^^ Vaimo kävi nyt henkilökohtaisesti lukemassa tämän keskustelun ja totesi, että nyt on itse kullakin (lue: niin meillä kuin Wikipediallakin) menneet vähän vellit ja jauhot (lue: termit) sekaisin.
Miehellä on kolme rekisteriä: rinta, pää ja falsetto. Tässä tapauksessa falsetto tarkoittaa päärekisteriä ohuempaa ääntä, joka on kuitenkin tuettu tietynlaisella hengitystekniikalla (tätä rekisteriä ja tekniikkaa käyttävät siis mm. oopperalaulajat korkeaa tenoria laulaessaan ja DeFeis sopranistavokaaleissaan). Falsetto tässä yhteydessä tarkoittaa siis korkean äänen muodostamista klassisen musiikin "sääntöjä" ajatellen täysin sallituin keinoin. Toisin sanoen päärekisteriä ohuempi, oikealla hengitystekniikalla muodostettu ääni lasketaan mukaan miehen äänialaan toisin kuin falsetti.
Falsetti toki tarkoittaa korkeaa ääntä, joka saattaa nuottiviivastolle ajateltuna sijoittua osittain samoihin oktaaveihin kuin esim. klassisen sopranistan ääni. Kuitenkin kyseessä on aivan eri äänenmuodostustekniikka, sillä falsetissa äänihuulet eivät osu yhteen, vaan niiden raosta ääni ikään kuin pihisee korkealle. Falsettitekniikalla muodostettua ääntä (useimmat power-laulajat, King Diamond, Midnight jne.) ei kuitenkaan perinteisesti lasketa miehen äänen varsinaiseen rekisteriin.
Englanninkielistä Wikipediaa lainatessa täytyy olla kahdesta syystä varovainen: ensiksi tietysti siksi, että kyseessä on tosiaan
vapaa tietosanakirja ja toisekseen siksi, että englannin kielessä ei näköjään taida olla eri sanoja falsetille ja falsetolle. Kuitenkin yksi kohta on huomion arvoinen: "Some countertenors can sing up into the female vocal tessituras using the modal register (normal singing production) and need not employ any falsetto
(suom. tässä tapauksessa falsetti). However, this extension does not reach into the upper part of soprano range going no further than an E5 or F5. Therefore sopranists must at some point employ falsetto
(suom. tässäkin tapauksessa falsetti) to sing notes in the upper part of the soprano tessitura. The exception would be those rare singers mentioned above."
DeFeis ei tosiaan pysty aivan ylimpiin sopraanon vokaaleihin (E5/F5), mutta sopraanon äänialalle kuitenkin, ja sen muodostaminen on tosiaan mahdollista ihan "tavallisellekin" miehelle ilman falsettia eli falsettoa (=oikeaa hengitystekniikkaa) käyttämällä. Eunukkijutussa tarkoitetaan siis E5/F5:stä korkeampia vokaaleita, eli niitä pystyvät ilman falsettia tuottamaan nuo kastroidut sun muut mainitut poikkeukset. DeFeis ei sitä tee, joten hänellä on kyllä (ainakin todennäköisesti) kivekset tallella, älä huoli.
Joka tapauksessa DeFeisin ääniala niin klassisilla kuin muillakin mittapuilla mitattuna on laajempi kuin Eric Adamsin.
Bahamut wrote:Hammer wrote:Olen kyllä samoilla linjoilla, että power-genre on keskimäärin melkoisen puuduttava ja kasvoton karsina, sillä liikaa löytyy geneerisen tylsiä korkeita vokalisteja, liikaa tuku-tuku-tavaraa rumpusektorilta ja liikaa jotenkin häiritsevää pehmeyttä ja keveyttä. Siltikin power metal -genrestä löytyy itselleni useita suosikkibändejä, mutta suurin osa niistä löytyy ns. jenkkipower-sektorilta tai sitten ihan niistä genren uraa uurtaneista vanhoista nimistä - tai niiden vanhojen bändien johdannaisista. Pakko kuitenkin mainita, että monien mielestä yltiökliseinen power-pumppu HammerFall on yksi power metal -suosikeistani. Itse kuulen sen bändin musiikissa niin paljon heavy metal -riffejä ja heavy metal -aineksia, etten edes niputtaisi sitä ainakaan kliseiseksi power -bändiksi, mutta muut tuntuvat olevan kanssani jyrkästi eri mieltä.
Pakko tähän väliin heittää omat kaksi senttiä. Tuli jo tuolla Ruskin Armsin puolella mainittuakin asiasta, eli mikäli poweria pitää kasvottomana ja täynnä tylsiä kiekujia olevana genrenä, niin 90-luvun Gamma Ray ja Blind Guardian kuunteluun jos ei ole jo ollut (tekstistä päätellen ei kauheasti). Jo pelkästään Hansi Kürsch on äärimmäisen loistava ja persoonallinen vokalisti, ja Hansenkin erottuu joukosta selkeästi edukseen. Sävellyspuolikin on valovuosia kaikkia muita powerbändejä edellä, ja ne paljon puhutut Heavy Metal-ainekset ja riffit ovat täysin selkeästi läsnä. Ja vaikea näitäkään on aina täysin pelkkään power-genreen niputtaa.
Levyistä voin mainostaa, ellei siis ole jo tuttuja:
BG: Imaginations from the Other Side
GR: Somewhere Out In Space.
Ensin mainittu vaatii tosin huomattavasti kuuntelua ennen kuin sen nerouden ymmärtää täysin. Et katso poweria enää koskaan samalla lailla kun olet näihin kunnolla syventynyt.
Myönnän, että yleistin aika räikeästikin powerin suhteen, sillä se on kuitenkin yksi niistä genreistä, joita olen kuunnellut jo vuodesta 2003 lähtien todella paljon (nyt on vaan aika vahva kyllästymiskausi menossa). Kuitenkin, power metalin puolelta ne kirkkaimmat suosikit ovat erittäinkin usein tehokuuntelussa. Jos puhutaan niin sanotusta jenkkipowerista, joka on itseasiassa enemmän kallellaan heavy metalin suuntaan, niin se on yksi suurimmista suosikkigenreistäni.
Se, että vähättelin useiden power-vokalistien mielestäni tylsähköltä kuulostavaa korkeaa laulutapaa ei tarkoita, ettenkö pitäisi jossain määrin myös useista korkealta laulavista jopa kliseisistäkin power metal -laulajista. Tunnen kyllä powerin puolelta kaikki suurimmat yhtyeet, suuren osan puolisuurista ja nipun tuntemattomampiakin tapauksia, joten väittäisin omaavani hyvän power metal -tietouden, vaikken genren suureksi faniksi tunnustaudukaan. Gamma Rayn koko tuotanto on tuttua. Pidän jokaisesta levystä vähintään kohtalaisen paljon (oma lempparini yhtyeen tuotannosta lienee No World Order, mutta ei tuo Somewhere Out in Space kovin kauaksi jää), eikä Hansenin omintakeisesta vokalisoinnistakaan ole pahaa sanottavaa, vaikken miestä minään kultakurkkuna kavereille mainostaisikaan. Blind Guardianilta olen kuullut vasta joitain levyjä (joukossa tuo kehumasi Imaginations from the Other Side), mutta tarkoituksena olisi perehtyä koko tuotantoon sopivan innostuksen iskiessä. Hansi Kürschin äänestä pidän kyllä - etenkin silloin, kun mies käyttää raspilaulujaan. Palaan Blind Guardianiin myöhemmin, jahka otan yhtyeet levyt tarkempaan kuunteluun. Toistaiseksi ei ole vielä tehnyt suurta vaikutusta, mutta ehkä yhtye tosiaan vaatii useampia kuunteluja ja enemmän sulattelua.
Vaikka oma power metal -makuni on enemmän kallellaan ns. jenkkipoweriin (Crimson Glory, Pharaoh, Iced Earth, Armory, Virgin Steele, Jag Panzer jne.), niin kyllä Euroopastakin tulee laatua. Esimerkkeinä jo mainitsemani HammerFallin lisäksi voisin mainita vaikkapa Firewindin ja Edguyn. Ja toki Running Wildin ja Grave Diggerin power-henkiset levyt ovat genrensä valioita. Jorn Landen aikaisesta Masterplanista pidän myös paljon. Ja tietty myös Helloween ja Gamma Ray lukeutuvat jo monivuotisiin suosikkeihin, vaikka Kisken äänestä en liiemmin pidäkään. Helloween kolahtaa siis minulle enemmän Derisin ja Hansenin aikakausilta, vaikka Keeper I on kuitenkin myös ihan legendaarinen levy. Kakkososan saamaa ylistystä en ymmärrä, sillä se on mielestäni lähes maailman yliarvostetuin hevilevy (I Want Outia ja March of Timea lukuunottamatta erittäin mitäänsanomaton), eikä tämä ollut edes provo, vaan rehellinen mielipiteeni. Ja ettei unohtuisi totuus, niin toki myös herra Scheepersin johtama Primal Fear on hieno power metal -yhtye.
En ole samaa mieltä, että Gamma Rayn ja Blind Guardianin sävellyspuoli olisi valovuosia muiden power-pumppujen vastaavaa edellä, mutta en jaksa alkaa väitellä asiasta, sillä lopulta kyseessä on ihan puhdas makuasia. Ensinnäkin on vaikea tarkasti määritellä, mikä nyt sitten on sitä power metalia. Jos Crimson Glory lasketaan power metaliksi, niin se yhtye hakkaa mielestäni kaikki muut yrittäjät aivan mennen tullen niin sävellyspuolella, omaperäisyydessä kuin vokalistirintamallakin. Pharaoh on myös toinen sävellyspuoleltaan ylivertainen yhtye power-rintamalla. Mutta, ai niin, nuo ovatkin sitä jenkkiläistä poweria (lue: lienevät liian hyvää laskettavaksi power metal -nimikkeen alle?)
Tällä kertaa liveversiona "a boring pussy ballad".