Ei olekaan vähän aikaan tullut tsepukoita kuunneltua. Edelleen erittäin kuranttia tavaraa. PG on tupla-albumi ja varsinkin ykköslevy on Zeppeliniä parhaimmillaan, ehdottomana helmenään Kashmir. Kakkosen kovinta antia ovat Ten Years Gone ja Sick Again. Muutenhan tällä(kin) levyllä on paljon blues-, folk- ja ylipäänsä juurimusiikin vaikutteita. Hard rockiahan tämä lopulta kuitenkin on, kaikista muista kommervenkeistä huolimatta. Varsinkin kakkoslevy kärsii hieman hajanaisuudesta ja muutamasta täytebiisistä, joten ei tätä ihan bändin parhaaksi tuotokseksi saa nostettua.
Lopuksi täytyy sanoa että Jimmy Page on yksi kautta aikojen parhaita kitaristeja, tosin eipä tässä poppoossa ollut oikeasti yhtään heikkoa lenkkiä. Superyhtye.
No suurin osa kakkoslevystähän on noita aikaisemmin julkaisemattomia. Kuuntelepas joskus pelkkä alkuperäinen PG eli seuraavat 8 biisiä :
Custard Pie
In My Time Of Dying
Trampled Under Foot
Kashmir
In The Light
Ten Years Gone
The Wanton Song
Sick Again
Näin levyyn tulee hieman toisenlainen näkökulma.
Toisaalta itselleni juuri tuo monipuolisuus tekee tästä levystä niin loistavan. Siinä on sitä kaikkea, mistä tämä bändi tuli kuuluisaksi.
Meillä on PA, meillä on bussi,
niitä ei meiltä kukaan ... vie
Slashin soololevy soitossa, ja kyllähän tämä oikein laadukas lätty on. Melodiat, soolot ja riffit ovat kohdillaan, ja laulajat ovat huippunimiä. Nyt soivassa kappaleessa Fergie vetää kovalta ja korkealta, ja muista nimistä on mainittava Chris Cornellin loistava Promise-kappale, jonka kertsi on meikäläisestä värsin päräyttävä laadultaan. Pitää tätä viikon mittaan useaan otteeseen kuunnella.
Jussi K wrote:Bad English - Straight To Your Heart
Miten tällainen kama VOI flopata edes lamavuonna 1991? Saatana että sitä on huono maku ollut (on edelleen) ihmisillä.
Niinpä, niinpä. Melkeinpä laadukkainta AORia (tai hard rockia, miksi tätä nyt haluaakaan kutsua...) ikinä. Se eka levy varsinkin on ihan sairaan hyvä. Tosin Backlashikin on loistava.
Np. Avantasia - Wastelands
Ai perse, tämä on kyllä hyvä. Ei huona biisiä, ja tämäkin on ihan timantti Kisken ansoista.
Ei todellakaan parasta Iced Earthia, mutta kyllä tätä mielellään kuuntelee. Suurimmaksi osaksi Barlowin takia. Ei hemmetti mikä jätkä.
Loistava levy, jonka soundit on niin mureat ja tykit että aina rupeaa hymyilyttämään kun Wolf alkaa pauhaamaan stereoista Levyllä on myös muutamia IE:n parhaita kappaleista: Damien, Dracula ja The Phantom Opera Ghost
^ miksi yksi levyn top 3:sta jäi mainitsematta, Ghost Of Freedom? Itse asetan ainakin Damienin edelle noista, ja helposti turhan kohkaavan Wolfin myös.
Jussi K wrote:^ miksi yksi levyn top 3:sta jäi mainitsematta, Ghost Of Freedom? Itse asetan ainakin Damienin edelle noista, ja helposti turhan kohkaavan Wolfin myös.
Niimpä, liian kova levy Ghost Of Freedom on muutenkin suosikki IE balladi ja Wolf on IE:tä parhaimmillaan!
Jussi K wrote:^ miksi yksi levyn top 3:sta jäi mainitsematta, Ghost Of Freedom? Itse asetan ainakin Damienin edelle noista, ja helposti turhan kohkaavan Wolfin myös.
Niimpä, liian kova levy Ghost Of Freedom on muutenkin suosikki IE balladi ja Wolf on IE:tä parhaimmillaan!
Wolfista en minäkään hirveästi ole ikinä pitänyt, juuri tuon Jussin mainitsevan "kohkaavuuden" takia. Ghost of Freedom on ihan sairaan hyvä biisi, samoin Dracula, Phantom of the Opera Ghost (se duettolaulu tuo joka kerta kylmätväreet!) ja Jekyll and Hide. Hyviin biisin voisi luetella myös Damienin, vaikka siinä onkin minuuttii-pari liikaa pituutta. Loput keskitasoa tai huonoja.
Horror Show on meikäläisen kirjoissa parasta Iced Earthia. Olkoonkin, että bändiltä löytyy myös Burnt Offeringsin ja The Dark Sagan kaltaisia mestariteoksia, tuo vaan ylittää ne. Eikä vähiten tunnesiteensä takia. Dracula on paras Iced earth-biisi ja yksi suosikkibiiseistäni muutenkin.
Ns: Asphyx: Asphyx
Ihan toimivaa Doom/Deathia. Tunnelma on kohdillaan ja biisit toimivat hyvin kauttaaltaan, ei ole fillereitä eksynyt onneksi mukaan.
Try to hold some faith
in the goodness of humanity...
Heh, niinhän näissä asioissa on aina yhtä monta tekijää kuin kuuntelijaakin ihan ok:han tuo HS on, itelleni kuvastaa vain Iced Earthin 'tylsän kauden' (joka loppuikin kuin seinään The Glorious Burdenilla) alkua kun oli parin edeltäjänsä jälkeen melko pettymys ensi alkuun. Mutta kuten todettua, ainakin 60% on hyvää materiaalia, ellei enemmänkin.
ns: Hypocrisy - Global Domination
Kyllä se näin on tällä Tägtgrenin trion uusimmalla, että nämä basisti Mikael Hedlundin tekemät ovat jännästi melodisempia ja parempia kuin muut kappaleet. Kuten Tamed (Filled With Fear), Weed Out The Weak & Alive todistavat.
Youtubesta. Kuulostaa niin taatulta Wuthering Heightsiltä, että oikein kylmiäväreitä tarjoilee. Ah, että rakastan tämän bändin melodioita, ja vielä kun mukana on nykypäivän paras metallivokalisti (Landen Jortsukan ohella tietenkin), niin kovilta fiiliksiltä ei voi välttyä. Tarttee ostaa.
Risto Malinen wrote:
No suurin osa kakkoslevystähän on noita aikaisemmin julkaisemattomia. Kuuntelepas joskus pelkkä alkuperäinen PG eli seuraavat 8 biisiä :
Custard Pie
In My Time Of Dying
Trampled Under Foot
Kashmir
In The Light
Ten Years Gone
The Wanton Song
Sick Again
Näin levyyn tulee hieman toisenlainen näkökulma.
Toisaalta itselleni juuri tuo monipuolisuus tekee tästä levystä niin loistavan. Siinä on sitä kaikkea, mistä tämä bändi tuli kuuluisaksi.
Tosiaan! En muistanutkaan tuota, mutta kun nyt tuon postasit ja katon cd:n booklettia niin biisit on tosiaan vuosien 1970 ja 1974 väliltä. Se sitten selittääkin tuota levyn monipuolisuutta hyvin. Täytyypä piru vie kuunnella saman tien tuo alkuperäinen setti. Luulen että tulee tosiaan ihan uus näkökulma levyyn!
"The distance between insanity and genius is measured only by success." "I shall not waste my days in trying to prolong them. I shall use my time." Ian Fleming
Onhan tämä juurikin niin hyvä levy mitä tältä bändiltä osasikin odottaa. Plussaa myös siitä että ne Art Of Warissa olleet välihöpinät eivät seuranneet tällekin levylle.
Kylläpä iski ällikällä . Scorpionsilta olen tuntenut lähinnä ne puhkikuluneet hitit, joita radiossa sun muualla jaksetaan soittaa kenties liikaakin, ja bändiä olen vältellyt kun ei tuommoiset kasaripelleilyt kiinnosta, paitsi ehkä satunnaisesti huumorimielellä.
Mutta tämä biisihän on suorastaan aivan eri kaliiberia, aitoa menoa ja sounditkin kohdallaan, ei ois kyllä arvannut että tältäkin bändiltä löytyy oikeasti kekseliästä kamaa. Ja kyllähän Michael Schenkerin soittoa kuuntelee aina mielellään .
Joo o, eipä tästä levystä ihan kauheasti hyvää sanottavaa ole. Kovasti haetaan ilkeän kuuloista groove-henkistä saundia, ja Dio laulaa pirun äkäisesti paikoitellen, mutta puuduttavaa tämä on. Tuli lainattua kirjastosta, koska pakkohan se on Dion kaikki levyt ainakin kerran kuulla läpi. Vinny Appice soittaa läpi levyn yhtä hienosti kuin aina, siitä sentään plussaa.
Kummallisesti on muuten Dion väsäämät laulumelodiat tylsistyneet klassikkolevyistä. Tämä ja Strange Highways sisältävät melko mielikuvituksetonta tulkintaa, samaten uusin Heaven and Hell. Myös väliin jäävillä, joskin laadullisesti jo paljon paremmilla Dio-levyillä on havaittavissa pientä saman toistamista ja innottomuuden oloista laulumelodiaa. Tuskin tarvitsee herran laulutaidoista sanoa mitään, mutta melodia-asteikolla ollaan mielestäni tultu välillä rytisten alas. Master of the Moon esimerkiksi on mulle edelleenkin hieman kaukaisen oloinen levy, ja tuntuu että suurin syy tähän on laulumelodiat. Jotenkin tasapaksua ja koukutonta varmaa suorittamista.
Onneksi Tracy G:n kaivamasta kuopasta noustiin ylös ja julkaistiin hienoja levyjä taas. Ainoa tältä lätyltä ekalla pyörittelykerralla mieleenjäävä kappale oli tuo viimeinen This is Your Life.
Ja taas muistui, että itäisi The Devil You Know saada omaankin hyllyyn.
Hmmm.... tää taitaa olla nyt sit mun pualest täss...
IndianaJones wrote:Dio - Angry Machines
Kummallisesti on muuten Dion väsäämät laulumelodiat tylsistyneet klassikkolevyistä. Tämä ja Strange Highways sisältävät melko mielikuvituksetonta tulkintaa, samaten uusin Heaven and Hell. Myös väliin jäävillä, joskin laadullisesti jo paljon paremmilla Dio-levyillä on havaittavissa pientä saman toistamista ja innottomuuden oloista laulumelodiaa. Tuskin tarvitsee herran laulutaidoista sanoa mitään, mutta melodia-asteikolla ollaan mielestäni tultu välillä rytisten alas. Master of the Moon esimerkiksi on mulle edelleenkin hieman kaukaisen oloinen levy, ja tuntuu että suurin syy tähän on laulumelodiat. Jotenkin tasapaksua ja koukutonta varmaa suorittamista.
Kompkomp. Täsmälleen samoja juttuja oon itekkin miettiny. Karvaaltahan se tuntuu, kun kyseessä kuitenkin ehkä tärkein idoli musiikin saralla. Dio vaihtoi kyllä 90-luvulta alkaen semmosen "ilkeys"-vaihteen päälle noihin laulujuttuihinsa. Toki tämä jossain yhteyksissä toimii, kuten esimerkiksi Dehumanizerilla. Tuskin on kyse siitä etteikö Dio kykenisi vanhan kaltaisiin melodioihin, mutta veikkaanpa että herran omat mieltymykset ovat kehittyneet tähän uuteen suuntaan. Mutta ei ole touhussa valitettavasti enää samaa lennokkuutta, eikä kyse nyt siis ole edes siitä että lauluääni olisi merkittävästi heikennyt. (Vaikka toki soundin luonnollista "vanhenemista" on havaittavissa, tätä tuskin innokkaimmatkaan fanilasijampat kieltävät.)
EDIT: Ainiin... Type O Negative - Christian Woman se tuossa taustalla soi.
^ Onneksi nuo kaksi levyä jäivät sentään ainoiksi tuota lajia. Dehumanizerilla tuo synkistely toimii, erittäin tasavahva levy, niinkuin monet ovat täälläkin hehkuttaneet.
Erittäin hyvinä levyinä mie pidän Magicaa ja Killing the Dragonia, Master of the Moon jää näistä kahdesta hieman, muttei sekään kehno ole. Päinvastoin, oikein maukas levy, mutta oikeastaan Dream Evilin ja viimeistään Lock Up the Wolvesin jälkeen Dion tyyli siirtyi hieman vinoutuneeksi ja ilkeämmäksi, joka ei ole muhun iskenyt niin kovaa. Vaikka Magica olikin tietyllä tapaa "paluu juurille" jossain määrin tyylillisesti ja laadullisesti (pistetään nyt pakollinen "minun mielestäni", kun ei jokapojan makua vastaa tämä), niin laulumelodioissa tosiaan ollaan melodisuudessa jotain hävitty. Samoja huttuja olen ihan Dio-topikissakin joskus jauhanut.
Pitäisi kaivaa jostain Strange Highways, joka muistaakseni oli näistä kahdesta se parempi.
Eikä soi mikään, tuli katsottua Tyttö tuollainen Liviltä ja oli Liv Tyler taas nätti.
Hmmm.... tää taitaa olla nyt sit mun pualest täss...