Pentelesh wrote:^Se on vissiin Ravintola Hellä.
Saakelin ravintolaikärajat, olis ollu mukava toisenkin kerran samantien Reitsi nähdä. Aika hauska tilanne kyllä että noin kova bändi esiintyy ravintolassa.
Laitanpa tänne nyt erittäin subjektiivisen arvion
Soundchaser-levystä. Oma fanituskertoimeni on kasvanut jo sen verran suureksi, että arviona tämä ei varmaan ole kovin pätevä, mutta tarkoitukseni onkin innostaa arvon Rautaneitolaisia tutustumaan Soundchaserin ihmeelliseen maailmaan.
Introssa Rage virittelee koneistonsa tuhovoimaa ja kaiffarien taituruudestakin saadaan jo näytettä.
War of the worlds onkin sitten varsinainen pelinavaaja, ja millä tavalla homma lähteekään käyntiin! Thrashaava riffittely ja Peavyn vahva ääni on tässä pääosassa. Yleisönhuudatuskertosäkeen jälkeenkään ei anneta armoa vaan paketti pysyy tiukkana. Ankaraa riffiä tulee puolivälin paikkeilla ja Peavy karjaisee varsin vakuuttavasti. Mätöstä siirrytään raskaasti groovaavaan riffiin ja siitä ehkäpä yhteen hienoimmista kitarasooloista mitä allekirjoittanut on koskaan päässyt kuulemaan. On uskomaton kaveri tuo Smolski, erittäin kekseliästä sooloamista, ei mitään skaalansahaamista.
Great old ones käynnistyy rokkaavalla riffillä ja Peavyn miellyttävää laulumelodiaa tukee Victorin vaihteleva soitto. Kitaransoitto on hienointa silloin kun bändissä on yksi kitaristi joka osaa asiansa ja komppailee sillä tavalla, ettei kakkoskitaristia edes tarvita. Kertosäe on jälleen omaa luokkaansa.
Soundchaser jatkaa riffivetoista kappalemateriaalia erittäin onnistuneesti. Armoton draivi on päällä kokoajan, ainoastaan tunnelmoiva bridge ennen kertosäettä toimii pienenä suvantokohtana. Kappaleen kertosäe on kyllä sellaista päänpaukutusmateriaalia ettei paremmasta väliä. Vähän samantyylistä rokkiriffiä tarjoillaan kuin War of worldsissäkin, pienellä soolonluikauttelulla kuorrutettuna, ja oikein komealtahan se kuulostaakin. Varsinainen soolo on tällä kertaa tunnelmoivan taustan päälle vedettyä, ehkä vähän progeavaa tiluttelua.
Defenders of the Ancient life potkii tässä vaiheessa jo tutuksi käyneellä tyylillä. Säkeistössä on mukavaa kitarointia, ja kertsi painaa päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta kipale ei silti yllä aivan terävimpään kärkeen.
Secrets in a weird world käynnistyy mahtavilla syna- ja kitaramelodioilla, ja rauhallisen alun jälkeen lähtee mehevä ja nopea riffi. Säkeistössä on paksua kitarasoinnuttelua jälleen taustalla. Kertosäe on vahvasti koskettimilla kuorrutettu, eikä aivan sellainen idioottimaisen tarttuva rypistys, kuin muut kertsit tällä levyllä. Tässä kipaleessa on taas melko ilmiömäinen soolo.
Flesh and Blood alkaa rauhallisesti cleanilla kitaralla, muuttuen hitaaksi, mutta jykevästi tykittäväksi kipaleeksi. Kertsi varsinkin on melkoista punttiennostomusaa. Soolo hoidetaan tällä kertaa kitarasynan voimin, ja tuohan se erikoista maustetta kappaleeseen, mutta pidän silti sähkökitaran ääntä huomattavasti mielekkäämpänä.
Hillitön riffi ja Terranan vankka rumpukuvio luovat robottimaisen vaikutelman, ja se kuvastaakin hyvin
Human Metalin lyyristä antia. Mistä ihmeestä Peavy taikoo näitä loistavia kertosäkeitä? Erinomaisesti sopisi livetilanteeseen tämä kappale, sen verran tanakkaa rouhimista kyseessä on. Soolo sisältää tällä kertaa perinteistä ja paksua kitarasaundia, hienoja harmonioitakin.
Ehkä vähän keskinkertaisella riffillä alkaa
See you in heaven or hell. Säkeistö tuo mukavasti mieleen vanhemman Ragen tuotannon laulumelodioidensa puolesta. Kertosäekään ei tee poikkeusta, vaan on jälleen kerran loistavaa kamaa. Victor paasaa taas hitaanpuoleista riffiä lopuksi, ja mikäs sen mainiompaa, kun Peavykin avaa vielä lopuksi äänensä miehekkäällä karjahduksella.
Wake the nightmares alkaakin sitten herkemmällä tunnelmalla, ja vieraileehan siellä Andi Deriskin kertosäkeessä, joka kuulostaa per-keleen hienolta. Tunnelmoinnin jälkeen Smolski ja Terrana lähtevät taas raskaasti groovaavalle linjalle hetkeksi, kunnes säkeistön ajaksi rauhoitutaan. Melodia ennen kitarasooloa kuulostaa kummasti Blind Guardianilta, kuin myös itse soolokin, mikä johtuu varmaan osittain wah-pedaalista. Ragelle ominaisesti tässäkin kappaleessa on hienosti balanssissa raskaat ja kevyemmät osiot, mikä tekeekin koko levyn kuuntelusta vaihtelevan kokemuksen.
Death is on it's way jatkaa samantyylisellä rakenteella, aluksi mennään rauhallisesti siis. Minuutin paikkeilla on uskomatonta musiikkia, Peavy ja Terrana vähän avaavat hanoja, ja Victor taikoo kitarasta jälleen yhden uuden korvia hivelevän saundin. Kyllähän tästäkin kappaleesta sitten lopulta täysiveristä hevimetallia tulee, mutta hienon alun jälkeen ei enää samanlaisiin sfääreihin päästä.
French Bourree... Tästä on aika hankala mitään sanoa, koska en ole mikään suuri ystävä tällaisille klassisten biisien sovituksille. Kyllähän tästä aika normaalin kuuloinen hevibiisi on saatu väsättyä, vaikka hilpeät keskiaikaismelodiat tuppaavat vähän ärsyttämään. Yleensäkään en pidä minimalistisesta cembalontilutteluklassisesta, tykkään enemmän sellaisesta mahtipontisesta matskusta. (Ghost love score, anyone?)
1. Orgy of destruction (intro)
2. War of the worlds: 5
3. Great old ones: 5
4. Soundchaser: 5
5. Defenders of the ancient life: 4
6. Secrets in a weird world: 4
7. Flesh and blood: 5
8. Human metal: 5
9. See you in heaven or hell: 5
10. Falling from grace - Wake the nightmares: 5
11. Falling from grace - Death is on it's way: 4
12. French bourree: 2
Keskiarvoksi levylle tuli 4,5. Näköjään pääsi tasapisteisiin aikonaan arvioimani Brave New Worldin kanssa.