Rautaneito.com

Bändillä ei vielä omaa topicia näyttäisi täällä olevan joten laitetaanpa sellainen. Bändi ei varmaan pahemmin esittelyjä kaipaa, sellaisesta rock-legendasta kuitenkin puhutaan. Kyseessä siis vuonna 1968 perustettu hard rock -yhtye, joka julkaisi kahdeksan studioalbumia ennen kuin lopetti vuonna 1980 rumpali John Bonhamin kuoltua. Vuonna 1982 julkaistiin vielä postuumisti Coda, joka sisältää aiemmin julkaisematonta materiaalia vuosien varrelta. Myöhemmin bändi on tehnyt yksittäisiä comeback-keikkoja. Aika paljon on tullut yhtyettä kuunneltua ja omat suosikkilevyni tällä hetkellä ovat Led Zeppelin I, Houses of the Holy ja Physical Graffiti.

Itse olen jostakin syystä erityisen tykästynyt Physical Graffitiin vaikka yleensä hehkutetaan IV-levyä (johtunee Stairwaystä?) ... Ei sen puoleen etteikö muillakin LZ-levyillä olisi kovia biisejä. Livenä bändi oli huomattavasti kovempi kuin levyllä IMHO. Varsinkin kun kuuntelee jotain 1975 tai 1977-vuosien keikkojen buutseja tai tsekkaa LZ-dvdtä. Ainakin Kashmir, Black Dog Rock'n Roll ym. klassikot toimivat livenä paremmin kuin levyllä...

PS. Yllätyin III-levyn suosiosta täällä . Meikäläiselle ko. levyltä uppoaa vain Immigrant Song, Since I've Been Loving You ja Out On The Tiles.

I ja IV ehdottomat suosikkini. Kautta linjan toki todella vahvaa suorittamista joka levyllä. Yksi kaikkien aikojen suosikkibändejä minulle henkilökohtaisesti. Jos voisin äänestää, antaisin äänen kuitenkin I:lle koska Babe I'm Gonna Leave You ja Dazed & Confused.

Niin, ääntä antaessa foorumi herjaa seuraavanlaisesti: "The submitted form was invalid. Try submitting again." Eikä auta uusikaan yritys, joten ollaan sitten äänestämättä

Robert Plantista diggaaville voin muuten suositella varauksetta Alison Kraussin kanssa muutama vuosi sitten tehtyä levyä Raising Sand. Tunnelmallista fiilistä läpi levyn ja molempien äänet täydentää loistavasti toisiaan.

Erinomainen bändi. Sisältää sellaista muusikkoutta, että harvassa ovat bändit, joita tuohon pystyy vertaamaan. IV on oma suosikkini, paras kokonaisuus. Physical Graffiti pääsee erittäin lähelle. Kautta linjan levytysten taso on laadukas, huteja ei ole eksynyt joukkoon.

Ja Raising Sand tosiaan on loistava levytys.

Huikea bändi oli tämä. Erittäin lahjakkaita ja innovatiivisia muusikoita, varsinkin livenä ihan mieletöntä meininkiä. Toki myös studiossa homma toimi, siitä todisteena tukku hienoja levytyksiä. Mutta ennen kaikkea erittäin kova livebändi.

Vaikea noista on parasta valita, kaikki alkupään levytykset toimii. Kolme viimeistä on jäänyt aika vähälle kuuntelulle. Pitäisi nekin ottaa paremmin haltuun.

Koska olen nykyisin hiusteni puolesta lähes Jyväskylän Robert Plant, niin pakkohan tähän ketjuun on vastata jotain.

Led Zeppelin on isäukon lempparibändi ja sitä kautta olen yhtyeen upean ja ajattoman musiikin aikoinaan löytänyt. Pitkän pakkosyötön jälkeen jäin lopulta koukkuun ja nyt voin tunnustautua jo fanipojaksi. Bonham oli lähes maailman kovin rumpali, Page kitaristijumala, Jones yksi maailman aliarvostetuimmista basisteista ja Plant itseoikeutettu karismaattinen keulakuva.

Itselleni uppoaa sekä yhtyeen rokimpi matsku, tunnelmallisempi maalailu, hevimpi rypistely että ne bluesahtavammat jutut. Tuo blues-osasto kolahti todella kovaa viime vuoden puolella. Kuuntelin Dazed and Confusedia, Babe I'm Gonna Leave You:ta, Since I've Been Loving You:ta ja vastaavia lähes repeatilla. Kaikki yhtyeen pitkäsoitot ovat joko hyviä tai erinomaisia. Pitkään pidin Physical Graffitia lempparilevynäni, mutta nykyisin koviten kolahtaa Led Zeppelin II, vaikka onkin ehkä se yhtyeen hittihakuisin ja simppelein rock-levy. Biisimateriaali nyt vaan on kakkosella aika lailla täydellistä. Tässäpä vielä viime kesänä tekemäni TOP 15 -lista Led Zeppelinin parhaista biiseistä.

P.S. Let's Eppelin on hieno tribute-yhtye.
Käykäähän katsomassa, jos sattuu soittelemaan kotinurkilla. Vokalisti ei tosin näytä pätkääkään Plantilta, eikä edes pukeudu samalla tavoin kuin Plant, mutta laulaa paikoin melkoisen identtisesti (eräät naikkoset kuiskivat viime Let's Eppelinin keikalla osoitellen meikäläistä, että "tuo kaveri me halutaan tonne lavalle").

WhiteWorm wrote:Niin, ääntä antaessa foorumi herjaa seuraavanlaisesti: "The submitted form was invalid. Try submitting again." Eikä auta uusikaan yritys, joten ollaan sitten äänestämättä

Vaihtamalla foorumin skiniä äänestys onnistuu.

Physical Graffiti ja IV parhaimmat. Nelonen ehein kokonaisuus, alusta loppuun klassikkotavaraa. Osin tämän takia levyä ei tule vaan kauhean usein kuunneltua. Rock N´ Rollit ja Stairwayt soivat muutenkin joka paikassa. Physical Graffiti sen sijaan kestää kuuntelua paremmin. Kestoa piisaa ja biisimateriaali kiitettävän vaihtelevaa. Tästä hyvästä ääni tälle levytykselle.

Finnish Eddie wrote:Livenä bändi oli huomattavasti kovempi kuin levyllä IMHO.

Minä taas pidän enemmän levyversioista. Zeppeliinien muusikontaitoja väheksymättä touhu meni livenä överiksi ylipitkien soolojen ja Plantin ajoittain liiallisen ylieläytymisen takia. Viulunjousihäröilyt, kuolettavan tylsät 10 minuutin urkuvingutukset ja Robertin babybabybaby, aah aah aah –läähätys ei uppoa meikäläiseen. Muusikoille sallittakoon vapauksia keikalla, mutta siltikin tietyissä rajoissa. Ei noissa Led Zeppelinin livevedoissa enää muista edes mitä kappaletta alun perin soitettiin, kun äijät veivaavat välissä reilun parikymmentä minuuttia vapaata improvisaatiota.

Luin jokin aikaa takaperin Stephen Davisin Jumalten Vasaran. Harvinaisen viihdyttävä bändihistoriikki, vaikkakin on saanut kovasti arvostelua asiavirheistä ja sensaatiohakuisuudesta. Aikamoisia törkimyksiä ja hedonisteja olleet orkesterin jäsenet ja taustajoukot, eivät todellakaan mitään Maidenin tapaisia brittiläisiä herrasmiehiä.

Houses of the Holy on aina kuulostanut omaan korvaan raikkaimmalta Zeppelin-levyltä. Avauskaksikko erityisesti esittelee lähes kaiken olennaisen, mistä yhtyeessä pidän. Nämä kaksi ja Black Dog ovatkin minulle eräänlainen Zeppelinin pyhä kolminaisuus. Onhan HOTH:lla toki huttuakin joukossa, mutta en lähtisi väittämään, että edes IV olisi aivan täysosuma biisimateriaaliltaan.

Pidän kaikista LZ-levyistä - toisista tietenkin enemmän, toisista vähemmän - mutta koska vain yhden voi valita, valitsen albumin II. II on luultavasti myös eniten vuosien varrella kuuntelemani LZ-levy, joten sikäli sopiva valinta muutenkin.

Coda on tuon diskografian yllätyssektori - perhanan hyvä lätty sekin vaan on, vaikka periaatteessa jämistä koostuva postuumi pläjäys onkin.

Tällainen opus on muuten juuri tällä hetkellä itselläni kesken lukemisen... suosittelen.

^ Hyvä. Paljon parempi kuin tuo S. Davisin nimenomaan sensaationhakuinen teos. Wall lyttäileekin sitä avauspuheessa.

Led Zepin suhteen mie olen aina ollut kylmästi best of-kuuntelija; ysärin Remasters-tupla auttoi pitkään ja on koneella edelleen, levyhyllyyn on riittänyt mainio Mothership. Yhtä kattava ja kronologinen kun on. Kaikki suosikkibiisinikin löytyvät molemmilta, luonnollisesti, top 3: D'yer Mak'er, All My Love & Babe I'm Gonna Leave You.

Iron Fist wrote:Zeppeliinien muusikontaitoja väheksymättä touhu meni livenä överiksi ylipitkien soolojen ja Plantin ajoittain liiallisen ylieläytymisen takia. Viulunjousihäröilyt, kuolettavan tylsät 10 minuutin urkuvingutukset ja Robertin babybabybaby, aah aah aah –läähätys ei uppoa meikäläiseen. Muusikoille sallittakoon vapauksia keikalla, mutta siltikin tietyissä rajoissa. Ei noissa Led Zeppelinin livevedoissa enää muista edes mitä kappaletta alun perin soitettiin, kun äijät veivaavat välissä reilun parikymmentä minuuttia vapaata improvisaatiota.

Toisaalta tuo oli selkeätä ajankuvaa, samanlaista se oli lähes kaikilla bändeillä tuolloin, esim Deep Purple ja 30 minuuttinen Wring That Neck ja myöhemmin Space Truckin´ progebändeistä puhumattakaan. Ja olihan ne keikat vähän pidempiäkin kuin nykyään. Esim How The West Was Won voisi olla yhdeltä ja samalta keikalta LA Forumista ja silti jäi pari biisiä tähteille.

http://www.soundi.fi/node/14766/Led-Zep ... lokakuussa:

Led Zeppelin -elokuva saapuu teattereihin lokakuussa.

Led Zeppelin kiusoitteli muutaman päivän ajan Facebook-sivullaan fanejaan mystisillä numeroviesteillä. Aivan kuten suurin osa arvelikin, liittyi lähtölaskenta yhtyeen vuoden 2007 paluukeikkaan Lontoon O2-areenalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä konsertin dvd-julkaisu, vaan Suomenkin leffateattereihin saapuva konserttielokuva.

Elokuvateattereissa tämä Celebration Day -niminen spektaakkeli kiertää lokakuussa (Suomen näytösajat varmistuvat myöhemmin, levittäjänä toimii Finnkino), ja marraskuun 16. päivä on vuorossa cd/dvd/bluray-julkaisu.

Vuonna 2006 kuolleen, Led Zeppelininkin aikoinaan sainanneen Atlantic-levy-yhtiön pomon Ahmet Ertegunin kunniaksi järjestetty konsertti oli yhtyeen ensimmäinen yhteisesiintyminen 27 vuoteen. Lavalle kipusivat alkuperäisbändistä elossaolevat eli Robert Plant, Jimmy Page ja John Paul Jones. Edesmennyttä John Bonhamia tuurasi hänen poikansa Jason Bonham.

Biisilista näyttää komealta:

Good Times Bad Times
Ramble On
Black Dog
In My Time Of Dying
For Your Life
Trampled Under Foot
Nobody’s Fault But Mine
No Quarter
Since I’ve Been Loving You
Dazed And Confused
Stairway To Heaven
The Song Remains The Same
Misty Mountain Hop
Kashmir
Whole Lotta Love
Rock And Roll

http://www.ledzeppelin.com/celebrationd ... plash.html

Siinä vielä hieman maistiaisia miltä Kashmir kuulostaa kyseisen keikan virallisella livellä:
http://ultimateclassicrock.com/led-zepp ... ng-review/

Pyörimässä parhaillaan Celebration Day bluray ja onhan vaan perkeleen kova! Suosittelen!

Hese wrote:Pyörimässä parhaillaan Celebration Day bluray ja onhan vaan perkeleen kova! Suosittelen!

On, on, aivan helvetin hyvä!!!

Tuo DVD, joka oli isäukolta lainassa, pudotti kyllä leuan lattiaan. Plant veti jopa Stairway to Heavenin lopun revittelyosion paremmin kuin nuorena miehenä. Muutenkin Plant lauloi hämmästyttävän upeasti, vaikka DVD:n kuvaamisen aikoihin lähenteli kuuttakymmentä ikävuotta. Jimmy Pagesta tuskin tarvitsee sanoa mitään, te tiedätte, jotka tiedätte. Eikä John Paul Jonesia pidä koskaan aliarvioida, kun mies liian usein unohdetaan mainita. Kova jätkä, jolla on sama syntymäpäivä kuin meikäläisellä (3.tammikuuta).

Aivan helvetin kova keikka yhdeltä musiikkihistorian parhaista yhtyeistä. Jopa Bonhamin poika yllätti rummuissa todella positiivisesti, ihan animal!

Long live Led Zeppelin... Ilman yhtyeen upeaa musiikkia rock, blues ja heavy olisi paljon köyhempää, kuten myös meikäläisen elämä.