Noista pojista ei näemmä voi saadakaan muuta kuin edustavan näköisiä kuvia.
Rage
Moderator: The Killer Krew
Enpä oo aijemmin omistanut kun tuon debyytin ja eilen sitten uskaltauduin ostamaan Secrets of a Weird Worldin ja ihan saatanan kovaa! Yhtä kova, ellei kovempi, kuin Reign of Fear. Pitää varmaan ostaa näiden kahden levyn väliset tuotokset ja siitä jatkaa julkaisujärjestyksessä. Avenger, Ragen esiasteen levy Prayers of Steel tulossa justiinsa saksanmaalta, ja varmana kovaa kamaa. Kuvailtu alkupään Running Wildin kaltaiseksi, ja biisinnimet lupailee jo kovia.
Man, space is so deep...
^ Heh, aika erikoiset aloituslevyt, mutta mikäs se varsin kronologisessa järjestyksessä olisi vikana. Voi ainakin leikkiä olevansa 80-luvun lopun pioneerikuuntelija Ragen saralla
Onkin helppo luvata viimeistään Trappedin & Missing Linkin kohdalla lähtevän tukka päästä. itselleni taisi ensimmäiset olla End Of All Days ja myöhemmin samana syksynä uunituore XIII kirjastosta. Sitten edesmennyt boxman.fi kantoikin jo 1990-luvun alun mestariteoksia kotiin mahtavaa Ghostsia odotellessa.
np: Speak Of The Dead

Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
No jaa. Yleensä aloitan kaikki bändit ekasta levystä. Uudempaa Ragea kuvailtu sinfoniseksi, eikä hirveesti innosta ostella niitä. Saa nähdä mihin asti pääsen ennen kuin alkaa mennä vähän yli meikän tajunnan.Jussi K wrote:^ Heh, aika erikoiset aloituslevyt, mutta mikäs se varsin kronologisessa järjestyksessä olisi vikana. Voi ainakin leikkiä olevansa 80-luvun lopun pioneerikuuntelija Ragen saralla.
Man, space is so deep...
Eipä oikein häävisti ole mennyt Oslon-keikka:

Tukholman keikalla kuulemma paikalla semmoinen sata henkeä. Paljonko oli Tampereella, oliko yli tuon? Eipä kannata varmaan ihan heti (ikinä?) bändiä takaisin Pohjolaan odottaa kun lähes tyhjille saleille joutuvat soittamaan...vittu.
Toki ihan naurettava yleisö tuommoinen 60 henkeä, mutta silti totaalisen perseestä oleva temppu Victorilta lähteä kesken keikan lavalta. Varsinkin kun minulle ainakin on muodostunut miehestä kaikin puolin anti-rockstaramainen kuva, kai se sisäinen taiteilija nyt sitten on löytynyt...joku norski rage-on.de:n vieraskirjassa wrote:The low attendence on yesterday's Oslo-gig was embarrassing for Rage-fans in Oslo, just as it surely was for you in the band. There might have been around 60-70 people on the Garage-show.
Peavy showed great sport, and wore a smile on his face all night through - and the band played excellent.
Nevertheless, I wish to point out that these 60-70 people paid to see a full show - with 3 members of Rage that are professional people delivering their best show possible.
It hurt our feelings to hear Victor stop playing his guitarsolo then adressing "This all sucks, I'm sorry" to the crowd. He also left the stage after the mainset when people were raving for encores. "I have to get our guitarplayer", Peavy said before getting backstage to fetch Victor Smolski.
They never came back. I don't think I ever will either.
Tukholman keikalla kuulemma paikalla semmoinen sata henkeä. Paljonko oli Tampereella, oliko yli tuon? Eipä kannata varmaan ihan heti (ikinä?) bändiä takaisin Pohjolaan odottaa kun lähes tyhjille saleille joutuvat soittamaan...vittu.
Gandalf carries the magic staff
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
Divides the armies in half
In the deeps of Helm's they engage in battle
So insane it'll make you rattle
^ Höh, sääli kuulla. Vaikka olisi sinne Nosturiinkin enemmän aina mahtunut. Siinä suht edessä kun oli melko väljää niin otin miehekkään sivuaskeleen sen daivaajan tullessa ylle, niin tekivät kaikki muutkin paitsi kaverini joka jäi ainoana alle. Päätä napautti vähän betonilattiaan, muttei enempiä.
Freedom Call oli aivan mahtava, siinä se jo tuli taas huomattua miten upeaa on olla sellaisella keikalla, jossa tietää joka sanan & tuntee joka biisin sekunti sekunnilta. Muttei siitä enempää kun ei topic FC:tä koske.
Ragekin oli oikein hyvä, varsinkin tuolla hintaa, Baby I'm Your Nightmare, Enough Is Enough (meinasi pää irrota), Don't Fear the Winter, Higher Than The Sky & Turn The Page rokkasivat itelleni parhaiten. Tuntuu itsellenikin oudolta, mutta pakko se on myöntää 90-luvun Ragen olevan ykköstä. Vähän jäi tuosta nimittäin aluksi hukatun kappalepotentiaalin maku aluksi suuhun. Tottakai uutta levyä pitää buffata, mutta koko Lingua Mortis Suite oli livenä vähän turhan tuhtia (levyltä toimii kyllä!) eikä uudet kappaleet olleet niinkään hallussa yhdellä kuuntelulla vielä perjantaina, sehän toki oma vikani.
Sitten jos niin mahtavuutta sisältäviä albumeja sivuutetaan parin tunnin setissä kuin Ghosts, Black In Mind, Secrets In a Weird World & MISSING LINK =
Heh, laaja materiaali kostautuu, mutta olisi nyt Invisible Horizonsin, Sent By The Devilin, Refugen & Paint The Devil On The Wallin ollut oikeutettua viedä vaikka vähän paikkaa instrumentaalipornolta..
Mutta toisaalta oli upeaa nähdä Terrana viimein livenä paukuttamassa, on se elukka! Smolskin soolosta ymmärsin minäkin taidottomana että osaa se (jos ei progemiesten näköisten jannujen 'monttu auki' -ilmeistä) kun äijä alkoi pieksämään peukalollaan kitaran kaulaa & hienolta kuulosti silti. Wagner lauloi mielestäni paremmin kuin Cradle-tuplalivellä, varsinkin kun haastaviakin juttuja sisältyi kuten I'm Crucified (hieno ylläri!). Straight To Helliä mie olen aina vihannut & olisi nyt Downin paikalla kuullut Unityltä mielummin Set This World On Firen tai All I Wantin, mutta ei sitä nyt minulta kysytä, ikävä kyllä
Mutta ei enempää nillitystä, ettei unohdu että ehdottoman positiivinen kokemus se silti oli, mie vissiin oon liian vaativa fani, yäh.
Eipä siinä, ainakin ovat hienoja levyjä kaikki siihen asti, mutta ovat vastakin!
Freedom Call oli aivan mahtava, siinä se jo tuli taas huomattua miten upeaa on olla sellaisella keikalla, jossa tietää joka sanan & tuntee joka biisin sekunti sekunnilta. Muttei siitä enempää kun ei topic FC:tä koske.
Ragekin oli oikein hyvä, varsinkin tuolla hintaa, Baby I'm Your Nightmare, Enough Is Enough (meinasi pää irrota), Don't Fear the Winter, Higher Than The Sky & Turn The Page rokkasivat itelleni parhaiten. Tuntuu itsellenikin oudolta, mutta pakko se on myöntää 90-luvun Ragen olevan ykköstä. Vähän jäi tuosta nimittäin aluksi hukatun kappalepotentiaalin maku aluksi suuhun. Tottakai uutta levyä pitää buffata, mutta koko Lingua Mortis Suite oli livenä vähän turhan tuhtia (levyltä toimii kyllä!) eikä uudet kappaleet olleet niinkään hallussa yhdellä kuuntelulla vielä perjantaina, sehän toki oma vikani.
Sitten jos niin mahtavuutta sisältäviä albumeja sivuutetaan parin tunnin setissä kuin Ghosts, Black In Mind, Secrets In a Weird World & MISSING LINK =
Heh, laaja materiaali kostautuu, mutta olisi nyt Invisible Horizonsin, Sent By The Devilin, Refugen & Paint The Devil On The Wallin ollut oikeutettua viedä vaikka vähän paikkaa instrumentaalipornolta..
Mutta toisaalta oli upeaa nähdä Terrana viimein livenä paukuttamassa, on se elukka! Smolskin soolosta ymmärsin minäkin taidottomana että osaa se (jos ei progemiesten näköisten jannujen 'monttu auki' -ilmeistä) kun äijä alkoi pieksämään peukalollaan kitaran kaulaa & hienolta kuulosti silti. Wagner lauloi mielestäni paremmin kuin Cradle-tuplalivellä, varsinkin kun haastaviakin juttuja sisältyi kuten I'm Crucified (hieno ylläri!). Straight To Helliä mie olen aina vihannut & olisi nyt Downin paikalla kuullut Unityltä mielummin Set This World On Firen tai All I Wantin, mutta ei sitä nyt minulta kysytä, ikävä kyllä
End Of All Daysin studiolive-soundeihin se taitaa sitten kaikki loppuaApinator wrote:No jaa. Yleensä aloitan kaikki bändit ekasta levystä. Uudempaa Ragea kuvailtu sinfoniseksi, eikä hirveesti innosta ostella niitä. Saa nähdä mihin asti pääsen ennen kuin alkaa mennä vähän yli meikän tajunnan.Jussi K wrote:^ Heh, aika erikoiset aloituslevyt, mutta mikäs se varsin kronologisessa järjestyksessä olisi vikana. Voi ainakin leikkiä olevansa 80-luvun lopun pioneerikuuntelija Ragen saralla.
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
Jaahas, että tällästä. Kyllähän tuo 60-70 ihmistä on vähän, mutta ei se paikalla olijoiden ja lipusta maksaneiden syy ole. Ennemminkin niiden, jotka paikalla eivät olleet. 
Smolskilta todella epäammattimainen ele. Mielestäni hyvä sääntö on, että jos yleisön kanssa ei ole hauskaa, niin pidä hauskaa bändin kanssa. Itsekin ajattelin Smolskin olevan ihan "jalat maassa" -tyyppinen kaveri, mutta näköjään erehdyin. Miksi yleensä juuri kitarasankarien päät täyttyvät siitä kusesta?
Rage ei varmaankaan enää keikkaile pohjoismaissa, mikäli vastaanotto on näinkin vaatimatonta. Onneksi mä ehdin todistaa bändin livenä!

"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
Noh, jos Peaveykin on noin reagoinut niin kenties heittää koko oikuttelevan ryshän pihalle
Kuten olen hokenut, ja vaikka tunnustankin Smolskin taitavaksi, niin silti ei soundiltaan ole ikinä istunu mielestäni Rageen. Vähän liian progemaista juttua tuonut mukanaan, mutta onhan siellä silti mainioita sävellyksiäkin kuten esmes. Tribute To Dishonour -kokonaisuus.
Mannikin oli virtuoosi, vaikkei ehkä yhtä 'hyvä' mutta soitossa taas oli munaa! Kunhan ei hankkisi kahta kehnohkoa vonkusoolojen soittajaa tilalle kuten 1994, heh. Mutta ei pitäisi mennä asioiden edelle..
Mannikin oli virtuoosi, vaikkei ehkä yhtä 'hyvä' mutta soitossa taas oli munaa! Kunhan ei hankkisi kahta kehnohkoa vonkusoolojen soittajaa tilalle kuten 1994, heh. Mutta ei pitäisi mennä asioiden edelle..
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
^Juu, kyllä se minunkin täytyy myöntää (vahvojen Smolski-lasien läpi
), että Mannin riffit ovat parempia kuin Smolskin. Mannin soittotyylissä on myös sellaista raivokkuutta, joka Smolskilta puuttuu. Riffit lähtevät Mannilta jotenkin... terävämmin. Tosi vaikea selittää, mutta ymmärtänette pointin.
Tänään jo saapui tuo Ragen G.U.N.-levy-yhtiön kokoelma ja paraikaa soi. Materiaali on siis kerätty levyiltä Black in Mind, End of All Days, Lingua Mortis, XIII, Ghosts ja Welcome to the Other Side. Biisit kuulostavat näin ensikuuntelulta ihan hyviltä, mutta kai tämä mulle riittää Ragen 90-luvun jälkipuoliskon kokoelmana. Kokeellisia biisejä tässä ainakin on, mitkä kuulostavat oudoilta "riffi-Rageen" tottuneille (esimerkiksi mulle). No, ainakin tässä on Higher than the Sky, Ragen ehkä suurin hitti.
NP: Lingua Mortis Medley, mun mielestä vitun kovaa kamaa!

^ Aika paska ex-yhtiön rahastus kyseessä "not authorized by Rage" lukee kotisivuillakin; mutta Back In Time, Deep In The Blackest Hole, The Mirror in Your Eyes & The Crawling Chaos antavat osviittaa mitä missaat
toisaalta kaikki parhaat kappaleet ovat vielä noilla asianomaisten levyillä piilossa sinulta, hehe.
Eivät ne kaksi digipak/japanibonustakaan huonoja ole, vaikkakin End Of Eternity olisi ollut parempi kuin Six Feet UnderGround Ghostsin eri laitokselta. Sitä Lingua Mortis -'levyn' medleylurittelua en olisi tuohon(kaan) lykännyt. Se levy on paremmassa huomassa Palmin Matiaksella kuin minulla, halvalla meni.
Eivät ne kaksi digipak/japanibonustakaan huonoja ole, vaikkakin End Of Eternity olisi ollut parempi kuin Six Feet UnderGround Ghostsin eri laitokselta. Sitä Lingua Mortis -'levyn' medleylurittelua en olisi tuohon(kaan) lykännyt. Se levy on paremmassa huomassa Palmin Matiaksella kuin minulla, halvalla meni.
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
Jaa, että "not authorized by Rage". No voi vittu, olis pitäny ottaa selvää ennen kuin tilasin. Eipä voi enää mitään, tehty mikä tehty. Onhan tässä hyviä biisejä, mutta ei kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttäjiä. Että ei ainakaan heti tarvitse olla ostamassa lisää. Tämä 1990-luvun lopun materiaali edustaa mulle tietynlaista välimallin Ragea.
"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
http://www.rage-on.de/content/en/live/06.html
Tuolta voi lukea Peavyn keikkapäiväkirjaa.
Hmm. Vähän jäi kummallinen olo noista kirjoituksista, tuntuu siltä kuin Peavy (& bändi) nauttisi vain Saksassa soittamisesta. Oslonkin keikalla kuulemma vain monitoriongelmat haittasivat Victoria, ja siitä tuo käyttäytyminen. Paskat, kyllä tuosta tyytymättömyys paistaa läpi niin että häikäisee. Onneksi Peavy pyysi sentään anteeksi.
Toi kyllä pisti naurattamaan. Ovat näköjään muutkin huomanneet Ragen myyntikojun takana häärivän kaunokaisen.
Tuolta voi lukea Peavyn keikkapäiväkirjaa.
Hmm. Vähän jäi kummallinen olo noista kirjoituksista, tuntuu siltä kuin Peavy (& bändi) nauttisi vain Saksassa soittamisesta. Oslonkin keikalla kuulemma vain monitoriongelmat haittasivat Victoria, ja siitä tuo käyttäytyminen. Paskat, kyllä tuosta tyytymättömyys paistaa läpi niin että häikäisee. Onneksi Peavy pyysi sentään anteeksi.
Peavy wrote:Our merch queen Jenny is well accepted…
"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
^Trapped!? No näin minun mielestäni kyseessä on mestariteos, josta en biisiäkään ottaisi pois. Plus päälle vielä Peavyn miellyttävämpi äänenkäyttö ja Ragen parhaat soundit koskaan. Suosittelen todella, sisältää nopeita ja ei-niin-nopeita biisejä, jotka ovat kuitenkin täydellisessä balanssissa kokonaisuuden kannalta. Buy or die!
"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
Apinator wrote:Mites tuo Trapped!?
Sugar Daddy wrote:Trapped!
Ragen Paras Levy, kuten sanottua, hands down. Kestävin, tiukin & tekijäkriittisin materiaalin suhteen. Olisinpa samassa saumassa kuten sie, että saisin kuulla Trappedin & Missing Linkin 1. kertaaAsamael wrote:Trapped
Voisi siis uskoa että tykkäät jos Peaveyn aiemmat harjoitelmat näitä mestariteoksia varten ovat menetelleet.
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
-
Sugar Daddy
- Taka-ampuja

- Posts: 1170
- Joined: Sat Jun 19, 2004 22:11
- Location: Tampere
^Ragella on niin erilaisia levyjä, että täysin Perfect Maniin tykästyneelle on vaikea suositella mitään yhtä levyä. Tottakai lähes kaikkea voin suositella
Mutta esimerkiksi Secrets in a Weird World liippaa aika läheltä Perfect Manin tyyliä, sitä voin suositella. Kuitenkin eniten suosittelen Trappedia, joka on bändin paras kokonaisuus Soundchaserin ohella. Se on kovin erilainen kuin Perfect Man, mutta silti aivan loistava.
Sitten Trappedin ja Secretsin jälkeen haltuun Soundchaser, Unity, The Missing Link ja kaikki muut. Mutta niin kuin sanoin, on Rage vääntänyt niin tasaista matskua koko uransa, että jokaisella on omat suosikkinsa.

Last edited by Sugar Daddy on Sun Jun 18, 2006 19:39, edited 1 time in total.
"Darkness falls...
Penetrating my balls!"
Penetrating my balls!"
Lähimpänä tuon 3. albumin linjaa mennään kahdella seuranneella > Secrets In a Weird World 1989 & Reflections Of a Shadow 1990. Siihen jäävät Peavyn korkeimmat äänenkäytöt, onneksi, kun kuitenkin tasokkaampaa vokalisointia (puhumattakaan kappalemateriaalistaMakal wrote:Itse olen tutustunut Rageen tuon Perfect Manin myötä ja toimii todella hyvin. Vaikka levyllä on 14 kappaletta, niin silti yksikään ei ole huono. Peavy on kova laulaja. Mitä muita levyjä kannattaa hankkia kun tämä Perfect Man kolahti näinkin kovaa?
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma