Ei tuo mielestäni mikään "unohdettu helmi" ole, mainettaan paljon parempi toki (kuinkahan monesta levytyksestä on tullut kyseistä fraasia käytettyä?). Eihän Who Do We Think We Arella ole ollenkaan sitä luomisvimmaa ja innostusta havaittavissa mitä kolme edellistä levyä tarjoili, biiseistäkin osa on melko kuivakkaa tavaraa. Jotenkin kuitenkin tuostakin levystä nauttii, juuri tuli kuunneltua ja pakko se on myöntää ettei ollenkaan huono ole kokonaisuutena, vähän harmaa vain. Onko se sitten se Purplen groove, joka kehittyi kolmesta ensimmäisestä levystä Gloverin tultua mukaan huikeisiin mittasuhteisiin.Euronymous wrote:Tuli viikonloppua ostettua Who Do We Think We Are? -levy. Tuli fiilisteltyä sitä isän kans, ja tultiin siihen lopputulokseen, että tää levy on kyllä unohdettu helmi. Melkeen yhtä hyvä ku Machine Head, soundeilta ehkä jopa parempi. Yksi bluesbiisi tässä on kyllä turhaa, mutta ei voi mitään. Hyvä levy, suosittelen, joka haluaa kokoelmiinsa vähän enemmän Purplea.
Purplen levyillä muutenkin kiehtoo se miten levyt kuulostavat siltä että niissä on vain nauhoitettu bändi soittamassa biisejään ilman sen suurempia krumeluureja. Herrat soittavat todella tiukasti yhteen ja yhtyeen saundin tunnistaa hetkessä. Purplen soitannossa on jotain yksinkertaista magiaa, jota ei oikeastaan millään muulla bändillä samanlaisena ole. Ehkä Dion kolme ensimmäistä pääsevät tietyllä tapaa samanlaisiin fiiliksiin bändisoiton merkeissä, ollen kuitenkin melkoisen erilaista musiikkia. Samoin jotkut Black Sabbathit ja Queenit aiheuttavat samanlaisia viboja, mutta Purplen yhteissoitto ja saundi sekä tietenkin hyvät biisit tekevät kyseisestä yhtyeestä kuitenkin ihan omanlaisensa eläimen. Lisäksi miehistönmuutokset huomaa Purplessa selkeästi, MKI-kama ei ole saundiltaan ihan samanlaista, mutta heti Gillanin ja Gloverin liittyessä bändiin se tuttu MKII-saundi löytyi, kadoten myös samaisten herrojen kävellessä ovesta ulos. Perfect Strangersilla sitten oli jo etenkin Blackmoren soittotyyli muokkautunut eri suuntaan, samoin kuin jäsenten kirjoittamat biisit.
Kovasti kyllä diggailen MKIII ja IV:nkin aikaansaamasta musiikista, ehkä se Come Taste the Band ennemminkin ansaitsisi sen unohdetun helmen tittelin ennemmin kuin Who Do We Think We Are. Biisit kautta linjan hyviä, joskin taas melkolailla erilaisella fiiliksellä soitettuja kuin edelliset levytykset. Etenkin joku You Keep On Moving on todella vaikuttava esitys, joka näyttää että bändi sai edelleen suhteellisen yksinkertaisista jutuista aikaan todella dynaamisen ja soitannollisesti todella paljon hengittävän kokonaisuuden.
Uudemmista levytyksistäkin olen jossain määrin tykännyt, vaikka esimerkiksi Purpendicular kärsii pitkästä kestostaan ja parista filleristä. Rapture of the Deep oli melkeinpä sitten jo kokonaisuudessaan hyvä, ja uusin vaikuttaa puheiden perusteella lupaavalta. Jotkut Slaves and Mastersit ja The Battle Rages Onit eivät kyllä ole oikein lähteneet, mutta vika saattaa olla vähäisissä kuuntelukerroissa ja väärässä suhtautumistavassa levyjen AOR:mäisempään ulosantiin.
Että semmoista, toivottavasti sekaan mahtui joku punainen lankakin, tuli suollettua ulos sekalaisia ajatuksia bändistä joten 100% koherenttius tekstissä ei ole taattu
Jens vetää kuin viimeistä päivää, mutta niinhän se on aina tehnyt ja varmaan paras kosketinsoittaja tähän musiikinlajiin evö. Ihan sama kenen kanssa se soittaa, aina hoituu homma. Ei ole äijä hyytynyt sitten yhtikäs ollenkaan, ottaen huomioon, että vanhin livevideo mitä mulla hänestä on, taitaa olla reilun 30 vuoden takaa kun veti Yngwien kanssa.
