Rautaneito.com

Rautaneidossa ei ole tainnut koskaan olla omaa topicia Mercyful Fatesta. Eli MF on siis se bändi mistä King Diamond aikoinaan tuli tunnetuksi, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Bändi soittaa vanhan koulukunnan heavy-metallia, saatanallisin lyriikoin höystettynä. King Diamond bändin keskittyessä kauhutarinoihin, tyytyy MF vähän suoraviivaisempaan meininkiin.

Itse olen ollut jo jonkin aikaa täysin "koukussa" kyseiseen yhtyeeseen ja kaikki bändin studiolevyt löytyvät levyhyllystäni. Vain The Beginning (kokoelma alkuaikojen biiseistä), The Bell Witch (EP) sekä Return Of The Vampire (demo-materiaalia sisältävä "kokoelma") puuttuvat. Edellä mainitutkin tulen takuulla hankkimaan ennemmin tai myöhemmin. Bändissä soittavat (viimeisin kokoonpano 9 levyltä): Hank Shermann & Mike Wead (kitara), Sharlee D'Angelo (basso), Bjarne Holm (rummut) sekä tietysti itse King Diamond hoitaa vokaalit. Myös legendaarinen Michael Denner soitti pitkään bändin toisena kitaristina, muodostaen loistavan kitaristikaksikon Hank Shermannin kanssa. Nykyisin Shermann ja Denner soittavat molemmat projektiluontoisessa tanskalaisbändissä nimeltään Force Of Evil. Mercyful Fate on siis tauolla ja jää nähtäväksi, tekeekö bändi vielä uusia levyjä. Riippuu varmasti pitkälti siitä, miten KD kiireiltään ehtii. MF on lähtöisin Tanskasta ja bändin alkuaikoina kaikki jäsenet olivatkin tanskalaisia.

Lopuksi vielä lyhyet kommentit kaikista bändin studioalbumeista:

Melissa (1983)
Klassikkokamaa. Tarttuvia riffejä ja avoimesti saatanallisia lyriikoita. Levyllä ei ole yhtään heikkoa biisiä, vaan kaikki 7 biisiä sytyttävät. Satan's Fallilla on mittaa yli 11 minuuttia ja se onkin muodostunut klassikoksi, myös muiden kuin MF:n fanien keskuudessa.
Suosikkibiisit: Evil, Black Funeral ja Melissa

Don't Break The Oath (1984)
Bändin lopullinen läpimurto tapahtui viimeistään tämän levyn ilmestyttyä. DBTO sisältää Melissan tapaan vain erinomaisia ja hyviä biisejä. Levyn avaavan A Dangerous Meetingin riffit saavat kuulijan oitis vakuuttuneeksi. Come To The Sabbath on ehkäpä bändin tunnetuin biisi ja sitä on soitettu livenä myös King Diamond bändin keikoilla. Juuri alkaneen KD USA:n kiertueen ensimmäisten keikkojen setissä oli ollut MF:n biiseistä juuri Come To The Sabbath, ja Melissa albumilta tuttu Evil.
Suosikkibiisit: A Dangerous Meeting, The Oath, Gypsy, Welcome Princes' Of Hell, Come To The Sabbath

Tässä välissä bändi kerkesi hajoamaan, mutta teki tyylikkään comebackin In The Shadows levyllään vuonna 1993. Hank Shermann halusi tiettävästi muuttaa bändin musiikkia kaupallisempaan suuntaan, johon King ei suostunut ja ilmeisesti tämä aiheutti lopulta bändin hajoamisen. King Diamond rupesi tekemään omaa soolomateriaaliaan, jota hän tekee vielä tänä päivänäkin. 90-luvun aikana KD teki albumeita sekä King Diamond bändille kuin myös Mercyful Fatellekin.

In The Shadows (1993)
MF tulee uudestaan vuosien tauon jälkeen ja jälleen on saatu aikaan erinomainen albumi. Levyllä on muutamia ehkä hieman turhan pitkiä biisejä joiden takia levy ei ole kovin helppo kuunneltava ainakaan alkuun. Silti huonoja biisejä ei ole mielestäni tälläkään levyllä ja muutamia bändin historian kovimpia vetojakin In The Shadowsilta löytyy. Soittaapa levyn bonus trackilla "Return Of The Vampire...1993" rumpuja itse Metallican Lars Ulrich.
Suosikkibiisit: Egypt, Is That You Melissa, Shadows

Time (1994)
Time onkin sitten minulle se kaikissa rakkain MF albumi. Osittain saattaa vaikuttaa sekin, että tämä oli ensimmäinen Mercyful Faten levy minkä ostin. Joka tapauksessa, en löydä levystä heikkouksia etsimälläkään. No löytyy The Mad Arabista tylsiäkin hetkiä, mutta levyn muiden biisien ollessa täyttä timanttia unohtuvat ne heikommat hetket nopeasti.
Suosikkibiisit: Nightmare Be Thy Name, Angel Of Light, Time, The Preacher, Lady In Black, The Afterlife

Into The Unknown (1996)
Heikoin kokonaisuus mitä MF on saanut aikaiseksi. Edelleen levyltä löytyy toki paljon elämää suurempia biisejä, mutta myös täytebiisejäkin on mukana muutamia. Helposti aukeavaa ja melodista kamaa on levyllä paljon.
Suosikkibiisit: The Uninvated Guest, The Ghost Of Change, Into The Unknown, Holy Water

Dead Again (1998)
"Vaikein MF:n albumi". Tämän levyn aukeaminen kesti omalla kohdallani todella pitkään ja taannoin pidin levyä jopa varsin heikkona. Kun tähän sitten lopulta pääsee sisään, alkaa levyä katsomaan ihan uudesta näkökulmasta. Hyviä biisejä onkin useita, vaikka huippuvuosiensa tasolla MF ei aivan ole. Synkkä ja melankolinen levy tämä ainakin on, siitä syystä että King oli juuri eronnut vaimostaan. Nimikkobiisillä on mittaa lähes 14 minuuttia, ja se onkin mielenkiintoinen biisi. Toisaalta tylsiäkin suvantovaiheita biisin mahtuu, mikä tekee siitä vaikeasti kuunneltavan.
Suosikkibiisit: The Night, Banshee, Fear, Crossroads

9 (1999)
Parasta Mercyful Fatea sitten loistavan Timen. Muutama tylsempikin biisi levylle mahtuu, mutta erinomaisia vetoja on useita. 9 on myös mielestäni yksi saatanallisimmissa MF:n levyistä. Allekirjoittaneen avatar esiintyy muuten juuri tämän levyn kansivihkossa.
Suosikkibiisit: Church Of Saint Anne, Sold My Soul, Burn In Hell, Kiss The Demon, Buried Alive

Mahtavaa heavy metalia kunnon saatanallisilla lyriikoilla. Levyistä en ole kuullut kuin kolme ekaa. Ja tuo Melissa ja Oath ovat kyllä aivan mahtavia. In the Shadows on kyllä sitten heikompi, ja varmaan osasyy siihen miksi en ole jaksanut vaivautua muita hommaamaan.

Komppailu jatkuu. Melissa ja Oath ovat aivan loistavia albumeita, erityissuosikkina mainittakoon Melissalta Curse of the Pharaohs. Laitankin heti soimaan

Kaksi ensimmäistä kuuluvat kaikkien aikojen parhaiden ja tärkeimpien metallilevyjen joukkoon. Loput eivät aivan yhtä mahtavia ole mutta kaikki mihin King koskee toimii kuitenkin enemmän tai vähemmän loistavasti.

Harmittaa pirusti että uutta Fatea ei ole näillä näkymin enää tulossa, 9 oli/on aivan tolkuttoman kova levy. Muuten MF:stä on sanottu täällä jo kaikki oleellinen, uskomattoman hienoa vanhan liiton riffiheviä.

Oma suosikkini aivan ylivoimaisesti on Time, täydellinen kokonaisuus ja 5 tähden levy.

Rainmaker wrote:kaikki mihin King koskee toimii kuitenkin enemmän tai vähemmän loistavasti.

Juuri näin.

Iteltä löytyy studiolevyistä Don't Break the Oath ja Time, sekä roadrunner recordsin Best of. Nuo molemmat studiolätyt on taattua laatua, mutta ehkä rankkaisin Timen hieman paremmaksi, koska se on kokonaisuutena tasaisempi kuin DBtO. Loputkin levyt olisi tarkoitus jossain vaiheessa saada ostettua.

Itseltä löytyy vain Melissa, mutta Don't Break The Oathin olen kanssa kuullut. Molemmat hyviä levyjä. Evil, Curse Of The Pharaohs, Melissa jne. ovat loistavia biisejä. Don't Break The Oath täytyisi kyllä ostaa jossain vaiheessa ja ilmeisesti uudemmatkin levyt siis ovat tutustumisen arvoisia. Tosin King Diamondin soolot ovat iskeneet paremmin kuin Mercyful Fate.

Ei uppoa.

Riffit mitäänsanomattomia pääosin muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Herra vokalistin ääni on minulle jotain niin kirjavaa punaista vaatetta, että yleensä joko naureskelen miehen ulosantityylille hetken ja sitten alkaa vituttamaan se kiljunta. Kastraatio on varmasti hieno, henkilökohtainen asia, mutta pysykööt moiset kiekukaulat kaukana minusta.

Hyvä esimerkki, että edes saatanalliset ( Lue: Täydelliset !) lyriikat eivät auta paskaakaan, jos muu kama ympärillä on totaalista kuraa alusta loppuun.

Andy kitarassa on loistava sooloilija mutta riffintekijänä mies on nolla. Harmi, koska riffittelijät muistetaan. Toki Andy tullaan aina muistamaan Deathin kautta. Siinä onkin miehen ehdottomasti suurin meriitti koko uralta.
Ja jos mokasin ja jos Mr. Vokalisti tekeekin kaikki riffit, sorry about that. Kuka lie riffit tehnytkään, mitäänsanomattomia ja koukuttomia ne kuitenkin ovat.

But praise Satan anyway!

Grave: Sä Mokasit!

^Ja myös sinä, Lappis, mokasit. Andy ei soita Mercyful Fatessa...

^ Andyhan siis ei soita Mercyfulissa vaan Kingin sooloporukassa.

EDIT: No höh, joku toinen ehti eka.

^ ja ^^

Juu, varsin totta. Enpä muistanut taas yhtään, että näillä kahdella " bändillä " on jopa eroja

Mä mokasin!!!

Lappis taas mielipuuhassaan. Ei ole Maiden dissailuja vähään aikaan näkynyt, niin dissaillaan sitten senkin edestä muita bändejä käsittelevissä topiceissa. Way To Go Lappis!

Loistava yhtye kyseessä. Vaikka King Diamond onkin näistä kahdesta yhtyeestä minulle toimivampi, erityisesti alkupään levyt kolahtaa lujaa!
Pienet arviot voisin heittää levyistä, lukuun ottamatta Into the Unknown ja Dead Again-levyjä, sillä niitä en ole vielä kokonaisuudessaan kuullut.

Melissa
Hieno debyyttilevy, unohtumattomia riffejä löytyy kasapäin. Enempää ei ole tarvetta sanoa
Mun suosikit: Curse of the Pharaohs, Evil, Black Funeral, Satans Fall...

Don´t Break the Oath
Tämä on ehkä se MF-levy minulle, huonoja kappaleita ei yksinkertaisesti löydy ja paha tunnelma välittyy koko levyltä. Soundit on hitusen paremmat kuin debyytillä.
Mun suosikit: Come to the Sabbath, The Oath, Dangerous Meeting, (oikeastaan koko levy..)

In the Shadows
Kova levytysputki sen kun jatkuu. Levy alkaa loistavalla Egypt-kappaleella, jossa hienot soolot. Lopussa tajunnan räjäyttää lopullisesti kappale Is that you, Melissa, joka on yksi MF:n parhaimpia sävellyksiä. Pari "täytebiisiä" tosiaan löytyy, joista toinen on levyn päättävä Return Of The Vampire. Ei vain löydy mitään koukkuja tuosta kappaleesta (ja Larsin "soitto" on aika mielikuvituksetonta).
Mun suosikit: Is that You,Melissa, Egypt, Bell Witch

Time
Saatanallisuus tuli takaisin pienen tauon jälkeen. Alkuun heti levyn paras kappale "Nightmare be thy Name", jonka aloituslause "Master, you know I never pray" kertoo kaiken oleellisen. Rumputyöskentelyyn on kiinnitettävä myös hieman huomiota, se nousee jotenkin enemmän näkyviin tällä levyllä, kuin aikaisemmilla levyillä. Top 3-levyjä Mercyful Fatelta.
Mun suosikit: Nightmare be thy Name,Angel of Light,The Preacher,Mirror

9
Jos edellisellä levyllä pisti rumputyöskentely silmään, niin tässä vielä enemmän. Nopeita kappaleita ja sahausriffejä useammissa kohdissa, heviä kamaa.
Tässä levyssä on myös sitä jotain, joka saa laittamaan levyn soittimeen aina tasaisin väliajoin...
Mun suosikit: House on the Hill,Buried Alive,Last Rites,Kiss the Demon.

Harmi sinänsä, jos ei jatkoa enää studiolevyjen muodossa tule. Kingiä kun ei voi koskaan olla liikaa.
Toivotaan nyt, että tulisi edes se Mercyful Fate dvd, josta on huhuja liikkunut. Onko Hammerilla tästä mitään lisätietoja ?

StormTrooper wrote:In the Shadows
Pari "täytebiisiä" tosiaan löytyy, joista toinen on levyn päättävä Return Of The Vampire. Ei vain löydy mitään koukkuja tuosta kappaleesta (ja Larsin "soitto" on aika mielikuvituksetonta).

Sen verran tarkennettakoon, että Return Of The Vampire on vain bonusbiisi, eikä näin ollen kuulu varsinaisesti levylle. Ilmeisesti siis kyseistä biisiä ei ole kaikissa levyn painoksissa, mutta voin toki olla väärässäkin. Minusta kyseinen biisi on "ihan kiva" bonus, vaikkei tarjoilekaan mitään maailmaa mullistavaa. Omasta mielestäni levyn tylsin biisi on Thirteen Invitations. Kitarointi on kuitenkin levyllä niin hienoa kuultavaa, että myös heikompia biisejä jaksaa kuunnella skippaamatta.

StormTrooper wrote:Harmi sinänsä, jos ei jatkoa enää studiolevyjen muodossa tule. Kingiä kun ei voi koskaan olla liikaa.
Toivotaan nyt, että tulisi edes se Mercyful Fate dvd, josta on huhuja liikkunut. Onko Hammerilla tästä mitään lisätietoja ?

Ei ole mitään uutta kuulunut tuolta rintamalta. Ilmeisesti työn alla on kuitenkin tupla-DVD (?), johon tulisi sekä King Diamondin ja Mercyful Faten livemateriaalia vuosien varrelta. Eli mahdollisesti tuolle DVD:lle tulisi biisejä eri kiertueilta, sekä mahdollisesti molempien bändien musiikkivideoita. Toivottavasti saataisiin yksi kokonainen KD/MF konserttikin moiselle mahdutettua. Olisin erittäin tyytyväinen jos tulisi edes jonkinlainen paketti, jossa olisi riittävästi laadukasta live-materiaalia. Olisi Kingin aika tehdä vihdoin kunnon DVD, kun kerran esim. Force Of Evil moisen teki heti uransa alkutaipaleella!

Nyt oliskin ihan hyvä setti,muutama mercyfulin biisi joukkoon ja live DVD:n tekoon

Hammer wrote:


Orlandossa 15.4 King Diamondin setti oli näyttänyt tällaiselta:
1. Funeral
2. Arrival
3. A Mansion in Darkness
4. The Family Ghost
5. Black Horsemen
6. Intro - Spirits
7. Sorry Dear
8. Come To The Sabbath
9. Eye Of The Witch
10. Sleepless Nights
11. Blood To Walk
12. So Sad
13. Welcome Home
14. Halloween
15. Evil

journeyman wrote:Nyt oliskin ihan hyvä setti,muutama mercyfulin biisi joukkoon ja live DVD:n tekoon

Hammer wrote:


Orlandossa 15.4 King Diamondin setti oli näyttänyt tällaiselta:
1. Funeral
2. Arrival
3. A Mansion in Darkness
4. The Family Ghost
5. Black Horsemen
6. Intro - Spirits
7. Sorry Dear
8. Come To The Sabbath
9. Eye Of The Witch
10. Sleepless Nights
11. Blood To Walk
12. So Sad
13. Welcome Home
14. Halloween
15. Evil

Jep, edellyttäen tietysti, että Kingin ääni on iskussa kyseisen kiertueen keikoilla. Meinaan noita kurkkuongelmia, joista maestro on viimeaikoina joutunut kärsimään. Itse en ainakaan haluaisi katsella KD:n liveä, jossa miehen falsetti ei olisi iskussa. Toisaalta, mieluusti haluaisin nähdä myös vanhempaa live-materiaalia, ihan sieltä Abigailin ja Mercyful Faten vanhemmilta kiertueiltakin. Noita 80-luvun keikkoja kun ei ole mahdollista päästä enää itse todistamaan paikanpäälle. Jos DVD:lle saataisiin mahdutettua ripaus uutta sekä riittävästi vanhempaa materiaalia, olisi tulos varmasti parhaiten bändin faneja palveleva.

Edit: Onhan Mercyful Fate hyvää musiikkia. En ole tosin vielä yhtään levyä ostanut, koska en tiedä oikein mistä kannattais alottaa

^Lapsellisin kommentti vähään aikaan, nyt saatana se turpa kiinni, jos et asiasta mitään tiedä.

Itse aiheeseen: MF on yksi kovimmista bändeistä ikinä. Mielestäni Kingin soolotuotantoa parempi, varsinkin alkupään levyt. Itse en levyjä vielä omista, mutta kaksi ensimmäistä, sekä Time ja 9 on listalla. Kingin falsetit ovat lauluparhaimmistoa metallin saralta, uskomatonta kamaa. tuo dvd olisi varsin kiinnostava paketti, kun itse en ole yhtään tietoinen MF:n tai Kingin livekunnosta ja showsta.

Lappis wrote:Ei uppoa.

Riffit mitäänsanomattomia

On ne makuasiat niin ihmeellisiä, minun mielestä MF nimenomaan on ihan tolokutonta riffittelyä, ihan kuningaskamaa. Voin hyvin ymmärtää jos Kingin ääni ei uppoa, mutta ne riffit...

Ensinnäkin kiitokset Hammerille topicista kun tää oli taas päässyt unohtumaan. Anyway, silloin 20 vuotta sitten jo bändiin tutustuin ja jotain mulla kassuilla olikin, sekä joku biisi jollain kokoelma-LP:llä. Anyway, kovaa kamaa jo silloin mutta jostain kumman syystä mulla ei ole edelleenkään ainoatakaan levyä -- kunnes -- nyt täyttelen tässä just CDON:iin tilausta ja tilaan ton Melissan sekä tupla-CD:n Don't Break The Oath/Return Of The Vampire.

Maso wrote:Ensinnäkin kiitokset Hammerille topicista kun tää oli taas päässyt unohtumaan. Anyway, silloin 20 vuotta sitten jo bändiin tutustuin ja jotain mulla kassuilla olikin, sekä joku biisi jollain kokoelma-LP:llä. Anyway, kovaa kamaa jo silloin mutta jostain kumman syystä mulla ei ole edelleenkään ainoatakaan levyä -- kunnes -- nyt täyttelen tässä just CDON:iin tilausta ja tilaan ton Melissan sekä tupla-CD:n Don't Break The Oath/Return Of The Vampire.

Eipä kestä. Tuntuu hurjalta ajatella, että olet kuunnellut Mercyful Fatea jo ennen meikäläisen syntymää. Respectit siitä. Tuo Return Of The Vampire on yksi niistä harvoista MF:n julkaisuista, joka itseltäni toistaiseksi vielä puuttuu. Täytynee hankkia ihan jo Burning The Cross biisin takia.

"Traveling in darkness, afraid of recognition
Evil ambitions, they’re planning the destruction
Breaking religion by burning the cross
Breaking religion, burning the cross"

^ CDON:ssa on tosiaan tollainen 2 in 1 painos tosta Oathista, jonka meinasin eka tilata ihan sellaisenaan mutta onneksi huomasin ton tuplan. Ei paha hinta tuplalle, 15.95.

Ja juu, sitä saa vähän väliä kuulla näitä kommentteja, että olen kuunnellut jotain jo ennen jonkun syntymää, esim. Maiden 1981 alkaen. Vittu kun pitääkin olla tämmönen vanha paska

Maso wrote:^ CDON:ssa on tosiaan tollainen 2 in 1 painos tosta Oathista, jonka meinasin eka tilata ihan sellaisenaan mutta onneksi huomasin ton tuplan. Ei paha hinta tuplalle, 15.95.

Ja juu, sitä saa vähän väliä kuulla näitä kommentteja, että olen kuunnellut jotain jo ennen jonkun syntymää, esim. Maiden 1981 alkaen. Vittu kun pitääkin olla tämmönen vanha paska

Tiedossa on tuo CDON:n "tuplapainos". Itseltä löytyy kuitenkin Don't Break The Oath jo yksittäisenä remaster-versiona, joten en näe järkeväksi ostaa tuota 2 in 1 painosta. Return Of The Vampirella kun lähinnä löytyy vain noita raakile-demoversioita DBTO:n biiseistä sekä muutamia muitakin aiemmin julkaisemattomia biisejä. Hankin tuon sitten, kun jossain osuu eteen riittävän halvalla.

On tuossa vanhuudessakin hyvät puolensa. Tulee usein ajateltua, että olisin paljon mielummin elänyt 80-luvulla ja käynyt keikoilla, kun lähes kaikki suosikkibändit olivat vielä nuoria ja vihaisia.

Palaanpa hieman aiheeseen. Melissa on nyt viimeista rallia vaille kuunneltu ja piru vieköön (heh), kyllä Setä tykkää. Se teiniajan MF:n suosikkibiisikin löyty tältä levyltä eli Black Funeral. Nosti edelleen sellaisen mukavan kutinan selkärankaan & niskavilloihin, ja pisti päätä nykimään. Ehkä näin iän myötä hitaammin ja rauhallisemmin mutta pisti kuitenkin.

Mercyful Fatesta on tullut meikäläiselle koko ajan vaan rakkaampi ja rakkaampi bändi. Aluksi tutustuin bändiin, kun tiesin King Diamondin laulavan siinä, ja koska rakastin Kingin soolokamaa, niinpä aattelin hommata Fatea kuunteluun.Levy, jonka ensimmäisenä sain kuunteluun oli Don't Break The Oath, joka ei ihan täysillä tajuntaa heti räjäyttänyt tyyliin Abigail, mutta oli silti perskeleen kova lätty. Fatea löytyy vasta neljän lätyn verran, mutta kuten Kingin soolokamankin kanssa, myös nämä tulee hommattua heti kun on mahiksia.

Debyytillä Melissa Mercyful Fate tarjosi heti parhaimman levynsä. Tähän levyyn on saatu jollain ihme konsteilla bändin perkeleellinen energia ja tunnelma napattua, vaikka yleensä debyyttilevyt ovat vähän puutteellisia ja ekoihin studiolevyihin yritetään saada sitä livemeininkiä siinä aina onnistumatta. Riffejä on kuin sulttaanilla naisia, jotta monipuolisuutta löytyy ja riffit ovat myös saatu kasaan ilman, että ne alkaisivat puuduttamaan kesken kappaleiden. Bändi soittaa yhteen pirun tarkasti ja aidolla soittamisen ilolla. Kingikin on täydessä vauhdissa, luonnollisesti. Tästä en kyllä pysty paljoakaan negatiivista mainitsemaan, valitan.
Parhaat raidat: Evil, Into The Coven, At The Sound Of The Demon Bell, Black Funeral, Satan's Fall...kaikki kappaleet pirun kovia

Don't Break The Oath jatkoi pitkälti samalla linjalla Melissan kanssa, elikkä samantyylistä rällästystä taas tiedossa. Levyä vaan vaivaa pienoinen epätasaisuus materiaalin kanssa verrattuna Melissaan: ei vaan ole yksinkertaisesti yhtä lailla tajunnanräjäyttäjiä kuin debyytillä, vaikka niitäkin tietysti on. Melissalla vaan kaikki kappaleet olivat timanttia, tällä on pari pienoista väliinputoajaa. Myös riffien vaihtelut ovat hieman vähentyneet, mutta tämä ei tarkoita, että ne olisi kokonaan poissa. Kingin vokaalit ovat tosin hieman monipuolisemmat ja saundit paremmat kuin Mellulla. Ja bändihän pistää jälleen parastaan, eli helvetin laadukasta soitantaa, tiätty!
Parhaat: A Dangerous Meeting, Nightmare, Desecration Of Souls, The Oath, Gypsy, Come To The Sabbath

In The Shadows olikin Mercyful Faten reunionlätty, joka julkaistiin 8 vuoden hiljaiselon jälkeen. Kokoonpanon muutoksena mainittakoon, että kahdella ekalla levyllä soittanut Kim Ruzz viihtyi sen verran posteljoonin ammatissa, ettei hän tuntenut halua tulla takaisin, joten tällä levyllä rumpuja soitti sessiorumpali Morten Nielsen, jonka sitten levyn kiertueella korvasi Snowy Shaw. Ja tietty myös Lars Ulrich paukuttelee bonusraidalla Return Of The Vampire '93.
In The Shadows on oikeestaan aikaslailla sellainen tavallinen reunion-lätty, joka osoittaa, että pändi potkii vieläkin, mutta ei kuitenkaan ole vielä vanhojen klassikkojen tasolla (näin on käynyt usealla reunionin hiljattain tehneille bändeille). Levyn pieneksi ongelmaksi osoittautuu lievä ylipituus (Legend Of The Headless Rider) ja muutama persoonaton kappale(Thirteen Invitations). Tehojakin olisi voinut puristaa vähän enemmän irti koneistosta, välillä tulee tietynlainen rutiinisuoritus-fiilinki päälle soittajien puolelta. Kingi puolestaan laulaa monipuolisemmin, ei pelkästään kilju vaan käyttää enemmän alarekisteriään, joka tuo levylle hieman erilaisen tunnelman verrattuna nuihin klassikko-Fateihin. Satanistisuuden ollessa osittain pois levy muistuttaakin vähän Kingin soolokaman ja Mercyful Faten yhdistelmältä. Mutta toki levy sisältää aivan mainioita raitoja, suurimmat osumat ovat tällä levyllä ihan tavallisia heavyrokkereita, jotka toimivat kuin häkä. Hieno levy lievistä ongelmistaan huolimatta.
Parhaat kappaleet: Egypt, The Bell Witch, The Old Oak, Shadows, Is That You, Melissa

Timella palattiin lyriikoissa takaisin satanismiin, joten tätä levyä voisi kutsua "puhdasverisemmäksi" kuin edellistä (tämä ei tarkoita, etteikö ITS olisi jotain muuta kuin Faten musiikkia). Levy on myös eheämpi ja parempi kuin edellisensä. Tässä bändi kasvoi uudestaan (melkein) vanhoihin mittoihinsa ja mm. kitaristien suoritukset ovat hieman parantuneet viime kerrasta. Kappaleet eivät tällä kertaa ole niin pitkiä ja tehdään myös paluuta klassiseen Fateen, mutta samalla on myös kokeilullisia kappaleita, joista parhaina ääriesimerkkeinä voisi ottaa kappaleet Time ja The Mad Arab. Time-kappale toimii mainiosti synineen ja kellontikityksineen, kun taas Mad Arab on jokseenkin pienoinen epäonnistuminen yhdistää itämaisia soundeja metallikappaleeseen. Tälläkin kertaa levyn tajunnanräjäyttäjinä toimii rehelliset hevanderit, joista esimerkkinä levyn komea aloitus kolmen ehkä parhaimman kappaleen kanssa. Miinuksena voisi taas mainita liiallisen määrän kappaleita, eli muutamia väliinputoajia valitettavasti löytyy. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että tämä on erinomainen lätty.
Parhaat: Nightmare Be Thy Name, Angel Of Light, Witches' Dance, Time