Iteltä löytyy eka EP, Rage For Order, Operation: Mindcrime ja Empire. Selkeästi paras on Rage For Order. Eipä sille ole muuta syytä kuin parhaat biisit ja tunnelma. Kokonaisuutena myös paljon monipuolisempi kuin nuo muut.
Pieni tai itseasiassa aika suuri epäilys on tosta O:M 2:sta, mutta varmaan pitää se hankkia sitten kun ilmestyy. Uudemmat levyt kun ei hirveästi ole uponneet, enkä niitä varmaan missään vaiheessa edes hanki.
Queensrÿche
Moderator: The Killer Krew
Onko kellään tietoa miten usein bändi on käynyt suomessa,jos olisi keikkapaikat vielä tiedossa?
Jummalauta että tuo live evolution dvd on loistava,etenkin promised land suite kolisee loistavasti!
Kyllä Geoff Tate on jumala laulaja,olisi kiva jos dickinsonkin pääsisi enemmän maidenissa käyttämään laajaa ääniskaalaa.
Itsehän hän sanoi 1994 soundin haastattelussa että maidenissä laulaminen on kuin ajaisi 2 vaihteisella autolla,joko hiljaa tai korkealta ja kovaa:)
Jummalauta että tuo live evolution dvd on loistava,etenkin promised land suite kolisee loistavasti!
Kyllä Geoff Tate on jumala laulaja,olisi kiva jos dickinsonkin pääsisi enemmän maidenissa käyttämään laajaa ääniskaalaa.
Itsehän hän sanoi 1994 soundin haastattelussa että maidenissä laulaminen on kuin ajaisi 2 vaihteisella autolla,joko hiljaa tai korkealta ja kovaa:)
Jep.Limelight wrote:1984 kävivät Dion lämppärinä, keikkapaikkaa päivämäärästä puhumattakaan en tähän hätään kuitenkaan muista.
15.10.1984 Ice Hall Helsinki Finland Support: Queensryche - Lipunkanta
Ja sitten 15.10.1988 Metallicaa lämmittelemässä Mindcrimen aikoihin Jäähallissa myöskin. Muista en tiedä. Kait ne Empiren aikanakin kävivät?
kiitos kaikille vastauksista..condemned wrote:Jep.Limelight wrote:1984 kävivät Dion lämppärinä, keikkapaikkaa päivämäärästä puhumattakaan en tähän hätään kuitenkaan muista.
15.10.1984 Ice Hall Helsinki Finland Support: Queensryche - Lipunkanta
Ja sitten 15.10.1988 Metallicaa lämmittelemässä Mindcrimen aikoihin Jäähallissa myöskin. Muista en tiedä. Kait ne Empiren aikanakin kävivät?
Helskutti ku tossa teikeläisen lipussa näyttäs olevan hinta 85mk...nykyään yli 300mk melkein aina.
oi niitä aikoja
Oliko muuten hyvä keikka?
Lähde: Queensrÿche haastattelu-CD (kahden levyn painos, mulla nro2) vuodelta 2004condemned wrote:Kait ne Empiren aikanakin kävivät?
Mape: wrote: Viimeksi kun minä teidät tapasin, se oli Metallican kanssa Mindcrimen aikoihin.
Geoff: wrote: - Olen melko varma, että kävimme Empire-kiertueella. Ja uskoakseni kävin myös 1995 Promised Landin aikoihin. Muisti vaan tuppaa menemään ajan kuluessa.(naurua) Sitä se ikä tekee.
Sitten toim. huom. eli tuon Promised Landin aikana kävivät promoamassa levyä, ei keikalla. Mutta eipä ole setiin uskominen kun silloin väittivät myös ettei O:M II tulla koskaan tekemäänMaso: wrote: Uutta levyä tehtäessä Chris on palannut bändiin...jne. blaablaa
I'm a father, brother, lover to all you sisters of sin
Queensryche innostus on taas päällä. The Warning on kerrassaan mainio levy, melkein nostaisin bändin parhaaksi. Eli jopa legendaarisen Operation:Mindcrimen edelle. Tosin saattaa hieman vaikuttaa sekin seikka, että Mindcrimea on tullut kuunneltua lähes kyllästymiseen asti ja Warning kuulostaa itselleni vielä aika tuoreelta. Joka tapauksessa biisimateriaali on The Warningilla erittäin laadukasta. Take Hold Of The Flame, Deliverance, Roads To Madness, Warning... Silkkaa loistavuutta! Yhtään edes keskinkertaista vetoa ei ole mukaan eksynyt. Geoff Taten vokaalisuoritus on myöskin ihailtava, tulee tunteella, korkealta ja kovaa. On tullut tuota kaveria hieman aiemminkin hehkutettua, joten jätetään se nyt tähän. Ne joille kyseinen laulaja/bändi on ennestään tuntematon, mars levykauppaan ja 80-luvun Queensrychea matkaan.
Itse tutustuin kyseiseen bändiin jokunen vuosi sitten juuri tuolla kehutulla Operation:Mindcrimellä. Levy iski erittäin lujaa ja Geoff Tate nousi heti suoraan suosikki laulajieni joukkoon. Loistava konsepti albumi jolla ei ole yhtään turhaa kappaletta. Eivät muutkaan rychen levyt kalpene Mindcrime edessä tosin bändin viimeiset esitykset ovat olleet kieltämättä aika heikkoja. Promised Landiin asti kuitenkin laatutavaraa.
Voisi lähiaikoina hankkia bändiltä jonkun dvd:n. Operation:Livercrime kuulostaa houkuttelevalta tai ehkä Live Evolution?
Voisi lähiaikoina hankkia bändiltä jonkun dvd:n. Operation:Livercrime kuulostaa houkuttelevalta tai ehkä Live Evolution?
Joo, Livecrime lähtee halvalla tätä nykyä, itse taisin ostaa sen 15 euron hintaan viime kesänä. Kelpo showhan tuo on, mutta tietyt jutut häiritsevät itseäni siinä. Ensinnäkin sille DVD/VHSlle olis voinut laittaa koko shown eikä pelkästään sitä Mindcrimea, itse kun pidän enemmän kokonaisista keikoista ja minulle (kuten ei varmaan monelle muullekaan) Queensrÿche ei todellakaan ole pelkkä O:M. Okei, joitain vetoja kyseiseltä keikalta löytyy Building Empires - dvdltä, mutta kyllä ne olisi saanut tähänkin laittaa kylkiäisenä. Ne kaksi bonusraitaakin ovat vain pelkästään äänellä, eli kuvaa noista kappaleista ei saa, mikä on harmi, sillä toinen kappaleista on yksi omista suosikeistani Queensrÿchen saralla, nimittäin Roads To Madness livenä. Toinen bonuskappaleista on The Lady Wore Black. Myös keikan kuvaus ja miksaus hieman häiritsevät, kun kuvaus on hieman "hidasta" (tätä on vaikeaa selittää, mutta pientä slowmotionia on koko show'n ajan, joka saattaa aluksi häiritä) ja yleisöä ei kuulu bändin soittaessa ollenkaan, mikä on vähän sääli.
DVD kuitenkin kannattaa hankkia, varsinkin tuolla pilkkahinnalla. Bändi on melkeinpä elämänsä kunnossa, kappaleet ovat tietenkin laatua kyseisellä lätyllä (ovathan ne sentään Mindcrimelta
) ja keikan sekä oheismateriaalin katsottua saa myös luultavasti enemmän irti Mindcrime-levystäkin. 
DVD kuitenkin kannattaa hankkia, varsinkin tuolla pilkkahinnalla. Bändi on melkeinpä elämänsä kunnossa, kappaleet ovat tietenkin laatua kyseisellä lätyllä (ovathan ne sentään Mindcrimelta
) ja keikan sekä oheismateriaalin katsottua saa myös luultavasti enemmän irti Mindcrime-levystäkin. -
Iron Constable
- Crusader
- Posts: 7993
- Joined: Tue Jan 06, 2004 15:13
- Location: Bay Area, Southern Finland
^Olet huomannut tuon saman "slowmotionin" kuin minäkin. Jokin siinä mättää, tuntuu, että Taten huulet ja laulu eivät aivan ole synkassa ja sama pätee soittajiin. Kyse on enemmänkin millisekunneista, mutta sen verran häiritsee, että liven tuntu katoaa jonnekin. Tuo on mainio tallenne, mutta edellä mainitusta syystä pääsee aika harvoin katseluun. Ei voi mitään, epäonnistunut miksaus/toteutus ja jos tuo on kikkailua, haluaisin vaihtaa sanasen kikkailijan kanssa 
Nykyään melkein kaikki on jännää.
^^Olisihan tuo varmasti vieläkin kovempi paketti, jos julkaisulle olisi laitettu muutakin kuin vain Operation: Mindcrime läpisoitettuna. Juuri tuo mainitsemasi Roads To Madness kuuluu myös omiin suosikkeihini, joten sitä katselisin mieluusti myös livenä. Kyseistä DVD:tä en ole vielä nähnyt, mutta kyllähän tuo hinta houkuttaa ostamaan ennemmin tai myöhemmin. Operation: Mindcrime on yksi legendaarisimmista levyistä heavyn saralla, ei siitä pääse mihinkään.
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja
- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
En ole ennen kirjoitellutkaan tästä bändistä. Ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen tuosta The Warningista, jonka sain muutama päivä sitten. Olen nyt kuunnellut sitä mielestäni riittävästi antaakseni jonkinlaisen arvion. Heti aluksi totean, että ei voita Operation: Mindcrimea, mutta mikä voittaisi? Se tulee aina olemaan mulle SE Queensrÿchen levy. Uskallan sanoa näin, vaikka olenkin kuullut vain sen, The Warningin ja Greatest Hitsin. Kaikki nämä myös omistan.
Mutta The Warning ei jää missään nimessä paljoa jälkeen Operation: Mindcrimesta. Geoff Tate on todella mahtavassa kunnossa. Jätkä vetää tajuttoman korkealta ja kovaa, hieno vokalisti todellakin. Levyllä on mahtava omanlaatuinen tunnelma (tosin ei yhtä mahtava kuin O:M:lla). O:M:lla tuo tunnelma on tavallaan yhtenäinen (tottakai kun konseptilevy on kyseessä), mutta The Warningilla enemmänkin yksittäisissä biiseissä. Kaikki biisit ovat hyviä, väliinputoajia ei siis ole. Tosin joidenkin biisien yksittäiset kohdat eivät välttämättä miellytä mun korvaa sataprosenttisesti, mutta näitä tapauksia on todella harvakseltaan. Parhaimpia biisejä ovat Warning, Deliverance, Take Hold of the Flame ja Roads to Madness. Mutta yksi oudon kiehtovassa tunnelmassaan on reippaasti ylitse muiden: N M 156! Ihan tajuttoman kova biisi. Niin kuin sanoin, biisissä on outo tunnelma, joka saa mut ainakin ihan sanattomaksi. Kertosäe on kuitenkin koko biisin kliimaksi, täydellinen. Tällä hetkellä mielestäni Queensrÿchen paras biisi.
Queensrÿcheen kannattaa todellakin kaikkien tutustua. Itse ainakin voin varauksetta suositella tätä The Warningia ja Operation: Mindcrimea. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Mutta The Warning ei jää missään nimessä paljoa jälkeen Operation: Mindcrimesta. Geoff Tate on todella mahtavassa kunnossa. Jätkä vetää tajuttoman korkealta ja kovaa, hieno vokalisti todellakin. Levyllä on mahtava omanlaatuinen tunnelma (tosin ei yhtä mahtava kuin O:M:lla). O:M:lla tuo tunnelma on tavallaan yhtenäinen (tottakai kun konseptilevy on kyseessä), mutta The Warningilla enemmänkin yksittäisissä biiseissä. Kaikki biisit ovat hyviä, väliinputoajia ei siis ole. Tosin joidenkin biisien yksittäiset kohdat eivät välttämättä miellytä mun korvaa sataprosenttisesti, mutta näitä tapauksia on todella harvakseltaan. Parhaimpia biisejä ovat Warning, Deliverance, Take Hold of the Flame ja Roads to Madness. Mutta yksi oudon kiehtovassa tunnelmassaan on reippaasti ylitse muiden: N M 156! Ihan tajuttoman kova biisi. Niin kuin sanoin, biisissä on outo tunnelma, joka saa mut ainakin ihan sanattomaksi. Kertosäe on kuitenkin koko biisin kliimaksi, täydellinen. Tällä hetkellä mielestäni Queensrÿchen paras biisi.
Queensrÿcheen kannattaa todellakin kaikkien tutustua. Itse ainakin voin varauksetta suositella tätä The Warningia ja Operation: Mindcrimea. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
Bändii on mulle vielä aivan uusi tuttavuus, mutta aivan lähiaikoina olen hankkinut Greatest hits kokoelman, Operation-Mindcrime, The Warningin ja Empiren. Tosin kaksi viimeistä odottaa vielä tuloaan postissa.
Kokoelmaa on tullut kuunneltua muutamaan otteeseen, muutaman sanasen mainitsen siitä. Queen of the Reicestä - Empireen oleva matsku lähentelee täydellisyyttä. Empirestä eteenpäin olevat eivät vielä ole ainakaan auenneet kunnolla. Kuuntelukertoja tarvitaan vielä.
Operation-Mindcrimeä olen vasta kuunellut yhden kerran, kun "sata" muutakin levyä tuli samana päivänä kotiin. Ensimmäisen kuuntelukerran perusteella osaisin jos sanoa, että ei ole mitään väliinputoajia levyllä. Jokainen biisi loistaa yksilöinä. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen parhaimpana toimii "I Don't Believe In Love". Varmasti, kun levyyn saan kunnon tatsin ja kuuntelukertoja niin levy varmasti tulee olemaan parhaimpia kokonaisuuksia ikinä! Näin uskalla jo sanoa tässä vaiheessa.
Mut tehrään näin, että sitten kun saan jokaisesta levystä kunnon kokonaiskuvan niin kerron vähän enemmän asiaa. Tämä nyt oli tällänen alku höpinä.
Kokoelmaa on tullut kuunneltua muutamaan otteeseen, muutaman sanasen mainitsen siitä. Queen of the Reicestä - Empireen oleva matsku lähentelee täydellisyyttä. Empirestä eteenpäin olevat eivät vielä ole ainakaan auenneet kunnolla. Kuuntelukertoja tarvitaan vielä.
Operation-Mindcrimeä olen vasta kuunellut yhden kerran, kun "sata" muutakin levyä tuli samana päivänä kotiin. Ensimmäisen kuuntelukerran perusteella osaisin jos sanoa, että ei ole mitään väliinputoajia levyllä. Jokainen biisi loistaa yksilöinä. Ensimmäisen kuuntelun jälkeen parhaimpana toimii "I Don't Believe In Love". Varmasti, kun levyyn saan kunnon tatsin ja kuuntelukertoja niin levy varmasti tulee olemaan parhaimpia kokonaisuuksia ikinä! Näin uskalla jo sanoa tässä vaiheessa.
Mut tehrään näin, että sitten kun saan jokaisesta levystä kunnon kokonaiskuvan niin kerron vähän enemmän asiaa. Tämä nyt oli tällänen alku höpinä.
Tänään hetken mielijohteesta otin Empiren hyllystä ja ajattelin samalla kirjoittaa siitä pienimuotoisen arvostelun. Kyseinen levy oli siis aikoinaan myyntimenestys ja todella kaupalliselta se kuulostaakin. "Rock-pop heviä" maustettuna proge- ja power-vaikutteilla. Aika popahtavaa ja hittihakuista matskua on levy pullollaan.
Queensryche: Empire (1990)
Best I Can 8,5
Alkaa vähän lasten tuutulaulu-tyylisesti, keyboardien pimputtaessa taustalla. Geoff Taten päästessä kunnolla ääneen, biisi alkaa rullaamaan varsin kiehtovien laulumelodioiden voimin eteenpäin. Aika poppimaista menoa. Hienojen kitaramelodioiden ja ennen kaikkea Taten loistavan laulusuorituksen ansiosta varsin loistava biisi. Ei tarjoile mitään maailmoja mullistavaa, mutta siltikin oudolla kiehtovalla tavalla hyvä aloitus levylle.
The Thin Line 7+
Hyvä melodinen avausriffi. Taten rauhallinen tunnelmoiva lauluosuus heti alkuun. Lyriikat ovat sellaista wimposer-huttua, että oikein pahaa tekee. Esimerkiksi kertsissä lauletaan suurinpiirtein "Teen mitä ikinä haluat minun tekevän.." Huh. Kertosäe alkaa rasittamaan mitä enemmän sitä hoetaan. Taten takuuvarma laulusuoritus ja varsin hyvät kitaroinnit eivät onnistu täysin pelastamaan biisiä minun silmissäni.
Jet City Woman 9,5
Lupauksia herättävä alku, joka johdattaa hienoon melodiseen kitarointiin. Tate astuu kuvaan mukaan ja jälleen aloittaa laulamaan rauhallisemmissa merkeissä. Siitä nosteeseen ja popahtavaan, mutta hyvään ja kiehtovaan kertosäkeeseen. Lyriikat sopivat levyn teemaan hyvin, mutta tällä kertaa positiivisella tavalla. Haaveilua. Henkilökohtaisesti nämä lyriikat ovat minulle tärkeät, ja oikeastaan pitkälti tämän biisin loistavuuden ansiosta levyn hommasinkin.
Della Brown 7,5
Rauhallinen biisin kaikin puolin. Musiikillisesti varsin haaveileva tunnelma. Kitarasoolot luovat tunnelmaa entistä paremmaksi ja pitävät kuuntelijan otteessaan. Lyriikoihin en ole tarkemmin perehtynyt, kun niitä ei kansivihkoista löydy. Della Brown nimisestä naisesta tässä kuitenkin lauletaan, se lienee kaikille selvää. Biisiä venytetään kitarasoolojen voimin ja päästään loppujen lopuksi aika progeilevaan fiilikseen. Pikkunätti-biisi, muttei sittenkään kovin erityinen. Itse koen tämän hieman päiväunimusiikiksi, tosin hyväksi sellaiseksi.
Another Rainy Night (Without You) 9+
Alkusoitto heti ennen laulun alkamista todella upea. Melankoliaa tarjotaan täyslaidallinen. Tate laulaa tunteella ja järisyttävän hienosti. Jälleen seilataan tosi radioystävällisillä vesillä ja biisin power-metal henkinen kertsi on onnistunut. Aika kliseistä kamaa paikoitellen, mutta kyllä tuntuu siltikin uppoavan ainakin meikäläiselle varsin mallikkaasti.
Empire 8+
Alkaa puhelinvastaajasta (?) kuuluvalla viestillä. Melodiset kitarat tulevat totutusti mukaan tyylikkäästi. Matalampaa ääntä ja puhetta käytetty tehokeinona tietyissä kohdissa aika onnistuneesti. Erinomainen kitarasoolo n. 4 minuutin kohdalla. Kertosäe aika tasapaksu, muttei toistosta huolimatta ala rasittamaan suuremmin. Hyvä veto, mutta nimibiisiltä olisin toivonut ehkä enemmänkin.
Resistance 7
Harvinaisen keskinkertainen veto ja jää jotenkin väliinputoaja-fiilis. Biisi etenee vauhdikkaasti ja Tate laulaa kyllä totutun hyvin, mutta koko ajan jään kaipaamaan jotain lisää. Kertosäkeen "Resistance"-huuto kuulostaa mielestäni harvinaisen ärsyttävältä. Hyvät hetkensä tälläkin on, mutta kokonaisuus ei häikäise.
Silent Lucidity 8,5
Nyt rauhoitutaankin slovarin muodossa. Äärimmäisen tunnerikas ja koskettava biisi. Vaatii keskittymistä päästäkseen oikeuksiinsa. Vaikka en normaalisti mikään maailman suurin slovareiden ystävä olekaan, niin tästä pidän kyllä vilpittömästi.
"I'm smiling next to you, in silent lucidity" Kaunista.
Hand On Heart 8
Tate laulaa monipuolisesti. Välillä miehekkäästi, hieman matalammalta kuin totuttua, mutta toki myös upeasti korkeammalta. Kertsiin edetään tyylillä ja itse kertosäe onkin varsin mallikas. Soitannollisesti varsin tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus. Ei räjäytä tajuntaa, mutta on kuitenkin tasaisen vahvaa menoa.
One And Only 8,5
Simppeli, mutta hyvä riffi avaa pelin. Upeat laulumelodiat ja Geoff Taten uskomaton laulusuoritus. Lyriikat ovat takuuvarmaa wimppi-kamaa (
), mutta erinomaista sellaista. Kitarat luovat tunnelmaa kiitettävästi. Kuulostaa ajoittain liiankin radioystävälliseltä, se täytyy pienenä miinuksena mainita. Lopun riffittely toimivaa ja jättää biisistä positiiviset fiilikset.
Anybody Listening? 8+
Puolittain äärettömän rauhallinen tunnelmapala on säästetty levyn lopetusbiisiksi. Kertosäkeessä biisin ainoa todellinen nostatus juuri kun kerkeää kuvittelemaan, ettei moista koskaan tule. Tempo nousee hetkellisesti varsin oivan kitarasoolon ajaksi. Pian palataan taas unenomaiseen hitauteen, josta sitten kuin tehokeinona lähtee jälleen vahva kertosäe. Loppuun kuullaan aaltojen kohinaa ja taitaa joku lokkikin siellä taustalla huudella. Sitten epämääräistä puhetta, jonka jälkeen ovi lyödään kiinni ja levy on päätöksessään. Tämä biisi on ilmeisen tarkoituksella säästetty loppuspektaakkeliksi. Hyvä biisi tämä on, muttei kolahda minulle siltikään parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Loppuyhteenvetona sanottakoon, että levy oli aika vaikea arvioitava numeroarvosanoin. Aika pitkälti fiiliksen mukaan numerot biiseille annoin, joten ne ovat vain suuntaa antavia. Empire ei mielestä yllä sitä edeltäneiden Queensryche-tuotosten tasolle ja on tyyliltäänkin selvästi erilainen ja kaupallisempi kuin aiemmat. Joka tapauksessa ihan kelvollinen esitys, joka vaati paljon kuuntelua avautuakseen.
Queensryche: Empire (1990)
Best I Can 8,5
Alkaa vähän lasten tuutulaulu-tyylisesti, keyboardien pimputtaessa taustalla. Geoff Taten päästessä kunnolla ääneen, biisi alkaa rullaamaan varsin kiehtovien laulumelodioiden voimin eteenpäin. Aika poppimaista menoa. Hienojen kitaramelodioiden ja ennen kaikkea Taten loistavan laulusuorituksen ansiosta varsin loistava biisi. Ei tarjoile mitään maailmoja mullistavaa, mutta siltikin oudolla kiehtovalla tavalla hyvä aloitus levylle.
The Thin Line 7+
Hyvä melodinen avausriffi. Taten rauhallinen tunnelmoiva lauluosuus heti alkuun. Lyriikat ovat sellaista wimposer-huttua, että oikein pahaa tekee. Esimerkiksi kertsissä lauletaan suurinpiirtein "Teen mitä ikinä haluat minun tekevän.." Huh. Kertosäe alkaa rasittamaan mitä enemmän sitä hoetaan. Taten takuuvarma laulusuoritus ja varsin hyvät kitaroinnit eivät onnistu täysin pelastamaan biisiä minun silmissäni.
Jet City Woman 9,5
Lupauksia herättävä alku, joka johdattaa hienoon melodiseen kitarointiin. Tate astuu kuvaan mukaan ja jälleen aloittaa laulamaan rauhallisemmissa merkeissä. Siitä nosteeseen ja popahtavaan, mutta hyvään ja kiehtovaan kertosäkeeseen. Lyriikat sopivat levyn teemaan hyvin, mutta tällä kertaa positiivisella tavalla. Haaveilua. Henkilökohtaisesti nämä lyriikat ovat minulle tärkeät, ja oikeastaan pitkälti tämän biisin loistavuuden ansiosta levyn hommasinkin.
Della Brown 7,5
Rauhallinen biisin kaikin puolin. Musiikillisesti varsin haaveileva tunnelma. Kitarasoolot luovat tunnelmaa entistä paremmaksi ja pitävät kuuntelijan otteessaan. Lyriikoihin en ole tarkemmin perehtynyt, kun niitä ei kansivihkoista löydy. Della Brown nimisestä naisesta tässä kuitenkin lauletaan, se lienee kaikille selvää. Biisiä venytetään kitarasoolojen voimin ja päästään loppujen lopuksi aika progeilevaan fiilikseen. Pikkunätti-biisi, muttei sittenkään kovin erityinen. Itse koen tämän hieman päiväunimusiikiksi, tosin hyväksi sellaiseksi.
Another Rainy Night (Without You) 9+
Alkusoitto heti ennen laulun alkamista todella upea. Melankoliaa tarjotaan täyslaidallinen. Tate laulaa tunteella ja järisyttävän hienosti. Jälleen seilataan tosi radioystävällisillä vesillä ja biisin power-metal henkinen kertsi on onnistunut. Aika kliseistä kamaa paikoitellen, mutta kyllä tuntuu siltikin uppoavan ainakin meikäläiselle varsin mallikkaasti.
Empire 8+
Alkaa puhelinvastaajasta (?) kuuluvalla viestillä. Melodiset kitarat tulevat totutusti mukaan tyylikkäästi. Matalampaa ääntä ja puhetta käytetty tehokeinona tietyissä kohdissa aika onnistuneesti. Erinomainen kitarasoolo n. 4 minuutin kohdalla. Kertosäe aika tasapaksu, muttei toistosta huolimatta ala rasittamaan suuremmin. Hyvä veto, mutta nimibiisiltä olisin toivonut ehkä enemmänkin.
Resistance 7
Harvinaisen keskinkertainen veto ja jää jotenkin väliinputoaja-fiilis. Biisi etenee vauhdikkaasti ja Tate laulaa kyllä totutun hyvin, mutta koko ajan jään kaipaamaan jotain lisää. Kertosäkeen "Resistance"-huuto kuulostaa mielestäni harvinaisen ärsyttävältä. Hyvät hetkensä tälläkin on, mutta kokonaisuus ei häikäise.
Silent Lucidity 8,5
Nyt rauhoitutaankin slovarin muodossa. Äärimmäisen tunnerikas ja koskettava biisi. Vaatii keskittymistä päästäkseen oikeuksiinsa. Vaikka en normaalisti mikään maailman suurin slovareiden ystävä olekaan, niin tästä pidän kyllä vilpittömästi.
"I'm smiling next to you, in silent lucidity" Kaunista.
Hand On Heart 8
Tate laulaa monipuolisesti. Välillä miehekkäästi, hieman matalammalta kuin totuttua, mutta toki myös upeasti korkeammalta. Kertsiin edetään tyylillä ja itse kertosäe onkin varsin mallikas. Soitannollisesti varsin tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus. Ei räjäytä tajuntaa, mutta on kuitenkin tasaisen vahvaa menoa.
One And Only 8,5
Simppeli, mutta hyvä riffi avaa pelin. Upeat laulumelodiat ja Geoff Taten uskomaton laulusuoritus. Lyriikat ovat takuuvarmaa wimppi-kamaa (
), mutta erinomaista sellaista. Kitarat luovat tunnelmaa kiitettävästi. Kuulostaa ajoittain liiankin radioystävälliseltä, se täytyy pienenä miinuksena mainita. Lopun riffittely toimivaa ja jättää biisistä positiiviset fiilikset.Anybody Listening? 8+
Puolittain äärettömän rauhallinen tunnelmapala on säästetty levyn lopetusbiisiksi. Kertosäkeessä biisin ainoa todellinen nostatus juuri kun kerkeää kuvittelemaan, ettei moista koskaan tule. Tempo nousee hetkellisesti varsin oivan kitarasoolon ajaksi. Pian palataan taas unenomaiseen hitauteen, josta sitten kuin tehokeinona lähtee jälleen vahva kertosäe. Loppuun kuullaan aaltojen kohinaa ja taitaa joku lokkikin siellä taustalla huudella. Sitten epämääräistä puhetta, jonka jälkeen ovi lyödään kiinni ja levy on päätöksessään. Tämä biisi on ilmeisen tarkoituksella säästetty loppuspektaakkeliksi. Hyvä biisi tämä on, muttei kolahda minulle siltikään parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Loppuyhteenvetona sanottakoon, että levy oli aika vaikea arvioitava numeroarvosanoin. Aika pitkälti fiiliksen mukaan numerot biiseille annoin, joten ne ovat vain suuntaa antavia. Empire ei mielestä yllä sitä edeltäneiden Queensryche-tuotosten tasolle ja on tyyliltäänkin selvästi erilainen ja kaupallisempi kuin aiemmat. Joka tapauksessa ihan kelvollinen esitys, joka vaati paljon kuuntelua avautuakseen.
Hienoa arvostelua pukkaili Hammerilta, vaikka erimielisyyksiltä ei taaskaan vältytä. Ehkäpä ainoat kappaleet, joiden arvosanoista olen täysin samaa mieltä, ovat Jet City Woman (jolle saattaisin jopa antaa täydet pisteet), Silent Lucidity, Another Rainy Night ja Resistance, joka siis todellakin on levyn filleri One And Onlyn kanssa. Mutta sitten esim. Thin Line on itselleni kiitettävän ansaitseva kappale, mieletöntä fiilistä kappaleessa. Tosin itselleni se oli pitkän aikaan outolintu, kunnes näin sen kappaleen livevideon Building Empires-dvdllä. Della Brown ei ehkä tällä levyllä ole parasta mahdollista, mutta kappaleen MTV-unplugged veto on asettanut kappaleelle tietyn paikan sydämessäni, sen verran paremmin on saatu fiilistä mukaan (Ja ne lyriikat kertovat kodittomasta Della Brown - nimisestä naisesta, toim. huom.). Best I Can, Empire ja Anybody Listening? ovat itseltäni kaikki kiitettäviä kappaleita, eli ysi tai enemmän, ollen muutamia levyn parhaimmista.
Samaa mieltä olen tuosta, että levy on todella hankala ja vaatii kuuntelua, vaikka se onkin kaupallista ja tarttuvampaa. Tai ehkä siitä syystä se vaatiikin kuuntelua vanhemmasta Ryssästä tykkääville, tiedä sitä. Itselleni oli kauan aikaa levyn vikana sen ylipituus, mutta siihenkin totuin sitten aikanani, kun kokonaisuus alkoi hahmottumaan tasaisemmin. Oli miten oli, levy on vieläkin yksi niistä heikoimmista Ryssän alkupään tuotannosta (eli vuodet 83-94), tosin en ole pitkään aikaan kuunnellut esim. Promised Landia, joten en osaa tarkalleen sanoa tämänhetkistä tilannetta. Parhaat ovat kuitenkin aika selvästi Mindcrime ja Warning, Rage For Orderin, Empiren ja Promised Landin tulessa tiukasti perässä.
Samaa mieltä olen tuosta, että levy on todella hankala ja vaatii kuuntelua, vaikka se onkin kaupallista ja tarttuvampaa. Tai ehkä siitä syystä se vaatiikin kuuntelua vanhemmasta Ryssästä tykkääville, tiedä sitä. Itselleni oli kauan aikaa levyn vikana sen ylipituus, mutta siihenkin totuin sitten aikanani, kun kokonaisuus alkoi hahmottumaan tasaisemmin. Oli miten oli, levy on vieläkin yksi niistä heikoimmista Ryssän alkupään tuotannosta (eli vuodet 83-94), tosin en ole pitkään aikaan kuunnellut esim. Promised Landia, joten en osaa tarkalleen sanoa tämänhetkistä tilannetta. Parhaat ovat kuitenkin aika selvästi Mindcrime ja Warning, Rage For Orderin, Empiren ja Promised Landin tulessa tiukasti perässä.
^Kiitoksia kehuista. Alkuun totean jälleen, että hyvä kun tulee erimielisyyksiäkin. Thin Line aiheuttaa itselleni jo pelkästään rasittavien lässyn lässyn lyriikoiden ansiosta tietyn ärsytysrefleksin päälle ja musiikillisestikin se on jotenkin hieman keskinkertainen. Toki ymmärrän hyvin, että tuo voi kolista muille kelvollisesti. Lyriikat eivät ole biisin ongelma pääpiirteissään, koska koko levyhän on itse asiassa täynnä vastaavanlaisia "kukka-rakkaus-kaipaus-wimp"-sanoituksia. Della Brown voisi olla minullekin merkittävä biisi, mutta jotenkin se biisin venytys tappaa suuremman mielenkiinnon. Tunnelma on kyllä hieno. Jet City Woman saattaisi myös saada itseltänikin täydet pojot, jos heittäisin ne arvostelussa käyttämäni hieman kriittiset lasit romukoppaan. Myös joillain muillakin biiseillä olisi mahdollisuuksia kiitettävään. Mutta kuten jo aiemmin totesin, annoin arvosanat sen hetkisen fiiliksen perusteella.
Tuo mainitsemasi ylipituus oli itsellänikin häiritsevänä tekijänä alussa, mutta jaksoin sinnikkäästi antaa levylle mahdollisuuksia siitäkin huolimatta. Kyllähän se lopulta alkoi avautumaan, mutta sittenkin harvinaisen hitaasti. Bonus-biiseihin en ole kerennyt vieläkään perehtymään kunnolla, koska en jotenkin jaksa pitkän kuuntelurupeaman jälkeen niihin kunnolla keskittyä. Täytyy varmaankin joskus kuunnella pelkästään niitä, jos vaikka aukenisivat. Itse pidän juuri tuosta vanhemmasta 'rychestä eniten, joten se selittäneekin tosiaan kaupallisen ja siten erilaisen Empiren hidasta avautumisprosessia. Uudemmista tuotoksista omistan vain Q2k:n ja se on niin tasapaksu ja tylsä levy, etten ole uskaltanut alkaa muihin loppupään levyihin tutustumaan. Falling Down ainoa biisi, joka on jäänyt paremmin mieleen Q2k:lta! Promised Land on seuraavana ostoslistalla, kun muistan joskus Mason maininneen sen olevan vielä ihan kelvollista Queensrychea. Mieluusti lukisin jonkun kommentteja tuosta Promised Landista, ennen mahdollisen ostopäätöksen tekemistä.Late wrote:Samaa mieltä olen tuosta, että levy on todella hankala ja vaatii kuuntelua, vaikka se onkin kaupallista ja tarttuvampaa. Tai ehkä siitä syystä se vaatiikin kuuntelua vanhemmasta Ryssästä tykkääville, tiedä sitä. Itselleni oli kauan aikaa levyn vikana sen ylipituus, mutta siihenkin totuin sitten aikanani, kun kokonaisuus alkoi hahmottumaan tasaisemmin. Oli miten oli, levy on vieläkin yksi niistä heikoimmista Ryssän alkupään tuotannosta (eli vuodet 83-94), tosin en ole pitkään aikaan kuunnellut esim. Promised Landia, joten en osaa tarkalleen sanoa tämänhetkistä tilannetta. Parhaat ovat kuitenkin aika selvästi Mindcrime ja Warning, Rage For Orderin, Empiren ja Promised Landin tulessa tiukasti perässä.
Promised Land on kyllä hyvinkin pätevä levy. Ei se heviä ole eikä aiempien levyjen veroinen mutta hankinnan arvoinen. Empiren tapaista hittimenoa ei ole vaan enemmänkin kyseessä on ns. "fiilislevy". Nimibiisikin eksyy melkein psykedeliaan. Upeat soundit ja Taten laulu pelastaa myös todella paljon.
Hyllyyn vaan, halpojahan nuo remasterit on.
Hyllyyn vaan, halpojahan nuo remasterit on.
Gandalf carries the magic staff
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Kun kommenteja haluttiin kuulla, niin päätänpä laittaa oikein arvostelun. Oon nyt tätä lättyä kuunnellut viikonloppuna varsin mukavasti ja on kolissutkin taas vaihteeksi aika mukavasti. Tässä pientä arvosteluntynkää siis, kappale kappaleelta edetään.
PROMISED LAND
1. 9:28 a.m
No eipä tästä voi oikein sanoa mitään syväluotavaa, ihmeellinen Queensrÿche-intro. Alkaa sairaalan sydändiagrammin äänestä, jossa piipitysten tahti hiljenee ja sydän pysähtyy. Tämä kuvannee siis kuolemaa. Välissä ihmeellistä mölinää ja efektejä ja sitten lopussa vauvan parkaisu ja ihmekilinää, joka johtaa seuraavaan kappaleeseen. Tavallaan hieno kuvaus jonkin sortin sielunvaelluksesta, mutta en arvostele kappaletta erikoisemmin. N/A
2. I Am I
Levyn kenties helpoiten aukeava rykäisy, vaikka kappale onkin melko omituinen. Kappaletta voisi verrata tavalliseen 4 minuutin Queensrÿche-kappaleeseen rakenteeltaan ja sävellykseltä (mm. tavallinen verse-chorus-verse-väliosa-soolo-verse-chorus rakenne), mutta kummalliset instrumentaalisovitukset tekevät kappaleesta progemaisen ja "raskaan". Tavallisten soitinten sijaan löytyy bongoja, ravistimia, akustista kitaraa jne. Hyvin mielenkiintoista kamaa tämän ansiosta. Kappale itsessään on nimensäkin mukaan perinteinen Rÿchemäinen henkilökohtainen vuodatus, I am I! Taten vokaalit tihkuvat vihaisuuttakin tässä näin, vaikkei nyt mihinkään thrashvokalistiin voida vertailla. Kappaleena ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan levyn parhautta. Vähän sellainen singlemäinen olo tulee, kappale olikin levyn eka single ja syystäkin. 9-
3. Damaged
Kappale aloittaa suoraan I Am I:n loppuhuudon efekteistä levyn kenties parhaaseen rehelliseen hevirykäisyyn. Todella kiehtova kappale, vaikka sekoitus on omituinen. Rytmikitarat soittavat rajua junttariffiä ja soolokitara soittaa hypnoottisia, jopa itämaisilta maistuvia lyhyitä soolotuikkauksia. Voisi olla ainekset täydelliseen soopaan, mutta tässä raidassa tämä toimii täydellisesti, koska kappaleen ranka on rakennettu kunnolla samaan verse-chorus-verse rakenteeseen kuin I Am I:kin. Geoffin vokaalit ovat loistavat ja tässä kappaleessa kummat efektit toimivat. Täydellisyyttä hivotaan, sen kuitenkin ehkä jäädessä hieman tavoittelemattomiin. Jotain sellaista puuttuu, että ihan täyden kympin antaisin, mutta silti aivan loistava kappale. 10-
4.Out Of Mind
Levyn ensimmäinen balladi tarjoillaan Out Of Mindin. Hyvin uninen tunnelma kappaleessa toimii loistavasti ja tarjoaa mukavaa vaihtelua alun raskaammasta kamasta. Tämä arvostelu saattaa mennä taas Taten vokaaleiden arvostamiseksi, mutta tässä kappaleessa hänen vokaalit ovat puoli ruokaa, aivan täydellisesti sopii kappaleeseen. Lyriikatkin ovat todella koskettavat. Todella tunnelmallinen kappale, kerta kaikkiaan. Tällä levyllä muutenkin kaikki balladit toimivat helvetin hyvin, erilaisempaa Ryche-lällärikamaa kuin esim. Empirella. En kuitenkaan ihan täysiä pisteitä anna, koska suuri osa kappaleen loistavuudesta syntyy lähinnä tunnelmasta ja Geoff Tatesta, vaikka ei kappaleen kulussa itsessään eikä soitannossakaan ole mitään vikaa. 9+
5.Bridge
Balladia balladin perään. Tosin tämä raita ja Out Of Mind ovat aika lailla erilaisia keskenään. Kappale kertoo Chris DeGarmon isästä, joka muistaakseni kuoli jossain 90-luvun alussa ja Chrisin ja hänen isänsä välit eivät olleet kovinkaan hyvät, elikkä ns. rikki räjäytettyä siltaa ei ollut koskaan rakennettukaan. Mutta tämäkin on loistava kappale jälleen ja balladiosiossa se helpoiten aukeava. Tunnelmaa on jälleen todella paljon, kappaleen kitarasoolo on täydellisyyttä hipova, Taten vokaalit ovat loistavat ja sävellyskin toimii varsin moitteettomasti. Kappale tosin olisi voinut olla vähän pidempi, mutta turha sitä on pikkuasioista valittaa. 10-
6. Promised Land
Tässä on levyn ensimmäinen todella outo kappale. 8 minuutin progepaukku (tosin viimeinen minuutti on täytetty Rychemäisellä puhelulla jne.). Itselleni kappale oli pitkän aikaa ihmeellinen, "progeilua vain progeilun vuoksi" kappale, mutta eilen kuunneltuani sain vihdoinkin punaisesta langasta kiinni. Periaatteessa kappaleen jokainen taustamelu, efektinpätkä, saksofonin lurautukset jne. toimivat mielenkiintoa lisää ja rakentavat kappaletta eteenpäin rikkomatta kuitenkaan kappaleen teemaa. Lyriikat ovat jälleen loistavat ja henkilökohtaiset sekä Tate on ehkä parhaimmillaan tuskastuneena ihmisenä tilittämässä tunteitaan. Yllättävät karjahduskohdat tuovat varsinkin lisää meininkiä mukaan. Kaiken kaikkiaan todella miellyttävä, värikäs ja raskas eepos, joka ei välttämättä iske ensimmäisellä saati toisellakaan kerralla kuuntelijaan. 9+
7. Dis Con Nec Ted
Auts. Nyt mentiin puuta päin. Kuten tuossa olen kappaleita I Am I ja Promised Land kehuskellut, niin niissä on progemaisia elementtejä sopivasti siroteltu kappaleen joukkoon tuhoamatta kappaleen teemaa. Tämä raita taas on tehty kokonaan efektien ja progemaisuuksien pohjalle. Mukavaa pikkukikkailua, efektejä jne., mutta minnekään suuntaan ei olla menossa. Ja kun tästä kappaleesta tehtiin vielä musiikkivideo, niin ei voi kuin ihmetellä "miksi?" Plussaa kuitenkin tulee siitä pienestä fiiliksestä, joka saadaan kokoon, nimittäin kappale kuulostaa epätoivoiselta, niin kuin lyriikatkin ovat epätoivoisia. Kaipa tämä oli kappaleen tarkoitus, mutta huonosti toteutettu ainakin oli. 6½
8. Lady Jane
Balladi taas vaihteeksi mukaan. Ehkäpä itselleni se vähiten mieluisa levyn balladeista puhuttaessa, mutta toimiipahan kappale silti varsin mukavasti. Tate on kappaleen moottorina taasen, hyvin tunnelmarikasta laulua tulee tuutista ulos taasen vaihteeksi. Myös kitarasoolo on todella komea kappaleessa ja pianomelodiat ovat päähäntarttuvia. Jotenkin kuitenkin jäänyt sellaiseksi "ei-niin-klimaattiseksi" kappaleeksi levyllä. Hyvän arvosanan se kuitenkin saa 9-
9. My Global Mind
Kappale alkaa oikeastaan melkein pahimmalla mahdollisella tavalla koskien tätä levyä : ihmeellinen HHJJ-melodiajamittelu. Harmi vaan, että sitä jamittelua kuullaan koko kappaleen ajan melkeinpä. Totaalisesti väärässä seurassa kyseinen kappale. Normaalit säkeistöt tosin toimivat ja kappale on sävellyksenäkin ihan ok, mutta tunnelma on aivan kamala. Tate myös kuulostaa harvinaisen vaisulta tässä kappaleessa. Ei toimi ei, mutta kappale ei kuitenkaan aiheuta mainittavan suuria inhoreaktioita itsessäni, eli fiilikset jää usein neutraaliksi. 7
10. One More Time
Perkeles!Paras säästetty melkein viimeiseksi. Tämä kappale tappaa! Jo alkuriffi ja melodiat räjäyttää tajunnan. Tate eläytyy taas mainiosti ja herranjumala miten Geoffi laulaa kertsin, tuntuu, että äijä todellakin tarkoittaa sitä mitä laulaa. Tästä kappaleesta on vaikea sanoa, miksi tämä on niin hyvä kuin tämä on, mutta kaikki Promised Landin tärkeimmät jutut lohksahtavat paikalleen, vaikka kappale onkin eniten tavallista, vanhempaa Rycheä muistuttavin kappale tältä lätyltä. Fiilis, melankolisuus, musiikillinen anti ja Tate. Jumalaisen kitarasoolon jälkeinen korotettu kertsi iskee kuin leka päähän, antaen kappaleen loistavalle fiilikselle pisteen i:n päälle. 10
11. Someone Else?
Levyn yksinkertaisin kappale soitinten näkökulmasta. Estraadilla on vain Tate ja piano. Yksinkertaisuus kauniistaa, sillä tää kappale iskee fiilikseltään totaalisesti muhun, jo ekasta kuuntelukerrasta lähtien. Loistava kulku ja Taten jälleen loistavat vokalisoinnit. Myös pianon pimputuksen vaihteleva erilaisuus toimii. En pystyisi kuvittelemaan tätä koko bändin vetämänä. Remasterilätyllä tää olis kokobändiversiona ja paljon pitempänä, mutta kun en omaa remasterilättyä, niin on vaikea sanoa mitään. 9½
Kuten tuosta saattoikin tulla selville, niin levy toimii itselleni paremmin kuin Empire. Erilaista kamaa tämä todellakin on, joten voi aluksi pistää mietityttämään Mindcrimeen tottuneille. Kyllä se on kuitenkin Queensrÿche, mikä tällä levyllä soittaa, joten ihmettelen, jos tähän pettyy hirveästi, kun loistavia kappaleita kuintekin löytyy. Tähän lättyyn myös vaikuttaa tietynlaiset fiilikset. Lyriikoiden ollessa henkilökohtaisia tää levy voi auttaa omiin henkilökohtaisiin fiiliksiin. Mulle tää levy taas on aina ollut syksyinen lätty johtuen oikeestaan siitä, että ostin tän about vuosi sitten syksyllä. Itselleni tämä lätty on kuitenkin kolmanneksi paras QR, tasoittaen pelin The Warningin kanssa ja Mindcrimen ollessa ykkösenä. Ei tässä muuta, hyviä kuunteluhetkiä teille ja Late kuittaa.
PROMISED LAND
1. 9:28 a.m
No eipä tästä voi oikein sanoa mitään syväluotavaa, ihmeellinen Queensrÿche-intro. Alkaa sairaalan sydändiagrammin äänestä, jossa piipitysten tahti hiljenee ja sydän pysähtyy. Tämä kuvannee siis kuolemaa. Välissä ihmeellistä mölinää ja efektejä ja sitten lopussa vauvan parkaisu ja ihmekilinää, joka johtaa seuraavaan kappaleeseen. Tavallaan hieno kuvaus jonkin sortin sielunvaelluksesta, mutta en arvostele kappaletta erikoisemmin. N/A
2. I Am I
Levyn kenties helpoiten aukeava rykäisy, vaikka kappale onkin melko omituinen. Kappaletta voisi verrata tavalliseen 4 minuutin Queensrÿche-kappaleeseen rakenteeltaan ja sävellykseltä (mm. tavallinen verse-chorus-verse-väliosa-soolo-verse-chorus rakenne), mutta kummalliset instrumentaalisovitukset tekevät kappaleesta progemaisen ja "raskaan". Tavallisten soitinten sijaan löytyy bongoja, ravistimia, akustista kitaraa jne. Hyvin mielenkiintoista kamaa tämän ansiosta. Kappale itsessään on nimensäkin mukaan perinteinen Rÿchemäinen henkilökohtainen vuodatus, I am I! Taten vokaalit tihkuvat vihaisuuttakin tässä näin, vaikkei nyt mihinkään thrashvokalistiin voida vertailla. Kappaleena ihan hyvä, mutta ei kuitenkaan levyn parhautta. Vähän sellainen singlemäinen olo tulee, kappale olikin levyn eka single ja syystäkin. 9-
3. Damaged
Kappale aloittaa suoraan I Am I:n loppuhuudon efekteistä levyn kenties parhaaseen rehelliseen hevirykäisyyn. Todella kiehtova kappale, vaikka sekoitus on omituinen. Rytmikitarat soittavat rajua junttariffiä ja soolokitara soittaa hypnoottisia, jopa itämaisilta maistuvia lyhyitä soolotuikkauksia. Voisi olla ainekset täydelliseen soopaan, mutta tässä raidassa tämä toimii täydellisesti, koska kappaleen ranka on rakennettu kunnolla samaan verse-chorus-verse rakenteeseen kuin I Am I:kin. Geoffin vokaalit ovat loistavat ja tässä kappaleessa kummat efektit toimivat. Täydellisyyttä hivotaan, sen kuitenkin ehkä jäädessä hieman tavoittelemattomiin. Jotain sellaista puuttuu, että ihan täyden kympin antaisin, mutta silti aivan loistava kappale. 10-
4.Out Of Mind
Levyn ensimmäinen balladi tarjoillaan Out Of Mindin. Hyvin uninen tunnelma kappaleessa toimii loistavasti ja tarjoaa mukavaa vaihtelua alun raskaammasta kamasta. Tämä arvostelu saattaa mennä taas Taten vokaaleiden arvostamiseksi, mutta tässä kappaleessa hänen vokaalit ovat puoli ruokaa, aivan täydellisesti sopii kappaleeseen. Lyriikatkin ovat todella koskettavat. Todella tunnelmallinen kappale, kerta kaikkiaan. Tällä levyllä muutenkin kaikki balladit toimivat helvetin hyvin, erilaisempaa Ryche-lällärikamaa kuin esim. Empirella. En kuitenkaan ihan täysiä pisteitä anna, koska suuri osa kappaleen loistavuudesta syntyy lähinnä tunnelmasta ja Geoff Tatesta, vaikka ei kappaleen kulussa itsessään eikä soitannossakaan ole mitään vikaa. 9+
5.Bridge
Balladia balladin perään. Tosin tämä raita ja Out Of Mind ovat aika lailla erilaisia keskenään. Kappale kertoo Chris DeGarmon isästä, joka muistaakseni kuoli jossain 90-luvun alussa ja Chrisin ja hänen isänsä välit eivät olleet kovinkaan hyvät, elikkä ns. rikki räjäytettyä siltaa ei ollut koskaan rakennettukaan. Mutta tämäkin on loistava kappale jälleen ja balladiosiossa se helpoiten aukeava. Tunnelmaa on jälleen todella paljon, kappaleen kitarasoolo on täydellisyyttä hipova, Taten vokaalit ovat loistavat ja sävellyskin toimii varsin moitteettomasti. Kappale tosin olisi voinut olla vähän pidempi, mutta turha sitä on pikkuasioista valittaa. 10-
6. Promised Land
Tässä on levyn ensimmäinen todella outo kappale. 8 minuutin progepaukku (tosin viimeinen minuutti on täytetty Rychemäisellä puhelulla jne.). Itselleni kappale oli pitkän aikaa ihmeellinen, "progeilua vain progeilun vuoksi" kappale, mutta eilen kuunneltuani sain vihdoinkin punaisesta langasta kiinni. Periaatteessa kappaleen jokainen taustamelu, efektinpätkä, saksofonin lurautukset jne. toimivat mielenkiintoa lisää ja rakentavat kappaletta eteenpäin rikkomatta kuitenkaan kappaleen teemaa. Lyriikat ovat jälleen loistavat ja henkilökohtaiset sekä Tate on ehkä parhaimmillaan tuskastuneena ihmisenä tilittämässä tunteitaan. Yllättävät karjahduskohdat tuovat varsinkin lisää meininkiä mukaan. Kaiken kaikkiaan todella miellyttävä, värikäs ja raskas eepos, joka ei välttämättä iske ensimmäisellä saati toisellakaan kerralla kuuntelijaan. 9+
7. Dis Con Nec Ted
Auts. Nyt mentiin puuta päin. Kuten tuossa olen kappaleita I Am I ja Promised Land kehuskellut, niin niissä on progemaisia elementtejä sopivasti siroteltu kappaleen joukkoon tuhoamatta kappaleen teemaa. Tämä raita taas on tehty kokonaan efektien ja progemaisuuksien pohjalle. Mukavaa pikkukikkailua, efektejä jne., mutta minnekään suuntaan ei olla menossa. Ja kun tästä kappaleesta tehtiin vielä musiikkivideo, niin ei voi kuin ihmetellä "miksi?" Plussaa kuitenkin tulee siitä pienestä fiiliksestä, joka saadaan kokoon, nimittäin kappale kuulostaa epätoivoiselta, niin kuin lyriikatkin ovat epätoivoisia. Kaipa tämä oli kappaleen tarkoitus, mutta huonosti toteutettu ainakin oli. 6½
8. Lady Jane
Balladi taas vaihteeksi mukaan. Ehkäpä itselleni se vähiten mieluisa levyn balladeista puhuttaessa, mutta toimiipahan kappale silti varsin mukavasti. Tate on kappaleen moottorina taasen, hyvin tunnelmarikasta laulua tulee tuutista ulos taasen vaihteeksi. Myös kitarasoolo on todella komea kappaleessa ja pianomelodiat ovat päähäntarttuvia. Jotenkin kuitenkin jäänyt sellaiseksi "ei-niin-klimaattiseksi" kappaleeksi levyllä. Hyvän arvosanan se kuitenkin saa 9-
9. My Global Mind
Kappale alkaa oikeastaan melkein pahimmalla mahdollisella tavalla koskien tätä levyä : ihmeellinen HHJJ-melodiajamittelu. Harmi vaan, että sitä jamittelua kuullaan koko kappaleen ajan melkeinpä. Totaalisesti väärässä seurassa kyseinen kappale. Normaalit säkeistöt tosin toimivat ja kappale on sävellyksenäkin ihan ok, mutta tunnelma on aivan kamala. Tate myös kuulostaa harvinaisen vaisulta tässä kappaleessa. Ei toimi ei, mutta kappale ei kuitenkaan aiheuta mainittavan suuria inhoreaktioita itsessäni, eli fiilikset jää usein neutraaliksi. 7
10. One More Time
Perkeles!Paras säästetty melkein viimeiseksi. Tämä kappale tappaa! Jo alkuriffi ja melodiat räjäyttää tajunnan. Tate eläytyy taas mainiosti ja herranjumala miten Geoffi laulaa kertsin, tuntuu, että äijä todellakin tarkoittaa sitä mitä laulaa. Tästä kappaleesta on vaikea sanoa, miksi tämä on niin hyvä kuin tämä on, mutta kaikki Promised Landin tärkeimmät jutut lohksahtavat paikalleen, vaikka kappale onkin eniten tavallista, vanhempaa Rycheä muistuttavin kappale tältä lätyltä. Fiilis, melankolisuus, musiikillinen anti ja Tate. Jumalaisen kitarasoolon jälkeinen korotettu kertsi iskee kuin leka päähän, antaen kappaleen loistavalle fiilikselle pisteen i:n päälle. 10
11. Someone Else?
Levyn yksinkertaisin kappale soitinten näkökulmasta. Estraadilla on vain Tate ja piano. Yksinkertaisuus kauniistaa, sillä tää kappale iskee fiilikseltään totaalisesti muhun, jo ekasta kuuntelukerrasta lähtien. Loistava kulku ja Taten jälleen loistavat vokalisoinnit. Myös pianon pimputuksen vaihteleva erilaisuus toimii. En pystyisi kuvittelemaan tätä koko bändin vetämänä. Remasterilätyllä tää olis kokobändiversiona ja paljon pitempänä, mutta kun en omaa remasterilättyä, niin on vaikea sanoa mitään. 9½
Kuten tuosta saattoikin tulla selville, niin levy toimii itselleni paremmin kuin Empire. Erilaista kamaa tämä todellakin on, joten voi aluksi pistää mietityttämään Mindcrimeen tottuneille. Kyllä se on kuitenkin Queensrÿche, mikä tällä levyllä soittaa, joten ihmettelen, jos tähän pettyy hirveästi, kun loistavia kappaleita kuintekin löytyy. Tähän lättyyn myös vaikuttaa tietynlaiset fiilikset. Lyriikoiden ollessa henkilökohtaisia tää levy voi auttaa omiin henkilökohtaisiin fiiliksiin. Mulle tää levy taas on aina ollut syksyinen lätty johtuen oikeestaan siitä, että ostin tän about vuosi sitten syksyllä. Itselleni tämä lätty on kuitenkin kolmanneksi paras QR, tasoittaen pelin The Warningin kanssa ja Mindcrimen ollessa ykkösenä. Ei tässä muuta, hyviä kuunteluhetkiä teille ja Late kuittaa.
^Todella hyvä ja mielenkiintoinen arvostelu. Tuli laitettua tekstisi perusteella levy heti tilaukseen, kun satuin sen halvalla löytämään. Nyt sitten odotellaan, että postimies sen tänne kiikuttaa ja pääsen itsekin siihen syventymään. Jossain vaiheessa varmasti omiakin kommentteja tulossa, kun levyyn on tullut kunnolla perehdyttyä. Sellaisen kuvan sain, että kyseessä on paljon kuuntelua vaativa ja hieman vaikeampi levy, varsinaisten hittiainesten puuttuessa.
Tänään on ollut tehokuuntelussa Rage For Order. Vaikka se ei mielestäni The Warningille ja Operation: Mindcrimelle vertoja vedäkään, niin kylläpä kuitenkin hienoja kuunteluelämyksiä tarjoilee. Aika kokeilevan oloinen levy, tavallaan aika monen tyylisiä aineksi on levylle kasattu ja kokonaisuutena levy onkin aiemmin vaikuttanut jonkinasteiselta sillisalaatilta minun korvaani. Nyt vihdoin olen alkamassa saamaan levystä paremmin otetta ja biisimateriaalikin kuulostaa pääasiassa todella laadukkaalta. Tällä hetkellä suosikkibiisejä ovat hittivetäisy Walk In The Shadows, sitä seuraava upea I Dream In Infrared, kiehtova The Killing Words ja ennen kaikkea melankolinen tunnelmapala London. Kaikki edellä mainitut ihan kympin vetäisyitä. Nuo siis päällimmäisinä mieleen jääneitä, mutta muitakin huippuvetoja toki on. Aika paljon tältä levyltä löytyy kertosäkeistä yhteislaulukohtia, joissa koko bändi ilmeisesti hoilaa mukana, jonka jälkeen Geoff Tate hoitaa loppuosan itse. Erittäin hyvin toteutettuja nuo ovat ja sopivat levyn tunnelmaan mainiosti.
Tänään on ollut tehokuuntelussa Rage For Order. Vaikka se ei mielestäni The Warningille ja Operation: Mindcrimelle vertoja vedäkään, niin kylläpä kuitenkin hienoja kuunteluelämyksiä tarjoilee. Aika kokeilevan oloinen levy, tavallaan aika monen tyylisiä aineksi on levylle kasattu ja kokonaisuutena levy onkin aiemmin vaikuttanut jonkinasteiselta sillisalaatilta minun korvaani. Nyt vihdoin olen alkamassa saamaan levystä paremmin otetta ja biisimateriaalikin kuulostaa pääasiassa todella laadukkaalta. Tällä hetkellä suosikkibiisejä ovat hittivetäisy Walk In The Shadows, sitä seuraava upea I Dream In Infrared, kiehtova The Killing Words ja ennen kaikkea melankolinen tunnelmapala London. Kaikki edellä mainitut ihan kympin vetäisyitä. Nuo siis päällimmäisinä mieleen jääneitä, mutta muitakin huippuvetoja toki on. Aika paljon tältä levyltä löytyy kertosäkeistä yhteislaulukohtia, joissa koko bändi ilmeisesti hoilaa mukana, jonka jälkeen Geoff Tate hoitaa loppuosan itse. Erittäin hyvin toteutettuja nuo ovat ja sopivat levyn tunnelmaan mainiosti.
^Ilo on todellakin mun puolellani. Mukavaa, että tuosta about tunnin uurastuksesta tuli iloa joillekin muille ja että levy lähti noin nopiaan tilaukseen. Tuskin petyt, vaikka täällä boordilla onkin ilmeisesti pari PLiin pettynyttä, mutta periaatteessa levy on Queensrÿcheä. Itseasiassa muutaman kappaleen tulisi iskeä aikalailla kertalaakista, esim. I Am I, Damaged ja balladit iskivät minuun aika nopeasti. Nuo progemmat kappaleet vaativat kuuntelua tosiaankin. Mutta ovathan ihmiset erilaisia, joten ei näistä osaa sanoa.
Tuo Rage For Order on kanssa mielenkiintoinen levy. Taisipa olla muuten ensimmäinen QR levyni kuuntelussa, mutta Mindcrimesta alkoi sitten bändiin ihastuminen ja aktiivisempi kuunteleminen. Itselleni levy oli joskus toiseksi paras Rÿchen levyistä Mindcrimen jälkeen, mutta tehokuuntelu vähän söi sitä. Jotenkin kappalemateriaalissa ei ole minun makuuni tarpeeksi vaihtelua ja pari kappaletta kuulostavat liikaa samanlaisilta (Chemical Youth ja Surgigal Strike nyt ainakin, sitten myös balladit suureksi osaksi). Sitten on myös Gonna Get Close To You, joka ei aluksi toiminut, mutta siitä on tullut sellainen läppäkappale yhen kaverin kanssa, niin alkoi toimimaan varsin mukavasti jopa itse kappaleena. (tosin kappaleen remix-versio on kaikessa homoseksuaalisuudessaan kunnon repeilyläppä) Mutta levyllä on kanssa ne tapporaidat, kuten esim. Walk In The Shadows, The Whisper (oma henk.koht. lempiraita), The Killing Words ja Neue Regel. Hyvä levy kyseessä, ehkä itselleni se neljänneksi rakkain QR tällä hetkellä. Ja ne bändikuvat...
Tuo Rage For Order on kanssa mielenkiintoinen levy. Taisipa olla muuten ensimmäinen QR levyni kuuntelussa, mutta Mindcrimesta alkoi sitten bändiin ihastuminen ja aktiivisempi kuunteleminen. Itselleni levy oli joskus toiseksi paras Rÿchen levyistä Mindcrimen jälkeen, mutta tehokuuntelu vähän söi sitä. Jotenkin kappalemateriaalissa ei ole minun makuuni tarpeeksi vaihtelua ja pari kappaletta kuulostavat liikaa samanlaisilta (Chemical Youth ja Surgigal Strike nyt ainakin, sitten myös balladit suureksi osaksi). Sitten on myös Gonna Get Close To You, joka ei aluksi toiminut, mutta siitä on tullut sellainen läppäkappale yhen kaverin kanssa, niin alkoi toimimaan varsin mukavasti jopa itse kappaleena. (tosin kappaleen remix-versio on kaikessa homoseksuaalisuudessaan kunnon repeilyläppä) Mutta levyllä on kanssa ne tapporaidat, kuten esim. Walk In The Shadows, The Whisper (oma henk.koht. lempiraita), The Killing Words ja Neue Regel. Hyvä levy kyseessä, ehkä itselleni se neljänneksi rakkain QR tällä hetkellä. Ja ne bändikuvat...
Olen aiemmin suhtautunut erittäin epäilevästi Promised Landiin, kun on tullut siitä luettua sitä negatiivista palautettakin joskus aikalailla. Suoraan sanoen on pelottanut levyn olevan samanlainen fiasko kuin Q2k mielestäni on. Kolme biisiä olen Promised Landilta tähän mennessä onnistunut kuulemaan tuon Greatest Hits kokoelman kautta. I Am I:sta en ole muuten vielä saanut juuri mitään otetta, joten ihmettelen jos tuo todellakin on helpoiten aukeavinta materiaalia. Bridgen ja Someonen Else?:n muistan taasen ihan lupaaviksi biiseiksi, vaikka selvästi erilaista Queensrychea (mistä muuten saa nuo pisteet lisättyä y:n päälle?) ovat kasari-kauden tuotantoon verrattuna. Pianhan se nähdään miten Promised Land minulle putoaa keskittyneen tehokuuntelun seurauksena.Late wrote:^Ilo on todellakin mun puolellani. Mukavaa, että tuosta about tunnin uurastuksesta tuli iloa joillekin muille ja että levy lähti noin nopiaan tilaukseen. Tuskin petyt, vaikka täällä boordilla onkin ilmeisesti pari PLiin pettynyttä, mutta periaatteessa levy on Queensrÿcheä. Itseasiassa muutaman kappaleen tulisi iskeä aikalailla kertalaakista, esim. I Am I, Damaged ja balladit iskivät minuun aika nopeasti. Nuo progemmat kappaleet vaativat kuuntelua tosiaankin. Mutta ovathan ihmiset erilaisia, joten ei näistä osaa sanoa.
Rage For Order on minun korvaani ihan riittävissä määrin vaihteleva levy, vaikken osaa juuri sanoa koenko sen positiivisena vai negatiivisena seikkana. Samantyylisiä biisejä löytyy kyllä, mutta jo muutamien kummajaisten takia tuntuu se jotenkin jo riittävän haasteelliselta. Tarpeeksi en ole vieläkään kyseistä lättyä soittimessa pyörittänyt, joten en ala laukomaan siitä mitään elämää suurempia totuuksia. Ehkä myöhemmin. Gonna Get Close To You on jo luokattoman kertosäkeensä takia levyn heikoimpia raitoja. Perussäkeistöissä tosin löytyy hieman "The Assassin-fiilistä", jonka koen jo huumorimielessäkin positiiviseksi jutuksi. Paremmalla kertsillä voisi olla ihan kelpo kappale. Bändikuville on tullut kyllä repeiltyä enemmän kuin kerran..
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja
- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere