Metallica

[Iron Constable]

Atlas, Rise!. Kaiken haukkumisen keskellä tykkään. Hemmetin hyvä biisi. Tuoltahan näyttää löytyvän tuubista jo vaikka mitä. Confusion ei sytyttänyt, nimensä veroinen biisi. Ei lähde. Täytyy tyrkätä vielä Dream No More tulille. Onhan muuten näillä uusilla Metallica-biiseillä huikeat katsojamäärät. Ihan sama vaikka suoltaisivat silkkaa paskaa, myyvät kuitenkin enemmän kuin tusina musiikillisesti parempia bändejä yhteensä ja potenssiin kaksi. On varmasti mukava olla moisessa asemassa ja tehdä uutta musaa. Aika ukkoja kyllä alkavat olla - Trujillo. Lars on kyllä semmonen puutarhatonttu nykyään, ettei mitään rajaa Hammett paikallinen Juno ja Jameskin alkaa käydä ihan lähiö-isistä... Eipä siinä, vanhennumme itse kukin, myönnettäköön. Dream No More on mielenkiintoinen sekoitus Justice ja Master Of Puppets viboja, melkoiset murskajaiset on kyllä riffipuolella, raskasta, kyllä.

ManUNkind oli kyllä melkoisen tylsä jöötti ja heitti aivan liikaa Loadin suuntaan, ei jatkoon. Mitäs tässä nyt sitten jää käteen. Pari hyvää, pari ok:ta ja pari ei niin hyvää. Semmonen fifty-sixty-sixty.

[Euronymous]

Noniin, levy on ilmestynyt ja oma kappaleenikin pudotettiin tunti sitten postiluukusta sisään. Extempore Snapchat-unboxaus ja levy pauhaamaan! Fanilasit päässä tai ei, on tämä parasta Metallicaa tältä vuosituhannelta! On yhdistetty wanhaa thrashmeininkiä ja 90-luvun Black, Load ja ReLoad levyjä modernein soundein. Ja levyhän soundaa yllättävän hyvältä, varsinkin verrattuna edeltäjänsä digisäröiseen masterointiin. Ehkä levystä olisi saanut paremman kokonaisuuden puottamalla pari filleriä ja laittamalla koko albumin yhdelle levylle tupla-albumin sijasta. Silmiinpistävintä oli, että jokaisen biisin oli säveltänyt Hetfield/Ulrich yhtä lukuunottamatta, jossa Trujillo oli mukana. Ilmeisesti Hammettin kännykän ja samalla 250 riffi-idean hukkaaminen oli miehelle liikaa. Mutta kaiken kaikkiaan tästä on bändin hyvä jatkaa.

Lisäksi omat suosikkini: Moth Into Flame, Halo on Fire, Am I Savage? ja Spit Out the Bone

[Iron Constable]

^Hyvä homma. Pitää ottaa kokonaisuus haltuun kanssa jossain vaiheessa. Kattelin eilen tuubista vähän tuoreehkoja livejä. Pakko kyllä sanoa, että livenä Metallica on aika paska nykyään. Epätarkkaa soittoa, homma vedetään vähän sinnepäin. Ei kai ne nyt aina ole olleet noin suurpiirteisiä. Varsinkin Hammett voisi lähteä vähitellen vaihtoon, noissa biiseissä on liikaa sellaisia kohtia, joita ei vaan voi soittaa vähän sinnepäin. Kuulostaa tosi peeltä. Lars nyt vetää ihan omiaan, ihan kuin äijästä vedettäisiin johto välillä pois tai annettaisiin pieniä sähköiskuja. Hetfield on ok kunnossa laulun suhteen ja Trujillo nyt tekee sen mitä voi. Esim. johonkin aikalaiseensa Anthraxiin verrattuna Metallica on todella löysää läpsyttelyä nykyään. Ei saisi verrata, mutta kun noita tulee katseltua peräkkäin, niin ei voi välttyä ihmettelemästä, miten just joku Anthrax vetää edelleen äärimmäisen tiukasti, kun tästä suositummasta mammutista on tullut tuollainen.

[Pertti Keinonen]

Sain kans omani eilen postilaatikkoon ja ensi fiilis on tosi positiivinen yllätys. Etenkin muutama astetta rivakampi rykäisy tekee gutvosta, viimeinen biisi Spit out the Bone oli mulle paras. De luxe paketissa tuli kolmas levy, josta Lords of Summer oli makuuni, kun aikaisemmin ollut sitä oikein noteerannutkaan. Muu matsku kolmoslevyllä vielä kuuntelematta paitsi live versio For Whom The Bell Toldsista, jossa oli just tota Konstaapelin mainitsemaa velttoa munaa. Kyllä tämä kuitenkin sen verran hyvältä vaikuttaa, että saatan keikallekin heilahtaa. Ihmetellään lisää, kun saa kuuntelukertoja alle. Auton kovalevylle vetasin saman tien, notta voimasoittoa luvassa.

[Lappis]

Spit out the bone on kyllä pääosin todella kova biisi. Siellä välissä oli jotain turhaa rokkikamaa, mikä latisti tunnelmaa ja Kirkin soolot nyt ovat ihan täyttä schebeliä, mutta noin muuten pääosin kovia riffejä ja laulua. Soolossa ärsytti se yletön rock-fiilis, kun biisi huutaa metallisempaa lähestymistä.

Jossain biisissä oli vahvat Alice in Chains-vibat. En vielä tiedä, oliko se hyvä vai huono asia. Youtubesta kuunnellut näitä biisejä ja saundit kyllä ovat mun makuun. Katsotaan, mitä tästä vielä tulee. Ostetaan levy joskus sitten, kun halpenevat.

Kuriositeettina mainittakoot, että ihmettelen suuresti tuota takabasarin epärytmisyyttä. Jo ensimmäisessä sinkkubiisissä huomasin sen heti ja sama meno jatkuu melkein jokaisessa nopeammassa kompissa; Takabassari menee epätimessä joka kerta. Outoa, että kukaan ei sitten tuohon viitsinyt studiossa puuttua.
Tai ehkä Lars jälleen haistattaa paskat kaikelle musiikin lainalaisuuksille. Onhan mies niin tehnyt ennenkin ja jos jotain, niin mies on aina tunnettu unorthodox style of playing drums. Ehkä tuotakin takabassarin rytmittömyyttä ihastellaan 20 vuoden päästä?

[Tumppa]

Silmiinpistävintä oli, että jokaisen biisin oli säveltänyt Hetfield/Ulrich yhtä lukuunottamatta, jossa Trujillo oli mukana. Ilmeisesti Hammettin kännykän ja samalla 250 riffi-idean hukkaaminen oli miehelle liikaa.

Jossain haastattelussahan Kirk taisikin harmitella, ettei hänen ideoita levylle otettu. Varmaan jätkät saaneet ripulisooloista tarpeekseen. Vähän harmittaa, kun Trujillon taidot menevät hukkaan tässä bändissä, mutta tuskinpa miestä itseään kauheasti potuttaa, kun pankkitiliä katsoo...

Lätty on tullut kuunneltua kolmisen kertaa ja ihan hyvin toimii. Vaikea sanoa vielä lempibiisejä. Moth Into Flamea ainakin on kiva kitaralla soitella.

[Iron Constable]

Aika jännä ratkaisu bändiltä oli tyrkätä koko levy tuubiin videoiden muodossa. No, selkeä keskisormi ainakin kaikille imuttajille jne. Tuleehan tuostakin rahaa, kun miljoonat pyörittää noita tuubissa. Oon niitä nyt tässä hinkannut pitkin iltaa. Aika jööttiä on kyllä. Menee mulla sinne monotoniseen luokkaan aika pahasti, pari oikeasti hyvää biisiä ja 80% sitten samantyylistä mättöä, hyviä hetkiä siellä täällä, mutta ei hyviä kokonaisuuksia. Atlas, Rise! paras biisi heittämällä. No, kertoo jotain minustakin, ei ole koskaan tuollainen yksitotinen junttaus liiemmin iskenyt tähän osoitteeseen. Jotain jekkua pitää olla. Äkkiseltään Death Magnetic iski paljon paremmin, tämän levyn soundeilla olisi kovaa kamaa.

[Lappis]

Mä olen kyllä alkanut lämmetä levylle kokonaisuudessaan. Diggailen Loadista paljon ja uudelta levyltä vaikuttaisi sitäkin osastoa löytyvän. Mutta voi pojat tämän Spit-biisin kanssa?! Heittämällä 2000-luvun paras Metallica-biisi, pienine venyttämisineenkin. Kohta 3;57-4;41 aivan jumalainen kohta, kuten myös verse-laulukohdat. Toi 3;57-kohta ja siinä se Jameksen laulu...Jos siinä ei ole Konstaapelille koukkua verrattuna vaikkapa samassa sävelessä menevälle Atlakselle, niin kyllä on vaikut syvällä korvissa ja sävelkorva kokonaan kuollut.

Pakko kuunnella pari kertaa vielä kyseinen ralli ennenkuin malttaa lähteä nukkumaan. Tai lukemaan ensin Metallica-kirjaa.

Ainiin, huvittava yksityiskohta tuli mieleen...
Jostain luin, että Kirk ei saanut nyt tälle levylle ollenkaan biisintekovastuuta. Päätti sitten panostaa jutun perusteella viimeisen päälle sooloihin. Anteeksi?

Soolot koko levyllä totaalista ripulia, hirveätä kuunneltavaa. Kaukana ollaan Justicen tai Blackin sooloista. Todella kaukana. Mä en oikein tajua, miten tämän luokan soittajat voivat taantua noin paljon. Sama pätee Maideninkin uuden levyn sooloihin.

Edit: Now that we're dead-biisistä löytyi ihan ok-soolo. Kuunnellaanpa lisää noita sooloja/biisejä tiukalla seulalla. Mutta suurimpaan kilpakumppaniin verrattuna 'Tallica on jo voittanut, koska Maidenin levyä en kyennyt kuuntelemaan toista kertaa lävitse. Jäi muistaakseni kolmanteen biisiin.
Jaymz&Co ovat panostaneet saundeihin, yhteissoittoon, timeen (Larssin takapotkua lukuunottamatta) ja selkeästi jonkun verran myös sovituksiin, vaikkakin mammuttitautia on havaittavissa. Edellämainitut kaikki asioita, joihin Maiden ei panostanut lainkaan. Mammuttitauti on kyllä kummallekkin bändille valitettavasti yhteinen. Ei tekisi pahaa sellainen munat omistava tuottaja, joka viheltelisi pelejä poikki ajoissa. Kummallekkaan.

Pikaisia mietteitä biiseistä, mistä en ole vielä kommentoinut;

Halo On Fire:
Hyvä biisi, joka vaikuttaisi kasvavan joka kerralla. Ensi kerta oli hiukan "What the...?" liittyen akustisiin juttuihin, mutta hyvin noi nyt toimivat. Biisi paranee koko ajan ja kliimaksi on biisin lopussa. Musavideo on hiton hyvä, diggailen; On bändiä kuvattuna ja on tarinaa. Ja Metallica näyttää videolla jälleen, miten se kohtelee fanejaan. Nice.

ManUnkind:
Ihan ok. Ei mitään sanottavaa. Nyt ei edes muista biisiä. Nimi on karmea. St.Anger-mielleyhtymiltä en voi välttyä.

Atlas:
Pari valon pilkahdusta, mutta muuten tulee sellainen jämäriffien kaatopaikka mieleen. Ihan kuin joku aloitteleva bändi hieroisi riffejä kasaan. Varsinkin se ns. pääriffi, minkä päälle tulee verset. Ei lähde niin millään, amatöörimäinen riffi. 4:30 paikkeilla magee kohta. Katsotaan, kasvaako ajan kanssa. Hiukan epäilen, että tätä tulee kuunneltua liiemmin. Maiden-riffit vieläkin mauttomat monessakin mielessä. Toi Larsin rumpalointi noiden Maiden-riffien päällä ei auta asiaa.

Dream No More:
Alice in Chains-verse. Yllättävä, mutta magee juttu. Kertosäe kova, kunnon tribuutti The thing that should not be:lle. Sellainen sekasikiö edellämainitusta ja jostain Devil's Dancesta. Toimii.

Here comes Revenge:
Kuunneltava, mutta ei olisi haitannut, vaikka olisi jätetty B-puoleksi.

Murder One:
Hiukan parannusta edellisestä, pari mageeta kohtaa.

Am i Savage:
Levyn heikoin raita, B-puolelle. Skippasin soolojen aikana. Tylsä.

Confusion:
Taitaa tämäkin mennä tuonne ihan ok-osastolle. Paras näistä Savage ja Revenge-osaston biiseistä. Jos hakisi sitä maksimaalisen kovaa levyä, niin ehkä tämänkin olisi voinut laittaa sinne B-puolelle.

Joko siinä oli kaikki? Hardwired ja Mouth on jo käyty läpi. Kyllähän tämä eittämättä paras Metallica on pitkiin aikoihin. Load taitaa olla seuraava, mikä laittaa kampoihin. Katsotaan, miten käy ajan kanssa. Hienoa, että ovat saaneet noi saundit kuntoon.

[Iron Constable]

^Spit Out The Bone on siellä levyn paremmassa kolmanneksessa, ei tylsimpiä. Mammuttitauti on kyllä oikea sana tälle levylle, minuutti-pari liikaa aika monessa biisissä. Videoita kun on katsellut, niin pojat ovat kyllä happonsa vetäneet, aika psykedeelistä touhua välillä ! Lars on kyllä vanhentunut sitten viime levyn rajusti, voisi oikeasti luopua tuosta tylpästä pipostaan, en vaan voi olla ajattelematta puutarhatonttua ja pakkaa naurattamaan koko ajan

Tuli noitten uusien välissä katseltua ja kuunneltua edellisen levyn The Day That Never Comes, ei tällä uudella ole mitään siihen verrattavaa, valitettavasti. Mutta jätetään kovemmat analyysit siihen kun on kuunneltu enemmän, sen verran jöötti on, että ei aukea ihan eka, eikä tokallakaan kerralla. Saattaa kyllä olla, että Confusion ja pari muuta jäävät niille parille kuuntelulle, sen verran haukotuttavia vetoja ovat.

[Hese]

^Useamman kuuntelun jälkeen kyllä tämä DM voittaa kevyesti (ja samalla parasta sitten Justice For Allin), yksin Spit Out The Bone pieksee sen levyn. Enemmän tulee soimaan tämä levy kuin mikään Justicen jälkeinen. Pari paskaa mutta muuten kova levy.

[Benjamin Breeg]

^Laukkakomppia sinne, tai pitäisikö sanoa, että tuo yksi ainut ( Spit out the bone ) biisi yksinään taitaa hakata kaiken mitä Metallica suoltanut yli neljännes vuosisataan

[Jussi K]

Tuli noitten uusien välissä katseltua ja kuunneltua edellisen levyn The Day That Never Comes, ei tällä uudella ole mitään siihen verrattavaa, valitettavasti.

Samaa mieltä tästä, ja parista muustakin DM:in kappaleesta vrt. uusi. Halo On Fire ja tuo Spit Out The Bone ovat parhaat. Muutoin on sitä junnaatijunnaata sen pari minuuttia liikaa suurimmassa osassa biisejä, ettei tulisi väsy kuunnellessa.

[Jeeves]

Tuli noitten uusien välissä katseltua ja kuunneltua edellisen levyn The Day That Never Comes, ei tällä uudella ole mitään siihen verrattavaa, valitettavasti.

Samaa mieltä tästä, ja parista muustakin DM:in kappaleesta vrt. uusi. Halo On Fire ja tuo Spit Out The Bone ovat parhaat. Muutoin on sitä junnaatijunnaata sen pari minuuttia liikaa suurimmassa osassa biisejä, ettei tulisi väsy kuunnellessa.

Tuli hymähdettyä tälle, kun omaan makuun The Day That Never Comesin loppuripulointi on sen verran järkyttävää kuunneltavaa, ettei tällä uudella sorruta kertaakaan vastaavaan. Makuasioita.

Mulle on alkanut uusi levy toimimaan koko ajan paremmin. Edelleen tyhjäkäyntiä löytyy melkoisesti ja jotkin soitannolliset ratkaisut ärsyttää, mutta huonoimmatkaan biisit eivät ole kuuntelukelvottomia, vaan hyviä juttuja löytyy jokaisesta.

Hardwired - levyn heikompaa osastoa selvästi. Periaatteessa tässä ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta onhan tämä melkoinen luovuuden antikliimaksi, mikä ehkä jollain tavalla häiritsee itseäni. Riffit taitavat tippua kuitenkin sinne kahden pennin divarikama -osastolle. Sanoitukset myös hieman myötähäpeää herättävät.

Atlas, Rise - tämä voisi aloittaa levyn aivan helposti, hyvä biisi. Mikä vaivaa oikeastaan koko levyä, Larsilla tuntuu olevan repertuaarissa aika tasan yksi filli; virveliin taka-taka-taka-taka-taka-taka-taka-taka. Virppa muutenkin aika pinnassa, niin alkaa parissakin biisissä hieman ärsyttämään. Mutta itse biisi on kerrassaan erinomainen. Mulle noi pienet kumarrukset Maidenin suuntaan melodioissa toimii, eivät ole mielestäni lainkaan korneja vaan ihan tyylitajuisia.

Now That We're Dead - monissa levyn biiseissä haiskahtaa Load-vibat aika vahvasti, vaihtelevalla menestyksellä. Tämä on yksi niistä selvästi paremmista vedoista. Toimiva keskitempoinen, rokkaava veto joka kuulostaa luonnolliselta nyky-Metallicalta.

Moth Into Flame - hyvä linja jatkuu. Rokkaavampi säkeistö vaihtuu väkevämmäksi tykittelyksi ennen kertosäettä, jossa palataan taas melodisempaan meininkiin. Ihmeen hyvin biisi soljuu eteenpäin eri osioiden tyylillistä eroista huolimatta, mikä on selkeää eteenpäin menoa Death Magneticista. DM:n suurimpia ongelmia oli huonolla tavalla palapelimaisuus, sovituksista tuntui puuttuvan punainen lanka täysin. En sano, etteikö Hardwiredilla olisi samaa ongelmaa, mutta parempaan suuntaan on menty kuitenkin. Kirkin soolo tässä biisissä pisti korvaan heti ensikuuntelulla, aivan hirveää ripulointia.

Dream No More - raskasta, raskasta. Iskevä sekoitus vanhempaa ja uudempaa Metallicaa. Säkeistössä mukavan erilaista meininkiä ja kertsi kaikessa simppeliydessään ja raskaudessaan toimii. Yksi levyn kovimpia.

Halo On Fire - levyn top2-biisi, ellei jopa se paras. Turha tässä lässyttää sen enempää, aivan törkeän kova biisi. Kasvaa todella komeasti loppua kohden. Jamesin vokaalit on koko levyllä yllättävän kovassa tikissä, mutta erityisesti tässä biisissä tekee melkoisen vaikutuksen. Mitä noita videoita hiukan vilkuilin, niin tähän oli tehty hieno.

Confusion - lähes koko toinen levy jää jonkin verran ensimmäiseen varjoon. Aavistuksen tasapaksumpaa meininkiä kautta linjan. Levyn aloittava Confusion mennee varmaan sinne parempaan keskikastiin, ihan ok veto. Säkeistö ja kertsi ehkä aavistuksen tylsän puoleisia, mutta kaikki ympärillä oleva tavara on kyllä hyvää.

Manunkind - biisi on onneksi parempi kuin nimensä. Hankala sanoa kuinka tarkoituksellista, mutta tämähän on ihan ehtaa Sabbathia. Oikeastaan suht tyylikäs veto ja hieno hatunnosto sitä suurinta ja kauneinta kohtaan.

Here Comes Revenge - ns. pääriffi on aika jees. Ehkä jää kokonaisuutena hiukan tylsäksi, vaikka ihan makeitakin kohtia löytyy. Tämä biisi erityisesti tuntuu melkoisen ylipitkältä sinänsä ihan hyviin aineksiin nähden. Hyviä juttuja, mutta ei kanna koko kestoaan.

Am I Savage? - aika tasapaksu jötkäle, taitaa jäädä levyn huonoimmaksi kappaleeksi.

Murder One - alkuun tuntui tylsältä vedolta, on sittemmin kasvanut jonkin verran. Makeita kohtia, intron jälkeinen riffi on komea, samaten "aces wild, aces high" -kohta. Ihan kelpo tribuutti Lemmylle, video on komea ja biisikin tuntui heti paremmalta sitä katsellessa.

Spit Out The Bone - Halo On Firen ohella se kovin biisi. Enpä olisi uskonut, että Metallica ikinä enää saa näin väkevän tämäntyylisen biisin aikaiseksi. Aivan helvetin kova veto.

Vähän rönsyilevää tekstiä, mutta levy soi taustalla ja naputtelin sitä mukaa mietteitä kun mieleen juolahti.

Edelleen, vioistaan huolimatta vahvasti plussan puolelle nousee. Vertailu Maideniin ei ole kovin mielekästä, mutta hassusti molempia vaivaa viimeisimmillä levyillä ihan samantapaiset ongelmat. Book Of Soulsilla on hetkensä ja joitain upeita kokonaisiakin biisejä, mutta kyllä näin äkkiseltään tuntuisi että Metallican uutukainen tulee viihtymään huomattavasti useammin soittimessa.

E: Bonuslevyltä löytyvä Ronnie Rising Medley on muuten melkoista korvakarkkia, vitun kova.

[Lappis]

Mulla kans kulmakarvat kohosivat tuosta The Day that never comesista. Se loppu on kyllä järkyttävän huono. Hyvä biisi pilattu antaumuksella. Mutta makuja on moneen lähtöön.

Atlasta lukuunottamatta Jeevesin kanssa aika pitkälle samoilla linjoilla, mitä pikaisesti silmäilin analyysit. Mulle uppoaa tällä hetkellä joka biisi ja oikeastaan olen iloinen, että tällä levyllä on tätä Load-meininkiä, koska mulle Load on aina kolahtanut niin biiseiltään kuin saundeiltaan.
Onhan siellä eri tason biisejä, mutta mitään skippailuja ei ole tullut enää harrasteltua. Lars olisi voinut tomeja käyttää hiukan enemmän, kuten myös Kirk voisi kaivaa kunnianhimon soolokitaristina takaisin. Siinäpä ne levyn selkeät miinukset ovatkin.

Kovasti on levy salilla soinut ja tulee näillä näkymin soimaankin. Ei paha, Metallica rikkoi mun Senariputken.
Mutta minkäs teet, vuonna 2018 mun ja Metallican suhde on kestänyt 30 vuotta. Välillä ollut suhde koetuksella (St.Anger ja Jasonin lähtö), mutta kaiken se nähtävästi kestää. Tällä hetkellä rakkauden liekki palaa suhteellisen kirkkaana. Jaymz, mai hirou. Syy, miksi aikoinaan raskaasta musasta innostuin niin kuuntelijana kuin soittajana. This is a fine day to be part of Metallicafamily. Taitaa olla aika kuunnella Spit out the bone.

Halo on Fire on muuten biisi, mikä on sovitettu täydellisesti: On rauhallisempi alku ja sit vaan kiihdytään loppua kohden klimaxia kohden. Upea biisi, ilman mitään ylimääräistä.

[Iron Constable]

Veivasin levyn taas läpi kertaalleen. Alkaa jyvät erottua akanoista. Valtavasti levystä menee samaan muottiin, junnaati-junnaati-junnannannei, mutta hyvääkin löytyy. Suhteellisen helppoa on nimetä suosikkibiisit tasapaksun massan joukosta. Jotakuinkin järjestyksessä:

1. Atlas, Rise!
- Piristäviä jippoja ja hyvät perusainekset, vetoaa jollain tasolla inan enemmän kuin muut.
2. Spit Out The Bone
- Eihän tästä kaahauksesta voi olla pitämättä, tämän kovempaa kamaa bändiltä tuskin enää koskaan tulee, kunnon mättöä alusta loppuun. Plussa videosta ja ideasta, katselee ihan mielellään.
3. Halo On Fire
- Voimaballadi Tällä levyllä menee siihen kategoriaan. Mukavasti rakenneltu, hieman seesteisempi veto, joka rokkaa raskaasti alusta loppuun. Tässäkin asiallinen, ajateltu video. Nännit sanottu.
4. Moth Into Flame
- Viehätti heti alusta saakka ja pitää kutinsa edelleen, heitän tämän samaan astiaan Atlas Risen kanssa, jotain samankaltaisuutta ratkaisuissa, jotka vetoavat makunystyröihini
5. Confusion
- Tämä on "nousija". Ekalla kerralla vaikutti tylsältä, mutta tässä on loppujen lopuksi oikeanlaista perusjyystöä, joka ei ala ärsyttämään vaan tuntuu viehättävän enemmän ja enemmän joka kuuntelukerralla
6. Here Comes Revenge
- Huikea video. Ahdistava biisi ilman videotakin. Tunnelma on todellakin kohdillaan ja näennäisestä tasaisuudestaan huolimatta aaltoilee juuri sopivin väliajoin, että mielenkiinto pysyy yllä.
Kunniamaininta. Hardwired
- Perusbiisi, mutta loppujen lopuksi asiallinen ja tarpeeksi lyhyt veto kaiken paisuttelun keskellä. Levykokonaisuudessa puolustaa paikkaansa nimenomaan lyhyydellään ja iskevyydellään, vaikkei biisinä ole ihmeellinen.

Loput ovat sitten tässä vaiheessa minulle aika lailla samaa massaa. Now That We´re Dead, Dream No More, Manunkind, Am I Savage ja Murder One. Aika vaikea noista on mitään isompaa positiivista keksiä. Muutama hieno raskas riffi ja näppäriä kohtia siellä täällä, mutta biiseinä ylipitkiä ja puisevia. Noista voisi vielä nostaa levyn heikoimmaksi vedoksi Murder Onen. Hieno Lemmy-tribuutti jos videota ajatellaan, mutta biisinä aivan perkuleen tylsä veto, jota tuskin tulen enää vapaaehtoisesti kuuntelemaan. Kovin kaukana ei tilanne ole noiden neljän muunkaan kohdalla.

Summa summarum 6/12 toimii oikein hyvin ja 7/12 melkein. Loput viisi olisi voinut vaikka jättää pois. Kuuntelin eilen Death Magneticin muistin virkistämiseksi. Kyllä tämä uutukainen on sittenkin parempi, Deathilla on ehkä pari kovempaa biisiä kuin tällä, mutta ne soundit. Alkoivat puolenvälin jälkeen taas oikeasti ketuttaa. Onneksi tämä uusi on soundeiltaan onnistunut. Niin, ettei unohdu, Hetfieldin suoritukseen olen kyllä erittäin tyytyväinen. Laulaa levyllä hienosti, tunnistettavat vivahteet löytyvät edelleen ja homma toimii

[Finnish Eddie]

Juu kyllähän tämä on parasta Metallicaa ainakin 20 vuoteen . Luulin ensin että tulisi Death Magnetic-tyyppistä pörinää mutta tämähän on ihan positiivisesti yllättävänkin paljon Load Pt.2-tyylistä kamaa. Ei niin nopeaa ja raskasta kuin silloin "ennen wanhaan" mutta keskitempoisenakin sentään kuunneltavaa kamaa ... Mitä soundeihin tulee niin mielestäni paremmin miksattu levy kuin Magnetic ja St Änkyrä yhteensä. Rummut kuullostavat rummuilta (no ainakin snare ) ja kitaratkin (varsinkin Robin basso) erottuu kerrankin tasapainoisesti. Jamesin ulosanti on iän myötä rauhoittunut vähän liikaakin (no en sentään kiekumista havainnut) mutta minkäs tuolle mahtaa ...

[Flanker]

Mulla kans kulmakarvat kohosivat tuosta The Day that never comesista. Se loppu on kyllä järkyttävän huono. Hyvä biisi pilattu antaumuksella.

Noissa Death Magneticin biiseissä on paljon sellaisia omituisia "epäjatkuvuuskohtia", biisi tuntuu katkeavan ja sitten jauhetaan tovi jotain ihan muuta ja kappaleen "syke" menee pilalle. Näin etenkin tuossa The Day that never comesissa, joka muuten kyllä kelpaisi ihan Metallica-klassikoksikin. Se on yksi asia mikä tuolla levyllä ärsytti, ja toinen tietty soundit. Pitänee piratoida Guitar Hero-versiot joskus jostain. Ei ne nyt ihan niin epäkoherentteja ole kuin St.Ankkurin ns. "biisit" jotka lie vain randomisti heitetty liimaa/leikkaa-metodilla kasaan mutta silti. Jos tästä taipumuksesta on päästy uusimmalla eroon niin se on kyllä hyvä.

[Lappis]

Murder One noussut meikän listoilla A-sarjaan levyltä.

Confusion toinen pirun hyvä. Mulle kyllä uppoaa myös nämä mid-tempobiisit. Am i Savage? vieläkin heikoin näistä, mutta menee siellä muiden mukana. Tuntuu paranevan levy koko ajan ja jotenkin noi Hammetin räpellyksetkin ovat alkaneet kuulostamaan siedettäviltä. Mitähän tästä vielä tulee...

[Euronymous]

A Matter of Life and Death -syndrooma?

[Lappis]

^ ???

[Euronymous]

Ei ku sitä vaan, että monesti tuntuu siltä, että jengi tykkäs AMOLADista jo ilmestyessään ja on edelleenkin kovan levyn maineessa Että liekkö tämä Metallican levy samassa arvossa 10 vuoden päästä.

[Lappis]

Aivan, aivan...

Aikahan sen tulee näyttämään. Toivottavasti näin käy.

[Euronymous]

Jep, mulla on kans hyvä kutina tästä levystä, että tulee pitämään asemansa. Koko ajan vain enemmän toimii tämä uutukainen!

[Hese]

Kaksi täysin turhaa ja paskaa biisiä levyllä, Dream No More ja Am I Savage? Muuten helvetin kova levy edelleen ja jatkuvassa soitossa.

[Krugbit]

Lopullinen mielipide muodostuu vasta ajan kanssa mutta kyllä nyt tuntuu siltä että aika pitkälle saa mennä ajassa taaksepäin ennen kuin tulee parempi julkaisu vastaan. Raidat 8-11 tuntuvat tällä hetkellä vähän turhilta mutta ehkä joku niistäkin vielä avautuu lisäkuunteluilla. Mammuttitautia tässäkin on ja siihen auttaisi parin-kolmen heikomman biisin poistaminen. Mutta paljon hyvää on myös ja oma top 3 taitaa olla aika lailla sama kuin monella muullakin eli Moth Into Flame, Halo on Fire ja Spit Out the Bone. Mitä tulee paljon puhuttuihin sooloihin niin niistä en edelleenkään muista oikein mitään.