Nojoo. Pääsyy siihen, miksi en ykköstä ollut ennen kuullut, on sen hinta. Vaikka Gunnareista pidänkin, en pidä kuitenkaan niin paljoa, ettenkö voisi odottaa levyjen tuloa alennukseen. Aika pitkään pitikin lopulta odottaa.The_Assassin wrote:Joo, mutta olit aiemmin sanonut että pidät gunnareista tai siihen tyyliin. Mutta sehän olikin lähinnä läppä, siksi tuomerkki perässä!
Guns N´ Roses
Moderator: The Killer Krew
"Harmaantuneissa munakarvoissa on tiettyä charmikasta arvokkuutta" -Flea/RHCP
Pedro wrote:Ostin molemmat Illusionit menneellä viikolla Anttilan alennuksesta, ja pakko olla vähän pettynyt.
Mitä? Eikö mainitsemiesi loistavien biisien lisäksi esim. Perfect Crime tai Right Next Door To Hell kolahda?Pedro wrote:rock ei enää oikein lähde.
Myös esim. Dust N' Bones ja Bad Obsession vähän rauhallisemmista biiseistä kolahtaa täällä päin Suomea helkkarin hyvin.
Shout at the devilAnna esimerkki kappaleesta joka ei ole suoranaisesti hard rockia niin haen ja kuuntelen sen. Ei millään pahalla, mutta en jaksaisi mielestäni noinkin huonon bändin koko katalogia alkaa käymään läpi tämän vuoksi.
Bastard
Afraid
Home Sweet Home
Glitter
Without You
If I Die Tomorrow (NuMetal *spit*)
Dont Go Away Mad
Enslaved
Noi nyt ainakin imho mielestäni ei ole ihan puhdasta Hard Rockia. Tosin mulla on vaikea erottaa näitä genrejä. Ja jälleen kerran ihmetyttää miten voi sanoa bandia paskaksi jos kuunellu vain pari biisiä ja varsinkin bandia, jolla jokainen levy on erinlainen. Mut lopten tähän tämän koko keskustelun.
Nojaa.. mut tänään kävin ostaa GNR:n Liesin. Nyt taitaakin löytyä kaikki ostamisen arvoiset GNR levyt. (Appetite, Lies ja Illusion 1&2)
Suck My Norris
Aijai, ei pidä sitten vielä tuomita.CMN wrote:Pedro wrote:Ostin molemmat Illusionit menneellä viikolla Anttilan alennuksesta, ja pakko olla vähän pettynyt.Kerta se on ensimmäinenkin kun ollaan edes tämän verran eri mieltä.
Faktahan on, että kummallakin levyllä on huonommat hetkensä, jotka tuovat levylle vain liikaa pituutta. Positiivisena puolena se, että oksettava My World on Illusion II:sen viimeisenä biisinä.
![]()
Mitä? Eikö mainitsemiesi loistavien biisien lisäksi esim. Perfect Crime tai Right Next Door To Hell kolahda?Pedro wrote:rock ei enää oikein lähde.
Myös esim. Dust N' Bones ja Bad Obsession vähän rauhallisemmista biiseistä kolahtaa täällä päin Suomea helkkarin hyvin.
Illusion kakkosta on kyllä tullut kuunneltua sen verran jo, että sen levyn tunnen jokseenkin läpikotaisin. Shotgun Blues ja Breakdown ovat aika mitäänsanomattomia, ja mikä ihmeen neronleimaus se helvetin My World on oikein ollut?
Mutta nyt Illusion I soimaan, ja katsotaan mitä tapahtuu.
"Harmaantuneissa munakarvoissa on tiettyä charmikasta arvokkuutta" -Flea/RHCP
-
The_Assassin
- Bändäri

- Posts: 241
- Joined: Fri Jul 16, 2004 12:18
- Location: Kemi
- Contact:
Se My World:hän oli Axlin ihan oma juttu, esim. Izzy ei edes tiennyt koko kappaleesta ennen kuin kuunteli levyt ensimmäistä kertaa. Hänenkin ensireaktionsa kappaleesta oli ollut: "what the fuck is this?"Pedro wrote: ja mikä ihmeen neronleimaus se helvetin My World on oikein ollut? Paskin lopetusbiisi koskaan millään levyllä. Tai melkeinpä paskin biisi, oli paikka mikä tahansa.
Noista November Rainin jälkeisistä biiseistä ehdottomia suosikkejani ovat Dead Horse, Don't Damn Me ja Coma. Don't Damn Me:ssa on rokkaava kitarakuvio ja hyvät sanat. Dead Horse nyt on vaan jotenkin niin elämänmakuinen biisi, ja siinä on loistava Slashin kitarasoolo! Coma:han on jo tarinana ihan mahtava (kannattaa ehdottomasti katsoa sanoja kuunnellessa), mutta että siihen päälle on vielä saatu kyhättyä loistava, moniosainen biisikin. Aloitusriffi on hele-vetin iskevä. Comassa myös aivan mahtava Slashin soolo.
"Brother will kill brother
Spilling blood across the land
Killing for religion
Something I don't understand"
Spilling blood across the land
Killing for religion
Something I don't understand"
-
Heavymetalization
- Vempare

- Posts: 13
- Joined: Tue Jan 27, 2004 20:53
-
Peke
- Kärpästen Herra

- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Guns N' Roses--Appetite For Destruction
“take me down to the OTSOLA CITY, where the grass is green and girls are pretty, oooh won´t you please take me hooooomeee!”
Omittiin biisi meidän kylän jengilauluksi ja ikää oli 15-17v ja meitä poikia 10-15 hlö, vuosi oli jotain 1987-88.
Siinä oli Kotka-Karhula perjantain viimisen linjan bussikuski ihmeissään.... Oli Onni Vilkas ja hevi parhaimmillaan....
Ou Shit, Viddhu kohta alan poraa….. paras aika elämässä.
diggaan myos use your illusion I ja II
Peke
K-Town

Into Iron Maiden Since 1983
Itselläni on tällä hetkellä eräänlainen GNR diggailu menossa, jälleen. Tosi kovaa kamaa. Tykkään tosi paljon debyytistä ja Illusionit ovat aivan loistavia. Ainoana miinuksena ehkä kokonaismitan pituus. Noista olis saanut yhden täydellisen rock-levyn.
Tällä hetkellä parhaalta biisiltä tuntuu Civil War ja kakkosena tulee kestosuosikki Estranged. Pakko myöntää, että mielestäni myös esim. November Rainissa ja Don't Cryssa on tosi hienoja kitarajuttuja ja ylipäätään tykkään Slashin soundista ja soitosta.
Usein vanhat parrat puhuvat juttuja tyyliin "vuoden seiskyetkolme jälkeen ei oo kuule poika tehty yhtään hyvää rock-levyä". Itse olen vetänyt linjauksen aikaan kun Metallican Bläkkis ja Illusionit ilmestyivät. Enkä tarkoita, ettei sen jälkeen ole tehty hyviä levyjä, vaan ettei tuon tyylin levyjä lähellekään samaa tasoa.
Suositellaan ainakin kuunneltavaksi kaikille. Get in the ringistä löytyy hyvää tilitystä.

Taas vaihteeksi uutta infoa Chinese Democracyn mahdollisesta julkaisupäivästä:
http://feeds.bignewsnetwork.com/?sid=367608036f861412
New Guns 'n' Roses music coming soon
Big News Network.com
Guns 'n' Roses bassist Tommy Stinson says the U.S. band's first new album in 10 years may be released in November, XFM Online reported Monday.
It's a hair's breadth from being finished, Stinson said of the project, titled Chinese Democracy.
Vocalist Axl Rose has recorded the album with a variety of musicians, including Stinson, who has played bass with the rock band since 1998; Dizzy Reed on keyboards; Robin Finck, lead guitar; Richard Fortus, rhythm guitar; Brian 'Brain' Mantia, drums; Chris Pitman, keyboards and special effects; and Buckethead, who recently left G'n'R as lead guitarist.
Songs reportedly included on the album are Cock-A-Roach Soup, This I Love, Suckerpunched, No Love Remains, Friend Or Foe, Zip It, Something Always, Hearts Always Get Killed, This Life, Closing In On You, Catcher In The Rye, IRS, Strange Disease, Never Had It and Today, Tomorrow, Forever.
---
Kukakohan näihinkin vielä jaksaa uskoa.

Örskeles
Poimin tälläaisen uutisen Iltalehden sivuilta (hieman lyhentelin sitä, ja kirjoitusvirheet minun piikkiini)
Outoa on, että asiasta ei löydy tietoa mistään muualta, ei edes huhupuheita! Sääli, jos on totta. Loistavaa musiikkia vääntävä ryhmä on/oli?"Superyhtye Velvet Revolver on hajonnut, Yhtye ehti käydä konsertoimiassa menestyksekkäästi Helsingin jäähallissa viime elokuussa, mutta ensi heinäkuun Ruisrockiin kaavailtu esiintyminen jää haaveeksi. Ruisrock etsii parhaikaa korvaavaa aktia tilalle
....
Yhtyeelle oli jo ennakkoon sovittu tiivis festivaalikiertue Euroopassa ja matkan oli tarkoitus jatkua elokuussa Yhdysvalloissa myös yhtenä Ozzfestin esiintyjänä. Vielä eilen Velvet Revolverin nettisivuilla yhtyeen hajoamisesta ja kiertueen peruuttamisesta ei ollut tietoa
....
Aikaisemmin vakavista päihdeongelmista kärsineen Scott Weilandin nykyisen tilan vihjataan olevan Velvet Revolverin kuoppaamisen syynä. Virallinen tiedote yhtyeeltä on odotettavissa lähiaikoina."
|Faith No More|Candlemass|
|Tuska Open Air|Korn|
|Ilosaarirock|Kraftwerk||
|Muse|
|Tuska Open Air|Korn|
|Ilosaarirock|Kraftwerk||
|Muse|
-
Sick Bastard
- Wimp

- Posts: 48
- Joined: Tue May 24, 2005 15:58
-
The_Assassin
- Bändäri

- Posts: 241
- Joined: Fri Jul 16, 2004 12:18
- Location: Kemi
- Contact:
Ei se hajoamisuutinen varmasti ole totta. Ainakaan bändin kotisivu ei tiennyt asiasta mitään. Jätkät ovat sitäpaitsi nykyään suhteellisen kuivilla, että tuskinpa tuollaista yhtäkkistä hajoamista tulee tapahtumaan.
"Brother will kill brother
Spilling blood across the land
Killing for religion
Something I don't understand"
Spilling blood across the land
Killing for religion
Something I don't understand"
Jaa'a, ainakin tämän uutisen mukaan VR on peruuttanut Ruisrockin keikan. Tiedä sitten onko syynä juuri hajoaminen.
linkki:
http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=10191
linkki:
http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=10191
-
Sick Bastard
- Wimp

- Posts: 48
- Joined: Tue May 24, 2005 15:58
Muusikoiden.netin keskusteluista poimin tuommosen linkin:
http://www.belowempty.com/vr/index.php?p=news#n050607_1
Mut kun tuo Ruisrockin keikka on kuitenkin peruttu, niin nyt vähän kyrsii. Mut tätä se on.
http://www.belowempty.com/vr/index.php?p=news#n050607_1
Mut kun tuo Ruisrockin keikka on kuitenkin peruttu, niin nyt vähän kyrsii. Mut tätä se on.
-
Heikunkeiku
- Lentäjä-Ässä

- Posts: 1244
- Joined: Sun Jan 11, 2004 21:49
- Location: Tampere
Hajoaminen oli vain uutisankka. Bändi ei ole kuulemma hajoamassa, mutta ainakin Ruisrockin keikka, ja vissiin joku muukin peruttiin. Tässä vielä eilisen Iltalehden täysin perusteeton artikkeli: http://www.cs.helsinki.fi/u/jjhakkar/vr.jpg
-
Black_Adder
- Roudari

- Posts: 416
- Joined: Thu Apr 21, 2005 17:33
- Location: Itä-Ruotsin pääkaupunki
Ei kai VR nyt sentään hajoamassa ole, kun kerran kakkoslevykin on suunnitteilla joulumarkkinoille. Mitä tuohon Weilandin huumeriippuvuuteen tulee niin eikös sekin ole jo ollut jonkun aikaa hallinnassa, korjatkaa toki jos olen väärässä. Harmihan tuo hajoaminen olisi, sillä Contraband oli kuitenkin paljon parempi kuin mitä olin odottanut... Valittelut myös kaikille niille jotka Ruisrockiin olivat suunnitelleet menevänsä bändin katsastamaan.
"Vapaa-aika kuluu korttia pelatessa ja kaljaa juodessa"
-Seppo Räty, Barcelona 1992
-Seppo Räty, Barcelona 1992
-
Brain Damage
Guns N' Roses on todellakin yksi kaikkien aikojen parhaista rockbändeistä ja Appetite For Destruction ellei kovin niin yksi kovimmista rocklevyistä ikinä. Itse omistan kyseiseltä bändiltä Appetite For Destructionin, G N' R Liesin, Use Your Illusion I & II:n ja Greatest Hitsin. Niin ja onhan Gunnareissa myös aivan loistavat kitaristit ja laulaja.
No joo kyllähän tuo gunnareiden vanha tuotanto(appetite ym..)on tosi kovaa.Itselle kyllä tuo Gnr lies levy on jonkinlainen perusrockin raamattu.Nykyisestä bändin tasosta en viitsi edes enempää kommentoida,koska olen vain pari biisiä kuullut.Kumpa Axl-poju ymmärtäisi olla raiskaamatta gunnareiden nimeä uudella aivan hirveän kuulloisella materiaalilla.Vaihtaisi edes nimen tai jotain...
Black is the night
Metal we fight
Metal we fight
-
Black_Adder
- Roudari

- Posts: 416
- Joined: Thu Apr 21, 2005 17:33
- Location: Itä-Ruotsin pääkaupunki
^Noh... toi End Of Daysin soundtrackilla kuultu Oh My God oli kyllä kohtuullisen hirveä, mutta muutama muu uudempi gunnari biisi on aivan helvetin hienoa kamaa. Madagascar ja The Blues ovat todella aivan mahtavia vetoja eivätkä Chinese Democracy ja Rhiad And The Bedouins kumpainenkaan mitään huonoja ole. Toisaalta Chinese Democracya (siis levyä) on odoteltu jo "muutaman" vuoden ajan, eikö se voisi jo pikkuhiljaa tulla
Axl on ainakin jossain sanonut Gunnareilla olevan valmiita, nauhoitettuja kappaleita yli 100...