Mister Ronnien and Co.:n uutukaista livealbumia
Holy Diver Live on tullut luukutettua pari kertaa alusta loppuun, ja mielipide albumista alkaa olla valmis.
Ensi alkuun pitää todeta seikka, jota ei voi ohittaa nykypäivän Diosta puhuttaessa. Miehen ääni on todellakin vähän heikentynyt, ja on saanut karheampia ja tummia sävyjä. Mutta onko tämä mikään uutinen, miehellä on ikää yli kuusikymmentä vuotta. Ja keikkaa on tehty koko ajan!
Nyt pitää kyllä kehaista Ronnieta, ja ihan hymyssä suin voin sanoa että äänen pienoinen kuluminen ei haittaa ollenkaan, ja Dio vetää vieläkin aivan-helvetin-hyvin. Miehen nykykunto menee jopa Bruce Dickinsonin ohi, ja se on paljon. Miehen iän mukaanlukien ääni on vieläkin loistavassa terässä.
Basso on helvetin hienosti pinnassa kautta albumin. Rudy Sarzo osaa soittaa instrumenttiaan! (mikä ei ole yllätys, sillä tiedämmehän Ronnien hyväksyvän bändiinsä vain parasta

) Bassosoundi on pehmeä ja selvä, eikä kumminkaan sotke yleissoundia niinkuin joskus on tapana käydä livealbumeilla basson ollessa pinnassa. Onko kitaristina tässä vielä Doug Aldrich? Jokatapauksessa kitaratyö toimii loistavasti ja bändi yleensä on tosi kovassa vireessä. Kokoonpanossa ei ainakaan ole mitän vikaa!
CD1 menee laulun puolesta hitusen kehnommin kuin kakkoslevy. Dion ääni toimii toki hienosti, mutta esim. ikihitissä Holy Diverissä laulu jää paikoin aika kärsineen kuuloiseksi kähinäksi. Mutta pääosin se puoli on kunnossa, tottakai. Shame On The Night, Don´t Talk To Strangers, Strand Up And Shout ja Straight Through The Heart ovat levyn parhaimmistoa. Kuten Peke sanoi, yleissoundi on hitusen epäselvempi kuin kakkos cd:llä, mutta eipä se ainakaan minua haittaa. Kuullostaa rehelliseltä liveltä ilman mitään kikkailuja! Rumpusoolo jää kyllä todella tylsäksi, ja mielestäni sen olisi voinut jättää ainakin tältä cd-versiolta pois. Kun on kuullut Mikkey Deen rumpusoolon Motörheadin keikalla, ei jaksa enää mitään muita.
Kuten sanottu, kokoonpano loistaa ja biisit menevät pikkuisia kauneusvirheitä lukuunottamatta upeasti läpi.
CD2 on yhtä hyvä kuin ykkönen, ellei paikoin parempikin! Yhtään Rainbow-albumia en vielä omista, ja tällä olevat Rainbow-vedot ovat ensikosketuksiani kyseisen bändin kappaleisiin. Loistavasti nämä menevät, ja Gates Of Babylon, Tarot Woman ja Man On The Silver Mountain ovatkin hienoja versioita ja hienoja kappaleita. Black Sabbath-vedot ovat aivan ällistyttäviä, ja Sign Of The Southern Crossin ollessa HYVÄ versio, on Heaven And Hell koko kakkoslevyn kovin veto. Levyn päättävä We Rock ei ole niin hyvä kuin muut, ja se vähän latistaa tunnelmaa lopussa. Tässäkin huomaa laulun vähän heittelehtivän.
Loppupeleissä levy jättää todella hyvän maun suuhun, ja todistaa sen mitä minä väitän vieläkin. Ronnie James Dio on maailman paras laulaja, Bruce Dickinsonin hävitessä niukasti. Arvosanaksi voisin antaa sopivan
4,25/5
+ Ronnie James Dio vetää vieläkin upeasti äänen paikoittaisista heittelemisistä huolimatta
+ Bändi on timmissä kunnossa ja erityisesti bassotyöskentely on ilo korvalle
+ Kappalelista on loistava! Bändin paras albumi kokonaisuudessaan ja toisella levyllä hienoja klassikkovetoja
+ Albumi on uutuustuplalevyksi halpa, ja pakkauskin on hieno tottakai
- Nämä hiteimmät kappaleet Holy Diver, Rainbow In The Dark ja We Rock eivät laulun osalta yllä ihan siihen mihin muut kappaleet
- Rumpusoolo on erittäin kuivaa kuunneltavaa näin audiona (ja kyllä muutenkin)
- Täältä puuttuu ikisuosikki The Last In Line
Että semmoista.