Nämä Constantinen joulukeikat ovat aina loppuvuoden kohokohtia, ja niinhän keikka oli nytkin sitä parasta A-ryhmää. Bändi kuulosti ja näytti hyvältä, joista jälkimmäiseen vaikutti jo ensi kevättä silmällä pitäen kasvatetut playoff-viikset. Basistilla oli viikset ja nainen, noin terävä huomio tuli tehtyä heti baariin päästyä.
Vakavasti puhuttuna keikka oli yksi kovimmista, mitä olette koskaan vetäneet. Bändi soitti mahtavasti yhteen, settilista oli sopiva sekoitus raskaampaa, progempaa ja tunnelmallisempaa ja uudet biisit herättivät lopullisesti nälän tulevaa pitkäsoittoa kohtaan. On teillä kerrassaan maaginen rumpali, kuten olen jo useasti ennenkin todennut. Olisin voinut katsoa vaikka pidemmänkin rumpusoolon keikan välissä, eikä olisi alkanut haukotuttaa samalla tavoin kuin vaikkapa DIO-yhtyeen perusvarmoja mutta kuivia rumpusooloja katsellessa. Olisin ollut jopa liekeissä rumpusoolosta, kuten olin koko ajan Mr. Möttösen show:ta katsoessani ja kuunnellessani. Hieno mies, hieno rumpali!!!
Uusista biiseistä tuo Halo kolahti koviten. Se yksi jumalainen kitaramelodia riittänee liki yksinäänkin syyksi. Tosin eturivin Constantine-livepoikuuden vasta menettänyt Maiden-hullu kaverini oli sitä mieltä, että Halo oli setin ainoa heikompi lenkki, kun muut biisit toimivat kuulemma loistavasti.
Dirge Eternal oli myös kova, vaikka setistä pari biisiä missasinkin, kun unohdettiin kaverin henkkarit kotiin, ja hetki meni odotellessa pikkuveljeä, joka kauhealla vauhdilla kruisaili pitkin Hannikaisenkatua niitä perille tuomaan. Harmitti tosin vähän, ettei niitä teatraalisia kauhuelementtejä ollut jopa enempää, mutta Red Neckin pienelle lavalle eivät olisi näyttelijät ja lavasteet oikein mahtuneet, joten horror show jäi vokalisti Jani Pertan eläytymisen varaan. Hienosti mies suoriutui. Omintakeinen lauluäänihän kaverilla on, mutta sillä tavalla omaperäinen, että itse pidän todella paljon. Sääli sinänsä, että mies lopettaa Dirge Eternalin riveissä, mutta ehkä kuulemme Pertan vokalisointeja jo pian jonkin toisen yhtyeen äänitteiltä. Ainakin minulle kaveri vakuutteli keikan jälkeen, että jatkaa hevin merkeissä jatkossakin. Mieshän on aivan die hard -luokan King Diamond -/Mercyful Fate -fani, jolta löytyy liki kaikki ne huonolaatuisimmat ja rahisevimmatkin MF:n livetallenteet jostain '80-luvun alusta.
Standing Ovation oli aika mielenkiintoinen tuttavuus. En oikein vielä osaa sanoa, oliko bändi yllättävän kova vai pahemman luokan pettymys. Setin alku meni enemmän hymyillessä ja bändin lavapreesensille naureskellessa. Vokalisti oli kunnon salikarpaasi, mutta esiintyi älyttömän kireässä paidassa ja liikkui koomisesti. Tuli välillä ihan Kummeli-fiilis ja mietin, onko bändi tahattoman vai tahallisen koominen. Loppupuoli setistä oli kuitenkin aika kovaa kamaa. Pidin liki kaikista loppupuolen biiseistä, eikä bändin look jaksanut enää repeilyttää siinä määrin kuin alussa. Taitavia soittajia, joilla olisi varmasti potentiaalia vaikka mihin. Pitänee joskus tsekkailla bändin pitkäsoittoakin.
Kiitokset kaikille bändeille upeasta illasta. Erityisesti kaupungin omille pojille, joista voi jyväskyläläisenä olla aidosti ylpeä.
