Rautaneito.com

Hahaa, be aware kaikki powerin kammoksujat! Kaikkien topicien äiti on tässä!

Alku sekoilujen jälkeen jos kokeilis jotain älyllistäkin tekstiä saada aikaiseksi. Eli kun tässäkin iki-ihanassa genressä tuppaa olemaan kaiken näköisiä pienempiä bändejä mistä voisi aina parin viestin verran keskustelua irrota, mutta ei viitsi sitä varten omaa topicia pystyttää. Niin tässäpä sitten asiaan sopiva yleistopic.

Ja aloitetaan nyt vaikka Vision Divinella, eli uutta levy olisi kesällä tulossa ja metal archivesin mukaan biisi lista näyttäisi seuraavalta.

1. My Angel Died
2. The 25th Hour
3. Out Of A Distant Night (Voices)
4. Alpha & Omega
5. Eyes Of A Child
6. The Daemon You Hide
7. Essence Of Time
8. Perfect Suicide
9. Heaven Calling

edit: tsorln pyynnöstä "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa"

Semmottisen kysymyksen voisin alkuun heittää, joka on paljolti mietityttänyt: miten on power-fanit, pidättekö yleisesti enemmän nopeista (ja ehkä jopa tilulilu-kappaleista) vai keskitempoisemmista, melkein hardrockia muistuttavista kappaleista? Pitkän linjan powermiehenä olen alkanut mennä sellaseen kriisiin, että lähes tulkoon vain keskitempoinen matsku uppoaa. Usein tuntuu, että nopeisiin kappaleisiin tungetaan turhaa tiluttelua ja muuta itsetarkoituksellista. Toki, onhan niitä nopeita kappaleita, joissa on sitä munaa (Kamelotin Forever, When the Lights Are Down; Helloweenin Where the Rain Grows (helmi kappale, tiluttelukin jää todella hienostuneelle tasolle ja riffi on mehevä) ja Push), mutta yleensä alkaa tuntua että tiluttelu on aivan spedeä puuhaa.

Nyt alkaa hukkua jo viestin punainen lanka kun väsyttää niin saatanasti, mutta yrittäkäähän vielä auttaa kriisissä olevaa miestä löytämään ROUHEATA MUNAKASTA NOPEAA power metallia. Jotain ehkä vähemmän tunnetumpaa, sillä tunnetut bändit jotakuinkin on läpi käyty. Alkaa keskitempoinen hard rock poweri jo viedä syämmeni täysin. Ehkä voisin ostaa suosittelemianne levyjä samalla kun käteen tarttuu Bryan Adamsin kokoelma.

Noniin, nyt päästiin sitten kovan aiheen äärelle. Allekirjoittanuthan on tiedetysti laudan kovin power metal-diggari.

Joo, eli ei todellakaan uppoa power metal Helloweenia lukuunottamatta. Joskus oli muka GammaRaykin lämpiämään päin mutta kylläpä tuokin alkoi omaan korvaan kuralta kuullostaa.
Ja tästähän päästään taas suurten asennevammailujen ehtymättömälle lähteelle. No, en mä varmasti ole paljon kuullut eri powerkuraa, mutta nimenomaan kuraa on 99.6% prosenttia kuulemistani ollut.

Korkealta vedetyt vokaalit uppoavat kyllä, jos ovat tyylillä toteutettuja, mutta yleensä powerkurkut ovat kuulostaneet omaan korvaan lähtökohtaisesti pahalta jos on ollut taipumusta ylänuotin etsimiseen. Ja onhan tuo Derisin Andi mulle noista Helloween-vokalisteista se kovin.

Ja mitä nyt yleisesti vielä; lohikäärmeet ja fantasiatarinat ovat OK-kunhan mun ei tarvitse kuunnella niitä missään musiikissa. [/asennevamma/yleistäminen].

Kyllä power toimii, jos homma on tyylillä toteutettu; melodiat ovat mielestäni usein se siistein juttu musiikissa ja powerissahan ne ovat juuri korostetussa osassa. Myös korkeat vokaalit menevät läpi siinä missä matalatkin, kunhan siis eivät mene naurettavuuksiin asti, toisaalta, joskus on hyvä että mennään. .. powerissa tärkeintä on minulle se rento meininki ja positiivisuus (aka happy-happy joy-joy ). Power on minulle arvostamani "traditional metal" -genren nopeasti juokseva pikkuveli, jonka adhd:tä ei koskaan parannettu.

Suosikkibändi on tietysti Helloween. Kurpitsamiehet toden totta osaavat säveltää helvetin hyviä biisejä ja toimivat livenäkin erinomaisen hienosti (äijät tapasinkin Kaapelitehtaan keikalla, hauskoja kavereita). Dragonforce on tätä toimivaa överi-osastoa, samaan sarjaan menee myös Rhapsody eli tätä nykyä Rhapsody Of Fire. Ns. "jenkkipowerista" suosikki on Iced Earth. Kotimaisista pelittää Sonata Arctica ja Nightwish, jos yökalan tähän genreen voi lukea.

Kyllä power-metalli menee siinä missä muutki musiikkilajit... Ainaki stratovarius ja dragonforce uppoaa

Stratocaster wrote:Ja tästähän päästään taas suurten asennevammailujen ehtymättömälle lähteelle.

Älä huoli, asennevammat tuppaavat paranemaan iän myötä. Toki on poikkeuksiakin, joilla kyseiset vammat vain pahenevat. Ensimmäisenä lääkkeenä tähän käyt vapun jälkeen keräämässä pulloja maastosta ja ostat niillä rahoilla lipun Kamelotin keikalle Pakkahuoneelle.

Karpaasi wrote:onhan niitä nopeita kappaleita, joissa on sitä munaa (Kamelotin Forever, When the Lights Are Down; Helloweenin Where the Rain Grows (helmi kappale, tiluttelukin jää todella hienostuneelle tasolle ja riffi on mehevä) ja Push)

Nyt alkaa hukkua jo viestin punainen lanka kun väsyttää niin saatanasti, mutta yrittäkäähän vielä auttaa kriisissä olevaa miestä löytämään ROUHEATA MUNAKASTA NOPEAA power metallia.

Nyt pitää kyllä sanoa, että en oo ihan varma että osaako tässä suositella mitään juuri haettun kaltaista, kun en itse noita sun esimerkki biisejä osaa itse niin "munakkaina" pitää (itse tungen tohon lokeroon aktit joissa joku soundit tai laulaja on vähän perus meininkiä mureampaa ), mutta kokeillaan. Eli onko seuraavat tuttuja? Angel Dust, Attacker, Cage, Eidolon, Brainstorm... ois noita enemmänkin, mutta en jaksa selailla levy hyllyä pidemmälle.

Karpaasi wrote: Nyt alkaa hukkua jo viestin punainen lanka kun väsyttää niin saatanasti, mutta yrittäkäähän vielä auttaa kriisissä olevaa miestä löytämään ROUHEATA MUNAKASTA NOPEAA power metallia. Jotain ehkä vähemmän tunnetumpaa, sillä tunnetut bändit jotakuinkin on läpi käyty. Alkaa keskitempoinen hard rock poweri jo viedä syämmeni täysin. Ehkä voisin ostaa suosittelemianne levyjä samalla kun käteen tarttuu Bryan Adamsin kokoelma.

Falconerin eka levy voi osua aika hyvin noihin spekseihin, myöhemmillä onkin jo enemmän kansantanhu/kukkaismenoa (loistavaa tavaraa silti). Blind Guardianin vanhat levyt, onko tuttuja ja jos ei niin miksei? Imaginations from the Other Side on ainakin varma nakki.

En tiedä mennäänkö jo genreaitojen yli (onko sillä väliäkään) mutta amerikkalainen Cage (Darker Than Black -levy) tai vaikkapa yhden levyn ihme Ballistic saattavat upota. Muutenkin Atlantin yli kannattaa aina katsella mikäli haluaa kuulla suurella sydämellä ja peniksellä soitettua poweria.

edit: Alan mies ehtikin jo suositella paremmin ja enemmän.

Kyllähän toi power metal korkeine vokaaleineen myös mun korvaani ihan hyvätä kuulostaa. Ei nyt mitään suosikki musaa, mutta kyllä muutamaa tämän genren bändiä tulee sillon tällöin kuunneltua, tällä hetkellä eniten Helloweenia, mutta myös Gamma Ray ja Stratovarius viihtyvät välillä soittimessa, tosin ei enää yhtä paljon kuin ennen.
Mutta power metal oli oikeastaan enimmäistä metallia, johon tutustuin kun joskus vähän pienempänä tyttönä hankin Stratovariuksen Visionsin ja Gamma Rayn Somewhere Out In Spacen.

Kiitos suosituksista Tsekkailen bändien myspaceja, mutta noista Eidolon varsinkin herätti huutavan häpeän, että Megadethin Sauna-keikasta eteenpäin on pitänyt tutustua bändiin. No, korjataan nyt virhe, mikäli kaupoista levyjä löytyy.

Blind Guardiania olen tosiaan tuon Imaginations from the Othersiden verran kirjastosta lainannut, hyvä levyhän kyseessä on, ja voisi tosiaan ostamista harkita, kuten myös varmaan Somewhere Far Beyondia, jota on kehuttu. Itselle tuo kukkaismeno, josta Falconerin myöhempien levyjen yhteydessä mainittiin, maistuu vähän puulta. Hankin vuosi sitten Wuthering Heightsin Far from the Maddening Crowdin ja muutamien kolahtavien kappaleiden lisäksi levy ei oikein tuntunut iskevän. Rallanlallaa ja sen suuntaan.

Mutta tosiaan, Eidolonia.

tsorl wrote:peniksellä soitettua poweria.

Löytyiskö tästä suorituksesta videota?

Ei, ei oo mun lempigenre tämä, vaikka on tämänkin genren ryhmiä tullut kuunneltua jonkin verran ja vieläkin löytyy vanhaa vinyyliä/CD:tä hyllyntäytteenä - näitä vanhempia ryhmiä: Stratovarius, Helloween, Gamma Ray, Scanner, Mania ja muitakin. Enimmäkseen kuitenkin sitä ihan ensimmäistä power metal-aaltoa 80-luvun lopulta. Gamma Ray on ylivoimainen ykkönen kuulemistani ryhmistä, mutta se onkin huomattavasti raskaampi kuin moni muu power metal-bändi - laskenkin GR:n enemmänkin heavy metal-ryhmäksi. Modernimpien kuulemieni bändien duurissa kulkeva lallattelu lastenlaulumelodioilla ei vaan putoa mulle, mut en mä silti koko genreä lähde tuomitsemaankaan. Geneeriset kahden pennin powermetalvokalistit vois tosin kaasuttaa. Kyllä, luen myös herra Kisken näihin, vaikka edelläkävijäbändissä lauloikin. Niin, ja sen Idols-Arin. Oli sitten symppis kaveri tai ei.

Rhapsodylle erikoismaininta siitä, että pystyvät vetämään täysin vakavalla naamalla noinkin selkeää huumoriheviä.

poolrules wrote:

Stratocaster wrote:Ja tästähän päästään taas suurten asennevammailujen ehtymättömälle lähteelle.

Älä huoli, asennevammat tuppaavat paranemaan iän myötä. Toki on poikkeuksiakin, joilla kyseiset vammat vain pahenevat. Ensimmäisenä lääkkeenä tähän käyt vapun jälkeen keräämässä pulloja maastosta ja ostat niillä rahoilla lipun Kamelotin keikalle Pakkahuoneelle.

No johan nyt on vittuilu noussut täysin uudelle asteelle kun ihan power-keikalle kehotetaan menemään ja vielä MAKSAMAAN siitä hyvästä.

Stratocaster wrote:

poolrules wrote:

Stratocaster wrote:Ja tästähän päästään taas suurten asennevammailujen ehtymättömälle lähteelle.

Älä huoli, asennevammat tuppaavat paranemaan iän myötä. Toki on poikkeuksiakin, joilla kyseiset vammat vain pahenevat. Ensimmäisenä lääkkeenä tähän käyt vapun jälkeen keräämässä pulloja maastosta ja ostat niillä rahoilla lipun Kamelotin keikalle Pakkahuoneelle.

No johan nyt on vittuilu noussut täysin uudelle asteelle kun ihan power-keikalle kehotetaan menemään ja vielä MAKSAMAAN siitä hyvästä.

Kamelotin keikalla on takuuvarmasti nättejä naisia, muuallahan niitä ei ole, tai jos on, niilläkin on housuissa joku ikävä ylläri

Kyllä täälläkin poweri toimii oikein hyvin. Itselleni ne mieluisimmat lauluäänet löytyvät power-metal genren alta, kuten Guardianin Hansi Kürsch ja Edguyn Tobias Sammet. Niinikään ed.mainitut bändit ovat parhainta poweria. Tähän lisätään vielä erinomainen Dragonforce. Viimeaikoina olen tutustunut myös tarkemmin Helloweeniin. Sanotaanko nyt, että oikein toimivaa musaa, mutta täytyy sanoa, että kuuntelukokemuksen pilaa Michael Kisken laulu, joka on sitten niin kamalaa, että huhhuh Gamma Raylta on tuo No World Order ollut kuuntelussa ja toimii sekin oikein hyvin.

Blind Guardian on minulle varmaan se power-metal bändi. Aivan loistava! Mestarillisella tavalla yhdistetty melodisuus ja agressiivisuus. Somewhere Far Beyond on maailman parhaimpia levyjä.

Onhan tässäkin genressä niitä vaisuja tapauksia: Stratovarius, Sonata Arctica, sekä Rhapsody ovat sellaisia tapauksia, joita vältän kaikin tavoin. Ei vaan säväytä millään tasolla ja laulukin on näissä enintään keskinkertaista. Ei vaan toimi ollenkaan.

^ Kiske on hyvin persoonallinen vokalisti, jonka ulosanti jättää toiset kokonaan kylmäksi, toisten taas pitäessä miestä maailman kovimpana laulajana. Itselleni äijä sijoittuu johonkin välimaastoon. Joskus dissailin kovin hrra Kiskea Deris-hehkuttelujeni lomasta, mutta Helloween-innostuksen laimennuttua olen saanut tähän vokalistiasiaankin uutta näkökantaa.

The Dark Ride oli jonkin aikaa suurin Helloween-suosikkini, mutta lopulta levyn bändille liian raskaat/omituiset kappaleet alkoivat verottaa pisteitä kokonaisuudesta. Nimenomaan se legendaarinen Keeper Of The Seven Keys pt. 2 on kokonaisuutena tykki, vaikka parhaat yksittäiset kappaleet löytyvätkin Deris-ajan levyiltä. Vuoden 1988 Helloween ei ole yltänyt 4½/5-tason levykokonaisuuksiin, mutta toisaalta eipä mikään Andi-kauden levy ole myöskään alle 3½-arvosanan ansaitseva lätty.

Parhaat Helloween-biisit Derisin ajalta:
Pleasure Drone, The King For A 1000 Years, My Life For One More Day, Where The Rain Grows, Why?, Steel Tormentor, Push, The Time Of The Oath etc..
Mutta jos timanttista kokonaisuutta haetaan, niin se on toi Keeper 2.

Jos haluat tutustua enemmän Andi Derisin laulamaan Helloweeniin, suosittelen vaikka alkuun Time Of The Oathia tai vaihtoehtoisesti Keeper Of The Seven Keys: The Legacya. Nämä ovat omaan korvaani tasaisimmat kokonaisuudet.

Stratocaster wrote:^ Kiske on hyvin persoonallinen vokalisti, jonka ulosanti jättää toiset kokonaan kylmäksi, toisten taas pitäessä miestä maailman kovimpana laulajana.

Jos lähtisin kunnolla arvioimaan Kisken ääntä, niin onhan se ihan kelvollinen, mutta vain silloin jos äijä laulaa tarpeeksi matalalta, mutta sitten kun mennään liian ylös niin sieltä tulee käsittämätöntä törkyä.

Pelkästään Keeper Of The Seven Keys P.1 kuulleena voin sanoa, että levyn arvoa laskee roimasti se, että näitä korkeita laulumelodioita on valtaosa ajasta.

^ Sun pitää kyllä tässä tapauksessa ehdottomasti kokeilla myöhempää Helloweenia. Andi Deris on siis Kisken seuraajan nimi.
Tämän hepun kanssa julkaistut studioalbumit:

Master Of The Rings 1994
Time Of The Oath 1996
Better Than Raw 1998
The Dark Ride 2000
Rabbit Don´t Come Easy 2003
Keeper Of The Seven Keys: The Legacy 2005

Oikeastaan minun mielestäni paras mahdollinen ensikosketus Deris-ajan Helloweeniin voisi tapahtua mainion High Live-albumin kautta. Kyseessä on Oath-levyn rundilta tallennettu live; löytyy niin CD:nä kuin DVD:nä. Mahtavaa tavaraa.

Helloween
Gamma Ray
Masterplan

Siinä Power Metallin kolme kovinta.

Ihmisiltä vähän mielipidettä Shaamanista, eli Andre Mätöksen entisestä nyt entisestä bändistä. Kaksi studiolevyä julkaisivat joista tosin olen onnistunut löytämään vaan 2005 tehdyn REASON-levyn. Powerin kaltaista tosin vähän synkempää mutta silti niin melodista musakkia Brasilian suunnalta. Jos levyltä mitään biisejä kannattaa yksitellen suositella, ovat suosikkini ainakin levyn päättävä Born to Be (särökohtien riffittely on mahtavaa, ja akustiset osiot niiin tunnelmallisia!) ja itse nimikkokappale. Mainio lätty kyseessä. Suosittelen.

Ja tuohon ikuiseen Kiske-Deris -kysymykseen Kiske saisi laulaa ihan vaan matalalta, tai jos laulaa korkealta, ainoa oikea vaihtoehto on esim. Edguyn Judas in the Opera -kappaleella, jossa mies kuulostaa itse asiassa oikein mainiolta! Deris on silti mies, niin studiossa kuin livenä.

Jåå, tätä topicciahan voisi käyttää vaikka yleisenä pienempien kikulibändien tietolähteenä. Vähän linkkiä sampleihin ja kotisivuille ynnä sitä rataa. Itellä taitaa olla hyllyssä muutama kymmenen sellaista bändiä, joista useimmat eivät ole kuulleetkaan. Poislukien pool, tsorl ja pari muuta.

En harrasta kovin tiukkaa rajanvetoa, joten osa bändeistä saattaa mennä aika lailla perinteisen heavyn ja hardrockin puolelle, mutta laulu siis pääosin kovaa ja korkealta. Riittää jos on edes vähän sinnepäin.

Ruotsihan se on kikulin ihmemaa nykyjään, joten aloitetaan vaikka sieltä.

CRYSTAL EYES

Porukan uusin Dead City Dreaming on ollut itsellä tehokuuntelussa, jokin tässä suht simppelissä levyssä miellyttää. Mukavan helppoa kuunneltavaa sellaiseen fiilikseen. Kohtuullisen hyvä laulaja, upottavat melodiat ja hyvät soundit. Biisimateriaali keskitason yläpuolella ja riffitkin toimivat. Alla linkki kotisivulle ja suora linkki Myspaceen, josta jytisee hyvällä laadulla samplea. Tai ei mitään samplea vaan ihan kokonaisia biisejä.

http://www.crystaleyes.net/
http://www.myspace.com/crystaleyesfromsweden

Kuunnelkaahan ensi alkuun vaikka nimikappale Dead City Dreaming ja sitten perään Into The Light. Jos ei tosta jälkimmäisestä ja sen ensimmäisestä minuutista tule hyvälle tuulelle, niin ei sitten mistään ! Toisaalta, tälläisen kammoksujat voivat saada vaikka minkälaisia refleksejä, mutta se on heidän murheensa. *tun tarttuvaa ja ihanaa musaa

Tämä oli alkua, lisää tulee tasaisin väliajoin. Be warned...

Karpaasi wrote:Ihmisiltä vähän mielipidettä Shaamanista, eli Andre Mätöksen entisestä nyt entisestä bändistä. Kaksi studiolevyä julkaisivat joista tosin olen onnistunut löytämään vaan 2005 tehdyn REASON-levyn. Powerin kaltaista tosin vähän synkempää mutta silti niin melodista musakkia Brasilian suunnalta. Jos levyltä mitään biisejä kannattaa yksitellen suositella, ovat suosikkini ainakin levyn päättävä Born to Be (särökohtien riffittely on mahtavaa, ja akustiset osiot niiin tunnelmallisia!) ja itse nimikkokappale. Mainio lätty kyseessä. Suosittelen.

Hyvä topic, sen verran paljon löytyy kuitenkin melodisen metallin bändejä, nimenomaan pieniä sellaisia ja niitä, joille nämä voisivat upota. Turha kahden viestin topiceja on alkaa perustelmaan.

Mutta joo, loistavat kaksi albumia tuo Sha(a)man kerkesi väsäämään. Ensimmäinen levy eli Ritual on ehkä hieman enemmän vielä normaaliin heavyyn nojaavaa, vaikka silläkin tietysti viljellään paljon etelä-amerikkalaisia soittimia ja rytmejä. Loistolevy, kuten myös tuo hieman kokeilevampi, ja ehkä oudompikin Reason.

Bändihän julkaisi heti ekan levyn jälkeen live-cd/dvd:n, Ritualiven. Kuulostaa jopa turhalta ratkaisulta, mutta tuon dvd:n katsomisen jälkeen ajatuksena on jotain aivan muuta. Huikaiseva esitys bändiltä vierailijoineen. Settilistaan mahtuu koko (?) Ritual-albumi, Angra-vetoa, Sammetin itseoikeutetulla vierailulla höystetty Avantasia-laina sekä Helloween-veto Derisin ja Weikien avustuksella. Lavalla vierailee myös jos jonkinsortin soittajaa, ainakin pilli piipari ja viulisti tulevat heti mieleen . Yksi kaikkien aikojen live-dvd:eistä, hullulla brassiyleisöllä varustettuna. On kuvattu samalla areenalla, missä tuore Helloween-dvd:kin kuvattiin. Eli tuo live-dvd ehdottomasti ostoon, tietysti ensimmäisen levyn kappaleista livenä saat enemmän irti jos tutustut ensin Ritual-albumiin, mutta ei tuo livekään varmasti jätä kylmäksi, siinäpähän niihin kappaleisiin sitten tutustut.

Matoshan jatkaa sooloprojektinsa kanssa, toivotaan, että siitäkin tulee jotain mielenkiintoista. Mulle kyllä ihan toimii tuo herran joko/tai-ääni ja kirjoituskynäkin on ilmeisen terävä.

^^Into the Light kuulostaa säkeistöissä aivan joltain... Suomi-viisulta. Vaikea kuvailla, jostain aivan helkkarin tuttu melodia.

Potkii muuten

Tähän sopiikin yksi uutuus-uutinen, joka tuli aivan puun takaa. Erittäin hyvä uutispimento on ollut !

Vanha suosikkini At Vance pukkaa uuden levyn markkinoille kuukauden päästä, 25.5.07. Kitaristi ja bändin sielu Olaf Lenk on työstänyt albumia uuden solistin kanssa vuoden 2006 alusta. Eli laulaja vaihtuu taas, ensin Oliver Hartmann, sitten Mats Leven ja nyt Rick Altzi. Kuka ihmeen Rick Altzi, never heard...

No, ostoonhan tuo menee kuulematta, kaikki edellisetkin löytyy ja Lenk vastaa biiseistä niin mikä ettei. Mä jo ehdin ihmetellä, kun ei päivitystä ole ollut kotisivuilla sitten edellisen Chained-levyn ilmestymisen, no nyt sitten pärähti heti kerralla pikku pommi.

No, tossa linkit At Vance kotisivulle ja Altzin Myspaceen. Onko kellään mitään hajua, mistä tämmönen ukko on reväisty ? Ruotsista tietty, mutta muuten...

http://www.at-vance.com/start07.htm
http://www.myspace.com/altzi

Ja joka ei At Vancea muuten tunne, niin haltuun hetimiten levyt:

Only Human 9+
The Evil In You 9.5
Chained 8.5

Tuolta kotisivuilta löytyy hyvät esimerkit siitä mistä on kyse, tällä hetkellä linkit näyttivät toimivan vain The Evil In You-levyn ääninäytteisiin, mutta eiköhän se riittäne.

Mitenkäs sveamaan muut bändit kuten Nocturnal Rites (uusi levy 8th Sin tulossa) ja Nostradameus (julkaisi äsken uuden levyn) on tuttuja arvon lautalaisille? Ja eikös Hammerfall sekä Dream Evil luokitella powerbändeiksi myöskin ...

^Dream Evilistä myöhemmin. Muuten menee ihan hehkutteluksi. Linkitän kumminkin kunnon power-videon, on se niin ihq. Yksi harvoja bändejä muuten, joka on julkaissut vain hyvää/erinomaista matskua kaikilla neljällä levyllään.

Uusimman levyn aloitusraita, mainio Fire! Battle! In Metal!, jolta löytyy tulta, asennetta, ritareita ja miekkoja. Koko komeus siis. On se hyvä. Erittäin onnistunut levy kokonaisuudessaan, vaikka Gus G. ja Snowy Shaw onkin korvattu uusilla miehillä.

http://www.youtube.com/watch?v=afyeI7i4LAY

Ja kun vauhtiin päästiin, niin vähän vanhempaa materiaalia, mutta jo vain yhtä hyvää. Yllä mainitun Hammerfallin lämppärinä Liseberghallenissa, kannuissa vielä Snowy ja kitarassa Gus. Cheesy, but so tasty. Tästähän tässä genressä on kyse.

http://www.youtube.com/watch?v=afyeI7i4LAY

Poolhan se sattana aukaisi oikein Pandoran Boxin, kun päästi meikän vauhtiin Nooh, kaikenlaista raskasta rokkia kuuluu päivittäisannokseen, mutta tämä genre ja uusien tuttavuuksien bongailu pitää meikän aktiivisena. Melody Maniac kuittaa ja poistuu.

Tässä kun nyt ollaan André Matoksesta puhuttu, niin otetaan se toinenkin Angran laulaja, Edu Falaschi, tapetille. Mieheltähän on tullut soololätty ALMAH ulos, ja en ole nähnyt täällä juuri puhetta kyseisestä levystä. Edun lisäksi mukana ovat omat virtuoosimme Lauri Porra basson varressa ja Emppu Vuorinen kitaraa soittamassa, ja Kamelotin Casey Grillo hoitaa kannuttelut.

Jonkun verran on tullut soiteltua noin kolmen viikon aikana levyä, ja vaikka kovasti Edu kehui, että Almah on synkkä levy, on se minusta melko kaukana siitä. Tämähän ei meinaa power-miehelle mitään (innostuu vain), sillä itse ainakin pidän ehkä jopa rauhallisesta meiningistä levyllä. Levy jakautuu jotakuinkin niin, että ensimmäiset 6 kappaletta (poislukien väliin eksynyt balladi) ovat rokkaavia paloja, ja loppulevy onkin rauhallisempaa linjastoa. Tiluttelua ei erityisemmin ole (enemmänkin jätetty bonus-raidoille) ja tempo on muutenkin rauhallinen.

Angramaisesti mukana on myös eksoottisempia soundeja, ja ainakin omaan korvaani hyvin moni kappale tuntuu hyödyntävän Angran Temple of Shadowsin parhaaksi puoleksi noussutta latinotyylittelyä. Soittotaitoista porukkaahan Edu on ympärilleen kasannut, ja kyllähän Emppukin pääsee vähän enemmän näyttämään kynsiään kuin Nightwishissa

Suosittelen levyä Angrasta diggaaville, jotka eivät välttämättä pelästy rauhallisempaa tempoa ja lopun balladitulvaa. Tunnelmallinen kesälevy.

Valitettavasti en löytänyt sampleja, mutta kotisivu kuitenkin
http://www.edufalaschi.com.br/index-en.html