Rautaneito.com

Kun tänne nyt pari progebändeihin liittyvää topicia on jo tullut, niin voisi perustaa laajemman topicin koko "genrelle". Ei viitsisi jokaiselle progebändille tehdä erikseen topicia; niitä kun on sen verran paljon.

En tiedä onko tämän topicin otsikko tai aihepiiri sitten vähän liian laaja-alainen, kun proge nimikkeen alle saattaa mennä varsin brutaali metalli kuten myös sitten toisaalta 60 - ja 70 - luvun "hippi"rock.

On kuitenkin tiettyjä bändejä, jotka yleisesti mielletään progeksi. Mulle mieluisia progebändejä ovat esim. Dream Theater, Jethro Tull, Rush ( onko tämä nyt sitten progea ), Fates Warning, Yes ja Cynic. Tuossakin kaikki hieman erityylisiä bändejä.

Tänne siis kaikki prokebändeihin liittyvä lätinä, uutiset ynnä muu. Omalla kohalla progen kuuntelu alko tossa pari vuotta sitten kaverin innostamana.

Opeth:an on vähän rankemman asteen proge bändi, ja varsin hyvä sellainen. On kyllä aika erikoinen idea yhdistää sellanen Damnation:in tyylinen hempeily ja ilkeät murinat samaan kappaleeseen. Hyvänä esimerkkinä on Deliverance levyllä esiintyvä kappale Master's Apprentices. kappale alkaa raskailla kitaroilla ja samaan gategoriaan sopivilla soittimilla murisevan Åkerfeldt:in kerä, mutta kohdassa 05:15 NAPS. Akustiset kitarat aloittavat rauhalliset soittonsa ja vokaalit muuttavat ääri-örinästä rauhalliseen laulantaan. Tämä meno jatkuu kohtaan 07:46, kunnes Akustiset lentävät nurkkaan ja Mikael murahtaa ilkeään sävyyn ennen kun rankempi meno taas jatkuu.
On tämäkin erikoinen bändi kyllä kaikenkaikkiaan, mutta eroavaisuus näkyy ja siitä nämä kaverit ovat kyllä hyötyneet musiikin saralla.

Mikael Åkerfeld - "Metallimaailmassa oli aukko, jonka täytimme- ja täytämme yhä. Yksikään bändi ei kuullosta vieläkään samalta kuin me. Joskus se tuntuu aika kammottavalta."

Itse en alan harrastaja ole, mutta tuskin kukaan progeen enemmän perehtynyt pitää edes Dream Theateria progena, saatika sitten Opethia tahi Cyniciä tms. bändejä.

Dr.Vomit wrote:Itse en alan harrastaja ole, mutta tuskin kukaan progeen enemmän perehtynyt pitää edes Dream Theateria progena, saatika sitten Opethia tahi Cyniciä tms. bändejä.

Alan harrastaja ilmoittautuu. En lähtisi noita moderneja metallipohjalta aloittaneita bändejä proge-nimikkeen alle laittamaan, vaikka heillä selkeästi vaikutteet vahvoja ovatkin. Enemmän nuo on jotain progressiivisen metallin yhtyeitä. Kyllä se progressiivinen rock on edelleenkin sitä 60-luvun lopulta noin vuoteen 1973 kultakauttaan elänyttä kamaa. King Crimson, Yes, Focus, Genesis, Gentle Giant.. onhan noita vaikka kuinka paljon. Toki jo silloinkin ajoittain homma meni silloisten hevibändien kanssa ristiin. King Crimson ja Gentle Giant oli välillä hyvinkin raskasta, ja sitten vastapainoksi Uriah Heep ja Deep Purple väänsivät pitkiä ja normaalibiisejään monimutkaisempia biisejä.

Miksi muuten vuosi 1973? Siksi, että sen jälkeen suurin osa sen ajan progebändeistä alkoi mennä hallituista jutuista sisäänpäinkääntyneen perseilyn puolelle (hyvästä esimerkistä käyköön vaikkapa Yes. Siinä missä vielä The Yes Album ja Close To The Edge oli täynnä toimivaa ja loogisesti etenevää kamaa, niin samaa ei voi enää todellakaan sanoa vaikkapa Tales From Topographic Oceansista ja Relayerista, jotka on paikoitellen pelkkiä riffinippuja ja elvistelyä).

^ Puhumattakaan Yesin kamalasta 80-luvun kurasonnasta.
Ja kyllähän tuo Sirin väite on totta. Että varsinaisesti PROGEKSI voidaan kutsua lähinnä tuon aikakauden musiikkia. Ehkä joku laajempi yleisnimitys voisi olla progressiivinen musiikki tms.

Dream Theaterilla on mennyt useat kerrat yli myös tän biisinteon kanssa. Sinänsä vähän ristiriitainen bändi, että löytyy loistavia biisejä ja sitten niitä 10 minutin tiluja.

Cynicia nyt en oikein osaa muuhun kastiin pistää kuin proge metalliin. Kuitenkin aika lähellä death metallia, mutta kuitenkin aika kaukana siitä.

Ja Dream Theaterin progeushan on varsin yleinen kinastelun aihe. Kuitenkin esimerkiksi progarchives.com on sen listoihinsa ottanut ( tosin sekin on juuri proge METALLIN puolella ).

King Crimson mainittiinkin jo, meikäläisen kirjoissa kovin progebändi koskaan. Todella harmillista sinänsä, että tämäkään bändi ei tee poikkeusta 80-luvun tuotannon suhteen. Ei huonoa, mutta häviää kevyesti muulle tuotannolle.

Itsekin kyllä ilmottaudun tähän ryhmään, joka ei pidä näitä progressiivisvaikutteisia metallibändejä progena ollenkaan ja melko hyvä määritelmä on myös se, että joku Opeth on kyllä henk.koht sata kertaa progressiivisempi kuin vaikkapa DT ja sen lajikumppanit. Ymmärtänette mitä tarkoitan. Proge=progressiivinen rock, ainakin minun kirjoissani.

Ainoa kosketus progressiiviseen musiikkiin on tapahtunut Queensrychen kautta, joka tietääkseni on progressiivista metallia.

Ainiin, onhan Pink Floydia joskus kuunnellut, onkohan sekään progea? Jotain psykedeelistä rokkia tms.




Perhana mä tiedän kaiken...

Jukka wrote:Itsekin kyllä ilmottaudun tähän ryhmään, joka ei pidä näitä progressiivisvaikutteisia metallibändejä progena ollenkaan ja melko hyvä määritelmä on myös se, että joku Opeth on kyllä henk.koht sata kertaa progressiivisempi kuin vaikkapa DT ja sen lajikumppanit. Ymmärtänette mitä tarkoitan. Proge=progressiivinen rock, ainakin minun kirjoissani.

Voivodia ei pidä unohtaa, kun progevaikutteisista metallibändeistä puhutaan. Kyykyttää muuten jonkin Opethin about 666-0.

Ai niin, Sir™-sedän absoluuttinen totuus #1 kaikille niille, jotka mahdollisesti tämän topicin innoittamana lähtevät kokeilunhaluisina hankkimaan 70-luvun progea itselleen: Emerson, Lake & Palmeria kannattaa välttää - ainakin aluksi. Tämän orkesterin tuotannossa suorastaan kiteytyy se sisäänpäinkääntynyt perseily.

Sir wrote: Miksi muuten vuosi 1973? Siksi, että sen jälkeen suurin osa sen ajan progebändeistä alkoi mennä hallituista jutuista sisäänpäinkääntyneen perseilyn puolelle (hyvästä esimerkistä käyköön vaikkapa Yes. Siinä missä vielä The Yes Album ja Close To The Edge oli täynnä toimivaa ja loogisesti etenevää kamaa, niin samaa ei voi enää todellakaan sanoa vaikkapa Tales From Topographic Oceansista ja Relayerista, jotka on paikoitellen pelkkiä riffinippuja ja elvistelyä).

Tjaah enpä ole samaa mieltä; itselleni ainakin hyvin uppoavat ne 70-luvun levyt vielä, mutta juuri se mainittu kahdeksankymmentäluku oli hirveää aikaa. Yes:kin päätyi Yhdysvalloissa ykköseksi aivan umpipaskalla poppibiisillä. Toisaalta kokoonpano oli myös hieman muuttunut; Howe ei ollut enää kuvioissa, vaan soitti omaa poppiaan asiassa ja gtr:ssä. Toisaalta tämä "muutosvaihe" oli tärkeää Yesille bändin selviytymisen kannalta. Nimittäin esimerkiksi uusin Yes-levy on taas varsin kelpoa musiikkia. Vähän tällästä "takasin juurille"-menoa. Ja tuo (2004) Songs From Tsongas osoittaa, että bändi on edelleen hyvässä livekunnossa.

Edit. ^ Atheistia unohtamatta, mitä proge/ progevaikutteisiin metallibändeihin tulee.

^Kyllä täälläkin toimii Yesin tuotanto toimii suurimmaksi osaksi aina sinne vuoden 1980 Drama-albumiin asti, mutta omasta mielestäni bändi oli parhaimmillaan aikaisemmissa vaiheissaan, ja tasavahvoihin albumikokonaisuuksiin ukot ei enää 70-luvun loppupuolelle tultaessa kyenneet. Osasta biisejä alkoi vain tulla kikkailua kikkailun vuoksi ilman mitään logiikkaa.

Progea tulee ehkä eniten kuunneltua tällä hetkellä ja juuri tuo 70-luvun progressiivinen rock on lähimpänä sydäntä. Suosikkeihini kuuluvat bändit kuten Rush, Camel, Jethro Tull ja tietenkin se kaikkein rakkain itselleni eli King Crimson jota voisi pitää koko genren isänä.
King Crimsonin tuotannosta toimii suurin osa ja bändin parhaimmistosta voisi mainita levyt kuten Red, Discipline ja legendaarinen debyytti In The Court Of The Crimson King.

Sir wrote:

Jukka wrote:Itsekin kyllä ilmottaudun tähän ryhmään, joka ei pidä näitä progressiivisvaikutteisia metallibändejä progena ollenkaan ja melko hyvä määritelmä on myös se, että joku Opeth on kyllä henk.koht sata kertaa progressiivisempi kuin vaikkapa DT ja sen lajikumppanit. Ymmärtänette mitä tarkoitan. Proge=progressiivinen rock, ainakin minun kirjoissani.

Voivodia ei pidä unohtaa, kun progevaikutteisista metallibändeistä puhutaan. Kyykyttää muuten jonkin Opethin about 666-0.

Voivod onkin itsestäänselvyys . Parhaimpana esimerkkinä ehkä Nothingface.

Odottelen milloin käyttäjä KARVA havahtuu progepössyistään Villähde Proge Unionista

Siinä on teille progeasiantuntija, tai ainakin suurkuluttaja. Siinä menee Yes, King Crimson, Camel, Genesis, Jethro Tull ja 70-luvun italoproget (The new Trolls tai joku + muut) muutamia mainitakseni. Niistä joudun kärsimään, viimeksi King Diamondin keikkamatkalla Tampereelle.

Ei siinä, mielummin tätä kuuntelee kuin vaikka yliväsynyttä Dream Theateria.

....

^Wikipediasta löytyy taas jotain sepustuksia. Tiedä sitten irtoaako noista mitään uutta.

Progerssiivinen metalli
Progressiivinen rock aka "Proge"

Hyvin marginaalisesti kuuntelen kyseistä genreä. 70-luvun brittiprogerock on itselle lähes kirosana.
Mutta joo, metallin puolelta parhaiten iskee tietenkin Queensryche. Viikon verran ollut Warning tehokuuntelussa ja joka kerta iskee vain paremmin, imo Mindcrimea parempi levy. Cynic on myös ihan jees, ehkä kuitenkin liian kikkailunäpäräilyä tälläiselle tavalliselle tallaajalle, levyn ykköshetki on instrumentaali Textures, aivan mahtava.
Fates Warningilta olen tutustunut kahteen levyyn, Spectre Withiniin ja Awaken the Guardianiin, joista jälkimmäinen on kenties parasta mitä olen progemetallin saralla kuullut. Täydellinen levy, uskallan väittää.

Jethro Tullin "huiluproge" on vanhemmasta materiaalista ainoa mistä pidän edes jonkin verran. Aqualung etc. toimii aina.
Rushkin menee, tosin pienissä määrissä silloin tällöin. 2112:n Temples of Syrinx on tajuttoman kova.

Sir wrote:Emerson, Lake & Palmeria kannattaa välttää - ainakin aluksi. Tämän orkesterin tuotannossa suorastaan kiteytyy se sisäänpäinkääntynyt perseily.

Täällä tulee kuunneltua lähinnä 70-luvun progea, nämä uudemmat ei vaan iske yhtään; DT, Opeth, Tool yms. Porcupine Treekin oli kovan tuskan takana löytää edes jotain kiinnostavaa vaikka bändi jonkun sortin hehkutuksen kohteena tuntuukin olevan (?). Näiltä uusilta bändeiltä puuttuu täysin se sielu mitä 70-luvun progessa oli ja erityisesti juuri vanhojen levyjen soundit ja tuotanto kolahtavat kovaa. Italiasta tuli 70-luvulla niin kovia levyjä ettei edes Genesikset ja Yesit oo soinut enää niin tehosoitossa verrattuna Banco del mutuo soccorsoon, Premiata froneria marconiin, Museo rosenbachiin ja moneen muuhun. Ja tietysti tässä voisi kehua muutamaa kotimaistakin: Haikara ja Finnforest. Wigwamin ollessa vaan ok...

Olen aina ihmetellyt miten jotkut ihmiset lukevat CMX:n tai Absoluuttisen Nollapisteen yms yhtyeet progeksi. Tekeekö ns. "tekotaiteellisuus" musiikista progea: EI. CMX:n biiseistä en nyt hirveästi ole löytänyt mitään yllättävää tai odottamatonta. Eikö se ole progen "päätavoite"? Genreily nyt ei yleisellä tasolla ole mukavaa, mutta huvittaa kuinka nykyään lähes kaikki luetaan herkeämättä progeen.

Kyllä absoluuttisen uusin "kevyt" progea on ja itseasiassa ihan hyvä. Nerokkaat sanoitukset ainakin Liimatalla... Ja onhan cmx:llä dinosaurus stereophonicus tupla mut se taas oli kyllä täyttä diibadaabaa. Ehkä progelointi tulee kun näillä bändeillä on keskimääräistä älykkäämmät sanoitukset ja biiseissä joitain sovitusratkaisuja mitä tavanomainen suomirock kuulijakunta ei älyä...

Ite kuuntelen progen puolelta kotimaista Kingston Wallia joka toimii kun häkä. Kyl myös joitain Steve Vain biisejä voi pitää aika progena. Myös Queensrychea olen kuullut yksittäisiä biisejä ja ne kolahtavat.

KARVA wrote:

Sir wrote:Emerson, Lake & Palmeria kannattaa välttää - ainakin aluksi. Tämän orkesterin tuotannossa suorastaan kiteytyy se sisäänpäinkääntynyt perseily.

Joojoo. Ei hämmästellä siellä. Se on mun mielipiteeni ELP:stä. On toki hetkensä niilläkin, mutta kun ei nappaa, niin ei. Samalla tavalla, kuin sanonta "paskakin hevi on parasta" on silkkaa scheissea, niin ei kaikki progekaan ole hyvää, ja tuollainen urkuprogeilu ei ehkä sitä meikäläisen ominta aluetta ole. Jotenkin niitä kitaroita kaipailisi mukaan paljon enemmän. Outoa sikäli, että kuitenkin ELP:n "esiaste" The Nice kuullostaa meikäläisen korvaan hyvältä, vaikka onkin juuri tuota "urkuprogea".

Premiata Forneria Marconi oli muuten erinomainen pumppu. Harvemmat sen vain taitaa tuntea. Ei mullakaan ole kuin yksi levy, eli tuo Photos Of Ghosts. Ja sekin vain kopiona. Pitäis ostaa sekin vielä joskus CD-muodossa hyllyyn. Ja tietenkin muutakin italoprogea. Muitakin itselleni hieman vähemmän tunnettuja progejuttuja pitäis hankkia paljon enemmän. Greenslade oli muistaakseni varsin mielenkiintoista kamaa, kun sitä joskus vuonna miekka ja kypärä kuulin. Renaissance ja jopa Barclay James Harvest myös. Onhan noita niin swidusti noitakin bändejä joita pitäisi hankkia, vaan kun kaikkeen ei fyrkat riitä, ja netti-imuttamista ei todellakaan tueta.

Kotimaisista pitänee kehua vielä ainakin Tasavallan Presidenttiä. Bändin Lambertland on yksi suomalaisen progen parhaista kiekoista. Niin, ja sitten tietenkin (ehkä hieman enemmän sinne psykedelian puolelle menevä) Kalevala albumillaan People No Names on silkkaa kuningaskamaa. Elonkorjuu pitänee mainita myös.

Tuolla fuusion puolella on myös hyviä juttuja. Brand X, Nova, Mahavishnu Orchestra jne.

http://www.progarchives.com/ <----- Toi mesta saa lähinnä vitutuksen aikaan. Miksi? Siksi, että joka kerta kun siellä käy kuuntelemassa jotain satunnaista bändiä niin ostoslista sen kun vain pitenee. Miks mä en tienaa jotain 30000€ kuukaudessa, niin vois hankkia enemmän kaikkea hyvää musiikkia, saatana?!

Purkkiliha wrote:Olen aina ihmetellyt miten jotkut ihmiset lukevat CMX:n tai Absoluuttisen Nollapisteen yms yhtyeet progeksi. Tekeekö ns. "tekotaiteellisuus" musiikista progea: EI. CMX:n biiseistä en nyt hirveästi ole löytänyt mitään yllättävää tai odottamatonta. Eikö se ole progen "päätavoite"? Genreily nyt ei yleisellä tasolla ole mukavaa, mutta huvittaa kuinka nykyään lähes kaikki luetaan herkeämättä progeen.

Niinpä. Ei se minunkaan mielestäni bändistä progea tee, jos välillä viljelläänkin outoja tahtilajeja. Tai jos tekee, niin silloin minäkin soitan progebändissä, kun muutamasta biisistä löytyy lyhyitä pätkiä niitä 7/8 ja 5/4-jaoilla meneviä juttuja. Vithu. Mä oon progemammutti! Tekotaiteellisuus on paskaa sen "oikean progenkin" puolella. Parhaat progebiisit etenee luontevasti ja loogisesti ja niiden biisien osat tuntuvat oikeasti sopivan toisiinsa. Huonoissa sitten tuntuu vain siltä, että "jaahas, taas on pantu 15 minuutin verran riffejä peräkkäin, ja sitä kutsutaan biisiksi".

Kyllähän tuota progeakin tulee kuunneltua silloin tällöin. Enkä nyt tarkoita siis progemetallibändejä (kuten Dream Theater, SymX yms.). Pink Floydin tuotanto alkaa olla melkein kokonaan hyllyssä ja eilen sain päähäni hommata muutaman Genesiksen levyn (no Gabrielin aikaisia ei lähimmässä levykaupassa ollut mutta Collinsin aikaisista on hyvä aloittaa ). Jostakin luin huhua että bändi tekisi jonkinlaisen reunioininkin tänä tai ensi vuonna (lähdettä en enää muista)... Yes:iä yritin kuunnella muutaman levyn aiemmin mutta se kama menee meikäläiseltä yli hilseen jostakin syystä. Hyvä laulaja mutta biiseistä ei oikein saanut "otetta" ... Vähän sama reaktio kävi Tullinkin kohdalla.

Jethro Tull iskee ainakin erittäin kovaa. Aqualung ja Stand Up lätyt löytyy hyllystä. Thick As A Brick taas on tarinalevyjen äiti ja isoäiti ja rakenteeltaan ihan nerokas. Siinä on prkl kaikkea. Äärimmäinen progelevy siis.

Pink Floyd on sitten toinen kova sana. Dark Side Of The Moon on yksi kaikkien aikojen suosikkilevyjäni, sen luoma tunnelma hakee vertaistaan. Animals Ja Atom Heart Mother on taas hieman epätasaisempia luomuksia mutta myös hyvin progeja. Otetaan nyt vaikka joku Pigs(Three Different Ones).Yksi maailman häröimpiä biisejä. Wish You Were Here löytyy vielä vinyylinä. Eipä siihenkään muuta kuin että oikein mainiota progea. Shine On You Crazy Diamond on kokonaisuudessaan ihan täydellisyyttä.
The Wallin olen nähnyt vain leffan muodossa. Jesh, jesh.

King Crimsonilta ja Yesiltä kokemukset rajoittuu yksittäisiin kappaleisiin joten ei niistä sen enempää. Epitaph on tosin oikein mainio veto. Sama jonka muuan kaverini luokitteli maailman tylsimmäksi biisiksi. Nyyh...

Täytyypä muuten kehua vielä yhtä bändiä, kun tuosta aiemmasta viestistäni jäi puuttumaan. Nimittäin Watchtower.
Osittain tämän topicin luoman innostuksen takia otin pitkästä aikaa kuunteluun bänin debyyttilevyn Energetic Disassemblyn ja huhuh minkämoista settiä koko kiekko sisälsikään, oli päässyt aivan unohtumaan. Jazz, proge ja thrashin aggressiivisuus yhdistyvät saumattomasti yhteen ja tuloksena 8 biisiä täyttä mahtavuutta.
Ja Rick Colaluca... mies jää tunnetuimpien kollegojensa varjoon turhan usein, varmaankin yksi metallin parhaimmista rumpaleista. Uskomatonta settiä ukolta.

Sir wrote:Tuolla fuusion puolella on myös hyviä juttuja. Brand X, Nova, Mahavishnu Orchestra jne.

11.7 ois kulttuuritalolla Stanley Clarke & George duke project mut perkele kun ei pääse kattomaan !