Belshazzar's feast 15.7. => Senjutsu 3.9.2021

[Pertti Keinonen]

45 minsan päästä olis tulossa videon pätkää toisesta sinkusta

Ensitunnelma näyttäis olevan taas joku videopeli/piirretty/animaatio. Sorry vaan boys, mutta ei sytytä.

[Pertti Keinonen]

Joo-o. Viimeiset 2 sekuntia olivat erittäin hyvää matskua, mutta muuten ei tämä video kyllä old school fania miellyttänyt pätkääkään. Sori.

[Benjamin Breeg]

No jos vertailee mihin tässä neljännes vuosisadan aikana on totuttu ( Enkelit ja pelurit, Wildest dreams, Different World, Final Frontier, Speed of Light ), niin tämä ja TWOTW ovat suorastaan loisteliaita, mutta joo eiköhän tuo kertapyöräytys riitä ja samaa mieltä että viimeiset sekunnit olivat jo ilo silmälle.

Maiden tykkää aika paljon nykyään tai ainakin yrittää hienosäätää vanhoja onnistuneita tekemisiään joskus onnistuen siinä ja joskus taas ei, eli tekisivät musavideot sitten vaikka Rainmakerin, TROBB ja Wicker Manin pohjalta, niin niitäkin jaksaisi katsella enemmän kuin kerran tai kaksi.

[S.R.]

Toki tuollaisten erikoisuuksien kohdalla ei ole valinnan varaa, toivottavasti saat boksisi yhdessä koossa eikä tuhannen päreinä.

Mie tossa parin päivän ajan mietin tätä asiaa ja päätinkin niin että peruin tuon ennakkovarauksen (eivät olleet vielä edes postittaneet boxia) koska en kyllä mitään vaurioita hyväksy näin kalliin tuotteen kohdalla, vaikka olisivatkin vaihtaneet hajonneet osat ym. niin ajattelin ettei rupea moiseen rumbaan ollenkaan. Se punainen pahvinen sisus on kyllä tuon boxin osalta täysi epäonnistuminen ja vitsi. Eddie's Archive-boxissa sentään tyylikäs samettinen ja kestävä sisus sentään. On tässä Maidenia tullu keräiltyä satoja tuotteita ja versioita vuosikymmenten aikana mutta eipä tuo boxi (oli sitten FC:n oma tai retaili normi-boxi) kuitenkaan sisällä miulle henkilökohtaisesti mitään niin pakollista että kokoelmaan tarvitsisin, ei siinä ole kuitenkaan kuin muutama eksklusiivinen tavara eikä siis ole täysin katetta hinnalle joten sen käytän mieluummin johonkin toiseen mieluisampaan julkaisuun. Deluxe Book-versio sekä 3 vinyyliä riittää tästä uusimmasta mestariteoksesta miulle vallan hyvin..

[BlackBart]

Nyt on tuoretta Senjutsu-levyä makusteltu viikon verran nonstoppina ja aika antaa tajunnanvirran suoltaa itsensä näppäimistölle. Aloittaen kuvataiteesta, kannet ovat hienot, mutta muistuttavat ehkä hieman liikaa The Book Of Soulsia pelkistettyine taustoineen. Toimii, mutten t-paitana ostaisi. Sisäkannen kuvitus onkin sitten jo heti värimaailmasta lähtien paljon mieleisempi ja sopii levyn yleisfiilikseen. Kyllä tämän Maidenin levyksi tunnistaa. Musiikki on toivottavasti yhtä tunnistettavaa.

Senjutsu on aloittavana kappaleena hyvin poikkeava Maidenin kaanonissa. Tunnelma on enemmän painostava, kuin perinteinen räjähtävä aloitus. Tomikomppi kuulostaa hienolta ja biisi ylipäätään pitää sisällään paljon hyviä aineksia. Brucen lauluharmoniat toimivat ja kitarat kuljettavat eteenpäin hienosti. En silti näe, miksi tätä hehkutetaan parhaimpana biisinä. Kertsi on ihan ok ja tunnelmoiva, mutta jotenkin jää fiilis, että piippuun jäi tämä kuti. Jos biisi olisi keskellä levyä, voisi se levyn kontekstissa toimia huomattavasti paremmin. Nyt se jää itselle pitkäksi introbiisiksi. Arvosana voisin ajatella 2,5.

Stratego olisi mielestäni toiminut paremmin aloitusbiisinä. Tämä voisi todennäköisesti aloittaa tulevalla mahdollisella albumikiertueella setin. Biisissä on vanhaa perinteikästä laukkakomppia, joka aina maittaa tähän osoitteeseen. Intron melodiakulku on huikea ja luo biisin tunnelman. Kertsi on vahvasti 2000-luvun Maidenia, joka on soinut useasti päässäni. Tykkään! Isoimmat miinukset säkeistön laulumelodiaa mukaileva kitaraleadi, joka on todella ärsyttävästi epätahdissa lauluun nähden, sekä nuo halvat kasari-Casion jouset, jotka pistävät välillä helvetin ärsyttävästi yli. Biisi on kuitenkin kokonaisuudessaan itselleni ässä biisi ja levyn kärkihetkiä. Parhaimpia Maiden-biisejä sitten itselle rakkaan AMOLADin jälkeen. 4+

Singlebiisi The Writing On The Wall oli jo ensi kuulemalta loistava korvamato. Tässä biisissä Maiden lyö ensimmäistä kertaa tällä levyllä pöytään jotain uutta Southern Rock-boogie-meiningillään. Brucen apokalyptiset sanoitukset ovat tuttua kuvastoa, mutta toimivat. Kertsiin en aluksi päässyt kiinni, mutta useamman kerran jälkeen tätä laulaa joka kerta mukana. Tässä on kertsi, joka on luotu stadioneille. Biisissä kuulee soittamisen ilon, joka puuttuu monilta bändeiltä. Siinä varmaan osasyy, miksi bändi on näin iso kuin on. Ja tuo Adrianin soolo. Valehtelematta ollenkaan, tästä on tullut suosikki Maiden-sooloni IKINÄ! Ilmava, tarttuva, mieleen jäävä kitarasankarin soolo, joka on silkkaa timanttia. 4,5

Lost In A Lost World on jättänyt hyvin ristiriitaisen fiiliksen. Aluksi pidin tätä aivan surkeana, useamman kuuntelun jälkeen on parantunut ja nyt se on jotain siltä väliltä. Biisissä on paljon hienoja melodiakoukkuja ja esimerkiksi intro on omasta mielestäni hieno Brucen huminakuoroineen. Paljon on mainittu samankaltaisuutta The X Factorin kanssa hyvässä ja pahassa ja kuulen samat jutut. Toisaalta kertosäe on levyn heikoin osa ja todella antikliimaksinen ja toisaalta kitaramelodiat kertsin jälkeen ovat loistavia. Halppis-synat laulun taustalla eivät tässäkään ihan täysin toimi. Jos itse olisin kirjoittanut biisin, olisin leikannut liiat toistot pois ja tiivistänyt biisiä, mutta näitä on lopulta turha miettiä sen pitemmälle. Biisin aikana ei kuitenkaan katsele koko ajan kelloa, koska biisi loppuisi, kuten viime levyä kuunnellessa tuli tehtyä pariin otteeseen. Outro on tässä oikein upea ja Brucen tulkinta herkkää. 3-

Days Of Future Past ei ole klassikkomatskua, mutta soljahtaa juuri oikeaan paikkaan levyllä hyvänä välipalana. Pääriffi rullaa tarttuvasti ja vetää mukaansa. Kertsi toimii, muttei mitään tajunnanräjäyttävää ole. Sanat ovat perinteistä Maiden-kuvastoa ja sehän kelpaa. Biisi on hieno välipala pidempien biisien välissä ja tykkään kyllä, mutta ei nouse ihan klassikoiden verrokiksi. 3

Yksi levyn yllättäjistä itselleni on The Time Machine. Kuinkahan monta kertaa Gers meinaa kierrättää saman intron vielä? Eri variaatioina sama homma löytyy jo biiseissä The Legacy, The Talisman ja Book Of Souls. Olisin leikannut pois. Mutta varsinaisen biisin alkaessa meininki nousee duurivoittoisena. Tulee sama fiilis, kuin The Isle Of Avalonilla (etenkin 4.30 lähtevät soolonpätkä). Mahtavaa tunnelmointia ja hyvin tarinnankerronnallista soitannollisesti. Osia ja melodiapätkiä jälleen löytyy tuhottomasti, mutta kaikki ovat kappaleeseen sopivia ja sitä eteenpäin vieviä. En yleensä ole ollut Maidenin (tai yleensäkään) duuribiisien suurin fani, mutta jumankauta, tämä tuli puskan takaa ja yllätti. Intro ja outro pois, niin arvosana olisi vielä korkeampi. Arvoisensa päätös ekalle levypuoliskolle. 4+

Pienen levynvaihtotauon jälkeen kajareista kuuluu meren kuohuntaa ja lokkien huutoa Darkest Hourin alkaessa. Intro luo kaihoisan tunnelman ja Brucen sisääntulo ’’We bury our sons…’’ kertoo jo kaiken kappaleesta. Puhdas voimaballadi Maidenin kaanonissa. Kertsi on hieno huudatuskertsi. Nostan myös aivan mahtavan puolisävelaskeleen laskut, jotka toimivat aina minulle! Ja soolot ovat jälleen kyllä nannaa. Ei jälleen ikiklassikko, mutta hieno biisi kaiken kaikkiaan. 3

Tässä vaiheessa tiesin jo levyn olevan parempi, kuin kaksi edeltäjäänsä. Silti kolme seuraavaa biisiä sisältöineen arvelluttivat. Steve Harris osaa kirjoittaa eeppisiä kappaleita, mutta usein syyllistyy perisyntiinsä eli liialliseen paikallaan junnaamiseen.
Death Of The Celts aloittaa pahaenteisesti. Taas on saatana bassointroa poikineen hiplattuna kasaan. Ensinuoteista jo kuulee, että nyt mennään The Clansmanin sointukuvioita vahvasti. Onkohan Legacy Of The Beastin kiertueen harjoitukset ja keikat jääneet näinkin vahvasti mielen perukoille soimaan, kun näin pahasti itseltä lainataan. Ekalla kuuntelukerralla tuomitsin biisin b-luokan Clansmaniksi, mutta on kasvanut ajan myötä itselleni. Biisissä on paljon hyvää kuitenkin. Hyviä melodioita ja soitantaa riittää kosolti ja muutenkin instrumentaaliosiot ovat tämän kappaleen vahvuus. Silti koko ajan mielessä painaa ajatus, että tämän on jo kuullut aikaisemmin. Ja parempana versiona. Voi olla, että kappale vielä kasvaa itselleni, kuten The Red And The Black teki aikoinaan, mutta nyt annan arvosanan 3-. Ei lupaa hyvää seuraavalta kaksikolta.

Mutta mitä vielä! The Parchment lyö pöytään sellaisen jyräriffin, jollaista en Maidenilta ole kuullut vielä ennen. Muistuttaa enemmän Amorphiksen nykytuotantoa. Joutsen mörinät puuttuvat enää. Bassointro on jälleen hieman turhan pitkä alussa, muttei onnistu liikaa pilaamaan. Biisissä on paljon samankaltaisuutta esimerkiksi Nomadin kanssa, muttei kuitenkaan liian häiritsevästi, kuten edellisessä kappaleessa. Biisissä on mainiot riffit ja osat, mutta eniten rokottavat jo aikaisemmin mainitsemani Harriksen perisynnit. Samoja ideoita ja riffejä junnataan liian kauan paikallaan tuomatta mitään lisää biisille. Pieni siistiminen olisi tässä kappaleessa kohdallaan. Kitaramelodiat ovat timanttia, kuten esimerkiksi 3.30 lähtevät kuviot. Kokonaisuutena biisi kyllä toimii ja ideat löytyvät sieltä. Mutta kuten aikaisemmin mainitsin, turha näistä siistimisistä kauheasti on nillitellä ja kelloakaan ei tullut katseltua tätä kuunnellessa, joten kaikki hyvin valtakunnassa. 4-

Viimeinen biisi Hell On Earth lyö pankin tyhjäksi monella tapaa ja todistaa, että vaikka pieniä notkahduksia eeppisissä biiseissä on, pystyy vielä Harris lyömään jauhot suuhun kaltaisilleni epäilijöille. Biisi on mahtavasti rakennettu, eikä mikään osa tunnu ylimääräiseltä, vaan jopa yllättävän yhtenäiseltä ja koherentilta. Edes bassointro ei pilaa biisiä, vaan tuo jopa lisää biisiin. Kertsi on levyn parhaimmistoa ellei jopa paras. Useasti tätä tulee hyräiltyä. Biisi ei tunnu yli 10 minuutin järkäleeltä, vaan liitää ohi rivakasti ja tekee mieli laittaa uudestaan soimaan välittömästi. En nostaisi lähellekään Hallowedin tasoa, mutta 2000-luvun Maidenin sarjassa tämä biisi on kärkikahinoissa. Eipä tästä juuri pahaa sanottavaa ole. 4,5

Senjutsu päihittää helposti kaksi edeltäjäänsä ja on parasta Iron Maidenia sitten AMOLADin. Toisin kuin Book Of Souls, Senjutsu kestää kuuntelua hyvin. Sen kertoo jo se, ettei se ole kertaakaan poistunut levysoittimesta viikon aikana, vaan pysynyt jatkuvassa soitossa. Vaikka levyn kesto kauhistutti ennen kuuntelua, nyt sitä ei huomaa. Tätä levyä nauttii helposti kokonaan kuunneltuna, eikä sen seurassa ole tylsää hetkeä. Levyn heikoimmatkaan hetket (Senjutsu, Lost In A Lost World, Death Of The Celts) eivät puuduta kuolettavasti eikä niitä skippaa, vaikkei timanttia olekaan Kokonaisuutena todella vahva ja helposti top10 Maidenin levyissä. Hienoa, että elämme ajassa, jossa Maiden julkaisee vielä uutta musaa. Toivottavasti ei joutsenlauluksi jää, mutta jos on viimeinen levy, hemmetin komeasti päättävät! Paras bändi ikinä!

KA: 3,53

Tämänhetkinen ranking:
The Number Of The Beast 4,31
Dance Of Death 4,07
Iron Maiden 3,69
Senjutsu 3,53
Fear Of The Dark 3,44
Killers 3,23
The X Factor 3,09
No Prayer For The Dying 3

Edit: päivitetty pisteytystä rehellisempään suuntaan uudemman tutkiskelun jälkeen. Moni tuli hieman alemmas. Edelleen silti top 10 Maidenin levyjä.

[Dino]

Hienoa kyllä kun jengi jaksaa analysoida tarkasti. Mielellään niitä lukee, vaikka en itse jaksaisi enkä edes haluaisi pilkkoa biisejä niin pieniin osasiin. Mulle on aivan sama kestääkö intro minuutin vai kaksi, lyökö Nicko välillä väärään peltiin tai pitäisikö soolon taustalla kuudennen tahdin kolmas sointu olla sittenkin F seiska eikä Dm. En ole niin muusikko. Tuotantokin käy korvaan vain jos soundit on oikein erityisen hyvät tai huonot. Harvaa levyä soundipuoli täysin pilaa, jos biisit ovat ok. Mulle levy on kokonaisuus. Albumi vastaa elokuvaa tai romaania, se on minulle yksi iso taideteos. En mie romaaniakaan lukiessa mieti, että olipa tuossa kökkö lause tai outo sanavalinta. Fiilis ratkaisee ja kokonaisuus, se määrittää tulenko palaamaan usein teoksen pariin vaiko enkö.

[Piece Of My Mind]

Pieni väliheitto,

Mitä tuumitte Steven sanoituksista, osuiko kuinka muilla kirjoituksista korvaan. Aika alleviivattuna loppusitaateissa toistuu.

Lost in the lost world ”…Until we meet again”
The Parchment ”Heading for afterlife - meet me there”
Hell on Earth ”..when I leave this world, I hope to see you all again”

Steve kun maailmankaikkeutta maalailee on aina isot kysymykset esillä. Nyt väittäisin että allekirjoitukseen on tietoisesti haluttu laittaa lisää mystiikkaa.

[Iron Constable]

Senjutsu vaati paljon kuuntelua. Parin ekan kuuntelun jälkeen tuomitsin mm. avaus/nimibiisin aika kököksi. Mutta, mutta, väsyttämällä voittoon ! Tai no, eihän näin vanhaa tarvitse enää paljoa väsyttää... Sanoisin, että jossain 5-6 kuuntelun nurkilla kuului KLIK ja homma alkoi toimia. Tuossa kun viimeksi pitkällä kävelylenkillä kunnon kuulokkeilla vetäisin levyn läpi n. 12. kerran, huomasin tykkääväni kaikesta, eikä kestokaan ole ongelma.

Paljon on uusiomeininkiä, levyllä kuuluu siellä täällä vanhoja ideoita, joita kierrätetään sinne tänne, välillä tulee viboja vanhoista levyistä, jossain tuoksahtaa Rainmaker, jossain Nomad, välillä mieli heittää X-Factorin tunnelmiin ja tietenkin Death Of The Celts on perustaltaan häpeilemätön kierrätys Clansmanista ja niin edelleen.

Joukossa on kuitenkin uutta ideaa sopivasti, joten kokonaisuus tuntuu tarpeeksi freesiltä. Jotain tietenkin kertoo sekin, että levy pysyi pyörityksessä peräperää sen tusinan kertaa, joka on nykyään aika harvinaista. Kuuntelen todella paljon musiikkia ja haen aktiivisesti uusia tuttavuuksia, parhaatkin pyörähtävät yleensä 3-4 kertaa, ennenkuin siirryn seuraavaan palatakseni sitten takaisin joskus. Toki levyn pituus aiheutti sen, että joutui kuuntelemaan paljon, ennenkuin palikat asettuivat. Toisaalta, jos olisi ollut susipaska, en olisi kuunnellut.

Kitaranannaa levyllä on enemmän kuin pitkiin aikoihin, useita upeita sooloja, mahtavaa ! Senjutsun rummut olivat jotain uutta, samaten Writing On The Wall kokonaisuudessaan. Voimaballadi Darkest Hour toimii minulle erinomaisesti, Brucen paras suoritus levyllä. Parchment tuntui aluksi levyn heikoimmalta kappaleelta, mutta vähitellen olen alkanut arvostaa biisin jykevän synkkää tunnelmaa. Nyt sitä jo vähän odottaa siellä loppupuolella, kun avautui hitaammin kuin muut kappaleet. Senjutsu ja Parchment olivat itselle ne selvästi hankalimmat palat. Toisaalta taas Stratego laukkakomppeineen ratsasti suoraan sydämeen ja Death Of The Celts oli tarpeeksi tuttu jo valmiiksi kun Clansman on selkärangassa

Bruce kuulostaa heikommilla laitteilla kuunnellessa huonommalta kuin onkaan, vaatii kunnon kuulokkeet, että pääsee kiinni kunnolla. En tiedä miksi, mutta näin minusta tuntuu. Vähemmän tällä levyllä kuitenkin oli kireää ujellusta yli nykyisten äänivarojen, kuin edellisellä. Varsinkin Empire Of The Clouds vesittyy pahasti, Brucen äänen mennessä ohueksi pinnistellessään. Sitä efektiä ei tällä levyllä ole kuin muutamassa kohtaa.

Tässä vaiheessa Senjutsu menee itsellä bändin parhaaseen kolmannekseen, joka on tässä vaiheessa uraa ihan ok suoritus ! Pesee näistä myöhemmistä levyistä helpohkosti Dance Of Deathin, Final Frontierin ja varauksin myös Brave New Worldin ynnä Book Of Soulsin. Ei kai sinne samalle viivalle jäänyt sitten kuin AMOLAD. Tykkään siitä, että tämä levy on eeppinen kautta linjan, ei mitään Speed Of Lightia tai muuta kevyttä tusinahuttua. Kieli poskessa ja katse keskittyneenä, soittamisesta riemuiten läpi levyn. Kyllähän se kuuluu vanhalle fanille. Ne elementit ovat tallessa, joiden takia bändi on ollut allekirjoittaneen suosikki 38 vuotta. Jos Iron Maiden olisi vesiruumis, ei se olisi juuri hukkunut, vaan sellainen hieman jo pöhöä kerännyt turpea torso, ei kuitenkaan vielä ilmapallo, josta kalat ovat jo näykkineet osuutensa. Sitä kohti ollaan menossa, mutta hyvin hitaasti, koska vesi on kylmää

[Dino]

Heh, aika paljon samoilla linjoilla ylle kirjoittaneen Konsta Aapelin kanssa ollaan (kuten todistettavasti kirjoitin jo pari sivua takaperin). Näköjään molemmat ollaan diggailtu AMOLADia eniten näistä tämän vuosituhannen levyistä, ja samat asiat uudessa levyssä tuntuivat viehättävän. Ja eikös Aapelinkin lempilevy ollut Piece of Mind, vai muistanko ihan huti? Ollaanx me samixii hei?

Mulle kyllä erotuksena konstasta iski tuo Parchment heti, jumalation sitä kitaramyllytystä! Pitkään olen odotellut, että oikeasti kolmen kitaristin mukanaolo perustellaan jotenkin, mutta tuon biisin kuultuaan ei tartte enää kysellä. No joo, ehkä vähän kärjistin, mutta kuitenkin. Avausbiisikin vei kyllä heti mukaansa. Jotenkin on sellainen ajatus päässä, että edellisellä levyllä vähän harjoiteltiin, että mitenkä tuplamittainen kokonaisuus pitäisi tehdä. Nyt on otettu opiksi, korjattu virheet ja tehty se Statement. Helevetin vahva kokonaisuus, jossa minun mielestäni kaikki osaset ja palaset ovat perusteltavissa, puolustavat paikkaansa. Pitkän kokonaisuuden dramaturgia on sisäistetty syvällisemmin. Viimeksi alku oli kova ja loppuun vedettiin ennennäkemätöntä eeposta, mutta välissä oli luvalla sanoen vähemmän mietittyä tavaraa. Nyt kokonaisuus kantaa huomattavasti jouhevammin.

Ja ennen kaikkea: se soittamisen ilo. Jollain lailla se välittyy tästä albumista ihan eri tavalla kuin vaikkapa Final Frontierista, josta jäi sellainen väkinäinen ja pakotettu tunnelma. ”Tehdään nyt levy, kun neljä vuotta on jo edellisestä.” Nyt lienevät ajatelleen, että tehdään levy kun on biisejä ja se soittaminen on kivaa puuhaa.

[Dino]

Olen lueskellut levyn arvioita sieltä täältä, ja vähän ihmetyttää nuo ruikuttamisen aiheet. Ok, muutamassa biisissä soolokitara seuraa laulumelodiaa. Entä sitten. Tekeekö se biisistä huonon? Tuotanto ei ehkä ole just sinun korvillesi säädetty. Entä sitten. Joku soittaa jotenkin väärällä tavalla. Kitarasoolo ei mene kuten sinä haluaisit. Entä sitten. Soittaisitko muka itse paremmin? Nää nyt on sellaisia biisejä joita nämä ihmiset tässä elämänsä vaiheessa halusivat tehdä. Eikö kelpaa? No kuunnelkaa jotain muuta sitten. Tai tehkää ite parempia biisejä. Vittu ahistaa kun nillitellään ihan turhasta.

Voisin toki minäkin nillittää. Esimerkiksi synat voisi mielestäni tiputtaa lätyltä pois ihan kokonaan, eikä niitä varmasti älyäisi kaivata. Nyt ne kuitenkin piippaavat siellä, joten niitä on vaan siedettävä. Kuitenkin: 60-70-vuotiaat ukot tekee parhaan levynsä 15 vuoteen. Yhden parhaistaan ikinä. Eikö se riitä? Ei ehkä sama testosteroni pauku enää kuin Number of the Beastilla, mutta kuka oikeasti odotti sitä? Nykyisin tulee tällaista. Ajatelkaa kokonaisuutta, ajatelkaa aikaa, ajatelkaa kontekstia. Meillä on jo Killers, meillä on jo Piece of Mind ja meillä on Seventh Son. Mitä me tehtäisiin huonolla kopiolla? Nyt saatiin ihan erilainen albumi. Mie ainakin mieluummin otan Senjutsu ykkösen kuin Powerslave kakkosen.

Powerslave tuli kerran. Sitä ei tule enää toista kertaa. Nyt tuli tämä. Ota tai jätä. Mie ainakin mieluummin otan.

[On the worlds hands]

Pakko sanoa, että Stratego aivan jäätävä tune.

[Starstruck]

Olen lueskellut levyn arvioita sieltä täältä, ja vähän ihmetyttää nuo ruikuttamisen aiheet. Ok, muutamassa biisissä soolokitara seuraa laulumelodiaa. Entä sitten. Tekeekö se biisistä huonon? Tuotanto ei ehkä ole just sinun korvillesi säädetty. Entä sitten. Joku soittaa jotenkin väärällä tavalla. Kitarasoolo ei mene kuten sinä haluaisit. Entä sitten. Soittaisitko muka itse paremmin? Nää nyt on sellaisia biisejä joita nämä ihmiset tässä elämänsä vaiheessa halusivat tehdä. Eikö kelpaa? No kuunnelkaa jotain muuta sitten. Tai tehkää ite parempia biisejä. Vittu ahistaa kun nillitellään ihan turhasta.

Voisin toki minäkin nillittää. Esimerkiksi synat voisi mielestäni tiputtaa lätyltä pois ihan kokonaan, eikä niitä varmasti älyäisi kaivata. Nyt ne kuitenkin piippaavat siellä, joten niitä on vaan siedettävä. Kuitenkin: 60-70-vuotiaat ukot tekee parhaan levynsä 15 vuoteen. Yhden parhaistaan ikinä. Eikö se riitä? Ei ehkä sama testosteroni pauku enää kuin Number of the Beastilla, mutta kuka oikeasti odotti sitä? Nykyisin tulee tällaista. Ajatelkaa kokonaisuutta, ajatelkaa aikaa, ajatelkaa kontekstia. Meillä on jo Killers, meillä on jo Piece of Mind ja meillä on Seventh Son. Mitä me tehtäisiin huonolla kopiolla? Nyt saatiin ihan erilainen albumi. Mie ainakin mieluummin otan Senjutsu ykkösen kuin Powerslave kakkosen.

Powerslave tuli kerran. Sitä ei tule enää toista kertaa. Nyt tuli tämä. Ota tai jätä. Mie ainakin mieluummin otan.

Arvostelut ovat yksittäisten ihmisten mielipiteitä. Miksi kriitikko ei ottaisi esiin asioita jotka häntä häiritsevät? Ei se ole mitään "nillittämistä" jos kertoo mikä on hyvää ja mikä huonoa. Suurin osa maailman ihmisistä kuuntelee mieluummin jotain muuta joka tapauksessa, oli Iron Maidenin uudesta albumista mitä tahansa mieltä. Ei kriitikon tarvitse osata soittaa paremmin kuin muusikon. Ei kriitikon tehtävä ole tehdä parempia biisejä. Kukaan ei varmasti odottanut uutta Powerslavea, kaikki lukemani kritiikit ovat varsin onnistuneesti suhteuttaneet odotukset realismiin. Miksi ahdistut ja närkästyt jonkun muun mielipiteestä?

Kyllä, levy on ylivoimaisesti paras kokonaisuus sitten A Matter of Life and Deathin ja kilpailee vahvasti ko. levyn kanssa tämän vuosituhannen parhaan Maiden-albumin tittelistä (huom.: minun mielestäni). Useimpien mielestä Brave New World on paras, entä sitten?

Ei millään pahalla, ihmetyttää vain miksi ihmiset loukkaantuvat siitä, kun joku on eri mieltä.

[NightTrain]

Ite tykkään lukea myös kriittisiä näkemyksiä, etenkin jos sattuu itse olemaan samaa mieltä kritisoijan kanssa. Usein kanssaihmiset tuppaa ilmaisemaan sanallisesti ne omatkin ajatukset paremmin mitä itse kykenisi. Tämä koskee uutukaisen lisäksi myös pyhä lehmä -statuksen klassikkolevyjä ja etenkin niiden yksittäisiä biisejä.

Nillittäminen vain nillittämisen ilosta on tietty sitten asia erikseen.

Senjutsun kohdalla olen huomannut toisaalta sen että Maidenin levyt syynätään selkeästi tarkemmin mitä muiden saman genren (ja lähigenrejen) edustajien tuotokset. Jos miettii sellaisia legendoja jotka ovat vielä suht hiljattain levyttäneen (AC/DC, Ozzy, Priest), niin en ole huomannut jengin paneutuvan niihin yhtä analyyttisesti, jokaista kitarasooloa, melodianpätkää ja rumpufilliä arvioiden. Jos joku edellämainituista julkaisee hyvän levyn, niin kliffaa hei, mutta jos levy on keskinkertainen/paska niin se unohtuu saman tien. Vaan Maiden näkyy olevan sekä itselle että muille erikoistapaus. Ja tähän liittyy aina keskivertoa suuremmat odotukset (tai ehkä pikemminkin fanipoikamaiset toiveet/haaveet) levyn suhteen.

[Tumppa]

Kai jotkut ajattelevat, että kun 60-70v ukot tekevät vielä kuitenkin näin laadukasta musaa, niin ei pitäisi takertua mihinkään, vaan arvostaa tehtyä työtä.

Julkaisun jälkeen tuli reilun viikon ajan pyöriteltyä Senjutsua soittimessa, mutta on ollut nyt tauolla ja tuli pitkästä aikaa kuunneltua levyt DoD-TBoS. Mututuntumalta heittäisin Senjutsun kaikkien näiden edelle: Dance of Deathilla ärsytti huono tuotanto, AMOLAD on hyvä, mutta vähän raskas kokonaisuus, Final Frontier on vain meh ja edellisellä levyllä on pari heikompaa veisua (ja The Red and the Black on kyllä aika hirveä tekele ). Senjutsulla aluksi lyttäämäni "The Time Machine" on nostanut paljon arvoaan ja huonoin osa lienee tuo täysin irralliselta kuulostava 4:30 alkaen sekä Janickin miljoona kertaa käytetty alkunäppäily - muuten oikein kiva veisu. Lost in a Lost World on selkeästi Harrisin huonoin biisi levyllä, mutta "keskiosa" menee jonkunlaisena Maiden-meemikokoelmana.

Nyt vain odotellaan ensi vuoden keikkoja sekä tietoa uudesta, salaa äänitetystä levystä...

[Dino]

Olen lueskellut levyn arvioita sieltä täältä, ja vähän ihmetyttää nuo ruikuttamisen aiheet. Ok, muutamassa biisissä soolokitara seuraa laulumelodiaa. Entä sitten. Tekeekö se biisistä huonon? Tuotanto ei ehkä ole just sinun korvillesi säädetty. Entä sitten. Joku soittaa jotenkin väärällä tavalla. Kitarasoolo ei mene kuten sinä haluaisit. Entä sitten. Soittaisitko muka itse paremmin? Nää nyt on sellaisia biisejä joita nämä ihmiset tässä elämänsä vaiheessa halusivat tehdä. Eikö kelpaa? No kuunnelkaa jotain muuta sitten. Tai tehkää ite parempia biisejä. Vittu ahistaa kun nillitellään ihan turhasta.

Voisin toki minäkin nillittää. Esimerkiksi synat voisi mielestäni tiputtaa lätyltä pois ihan kokonaan, eikä niitä varmasti älyäisi kaivata. Nyt ne kuitenkin piippaavat siellä, joten niitä on vaan siedettävä. Kuitenkin: 60-70-vuotiaat ukot tekee parhaan levynsä 15 vuoteen. Yhden parhaistaan ikinä. Eikö se riitä? Ei ehkä sama testosteroni pauku enää kuin Number of the Beastilla, mutta kuka oikeasti odotti sitä? Nykyisin tulee tällaista. Ajatelkaa kokonaisuutta, ajatelkaa aikaa, ajatelkaa kontekstia. Meillä on jo Killers, meillä on jo Piece of Mind ja meillä on Seventh Son. Mitä me tehtäisiin huonolla kopiolla? Nyt saatiin ihan erilainen albumi. Mie ainakin mieluummin otan Senjutsu ykkösen kuin Powerslave kakkosen.

Powerslave tuli kerran. Sitä ei tule enää toista kertaa. Nyt tuli tämä. Ota tai jätä. Mie ainakin mieluummin otan.

Arvostelut ovat yksittäisten ihmisten mielipiteitä. Miksi kriitikko ei ottaisi esiin asioita jotka häntä häiritsevät? Ei se ole mitään "nillittämistä" jos kertoo mikä on hyvää ja mikä huonoa. Suurin osa maailman ihmisistä kuuntelee mieluummin jotain muuta joka tapauksessa, oli Iron Maidenin uudesta albumista mitä tahansa mieltä. Ei kriitikon tarvitse osata soittaa paremmin kuin muusikon. Ei kriitikon tehtävä ole tehdä parempia biisejä. Kukaan ei varmasti odottanut uutta Powerslavea, kaikki lukemani kritiikit ovat varsin onnistuneesti suhteuttaneet odotukset realismiin. Miksi ahdistut ja närkästyt jonkun muun mielipiteestä?

Kyllä, levy on ylivoimaisesti paras kokonaisuus sitten A Matter of Life and Deathin ja kilpailee vahvasti ko. levyn kanssa tämän vuosituhannen parhaan Maiden-albumin tittelistä (huom.: minun mielestäni). Useimpien mielestä Brave New World on paras, entä sitten?

Ei millään pahalla, ihmetyttää vain miksi ihmiset loukkaantuvat siitä, kun joku on eri mieltä.

Kunhan nyt lievässä alkoholin vauhdittamassa hybriksessä kirjoitin… Vaan oikeasti, minusta on tavallaan vääryys jos musiikki otetaan vain musiikkina, nostetaan historiallisesta ja kulttuurisesta viitekehyksestään. Mikä taas jonkun toisen mielestä olisi se ideaali, mutta minun näkökulmastani mikään ei synny tyhjästä ja kaikki aiemmin ollut vaikuttaa sekä fyysisellä, psyykkisellä kuin astraalisellakin tasolla… Uusi Iron Maiden -levy otettaisiin taatusti eri tavalla vastaan ellei olisi vanhoja Iron Maiden -levyjä… Ja tavallaan näin tulisikin olla. Mutta ihminen on ihminen, kaikki vaikuttaa. Lopultakin ihan ok jos joku muu kuuntelee tai on odottanut kuuntelevansa ihan eri levyä kuin sitä, jonka minä kuulen. Keskustelu on hyvästä, kannustan siihen.

Joillakin ”kriitikoilla” tuntuisi olevan kovat ennakko-odotukset aina, kun Maidenilta tulee albumi. Sitten levyä peilataan siihen, ja jos ei tule mitä piti niin bändi teki huonot. Tämä minua sapettaa. Odotetaan ja halutaan jotain, mikä on sinänsä ok, mutta jos tuleekin muuta niin ei osata ottaa sitä vastaan ja arvostaa sellaisenaan vaan arvioidaan omia epärealistisia odotuksia vasten. Ainahan siinä pettyy, kun haluaa pettyä.

Mitä useammin uutta levyä kuuntelen, sitä varmempi olen että nyt on tehty jotain oikeasti hienoa. Sekä odotettua että odottamatonta. Eihän kukaan kai oikeasti ollut valmiina kuulemaan yhdeksänbiisistä, 45- minuuttista albumia… Kuitenkin, ison kokonaisuuden hallinnassa on otettu jättiharppaus edellisestä. Senjutsu on tasan yhtä relevantti tänään kuin Piece of Mind oli vuonna 1983 ja AMOLAD oli 2006. Se katsoo taakse mutta samalla eteen. Se on, mutta ei yritä olla.

[Dino]

No miltäs se nyt uusi albumi maistuu, kun on yllättävän hiljaista täällä ollut viime aikoina? Joko on sisäistetty ihon alle, vai onko jäänyt hyllyyn tomua keräämään?

[Dino]

Hienoa, että elämme ajassa, jossa Maiden julkaisee vielä uutta musaa.

Tässäpä se tärkein.

Astuin Maidenin kelkkaan vuonna 83. Koko 80-luvun oli luonnollista, että Maiden teki vuoden tai korkeintaan kahden välein levyn, joka oli helevetin hyvä.

90-luku sitten meni minulta ja IM:lta vähän ohi. Tiemme eivät kohdanneet. Jälkikäteen on käynyt ilmi, että molemmat olimme tekemisissämme vähän hukassa silloin. Polkaisimme paskaan. Vaan uusi vuosituhat herätti meidät molemmat keski-iän kypsään kukoistukseen. Löysimme toisemme jälleen, ja nyt vartumme yhdessä vanhoiksi tohvelisillamme, takkatulen leppeässä loimussa.

[BlackBart]

No miltäs se nyt uusi albumi maistuu, kun on yllättävän hiljaista täällä ollut viime aikoina? Joko on sisäistetty ihon alle, vai onko jäänyt hyllyyn tomua keräämään?

On ollut hieman tauolla nyt albumi, vaikka tasaisin väliajoin sen jälleen kuuntelen. Eipä ole yleismielipide itselläni muuttunut. Edelleen voin sanoa Senjutsun olevan parasta Maidenia sitten AMOLADin. Jotkut kappalepisteytykseni taisi olla hieman armollisia, muttei kuitenkaan juurikaan noista arvioista paljon muuttuisi. Albumi kestää kyllä kuuntelua etenkin pidempien biisien kohdalla.

[Tumppa]

1-2 viikkoa tuota jaksoi fiilistellä, mutta kuten lähes aina uusien levyjen kanssa käy, niin iski pieni kyllästyminen. Hell on Earthia on tullut tosin säännöllisesti luukutettua, on se vain kiva biisi.

[Dino]

Onhan tämä nyt ylivoimaisesti kovin Maiden-lätty sitten AMOLADin. Ehkäpä tämän vuosituhannen toiseksi kovin. Pitkästä aikaa ymmärtää myös dramaturgian. Book of Soulsilla oli palikoita, mutta ne oli laitettu ihan väärään järjestykseen. Senjutsulla taas voi kuunnella koko paskan läpi tai sitten tehdä kuten mie nyt, aamuyön nostalgisessa fiiliksessä kun paukutan vaan kakkoslevyä ees taas ees taas. The Parchment on uusi Phantom ja Hallowed ja To Tame.