Iron Constable wrote:^Eipähän olisi paskempi paketti, kun nyt on niin, että tuo Primal Fear on alkanut viime kuukausina oikein toden teolla avautumaan. Ekan levyn niiltä hankin jo -99, mutta nyt vasta olen alkanut ymmärtää bändiä kunnolla. Ihmeen paljon kuuntelua vaativaa musiikkia.
Sorry, mua se vaan jaksaa hymyilyttää tämä Primal Fear...
^ No kyllä. Ainakin Tuskassa Ralph oli yksi hinttimäisimpiä vokalistejä mitä olen lavalla nähnyt. Ei saatana sitä Tom of Finland-imagoa. Todellakin vielä pahempaa kuin Halford on koskaan ollutkaan. Eikä asiaa parantanu Running in the Dust ainakaan.
Lappis ja conde. Mä en voi edelleenkään auttaa teitä, teidän pitää auttaa itse itseänne. Menkää kauppaan ja ostakaa vaikka Devil´s Ground. Kuuntelette sen tarpeeksi monta kertaa ja huomaatte kelkkanne kääntyneen. Aivan sama miltä Ralffi näyttää, kuulostaa vaan pirun hyvältä. Edellistä mukaellen, Metal Is Forever
Takaisin Helloweeniin, taidanpa seuraavaksi availla sanaisen arkkuni Chameleonin osalta, tulee kerrankin jotain muuta kuin kehuja ja hiukkasen vaihtelevia arvosanoja
^Näinpä on!Onpa muuten helvetin ailahteleva levy ja varmaankin Kiske saanut tahtonsa läpi asioissa!Harmi vaikka Kiske oli ja on helvetin hyvä laulaja niin noi kokeilut meni jotkut aivan päin persettä!Sanotaan että puolet hyviä ja puolet täyttä paskaa ja kuullostaa varmaankin oudolta näin fanin suusta mutta näin se oli ja onneksi sen kiertueen keikalla tuli myöskin paljon muitakin biisejä muiltakin levyiltä!
^Availen juuri lehtiötä ja laittelen kuulokkeita päähän. Tämänkin levyn jäsentämiseen kunnolla meni ensikuuntelun jälkeen sitten reilut 12 vuotta. Jo oli aikakin. Tää on kyllä sellainen sillisalaatti, että mitähän tästäkin tulee ??? Töitä pukkaa sen verran päälle, että saattaa mennä pari päivää ennenkuin saan lopulliset kommentit koneelle, mutta jossakin vaiheessa. Saas nähdä mitä tämä sukellus musiikin maailmaan tuo muassaan, hassua, tuttu levy, mutta jotenkin tuntuu kuin alkaisi kuunnella ensi kertaa. Suosittelen näitä syvä-analyysejä muillekin, avaavat kummasti silmiä varsinkin näiden jo "tuttujen" levyjen kohdalla.
On tämä musiikin kuuntelukin vaan vakava harrastus
^Vittu kyllä täytyy sanoa että äijä on jo kunnon ammattilainen tuolla saralla ja noin kova uppoutuminen ja analysoiminen levyihin on jo taito sinällään!Respectit sinne suuntaan moisesta!Mielenkiinnolla odotan kommentteja Chameleonista!
Tää on aika monimuotoinen juttu. Tulee pidettyä verbaalit kunnossa kun kirjoittelee, toivoo että joku saa edes jonkinlaisen inspiksen teksteistä, levyt avautuvat ihan perhanan hyvin tällä tavalla, paha maailma jää kauas kun uppoutuu musiikin ihmeelliseen maailmaan ja loppujen lopuksi musiikin kuuntelu on niitä parhaita asioita, joita voi tehdä housut jalassa.
Kaiken päätteksi muija pitää mua AIVAN hulluna. Että kuulemma vanha äijä jaksaa
^No mulla on vaimon suhteen toi sama juttu kun meikäläinen pauhaa tän musiikin kanssa!Vaimo vaan jankuttaa että kyllä se iso mies jaksaa!
No meni vähän offtopicin puolelle!SORi!
Iron Constable wrote:Takaisin Helloweeniin, taidanpa seuraavaksi availla sanaisen arkkuni Chameleonin osalta, tulee kerrankin jotain muuta kuin kehuja ja hiukkasen vaihtelevia arvosanoja
Mahtaa olla aika moinen Treasure Chest tuo sanainen arkku. Näitä Konstaapelin arvioita tulee kyllä yleensä luettua aikamoisella mielenkiinnolla. Asiantuntevaa matskua on ollut kyllä kaikki mitä on tullut luettua ja menee yleensä vielä aika hyvin yksiin omien mielipiteiden kanssa ja kun itselle ei ole juurikaan siunaantunut tuota verbaalista lahjakkuutta niin on hyvä että joku niitä ilmaisee. Way to go IC, jatketaan samaa rataa, mielenkiinnolla odottelen tuota Chameleonin arvostelua, sen verran "outo" levy on kuitenkin kyseessä.
Iron Constable wrote:Lappis ja conde. Mä en voi edelleenkään auttaa teitä, teidän pitää auttaa itse itseänne. Menkää kauppaan ja ostakaa vaikka Devil´s Ground. Kuuntelette sen tarpeeksi monta kertaa ja huomaatte kelkkanne kääntyneen. Aivan sama miltä Ralffi näyttää, kuulostaa vaan pirun hyvältä. Edellistä mukaellen, Metal Is Forever
Minusta Primal Fearin musiikillisen annin voi puristaa yhteen levyyn. Kaikki kolme ekaa levyähän ovat vähän kuin samasta muotista ja jälkimmäisetkin ovat aika lailla vanhan toistoa.
Koko bändin ideahan on thedä sitä mitä Judas Priestikin tekee. Ralf haki aikoinaan Judas Priestin vokalistiksi kun Halford lähti. Sitten äijä perusti Priest II:en ja rupesi itse tekemään Priest-biisejä.
Eihän tuo Primal Fear kovin orginaalia ole, vaikka paikoin ihan hyvää. Mutta jos kuuntelee koko tuotannon läpi, niin huomaa, että sama albumi on tehty useammin kuin kerran.
Jep kovasti odotellaan,mutta pitäähän tollasen analyysin tekemiseen panostaa aikaa!Näin pitääkin kysäistä IC:ltä että kauanko kuuntelet levyä ja biisejä ennenkuin lähet kirjoittaan noita juttuja noin suunnilleen!Sehän on selvä,että jotkut biisit vievät enemmän aikaa avautuakseen kuin toiset,jos nyt ovat avautuakseen!
^No, riippuu siitä, onko kyseessä uusi tuttavuus. Chameleon-juttu on valmis ja se tarvitsi vain yhden kuuntelun. Alla on toki 12 vuotta ja kymmeniä kuunteluja, eli ehkä vähän auttaa. Eli nämä vanhat menevät purkkiin kerralla, yhdellä keskittyneellä sessiolla. Yleensä riittää kommenttien kirjoittamiseen levyn kesto, joskus joutuu keskeyttämään, jos on paljon asiaa ja jatkaa sitten kuuntelua.
Uudet levyt alustan itselleni kuuntelemalla ne läpi pari-kolme kertaa ennen sitä varsinaista pääkuuntelua. Tämä siis yleensä, jotkut levyt vaativat tosiaan melkoista, jopa kymmenen kerran veivaamista, ennenkuin uskaltaa kirjoittaa mitään. Mutta se on enempi poikkeus. Aikaahan tuossa palaa kuunteluineen ja kirjoittamisineen kyllä pari-kolme tuntia/levy, eli ei näitä joka päivä ole mahdollisuus tehdä, eikä aina ole inspistäkään. Silloin kun on aikaa ja mahdollisuus niin mikä ettei, varsinkin kun tulee positiivista kommenttia.
Kiitos vaan kaikille, kiva, että joku lukee. Salaisesti aina toivon, että joku hehkutus saa uuden ihmisen eksymään jonkun tietyn, minulle rakkaan bändin pariin. Eli kovin kriittisiä juttuja on turha odottaa, kuuntelen vain hyvää musiikkia... Tuplapostaan pian tuon Chameleon-jutun, siinä joutui vähän olemaan kriittinen, ei voi mitään.
Jep kyllä uskon että monet lukevat ja juuri sen takia kun olet todellakin omistautunut sille asialle ja tiedät varmasti mitä itse ja omasta mielestäsi olet kuullut!Päteviä ovat kommentit ja sana hallussa niinkuin myös lautalainen A.Kivellä!Teidän molempien juttuja on kiva lukea!Ja kun tekstii irtoo niin mikäs siinä! Joo ymmärrän että Chameleonissa joutuu olemaan kriittinen koska aika himmeitä biisejä sieltä kyllä löytyykin!
Promovideot ei ole koskaan hirveästi napannut, ja eipä tuokaan mikään erikoinen tekele ollut. No paskankos väliä sillä, koska biisi itse toimii kuin häkä.
^Jep OK!Kiitoksia paljon ja hommahan alkoi futaa!"Mrs God,Can you see"Deriksellähän nousi ääni hienost ylöskin!Ihan ok biisi!Kiva oli nähdä videokin tosin sehän nyt oli taas sitä sun tätä osastoa mut biisi ihan ok! Kiitokset vielä avusta^
Jees, tattista vaan. Videohan oli aivan mainio, upeita kimuleita, eikä ainakaan voi mistään sovinismista poikia syyttää, päinvastoin. Akathan laittoi homman 6-0 kotiin. Mä sitten tykkään siitä kitarasoolosta tai mikä se nyt onkaan, PIRISTÄVÄN erilainen. Tuplabassoakin on hillitystä, taisi rumpali siinä lopussa pari kertaa päräyttää. Ja Andi jatkaa totutun hyvällä tyylillään. Kyllä levyltä on lupa odottaa vaikka mitä.
Nainen joka tulee kuviin kohdassa 1:03, aarrgghh. Katsokaa myös Andin kääntyessä käden heilahdus kohdassa 1:09, hienosti toteutettu, kuin läpsäisisi pyllylle. This is Hjumor. Miten ne vakavat hevipojat nyt noin.
Varsinainen kamelejonttihan tämä on. Jo kansi poikkeaa totutusta, onneksi sentään sisältä löytyy sanat ja Pumpkin seikkailee, kuten tapana on ollut. Siinä ne yhteneväisyydet sitten ovatkin, kun vertaa levyn musiikillista sisältöä tätä edeltäneeseen ja sitä seuranneeseen Helloweeniin. Pink Bubbles Go Ape jo vähän indikoi, että Helloween-leirissä on jotain tekeillä, mutta Chameleoniin verrattuna sekin on melkoisen heavy ja Helloween. Tämä oli erittäin vaikea arvostella, koska en ole tottunut antamaan näin huonoja arvosanoja eräälle suurimmista suosikeistani. Tai yleensäkään. Mutta, oikein objektiivisesti arvostellen, tämä oli sittenkin yllättävän huono levy. Ei yhtään kiitettävää suoritusta, puolet levystä vähän sinnepäin ja toinen puoli, niin, jotain aivan muuta. Kyllä oli Helloween konseptit sekaisin vuonna 1993, luojan kiitos siitä oli suunta vain ylöspäin.
First Time
- Kivasti lähtee käyntiin, ikäänkuin outrolla. Ei mitään superraskasta, mutta heviä kumminkin. Vetävä kertosäe. Heti kiinnittyy huomio bassoon, Markuksen kuviot erottuvat esimerkillisen selvästi. Asialliset särösoolot, tasainen, ok kappale ilman suurempia kohokohtia. 8+
When the Sinner
- Mielenkiintoinen, ilmava ja efektejä sisältävä alku. Hieman kasvottoman avausbiisin jälkeen Kiske vetäisee vähän ponnekkaammin ja skaalaansa laajemmin käyttäen, kertosäe on ihmetyksen paikka. Alustus siihen on jo kummallinen, ja sitten kehiin saksofonia ! What ? Tässä vaiheessa hieman ja loppulevy huolestuttaa... Ei tämä huono ole, mutta hivenen liian pitkä ja että Helloweenin biisi ? Loppuun vielä jotain hiton jatsia ! 7-
I Don´t Wanna Cry No More
- Akustista kitaraa ja helinää muutenkin. Kiske vetää balladia tyylikkäästi. Komeat kitarasoolot, ensin akustisella ja sitten sähköllä. Ei paskempi balladi ollenkaan. 8
Crazy Cat
- Helvata, torvisektiota heti alkuun. Lähinnä tulee mieleen David Lee Rothin soolotuotanto. Onhan tässäkin hetkensä, mutta kyllä kokonaisuus hämmentää mielen, Kiske pelastaa paljon. Soolot 2:00 paikkeilla ovat jopa hyvät, onneksi lyhyt ja ytimekäs. 7
Giants
- Levyn paras biisi. Lupauksia antavat riffit alkuun. Aivan, raskautta ! Johan sitä kaivattiinkin, riffit jyrää, hienot laulumelodiat ja Kiskeltä tyylikkäät vokaalit. Levyn tähän asti selvästi parhaat kitarasoolot, jees, näitä lisää, hyvin pysyy otteessa koko 6:32 keston. Loppuun vielä kunnon Tatemaiset revitykset. 8½
Windmill
- Siipipyörien kitinää ja pianoa, sitten Kisken pehmeät vokaalit. Melkoisen nössöä tavaraa, kertosäe on aivan naurettavan ja yököttävän rajamailla. 2:30 jälkeen tulevat kitarat kuulostavat lähinnä balalaikalta. Keskellä vähän instrumentaaliyritystä, muuten hevimies odottaa kappaleen loppumista. 6+
Revolution Now
- Alkuun 60-luvun "Children of the Revolution"-tunnelmaa. Kisken ääni suodatettu efektien kautta, kertosäe "Revolution Now" nojaa tiukasti Queensrÿchen suuntaan. 3:30 kohdalla vedetään taas tribuutti 60-luvulle. Asiaankuuluvasti soolot on vedetty jossain aineissa, ei päätä ei häntää. Marc Bolan ! Ylipitkä biisi, jonka viimeiset 1½ minuuttia olisivat hyvät ilman lopun kalabaliikkia. 7-
In the Night
- Akustista näppäilyä, Pauli Hanhiniemi ? Taas helistään eteenpäin ja 1:30 ympärillä olevat jammailut tuovat mieleen lähinnä Uuno Turhapuro-leffojen efektimusiikin. Kiske vetää sen minkä pystyy, mutta kaikkine blueskaavoineen tämä on niin kaukana Helloweenin musiikista kuin voi olla. 6
Music
- Hyvä käynnistys, on kelloa ja mehevää kielisoitinta, ja perhana taas torvisoittimia. Silti, mainio tunnelma, eivätkä jouset sitä toki pilaa. Torvitteluista huolimatta ok kertosäe. Tunnelmalliset soolot, mainio tunnelma pitää loppuun saakka. Ei paha, torvista huolimatta... 8
Step Out of Hell
- Poppimainen alku, säkeistöön tultaessa Kiske vetää nätisti ja riffintynkää lojuu ilmassa. Kertosäe on ok ja sireenikitarat + enkelikuoro taustalla toimivat. 2:40 kohdalla Acceptilta varastettua ideaa, mielenkiintoien vokaaliosuus ja hyvät kitarasoolot. 8-
I Believe
- Hevillä otteella alkuun. Kiske vetää oktaaviensa ylärajoilla, vaan tuleehan ääni helposti ! Melkoista spektaakkelia yritetään, on kitaraa joka lähtöön, mukiinmenevä ja äärimmäisen yksinkertainen kertosäe. 4:50 kohdalla rauhoitetaan ja vedetään ihan avaruusmeininkiä. Sitten jatkuu Kisken vähän matalammalla meiningillä, vähän kuin kaksi eri biisiä samassa, ennen kuin lopussa palataan alun teemaan. Liian pitkä, kokonaisuus ei kanna koko 9 minuuttia. 8-
Longing
- Simppeli, mutta hienotunnelmainen akustinen aloitus. 1:00 jälkeen alkavat vokaalit kosketinfiilistelyineen ovat mainiot. Onpahan haikea ja laulumelodioiltaan huikea biisi. Todella mahtipontinen fiilistely. Me likes ! 8+
Keskiarvoksi arvosanojen perusteella tulee 7.4, joka nyt ei sinänsä niin huono ole, mutta kokonaisfiilis levystä on selvästi puhdasta arvosanaa huonompi. Ei tämä todellakaan eksy kovin usein kuunteluun ja on levynä selvästi Helloweenin uran pohjanoteeraus. Moni bändi olisi haudannut itsensä todella syvälle unohduksen suohon tälläisen tekeleen myötä, onneksi Weikath & Co tuli takaisin with a vengeance. Silti, käsittämätön tekele bändiltä, joka pukkasi ulos Keeppereitten kaltaiset mestariteokset ja jälkiviisaana ajatellen niinkin tasaisen sarjan kelpo levyjä, kuin Master of the Ringsistä lähtien on ulos tullut.
Hyvät oli taas arvostelut ja omat suosikit selkeesti First Time ja Giant!Kyllä oli joo Helloween aika eksyksissä tuohon aikaan!Kiske varmaankin halusi jonkinasteista muutosta muttei varmaan itsekkään tiennyt että minkälaista! Mutta onneks homma nykyään toimii kiitettävästi ja hyvinhän äijät ovat jaksaneet ja alkuperäisistähän vain Weikath ja aina hyväntuulinen Marcus!
Kaapelitehtaalta on varmistettu että Helloween esiintyy siellä lipuista ei sen sijaan ole vielä uutta.
Legacysta bongasin seuraavaa:
Arto kirjoitti Mankind.netissä wrote:
yksi biisi on vielä paljastamatta
1. Mrs God
2. The Invisible Man
3. Pleasure Drone
4. The Shade in the Shadow
5. Light of the Universe
6. Occasion Avenue
7. My Life for one more Day
8. King for a Thousand Years
9. Come Alive
10. Born on Judgement Day
11. Silent Rain
12. Get it up
biisijärjestys ei ole lopullinen. King For A Thousand years avaa ykköslevyn ja My Life... päättää kakkoslevyn
lipuista ei sen sijaan ole vielä uutta.
