Aikakirjojen kannessa saisi olla varoitus miten ajaa meiningillään oluen pariin; yhtä juhlaa tämäkin, toinen täyspitkänsä. Tiedä vielä pärjääkö RW-tunnelmassa Seitsemän Meren Luopiolle (Eripura, 2008) mutta yhtäkaikki kova ralli myös tämä.
edit: kuten myös Noitien Tuho. Klassisinta omaa tyyliään; mutta eipä tällä levyllä yhtään heikkoa ja turhaa raitaa taaskaan ole.
Huomennahan tuo postiluukusta kolahtaa kun ei saanut julkaisupäiväksi äksä toimitettua, ryssitty vissiin digijulkaisukin hienosti. En ole Paha Paavo videota lukuunottamatta uutta vielä kuullut.
Hateform - Abhorrent Reincarnation
Hämmentävän duurivoittoinen avausbiisi a Fear Formidable-debyytillä, tämänhän pitäisi olla puhtaasti laulettua, tai edes Pain Confessorin tyyliin osittain; kuten kappaleen tekijä-Säkkinen ennen siinä vaikuttikin.
^ tuo nimibiisi on ollut oma suosikkini Impen ensi-ennakkokuuntelusta asti viime viikolta, nythän striimi on kai siirtynyt Äxään. Ne säkeistöt ovat vain loistavia!
ns: Stratovarius - Atlantis (instr.) / Abyss
Abyssin minimalismi on varsin tervetullutta Dreamspacen lopussa lievään runsaudenpulaan ja osin vaihtelevaan tasoonkin, ihan hyvä biisi kuiten. Harvoin muuten olen nähnyt niin hienoa logoa, kuin Stratolla tällöin, heitettävän menemään. Mikä se Visionsilla esitelty räpellyskin on?
Hämmentävän duurivoittoinen avausbiisi a Fear Formidable-debyytillä, tämänhän pitäisi olla puhtaasti laulettua, tai edes Pain Confessorin tyyliin osittain; kuten kappaleen tekijä-Säkkinen ennen siinä vaikuttikin.
Lupaavasti starttaava biisi lässähtää pahemman kerran kertsissä. Vähän sama vika vaivaa mielestäni koko levyä; hyvää settiä siellä täällä, muttei oikeastaan yhtään kunnon killeriä. Kyllähän tuolla levyllä nuo Pain Confessorin kaiut kuuluvat useampaankin kertaan.
Vaikka Joey ja kumppanit asuvatkin mutsinsa luona, tekivät helvetin paskan levyn tänä vuonna, rahastavat faneja ylihintaisilla keikoilla ja muulla tilpehöörillä, luokittelevat väärässä luulossa itsensä megabändiksi, ja pitävät käsittämätöntä pelleimagoa myöntämättä olevansa huumoribändi, on parhaimmillaan Manowar aivan vitun kova. Vähän niinkuin tämä kappale ja iso osa materiaalista (pl. Hail to England) aina Triumph of Steeliin asti. Kai sitä pitäisi palata aina tietyin väliajoin joidenkin perusasioiden pariin sen sijaan että niihin tuoreempiin ruikulituotoksiin ja pelleilyihin.
np: Metal Church - Agent Green
Vaikka vuonna 1991 julkaistu The Human Factor ei edellisille Metal Church-levyille välttämättä pärjääkään niin onhan tällä levyllä tarpeeksi hienoja biisejä kuten vaikkapa tämä Agent Green. Hieno akustinen intro ja tuo 02:30 tienoilla alkava uskomattoman toimiva väliosa ovat niitä juttuja mitkä tekevät tästä kovan rallin, Metal Church forever!
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Alkaapa ärsyttävästi, ja ärsyttävä on nimikin uuden levyn ekalla biisillä. Kertsiin edettyä tulee hieman Pumpin ajat mieleen, joten ehkä tämä vielä tästä. Ainakin Kramerin rumpusoundissa on tanakkuutta ja Perryn kitara helisee oikein!
np: Dare - We Don't Need A Reason
NO NYT! Kylläpä löytyi hyvää hard rockia tällä kertaa kun spotifya selasi. Daren debyyttilevy on ehkä hieman softimpaa (esim. upea sinkkubiisi Abandon siltä levyltä) mutta tämä kakkoslevy vuodelta 1991 toimii ehkä vielä paremmin kun meno on "rockimpaa", esim. Wings of Fire tältä lätyltä kans hyvää kamaa.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
np: Metal Church - Agent Green
Vaikka vuonna 1991 julkaistu The Human Factor ei edellisille Metal Church-levyille välttämättä pärjääkään niin onhan tällä levyllä tarpeeksi hienoja biisejä kuten vaikkapa tämä Agent Green. Hieno akustinen intro ja tuo 02:30 tienoilla alkava uskomattoman toimiva väliosa ovat niitä juttuja mitkä tekevät tästä kovan rallin, Metal Church forever!
Jyyd, mä sitten tykkään susta. Ei tartte henkilöstyä, sulla on vaan loistava musamaku. Metal Church forever !!!
Herman Frank - Father Buries Son
Semmosta jymäkkää teutoniheviähän tämä on, ei siitä mihinkään pääse.
^ ooksie vielä kuullut tuota uudempaa, Ältsin kanssa tehtyä?
Trick Or Treat - Prince With a 1000 Enemies (Matos version)
uuden kolmoslevynsä, Rabbits' Hill Pt. 1:en avausbiisistä on japanibonuksena vain vierailija-Andrén laulama versio myös mukana. Tulee ihan 10-v. takainen Luca Turillin sinkku siinä mielessä mieleen, että tällainen bonari on olemassa. Toisin kuin Demonheart, tämä ei ole brassivokalistiversiona "alkuperäistä" parempi. On äänensä sen verran kulunut vuosien saatossa.
^Juu, oon. Aika 1:1 ovat levyt, voi keposesti kuunnella peräkkäin tietämättä, että levy vaihtui välillä. Paitsi siis kähisijän suhteen. Ihan asiallista kamaa, mutta pitemmän päälle vähän puuduttavaa. Sieltä samasta muotista, nääs.
Jeps, näinhän ne ovat, mutta uudemmalla biisimateriaali on minusta vieläkin parempaa. Vaikkei Altzi kuitenkaan Jiotl Parcharidista (maailman väärinkirjoitetuin vokalistinnimi?) laulutaidoissa voita.
ns: Scorpions - Coming Home
piti laittaa vanha ´84 startterisuosikki soimaan, kun tuota DK:n postaamaa Dynamiten eilistä settilistaa katselin; maltoitteko soittaa ihan koko intronkin? Toisaalta, sehän on omiaan pyörittää nauhalta ja sännätä tuohon nopeaan kohtaan lavalle... en muista tekivätkö Hannoverin Skorpioonit itsekin noin, kun tämä palveli keikan avausbiisinä.
Linkin Park - Given Up
Nu metallillakin on hetkensä, vaikka ne hetket ovatkin harvat ja valitut. Tämä Given Up on toimivaa teiniangstailua vakioveikkausrivin seuraamisen taustalle.
Piiitkästä aikaa löysi tiensä hyllystä soittimeen. Pitäisi kyllä useammin kuunnella, täysin kuolematonta matskua ja jostain syystä tästä meuhkaamisesta tulee todella hyvälle tuulelle. Toimii
Pitää jatkaa 4 ekan MSG:n, joita tässä on viikon verran soitellut sekalaisessa järjestyksessä The Chrysalis Years -boksilta, jälkeen kronologisesti Perfect Timing-comebackistä. Tämän time after time -bridgeen kyllä kulminoituu julkaisuvuoden 1987 tyyli timangisesti.
np: Queensrÿche - The Needle Lies
Tässä kun on seurannyt 'Rychen viime aikojen menoa ja alkanut odotella heidän uutta levyään niin on samalla tullut kuunneltua bändiä rutkasti. Tämän kautta on sitten ikäänkuin kasvanut arvostus bändin kultakauden suorituksia kohtaan entisestään, ei voi muuta todeta kuin että olihan tämä aivan saaaatanan kova bändi parhaimmillaan, siis tämän tiukempaa yhtyesoittoa voi vain etsiä. Onneksi La Torre tuli pelastavana enkelinä vielä paikalle ennen kuin bändin kunnia oli todenteolla pilattu. On se toki surullista miettiä että miten Taten egoilut veivät bändiltä yli 10 vuoden ajalta hyviä levytyksiä pois, mutta parempi myöhään kuin ei koskaan.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Hassua heviä vähän Blind Guardianin ja Grave Diggerin hengessä, etenkin, kun laulaja kähisee räkä-äänellä enimmäkseen. Niin, onhan tässä jotain vanhoja Grave Digger heppuja touhussa mukana. Sinänsä "parempaa" kuin GD, koska laulaja ei ole niin paska
Erään Cooperin samanvuotiselta '91 levytykseltä tutut Jack Ponti / Vic Pepe -kertsit raikaavat tässäkin, edellisen Tokyo Timen jälkeen, jossa on myös kunnon Desmond Child -koukku! Tsekatkaa vaikka itte
