OLETTEKO VALMIIT
Kuuntelin sitten ajatuksen kanssa tuon SILICON MESSIAH levyn. Itse asiassa parikin kertaa. Sinällään helppo levy, koska jo muutamalla kuuntelulla kalahtivat osaset kohdalleen hyvinkin helposti. Olin hiukka skeptinen Blazen suhteen, joten hieman valmiiksi teroitetulla kynällä olin liikkeellä. Annoin levylle arvoisensa kohtelun, rehellisen ja perustellun, kuten tapoihini kuuluu. Vetäkää omat johtopäätöksenne seuraavasta tekstistä, siitä tuli hiukkasen pitkä, koittakaa jaksaa lukea. Ja muuten, Andy Sneap seuraavan Maiden-levyn kohdalla hommiin. Mies on nero. Sekä tämä, että Tenth Dimension soivat aivan sairaan hyvin, puhumattakaan uusimmasta Kreatorista jne. Silicon Messiahin jälkeen kun laittaa samoilla säädöillä Dance Of Deathin soimaan, kuulostaa siltä kuin joku heittäisi kajarit vedellä täytettyyn ämpäriin. Stanan Shirley. Mutta, ettei eksyttäisi asiasta.
BLAZE : SILICON MESSIAH (2000)
Ghost in the Machine
- Kauhian rankka alku. Soundit ovat rehvakkaat ja Andy Sneap on tehnyt mahtavaa työtä, soittimet erottuvat kirkkaasti ja massiivisesti, Blazen ääni on miksattu todella pintaan. Mikä ettei, laulajan bändihän tämä on. Nykyaikaisen kuuloista monotonista jyrinää riittää aina kertosäkeeseen asti, joka keventää ( ja parantaa ) tunnelmaa selvästi. Yksinkertainen erinomaisten kitaroiden ryydittämä kertosäe on kappaleen parasta antia. Muuten mennään ainakin näennäisen rankoissa ja mielikuvituksettomissa ympyröissä. Heti alusta lähtien on selvää, että Blaze on nyt oma itsensä, eli n. 200% parempi kuin Maidenissa aikoinaan. Sinänsä ääni ei ole muuttunut, mutta jotenkin itseluottamusta ja uskoa omiin kappaleisiin on roimasti enemmän. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Sneapille, joka on tuonut Blazen ns. framille. Silti, aika tasapaksu aloitus.
7½
Evolution
- Kovin samoilla linjoilla ensimmäisen kappaleen kanssa jatketaan. Riffit jyräävät ja Blaze laulaa monipuolisesti, resurssiensa puitteissa. Tässä kappaleessa kertosäkeen tapaista ajaa jyräriffi, taustalla toisen kitaran vingutus ja kappaleen nimen hokeminen jokseenkin ärsyttävällä tavalla. Pari kertaa toistuva lyhyt ja eloisa kitarateema piristää. N. 3:30 paikkeilla riffitellään sitten todella raskaasti, Blaze bändeineen astuu suorastaan Overkillin omimmille alueille. Massiivista. Loppuun helvetin ärsyttävää efektiä puolen minuutin verran. Äh.
7-
Silicon Messiah
- Akustista näppäilyä alkuun, Blaze vetää intron tunteella ja laulumelodia on oikeastaan aika hieno. 0:39 sähköistä kitaraa kehiin ja kappale voimistuu, hienoa, asteittain ylöspäin. Seuraavan säkeistön laulumelodia on omituinen, minulle tulee mieleen joku Yngwie Malsteenin levyn Marching Out kappaleista hyvin vahvasti. Kertosäe on aika hyvä ja kappaleen rakentelu sen ympärillä määrätietoista, aika simppeliä rumpalin ja kitaristien vuoropuhelua, vaan hyvin toimii. Kitarasooloa ei voi kehua, odotin koko ajan koska se lähtee kunnolla käyntiin. Ei lähtenyt. Viimeinen silaus annetaan alun akustisen teeman toistolla ja sitten viimeinkin, annetaan kitaroille kyytiä. Lopussa nostetaan tempoa hitusen ja kappaleen loppu vangitsee tehokkaasti. Tämä kappale antaa toivoa loppulevylle aika tasapaksun aloituskaksikon jälkeen.
8
Born As a Stranger
- Kappale nappaa mukaansa heti. Kitaroiden sahaus on aivan alussa ja varsinkin intron jälkeen alkavassa osassa, ennen ensimmäistä laulettua säkeistöä, lähestulkoon laina Helloweenin Future Worldista. Ei siinä mitään, toimii erinomaisesti. Vauhtia on mukavasti ja lyhyt kertosäe on rakennettu hienosti sisältäen “kerroslaulua” a´la Blaze. Biisi etenee vastustamattomasti ja jalka polkee. Kappaleen kompissa on erittäin paljon Maiden-fiilistä ja kitarat ovat parhautta läpi kappaleen, tuplakitarointia parhaaseen Murray & Smith-tyyliin. Kitarasoolot ovat ensimmäistä kertaa tällä levyllä kunnon tavaraa, kipunat vaan sinkoilevat kielistä. Tämän levyn Man On The Edge. Sillä erotuksella, että Blazen laulussa on tarvittavaa voimaa läpi kappaleen. Melkein kuuden minuutin rypistys huipentuu kunnon kitarajuoksutuksiin ja perinteiseen : “ Oh No, it´s the Crushing End”-lopetukseen. Great !
9½
The Hunger
- Alkuun tuntuu pukkaavan fiilistelyä. Kitarat tunnelmoivat hienosti ja basso kuulostaa ihan master Harrisilta. Blaze vetää tunteikkaasti, tavalla, josta on Maiden-levyillään on varjo vain, valitettavasti. Voiko tuottaja tehdä näin paljon, vai vaikuttaako sopiva materiaali enemmän ? Tempo pysyy jatkossakin hitaana ja kappale kiertyy Blazen äänen ympärille. Kertosäe on valitettavasti heikohko, varsinainen laulumelodia on huimasti parempi. Täytyy sanoa, että tähän asti kuulemistani Blazen vokaaleista ehdottomasti parhaita. Kulunutta sanontaa käyttääkseni, solid. Neljän minuutin kohdalla tulevat asialliset kitarasoolot, vaikka vähän wah-wah tunnelmissa mennäänkin. Sen jälkeinen laulumelodia onkin taas sitä Blazea, jota on syytä välttää, eikä sitä tällä levyllä paljoa viljelläkään. Eli hiukka korkeammalta ja pitkiä nuotteja, heti alkaa tulla väkinäisyyttä tulkintaan. Lopussa hoetaan liikaa The Hungeria, jota venyttäessä vokaalitkin tahtovat mennä muminaksi. Kappaleen lopetus vie minuutin verran ja lopuksi meidät jätetään yksin pienen rumpalipojan kanssa. Hmmm. Jonkinlaista eeposta yritettiin, mutta vähän vaisuksi jäi.
7
The Brave
- No niin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita heti alkuun. Kitarat sahaa ja komppi jauhaa hienosti, soolokitara vetäisee mainiota kuviota ennen laulun alkua. Ja Blazehan vetää komeasti. Kertosäkeeseen laitetaan häpeilemättömästi kunnon laukkakomppi, yippijaijei !!! Tässä on munaa, äijät ei häpeile mitään. Kertosäkeeseen johtava laulumelodia on hieman erikoinen ja kiusaa vähän korvaa, mutta kertosäkeen ilotulitus korjaa sen tuossa tuokiossa. Standardisoolot ja homma jatkuu kunnes lopussa hieman kitaroiden avustuksella fiilistellään laulajaa kiusaten. Nopea ja iskevä rypistys, Blazen laulu on tässä miksattu hieman enemmän taustalle ja se viimeinen rypistys puuttuu muutenkin vokaaleista, siitä pieni miinus.
8½
Identity
- Alun taustalla joikaavasta efektistä en saa selvää. Imaamin kutsuhuuto vai pelkkää tuskaa, joka tapauksessa odotuksia nostattava. Lyhyt rauhallinen intro ja sitten instrumentit naamalle ja homma käyntiin. Kappale etenee nopeasti erinomaiseen kertosäkeeseen, joka on jaettu hienosti kahteen toisistaan selkeästi eroavaan laulumelodiaan. “Who Am I ? What Is Me ? Losing My Identity ? “. Jep, yksinkertaisuus on kaunista. Muuten kappale pakenee hieman aloituskaksikon tunnelmiin, vähemmän perinteistä runttausta. Kitarasoolojen taustalla möyrivä riffi on taas tonniluokkaa, todella hienon kuuloinen, varastaa melkein shown itse soololta. Seuraavaksi alun joikuja palaa taas huutelemaan ja pienen keventämisen jälkeen möyritään jättiriffien kautta kertosäkeeseen. Tässäpä teille malliesimerkki kappaleen oivasta rakentelusta. Loppu tulee juuri sopivasti, aikas näppärä biisi.
8½
Reach For The Horizon
- Lyhyt ja lupaava intro ja crunch, meteliä kehiin. Blazen rauhallisen alustuksen jälkeen lisää voimaa soittoon, mutta mutta. Kertosäettä edeltävä alustus ei vakuuta ja itse kertsi on melkoisen rasittava. Lauletun osuuden jälkeen tulee kohtuullista kitarointia, mutta kovin lyhyesti. Vaikkeivat kappaleen melodiat ihan hermoon iskekään, Blazen laulussa on tässä kappaleessa tarvittavaa voimaa. Kitaristi laittaa sooloissa tuubin sormeen ja lopputulos on, huono. Viimeiset 20 sekuntia tuovat mieleen The X-Factor-levyn tunnelmat. Tästä ei jäänyt paljoa käteen.
6½
The Launch
- Alkuun kitarointia aivan Motörheadin malliin. Sitten otetaankin Born As A Strangerilta pois tämän levyn Man On The Edgen viitta. Tämä on nimittäin melkein sama kappale, ei voi mitään. Täsmälleen sama kaava ja kitaravetoinen perusteema laulumelodioineen muistuttaa mainittua Maiden-kipaletta oikeinkin kovasti. Jos ei tuon anna haitata, niin kyseessähän on nopeatempoinen rypistys, jossa on hienoja kitarajuttuja ja vetävää laulua ooo-ooo mausteilla höystettynä. Alle kolmen minuutin mennään ja niin Maiden-henkisesti, ettei paremmasta väliä. Vaan summa summarum, kyllähän tämä toimii, vaikka uudet ideat ovatkin olleet vähissä.
8+
Stare At The Sun
- Alkuun jo tutuksi tullutta akustista näppäilyä ja syntikkakin vienosti taustoittaa. Kitarat kasvattavat kappaletta rauhallisesti ja rumpali tärisyttää pellejä tuoden tuulahduksia vanhalta kunnon 80-luvulta. Blaze aloittaa haastavasti “As I Live, So I Die…”, erittäin tyylikäs aloitus kaikin puolin. 1:30 jälkeen laitetaan vähän lisää tavaraa peliin ja kahden minuutin kohdilla kappale lähtee käyntiin lopullisesti. Basso vetää niin Harrismaisesti, että meinaa oikein innostua, kunnes 2:23 laitetaan viimein vitonen sisään ja kappale jatkaa matkaansa kohti kertosäkeen ensiesitystä. Hieno kertosäe onkin. Laulu kantaa hienosti, basso ja kitarat vetävät kaikenlaisia koukeroita ja rumpalikin innostuu heittelemään tuplia sinne tänne. Tämähän on kaikilta osiltaan ihan loistavaa musiikkia, ja eikun paranee. Ennen viiden minuutin täyttymistä alkavat kitaristit töötätä parastaan. Sitä sitten riittääkin minuutin verran ja yllättäen levyn parhaat soolot. Juuri kun luulit, että aletaan riffitellä kunnolla, kitarat äityvät vetämään tuplana. Täytyy sanoa, että juuri kun luulin pääseväni levyn loppuun housut kuivina, niin vahinko tapahtui. Lopussa laskeudutaan vielä alun rauhalliseen teemaan ja kun viimeinen laulettu tavu katoaa korvista, on levy loppu. Jumankekka, näin lopetetaan tyylillä. Täydellinen suoritus !!!
10
Kaiken yllä olevan voin tiivistää yhteen sanaan. Suosittelen. Etenkin tuo tuplajulkaisu CDONnista hintaan 13.95, sisältäen siis tämän ja Tenth Dimension levyn. Halpaa ja hyvää, tällä kertaa kyllä. Kaikki, minä mukaan lukien, joita Blazen suoritukset hieman haittaavat Maiden-levyillä, ennakkoluulot romukoppaan ja levyt tulille, voitte vaikka yllättyä. Niin minäkin.
PS. Samaan tyyliin Tenth Dimensionista, jahka jaksan. Tämä vei voimat
