Lappis wrote:Mä taas Harriksena tekisin niin, että yksi kitara eli Janick komppaisi taustalla basson kanssa kahden kitaran liidejä. Tulisi Maideniin huomattavasti enemmän potkua ja raskautta, biisien kuitenkin kuulostaessa Maidenilta.
Kuvitelkaa Hallowed Be Thy Name, se päämelodia, mikä biisissä menee ja yleensä vain basso vaihtelee taustalla säveltä? Siihen mukaan vielä yksi särökitara basson avuksi ja avot, homma toimisi.
Maidenin näennäinen raskaus muuttuisi ihan oikeaksi raskaudeksi
The Exorcist:
En mä ole paria poikkeusta lukuunottamatta löytänyt kyllä eläissäni Murraynkaan soitosta mitään ideaa soolojen suhteen. No Prayerilla kumpikin räpeltää ihan samalla tavalla. Tosin, Murray on kaikkien lempilapsi, joten miestä ei saa arvostella. No, tyylilleni uskollisena minä arvostelen.
Mutta fakta on se, että Murrayn ja Gerssin tyylit ovat hyvin lähellä toisiaan. Ainoa selkeä ero on se, että Murray soittaa teknisesti soolonsa paremmin ja näin ollen niistä saa selvää. Mutta ideaa niissä harvemmin on, tai minkäänsortin kliimaksia. Samaa räpellystä/Sormiharjoitusta alusta loppuun.
Alex The Great, Judas Be my guide ja Public Enema, siinä on Murrayn loistosoolot, sisältäen selkeät kliimaksit, koko Maiden-uralta. RainMakerin soolo on myös hyvä, mutta ei ihan yllä klimaxwarrior-tasolle. Ei kovin hyvä tulos, ottaen huomioon soolojen määrät koko uralta.
Kuinka montaa Murrayn sooloa osaat alkaa hyräilemään samantien? Entäpä Smithin?
Siinä se pointti ja tuota tarkoitan sillä soolon kliimaksilla/idealla.
Luonnolliseesti, vain minun mielipiteeni. Mutta jos joku hetkeksi jaksaa ottaa ne Maiden-lasit päästään ja oikeasti kuunnella miehen sooloja...maailmassa on helvetisti kitaristeja, jotka tekevät oikeasti kolme kertaa parempia sooloja kuin Murray. Ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä kuunteluelämystä, en mitään soitannollista puolta.
Aika monta sooloa lähti tuosta hyräilyyn saman tien.
Vaikka pidänkin Murrayn soitosta, voin samantien myöntää että maailmassa todella on paljon kitaristeja jotka tekevät/kirjoittavat parempia sooloja. Daven paras hetki Maidenissa osuu mielestäni Somewhere In Timelle, jolla kuullaan Murrayn nappaavimmat soolot.
Olen kuitenkin täysin samaa mieltä että oli Murray kuinka Iron Maiden ikoni tahansa, on maailmassa paljon kovempiakin kitaristeja. Vaikka kuinka rautalasien läpi katselisi.
No, kuten itse totesit, mielipiteistä saa aina kiistellä ja kuunteluelämyksiä saa kukin mistä lystää.
Pakko vielä pahoitella että tuli tuossa aiemmissa teksteissä keskityttyä hieman liikaa tuohon "soitannolliseen puoleen" joka ei mielestäni edusta kitaroinnin syvintä olemusta.
Small green aliens scuttled out of his path, fearsome Martian warriors would not meet his gaze and the air froze when he croaked in his dark gravelly voice; "A pint of bitter Please mate".
En tiedä kuulostaisiko yht'äkkiä hieman progempi Maiden enää niin hyvältä kuin perinteinen jos sinne vedettäisiin kauheasti kikkoja. Kuunnelkaa vaikkapa '92 Fear Of The Dark sekä RIR versio ja sanokaa kumpi kuulostaa paremmalta 
