Piti oikein pysähtyä miettimään tuota putkea Breaker - Restless And Wild - Balls To The Wall - Metal Heart - Russian Roulette. Omissa papereissa ei moni tuon setin kanssa kilpaile.
Balls to the Wall on jotakuinkin täydellinen hevilevy. Ihan pelkkää timanttia alusta loppuun. Metal Heart on melkein yhtä hyvä. Siinä tosin on jo vähän tyhjäkäyntiä, mutta Up to the Limit, Midnight Mover, tämä alla… Uskomattomia vetoja. Tässä Screamingissa paras kohta on se, kun ekan kertsin jälkeen duuri kääntyy taas molliksi toiseen säkeistöön. Hinnatonta.
Huomasin kauhukseni, että olin missannut tähän päivään asti neljä, siis jumalauta, NELJÄ Udon viimeisintä studiosoololevyä. Mitä helvettiä oikeasti.
Olen nyt tässä kuunnellut tuota Game Over -levyä vuodelta 2021, pitää oikeen makustella ja nautiskella, ei omaksua kaikkea yhteen iltaan. Jännää musiikkia kyllä, panee miettimään. Sinänsä kyse on maailman geneerisimmästä hevistä: kaikki laulumelodiat ja kitarariffit tuntuu olevan samasta puusta, ja siitä samasta puusta mikä on ollut käytössä sen 30 vuotta. Äärimmäisen kaavamaista menoa enimmäkseen.
Silti tätä kuuntelee mielellään ja vielä myhäilee päälle.
Ja tuo ääni. Udohan menee toki hevivokalistina kaikkien aikojen listauksessani helposti top-kymppiin, ehkä jopa vitoseen. Hyvin on ääni säilynyt, snadia patinaa siitä huomaa ja ihan nuoruuden tapaan ei enää revitellä. On se vaan niin uskomaton ääni. Välillä melkein pistää naurattamaan tuo kurlaaminen, ollen samalla 100-prosenttisen heviuskottavaa ääntelyä. Kaikkien näitten vuosien jälkeen outoa, viehättävää ja hienoa.
Herrajjumala tuo ukko vetää jo 8. kymppiä. Näitäkään ensikuunteluja ei liene enää montaa jälellä. Onneks sentää vielä ainakin muutama!
