IndianaJones wrote:^ Mie en ihan käsitä mitkä aspektit tuosta Redeemeristä tekevät modernin, surkeat soundit? Itse löydän tosiaan eniten yhtymäkohtia 80-lukuun ja paikoitellen 70-lukuun, ja esimerkiksi Demolitionit ja Jugulaattorit kuulostavat mulle paljon nykyaikaisemmilta. Tai sitten kuuntelen niin vähän nykymusaa muuten, että käsitykset modernista ovat jääneet sinne vuosituhannen alkuun
Surkeat soundit, mutta myös sellaiset tietynlaiset mukarankkuudet, joita ainakin itse löydän levyn hitaammin etenevistä biiseistä. Pitäisi joskus kuunnella ne modernimmat biisit uudestaan, jotta voisin tarkemmin eritellä, mutta ihan hetkeen ei nappaa kuunnella, sillä vitutus on ensimmäinen tunne, joka nousee pintaan levyä kuunnellessa. Modernius ja nu-metallius muuten yleensäkin ovat pitkälti soundeissa.
Halls of Valhallaa diggaan kyllä ihan kympillä ja Secrets of the Deadin kertsiä kuuntelen myös mielelläni. Down in Flames ja Beginning of the End menevät myöskin ihan kivoina vetoina, vaikka eivät oikeastaan tarjoile mitään spesiaalia, sillä samantyyliset biisit on tullut kuultua Priestiltä aiemmin jo parempina versioina.
Olet oikeassa siinä, että levyllä on 80- ja 70-luvun henkeä myöskin, mutta koko ajan mulle tulee biiseistä sellainen olo, että ne jutut tehtiin jo silloin aikoinaan paljon paremmin. En mä jaksa kuunnella mitään väsynyttä versiota British Steelistä tai Defenders of the Faithista, kun voin kuunnella niitä alkuperäisiä, jotka rokkaavat kovemmin. Pakko nyt vielä sanoa, etten mä muuten edes pidä näistä Living After Midnighteista. British Steel on silti rautaa Redeemeriin verrattuna, vaikka äärimmäisen yliarvostettu levy onkin kokonaisuuden tasolla. The Rage on mun makuuni ainoa täysosuma British Steeliltä. Defenders of Faith sen sijaan on oikeasti mahtava lätty ja arvostuksensa ansainnut.
Jugulator ja Demolition ovat kyllä kaikkein moderneinta Priestiä, sitä tuskin kukaan käy kiistämään.
Nyt soi: Judas Priest - Halls of Valhalla
Sääli, ettei koko levy ollut tätä tasoa. Halfordin screameissa on sitä jotain!
Sanotaan nyt vielä, että noissa Keskisuomalaisen arvioissa pitää sitten kirjoittaa myös Pihtiputaan mummolle, eikä pelkästään musafanilta musafanille, joten aika monta merkkiä tuhraantuu jo bändin esittelyyn ja muuhun turhaan.
P.S. Levy kakkosen bonareita en ole vielä kuullut, kun sain arvosteltavaksi yhden levyn version.
Pakkohan tuonne on mennä.
