Saxon

[Finnish Eddie]

Heh taitaa tuo Hell In Helsinki duunattu silloin kun äijät joutuivat jäämään joksikin aikaa Helsinkiin sen tuhkakatastrofin takia ...

[scorpions]

Uutta cd-settiä pukkaa!


Saxon : The Carrere Years (1979-1984)
April 16, 2012

Saxon have been one of the leading forces in British Heavy Metal for over three decades and are as active now as when they formed in South Yorkshire in 1977, releasing their 19th Studio album ‘Call To Arms’ in June 2011. The constant touring and song-writing has created one of the most loyal fanbases in rock and gathered a list of superstar fans such as Metallica, Ozzy Osbourne, Motley Crue and even Lada Gaga.

Their first seven albums on the French Carrere label have now been amassed into ‘The Carrere Years (1979-1984)’, a four disc collection of the remastered albums, now expanded with bonus material and including an exclusive interview with the band within the liner notes.

The set kicks off with Saxon's self-titled debut (which now includes the bonus live b-side ‘Judgement Day’), before moving on to their UK No 5 follow up album, ‘Wheels Of Steel’, crammed with Saxon classics, from set opener 'Motorcycle Man', through the singles 'Suzi Hold On', '747 (Strangers In The Night)' and the title track (both of which cracked the UK Top 20).

CD2 in this set starts with Saxon's third album, ‘Strong Arm Of The Law’ (released in October 1980), opening with the self-explanatory 'Heavy Metal Thunder', like its predecessor ‘Wheels Of Steel’, ‘Strong Arm Of The Law’ features many tracks that have remained staples of Saxon's live set to the present day, including ’20,000 Feet’, ‘Hungry Years’ and ‘Dallas 1pm’, a song about John F Kennedy’s assassination.

Forming the second-half of CD2 is Saxon’s fourth studio album, ‘Denim & Leather’. Originally released in 1981, the album caught the band at an early commercial and creative peak, and features the classic singles ‘Princess Of The Night’, ‘Never Surrender’ and a tribute to their appearance at the first Castle Donington Festival (now Download), ‘And The Bands Played On’.

Saxon’s legendary first live album ‘The Eagle Has Landed’ (a UK No 5) begins CD3 of this set. Packing in ten solid Heavy Metal anthems, the album buzzes with the band’s trademark live energy.

‘The Carrere Years’ continues with Saxon’s fifth studio album ‘Power & The Glory’, expanded here with three live b-sides from the album’s title single and ‘Nightmare’. Finally, the set closes with the remastered version of ‘Crusader’ originally released in 1984 and produced by Kevin Beamish at Sound City in Los Angeles.

[Hese]

Tämän lisäksihän bändiltä tuli juuri ulos kattavaa dokkaridvdtä.

SAXON: New Album Details Revealed

With a storming new stomp in their boots and a renewed, lithe swagger to their legendary sound, British heavy metal legends SAXON will release "Sacrifice" in February 2013 through UDR. Taking a sharper, re-invigorated approach to the production, on this, their 20th album, SAXON have produced 10 of their strongest, heaviest and most inspired songs for many-a-year, and a more than worthy successor to their last album "A Call To Arms".

"Less tricks, more power!" roars frontman and founding father Biff Byford. "My brief to the band was to be raw, be real and not be afraid to look back at the old classic material for inspiration."

The album was recorded at LS Studios in Yorkshire and was produced by Byford, with Andy Sneap mixing and engineering by Jacky Lehmann. It fairly bristles with muscular metallic intent, Paul Quinn's and Doug Scarratt's guitar work the best it's ever been, while Biff's vocals sound fresher and livelier. The songwriting too harks back to a classic era in SAXON's history, with the likes of "Warriors Of The Road", "Wheels Of Terror" and "Stand Up And Fight" evoking the halcyon days of yore with a contemporary twist, the classic SAXON sound absorbing the snarl, ferocity and attitude of contemporary bands (and fans) such as MEGADETH, as evidenced by the crunching title cut, "Sacrifice".

"It's certainly been done from a more early '80s thrashier perspective," explains Biff, "and it's not just guitars bashing away willy-nilly, they've got a fresh drive, purpose and perspective."

Besides the new material, SAXON will also be adding some unique recordings of revisited classic to certain formats of the release, also produced by Byford and mastered by Andy Sneap, including an orchestrated version of "Crusader" and an acoustic version of "Frozen Rainbow".

"From the songs to the production, I wanted to focus on the raw aspects which made us great in the first place," concludes Biff, "And living in that rawness, combined with some great classic SAXON songwriting, has in my opinion made SAXON fresher than ever."

The "Sacrifice" cover artwork was created by longtime SAXON artist Paul Raymond Gregory and can be seen below.

"Sacrifice" track listing:

01. Procession
02. Sacrifice
03. Made In Belfast
04. Warriors Of The Road
05. Guardians Of The Tomb
06. Stand Up And Fight
07. Walking The Steel
08. Night Of The Wolf
09. Wheels Of Terror
10. Standing In A Queue

Bonus track:

* Luck Of The Draw (on iTunes only)

01. Crusader (orchestrated version)
02. Just Let Me Rock (re-recorded version)
03. Requiem (acoustic version)
04. Frozen Rainbow (acoustic version)
05. Forever Free (re-recorded version)

[Starstruck]

Onpa kertakaikkisen järkyttävän ankea kansi... Call to Armsissa oli edes jotain yritystä ja The Inner Sanctum oli jopa upea, mutta nämä alituiset "emblem"-kannet alkavat tökkiä aina vain pahemmin. Vähän sama kuin Motörheadin Snaggletooth-versioinnit.

Onneksi materiaali on ollut jo sieltä Metalheadistä lähtien vahvaa pitkän uinumisen jälkeen. Näin uskon myös olevan tällä kerralla. Made in Belfast jatkaa omituisten biisinnimien sarjaa ja vähän pelottaa nämä klassikkojen lähes nimikaimat Wheels of Terror ja Stand Up and Fight. Kunhan ei ole levy täynnä mitään "Back in '79"-löysäilyä ja masentavaa nostalgiaa, niin hyvä on. Yksikin yhtä tiukka ja koukuttava biisi kuin Hammer of the Gods, niin ollaankin jo voiton puolella.

En malta odottaa!

[Salamalla ratsastaja]

"Less tricks, more power!"

No eipä Saxonilta nyt koskaan mitään mahdottoman erikoisia "trikkejä" olla odotettukaan, mutta tuon lausahduksen voisi pessimisti toki kääntää myös hieman pelottavaksi. Jos Call To Armsin biisit Mists of Avalon ja When The Doomsday Comes edustavat näitä tempauksia, joita saamme kuulla uudella albumilla vähemmän koko albumin ollessa sitä kolmen soinnun ränkkäystä, niin ei hyvä. Ei nyt sillä, että vaatisin Saxonilta mitään progeiluja, taikka biiseihin yhtään enempää kuin sen kolmisen sointua, mutta CTAlla nuo nimeltä mainitut biisit piristävät albumin kokonaisuuden ihan huikealle tasolle.

Enpä toisaalta ole vielä koskaan kuullut täysin heikkoa Saxon-levytystä, mielestäni bändi piti hyvin vireensä 90-luvullakin, joten huonoa tästä tuskin tulee. Ennen kaikkea odotan kuola valuen kiertuetta ja vierailua Suomeen uuden albumin merkeissä.

Ja eipä muuten iske kansi täälläkään, jotenkin nuo tuommoiset kannet antavat aina vaikutelman niistä 60-vuotiaista kalkkeutuneista rokkareista, mitä Saxon ei todellakaan vielä ole.

[Jussi K]

Made in Belfast jatkaa omituisten biisinnimien sarjaa ja vähän pelottaa nämä klassikkojen lähes nimikaimat Wheels of Terror ja Stand Up and Fight. Kunhan ei ole levy täynnä mitään "Back in '79"-löysäilyä ja masentavaa nostalgiaa, niin hyvä on.

Ei kai tuossa mitään niin omituista ole, sehän voisi liittyä vaikka tähän uskonto/luokkavihaan Irlannin lähihistoriassa tai muuhun mukavaan.
Pikemminkin "Standing In a Queue" on sellainen, glorifioidaan Voimis/Strato back in 2005 -henkisten heviteinien jonojumitusta vai mitäv... Itse levy ei niin innostuta, Saxonin valopilkut vuoden 1985 jälkeen:

The Inner Sanctum (2007)
Killing Ground (2001)
parit biisit Dogs Of Warilla & Unleash The Beastilla (1995-97) per levy

Kahdelta uusimmaltakaan en muista listoja katsellessa kuin Into The Labyrinthin biisin Slow Lane Blues.

[IndianaJones]

Kahdelta uusimmaltakaan en muista listoja katsellessa kuin Into The Labyrinthin biisin Slow Lane Blues.

Eikö muka Into the Labyrinthin mainio Valley of the Kings nappaa? Mikä lie kumma mieltymys, mutta kyllä mulle on tuo Call to Arms jäänyt mieleen hyvänä levynä, vaikkei siellä oikeastaan suurin osa matskusta mitenkään tajunnanräjäyttävää ole. Hammer of the Godsissa Glocklerin tiukka rumpufilli alussa jo kertoo että nyt ollaan jännän äärellä, samaten nimibiisi on jäänyt tosi positiivisena mieleen. Labyrinttilevy onkin sitten jäänyt vähän tympeämmäksi kaikkine rokkirenkutuksineen, muttei sekään sentään huono ole.

Eikä tossa sun listassa ollut edes Lionhearttia, omakohtaisesti kyllä varmaan paras Saxon-levytys, vaikka onhan ne alkuaikojen levyt tietty hienoja nekin. Mutta eiköhän tuolta tulevaltakin taas parit tiukat rallit irtoa livesoittoon.

[Jussi K]

Noup tuolle VOTK:lle (ihme sihinään hukkuu kertsin kuorot btw), ei voi verratakaan saksalaiseen kaimaansa ja sehän se, kun mie en välitä noista ensimmäisistä levyistäkään Saxonilta. Eli bändi ei ole mitenkään erityinen koskaan ollut tännepäin, kun vain hyvin valikoidusti löytyy niin hyvää melodiaa että jaksaisin kuunnella.
Muuten, kun Masterplan lämppäsi bändiä, Roland Grapow jututtaessani ihasteli Teatrian baaritiskillä Motorcycle Mania että on ni-in mahtava biisi. Muotoilin jotenkin, että arvaas miksi minä olen juuri täällä tiskillä, kun soiva kappale on niinkin tylsä.

Ja Lionheartilta en ole ikään löytänyt niinkään hyviä biisejä kuin vaikkapa Deeds Of Glory, If I Was You, I've Got To Rock (To Stay Alive) tai Killing Ground. Vaikka nimibiisi onkin aika lähellä, itse asiassa myöskin lähellä viimeksimainittua, edeltänyttä nimikappaletta.

[Starstruck]

Made in Belfast jatkaa omituisten biisinnimien sarjaa...

Ei kai tuossa mitään niin omituista ole, sehän voisi liittyä vaikka tähän uskonto/luokkavihaan Irlannin lähihistoriassa tai muuhun mukavaan.

Totta kai vaikka Kiikoinen Countdown voi sisältää hyvän ja yhtyeelle sopivan tekstin/tarinan, mutta mielestäni Made in Belfast on jotenkin camp-tuoksuinen biisinnimi - jopa Saxonille. Biisi itsessään saattaa olla toki parasta koskaan.

Standing in a Queue piti myös mainita mahdollisena nostalgiapläjäyksenä.

Vähän kyllä ihmettelen, ettet näe edes Lionheartia valopilkkuna. Sekä tämä että Call to Arms pieksevät kaikki 90-luvun levyt sata-nolla, eikä The Inner Sanctumkaan pitkälle jää.

[scorpions]

On kyllä tosiaan aika onneton tuo uusi kansiteos, jos todella on lopullinen bookletin kansi..toivotaan että tekevät kuin Accept viimeisimmällä. Saa nähdä minkä tasoista materiaalia on tulevalla levyllä, edellinen kun oli ensimmäinen heikko suoritus vuosikausiin, toki silläkin oli pari hyvää kapaletta, mutta kokonaisuutena oli suuri tiputus.

Tässä olisi tarjolla koko Saxonin Wackenin keikka:

Saxon - Wacken Open Air 2012 (Complete)
http://www.youtube.com/watch?v=o52Tejg-_vg

[scorpions]

Attention fans!
Sorry, but the release of the new Saxon studio album „Sacrifice“ will have to be postponed for one week due to some manufacturing problems.

Here are the new release dates:
Europe: March 1st, 2013
UK: March 4th, 2013
USA: March 26th, 2013

[Jussi K]

^ kuinka monta Saxon-levyä on viime vuosina näyttänyt ulkoisesti _ihan_ samalta -booo-ring, mutta niin on bändikin.

[scorpions]

^ kuinka monta Saxon-levyä on viime vuosina näyttänyt ulkoisesti _ihan_ samalta -booo-ring

Aika samasta puusta veistetty ainakin tämän kanssa:

^Into the Labyrinth 2008.

Tässä muut viime vuosien rieskat, eihän nämä kyllä tosiaan mitään kansitaiteilun mestariteoksia ole.

Killing Ground 2001


Lionheart 2004.


The Inner Sanctum 2007


Call to arms 2011

[Journeyson]

Tulihan tuo kuunneltua ja kyllä tämä jatkaa edellisvuosien kovaa tasoa. Ei ollut yhtä monipuolinen kuin Call To Arms, mutta sitäkin tasaisempi kokonaisuus. Nimibiisi, Warriors of the Road, Stand Up And Fight ja etenkin hieno Guardians of the Tomb ovat levyn kärkeä. Edellislevyn tapaan viimeinen biisi kokonaisuuden heikoin. Mukavan raskaat soundit. Nuo mandoliini(?) jutut parin biisin alussa ovat piristävä lisä Selkeästi muuten enemmän hevilevy kuin edellinen. Aloitusbiisi ratkaisee missä suhteessa tämä on Call To Armsiin, Hammer of the Godsia paremmaksi vain on vaikea pistää....

Into The Labyrinth tällä kyllä voitetaan kunnolla. Ei yksikään tämän biiseistä ole noussut vielä Battalions of Steelin tai Valley of the Kingsin kaltaisiksi uusklassikoiksi, mutta ei tällä ole lähelläkään mitään Voicen, Protect Yourselvesin tai Crime of Passionin kaltasta totaalipaskaa. The Inner Sanctumin huipputasolle taas ei päästä.

[scorpions]

Into The Labyrinth tällä kyllä voitetaan kunnolla. Ei yksikään tämän biiseistä ole noussut vielä Battalions of Steelin tai Valley of the Kingsin kaltaisiksi uusklassikoiksi, mutta ei tällä ole lähelläkään mitään Voicen, Protect Yourselvesin tai Crime of Passionin kaltasta totaalipaskaa.

Voice totaalipaskaa Tuohan on yksi levyn parhaimmista biiseistä! Erittäin tyylikästä melodiaa rauhallisissa kohdissa ja hieno kertsi!

Saxon - Sacrifice review
http://www.metalkaoz.com/album-reviews/ ... ifice.html

[Journeyson]

Onhan tuota yritetty mutta ei. Todella tavanomainen ja tylsä kipale jonka tekemisessä ollaan selkeästi menty siitä missä aita on matalin. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos -kamaa.

[IndianaJones]

^^^ Täytyy kyllä tuo The Inner Sanctum jossain välissä katsastaa, kun nuo kaikki muut 2000-luvun levyt toimivat joko hyvin tai mainiosti itselle. Omasta mielestä tuo Into the Labyrinth ainoa heikompi noista. Call to Arms oli myös kova pläjäys, vähän ihmettelen ettei se ole suurempaa suosiota nauttinut, aika tappobiisejä siltäkin löytyy. Ja mie kyllä diggailen aika kovaa Ballad of the Workin Manista, just sitä vanhan ajan Saxon-saundia mukana.

^ kuinka monta Saxon-levyä on viime vuosina näyttänyt ulkoisesti _ihan_ samalta -booo-ring, mutta niin on bändikin.

Niin, onhan tuossa tosiaan tuo Into the Labyrinth, joka on samasta puusta veistetty, mikäs muu? Lionheart? Onhan niissä toisaalla hehkuttamissasi Gamma Raynkin kansissa aina se sama mörökölli, onko se sen monipuolisempaa? Jotenkin hieman kaukaa haettu IMO tuo heitto, ei sillä että näistä Saxonin kansista mikään mestariteos olisi... ei nuo kuitenkaan mitään Dance of Death-kuraa ole onneksi.

[Hammer]

Into The Labyrinth tällä kyllä voitetaan kunnolla. Ei yksikään tämän biiseistä ole noussut vielä Battalions of Steelin tai Valley of the Kingsin kaltaisiksi uusklassikoiksi, mutta ei tällä ole lähelläkään mitään Voicen, Protect Yourselvesin tai Crime of Passionin kaltasta totaalipaskaa.

Voice totaalipaskaa Tuohan on yksi levyn parhaimmista biiseistä! Erittäin tyylikästä melodiaa rauhallisissa kohdissa ja hieno kertsi!l

Komppaan scorpionsia. Voice on koko Into the Labyrinth -levyn paras biisi. Slovarimmissa kappaleissa usein ei ratkaise niinkään sävellys, vaan se, miten vokalisti laulaa ja millaisia laulumelodioita kappaleessa on. Mielestäni Biff vetää upean tulkinnan kehiin ja laulumelodiatkin ovat priimaa.

Into the Labyrinth oli muuten itselleni pettymys, sillä enpä jaksa kuunnella kovin usein levyltä muita biisejä kuin tuota suotta parjattua Voicea. Call to Arms oli ihan kova, vaikkei kokonaisuutena läheskään niin tiukka paketti kuin ne parhaat uudet Saxonit (Lionheart ja The Inner Sanctum). Mielenkiinnolla odottelen uutta levyä.

P.S. Jos kansitaiteista puhutaan, jotka Saxonilla yleensä ovat tylsiä, niin katsokaapa kuitenkin tarkemmin The Inner Sanctumin kansikuvaa suurennettuna. Se on kansitaiteilun mestariteos, oikeasti, ainakin minun mielestäni.

[Starstruck]

P.S. Jos kansitaiteista puhutaan, jotka Saxonilla yleensä ovat tylsiä, niin katsokaapa kuitenkin tarkemmin The Inner Sanctumin kansikuvaa suurennettuna. Se on kansitaiteilun mestariteos, oikeasti, ainakin minun mielestäni.

Juuri olin samaa sanomassa!

Saxonilla on kyllä noiden "emblem"-kansien jonkinlainen ongelma, sillä juuri Biff sanoi Classic Rockissa, että hänen suosikkikantensa on Crusader - ja että sitä aikaisemmat olivat todella tylsiä ja samasta muotista (poislukien tietysti debyytti).

Lisäksi bändi on onnistunut tekemään niinkin ankeita ratkaisuja, kuin esimerkiksi laittamaan Solid Ball of Rockin takakanteen suht siedettävän maalaukseen ja etukanteen ankean logon...

Jostain syystä esim. Innocencen, Power and the Gloryn, Destinyn ja Call to Armsin kannet ovat minusta hienoja poikkeavuudessaan ja muutama perinteisemmällä tavalla hieno kansi on joukossa (Crusader, debyytti, Dogs of War, Rock the Nations ja The Inner Sanctum) - mutta muut ovatkin sitten aika huttua pääosiltaan. Yksi Wheels of Steel olisi vielä mennyt, mutta näitä logokansia taitaa olla yhtä paljon kuin muunlaisia yhteensä.

[Jussi K]

kuinka monta Saxon-levyä on viime vuosina näyttänyt ulkoisesti _ihan_ samalta -booo-ring, mutta niin on bändikin.

Niin, onhan tuossa tosiaan tuo Into the Labyrinth, joka on samasta puusta veistetty, mikäs muu? Lionheart? Onhan niissä toisaalla hehkuttamissasi Gamma Raynkin kansissa aina se sama mörökölli, onko se sen monipuolisempaa? Jotenkin hieman kaukaa haettu IMO tuo heitto, ei sillä että näistä Saxonin kansista mikään mestariteos olisi... ei nuo kuitenkaan mitään Dance of Death-kuraa ole onneksi.

Ei sen tarvi aina niin lähihistoriastakaan olla, aina logo & pyöreähkö kuva alla. Myös Rage harrasti samaa kuivuutta pitkään.

Vaikka toki sanoinkin viime vuosina, tuo ITL mielessä, mutta myös Lionheart ja Killing Ground menevät samaan karsinaan. Mites singlet ja muut julkaisut?

Samasta taiteilijastahan (Saxonilla Paul Raymond Gregory, myös Freedom Callille tehnyt töitä) nuo useimmiten johtuvat. Niin nytkin, mutta myös maskotista Kuitenkin onhan nuo kuitenkin aika hemmetin erilaisia keskenään, kuin pelkästään "sama mörökölli"!

Yksi Wheels of Steel olisi vielä mennyt, mutta näitä logokansia taitaa olla yhtä paljon kuin muunlaisia yhteensä.

Juuri näin. Ja vaikka Rock The Nations onkin huono levy, on sen kansi perinteisellä tapaa ihan hieno kuitenkin.

[IndianaJones]

^ Onhan noissa Rayn kuvituksissa aika paljon muutenkin samoja teemoja kuin vain maskotti, lentävät pyramidit, jing-jangit, säteet... on niissäkin paljon samankaltaisuuksia, vaikka kyllähän nuo ovat älyttömän hienoja, vaikkakin vähän muovisen näköisiä. Ja paremmin ymmärrän kyllä Saxonin koko uran huomioon otettaessa noiden logo + emblem-härpäkkeiden moittimista. 2000-luvulla kuitenkin mielestäni ihan kohtuu erilaiset kannet, mistä luulin olevan puhetta.

Mutta hyvä vaan että porukkaa innostaa vaikka sitten haukkua kansia, kunhan jotain keskustelua saadaan aikaan Saxonistakin. Tullut tämän lirpakkeen innoittamana kuunneltua tässä Killing Ground, Into the Labyrinth ja nyt pistin pyörimään Call to Armsin. Mulle kyllä pelittä mainiosti jopa Labyrinthiltä suurin osa biiseistä (vaikka aika köykäistä huttua löytyykin Crime of Passionin ja Hellcatin muodossa), mutta ehkä mie olen sitten jonkinasteinen fani. Esimerkiksi Live to Rock, jonka otaksun monelle olevan sitä turhake-matskua, pisti sukat ihan kunnolla jalassa pyörimään kun taas pitkästä aikaa levyä pyöritteli.

Ja nyt lähtee Surviving Against the Odds, kovaa shittiä tämäkin on. Rehellistä heviä hieman rokimmalla otteella. Vaikka Saxonin parhaaksi metallisemman Lionheartin nostaisinkin, niin kyllähän tämä rokimpi touhu on aina ollut Saxonin tavaramerkkikamaa.

Äh, antaa tämän hetkellisen (?) huuman laskeutua ja katsotaan sitten taas uudestan, nyt melki kaikki Saxon kuulostaa tiukalta.