Slash keikalle Helsinkiin 28.5.2015

Päivän paras uutinen tuli tänään, kun Slashin keikka Helsingin vanhassa jäähallissa toukokuun lopussa julkaistiin. Olin viimeksi Hartwall Areenalla katsomassa vuonna 2013 ensimmäistä kertaa Slashin, Miles Kennedyn ja kumppaneiden showta ja kitarointia tuli koko rahan edestä. Vanhat GNR biisit upposivat tietysti suurimpaan osaan yleisöstä, mutta itselle etenkin Slashin soolomateriaali on uponnut aina hyvin. Kunnon wanhan koulukunnan rock n’ roll keikkaa odotellessa.

Dickinsonin sairastuminen

Maiden päätti tänään muutaman kuukauden hiljaiselon ja uutiset eivät olleet kovin positiivisia. Bruce Dickinsonilla oli todettu jouluna kielisyöpä ja seitsemän viikon pituiset hoidot saatiin eilen päätökseen. Vaikka täydellistä paranemista pidetään todennäköisenä, laulajalle herkässä paikassa uuden levyn julkaisun kynnyksellä tällaisen sattuminen tulee huonoon saumaan. Toivottavasti kaikki menee putkeen ja ura jatkuu, mutta ilkeä muljahdus sisimmässä tuntui tänään uutista lueskellassa.

Bruce Dickinsonilla todettu kielisyöpä

Iron Maiden tiedotti tänään, että laulaja Bruce Dickinsonilla todettiin jouluisessa lääkärintarkastuksessa kielessä syöpäkasvain. Seitsemän viikkoa kestäneet hoidot päättyivät eilen. Paranemisennuste on hyvä, koska kasvain löydettiin varhaisessa vaiheessa. Sanomattakin on selvää, että seuraavat kuukaudet keskitytään lepäilyyn ja parantumiseen eikä odotettavissa ole lähiaikoina uutisia keikkailuun liittyen.

Aamulääkitys

Olen sairastanut teini-ikäisestä lähtien kroonista vatsasairautta, johon olen syönyt lääkkeitä aamuin illoin. Pari vuotta sitten löysin tutun vinkistä loistavan luonnontuotteen, jonka avulla olen voinut heittää lääkkeet helvettiin. Karin havupuu-uute jonka kylkeen vielä neljä kapselia Omega 3:sta aamuisin on auttanut monia muitakin. Voipi suositella tulehduksista kärsiville.

Eilen Raumalla oltiin logistiikkakeskuksen peruskiven muuraustilaisuudessa. Mielenkiintoinen yksityiskohta peruskiven muurauksesta on tapa laittaa teräsputkeen päivän lehdet, rakennuspiirustukset ja rahaa, joka sitten valetaan perustuksiin.

Ensi viikolla hiihtolomaa näillä seuduilla, mutta ei tänä vuonna koskenut meikäläistä.

Tuloksen tekemisestä

Matkalla kohti parempaa tuloksen tekemistä, johtamista ja fiksumpia liikkeitä yleensäkin elämässä tulee ajoittain niin helvetin hyviä heittoja vastaan, että ne on pakko kirjata itselle muistiin.

”Jos johtajat ovat johtavinaan, niin tekijät ovat tekevinään ja tulos on tulevinaan”

Eipä sitä voi paremmin ilmaista kuin tänään keskustelussa erään yrittäjän kanssa yllä oleva lausuma. Aivan naulan kantaan.

Toinen vastaavasta aiheesta oleva kiteytys:

”Kaikki ongelmat ovat periaatteessa johtamisongelmia; joko sinä johtajana olet sallinut sen tai aiheuttanut sen.”

Kevennyksenä lopuksi vielä takavuosilta parvekeherrojen kanssa saunoskellessa kuultu kasku, kun puhe kääntyi herkästi lapasesta lähteviin asioihin:

”Kolme kaikkein vaikeinta asiaa pitää lapasessa on pärekaton kulotus, krapulan aamun ensimmäinen olut ja puolella kullilla naiminen…”