Pistetääs vähän historiikkia Ozzyn edesottamuksista, kun kerran menin langan aloittamaan miehen nimissä.
Ozzy vaikutti Black Sabbathin alkuperäisenä laulajana ennen kuin sai kenkää poppoosta vuonna 1979. Tämän jälkeen herran uran voidaan sanoa pelastaneen Black Sabbathin managerina toimineen Don Ardenin tytär Sharon (sittemmin Osbourne), joka sai rappion rajamailla heiluneen Ozzyn ryhdistäytymään sen verran, että alkoi kasaamaan uutta bändiä ympärilleen. Tarkoituksena oli luoda yhtye nimeltä Blizzard Of Ozz. Dana Strummin (jep, sen Slaughter-hemmon) ehdotuksesta Ozzyn syynättäväksi saapui muuan nuori (alkuperäisessä) Quiet Riotissa vaikuttanut kitaristi nimeltä
Randy Rhoads, jonka humalainen Ozzy palkkasi legendan mukaan ennen kuin mies edes ehti soittaa mitään - Randy vasta viritteli kitaraansa mutta jo se vakuutti Ozzyn miehen pätevyydestä hommaan. Randyn lisäksi alkuperäiseen Blizzardiin valikoituivat Uriah Heepissäkin vaikuttanut rumpali
Lee Kerslake ja mm. Rainbowssa soittanut
Bob Daisley. Tämä nelikko nauhoitti kaksi Ozzyn ekaa soololevyä
Blizzard Of Ozzin (1980) &
Diary Of A Madmanin (1981), vaikka jälkimmäisen kansiin ja kuviin ovat päätyneet Rudy Sarzo & Tommy Aldridge. Oikeasti tuolla levyllä siis soittaa tuo ekaksi mainittu rytmiryhmä Kerslake/Daisley, jonka riidat Sauronin kanssa alkoivat siitä hetkestä kun Blizzard Of Ozz bändinimi lipsui Ozzy Osbournen soolobändiksi jo ennen ekan levyn julkaisua (
toim. huom. kaksikon riitaannuttua Ozzyn managementin kanssa alkoi ikuisesti kestävä ja siis edelleen jatkuva ja lapsellisia piirteitä saanut taistelu rahasta, jonka seurauksena vuonna 2002 julkaistuilla BOO & DOAM -levyillä bassot ja rummut on soitettu Trujillon ja Bordinin toimesta uusiksi, jotta näiden painosten myynnistä ei tarvitsisi maksaa alkuperäisellle kaksikolle korvauksia. Sanomattakin selvää kyseiset versiot ovat aivan suolesta - etsikää haltuunne siis joko alkuperäiset tai vuonna 1995 uudelleenjulkaistut versiot levyistä).
Randy Rhoadsin kuoltua lento-onnettomuudessa 19.3.1982 kesken kiertueen joutui Ozzy odottamattomaan tilanteeseen, mistä löytää korvaaja moiselle uudelle tähtikitaristille ja ennen kaikkea loistavalle biisinikkarille? Pestiin olivat ehdolla mm. Gary Moore ja Michael Schenker, jotka eivät kuitenkaan erinäisistä syistä hommaan päätyneet. Loppukiertueella soittivat Bernie Torme (vain parilla keikalla) ja
Brad Gillis, jonka kanssa nauhoitettiin
Speak Of The Devil -livelevy, jonka nauhoittamisesta oli sovittu Rhoadsin kanssa jo ennen miehen ennenaikaista poistumista takavasemmalle. Levy, joka koostui pelkästään Black Sabbathin biiseistä ei ollut Rhoadsin mieleen, mutta levyllä mies olisi saanut kuitattua sopimusvelvoitteensa ja sen jälkeen olisi ollut mahdollista jättää ura Ozzyn kitaristina ja keskittyä klassisen kitaran opintoihin. Toisin kävi...
Brad Gillis ei jatkanut bändissä kiertuetta pidempään vaan palasi oman bändinsä Nightranger riveihin kiertueen loputtua ja jälleen kerran Ozzy oli ilman kitaristia. Tällä kertaa valinta osui
Jake E. Lee nimiseen heppuun joka oli soittanut aikaisemmin mm. RATT ja Rough Cutt nimisissä bändeissä. Jaken kanssa Ozzy pullautti ulos kaksi levyä,
Bark At The Moonin (1983) ja
The Ultimate Sinin (1986), joista ensimmäisen nimikkobiisi kuuluu edelleen settilistan vakiovetoihin. Ozzyn drag queen -aikakauden TUS on jälleen kerran esimerkkitapaus Sauronin tavasta riitaantua Ozzyn muusikoiden kanssa: levyllä bassoa soitti Phil Soussan, joka sattui kynäilemään albumin suurimman hitin
Shot In The Darkin. Kuinka ollakaan, taas raha aiheutti ongelmia. Lopputulos: levystä ei ole otettu painoksia vuoden 1995 uusintapainosten jälkeen, josta syystä se alkaa pikku hiljaa olla jonkinlainen keräilykappale CD-versiona. Riidan naurettavuudesta kertoo sekin paljon, että vuonna 1997 julkaistun kokoelman
The Ozzman Cometh ensipainokselta löytyy kyseinen SITD. Kun paha nosti päätään, poistettiin biisi kokoelman seuraavilta painoksilta. Että silleen.
Jaken saatua kenkää bändistä tilalle löytyi nuori lupaus nimeltä
Zakk Wylde, joka onnistui vakiinnuttamaan asemansa Ozzyn ja Sauronin kirjoissa vuosikausiksi. Vuonna 1987 julkaistiin livelevy
Tribute, joka koostui livenauhoituksista kolmelta eri keikalta vuosilta 1980 ja 1981. Kyseessä oli siis julkaisu Randy Rhoadsin muistoksi. Zakkin eka levy oli
No Rest For The Wicked, joka oli tasainen tuotos muttei räjäyttänyt pankkia. Isomman pamauksen sai aikaiseksi vuonna 1991 julkaistu
No More Tears, joka kasvoi grungen noususta huolimatta isoksi myyntihitiksi perinteisenä hevilevynä (TUS, NRFTW & NMT -levyillä soitti rumpuja myöhemmin myös Mötley Crüessa kannuttanut
Randy Castillo, joka kuoli syöpään vuonna 2002). 1990-luvun alkupuolen menestyksen jälkimainingeissa Zakk perusti oman bändin
Pride & Gloryn Ozzyn kuluttaessa tienaamiaan miljoonia ja harkitessaan eläköitymistä. Pride & Glory julkaisi omaa nimeään kantavan albumin vuonna 1994, jonka johdosta ilmeisesti sukset menivät jonkin verran ristiin Ozzyn leirin kanssa, koska vuonna 1995 julkaistulla
Ozzmosis-levyllä piti kitaraa soittaman muuan
Steve Vain, jonka edesottamuksia ei kuitenkaan nähty yhtä biisikrediittiä enempää. Zakk siis soittaa levyllä, mutta kiertuekitaristini hääri Jane's Addiction bändistä tunnettu
Joe Holmes, joka muuten sattui ottamaan junnuna Randy Rhoadsilta kitaratunteja. Ozzmosis toimii paikoittain mutta kärsii pahasti siitä, että biisejä ovat kynäilleet palkatut säveltäjät. Ei siis voida puhua "bändilevystä" kuten ei seuraavankaan levyn kohdalla.
Zakk perusti edelleen pystyssä olevan
Black Label Societynsa 1990-luvun loppupuolella eikä sen olemassaololle tuntunut olevan vastustusta Ozzyn leirissä, kenties koska Ozzyn levyjulkaisutahti oli melko hidasta 1990 ja 2000-luvuilla.
Down To Earth (2001) ja
Black Rain (2007) sisältävät molemmat muutamia ihan ok-vetoja, mutta eivät kokonaisuuksina vedä vertoja Ozzyn 80-luvun tuotannolle tai
No More Tearsille.
Viime vuoteen asti Zakk sai häärätä rauhassa omien projektiensa parissa, mutta jostakin syystä kitaristin paikka meni jälleen kerran hakuun. Tällöin paikka aukesi kenties hieman yllättäenkin
Firewindin kantavalle voimalle kreikkalaiselle
Gus G.lle, joka korvasi Zakkin Ozzyn kiertuekitaristina ja kirjoittaa/nauhoittaa tällä hetkellä uusia biisejä Ozzyn tänä vuonna (?) julkaistavalle uudelle levylle. Levyn työstönimi on ollut Soul Sucka, josta Ozzy on kuitenkin luopumassa
suuren yleisön nihkeän vastaanoton takia - ja syystä. Black Rain sisälsi pitkästä aikaa isomman sävellyspanoksen Zakkin puolelta mutta jostakin syystä homma ei toiminut läheskään niin hyvin kuin olin toivonut. Kenties ei Ozzynkaan mielestä, koska otti Gusin bändiinsä. Odottelen tätä uutta levyä mielenkiinnolla, toivottavasti Gus saa pitkästä aikaa uutta potkua Ozzyn parissakymmenessä vuodessa väljähtäneeseen keitokseen. Saas nähdä kuinka käy.