Rautaneito.com

Voi olla että Crimson Glorysta on ollut joskus oma ketjunsa, mutta en onnistunut sellaista enää löytämään. Bändi on sikäli ajankohtainen että he ovat tänä vuonna julkaisseet koko tuotantonsa boxin muodossa:

http://www.levykauppax.fi/artist/crimso ... 1986_2000/" onclick="window.open(this.href);return false;

Sekä ovat myös aktivoituneet uuden laulajan Todd LaTorren myötä. Kuten useimmat tietää, Midnight oli Crimson Gloryn alkuperäinen vokalisti, jota voi kuulla kolmella ensimmäisellä levyllä. Valitettavasti hän menehtyi viime vuonna, mutta kuuluu ehdottomasti Top10 heavy-vokalisteihin. Jostain syystä tämä Todd LaTorre kuulostaa youtubessa olleiden näytebiisien perusteella erittäin vahvasti Midnightilta, mutta se ei varmasti faneja haittaa.

Itse löysin bändin vasta joitakin vuosia sitten, mutta kuullessani levyä Astronomica tuli samantien hankittua koko tuotanto haltuun. Täytyy kyllä kehua bändiä siitä että ovat tehneet useita loistavia biisejä ja yhden täydellisen levyn nimeltä Transcendence. Tuo viimeksimainittu levy on siitä harvinainen ettei se sisällä ainuttakaan täytebiisiä, vaan biisien korkea taso säilyy alusta loppuun. Bändihän oli aikoinaan voittanut tuolla albumilla useita eri palkintojakin. Ehkä tuo Strange And Beautiful on jäänyt kaikista etäisimmäksi albumiksi, en ole vielä saanut aikaiseksi perehtyä siihen paremmin.

Jostain olen saanut päähäni että Crimson Glorya verrataan monesti Queensrycheen, mutta itse en lähtisi vertailemaan näitä kahta. Johtunee siitä että en valitettavasti tiedä Queensrycheltä kuin yhden hyvän biisin, eikä albumi Operation: Mindcrimekaan toiminut minulle ollenkaan.

Myös Astronimica vuodelta 1999 on todella kova albumi jota ei suinkaan heikennä Wade Blackin uskomattomat vokaalit. Sen verran piti tehdä myöhemmin tutkimustyötä että Wade Black on vaikuttanut vokaaleissa Crimson Gloryn jälkeen ainakin bändeissä Leash Law albumilla Dogface (2004) sekä Leatherwolfissa albumilla World Asylum (2006). Molemmat levyt menee luonnollisesti hankintalistalle.

Discografia:

Crimson Glory (1986)
Transcendence (1988)
Strange And Beautiful (1991)
Astronomica (1999)

Kokoonpano:

Todd La Torre - Vocals (2010–present)
Jon Drenning - Lead Guitar (1982–present)
Ben Jackson - Rhythm Guitar (1982–1990, 1999–present)
Jeff Lords - Bass (1982–present)
Dana Burnell - Drums (1986–1989, 2005–present)

Kaksi ensimmäistä on jenkkihevin - ja samalla koko metallin - parhaita levyjä. Tyylikkäitä melodiota, monimutkaisia ja tyylitajuisia biisirakenteita sekä jippoja, ei silti missään vaiheessa lipsuta millekkää Dream Theater -linjalle - oliko se sitten hyvä vai huono juttu, sen voi päättää itse - vaikka soittajat suhteellisen taitavia ovatkin. Akustista on myös taitavasti höystetty mukaan, luoden samalla lisää tunnelmaa. Vielä täytyy antaa erityismainintaa self-titletin hienolle kannelle. Mutta joo, ihan VITUN hyvä bändi, joista erityisesti ensimmäinen levy on oikeastaan jotain top-10 levyjä ever, eikä se seuraavaakaan paljoa kalpene, siis ihan oikeasti. Enkä myöskään ihmettele yhtään Crimson Glory vs. Queensÿche -vertailuja, vähiten varmaan siksi, että olen itsekin tätä pariin kertaan harrastanut. Sillä molemmat bändit kuulostavat eittämättä erittäin paljon toisiltaan. En oikeastaan tiedä mitään bändiä, joka kuulostaisi yhtä paljon Queensrÿchelta, kuin Crimson Glory tai toisinpäin.

Näillä pääsee varmaan hyvin hajulle mistä bändissä on kyse, mikäli ei ole vielä entuudestaan tuttu:

http://www.youtube.com/watch?v=9FBSBHMF ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.youtube.com/watch?v=pdwNlvCj ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.youtube.com/watch?v=EOtlTrh8 ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false;

Ite olen lähinnä Transcendenceä kuunnellut spotifystä ja siinä on Crimson Glory-kuunteluni. Painted Skies on toki ylivoimainen biisi tolta levyltä, ja Midnightin uusintaversio Jon Olivan kanssa on uskomattoman kaunis ja kova biisi, etenkin Midnightin kuoleman jälkeen tuo biisi jaksaa sykähdyttää joka kerta. Sanoitukset on kyllä pirun hienot.

Toinen maininta menee Lost Reflectionille, joka on Midnightin uusintaversion kautta tuttu. Aivan jumalattoman hieno biisi! Midnight tekee tuosta suorastaan näytelmän musiikin tyylillä, uskomaton suoritus. Hieman samantyylinen veto löytyy Queensrycheltä, nimittäin Roads to Madness.

Noh, pitäis tuota muutakin Transcendenceäkin syvemmin kuunnella, tuntuu olevan ihan hyviä vetoja siellä, esim. Masque of the Red Death ja In Dark Places (huikea!).

Ja tuo Queensryche vertaus tulee varmasti Qeensrychen ekasta kahdesta albumista, sillä onhan The Warningilla ja Rage for Orderilla jotakin samoja piirteitä mitä just Transcendencessä on. Mutta itse pitäsin Crimsonia vähän raskaampana mitä QR:n ekat levyt.

Transcendencen omistan ja pitkään pidin sitä tylsänä levynä ennen kuin tajusin sen hienouden. Ei yhtäkään huonoa biisiä (no ehkä nimikko vähän jää) ja paras on ehdottomasti tajuton Red Sharks! Tuon biisin takia ostin levynkin. Sitä Midnightin vokalisointia, ei herranjumala!

Kannattaa hankkia myös tuo Astronomica jos jostakin sattuu löytymään. Wade Black vetää mielestäni ehkä elämänsä parhaat vokaalit tällä levyllä. Yhtä selvää jälkeä kuin Iced Earthin Glorious Burden Tim Owensin kera. Ehdottomia lempilevyjä tämäkin!

Pari maistiaista, Astronomica:
http://www.youtube.com/watch?v=pZHbPXeI ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false;

The Other Side Of Midnight:
http://www.youtube.com/watch?v=iRcSXt11 ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false;

Ihan vaan vinkkinä pääkaupunkiseutulaisille, että boxia saa Jäänsärkijästä, siis jos sitä vain on, lähes 20 €uroa halvemmalla, tosin ilman leimoja tietty.

Risto Malinen wrote:Ihan vaan vinkkinä pääkaupunkiseutulaisille, että boxia saa Jäänsärkijästä, siis jos sitä vain on, lähes 20 €uroa halvemmalla, tosin ilman leimoja tietty.

Eikös tuo boksi todettu tuossa taannoin epäviralliseksi julkaisuksi? Ei tuommoisia tueta. Sitä paitsi nuo kaksi jälkimmäistä levyä ovat ainakin kahteen klassikkoon verrattuna hirveää paskaa. Strange and Beautiful on vähän kuin Queensrÿchen myöhempi tuotanto naistaustavokalisteineen kaikkineen (paremmalla laulajalla tosin, Tate kuulosti viimeksi hyvältä joskus Empiren aikoihin). Katsokaa nyt tätäkin videota, hyi saatana. Astronomicaa nyt voi edes "oikeaksi" Crimson Gloryksi väittää.

Mutta ne kaksi ensimmäistä. Voi Hesus miten kovaa heviä. Ei noista muuta jaksa edes kirjoittaa, kaikki tarpeellinen on ylemmissä viesteissä jo sanottu.

CreepingDeath wrote: Eikös tuo boksi todettu tuossa taannoin epäviralliseksi julkaisuksi? Ei tuommoisia tueta.

Jos tämä pitää paikkansa niin todellakin saa jäädä ostamatta. Laitoin tuon äxän linkin, koska en muualta Suomesta sitä löytänyt kaupan. Eipä noita levyjä tule enää Suomesta muutenkaan ostettua. Näyttää siltä että kaikki mielenkiintoiset julkaisut mitä viime aikoina äxään on tullut ovat bootleggeja. Terve vaan, en käy sielläkään enää.

CreepingDeath wrote: Astronomicaa nyt voi edes "oikeaksi" Crimson Gloryksi väittää.

Oli sitten oikeaa tai väärää, niin helvetin kova albumi silti.

Noista Transcendence -levyn jälkeisistä; vaikka ei olekaan paljoa kokemusta (ehkä pari-kolme biisiä kuunneltuna), niin niiden perusteella voisin jo uskaltaa tuomita, että on aika turhaa kestitasoon, ellei jopa alempaan "tasoon" hukkuvaa kierrättelyä, jolla ei ole ainakaan musiikillisesti paljoa tekemistä "kunnon" CG:n kanssa, mutta kannattaa ihmeessä silti kokeilla, jos sen tapainen musiikki toimii, tottakai.

Kun tässäkin topikissa on suureen ääneen hypetettyä tuota Tansce -levyä, niin suosittelisin - oikeastaan kehotan - kaikista sille pitäville varauksetta tsekkaamaan sen nimikkodebyytin, jolla on samat elementit vedetty vielä astetta tiukemmin/paremmin.

Crimson Glory on ehdottomasti yksi parhaista yhtyeistä kautta aikojen. Aikoinaan vierastin jossain määrin Midnightin omaperäistä äänenkäyttöä, mutta yhtäkkiä koin lienee uskoon tuloon verrattavan kokemuksen. Itse en tosin ole koskaan uskoon tullut, vaan sen sijaan eronnut kirkosta, mutta Midnight-uskoon tuleminen oli elämys. Tajusin Crimson Glory -hurahduksissani Midnightin olevan lempilaulajani heti King Diamondin jälkeen.

Crimson Gloryn debyyttilevy menee ihan sinne TOP 15 -parhaat levyt listoilleni. Aivan huikeaa kamaa alusta loppuun. Erityisesti nämä viisi biisiä ovat sitä täydellisyyttä, jonka takia ylipäätään kuuntelen musiikkia: Azrael, Lost Reflection, Heart of Steel, Valhalla ja Dragon Lady. Koko levy on muutenkin tyyliltään sellaista perusheavya pienillä progemausteilla, jota ei voi ikinä liikaa ylistää. Joistain levyn kitarajutuista tulee jopa mieleen Maiden. Midnightin vokaalit ovat debyytillä täydelliset. Joskus aikoinaan en ymmärtänyt vaikkapa Valhalla-biisin vokaalisuorituksen hienoutta, mutta nyt hämmästelen Midnightin äänenkäyttöä monttu auki joka kerta, kun biisiä fiilistelen.

Transcendence on myös erittäin loistava levy, mutta tietyt power metal -mausteet eivät anna samanlaisia säväreitä kuin debyyttilevyn perinteisempään heavyyn nojaavat ratkaisut. Kuitenkaan levyltä ei löydy kuin mainioita tavaraa. Oma lempparibiisini on ehdottomasti In Dark Places, joka on niin tunnelmallinen ja upea, että meinaa taju lähteä aina biisiä kuunnellessa. Muut biisit tulevat sitten tasavahvassa rintamassa perässä. Midnightin äänenkäyttöä on jälleen pakko ihailla. Levy olisi varmaan puoli tähteä heikompi kokonaisuus ilman Midnightin ääntä. Transcendence nojaa mielestäni enemmän hypnoottiseen tunnelmaansa kuin bändin nimikkolevy. Yksittäiset biisit ovat parempia debyytillä.

Strange and Beautifulin lainasin aikoinaan kirjastosta. Silloin kuuntelin levyn kerran ja tuomitsin sen täysin, kun en voinut sietää Midnightin äänenkäyttöä. Hurahdettuani kunnolla CG:n musiikkiin joskus Midnightin kuoleman aikoihin (on se kumma, että muusikoiden pitää heittää veivinsä, että heidän musiikilleen antaa uuden mahdollisuuden) päätin ostaa Strange and Beautifulin ikävistä muistikuvista huolimatta. Toki sitä ennen olin jo hullaantunut bändin kahteen ensimmäiseen levyyn. Pelonsekaisin tuntemuksin asettelin levyn soittimeen, mutta Midnightin äänen ansiosta biisit alkoivat aueta aivan eri tavalla kuin ennen muinoin. Eihän Midnight laula levyllä niin hyvin kuin parilla ekalla pitkäsoitolla, mutta löytyy levyltä varsin hienoja laulusuorituksia joka tapauksessa. Tyyliltään tuo unohdettu levy on vähän Guns 'N Roses -henkistä rockia. Itse en Gunnareista ole koskaan liiemmin välittänyt, mutta syy on ollut aina Axl Rosen ärsyttävässä äänessä. Crimson Gloryn Guns 'N Roses -tyyli toimii kun mikin varressa on Midnight. Kokonaisuutena Strange and Beautiful ei ole lähelläkään samaa parhautta kuin bändin kaksi ekaa levyä, mutta tykkään levystä kuitenkin yllättävän paljon. Voisin antaa arvosanaksi hyvän 3½/5. Love and Dreams on esimerkiksi erittäin hieno biisi.

Sitten tapaus Astronomicaan. Ensinnäkään en ymmärrä hetkeäkään levyn vähättelyä. Miten niin levyä ei voi pitää Crimson Gloryna? Yhtä lailla Astronomica on Crimson Glorya kuin vaikkapa The X-Factor Iron Maidenia. Wade Black ei ole Midnight, totta, mutta Wade Black on aivan helvetin hyvä vokalisti. Parempi vetämään screameja kuin jopa nykyään ylimainostettu Tim "Ripper" Owens. Cydonia kannattaa kaikkien kuunnella, sillä biisi on yksi Crimson Gloryn parhaista (löytyy youtubesta väärinkirjoitettuna "Cidonya"). Voisin nostaa jopa maailman upeimpien kappaleiden joukkoon. Myös Touch the Sun ja New World Machine ovat todellista timanttia. Levy on paitsi Blackin vokaalisuoritusten loistoa, mutta myös koko bändin osoitus hienosta kyvystä tehdä aina jotain musiikillisesti mielenkiintoista ja uudenlaista. Astronomica on erilaista Crimson Glorya, mutta kuitenkin ne tietyt peruselementit ovat läsnä - kuten Drenningin mahtava kitaratyöskentely. Tutustukaa ihmeessä tähän levyyn älkääkä turhaan ylenkatsoko sitä Midnightin puuttumisen takia.

sakis wrote:Myös Astronimica vuodelta 1999 on todella kova albumi jota ei suinkaan heikennä Wade Blackin uskomattomat vokaalit. Sen verran piti tehdä myöhemmin tutkimustyötä että Wade Black on vaikuttanut vokaaleissa Crimson Gloryn jälkeen ainakin bändeissä Leash Law albumilla Dogface (2004) sekä Leatherwolfissa albumilla World Asylum (2006). Molemmat levyt menee luonnollisesti hankintalistalle.

Kannattaa tsekata Blackin vokaalit myöskin Disaster Peace -yhtyeen debyyttilevyllä Disaster Peace, joka ilmestyi vuonna 2009. Samassa yhtyeessä on kitarassa itse Pete Blakk (ex-King Diamond) ja bassossa niin ikään King Diamond -yhtyeen Hal Patino. Ihan toimiva lätty, jota kuuntelee Blackin vokaaleiden ja Blakkin kitarasoolojen ansiosta mielellään. Tajunnanräjäyttäjä-biisejä levyltä ei löydy kuin 1-2, mutta mitään oikeasti surkeita vetoja ei muistaakseni ole joukossa yhtäkään.

Todd La Torre veti Dragon Ladyn niin mallikkaasti, että olisi mahtavaa nähdä uusi kokoonpano Suomen maaperällä lähitulevaisuudessa. Hienoa Midnight-tributointia tuon yhden myspacesta kuulemani biisin perusteella.

Hammer wrote:Wade Black ei ole Midnight, totta, mutta Wade Black on aivan helvetin hyvä vokalisti. Parempi vetämään screameja kuin jopa nykyään ylimainostettu Tim "Ripper" Owens.

Totta, eipä kyllä oikeastaan yllättänyt että sullekin kelpaa. On joskus aiemminkin ollut lievää yhdenmukaisuutta musiikkimaussa

Hammer wrote: Kannattaa tsekata Blackin vokaalit myöskin Disaster Peace -yhtyeen debyyttilevyllä Disaster Peace, joka ilmestyi vuonna 2009. Samassa yhtyeessä on kitarassa itse Pete Blakk (ex-King Diamond) ja bassossa niin ikään King Diamond -yhtyeen Hal Patino. Ihan toimiva lätty, jota kuuntelee Blackin vokaaleiden ja Blakkin kitarasoolojen ansiosta mielellään. Tajunnanräjäyttäjä-biisejä levyltä ei löydy kuin 1-2, mutta mitään oikeasti surkeita vetoja ei muistaakseni ole joukossa yhtäkään.

Kiitos vinkistä, kuuntelen levyn heti Spotifysta ja ostan pois jos on hyvä. Ajattelinkin jo että mitähän nämä herrat Blakk ja Black ovat muuta saaneet aikaan, koska youtubesta löytyy muun muassa herrojen esittämä King Diamond -cover Welcome Home.

Power metal -topicissahan tästä legendasta on tullut jo viime ajat (vuodet) taajaan juteltua, joten ei samoja nyt uudestaan. Mutta mitäs perkelettä; huhti-toukokuu näyttää aika täydeltä mutta noita (loppu)kesän keikkoja lisää ja aivan on parempi tulla tännekin päin!

CRIMSON GLORY Announces 2011 Tour Dates - Nov. 30, 2010

Following the success of their first U.S. performance with new lead vocalist Todd La Torre, Florida-based melodic metallers CRIMSON GLORY are heading overseas to celebrate their 25th anniversary.

Their European tour schedule for spring 2011 is as follows:

Apr. 27 - Eindhoven, Netherlands - Dynamo
Apr. 28 - Zoetermeer, Netherlands - Boerderij
Apr. 29 - Enschede, Netherlands - Atak
Apr. 30 - Lauda/Königshofen, Germany - Keep It True
May 02 - Pratteln, Switzerland - Konzertfabrik Z7
May 03 - Milan, Italy - Alcatraz
May 04 - Memmingen, Germany - Kaminwerk
May 06 - Haugesund, Norway - Karmøygeddon
May 07 - Essen, Germany - Turock
May 08 - Genk, Belgium - Rondpunt 26
July 15 - Balingen, Germany - Bang Your Head!!!

Among the tour dates listed are a selection of notable festivals, including Keep It True in Germany and Karmøygeddon in Norway. CRIMSON GLORY will also be performing at the Dynamo in Eindhoven, where the band played its first-ever show in Europe 25 years ago.

"We are very excited about the opportunity to perform in front of our many loyal friends and supporters over in Europe, as well as for our new fans and friends, on the 25th anniversary of CRIMSON GLORY," said lead guitarist Jon Drenning.

"Playing in front of our diehard German metal heads at the Keep It True festival will be a real honor for us, as will playing at the Karmøygeddon festival in Norway. We have never performed in Norway before, or in Scandinavia for that matter, and we are honored and excited to finally meet our Norwegian following at such an event We're eager to play Italy again as well; the fans there have always been some of our most wonderful and enthusiastic."

"Playing for our long-time fans in Belgium and the Netherlands is something we're also very excited about," Drenning continued. "The Dynamo in Eindhoven, Holland, has a very special place in our hearts, as it was the first show and venue we ever played in Europe. I remember it well because we performed on the day our first album was released to the general public. So it will be great to perform again at the Dynamo (and maybe play a game or two of spikes!) The Dutch have always been so wonderful to us, and they helped us get off to a great start."

When asked about whether the band had plans to perform wearing their iconic silver masks, Drenning hinted at the possibility of their return. "We have discussed the idea of wearing the masks for a select group of shows at times during our anniversary year, as we've been approached by some promoters who would seriously desire to see it; I'm sure the fans would too," he said. "All I can say is that if the stars align, we would be open to doing it."

Drenning also shared his excitement for the unveiling of their new front man.

"We can't wait for our fans to see and hear Todd La Torre live, as he's every bit as impressive onstage as he is in the studio," he said. "He brings a tremendous amount of passion and emotion to our songs, as [late CRIMSON GLORY singer] Midnight did, and originally intended them to be."

La Torre is probably more anxious than anyone else to hit the stage and meet the fans, and had this to say about performing with CRIMSON GLORY this spring: "I am very excited to be sharing the stage with my fellow bandmates, as well as performing many of the classic songs from the first two albums. I am honored and truly touched by the overwhelming embrace of the fans since officially joining the band on July, 10th, 2010. As the newest addition to the original lineup, I am especially pleased to be celebrating the 25th anniversary of the band along with all our supporters: the worldwide Crimson Militia; without you, there would be no us. See you next year!"

Kylläh, Suomeen tätä kiitos!

Nyt lähti itellä siis debyyttialbumi kuunteluun ja kakkoslevyyn on syvennytty entistä paremmin. Toistaseksi toki kakkoslevyltä hehkutan esim. Red Sharksia, Painted Skiesiä (kuten aina) ja vaikkapa pirun hyvää Lonelyä, on kyllä upea biisi. Eiköhän se ykköslevykin tässä kuunteluiden myötä uppoa lopullisesti.

^ Suosittelen kuulokkeita ja lujahkoa volyymiä, niin miekin joskus huomasin onnellisena työttömänä loppuvaiheen opiskelijana keskellä yötä koneen ääressä (pelkät tavan napit korvissa) olevani oikeasti tippa linssissä pelkästään kun oli "niin saatanan hyvää musiikkia ettei mitään järkeä" -ilman musiikkidoping-oluitakaan, ainakaan paria enempää.

Hammer wrote: Sitten tapaus Astronomicaan. Ensinnäkään en ymmärrä hetkeäkään levyn vähättelyä. Miten niin levyä ei voi pitää Crimson Gloryna? Yhtä lailla Astronomica on Crimson Glorya kuin vaikkapa The X-Factor Iron Maidenia.

Onko se nyt joku ihme, että ns. "kulttijätkille" ei tuollainen ponneton läpsyttely-hevi ei maistu, vrt. nyt vaikka siihen debyytin äkkiräväkkään, tyylikkääseen melodioiden sekä riffien juhlaan, ja vielä vähemmän Midnightiin... Ja X-Factor on toki vitusti parempi kuin Astronomica, noin suhteutettuna. No aika epäoleellinen seikka 'hyvän' keskustelun kannalta, mutta oli tässä joutessaan aikaa näpytellä.

EDIT: Tuo "ei ole oikeaa CG:tä" on varmaan lähinnä kielikuva - viitaten alempaan ja vähän muihinkin viestieihin tässä topikissa, koskien kys. levyä.

Vähän pelottaa että bändin Suomi-debyytti on jossain Tuskassa kun tuossa heinäkuulla on BYH jo varmistettuna. Jalometalliin vaan, ja tietenkin sisälavalle että saa rauhassa katsoa.

Astronomicasta kun tuossa yllä on väännetty niin ainakin bändi itse tuntuu pitävän levyä hyvinkin "oikeana" CG-tuotoksena koska ovat soittaneet La Torrenkin kanssa siltä livenä kolmea biisiä (War of the Worlds, Astronomica, New World Machine) kun taas Strange and Beautifulin materiaali on skipattu. Ihan oikea ratkaisu jos minulta kysytään. S&B jos mikä on sellainen levy joka on julkaistu väärän bändin nimellä, aika suoran yhtäläisyyden voisi vetää Helloweenin Chameleoniin.

Raportti bändin marraskuiselta keikalta.

edit: Wade Blackin muusta tuotannosta suositeltavin on tuo Leatherwolfin World Asylum, todella hyvä levy!

Ei jumaleissön mitä mahtavuutta taas löytyi youtubesta, tässä Midnight kertoo Lost Reflectionin tarinasta: http://www.youtube.com/watch?v=5XdTrULQ3M0" onclick="window.open(this.href);return false; Tekee tuosta biisistä entistä upeamman, suorastaan maagista kamaa. HUH!

Ja sit clippi missä Midnight vetää ilmeisesti joululauluja sun muuta, esim. Silent Night, Holy Night: http://www.youtube.com/watch?v=ZyZh1RsrMKs" onclick="window.open(this.href);return false;

Tuostakin huomaa kuinka mahtava ja monipuolinen lauluääni miehellä olikaan.

Lisäksi vielä Lost Reflectionsin huikea liveversio vuodelta 2006, tässä on tulkintaa ja eläytymistä kerrakseen: http://www.youtube.com/watch?v=YDiPgLwy ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false;

tsorl wrote:Raportti bändin marraskuiselta keikalta.

Aika kevyttä juttua... kas, John Zahner on tuon perusteella saanut jopia JOP:ista lähdön jälkeen, enpäs tiennyt.

http://www.roadrunnerrecords.com/blabbe ... mID=157457

Tuossa ilmeisesti koko toissapäiväinen Eindhovenin keikka. Voi venäjä, että kuulostaa hyvältä! La Torrea parempaa korvaajaa ei Midnightille olisi voitu löytää.

Kyllähän nämä näkisi erittäin mielellään täälläpäin. winkmetalwarningwink

^ No kyllä! Ekoissa biiseissä tepasteltiin kyllä huolella nuotin vieressä paikoin mutta olen nyt kakkosvideossa menossa ja Mayday sekä Queen of the Masquerade meni aika lailla niin hyvin kuin kehtaa keneltäkään ihmiseltä odottaa. Heinäkuulle on Bang Your Headin lisäksi nyt varmistettu Lontoon keikka...

Kyllä on Midnight vaikea korvattava kun miehellä on niin persoonallinen ääni, mutta La Torre tekee kyllä hyvää työtä ja tämä on samalla hienoa kunnianosoitusta Midnightin muistolle, en tiedä onko tässä kohtalolla vai pelkällä hyvällä onnella sormensa pelissä, mutta hienoa että tällainen korvaaja löytyi. Oishan tää hienoa nähdä livenä, etenkin tommosessa intiimissä tilassa, etenkin siksi koska Crimson Gloryn musassa on se omanlainen fiilis mitä muilla bändeillä ei ole. Hienoo että koko keikka on nähtävissä tubesta ja ihan kelpo laadullakin, kelpaa mulle. Muu bändikin on yllättävän hyvässä tikissä jo rundin alkupuolella.

Loppupuolella sitä maagista Crimson Gloryä, Lost Reflections toimii aina: http://www.youtube.com/watch?v=Pvw-ebE3 ... re=related" onclick="window.open(this.href);return false; (Ja heti perään In Dark Places, ei saatana )

Huh, miten mahtavaa (ilmeisesti jonkun hollantilaisen, ansiokkaan Voimiksen toimesta) nämä yllämainitut 1-4 pätkät 27.4.2011 keikata, tässähän sitä on iltaa + 2,5L olutta vierähtänytkin

Pitääpä joku päivä noita uudempia livevetoja katsastella youtubesta. Jonkin Valhalla-vedon katsoin ja La Torre veti kyllä mainiosti. Kunpa saataisiin tämä bändi Suomeen, niin kusisin hunajaa, vaikken muuten TPS-meiningeistä niin diggaakaan.

Itselleni tuli tuossa muutama päivä sitten pakottava tarve kirjoitella Crimson Glorysta vähän enemmänkin. Kuuntelin juuri koko bändin discografian, enkä pystynyt pitämään sormiani erossa näppäimistöltä. Saatan toistaa jotain vanhaa sanomaani, mutta kaikesta huolimatta postaan tekstini tänne. Toivottavasti joku uusikin kasvo vaivautuu tutustumaan bändiin tämän postauksen luettuaan. On tämä vaan niin uskomattoman upea ja aliarvostettu yhtye.

Crimson Glory: luovan omaperäistä musiikillista hulluutta

1980-luvun alkupuolella Floridan Sarasotassa aloittanut Crimson Glory –yhtye on yksi metallimaailman omintakeisimmista ja kiehtovimmista tapauksista. Bändi on kuitenkin suosiossa mitattuna jäänyt vähän kakkossarjan nimeksi, sillä yhtyeen alkuperäisvokalistin Midnightin (John Patrick McDonald) omaperäinen korkea-laulutyyli jakoi musiikin kuuntelijat kahtia kuin veitsellä leikaten; Midnightin ääntä joko rakastaa tai sitten sitä ei voi sietää laisinkaan. Harva varmasti pitää Midnightia ok-tason "ihan kiva -laulajana", jota voi kuunnella taustalla soljuvana radion äänitapettina. Midnightia ei ole luotu valtavirtamusiikinkuluttajille, vaan herran luovan kiehtova laulutyyli vaatii kuulijalta kehittyneempää makua sekä kykyä nauttia tietynlaisesta korkeasta laulutyylistä. Kaikkihan eivät toki pysty ymmärtämään korkealta laulavia metal-vokalisteja, eikä se välttämättä tarkoita, että näiden henkilöiden musiikillinen korva olisi yhtään sen köyhempi. Kuitenkin niille, jotka pystyvät nauttimaan korkeaäänisistä laulajista on Midnight yksi kiehtovimmista nimistä.

Pari vuotta sitten kuollut Midnight (R.I.P.) oli maailmanluokan vokalisti teknisesti, mutta erityisen ja ainutlaatuisen miehestä teki hänen äänensä omintakeiset sävyt. Hän käytti usein ääntään tavalla, jota en ole kuullut muiden korkealta laulavien raskaamman musiikin nokkamiesten käyttäneen. Välillä Midnight tavoitti ääneensä jopa King Diamond –henkisen infernaalisuuden, välillä hän lauloi kauniisti kuin enkeli, välillä hän lauloi kuin suuren hädän ahdistamana, välillä hän käytti ääntään power metal –tyylisesti kuitenkin varioiden jatkuvasti ulosantiaan, välillä hän sekoitti korkeisiin lauluihinsa riipiviä raspeja, kun taasen heikoimmillaan hän lauloi melkein Axl Rose –tyylisesti, mutta teki senkin omalla tyylillään – yllättävän kiehtovasti.

Crimson Glory eli kulta-aikaansa 1980-luvulla, jolloin yhtyeeltä ilmestyivät debyyttilevy Crimson Glory sekä yhtyeen klassisimmaksi mielletty pitkäsoitto Transcendence, josta yhä puhutaan tiheään raskaamman musiikin kuuntelijoiden keskuudessa. Transcendence on kuitenkin enemmän kulttisuosittu albumi kuin oikeasti laajalti tunnettu levyllinen musiikkia. Vielä vokalisti Midnightia enemmän bändin omaperäiseen soundiin vaikutti tiettävästi kitaristi Jon Drenning, jonka musiikillista lahjakkuutta voimme vain hämmästellä. Siinä missä bändin nimeä kantanut debyyttialbumi Crimson Glory oli heavy metalia pienillä progemausteilla kuorrutettuna, niin Transcendence kumarsi enemmän power metalille, joskin niin sanotulle jenkkipowerille, joka on huomattavasti erilaista kuin se musiikki, jota olemme Euroopassa tottuneet kutsumaan power metaliksi. Molemmat alkuaikojen levyt olivat mestariteoksia, jotka erosivat toisistaan niin tunnelmiensa kuin musiikkinsa puolesta. Tietty crimsonglorymainen henki oli kyllä läsnä molemmilla pitkäsoitoilla, mutta ilahduttavinta oli, ettei bändi tehnyt niin sanotusti samaa levyä kahta kertaa, vaan käytti luovaa hulluutta musiikillisen visionsa toteuttamiseksi.

Crimson Glory pyrki aina tekemään jotain uudenlaista. Heidän musiikkinsa tuli olla ainutlaatuista, sillä bändi ei suostunut julkaisemaan kuin sellaista materiaalia, jonka takana he pystyivät seisomaan 100 prosenttisesti. Tuon materiaalin täytyi olla luovan ponnistelun tulosta, sen täytyi kummuta yhtyeen sydämistä – olla aitoa ja alkuperäistä. Bändi ei siis vain nauhoittanut uutta levyä, koska levy-yhtiö ja fanit sellaista vaativat, vaan bändi julkaisi uutta musiikkia ainoastaan omien taiteellisten tarpeidensa toteuttamiseksi. Yhtye oli tarkka mitä päästi ulos, joten sekin selittänee osiltaan sen tosiseikan, että Crimson Glory on tähän päivään mennessä julkaissut vasta 4 täyspitkää albumia. Toki asiaan varmasti vaikutti myös Midnightin lähtö yhtyeestä (1990-luvun alkupuolella).

Midnightin kanssa viimeiseksi jäänyt studioalbumi oli vuonna 1991 julkaistu omituinen hard rock -albumi Strange and Beautiful, joka erosi jopa merkittävän radikaalisti CG:n aiemmasta tuotannosta. Samaisen levyn kiertueella Midnight erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen tuli korvaajaksi David Van Landing, jonka kanssa yhtye soitti kesken jääneen kiertueen loppuun. Vasta vuonna 1998 Crimson Glory palasi takaisin vietettyään sitä ennen hiljaiseloa useamman vuoden. Vokalistina oli nyt teknisesti taitava Wade Black, joka ei kuitenkaan ollut niinkään Midnightin tyyppinen vokalisti, vaikka korkealta lauloikin. Enemmän Black oli omimmillaan screameissa, joista tulee mielleyhtymiä Tim ”Ripper” Owensiin.

Blackin kanssa yhtye julkaisi levyllisen ”avaruusmetalia”. Astronomica-nimeä kantanut levy ei kuitenkaan saavuttanut suurta suosiota, eikä yhtye julkaissutkaan enää uusia pitkäsoittoja uuden vokalistinsa Wade Blackin kanssa. Musiikillisesti Astronomica on aika kokeileva levyllinen, josta löytyy sekä viitteitä yhtyeen aiempaan tuotantoon että melkoisen paljon modernimman heavy metalin aineksia. Kuitenkin Astronomica oli taas pääasiassa täysin erilaista kuin aikaisemmat Crimson Gloryn levyt, joten yhtye oli jälleen osoittanut luovansa aina uudenlaista musiikkia.

Heinäkuun kahdeksantena päivänä vuonna 2009 Midnightin ilmoitettiin kuolleen vatsavaltimonlaajentumaan. Bändi soitti tribuuttikeikan Midnightin muistolle. Huhtikuussa 2010 Todd La Torre nimettiin Crimson Gloryn uudeksi vokalistiksi. Rob Halfordin, Bruce Dickinsonin ja Geoff Taten vokaaleista inspiraatiota laulamiseensa ottanut La Torre pystyi laulamaan hyvin Midnight-tyylisesti, joten mies oli oiva valinta Crimson Gloryn keulille. Netistä löytyvän La Torren vokalisoiman Dragon Lady –klassikon perusteella uusi vokalisti on mainio laulaja, joka pystyy tavoittamaan lähes kaikki Midnightin äänen parhaimmat sävyt. Ei hän ole uusi Midnight, mutta mainio tribuutti yhdelle aikamme mielenkiintoisimmista ja parhaista laulajista.

Loppuun vielä pienet kommentit kaikista Crimson Glory –albumeista:

Crimson Glory (1986)

Vain hieman yli 38-minuuttinen debyyttilevy on itselleni koko Crimson Gloryn uran parhainta antia. Levy on omintakeista heavy metalia, josta kuitenkin voi hetkittäin kuulla pieniä samankaltaisuuksia kahteen samana vuonna julkaistuun levyyn: King Diamondin Fatal Portraitiin ja Iron Maidenin Somewhere In Timeen. Levyllä Midnightin vokaalit ovat taivasta tavoittelevan korkeita, Drenningin kitarat soivat melodisen upeasti ja jopa bassokin kuuluu mukavasti. Levy on juuri sen tyylistä synkkätunnelmaista heavy metalin riemujuhlaa, jollaista itse pidän maailman parhaana musiikkina. Startteri Valhalla on Midnightin vokalisointia omintakeisimmillaan. Todella kiehtova aloitus. Seuraavaksi levy tarjoilee hieman Iron Maiden –tyyppisen Dragon Ladyn ja eeppisvivahteisen, mainion Heart of Steelin. Levyn timanttisinta antia on mielestäni Azrael, jonka voisin kruunata yhdeksi kaikkien aikojen parhaista biiseistä. Täydelliset laulumelodiat ja 80-lukuhenkisen maittavat kitarat lyövät biisissä upeasti kättä. Kaiken kruunaa kuitenkin Midnight, jonka laulua on vaikea ylistää liikaa. Levyn B-puolen aloittava Mayday on pitkäsoiton vaatimattomin kappale, vaikka olisi huippukamaa melkein minkä tahansa muun yhtyeen levyllä. Queen of the Masquerade ja Angels of War ovat toimivaa tunnelmointia, mutta tunnelmallinen loppulevy huipentuu hypnoottisen kiehtovaan Lost Reflectioniin, joka on yksi Crimson Gloryn uran tähtihetkistä.

Arvosana levylle: 5-/5

Highlights:
Azrael
Valhalla
Heart of Steel
Lost Reflection
Dragon Lady

Transcendence (1988)

Valtaosa metal-ihmisistä pitää Transcendencea Crimson Gloryn uran parhaimpana albumina. Levy on ehkä yhtyeen monipuolisin, tunnelmallisin ja vaihtelevin, joten se on siinäkin mielessä ansainnut hehkutuksensa. Bändi on tällä levyllä selkeästi lähtenyt enemmän valumaan progressiivisen metalin suuntaan. Transcendence onkin progressiivista power metalia parhaimmillaan. Levy aaltoilee tunnelmien ääripäästä toiseen. Aloittava Lady of Winter on enemmän tunnelmaansa nojaava tarttuva kappale, kun taas toisena tykittävä Red Sharks on nopeampi biisi, josta on muodostunut laajalti tunnettu klassikko. Midnight venyttää Red Sharksissa äänijäänteitä äärimmilleen käyden ihan niissä kaikista korkeimmissa äänissään. Painted Skies palauttaa bändin tunnelmoimaan. Kappale on tähän mennessä levyn huumaavinta ja mukaansatempaavinta antia. Edgar Allan Poe:lta nimensä ja sanoituksensa puolesta vaikutteita ottanut Masque of the Red Death jatkaa hämyisen pimeällä tunnelmointilinjalla. Yli 7-minuuttinen In Dark Places on levyn progressiivisinta, taiteellisinta ja mielestäni jopa parhainta antia. Voisin nostaa In Dark Placesin ihan Crimson Gloryn uran sävellykselliseen parhaimmistoon. Where Dragons Rule pitää kuulijan hämyisissä varjomaailmoissa. Lonely taasen on radiosoittoon kelpaava hitti, josta tehtiin musiikkivideokin. Biisi on varsinta kevyttä ja helposti lähestyttävää Crimson Glorya, joka ei kuitenkaan kerro koko totuutta tästä omintakeisesta yhtyeestä. Lonely näyttää, että osaa yhtye säveltää myös helpompaa ja radioonkin kelpaavaa hittikaavaista hard rockia. Yli 6 ja puoli minuuttia pitkä Burning Bridges kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini. Dramaattinen ja tunnelmallinen mestariteos. Eternal World ja Transcendence jatkavat upealla tunnelmalinjalla päättäen hienon levyn. Kuulijalle jää olo kuin tämä olisi vaeltanut alamaailman varjoissa tavoitellen samalla taivaallisen kauniita maisemia.

Arvosana levylle: 4½ - 5- /5

Highlights:
In Dark Places
Burning Bridges
Masque of the Red Death
Painted Skies

Strange and Beautiful (1991)

Joskus kauan sitten lainasin tämän levyn kirjastosta. Kuuntelin levyn kertaalleen, enkä pitänyt kuulemastani. Tuomitsin koko bändin liian heiveröisin perustein tämän yhden levyn perusteella, joten onnekseni tulin myöhemmin järkiini ja annoin bändille uuden mahdollisuuden. Sitten kolahtikin debyytti todella kovaa ja heti perään innostuin Transcendencesta. Strange and Beautiful –albumia ensimmäistä kertaa kuunnellessani en voinut sietää Midnightin ääntä. On totta, ettei Midnight laula tällä levyllä läheskään niin hyvin kuin bändin kahdella ensimmäiselle pitkäsoitolla. Välillä Midnight vokalisoi jopa hieman Axl Rose –tyyppisesti, enkä ikinä ole pitänyt Axl Rosen raakkumisesta. Eli, tällä levyllä Midnight ei ole kuin hetkittäin se jumalainen kuningaslaulaja, vaan tavallinen kuolevainen, joka kuitenkin lopulta laulaa omaperäisen kiehtovasti. Kuitenkin rohkaistuin Crimson Glory –innostuksissani ostamaan tämän levyn, vaikka muistikuvat olivat ennestään negatiivisia. Ilokseni huomasin, ettei tämä ollutkaan huono levy. Levy alkoi kasvaa joka kuuntelulla ja nyt pidän tätä omanlaisenaan taideteoksena, joka ei ole mestariteos, mutta kuitenkin kiinnostava kokoelma omanlaistaan musiikkia. Midnightin vokaalitkin ovat varsin upeita, vaikka herra ei käytäkään elämää hienompaa ääntään lähellekään yhtä kiehtovasti kuin ’80-luvun levyillä. Ehkäpä korvani ja makuni ovat kehittyneet, kun silloin joskus Midnightin laulut ärsyttivät ja tekivät koko bändistä kuuntelukelvottoman. Tällä hetkellä nostaisin Midnightin toiseksi parhaaksi metallilaulajaksi, ja toiseksi parhaaksi laulajaksi ylipäätään. Hänen edellään on vain falsettivokaaleiden kruunaamaton kuningas King Diamond.

Strange and Beautiful on hard rockimpaa meininkiä. Tyyliltään seikkaillaan siellä G’NR-aallokoissa. Biisit ovat kokeilevia mutta samalla ihan kiehtovia. Nimibiisi Strange and Beautiful on kuin jotain hypnoottista sienensyöntimusiikkia, mutta kuitenkin hyvässä mielessä. Levyn tähtihetkiin lukeutuu Love and Dreams, joka on helposti lähestyttävämpi balladinomainen tunnelmointi, jossa Midnight laulaa kauniisti kuin langennut enkeli. In the Mood ja Starchamber ovat todella kokeilevaa, mutta kuitenkin hyvää häröilyä. Deep Inside Your Heart taasen tunnelmoi kauniin koskettavasti. Muut (mainitsematta jääneet) biisit ovat peri jenkkiläisen kuuloista hard rockia (hyvässä ja pahassa), josta Midnight tekee hetkittäin erityistä. Sävellyksinä nuo biisit eivät ole kovin kaksisia.

Arvosana: 3½ / 5

Highlights:
Love and Dreams
Strange and Beautiful
Starchamber

Astronomica (1999)

Wade Black ei ole Midnight, mutta hän on kuitenkin se mies, joka hienoilla vokaaleillaan pelastaa usean Astronomican kappaleen vajoamisen yhdentekevien sävellysten lokeroon. New World Machine –biisissä Black laulaa Tim ”Ripper” Owensia muistuttavalla äänellä, mutta tehden sen mielestäni vielä Ripperiäkin upeammin. Ihan mahtava vokaalisuoritus, joka vetää kylmille väreille joka kuuntelukerralla. Levyn kappaleista sävellyksellisesti vain ok-osastoa edustavat War of the Worlds, Astronomica, The Other Side of Midnight, Cyber Christ ja Lucifer’s Hammer. Blackin laulut tekevät niistä kuitenkin ihan hienoja biisejä. Edge of Forever on haastava, mutta kiehtova tunnelmapala. Touch the Sun taasen tarjoilee lähes viiden tähden parhautta. Levyn parhain raita on kuitenkin päätösbiisi Cydonia, jonka voisin nostaa yhdeksi koko Crimson Gloryn tuotannon täydellisimmistä kappaleista. Erityisesti biisin maalaileva kertosäe on puhdasta kultaa, mutta myös kitarasektori tarjoaa korville sellaista mannaa, etteivät sanat riitä tätä biisiä kehuessa. Kokonaisuudessaan Astronomica on kokeileva, ailahteleva, tunnelmallinen ja omintakeinen albumi, joka ei sisällä suurta nippua erinomaisia sävellyksiä, mutta kuitenkin kiehtoo jollain käsittämättömällä tavalla. Levyä tulee kuunneltua usein ehkä jo pelkästään Blackin makean vokalisoinnin ansiosta.

Arvosana: 3½/5

Highlights:
Cydonia
New World Machine
Touch the Sun (demoversio – youtubesta ei löytynyt levyversiota)


Jos bändiä pitäisi yrittää verrata johonkin toiseen yhtyeeseen, niin voisin sanoa Crimson Gloryn olevan tummanpuhuvampi versio Queensrÿchestä, vaikkeivat nämä bändit merkittävästi toisiltaan kuulostakaan. Myös joitain yhtäläisyyksiä King Diamondiin pystyy löytämään, jos tarkkakorvaisesti CG:ta kuuntelee. Mielenkiintoinen yksityiskohta Midnightista on myös, että miehen huhuttiin pelkäävän niin paljon esiintymisiä isoille yleisöille, että hän sortui aina ottamaan rohkaisuryyppyjä suuremmille keikoille mennessään. Hän oli äärimmäisen kriittinen omaa livelaulamistaan kohtaan, eikä kestänyt painetta aina kun joutui liian suuren yleisön eteen. Klubikeikoilla Midnight oli parhaimmillaan. Miehen upeasta livelaulannasta on todisteena vaikkapa Astronomica-levyn bonus-levyllä julkaistut kolme liveraitaa Midnightin ajoilta: Painted Skies, Queen of the Masquerade ja Lost Reflection. Ehkäpä Midnightin isojen lavojen kammolla oli myös oma osansa siihen, ettei bändi koskaan noussut suureen suosioon.

Crimson Glory on myös sanoituksellisesti mielenkiintoinen tapaus. Yhtye on flirttaillut niin paholaisen kuin enkeleidenkin kanssa, kertonut kauhutarinoita ja upottanut kuulijansa epätoivoisiin ihmissuhdesyövereihin ja eksynyt jopa tajuntaa laajentaville sivupoluille. Ylipäätään Crimson Glorysta diggaaminen vaatii poikkeuksellisen musiikkimaun, eikä sellaista ole kuin harvoilla ja valituilla.

TOP 25 Crimson Glory -biisit (järjestys elää fiiliksen mukaan, mutta tässä nykytilanne):
1. Azrael
2. Lost Reflection
3. Cydonia
4. In Dark Places
5. Valhalla
6. Burning Bridges
7. Heart of Steel
8. Dragon Lady
9. Masque of the Red Death
10. Love and Dreams
11. Painted Skies
12. Touch the Sun
13. Where Dragons Rule
14. Lady of Winter
15. Angels of War
16. Lonely
17. Red Sharks
18. New World Machine
19. Queen of the Masquerade
20. Eternal World
21. Transcendence
22. Strange and Beautiful
23. Mayday
24. Starchamber
25. Deep Inside Your Heart

Ai niin, jotkut onnelliset ovat nähneet festarikeikkojaankin kesällä. Onko tämä LaTorre vain uskomaton vokalisti? Ja jätkä on ollut tuhlaamassa lahjojaan rumpalina enimmät vuotensa, ei saatana.

Red Sharks tuohon siis pystyy joku muukin livenä.

Lonely

Masque Of The Red Death

Valhalla

Tuplat; mutta että olisiko sitä uutta matskuakin joskus vihdoin tulossa??

edit: mielenkiintoinen poiminta, voihan tuo olla tottakin

Jon: Actually, many people don't know this, but "Strange And Beautiful" and "Astronomica" were originally intended to be a double album. Unfortunately, because of Midnight's erratic behavior and deteriorating health, this would not be the case. There were songs off "Strange And Beautiful" that got a bad rap, such as "The Chant", which was actually provided to us by the record company. Against better judgment, we recorded the song, and as a result, the album had a much more commercial, squeaky-clean sound and image, with none of the dark mysticism that our fans had come to expect from us. Naturally that didn't work in our favor and the album was panned very quickly. However, there are many fans out there who stand firmly by that record, and to be honest, I really enjoyed writing much of the material on there with Midnight. I think that it was the closest that he ever got to really performing the style of music that he was most familiar with, as Midnight was very much influenced by LED ZEPPELIN and PINK FLOYD. However, songs like "Star Chamber" still embodied very much of what CRIMSON GLORY was about musically and lyrically, and I think that fans who haven't given the record a thorough listening to ought to check it out. They might be pleasantly surprised. Outside of that, as this is our 25th anniversary, we deemed it appropriate to play from the first two albums that really defined us as a band, and we believe very firmly in giving our fans what they want.