Motörfuckinghead

[overkill]

http://www.spv.de/eng/motoerhead/album.html

Tuolta voi kuunnella pari biisiä uudelta levyltä. Taatulta kamaltahan toi kuulostaa...

Itteäkin harmittaa kun ei Qstockiin pääse, mutta luotan että uuden levyn kiertueella selviytyvät Suomeen.

[Relic]

R.A.M.O.N.E.S. ei ole uusi biisi. Onkohan kyseessä joku bonus johonkin erikoisjulkaisuun vai mikä?

Bonusbiisi taitaa olla kyseessä.

Saamarin hienoa, Motörheadilta uusi albmi tulossa! Ja näinkin pian.

En saattanut vastustaa kiusausta ja latasin levyn netistä joitakin viikkoja sitten, pieni pettymys kyllä oli loistavaan Infernoon verrattuna .

Arvaan, että God Was Never On Your Side on yksi levyn kovimpia.

Oikeassa olet.

[Räbsä]

Oli kova keikka Qstockissa. Illan isäntä.

[Hammer]

R.A.M.O.N.E.S. ei ole uusi biisi. Onkohan kyseessä joku bonus johonkin erikoisjulkaisuun vai mikä? Oudolta tuntuu sen sisällyttäminen tuolla tavalla varsinaisten kappaleiden joukkoon.

Tuo R.A.M.O.N.E.S voisi olla vaikkapa biisin live-versio, joka tosiaan olisi limited editionilla mukana. Tuo biisihän löytyy alunperin mainiolta 1916 levyltä, joka itseasiassa on ainoa Motörhead studiolätty joka meikäläisen levyhyllystä löytyy. Itse ostin CDON:sta 1916 lätyn jotain viiden-kuuden euron hintaluokkaan ja levy ylitti odotukseni. Kannattaa tutustua, jos noin halvalla vastaan kävelee.

[UnBrain]

Vittu, motörheadi soitti tuossa kilsan päässä enkä päässyt katsomaan vaikka oli todella suuri aikomus että menen katsomaan.. Iskä suostui maksamaan liput tonne ja muistuttelin noin 4viikkoa siitä hänelle, sitten tuossa yks päivä se tokas ohimennen: "ainii radiossa sanottiin että se perjantai on loppuunmyyty!" olin vähän että , ,
Sitten ajattelin että riisto.netistä sais vielä lippuja ja iskä tähän: "emmää nyt perkele nuin paljo maksa nuista lipuista!!" sitte olin aikalailla
Tämä oli viimenen kerta ku annan jonku toisen asiaksi hommata keikkaliput..

[/avautuminen]

[Räbsä]

Keikkasetti oli jotain tähän suuntaan.

01 Doctor Rock
02 Stay Clean
03 Love Me Like A Reptile
04 Killers
05 Metropolis
06 Over The Top
07 No Class
08 I Got Mine
09 In The Name Of Tragedy
10 Dancing On Your Grave
11 Fast And Loose
12 R.A.M.O.N.E.S.
13 Sacrifice (välissä rumpusoolo)
14 Just 'Cos You Got The Power
15 Going To Brazil
16 Killed By Death
17 Iron Fist
-encore-
18 Ace Of Spades
19 Overkill

[P.K.]

Ihan sama kuin viimeksi. Ei niin minkäänlaista muutosta. Paitsi että Whorehouse Blues heivattu veks.

[darealjyra]

Kovalla tatsilla jaksaa vanhat parrat vetää, oli kova keikka kyllä. Vaikka en juurikaan ole bändin materiaaliin tutustunut, niin tunnustusta täytyy antaa. Kovaa menoa.

[ozz3]

Paitsi että Whorehouse Blues heivattu veks.

Ja Suicide.

Muuten oli varmaan keikka ja meininki kohdillaan?

[Jussi K]

Vittu, motörheadi soitti tuossa kilsan päässä enkä päässyt katsomaan.

Heh, luulisi että kuului Otin Kuusisaaren paviljonkirakennuksen päälavasta kauemmalla puolella tulpat pois & silti tuntui. Keikkasopimuksissa on pykälä, etteivät crew:n ulkopuoliset tahot saa puuttua esityksen volyymiin.

Mikkey Dee oli hiton mainio äijä, kun tahattoman Relic-tyylisesti satuin torstaina 45-baarissa The Black Leaguen keikalla törmäämään. Jäi mukava muisto, kun pisti pitämään penkkiään baaritiskillä & aitoruotsalaista nuuskapurkkiaan kusireissun ajan

[UnBrain]

^ Tai no, onhan tästä ehkä vähän enempi kuin kilsa eikä kyllä kuulunut kun ulkona kävin kokeilemassa silloin qstock iltana/yönä
Mutta kuulemma oli keskustassa ollut suhteellisen kova meteli ja seinät tärisseet lemmyn basson ansiosta ja kalevassahan oli myös juttua tuosta keikasta, joku järkkäri oli tokaissut lehteen että koskaan ei ole kuullut yhtä lujaa soittavaa bändiä kuin motörhead!

[P.K.]

Keikkasopimuksissa on pykälä, etteivät crew:n ulkopuoliset tahot saa puuttua esityksen volyymiin.

Haha, ei varmaan. Mutta tuskin kukaan tahtoisi puuttua tähän seuraavassa quotessa olevan kaverin tekemisiin muutenkaan.

Vuoden 1999 Nummirockin päälava taitaa olla viimeisin kerta kun olen ollut tekemisissä orkesterin kanssa. Silloin miksaajana oli pullonpohjakakkuloilla varustettu vanhempi brittiherrasmies jolla hammaskalusto oli "yksiristikaksi" ja jonka ymmärrys sijoittui todellakin jonnekin mesoliittisen kivikauden vaiheille. Taitaa sama äijä olla mukana vieläkin. PA oli erään helsinkiläisen firman festivaalikattaus eli riittävästi. Tarjolla oli Midas XL3 ja Drawmerin gatet ja BSS:n kompurat. Dynamiikkavehkeet ei kelvannu vaan äijä toi omat Behringerinsä. Pari kanavaa kompuraa lauluihin sekä nelikanava gate - myös laulukanaviin. Ne gatet sitten napsahteli auki ihan miten sattui ja laulumikeistä tuli "mukavasti" ambienssia myös PA:han. Voi veljet...

Sitten se meteli. Ei mitään rotia. Paikallinen terveystarkastaja oli lievästi sanoen kauhuissaan. Miksaajaa katsoessaan totesi vain, että ei taida kannattaa sanoa mitään. Noh, säädetyistä äänenpainerajoista ei niinkään tämän joukkion kohdalla välitetty. Keskityttiin lähinnä siihen, ettei menetettäisi kaiutinelementtejä. Eka biisistä lähtien HF-drivereita ajavien Crestin clippi-valot paloivat yhtäjaksoisesti. Aina kun kitara rämähti soimaan vahvistimet oli kuin joulukuuset. Oli siis puututtava asiaan. Jätkä ei ottanut ohjeista/käskyistä onkeensa eikä laskenut master-volaa milliäkään. No yhteys lavan päähän "pääteväijyyn" ja pudoteltiin gainia kunnes ei enää clipit palaneet yhtäjaksoisesti. Näillä mentiin keikan loppuun asti ja gaineja pudoteltiin tarpeen tullen kun hemmo tuuppasi pulpetista lisää. Järkipuhetta oli turha tarjota enää - se kun ei mennyt jakeluun. Lähtiessään hemmo tuumaili, että "meillä kotipuolessa bändin monitorin side fill on yhtä suuri kuin täällä PA". Just joo - "have a nice day" toivottelin - mitäpä tuohon muutakaan voi sanoa. Ei kun nimi "mustaan listaan" ja toive, ettei tarvitsisi enää tavata...

Tämä on yksi niistä bändeistä joiden kohdalla ei ymmärrykseni riitä. Musa omassa genressään on ihan ok. Itsellänikin taitaa olla pari levyä. En vaan käsitä sitä, että livenä täytyy vetää sellaisella volalla että veri lentää korvista metrin päähän. Ulkoilmatilanteissa helpottaa vähän kun voi mennä karkuun vähän kauemmas. Sisätiloissa homma onkin jo toinen. En ole bändiä sisätiloissa nähnyt enkä ikipäivänä mene katsomaan - enkä mene edes töihin jos pyydettäisi.

[Taival]

^ Loistavaa tarinaa. Miksaajan kuvaus täsmää muuten aika hyvin herrasmieheen joka hääri mikserin takana viimeksi Tampereella.
Vaan oishan se jo pyhäinhäväistys jos Motörhead ei soittais niin kovaa että paikat putoo hampaista. Vanhan koulun jääriä, milläs niitä muutat.

On muuten mielenkiintoinen pointti tuossa noista komeista ja hienoista miksereistä yms. kapistuksista (joista en tajua puoliksikaan niin paljon kuin tahtoisin), että vaikka olisi tarjolla kuinka parasta, niin useinhan sinne pitää saada ne omat kilut ja kalut raahata. Onhan se toki tae siitä, että soundi pysyyy yhtä hyvänä/yhtä huonona joka paikassa, mutta useimmiten taitaa olla kyse siitä, ettei osata käyttää niitä vehkeitä jotka on viimeisenpäälle.

[Relic]

Mikkey Dee oli hiton mainio äijä, kun tahattoman Relic-tyylisesti satuin torstaina 45-baarissa The Black Leaguen keikalla törmäämään. Jäi mukava muisto, kun pisti pitämään penkkiään baaritiskillä & aitoruotsalaista nuuskapurkkiaan kusireissun ajan

Mikkey oli pari vuotta sitten katsomassa Rushia Tukholman Globenissa, jossa myös häneen sattumalta väliajalla törmäilin. Ei tosin mennyt minuuttiakaan kun joku ruotsalainen jo työnsi hänelle Motörhead -julistetta signattavaksi. Kertoi joka tapauksessa käyneensä jututtamassa Neil Peartia, ja olleensa aika hermot riekaleina .

[Jussi K]

Vuoden 1999 Nummirockin päälava taitaa olla viimeisin kerta kun olen ollut tekemisissä orkesterin kanssa. Silloin miksaajana oli pullonpohjakakkuloilla varustettu vanhempi brittiherrasmies jolla hammaskalusto oli "yksiristikaksi" ja jonka ymmärrys sijoittui todellakin jonnekin mesoliittisen kivikauden vaiheille.

Saattaa olla tämä seuraava setä:
http://www.kissatakaraivo.net/kuvat/qst ... 6/033.html
Strato, muutas toki topicin nimi bändin arvoa vastaavaksi & oikeaoppiseksi

[P.K.]

^ On kyllä vähän fiilis että se kyseinen miksaaja on jotain paljon härskimpää kuin tuo kaveri. Ja eihän tolla ole mitään pullonpohjarillejä!

[Killeri]

Oli kyllä helkutin kova keikka vaikka 2 biisiä lyhempi ku treellä viimeksi! ostin inferno paidan missä selässä kiertue. sain jo toisen camppelin plekun! Yleisökin riehu niin että järkkärit oli ihmeissään. Tässä kuva mihin oon eksyny kaverini kanssa ku oltiin eturivissä. minä olen se joka näyttää peukkua..
http://www.roihulehti.com/index.php?siv ... %20145.jpg

[Killeri]

kovaa kamaahan tou uus lättykin on! trigger!!!

[The Prisoner]

Vuoden 1999 Nummirockin päälava taitaa olla viimeisin kerta kun olen ollut tekemisissä orkesterin kanssa. Silloin miksaajana oli pullonpohjakakkuloilla varustettu vanhempi brittiherrasmies jolla hammaskalusto oli "yksiristikaksi" ja jonka ymmärrys sijoittui todellakin jonnekin mesoliittisen kivikauden vaiheille.

Saattaa olla tämä seuraava setä:
http://www.kissatakaraivo.net/kuvat/qst ... 6/033.html
Strato, muutas toki topicin nimi bändin arvoa vastaavaksi & oikeaoppiseksi

Sama kaveri joka miksasi, oliko se nyt Monsters of millennium-keikan stadissa sillon vuosituhannen vaihteessa. Ja tuli niin saatanan lujaa et meinas järki lähteä.

[QazKFD]

Sama kaveri joka miksasi, oliko se nyt Monsters of millennium-keikan stadissa sillon vuosituhannen vaihteessa. Ja tuli niin saatanan lujaa et meinas järki lähteä.

Niin muuten tuli, meinasi tukka lähteä päästä tolla keikalla. Pienimuotoisen valtataistelun lujiten soittavasta yhtyeestä Motörhead kyllä vei tuolla kertaa. Tai sitten Manowarin aloittaessa olivat vaan korvat kertakaikkiaan niin dead and gone ettei tuntunut miltään Parhaiten keikasta kumminkin on jäänyt mieleen Lemmyn ilmeet aina kuin laitteet vingahtivat viiltävästi, jos katse voisi tappaa...

[Jukka]

Sama kaveri joka miksasi, oliko se nyt Monsters of millennium-keikan stadissa sillon vuosituhannen vaihteessa. Ja tuli niin saatanan lujaa et meinas järki lähteä.

Niin muuten tuli, meinasi tukka lähteä päästä tolla keikalla.

Lemmyhän totesi heti keikan alkuun, että "Phil! Make 'em deaf !" .

[Stratocaster]

MOTÖRHEAD – No Sleep Til´ Hammersmith 1981


Jos musiikkipiireissä palkittaisiin artisteja pitkän palvelusajan ansiosta, olisi englantilainen Motörhead ehdottomasti yksi tällaisen kunniamerkin arvoisista ryhmistä. Tämä raskaan rockin pioneeri on paahtanut armottomalla, tunnistettavalla tyylillään vuodesta 1975 lähtien Lemmy Kilmisterin toimiessa paatin kapteenina. Moottöripäiden kulta-ajat ovat jääneet kauas 1980-luvun alkuun, mutta silti jokin yhtyeessä kiehtoo, sen kerätessä yleensä täyden salin yleisöä missä päin maailmaa sitten sattuukaan kiertämään. Asenne, aggressio, tavoilleen uskollisuus ja katkeamaton tekemisen ilo ovat tehneet bändistä jotain ainutlaatuista, jotain sellaista, mitä ei kukaan muu ole saanut aikaan. Motörhead on ikuinen, katoamaton luonnonvara. Se tuttuuden ja turvallisuuden tunne, joka iskee pintaan aina kun näkee uuden levyn kannessa komeilevan Snaggletooth-maskotin. Se tuttu adrenaalininkatkuinen fiilis, kun uutta albumia ensi kertaa kuunnellessa sieltä hyökkäävät kuulijan korviin ne samat, tutut ja hyväksi havaitut Motörhead-elementit.

Motörhead on ennen kaikkea livebändi. Vaikka bändi ei olekaan myynyt levyjä kuin korkeintaan kohtalaisesti sitten kultaisten vuosiensa, on Motörhead aina onnistunut keräämään uskolliset tukijansa keikoille kautta maailman. Vuonna 1981 Motörhead eli tuoreen Ace Of Spades-albumin huumassa ehdotonta kultakauttansa, ja bändin suosio niin levy, kuin keikkamyynnin suhteen oli suurimmillaan. Näihin aikoihin bändi oli klassisimmassa kokoopanossaan, jonka hajoamisen yli eivät monet fanit ole vielä tänän päivänäkään pääseet. Kitaraa kuritti ”Fast” Eddie Clarke, ja biitin kasassapitäjänä toimi legendaarinen Philthy ”Animal” Taylor. Kiertueen tunnelmat oli päätetty pistää narulle, ja vuoden 81 kesällä julkaistiin kolmelta eri keikalta koostettu livealbumi No Sleep Til´ Hammersmith. Ilmestyessään albumi nousi suoraan Englannin listaykköseksi, ja on nykyään eräs raskaan musiikin tunnetuimpia merkkipaaluja, kuulostaen tänä päivänäkin tuoreelta ja eloisalta.

Joskus on hyvä palata takaisin perusasioihin. No Sleep Til´ Hammersmith korostaa Motörheadin parhaita puolia armottomasta livemeiningistä rehelliseen soittamisen iloon asti, mahduttaen väliin kaikki mahdolliset hyveet loistavista kappaleista mahtaviin sovituksiin. Albumi on nostettu usein Motörheadin tuotannosta puhuttaessa bändin parhaaksi albumiksi, ja jos livelevy onnistuu tällaisen aseman saamaan, on bändissä ja sen musiikissa oltava totisesti jotain, mitä muilla ei ole.
Keikka on riemunkirjava kattaus bändin siihenastisen tuotannon kirkkaita kärkihetkiä, alkaen legendaarisesta Ace Of Spadesista päättyen Lemmyn aikoinaan edelliselle bändilleen, Hawkwindille kirjoittamaan Motörheadin nimibiisiin. Settilista esittelee Motörheadin yksinkertaisesti parhaimmillaan, ajankuvaa hienosti heijastellen. No Classin, Bomberin, Overkillin, We Are The Road Crewn, Iron Horsen kaltaiset klassikot todellakin saavuttavat parhaan hohtonsa elävän yleisön edessä, ja albumilta tuskin löytyy yhtäkään kappaletta, joka ei pitemmittä puheitta ansaitsisi klassikon leimaa. Soitossakin perusasiat ovat valttia. Clarken äärimmäisiin tarttuviin rock-riffeihin yhdistetty Lemmyn yksinkertaisesti pomppiva bassottelu ja Taylorin kiihkeä komppi pitävät paketin tiiviisti kasassa, kokoonpanon hakien vertaistaan.

No Sleep Til´Hammersmith on Motörheadia puhtaammillaan, sen parhaiten hallitsemassaan elementissä, elävänä. Albumi kuulostaa nyt, vuonna 2006 tuoreelta, uudelta ja modernilta, ja voisi olla Motörheadin livelevy vaikka viime kiertueelta. Mielestäni on upeaa ja ainutlaatuista, että bändi pysyy omana itsenään näin kauan kuin Motörhead, ja onnistuu kautta aikain kuulostamaan aina tasaisen hyvältä. No Sleep Til´Hammersmith on raskaan musiikin ehdottomia klassikoita, ja tutustumisen arvoinen albumi kaikille. Jos et ole vielä tätä levyä kuullut, hanki tämä välittömästi. Ota huurteisenkylmä olut käteen, häädä vaimo ja lapset pihalle ja pistä stereot kärsimään. NO CLASS!

* * * * *
Parasta Motörheadia, parasta elävää musiikkia.

+ Kappalemateriaali klassikkotavaraa laidasta laitaan
+ Soundit livemäisen rujot ja kappalemateriaalia äärimmäisen hyvin tukevat
+ Bändin ilmiömäinen yhteissoitto
+ Livefiilis käsittämätön
- Tämän albumin julkaisun jälkeen Motörhead on jäänyt ikävän vähälle huomille, huomattavasti ansaitsemansa arvostuksen alapuolelle

[Jukka]

YLE Teema karkeloi täräyttämällä 20.00 eetteriin Rockin klassikkolevyt -sarjasta Ace Of Spadesin.

[Stratocaster]

MOTÖRHEAD – ANOTHER PERFECT DAY

Neljännettä vuosikymmentään rullaava Motörhead kuuluu allekirjoittaneen lempibändeihin. Lemmyn karhea ääni, tuplabasarikomppi ja repivät rockriffit olivat elementtejä, jotka minua kovasti raskaan musiikin pariin kiskoivat. Vanhassa vara parempi; siinä missä Lemmy & Co. paahtaa menemään jo pian kahdettakymmenettä studioalbumiaan, on musiikista ollut löydettävissä aina ne tappavan varmat ja toimivat yksityiskohdat, jotka tekevät musiikista Motörheadia. Bändi on eräs kaikkien aikojen tyylilleen uskollisimpana pysynyt, ja valtaosalle bändin musiikki sellaisenaan kelpaakin mainiosti. Vuonna 1983 kuitenkin näki päivänvalon hieman erilainen Motörhead-albumi. "Another Perfect Day" kuuluu Lemmyn sanojen mukaan bändin vihatuimpien albumeiden joukkoon, ja levyn julkaisun jälkeen kuulemma "suuri osa faneista kasvoi ylitse Motörheadista."

Perusasetelma Another Perfect Daylla kokoonpanon suhteen on todellakin eroava. Philthy "Animal" Taylor niitä kannuja takoo edelleen, eläimellisellä raivollaan, ja nelikielistä hakkaa kurkku karheana lauleskellen se sama Lemmy Kilmister. Mutta kitarassa kuullaan tällä kertaa (melko lyhyeksi jääneen visiitin huipentumana) Brian Robertsonia, joka myös Thin Lizzyn riveistä tunnetaan. "Fast" Eddie Clarke oli juuri taannoin kävellyt ovesta ulkomaailmaan, ja ilmeisesti Thin Lizzy-kiihkofani Phil Taylor oli vaikuttamassa "Robbon" valintaan Motörheadin riveihin. Melko pian kiertueella Another Perfect Dayn jälkeen selvisi, ettei Robertson balettitossuineen ollut aito Moottöripää, mutta albumin äänityksen ajalla kaikki vielä toimi.

Kappalemateriaali on Motörheadilaisen vahvaa, jolla osa-alueella jokainen Motörhead-albumi Hammeredia lukuunottamatta onkin minulle toiminut. Peruselementit eläimellisen aggressiivisesta basso/rumputyöstä repivän tiukkoihin riffeihin ovat hallussa, mutta Robbon Headin musiikkiin nähden melkoisen värikäs kitarointi tuo kokonaisuuteen paljon uutta. Jotkut kitarasoolot ovat hervottoman pitkiä ja kaikuineen ja monimutkaisine sävelmaalailuileen erittäinkin viihdyttäviä. Pelkkiin instrumentalistisiin avuihin ei albumi suinkaan nojaa, vaan pohjalla vaanivat tietysti hyvät biisit. Back At The Funny Farm, Dancing On Your Grave, One Track Mind, Die You Bastards ja muut pitävät kokonaisuuden kautta linjan mielenkiintoisena, ja vaikka bändin perinteisen tyylin ulkopuolella hieman seikkaillaankin, pysyy paketti hienosti kasassa.

Another Perfect Day on huomattavan aliarvostettu albumi, jota monet pitävät bändin tuotannon huonoimpana. Minulle albumi kuitenkin iskee, ja mahtaa olla omistamistani Motörhead-studioalbumeista (joita tosin on vain 4) se paras. Lemmyn kummastelut albumin kehnosta vastaanotosta ovat ymmärrettäviä. Johan sitä luulisi värikkäämmän ja uusia sävyjä hakeneen Motörheadin kelpaavan niille, joille bändin musiikki yleensä on liian yksitoikkoista. Mutta kaikkia ei voi miellyttää. Minä osaan nauttia siitä erilaisestakin puolesta, ja Motörhead toteutti Another Perfect Daylla sisäisen taiteilijansa tyylikkäästi.

Jos et albumista kertarysäyksellä tykännyt, istahdapa olusen kanssa nojatuoliin ja yritä vielä uudemman kerran. Erilaista Motörheadia höystettynä värikkäällä kitaroinnilla ja kokeilevammilla kappaleilla. Toimii. Jos Motörhead olisi tehnyt vielä toisen levyn samalla tyylillä, se ei olisi toiminut. Onnistuneesta (joskin väliaikaisesta) linjamuutoksesta on kiittäminen paljolti "Robbo" Robertsonia, jonka modernin kitaroinnin ansiosta albumi säilyttää mielenkiintonsa alusta loppuun.

9+/10

[Sugar Daddy]

^Hieno arvostelu jälleen kerran. Komppaillaan, Another Perfect Day on selkeästi paras ja kiinnostavin Motörhead-lätty mun makuun. Ostin levyn joskus 7. luokalla pelkän kansikuvan perusteella (edelleen hienoin Motörhead-kansi), eikä onneksi tarvinnut pettyä. Hieno levy. Kuitenkin jostain ihmeen syystä (rahapula, kenties?) myin levyn pois pari vuotta sitten. No, nyt on Another Perfect Day tilauksessa Swampista, kiitoksia sulle Strato, kun muistutit mua levystä. Se onkin sitten ainoa ostamisen arvoinen Motörhead, kokoelma riittää muusta materiaalista. Motörhead ei kuulu mun lempibändeihini, ehkä juuri sen liiallisen suoraviivaisuuden takia, mutta tuo APD tekee poikkeuksen. Nimenomaan Robbon takia levystä pidän, ne melodiat yhdistettynä siihen Motörheadin perusräminään tekee yhden helvetinmoisen levyn!