Recon
Posted: Mon Dec 12, 2011 9:41
Tehdäänpäs aivan piruttain ketju maailman kovimmalle Jeesus-hevibändille. Ne, jotka eivät vahingossakaan halua kuulla prosenttiakaan Raamatun sanaa tai jeesustelua heavy metalissaan, voivat halutessaan lopettaa lukemisen tähän. Itsekin olin aluksi skeptinen Reconin suhteen, sillä sanoitukset tuntuivat aluksi myötähäpeää aiheuttavan jeesustelevilta, mutta niin vain bändin upea musiikki vei voiton.
1980-luvulla glam metal oli suuri ilmiö Yhdysvalloissa. Los Angeles oli yksi merkittävimmistä glam-yhtyeiden kotipaikoista ja glam-keikkoja järjestettiin Losissa erittäin usein. Bändikuvaa katsomalla Recon näyttää yhdeltä glam-bändiltä muiden joukossa. Yhtye on myös kotoisin Los Angelesista. Tässäpä linkki yhtyeen kuvaan: Recon (bändikuva). Recon on kuitenkin yhtye, joka soittaa hartaasti julistavaa Jeesus-heviä, eikä bändin sanoituksilla ole mitään tekemistä glamin kanssa. Tai no, varoitellaan yhdessä biisissä seksin, huumeiden ja rock 'n rollin vaaroista ja pyydetään antamaan sielu Jeesukselle. Tämä kaikki tehdään kuitenkin soittamalla aivan tajuttoman upeaa heviä, joka on tyylillisesti hyvin lähellä Queensrÿche-yhtyeen Warning-levyn musiikillista ulosantia. Jeesusteluistaan huolimatta Recon päihittää mielestäni valtaosan glam-yhtyeistä ihan mennen tullen. Vett Roberts on vokalisti, joka pääsee niin korkealle, että välillä itse maestro Geoff Tate meinaa jäädä kakkoseksi. Kuitenkaan Roberts ei pidä yllä tätä erinomaista suoritustasoa aivan koko levyn vertaa, mutta parhaissa lauluissaan mies on todellinen ässä - unohdettu kultakurkku. Recon ei myöskään syrjäytä '80-luvun Queensrÿcheä omalta valtaistuimeltaan, mutta uudemman 'rÿchen Recon päihittää aivan sata-nolla.
Behind Enemy Lines on todella hyvin sävelletty ja soitettu levykokonaisuus, jonka ei tarvitse musiikillisesti häpeillä muuta kuin tiettyjen esikuvien liian selvää tributoimista. Toisaalta, osaavia Queensrÿche-kopioita ei koskaan ole liikaa, sillä Vett Robertsin tavoin laulavia kavereita ei istu joka oksalla. Levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä, mikä ei tarkoita, että kaikki biisit olisivat tasaisen vahvaa peruskivaa musisointia. Sitä perusmukavaa meininkiä levyltä kyllä löytyy myöskin, mutta vastapainoksi täräytetään sitten muutama sellainen helmi, että öisin on vaikea saada nukutuksi, kun nämä liian upeat sävellykset soivat päässä repeatilla. Eikä niiden fiilisteleminen edes vituta, sillä biisit ovat niin järkyttävän hyviä. Todellisia klassikkoja ovat ainakin biisit: Dreams, Take Us Away (videon alkuun ja taustalle pistetty jotain HC-jeesustelua, joten kannattaa kelata vähän alusta kuullakseen biisin
), Alive, Choose This Day ja Lost Soldier.
Recon on siitä mielenkiintoinen yhtye, ettei se ole julkaissut muita levyjä kuin tämän 1990-vuonna päivänvalon nähneen Behind the Enemy Linesin. Yhden livelevyn bändi on tosin laittanut markkinoille vuonna 2001. Se levy kantaa nimeä Live at the Cornerstone 2001. Itse en ole kyseistä levyä edes kuullut, mutta tarkoituksena olisi hommata sekin levyhyllyyn joku päivä. Tiedä sitten, johtuuko Reconin laiskuus levyjen teossa/julkaisussa siitä, että sävellyskynä on tylsynyt vai siitä, että bändin uskovaiset jäsenet saavat omantunnon tuskia soittaessaan saatanallisena pidettyä rock-/heavy-musiikkia. Tai sitten Recon ei halua vahingossakaan kaupalliseksi, etteivät vain Jeesus-sanoituksistaan huolimatta vahingossa levittäisi saatanallisia säveliä aivopesemään nuoria heavy-musiikin synkkään maailmaan. Leikki leikkinä, sillä yhtye on oikeasti aivan pirun hyvä - ainakin tämän yhden levyn perusteella. Metal Archives -sivusto väittää Reconin olevan tilassa "On Hold", joten paluulevyä voidaan salaa odotella.
Tässäpä pienet kommentit jokaisesta levyn biisistä, mutta eiköhän tämä esipuhe saanut jo mielenkiinnon heräämään tai vaihtoehtoisesti vitutuskäyrän nousemaan maksimiinsa. Tokaistakoon vielä ennen biisikohtaista jutustelua, että kasarihevin ystäville Recon voi olla aivan napakymppilöytö. Kitarasooloissa on upeita melodioita Iron Maidenin ja useiden muiden klassikkobändien hengessä. Queensrÿchen die hard -fanit varmaan dissaavat Reconin alimpaan helvettiin ja syyttävät bändiä suurin piirtein plagioinnista, mutta minun kaltaiseni Queensrÿchestä pitävät, mutta vähemmän fanaattisesti "kopiointiin" suhtautuvat hyvän musiikin ystävät voivat löytää Reconista sen toisen-'rÿchen. Ei bändi ole kuitenkaan suoraan 'rÿcheä, vaan on näillä jätkillä oma visionsa, joka vain on ottanut vaikutteita Geoff Taten johtamalta legendayhtyeeltä. Geoff Taten kadoksissa ollut pikkuveli lienee tämä Vett Roberts.
RECON: BEHIND ENEMY LINES
Recon:
Mike Grato (Bass)
John Christianson (Drums)
Eddie Starline (Guitars)
George Ochoa (Guitars)
Vett Roberts (Vocals)
1. In the Beginning
Tunnelmaa luova intro-maalailu, joka on jeesustelu-alustuksestaan huolimatta mielenkiintoinen.
2. Lost Soldier
Sanoituksellisesti upotaan tosi syvälle kliseiseen jeesustelukäännytykseen, mutta onneksi niitä tekstejä ei tarvitse niin tarkasti kuunnella/lukea, sillä musiikki puhuu puolestaan. Lost Soldier kuulostaa todella paljon Warning-aikakauden Queensrÿcheltä. Sekä vokalisti Vett Robertsin Geoff Tate –henkiset vokalisoinnit että biisin ’80-lukuhenkiset laulumelodiat nappaavat kuulijan väkisin mukaansa. Riffikin on nerokas kaikessa yksinkertaisessa tarttuvuudessaan. Kitarasoolo-osio tuo useammatkin ’80-luvun melodisen metallin kuninkaat mieleen.
3. Ancient of Days
Vähän kaksijakoinen kappale, joka välillä ihastuttaa, välillä miltei vihastuttaa. Kertosäe voisi jälleen olla muuan Queensrÿchen tekemä. Kerosäkeen jälkeen tuleva kiemurainen riffi kuin King Diamondin “Them”-levyltä. Kolmen ja puolen minuutin paikkeilla heitetään kehiin Iron Maiden –osio. Sooloissa itketetään kitaraa oikein antaumuksella.
4. Choose This Day
Alkaa Vett Robertsin kiehtovalla äänijänteiden venytyksellä: upea ääninen kaveri, kertakaikkiaan! Tunnelmallinen rauhallinen säkeistö pohjustaa biisin alkua ennen kuin kappale räjähtää aivan yllättäen. Kuoro-huutomainen: ”Christ the savior” -kohta johdattaa kertosäkeeseen. Kertsi on mainio, vaikka sanoitus vähän ottaakin korvaan liiankin läpikuuluvan saarnaavana. Soolo näppäilee sielun syvimpiä kieliä ja tarjoaa nautintoa; aivan kuin samaan aikaan rakastelisit paholaista ja sormettelisit enkeliä. Soolon taustalla rummut lyövät upeasti tunnelmaa ja pitävät biisin raskautta yllä. Choose This Day loppuu kertosäkeen toiston jälkeen upeaan melodiaan ja kitarasoolonomaiseen pitkitettyyn fiilistelyyn.
5. Dreams
Viettelevä alkuriffi johdattaa levyn todelliseen timanttiin, jossa sanoituksen jesseily on jopa hivenen piilotettua, jopa metaforista. Tämä voisi olla rakkauslaulu myös naiselle (/miehelle), eikä biisiä tarvitse ajatella jeesusmaisen julistavana, vaikka se toki sitä onkin. Täydelliset kasarimelodiat johdattavat ensimmäiseen säkeistöön, jossa Vett Roberts laulaa kuin taivaasta laskeutunut enkeli. Diggaan miehen vokaaleista tässä biisissä (liki) yhtä paljon kuin Geoff Taten parhaista laulusuorituksista. Ihan uskomatonta eläytymistä. Kertosäe on sellaista herkkua, ettei sanoilla voi tehdä sille oikeutta; more than just a music. Jos tällaista musiikkia soitettaisiin kirkoissa, niin olisin luultavasti vakiovieras, vaikken uskossa olekaan. Sielu lepää näissä sulosävelissä. Rakenteeltaan Dreams on aika simppeli ja perinteinen biisi, mutta kappaleen kruunaa täydelliset laulumelodiat, upea tunnelma ja ennen kaikkea Vett Robertsin taivaita hipova vokaalisuoritus. Dreams todistaa, että näinkin helppo biisi voi olla täydellinen. Täydet pisteet ja papukaijamerkki päälle.
6. Take Us Away
Jälleen tarjoillaan, yllätys, yllätys, rakkauslaulua Jeesukselle, mutta ai että, millä tavalla. Laulumelodiat ampuvat yhtä kovaa napakymppiin kuin täydellisessä Dreamsissa. Melodiaosasto tarjoilee korvakarkkia. Välillä kitarasektori esittelee lähes yhtä hienoa kitarointia kuin Smith-Murray-kaksikko täydellisellä Somewhere in Time –levyllä. Vett Roberts laulaa jälleen kauniisti kuin paholainen, demonisesti kuin langennut enkeli, vaikka yrittääkin kovasti ylistää Jeesusta.
7. Holy Is the Lord
Keskitempoisempi ja enemmän tunnelmaansa nojaava sävellys. Akustista kitaraa ja jopa viheltelyä tarjolla. Kertosäkeen laulumelodia aika omintakeinen, eikä edes se sisällön jeesustelukaan ärsytä kuin ihan biisin alussa. Parasta kuitenkin Robertsin lauluosuudet, joissa miehen ääni pääsee taas, ei enää niin yllättäen, loistamaan. Raskaimmissa osioissa riffi soi vähän kuin Black Sabbathin biiseissä. Biisi on kuitenkin liian pitkä ja kertosäettä toistetaan lopulta liikaa, joten se alun sanoituksista johtuva ärsytysefekti palaa takaisin loppua kohti tultaessa. Hyvä biisi, joskin vähäisiin aineksiinsa nähden liian pitkä.
8. Alive
Sitten tykitetään levyn ehkä raskaimmin rokkaavaa riffiä heti alkuun. Kertsiin tullaan tyylikkäästi pienellä rumpukikalla, ja kertosäekin on kaikessa simppeliydessään hyvä. Rumpali soittaa siististi. Tarttuva hittihenkinen biisi, josta ei löydy valitettavaa, vaikka ei tämä aivan all time -favourite listoilleni pääsekään.
9. Eternal Destiny
Huom! Maiden-henkistä kitarointia tarjolla - tosin vain paikoin. Eternal Destiny on kokonaisuutena vähän liian peruskiva, vaikka loppua kohti parantaakin. Lopussa musiikin taustalla kuultava Raamatun-lukua sisältävä kohta on yksi biisin parhaista osioista. Raamattua luetaan varsin rankankuuloisesti matalalta kuiskaten, joten yhtä hyvin tässä voitaisiin lukea säkeitä vaikkapa jostain The Satanic Biblesta. Kitarasoolo jälleen kerran hieno. Ei nämä kaverit osaa soittaa kuin hyviä '80-lukuhenkisiä sooloja.
10. Behind Enemy Lines
Oho, rässikomppiakin tarjoillaan! Meininki on muuten varsin speed metalinen. Laulumelodiat ovat itse asiassa aika Helloween-henkisiä. Hieman Walls of Jericho tulee mieleen tästä biisistä, jossa yhdistyy raskaus, melodisuus ja nopeus. Kertosäe keskitempoinen, mutta viattoman viehättävä.
Kokonaisarvosanani levylle 4/5-tähteä. Erittäin hyvä levy, joka itse asiassa päihittää valtaosan black metal -levyistä (ei kuitenkaan voita heavy metalin saatanallisia kuninkaita, King Diamondia ja Mercyful Fatea, joten ehkä Saatanalla sittenkin on aavistuksen verran paremmat bändit tallissaan
). Kannattaa kuunnella Reconia, sillä ei tätä kuunnellessa tarvitse rukoilla, jos ei halua. Toki Reconia kuunnellessa saa ryhtyä hartaaksi. Jos itselleni tulee virren tarve tai uskonnollinen hetki, niin ei muuta kuin Reconia soittimeen. Olihan Jeesuskin oman aikansa hevimies, sillä mitä ilmeisimmin omasi pitkän heviletin. Ainakin liki kaikissa kuvissa mies on kuvattu aikansa "hevarina".
1980-luvulla glam metal oli suuri ilmiö Yhdysvalloissa. Los Angeles oli yksi merkittävimmistä glam-yhtyeiden kotipaikoista ja glam-keikkoja järjestettiin Losissa erittäin usein. Bändikuvaa katsomalla Recon näyttää yhdeltä glam-bändiltä muiden joukossa. Yhtye on myös kotoisin Los Angelesista. Tässäpä linkki yhtyeen kuvaan: Recon (bändikuva). Recon on kuitenkin yhtye, joka soittaa hartaasti julistavaa Jeesus-heviä, eikä bändin sanoituksilla ole mitään tekemistä glamin kanssa. Tai no, varoitellaan yhdessä biisissä seksin, huumeiden ja rock 'n rollin vaaroista ja pyydetään antamaan sielu Jeesukselle. Tämä kaikki tehdään kuitenkin soittamalla aivan tajuttoman upeaa heviä, joka on tyylillisesti hyvin lähellä Queensrÿche-yhtyeen Warning-levyn musiikillista ulosantia. Jeesusteluistaan huolimatta Recon päihittää mielestäni valtaosan glam-yhtyeistä ihan mennen tullen. Vett Roberts on vokalisti, joka pääsee niin korkealle, että välillä itse maestro Geoff Tate meinaa jäädä kakkoseksi. Kuitenkaan Roberts ei pidä yllä tätä erinomaista suoritustasoa aivan koko levyn vertaa, mutta parhaissa lauluissaan mies on todellinen ässä - unohdettu kultakurkku. Recon ei myöskään syrjäytä '80-luvun Queensrÿcheä omalta valtaistuimeltaan, mutta uudemman 'rÿchen Recon päihittää aivan sata-nolla.
Behind Enemy Lines on todella hyvin sävelletty ja soitettu levykokonaisuus, jonka ei tarvitse musiikillisesti häpeillä muuta kuin tiettyjen esikuvien liian selvää tributoimista. Toisaalta, osaavia Queensrÿche-kopioita ei koskaan ole liikaa, sillä Vett Robertsin tavoin laulavia kavereita ei istu joka oksalla. Levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä, mikä ei tarkoita, että kaikki biisit olisivat tasaisen vahvaa peruskivaa musisointia. Sitä perusmukavaa meininkiä levyltä kyllä löytyy myöskin, mutta vastapainoksi täräytetään sitten muutama sellainen helmi, että öisin on vaikea saada nukutuksi, kun nämä liian upeat sävellykset soivat päässä repeatilla. Eikä niiden fiilisteleminen edes vituta, sillä biisit ovat niin järkyttävän hyviä. Todellisia klassikkoja ovat ainakin biisit: Dreams, Take Us Away (videon alkuun ja taustalle pistetty jotain HC-jeesustelua, joten kannattaa kelata vähän alusta kuullakseen biisin
), Alive, Choose This Day ja Lost Soldier.Recon on siitä mielenkiintoinen yhtye, ettei se ole julkaissut muita levyjä kuin tämän 1990-vuonna päivänvalon nähneen Behind the Enemy Linesin. Yhden livelevyn bändi on tosin laittanut markkinoille vuonna 2001. Se levy kantaa nimeä Live at the Cornerstone 2001. Itse en ole kyseistä levyä edes kuullut, mutta tarkoituksena olisi hommata sekin levyhyllyyn joku päivä. Tiedä sitten, johtuuko Reconin laiskuus levyjen teossa/julkaisussa siitä, että sävellyskynä on tylsynyt vai siitä, että bändin uskovaiset jäsenet saavat omantunnon tuskia soittaessaan saatanallisena pidettyä rock-/heavy-musiikkia. Tai sitten Recon ei halua vahingossakaan kaupalliseksi, etteivät vain Jeesus-sanoituksistaan huolimatta vahingossa levittäisi saatanallisia säveliä aivopesemään nuoria heavy-musiikin synkkään maailmaan. Leikki leikkinä, sillä yhtye on oikeasti aivan pirun hyvä - ainakin tämän yhden levyn perusteella. Metal Archives -sivusto väittää Reconin olevan tilassa "On Hold", joten paluulevyä voidaan salaa odotella.
Tässäpä pienet kommentit jokaisesta levyn biisistä, mutta eiköhän tämä esipuhe saanut jo mielenkiinnon heräämään tai vaihtoehtoisesti vitutuskäyrän nousemaan maksimiinsa. Tokaistakoon vielä ennen biisikohtaista jutustelua, että kasarihevin ystäville Recon voi olla aivan napakymppilöytö. Kitarasooloissa on upeita melodioita Iron Maidenin ja useiden muiden klassikkobändien hengessä. Queensrÿchen die hard -fanit varmaan dissaavat Reconin alimpaan helvettiin ja syyttävät bändiä suurin piirtein plagioinnista, mutta minun kaltaiseni Queensrÿchestä pitävät, mutta vähemmän fanaattisesti "kopiointiin" suhtautuvat hyvän musiikin ystävät voivat löytää Reconista sen toisen-'rÿchen. Ei bändi ole kuitenkaan suoraan 'rÿcheä, vaan on näillä jätkillä oma visionsa, joka vain on ottanut vaikutteita Geoff Taten johtamalta legendayhtyeeltä. Geoff Taten kadoksissa ollut pikkuveli lienee tämä Vett Roberts.
RECON: BEHIND ENEMY LINES
Recon:
Mike Grato (Bass)
John Christianson (Drums)
Eddie Starline (Guitars)
George Ochoa (Guitars)
Vett Roberts (Vocals)
1. In the Beginning
Tunnelmaa luova intro-maalailu, joka on jeesustelu-alustuksestaan huolimatta mielenkiintoinen.
2. Lost Soldier
Sanoituksellisesti upotaan tosi syvälle kliseiseen jeesustelukäännytykseen, mutta onneksi niitä tekstejä ei tarvitse niin tarkasti kuunnella/lukea, sillä musiikki puhuu puolestaan. Lost Soldier kuulostaa todella paljon Warning-aikakauden Queensrÿcheltä. Sekä vokalisti Vett Robertsin Geoff Tate –henkiset vokalisoinnit että biisin ’80-lukuhenkiset laulumelodiat nappaavat kuulijan väkisin mukaansa. Riffikin on nerokas kaikessa yksinkertaisessa tarttuvuudessaan. Kitarasoolo-osio tuo useammatkin ’80-luvun melodisen metallin kuninkaat mieleen.
3. Ancient of Days
Vähän kaksijakoinen kappale, joka välillä ihastuttaa, välillä miltei vihastuttaa. Kertosäe voisi jälleen olla muuan Queensrÿchen tekemä. Kerosäkeen jälkeen tuleva kiemurainen riffi kuin King Diamondin “Them”-levyltä. Kolmen ja puolen minuutin paikkeilla heitetään kehiin Iron Maiden –osio. Sooloissa itketetään kitaraa oikein antaumuksella.
4. Choose This Day
Alkaa Vett Robertsin kiehtovalla äänijänteiden venytyksellä: upea ääninen kaveri, kertakaikkiaan! Tunnelmallinen rauhallinen säkeistö pohjustaa biisin alkua ennen kuin kappale räjähtää aivan yllättäen. Kuoro-huutomainen: ”Christ the savior” -kohta johdattaa kertosäkeeseen. Kertsi on mainio, vaikka sanoitus vähän ottaakin korvaan liiankin läpikuuluvan saarnaavana. Soolo näppäilee sielun syvimpiä kieliä ja tarjoaa nautintoa; aivan kuin samaan aikaan rakastelisit paholaista ja sormettelisit enkeliä. Soolon taustalla rummut lyövät upeasti tunnelmaa ja pitävät biisin raskautta yllä. Choose This Day loppuu kertosäkeen toiston jälkeen upeaan melodiaan ja kitarasoolonomaiseen pitkitettyyn fiilistelyyn.
5. Dreams
Viettelevä alkuriffi johdattaa levyn todelliseen timanttiin, jossa sanoituksen jesseily on jopa hivenen piilotettua, jopa metaforista. Tämä voisi olla rakkauslaulu myös naiselle (/miehelle), eikä biisiä tarvitse ajatella jeesusmaisen julistavana, vaikka se toki sitä onkin. Täydelliset kasarimelodiat johdattavat ensimmäiseen säkeistöön, jossa Vett Roberts laulaa kuin taivaasta laskeutunut enkeli. Diggaan miehen vokaaleista tässä biisissä (liki) yhtä paljon kuin Geoff Taten parhaista laulusuorituksista. Ihan uskomatonta eläytymistä. Kertosäe on sellaista herkkua, ettei sanoilla voi tehdä sille oikeutta; more than just a music. Jos tällaista musiikkia soitettaisiin kirkoissa, niin olisin luultavasti vakiovieras, vaikken uskossa olekaan. Sielu lepää näissä sulosävelissä. Rakenteeltaan Dreams on aika simppeli ja perinteinen biisi, mutta kappaleen kruunaa täydelliset laulumelodiat, upea tunnelma ja ennen kaikkea Vett Robertsin taivaita hipova vokaalisuoritus. Dreams todistaa, että näinkin helppo biisi voi olla täydellinen. Täydet pisteet ja papukaijamerkki päälle.
6. Take Us Away
Jälleen tarjoillaan, yllätys, yllätys, rakkauslaulua Jeesukselle, mutta ai että, millä tavalla. Laulumelodiat ampuvat yhtä kovaa napakymppiin kuin täydellisessä Dreamsissa. Melodiaosasto tarjoilee korvakarkkia. Välillä kitarasektori esittelee lähes yhtä hienoa kitarointia kuin Smith-Murray-kaksikko täydellisellä Somewhere in Time –levyllä. Vett Roberts laulaa jälleen kauniisti kuin paholainen, demonisesti kuin langennut enkeli, vaikka yrittääkin kovasti ylistää Jeesusta.
7. Holy Is the Lord
Keskitempoisempi ja enemmän tunnelmaansa nojaava sävellys. Akustista kitaraa ja jopa viheltelyä tarjolla. Kertosäkeen laulumelodia aika omintakeinen, eikä edes se sisällön jeesustelukaan ärsytä kuin ihan biisin alussa. Parasta kuitenkin Robertsin lauluosuudet, joissa miehen ääni pääsee taas, ei enää niin yllättäen, loistamaan. Raskaimmissa osioissa riffi soi vähän kuin Black Sabbathin biiseissä. Biisi on kuitenkin liian pitkä ja kertosäettä toistetaan lopulta liikaa, joten se alun sanoituksista johtuva ärsytysefekti palaa takaisin loppua kohti tultaessa. Hyvä biisi, joskin vähäisiin aineksiinsa nähden liian pitkä.
8. Alive
Sitten tykitetään levyn ehkä raskaimmin rokkaavaa riffiä heti alkuun. Kertsiin tullaan tyylikkäästi pienellä rumpukikalla, ja kertosäekin on kaikessa simppeliydessään hyvä. Rumpali soittaa siististi. Tarttuva hittihenkinen biisi, josta ei löydy valitettavaa, vaikka ei tämä aivan all time -favourite listoilleni pääsekään.
9. Eternal Destiny
Huom! Maiden-henkistä kitarointia tarjolla - tosin vain paikoin. Eternal Destiny on kokonaisuutena vähän liian peruskiva, vaikka loppua kohti parantaakin. Lopussa musiikin taustalla kuultava Raamatun-lukua sisältävä kohta on yksi biisin parhaista osioista. Raamattua luetaan varsin rankankuuloisesti matalalta kuiskaten, joten yhtä hyvin tässä voitaisiin lukea säkeitä vaikkapa jostain The Satanic Biblesta. Kitarasoolo jälleen kerran hieno. Ei nämä kaverit osaa soittaa kuin hyviä '80-lukuhenkisiä sooloja.
10. Behind Enemy Lines
Oho, rässikomppiakin tarjoillaan! Meininki on muuten varsin speed metalinen. Laulumelodiat ovat itse asiassa aika Helloween-henkisiä. Hieman Walls of Jericho tulee mieleen tästä biisistä, jossa yhdistyy raskaus, melodisuus ja nopeus. Kertosäe keskitempoinen, mutta viattoman viehättävä.
Kokonaisarvosanani levylle 4/5-tähteä. Erittäin hyvä levy, joka itse asiassa päihittää valtaosan black metal -levyistä (ei kuitenkaan voita heavy metalin saatanallisia kuninkaita, King Diamondia ja Mercyful Fatea, joten ehkä Saatanalla sittenkin on aavistuksen verran paremmat bändit tallissaan
). Kannattaa kuunnella Reconia, sillä ei tätä kuunnellessa tarvitse rukoilla, jos ei halua. Toki Reconia kuunnellessa saa ryhtyä hartaaksi. Jos itselleni tulee virren tarve tai uskonnollinen hetki, niin ei muuta kuin Reconia soittimeen. Olihan Jeesuskin oman aikansa hevimies, sillä mitä ilmeisimmin omasi pitkän heviletin. Ainakin liki kaikissa kuvissa mies on kuvattu aikansa "hevarina".
), mutta siinäpä se. 
