Uusi vai vanha Iron Maiden?

[Deathrasher]

No kyllä se vanha Maiden on. Sellaiset levyt kuten DOD ja AMOLAD, varsinkin viimeksi mainittu tosin pistävät kyllä jonkin verran kampoihin, mutta kyllä tuo omalla kohdallani on selvä.

Kyllä vanha Maiden (1980-1988) on niin kiistaton loistavuuden huipentuma...

[UTI]

Vanha vie ilman muuta voiton. Tosin AMOLAD on sen verran kova pläjäys, että se on myös ihan omassa kategoriassaan. Kaikki levyt FOTD:iin asti rautaista kamaa, kyseinen albumi POISlukien.

[DevilLook]

Vanha, vaikka lähes joka kerta kun uus levy on tullu, on se ollut sillä hetkellä kovin juttu ikinä. Varsinkin tämä viimeisin tapaus. Kuitenkin jossain vaiheessa soittimeen palaa aina uudelleen ja uudelleen vanhemmat kiekot. Tosin näihinkin seikkoihin (siis vanha vai uus) vaikuttaa varmasti aika paljon kuulija ikä tai se mistä levystä on Maideniä tullut diggailtua. Omalla kohalla se oli The Number of The Beast, joten jo senkin takia kyseinen albumi on yks kovimmista ikinä. Eikä sen kovuutta vähennä fiilikset kun kasetti pauhas korvalappustereoissa mökille ajeltaessa. Sen muuten kerkes kuuntelemaan aina puoltoista kertaa. Joten kyllä vanha määrää ja uus... on uutta mutta MAIDENIÄ!!!

[_maiden_]

Aika moni näyttää pitävän FOTD:a melko epätasaisena/ei niin hyvänä levynä.
Mutta mä pidän todella paljon kyseisestä albumista. Vaikka muutama kappale, kuten esim. The Fugitive ja The Apparition jäävät toki selvästi mestariteosten Fear of the Dark (biisi) ja Afraid To Shoot Strangers yms. varjoon on levy mielestäni myös vahva kokonaisuus ja biisit sopivat hyvin levyn vähän synkkään tunnelmaan.
Mutta voisin sanoa, että joka biisi levyltä toimii hyvin mulle, myös noi levyn vähemmän tunnetut kappaleet.

[Yrms_]

Paljon mieluummin kuuntelen uutta tuotantoa nykyään, No Prayerista AMOLADiin tuotanto on Maidenin parasta, no ehkä FOTDia lukuunottamatta Eli siis uusi, toki vanha on loistavaa mutta juurikin tietyllä tavalla "vanhaa"

[Northernstar]

Aika moni näyttää pitävän FOTD:a melko epätasaisena/ei niin hyvänä levynä.
Mutta mä pidän todella paljon kyseisestä albumista. Vaikka muutama kappale, kuten esim. The Fugitive ja The Apparition jäävät toki selvästi mestariteosten Fear of the Dark (biisi) ja Afraid To Shoot Strangers yms. varjoon on levy mielestäni myös vahva kokonaisuus ja biisit sopivat hyvin levyn vähän synkkään tunnelmaan.
Mutta voisin sanoa, että joka biisi levyltä toimii hyvin mulle, myös noi levyn vähemmän tunnetut kappaleet.

FotD:han on yksi Maidenin parhaimmista levyistä. Vain Somewhere ja 7th Son pääsevät sen edelle (tosin melkoisella marginaalilla silti). FotD Silkkaa parhautta, aliarvostettuja MAHTIbiisejä kuten esim. Fear is the Key, Weekend Warrior ja Judas Be My Guide saa luukuttaa ihan tosissaan.

[Freejack]

Uusi Maiden on SE mikä nykyään herättää enemmän tunteita minussa, vaikka vanha sinällään onkin materiaalin perusteella kovempaa. Uuden tuotannon helmet ovat Fear Of The Dark, The X Factor, Dance Of Death ja A Matter Of Life And Death. Vanhasta tuotannosta ei hirveästi floppeja löydy.

Mutta kyllä se uusi nykypäivänä voiton vie. Nimimerkki: Vanha kuunneltu puhki.

[baal]

Kyllä vanha Maiden (1980-1988) on niin kiistaton loistavuuden huipentuma, ettei uuden maidenin tuottama A Matter of life and death loistavuudestaan huolimatta nosta sitä sen yli, saati mikään muu bändui maailmassa joka pääsisi lähellekään tuota loistavuuden maksimoitumista.

Asaa komppaan joka sanalla.Maiden on ollut aina hyvää, mutta vanha vie selvästi voiton.Ja nimenomaan tuolla vanhalla ajalla ne kovimmat albumit väännettiin.

[Roskisdyykkari]

Aivan mahdotonta vastata tälläiseen. Jos "uudella Maidenilla" tarkoitetaan siis vuosia 1995-2007, siihen mahtuu sekä hyviä että huonoja hetkiä vaikka muille jakaa, sama juttu vuosien 1980-1994 kohdalla.

1980-1994
Maidenin saatua vihdoin levytyssopimuksensa albumeita tuli ulos melko nopeaan tahtiin. Iron Maiden on biisimateriaaliltaan erittäin vahva debyytti, räväköistä biiseistä paistaa läpi se "nuoruuden into" joka oli vahvasti kuultavissa ensimmäisillä levyillä. Vaikka soundeissa on paljon parantamisen varaa, kappaleet ovat kuitenkin erittäin vauhdikkaita ja muutenkin mainioita paria lukuunottamatta. Tuohon aikaan Iron Maiden oli nimenomaan omaperäistä musiikkia, ei tainnut C-D-E -kaavakaan viihtyä niin usein Harris-sävellyksissä. Toinen albumi Killers jatkoi aikalailla debyytin tyylisellä linjalla, joskin levy on ehkä hieman "rokkaavampi". Dickinsonin ensimmäinen levy bändin kanssa, Number of the Beast toi Maidenin maailmanmaineeseen ja viimeistään tästä levystä alkoi mielestäni Maidenin kultaiset vuodet. Nicko McBrainin tultua kehiin koko loppu-vuosikymmen tehtiin pelkästään täydellisiä albumeita, joista Somewhere in Time ja Seventh Son of a Seventh Son ovat aina olleet suosikkejani. Maiden oli nuori bändi, loistavia levyjä julkaistiin jatkuvalla syötöllä ja liveshowt olivat 80-luvun puolivälistä alkaen todella mahtipontisia. Adrianin lähdettyä kuitenkin alamäki alkoi. No Prayer for the Dying on mielestäni todella hyvä levy, joskus pidin tuota levyä jopa Maidenin parhaana. Kuitenkin taso on pudonnut huomattavasti Seventh Sonista, ja Adrianin poissaolo on kuultavissa. Janickin soolot ovat äärimmäisen heikkotasoisia nimenomaan tällä levyllä. Vielä hyvän No Prayerin jälkeen ilmestyi kuitenkin heikkoakin heikompi Fear of the Dark, joka on muutamaa loistavaa biisiä lukuunottamatta kehnoista täytebiiseistä koottu levy. Yleisesti ottaen levy on jotenkin väsyneen kuuloinen, ja moni (täyte)biisi kuulostaa varsin väkisinväännetyltä. Brucen kyllästyminen Maideniin on kuultavissa myös tältä levyltä, mutta etenkin tätä seuranneilta livelevyiltä.
Vuodet 1980-1994 pitävät sisällään Maidenin hienoimmat hetket, mutta myös ne ikävät. Maidenin alkutaipaleella kappaleet olivat varsin omaperäisiä ja välillä todella vauhdikkaita (Purgatory, Genghis Khan), mutta mitä enemmän vuosia kului, sitä enemmän alkoi Maiden toistamaan itseään. Samojen sointukuvioiden käyttö lisääntyi lisääntymistään, ja viimeistään Fear of the Darkilla biiseistä alkoi puuttumaan se jokin, joka tekee Maidenista maailman parhaan yhtyeen.

1994-2007
Bruce Dickinsonin erottua Blaze Bayleyn kanssa levytettiin aluksi The X-Factor -niminen synkkä albumi. Levy on ehdottomasti synkintä ja tumminta Maidenia koskaan, ja tietyssä mielentilassa se kuulostaa aivan uskomattoman hyvältä. Vaikka tällä hetkellä en pidäkään The X-Factoria Maidenin parhaimmistoon kuuluvana levyllä, niitäkin päiviä on kyllä ollut. Vaikka levyn biisit ovatkin tavallaan todella hyviä, välillä samojen juttujen kierrätys pistää todella ärsyttämään levyä kuunnellessa. Kunnon riffittelyä levyltä ei mielestäni aivan tarpeeksi löydy, ja ne samaa kaavaa noudattavat hiljaiset introt ovat monessa biisissä todella köyhiä. No, kuten totesin, X-Factor on siitä huolimatta hyvä levy, mutta samaa ei voi sanoa Virtual XI:stä. Siinä missä X-Factorin nintendomelodiat ja laahaavat & itseääntoistavat alut heikentävät levyn pisteitä hieman, Virtual XI:llä tuo toisto vasta ottaakin päähän. Jo levyn avaubiisi, Futureal, on Maidenin heikoimpia avausbiisejä, ja lisäksi levyltä löytyy muutama biisi, jotka kuuluvat Maidenin huonoimpiin biiseihin ikinä (The Angel and the Gambler & Don't look to the eyes of a stranger). (Mielestäni täysin yliarvostetussa) The Clansmanissa oikein kiteytyy se omaperäisyyden puute, joka on vaivannut näitä myöhempiä Maidenin levyjä. Kaikessa väsyneisyydessään ja toistavuudessaan levy on Fear of the Darkin kanssa ehdottomasti Maidenin huonointa tavaraa.
Onneksi kuitenkin Brucen palattua asiat paranivat, ja hyvien Brave New Worldin ja Dance of Deathin jälkeen Maiden julkaisi A Matter of Life and Deathin, joka on Maidenin tasaisin kokonaisuus IKINÄ, ja paras levy heti Seventh Sonin ja Somewhere in Timen jälkeen.


Että näin, on siis mielestäni todella hankala vertailla "uutta" ja "vanhaa" Maidenia keskenään. 80-luvulla Maiden teki melko omaperäistä ja voimakasta heavy metallia, mutta toisaalta nyt 2000-luvulla bändi on parempi livebändi kuin koskaan (näin siis minun mielestäni, Brucekin hoitaa vokaalit nykyään paljon paremmin livenä kuin esim Live after Deathilla), ja AMOLAD on mainio todiste siitä, että "ihan hyvää" kamaa se Maiden vieläkin tekee .
Jos äänestyksessä olisi vaihtoehto "Molemmat yhtä hyviä", antaisin sille ääneni, mutta nyt on pakko äänestää vanhaa Maidenia sen omaperäisyyden ja loistavuuden (SIT & SSoaSS) takia.

[Penjami Breeg]

Todella vaikea sanoa. Itse olen suuri re-union levyjen fani, etenkin Dance of Death on hienosäätöä vaille täydellinen. X-Factor ja Virtual tosin laskevat "uuden" Maidenin pisteitä. Molemmilta levyiltä löytyy liikaa biisejä jotka voisivat olla hienoja tekeleitä mutta niistä puuttuu se jokin joka saisi minut erottamaan ne massasta ja jäämään mieleen. Jos joku soittaisi minulle Edge of darkness:in niin menisi varmasti pitkä tovi että tunnistaisin.
"Vanhalla" Maidenillä on myös mahtavia levyjä: 666, 7th son... mutta No prayerillä ja Fear of the Darkilla ja Killersillä on sama ongelma kuin Blaze-ajan levyillä: liikaa biisejä joista ei jää mielikuvaa. Myönnettäköön etten noita levyjä paljon muutenkaan kuuntele mutta silti.

Ei voi sanoa...

[Viper]

Itse olen tottunut jakamaan Maidenin levyt neljään ajanjaksoon:

1980-1983:
Itseään, soundiaan ja tyyliään etsivä bändi, jolla on kaikki mahdollisuudet hevi metallin aateliin. Parhaimpana levynä tältä kaudelta Piece Of Mind, jolla palaset alkavat jo löytyä.

1984-1988:
Klassinen kokoonpano on koossa ja oma musiikillinen tyylikin hiotunut. Powerslave on kokonaisuutena hivenen epätasainen, mutta Somewhere In Time ja Seventh Son Of A Seventh Son ovatkin sitten silkkaa parhautta. Parhaana levynä selvästi tältä kaudelta Somewhere In Time, joka on alusta loppuun täydellisyyttä.

1990-1998:
Tummasävytteinen aikakausi, jolloin otettiin myös entistä enemmän kantaa maailman tapahtumiin. Synkempiä levykokonaisuuksia ja pohdiskelevia tekstejä. Tämä oli bändille kaikin puolin myös vaikeaa aikaa laulajamuutosten ja suosion romahtamisen vuoksi.
Selkeästi vahvin levy tältä kaudelta on Fear Of The Dark, joskin myös The X-Factor ja No Prayer For The Dying ovat aina minulle kolahtaneet.

2000-2006:
Reunion ja reincarnaatio. Suosio kasvaa entistäkin suurempiin mittasuhteisiin ja bändi saavuttaa klassisen aikakauden lisäksi toisen huippunsa rehellisessä 30-vuoden iässä.
Tietty tummasävytteisyys ja kantaaottavuus säilyy, mutta mukaan palaa myös niitä vanhoja kasarivivahteita. Parhaimpana levynä, ilman sen kummempia pohdintoja, A Matter Of Life And Death.

Kaksi ensimmäistä aikakautta edustavat tässä sitä vanhaa Iron Maidenia ja kaksi jälkimmäistä uutta. Vaikea on valinta näiden välillä, sillä molemmilta löytyy hyviä biisejä ja levyjä. Kuuntelen mielellänii kumpaakin, enkä kovin helpolla osaa vahvempaa sanoa. Mtta jos mietitään, kummalta kaudelta on enemmän hyviä kappaleita ja levyjä, niin kyllä se vanha on. Klassista ja nostalgista kamaa.

[WM]

Tämä on kyllä aika vaikea kysymys, kokoajan puhutaan sentään samasta bändistä. Pitäisikkö äänestää levyjen perusteella, kokoonpanon perusteella vai miten? Uusi Maideni se on tehnyt ne vanhan Maideninkin biisit Sama bändi, sama bändi..

[Ironmaiden82]

Täytyy sanoa että kyllä se on toi vanha. Meinasin jo sanoa, että selvästikin, muttei se kuitekaan ihan niin selvästi ole. Mutta parempaa kuitenkin. Kyllä sieltä vanhoista levyistä löytyy parempia biisejä ja sitten tasaisempia levyjä kun mitä nämä uudet.
Eli vanha Maiden on.

[EDDIE666]

Meikäläinenkin on alkanut pitää enemmän ja enemmän "uudesta" maidenista, Sillon ku AMOLAD tuli kauppoihin ja kävin sen ostaa, niin aattelin että eipä tullu hääppönen levy. mut nyt kun sitä on tullut kuunneltua todella paljon, niin se on ainakin top-3:ssa.

Mutta vanhat ajat on silti parhaita.

[darealjyra]

Ei jaksa alkaa erottelemaan Maidenia tiettyihin aikakausiin. On hyviä levyjä, ja sitten on todella hyviä levyjä. Ja tietty täydellisiä. Mikä on tärkeintä, Maiden on pyrkinyt joka levyllä uudistumaan edes jonkun verran, eli kahta samanlaista levyä ei ole, ei oikeastaan edes samantyylistä, josta tulisi samanlaiset fiilikset. Tähän nyt tietty tulee joku reikäpää aukomaan, että onhan ne samanlaisia, samat sointukierrot tm paskaa. Kuunnelkaa sitä musiikkia fiiliksinä, eikä minään vitun nuotteina.

Jos nyt pitäisi lähteä halkomaan hiuksia, niin Di'Annon kahdesta levystä en tykkää niin paljon kuin Brucen ja Blazen aikaisista. SIT, 7th Son, X-Factor ja AMOLAD, siinä on neljä kovinta Maidenia joiden järjestystä 7th Sonin piikkipaikan jälkeen en tänä päivänä oikeastaan voi edes määrittää. 80-luvun matsku on menevämpää, ja niistä ehkä tulee hiukan valoisammat fiilikset, kuin vaikkapa X-Factorista tai AMOLADista, jotka kyllä ovat mukavan synkkiä ja kokonaisuudeltaan hitaampia levyjä, ja sopivat etenkin talven synkkinä iltoina itselleni paremmin. Levyt käyvät myös ihan satunnaisessa järjestyksessä soittimessa, paitsi silloin kun on ihan tarkoituksellisesti koko tuotanto alusta loppuun läpikäynnissä. Ovat muuten erittäin valottavia kokemuksia, kun tulee kuunneltua niitä vähemmän kuunneltujakin biisejä, saattaa löytyä paljon tuoreita fiiliksiä. Maidenin ja Arian kanssa olen nämä tässä pari viikkoa sitten tehny.

Jos jotain nyt pitäisi vastata, niin vastaan että Maidenin aikakausi 1980-2007 on parasta aikaa.

[S.R.]

Laitoin vielä lisäystä tänne vaikka jo vastasinkin aikaisemmin.

Eli nuo Maidenin 80-luvun levyt ovat kaikki todellisia helmiä, mielestäni yksikään muu ei ole kyennyt tekemään vastaavaa sarjaa hyviä levyjä putkeen. Eikä tulekaan tekemään

[Nargrot]

Vanha.

80-luvun tuotanto on aina ollut suosikki aika jos puhutaan Maiden levyistä. Iron Maiden - Seventh Son on parhautta. Varsinkin kun Somewhere In Time on aina ollut lempparini ja Powerslave taitaa olla kakkosena juuri nyt. Levyt ovat niin täydellisiä että sen ohi ei mikään bändi mene.
90-luvun levyt ovat mielestäni hieman tylsiä. Toki erinomaisia biisejä löytyy mutta myös todella huonoja. Virtual XI sisältää ne pari kovaa biisiä ja siihen se sitten jää. Brave New World on ihan hyvä, sama juttu DoD:in kanssa. Mutta AMOLAD on todella hieno levy. Se on myöskin lähellä täydellisyyttä.

[Polunimuri]

Njääh vaikea sanoa. Jos otettaisiin vaikka vuodet 80-94 vanhaksi Maideniksi ja 95-07 uudeksi, niin kyllä se meikäläinenkin kalistuisi enemmän tuon vanhemman Irskan puoleen. En jaksa näitä kahta ruveta kovin vertailemaan, mutta molemmilta aikakausilta löytyy niin risuja kuin ruusuja, joskin vanhemmalta ehkä hiukkasen enemmän näitä kauniimpia. Mutta ei se uudempikaan Maiden huonoa ole. Päinvastoin. The X-Factor ja uusin tuotos A Matter Of Life And Death ovat allekirjoittaneen mielestä bändin kovimpiin kuuluvia tuotoksia siinä missä Somewhere In Time ja Seventh Sonkin. Bändi live-esiintyminenkin tuntuu olevan nykyisin paremmassa jamassa kuin silloin aikoinaan ja viimeisimmällään albumillaan bändi jo viimeistään osoitti sen, että kyllä se Maiden yhä jaksaa porskuttaa. Siltikin. Vanhemmalle tuotannolle uudesta ei löydy vielä vastusta, sillä vanhemmalle tuotannolle en kuvaavampaa sanaa osaisi keksiä kuin = legendaarista.

Vanha Maiden on rautaa, muttei se uudempikaan paljolla jälkeen jää.

[Beast Doctor 661]

Vanha on ehdottomasti parempaa joka suhteessa!!! Olen muutenkin vanhemman heavy sukupolven edustaja noin pääsääntöisesti, vaikka myös blackkistä ja deathiä tulee joskus kuunneltua!!! Perusteluina sanoisin että Maiden oli energisempi ja uskollisempi alkuperäiselle tyylilleen musiikillisesti ja Mestari teos levyt ja sävellykset on tehty vuosina 1980-1990 ja sen verran voisi lisätä että Uusi Matter of Life and Death levy on silti parhaimmistoa siltä ajalta kun Bruce ja Adrian palasivat Bändiin!!! Brave New World ja Dance of Deaht eivät vedä vertoja kokonaisuudessa uudelle, vaikka niiltäkin tosi hyviä biisejä löytyy= Vuodet 2000 ja 2003 ovat siis kesyimmän Maidenin aikaa kautta aikojen!!!
Sanoisin myös että parhaimmista biiseistä haluaisin mainita vain muutaman jotka ovat paremmuus järjestyksessä: Seventh Son of a Seventh Son, To Tame a Land, Alexcander the Great, Moonchild, Mother Russia!!! Kyllä hiteilläkin on tietysti aina oma hyvä osuutensa Maiden tuotannossa mutta oon harvoin sillä tuulella et ne kolahtaa eli mieluummin vaikeammin soitettavat ja haastavammat biisit myös kuuntelijalle joista löytää aina jotain uutta, ehkä listaan pitää lisätä Flash of the Blade ja Rime of the Ancient Mariner ja Powerslave. Eli hyvä että Maidenin soittajat ovat pitkän työputken ja vuosikymmenien saatossa saaneet aikaan noin hyvän levyn aikaan vielä kun A matter of life and Death!!!

[Edward the 2nd]

Niin paljon kun vanhasta pidänkin, täytyi minun sanoa että uusi Maiden. Uusi Maiden on teemaltaan paljon synkempää ja biiseissä on enemmän sanomaa. Erityisesti uusin albumi todisti sen ettei ikä pilaa Maidenia, vaan pikemminkin tekee siitä entistä paremman.
Ainoa ns huono aika Maidenilla oli 90-luvun vaihteessa, ja senkin ajan levyt poikivat upeita biisejä, joten huono on todellakin liian vahva ilmaisu. Sen ajan Maidenista kuitenkin pidän vähiten. Blaze toi mukanaan tämän aikuismaisen ja kasvaneen otteen bändiin ja synkkyyttä tuli mukaan. Itsehän pidän The X-Factoria Maidenin parhaimmistona.
Tämä kysymys oli erittäin vaikea, koska Maidenin musiikki oli ennen mahtavaa, ja on sitä myös nyt.

[Miglu]

^^No on kyllä harvinaisen karsee väri. Edit: Joka on sittemmin onneksi vaihtunut -Moderoitu. -Asa-

Vaan enpä oikein tiedä tuosta kysymyksestä. Kovasti odotan ensivuoden kiertuetta (tai minikiertueita?), mutta yhtälailla toki kuuntelen mielelläni myös uutta materiaalia. Sikäli aika vaikea tehdä eroa näille, molemmat kun loistavat omilla hyvillä puolillaan. Enköhän kuitenkin vastaa että.. No jaa, olkoon sitten vaikka uusi.

[EskimoPuikko]

Erittäin vaikea kysymys vastata, mutta vanhempi voittaa. Siis jos vanhaksi lasketaan 80-luku ja uudeksi sen jälkeinen aika. Kasarituotannossa on sitä fiilistä. Se on vain jotain niin legendaarista. Ei uudemmat levyt missään nimessä mitään huonoja ole (nekin kyllä onnistuvat parhaimillaan järjestämään orgasmin meikälle), niistä vain puuttuu se jokin.

Kun nyt asiaa rupeaa tarkemmin miettimään, Maiden on onnistunut pitämään tason erittäin kovana koko olemassaolonsa ajan. Jotkut levyt ovat vähän heikompia kuin toiset ja löytyypä joitain aivan karmeita yksittäisiä biisejä (Die With Your Boots On argh), mutta pääosin valitettavaa ei vain löydy.

Tätä kirjoittaessa tuli hirveä hinku pistää Seventh Son pyörimään. Tekee taas eetvarttia kun en ole vähän aikaan kuunnellut.

[Jilona]

Tuli tuohon ruksattua uusi, vaikka yhtä hyvin kai olisi voinut sen toisenkin vaihtoehdon laittaa. Melkoisen mahdoton valita.

Siihen, että valitsin kuitenkin tuon uuden, vaikuttaa varmaan se, että vanhan Maidenin olen nähnyt vain videolla. Ja loppujen lopuksi, vaikka olenkin kai tämän foorumin vanhus, olen kuunnellut Maidenia itse asiassa vasta muutaman vuoden (mikä edelleen hatuttaa melkoisesti - kaikki ne tuhlatut vuodet!). Aika paljon on tullut kuunneltua sitä tuoreempaa materiaalia, vaikka yhtä paljon pidän vanhemmistakin albumeista. Viime aikoina Blazenkin aikaiset ovat alkaneet miellyttää yllättävän paljon, vaikka olen vannoutunut Bruce-fani, jonka soolokama menee mulla jopa Maidenin ohi.

[InYourFace90]

Pirun paha kysymys. 80-ja 2000 luvut ovat aika tasoissa. 90-luvun levyistä iskee erityisemmin vain NPFTD. Uudessa maidenissa on parempaa kolmen kitaran yhteistyö ja melodiat. Kuitenkin vastasin vanha, koska 80-luvulla oli muutama täydellinen levy joita ei uudet levyt hevin voita.

[Neeko]

Kyllä se vanha vie voiton. Vaikka uusi Maiden kolahtaa edelleen helvetin kovaa, niin Steven alkuaikojen haista paska-asenne punkille yms. vie selkeästi voiton. Eihän Maiden ehkä olisi nykytilassaan, tai saati enään kasassa ilman Steven silloista asennetta ja omistatumista omaan bändiinsä.

Vielä kun lisätään Maidenin alkuaikojen legendaarisimpia, ja kulumattomia klassikoita:
Phantom of The Opera, Hallowed Be Thy Name, To Tame a Land, Rime, Alexander, Infinite Dreams, Seventh Son... lista jatkuu jatkumistaan.

Vaikka uudemmalta Maidenilta löytyy jumalattoman hienoja klassikoita, niin vanha vain kolahtaa enemmän...