Olipas mukava ylläri löytää laudalta Bonnari-ketju =) Kävin 80-luvun teininä läpi aika intensiivisen hardcore-fanitus-vaiheen bändin suhteen ja onhan se kultakauden musiikki ainiaaksi jättänyt jälkensä tuonne sydämen sopukoihin. Vieläkin silloin tällöin tulee luukutettua levyjä hymy huulilla.
Varoituksen sana! Suht kattavaa historiikkia ensin näin sunnuntai-iltapäivän ratoksi… Ensimmäinen kuunneltu kappale:
Runaway radiossa syksyllä 1985. Päiväkirjasta löytyisi tarkka päivämääräkin, mutta en sitä lähde tähän hätään kaivelemaan, heh. Tuli kappale otettua nauhalle (siis c-kasetille) koska paras kaveri oli hehkuttanut biisiä ja halunnut saada sen jo hyvän aikaa itse äänitetyksi. Kaveri oli ikionnellinen mutta itse kyllästyin biisiin totaalisesti seuraavan kuukauden aikana kun sitä jouduin hänen toimesta kuuntelemaan parikymmentä kertaa putkeen aina hänen vieraillessaan luonani…!
Tammikuussa 1986 käytiin Jyväskylän levykaupassa, Kaupparissa, kuuntelemassa bändin siihen aikaan tuorein tuotos,
7800 degrees Fahrenheit. Kuultuna levyltä oli tässä vaiheessa
The Hardest Part of the Night, joka myös bongattiin radiosta ennen vuoden vaihdetta, tykättiin varsin paljon. Noh, Fahrenheitin A-puoli iski niin lujaa teiniangstia potevaan meikäläiseen, että kävin parin viikon kuluttua ostamassa levyn kasettimuodossa. Päväkirjaan pohdin että josko pystyisin äänittämään B-puolen uusiksi radiomatskulla, kun en pahemmin aluksi siitä perustanut. Huh, onneksi huomasin, että se ei käynyt päinsä!
Opin tykkäämään koko levystä kun sitä varsin ahkeraan soittelin sen puoli vuotta kunnes…
Slippery When Wet ilmestyi syksyllä 1986. Samoihin aikoihin saatiin kotiin satelliittiikanavat näkyviin ja Music Box/Sky Channel-akseli avasi mulle portit musiikkivideoiden ihmeelliseen maailmaan.
You Give Love a Bad Name oli ekoja musavideoita, joihin jäin totaalisen koukkuun ja siitähän se varsinainen fanitus sitten ennen kaikkea Jonin myötä alkoi… 'Slipperyä' en kuitenkaan koskaan ostanut vaan äänitin kaverilta, ja niitä kopioitahan joutui sitten parin seuraavan vuoden aikana äänittämään useampiakin, koska nauha kului armotta siinä soittorumbassa…!
Uutta pitkäsoittoa odoteltiin tottakai vesi kielellä ja kaksi vuotta myöhemmin, tarkalleen ottaen syyskuun 21. päivä 1988 muistaakseni,
New Jersey ilmestyi kauppoihin. OSTIN sen, ihan vinyylinä jopa, ja muistan sen ihanan kutinan vatsanpohjassa kun kävelin bussipysäkiltä kotiin levy sylissäni, palaen halusta istahtaa olohuoneen nojatuoliin kuulokkeet korvilla ja pistää levyn pyörimään ihkaensimmäistä kertaa…
Bad Medicine oli tietenkin ekana sinkkujulkaisuna jo kuultu radiosta ja nähty videona, mutta koko levyn kuuleminen oli kuitenkin elämys, eikä se paljon paremmin olisi voinut alkaa kuin
Lay Your Hands on Me-biisin vaihvikaa kasvavalla rumpuintrolla.
New Jersey on kaikinpuolin itselleni yhä tänä päivänä se läheisin BJ-levy. Fanitus loppui vuoteen 1990 enkä sen koommin hankkinut bändin musiikkia, kuulin kappaleita ainoastaan MTV:ltä 90-luvun loppupuolelle saakka. En ylipäänsäkään omistanut CD-soitinta ennen kuin vuonna 2000, jolloin rupesin uudestaan kymmenen vuoden tauon jälkeen aktiivisesti harrastamaan musiikinkuuntelua, ja joskus 2002, koettuani jonkinlaisen BJ renessanssin internetin myötä, hankinkin sitten bändin siihenastisen tuotannon CD-muodossa. Eritoten
Keep The Faith ja
These Days tulivat vihdoin tutuiksi ja näistä
These Days on kivunnut ihan sinne
New Jerseyn rinnalle, ellei jollain tasolla musiikillisesti ohikin, mutta vanhojen, kultaisten teiniaikojen kunniaksi ja levyn legendaarisuuden huomioonottaen valitsin kuitenkin NJ:n omaksi suosikkilevykseni. Niin kasaria ja kuitenkin niin ajatonta!
Born to Be My Babyn kitarasoolo on yksi omia henk.koht suosikkejani kautta aikojen, sulautuu kappaleeseen niin saumattomasti.
Living in Sin on ihanan mahtipontinen kipale mainioine sanoituksineen.
Blood on Bloodia eeppisempää kipaletta bändin tuotannossa edustaa ehkä vain
Dry County…ja edellämainittu on vallan mainio livebiisi.
Homebound Train on Love for Salen ohella ehkä se selvin "mikä ei kuulu joukkoon"-kappale levyllä, sen verran tiukkaa tykitystä, mutta vanhemmiten olen tykästynyt siihen todella paljon; biisi, johon jokaisen bändiä väheksyvän sietäisi tutustua… Richien kitarointi on mannaa ja Jonin ylärekisteri muuten toimi! Aidosti sydämeen käypä
Wild Is the Wind on hardcore-fanien ikisuosikki ja syystä, ja silloin 1988 jopa kaverini tykkäsi tästä kappaleesta, vaikka oli jo hyvän aikaa kuunnellut lähinnä progempaa rockia.
Love for Sale levyn lopetusbiisinä jakaa mielipiteitä, mutta itse olen aina tykännyt sen hyväntahtoisesta, rennosta ja veljellisestä jammailumeiningistä ja pidän sitä varsin nerokkaana lopetuksena näinkin mahtipontiselle levylle. Se oli se humoristinen piste i:n päälle levylle, josta ei huonoa kappaletta löydy vaikka suurennuslasilla etsisi.
Paljon jäi vielä sanomatta, mutta jos tämä ketju saa tuulta purjeisiin niin saatan tulla avautumaan Jovista lisää. Tarinaa kyllä riittää!
Paha rankata yksi levy Bon Jovilta yli muiden, mutta yksi jos pitää mainita, valitsen "slippery when wet":in. 
Nyt odotellaan että josko O2-residenssinsä aikana Lontoossa (täys tusina konsertteja!) esittävät kokonaisia levyjä kuten lupasivat myös tehdä tällä kiertueella...
