään ole käsitystä siitä, kuka tappaja on. Joissakin versioissa kummitus on hirvittävä sadisti, toisinaan säälittävä ressukka, joka haluaa vain tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Harrsin lähestymistapa käsittelee kummitusta äärimmäisen pahana ja pelottavana. Kappale on tehty kummituksen (tulevan)uhrin näkökulmasta:

You're the Phantom of the Opera you're the devil you're just out to scare You damaged my mind and my soul it just floats through the air You haunt me you taunt me you torture me back at your lair

Steve Harris
4:05
1.Soolo Dennis Stratton
2.Soolo Dave Murray

Soitettu livenä ensimmäisen levyn kiertueilla, Killer World tourilla 1981 ja Beast on the road-82-kiertueella, jonka jälkeen putosi setistä, kunnes nostettiin hetkeksi takaisin lyhyellä A real live-kiertueella. Lisäksi toimi nauhalta soitettuna introna EdHuntour-kiertueella 1999.

Kappaleesta löytyy viralliset liveversiot A Real Dead One -livekokoelmalta 1993, sekä Eddie´s Archive-boksi julkaistiin. Boksilla versioita onkin sitten neljä kappaletta: Kaksi versiota Beast on the road -82-kiertueelta (Reading festival-82, Hammersmith odeon -82), Reading festival 1980, sekä Friday rock show-ohjelmassa radiostudiossa vetäisty versio loppuvuodesta 1979.

Kappale on ensimmäinen Maidenin neljästä koskaan levyttämästä instrumentaalikappaleesta. Steve Harrisin mukaan kappaleeseen olisi ollut valmiina laulumelodiakin, mutta ilmeisesti biisi kuulosti niin hyvältä instrumentaalina, ettei siihen loppujen lopuksi tarvittu mitään lisää.

Kappaleen nimi viittaa vuoristoiseen maakuntaan Karpaateilla, joka löytyy nykyisestä Romaniasta. Alue on tunnettu maailman kuuluisimman vampyyrin, kreivi Draculan, johdosta. Perimätiedon mukaan kreivi olisi keskiajalla aiheuttanut alueella hämmennystä ottamalla ihmisiä hengiltä ja juomalla näiden veret ravinnokseen. Toisaalta maakuntaa hallitsi suurinpiirtein samoihin aikoihin ylimys nimeltä Vlad Tepes, joka kunnostautui sodassa islamiin hurahtaneita ottomaaneja (turkkilaisia) vastaan. Turkkilaisvyöry pysäytettiin Wienin porteille ja Tepesin johtaman armeijan panos taistelussa oli ilmeisesti merkittävä. Tepesiä kutsuttiin leikkisästi nimellä Vlad seivästäjä, sillä hän tappoi seivästämällä vangiksi saamansa turkkilaiset. Totuus ja taru menevät helposti sekaisin ja luultavasti perimätiedon ja historiallisen julmurin yhdistelmänä on syntynyt legenda verta juovasta kreivistä.

Steve Harris
5:45
1.Soolo (alussa) Dennis Stratton
2.Soolo Dave Murray

Soitettu livenä ensimmäisen levyn aikaisilla ja sitä edeltävillä kiertueilla, tosin satunnaisesti. Satunnaisuus johtuu vaihtelevankestoisista settilistoista, sillä bändi joutui esimerkiksi lämmittelybändinä ollessaan varioimaan konserttiensa kestoja. Killer world tourilla soitettiin muutamia kertoja, ainakin Japanissa, mutta pääsääntöisesti ei kuulunut enää tuolloin ohjelmistoon.

Virallista liveversiota ei ole saatavilla. Debyyttialbumin lisäksi löytyy vanha demoversio, joka julkaistiin Best of the beast-kokoelmalla. Versio on peräisin Soundhouse tapes-sessioista vuodenvaihteesta 78/79. Kappale äänitettiin, mutta bändi ei ollut siihen täysin tyytyväinen, eikä sitä julkaistu alkuperäisellä Soundhouse tapesilla 1979.

Strange world on mainio esimerkki siitä, miten Maidenin alkuaikojen tuotanto saattoi olla toisiinsa verrattuna hyvinkin erilaista. Kappale edustaa rauhallisempaa lähestymistapaa. Se on hidas ja lähes kokonaan akustinen biisi. Vastaavanlaista materiaalia ei yhtyeen tuotannossa juurikaan kuule.

Sanoituksista on vaikea saada järjellistä tolkkua. Mitä ilmeisimmin kyseessä on Harrisin jumitus elämän ja kuoleman tai toden ja epätoden välissä olevasta välitilasta. Myöhemmin samaa teemaa käsitellään enemmänkin, etenkin Killers-albumilla.