Black Sabbath

[Finnish Eddie]

Jaahas. Ensi alkuun luulin (kun luin Wardin statementin) että kyse oli vain "epäedullisesta" sopparista mitä hän ei halunnut hyväksyä... Ilmeisesti ylpeys/arkuus/whatever tunne esti myöntämästä julkisesti ettei ollutkaan soittokunnossa levyä/kiertuetta ajatellen ?

[S.R.]

iTunes tarjoaa nyt uuden levyn ennakkokuuntelun:
https://itunes.apple.com/us/artist/blac ... h/id165907

Kriitikoiden kommenttejakin tarjolla:
http://www.rumba.fi/black-sabbathin-uut ... jat-36131/

[Finnish Eddie]

13 vuotanut näköjään ...

[Jeeves]

^Ei kai voida mistään vuotamisesta edes puhua, kun levy taitaa olla nyt itunesissa kaikkien kuunneltavana?

Pitääkin huomenna tutustua aiheeseen, kommentit ovat olleet sen verran positiivisia.

[Finnish Eddie]

Jaahas en tiennyt itunesista tuossa vaiheessa mitään ...

[Jussi K]

13 Black Sabbath -kappaletta.

[WhiteWorm]

Vasta kolme kuuntelua takana ja siksi mielipide vielä täysin muodostumatta, mutta onpas laadukkaan oloinen pitkäsoitto. Bonusraidatkin vähintään samaa tasoa itse albumimatskun kanssa Kunnialla vietiin hautaan tämä bändi studiomusiikin osalta.

[Jussi K]

13 Black Sabbath -kappaletta.

Tuohon vielä viitaten; omat, loput 9 kpl "outtaket" kolmentoista kappaleen listasta, ettei mene pilluuseen. Huom. että olivat kronologisesti, joten nuo artikkeliin päässeet puuttuvat ajallisessa-, ei paremmusjärjestyksessä. Entä teän vastaavat? Järjestys vapaa.

---------------------

3) The Writ

Megalomanialle annetaan useimmiten Sabotagen eeppisenä kappaleena palstatilaa, mutta Oikeuden Määräyskirjelmässä Ozzykin suorastaan kirkuu parastaan (ja turhautumistaan) 1970-luvun puolivälin managerisotkuihin, jotka sotkivat osaltaan lopulta koko bändin senastisen kokoonpanon taipaleen. Ei aina ole huono juttu haalia yli kahdeksan minuuttia materiaalia yksinkertaisista aineksista.


4) It's Alright

Suurena Guns n' Roses -fanina tämä Technical Ecstasyn hituri tuli tietoisuuteeni vasta Axl Rosen käytettyä sitä kierrätettävänä soittelunaan, ennen November Rainia. Mutta helposti voidaan antaa kruunu Bill Wardin muusikkouran parhaasta laulusuorituksesta jokamiehen äänellään; vähäeleisyyden ja kauniin melodian voitto.


5) She's Gone

Sama 1976 Technical Ecstasy ja viittä vuotta aikaisemman Solituden kanssa Black Sabbathin synkin kappale. Aivan sama mitä sanotaan horror -nimibiisistään ja muista vastaavista pastisseista. Jos orkesterin palkkaaminen on kallista, niin tässä se kannatti sen ainoan kerran. Kuuntele vaikka Iommin akustisen näppäilyn päälle soitettu uskomaton välisoitto.


6) Dirty Women

1998 Reunion-liven yllätysvalinta, muutoin ennalta-arvattavassa hittisetissä, mutta millainen! Revittelevän riipivä rokkeri, jonka pitääkin kuulua bändin kaanoniin. Nimenomaan '76 studioversiona siis. Melodinen ja tarttuva, erityisesti aina nopeampaan käyntiin lähtiessään!


8 ) Falling Off The Edge Of The World

Rullaavin, kulkevin ja yksi parhaista kappaleistaan, itselleni Dio-eran kakkonen. Huikeasti sujui vielä sinä viimeisenä kesänä 2009 livenä, varsinkin Geezer Butlerin jäljittelemätön sormityö bassonsa varressa.


9) Country Girl

Tämä taas on se Ronnien ajan parhain. Muuta ei tarvita, kuin suorastaan uskomaton riffi ja herra Dion varoittava tarina, miten sinun ei pidä rakastua toismaailmalliseen maalaistyttöön jonka silmät olivat kuin ikuinen liekki. Bändin kaunein väliosa on vain päälle tulevaa bonusta.


10) Danger Zone

Jos AOR-balladi No Stranger To Love onkin kaikessa sliipatussa tyylikkyydessään Seventh Starin tunnetuin kappale, on vuoden 1986 heavy metal herkullisimmillaan tässä tuntemattomassa menopalassa, jossa Glenn Hughes pääsee näyttämään monipuolisuuttaan. Vain maanmiestensä, Priestin ja Maidenin parhaat kitarasynaideat pystyivät tulloin samaan lopputulokseen. "Midnight, something doesn't feel right..."


11) Headless Cross

Saarenkylän kirjaston pieni musiikkihylly edesmenneessä Rovaniemen maalaiskunnassa tutustutti tähän albumiin täynnä mielenkiintoista tunnelmaa ja ennenkaikkea huipputarttuvia koukkuja. Paremmaksi ei oikeastaan voidakaan päästä, kuin nimikappaleen kertsi ja itse Cozy Powell takomassa Yamahan sponssirumpuja koivuhalkoa muistuttavilla kapuloillaan. Jo komppi pakottaa nostamaan volyymia harvinaisen ylös.


13) Guilty As Hell

Kaiken, jo viimeiseksi Black Sabbath-albumiksi viimeisen 18 vuoden aikana sanotun Forbiddenin päälleen saaman ravan ja kuran heittäjät eivät varmaan ole kuulleet tätä? Jos Tonyn riffi ei saa sinua nyökyttelemään välittömästi mukana, et pidä koko yhtyeestä. Puhumattakaan heille niin kovin sopivasta nimestä, jota myöten koko raita on loistava.

[Dino]

Tässäpä arvioni 13-albumista. Olen sen aiemmin kirjoittanut toisaalle, mutta saattaa kiinnostaa jotakuta täälläkin.


Black Sabbath - 13


Black Sabbathin harteilla on valtava painolasti. Käytännössä yksin raskaan, hevinä tunnetun rockmusiikin tyylisuunnan omalla vallankumouksellisella toiminnallaan kehittänyt yhtye on vastuussa genrensä kovimmasta kuuden suorasta (Black Sabbath, Paranoid, Master of Reality, Vol. 4, Sabbath Bloody Sabbath, Sabotage), ja kaikkea sen jäsenten yhdessä tai erikseen tekemää musiikkia peilataan väistämättä noihin ajattomiin mestariteoksiin. Ei ole aina helppoa olla edelläkävijä.

Ozzy Osbournen saatua Sabbathista kenkää 70-luvun lopussa jakaantui Sabbath osiin, jotka olivat yhteisiä saavutuksia pienempiä. Toki hienoja albumeita syntyi siellä täällä vuosikymmenten mittaan (Sabbathin Dio-levyt, Ozzyn ensimmäiset soolot, Iommin ja Glenn Hughesin Fused...) mutta ei ollut vaikeaa huomata tietyn magian kadonneen. 90-luvun lopulla alkuperäisnelikko alkoi kuitenkin kokoontua yhteen säännöllisen epäsäännöllisesti, tehdä kiertueita ja livelevynkin julkaisivat.

Originaali-Sabbathin täyspitkä studiolevy on siis ollut jo pitkään odotteilla, ja vääjäämättä sitä kohti on menty. (Aivan täysin alkuperäisyys-määre ei nytkään täyty, ja siitä saamme kiittää oletettavasti Sharon Osbournen ahneutta sekä ylenkatsetta Bill Wardia kohtaan, mutta siitä en nyt viitsi tämän enempää.) Uusi Sabbath on taatusti yksi 2000-luvun odotetuimpia ellei odotetuin hevilevy.

Kuten sanottua, Sabbathin harteilla on painolasti. Miten vastata klassisten albumien heittämään haasteeseen? Kuinka ylittää Paranoid, tai päästä edes lähelle? Ylittämisestä kukaan järjissään oleva ihminen tai Ozzy tuskin edes haaveili, mutta lähelle päästään. 13 on nimittäin helvetin hyvä levy, ja ennen kaikkea se kunnioittaa sitä mistä Black Sabbath on tunnettu. Se ei koukkaile vieraille laulukunnaille eikä flirttaile minkään uusien tyylisuuntien kanssa. Ensisävelistä lopun sateeseen ja kaukaisuudesta häilyviin kirkonkelloihin se kuulostaa nimenomaan Black Sabbathilta.

Ozzy Osbournen laulukunto pelotti ehkä eniten, mutta Hullu-Ossi vetää nämä kappaleet erinomaisesti. Ääniala on madaltunut eikä samanlaisiin kiekaisuihin kuin kulta-aikoina edes pyritä, mutta julmetun vakuuttavasti Ozzy biisit tulkitsee. Tony Iommi soittaa kuin Tony Iommi, ja riffikynä on terävämpi kuin miesmuistiin. Geezer Butlerin notkea mutta miehekkäästi mörähtelevä basso sitoo joustavasti Iommin kitaran rumpuihin, joita soittaa joku tyyppi jostain nuoriso-orkesterista. Ihan hyvin se vetää, vaikkei ole Bill Ward.

Entäs biisit? No, ne ovat hyviä. Useissa kappaleissa Sabbath lainailee menneisyydestään tunnelmia, mutta ei silti suoranaisesti kopioi itseään. Ei tämä ole tribuuttibändi, tämä on aito asia! Avauskappale End of the Beginning muistuttelee alkupuoliskollaan Black Sabbathin klaustrofobisesta tunnelmasta; Zeitgeist perkussioineen koukkaa Planet Caravanin maisemiin; Damaged Soulin huuliharppu vongahtaa kuin The Wizardilla ammoin... Viittauksista huolimatta biisit ovat uusia, henki vain on Sabbathin henki ja hyvä niin.

Sanoituksista vastaavat valtaosan kynäillyt Butler sekä paikoin jelppinyt Osbourne, ja nekin ovat pitkälti vanhan Black Sabbathin hengen mukaisia. Elämää ja kuolemaa, Jumalaa ja Saatanaa, välillä maallisempiakin aiheita. Sotaakin sivutaan, kuten on totuttu. Dear Father kertoo surullisen tarinan hyväksikäytöstä olematta imelä tai liian osoitteleva. Kannet ovat Sabbath-henkiset, eikä edes Rick Rubin ole tuottajan pallilla onnistunut pilaamaan semiautenttista aikamatkaa vuoteen 1974.

Nyt fariseukset pitkin maailmaa rutisevat siitä, että tämä ei ole Paranoid eikä Vol. 4. Ei sen tarvitsekaan. 13 on osoitus siitä, että Black Sabbath elää, vanhempana ja ehkä hieman seestyneenä, mutta ylpeänä perintöään katsellen ja sitä kunnioittaen. Jos uusi, aloitteleva hevibändi olisi tehnyt tämän, se varmasti kelpaisi näille naukujillekin. Se julistettaisiin vuosikymmenen albumiksi. Koska kannessa lukee Black Sabbath, on vastaanotto varmasti jakaantuneempaa. Minä ainakin rakastan tätä levyä jo nyt, ja rakkaus tulee takuulla syvenemään ajan kuluessa.

(Kannattaa hankkia 13:sta tuplaversio. Bonuslevyn kolme uutta biisiä ovat taattua laatua nekin.)


9½

[Jussi K]

(Kannattaa hankkia 13:sta tuplaversio. Bonuslevyn kolme uutta biisiä ovat taattua laatua nekin.)

Tarkennus: 4 uutta biisiä, kun US/sydämetönkauppaketju -bonuksena on mahtava, muun bonarikolikon enemmistön lailla kivan nopea Naiveté In Black. Jotkut ovat verranneet sitä Dio-aikojen nopeampiin biiseihin, mikä on jo lähtökohtaisesti mielenkiintoinen aluevaltaus vielä tuolle ikää, kun Oz tietenkin laulaa sen.

Mutta ei sen takia ehkä importtia kannata tilailla, mie koristin sillä 1 biisin warezilla rippaamaani deluxe-editionia. On koneella sitten 12-biisinen versio ja sitä tarkoitettua 8 kappaleen kokonaisuutta soittelee mieluiten cd:ltä sitten. Mutta on hyvä levy, miten päin tahansa. Tuossa vkonloppuun loppuvan, toisen lomajakson aluksi kun olin torinrannan makasiineilla (sama paikka itse asiassa missä Ronnie Jamesin tapasin 2009) miehekkäällä ulkoilma-aamiaisella, 13 soi aakkosjärjestyksessä puhelimelta taustalla ja sekin toimi!

[Dino]

13 soi aakkosjärjestyksessä puhelimelta taustalla ja sekin toimi!

Siinäpä uusi tapa tehdä levylle biisijärjestys. Samoin voisi kokeilla kappaleen nimen kirjainmäärää, pitkänimisin biisi viimeisenä. Mitäs muuta niitä olisi? Sävellajit? A:sta menevät ensin, sitten B:stä (H:sta), sitten C:stä...

[Jussi K]

13 soi aakkosjärjestyksessä puhelimelta taustalla ja sekin toimi!

Siinäpä uusi tapa tehdä levylle biisijärjestys. Samoin voisi kokeilla kappaleen nimen kirjainmäärää, pitkänimisin biisi viimeisenä. Mitäs muuta niitä olisi? Sävellajit? A:sta menevät ensin, sitten B:stä (H:sta), sitten C:stä...

Tuohon on ihan vanhahkon Nokian soitin syynä, se ottaa vain samalta levyltä peräisin olevat samaan kansioon, vaikka ne alunperin siellä olisivatkin.

Kas kun mulla lukee aina näissä digitaalisissa versioissa album-tagsissa esimerkiksi yllämainitun Iommin ja Hughesin Fusedin (10 kappaletta) perässä bonusten kohdalla näin: 11 - Let It Down Easy - Fused (japan), 12 - The Innocence - Fused (iTunes), 13 - Slip Away - Fused (real.com) -älä kysy mikä tuo viimeinen edes on (oli?); yleensä noissa on tietenkin vain "limited" tai "japan".

Mutta kuitenkin, nuo olisivat sitten yhtä monessa eri levyssä/kansiossa luurin mukaan, kuin mitä on tageja. Joten laitan sitten bonusten tapauksessa (suurimmalle osalle levyjä niitä kai löytyy, vanha vamma haalia kaikki studio-originaalit ainakin, joskus myös normi-CD:tä auto- tai puhelinkuuntelussa piristävät coverit) noin soimaan. Ihan hauska tapa ollut mielestäni, vaikka aluksi vituttikin. Ei aina tarvitse oikeassa kappalejärjestyksessä kuunnella, mutta olen liian järjestelmällinen shuffleen. Blind Guardianin Nightfall In Middle-Earthin kohdalla tuo ei toimisi vain, kun 22 kappaleesta puolet on introja..

[WhiteRabbit]

(Kannattaa hankkia 13:sta tuplaversio. Bonuslevyn kolme uutta biisiä ovat taattua laatua nekin.)

Tarkennus: 4 uutta biisiä, kun US/sydämetönkauppaketju -bonuksena on mahtava, muun bonarikolikon enemmistön lailla kivan nopea Naiveté In Black

Käytiin Amerikassa kesälomailemassa, ja BestBuysta tarttui tuo tuplacd, jossa ko. kappale. Todella kova levy, ei voi muuta sanoa.

[Bruusbruus]

Tämmöinen tulee ja näppärästi kohta Helsingin keikan jälkeen. Toivottavasti tulee myös blu-raynä:

BLACK SABBATH
‘LIVE…GATHERED IN THEIR MASSES’

DVD DUE OUT
NOVEMBER 26

With BLACK SABBATH’s North American tour wrapping up last week (September 3) with a sold-out show at the Los Angeles Sports Arena, fans who didn’t see the band live will now have the chance to experience them via a new DVD, “Black Sabbath: Live…Gathered in Their Masses” (Vertigo/Republic).

Due out November 26, the DVD was recorded in April 29 and May 1, 2013 in Melbourne, Australia (additional details TBA), when the band--OZZY OSBOURNE (vocals), TONY IOMMI (guitar) and GEEZER BUTLER (bass)--kicked off their world tour in support of their 13 album, which entered the charts at #1 in 13 countries (including their first #1 in the U.S.). Meanwhile, BLACK SABBATH will head to South America and Mexico in October for a headlining stadium tour (where they’re expected to play to more than 300,000 fans) and then onto Europe in November and December.

Lähde: http://www.blacksabbath.com

[Finnish Eddie]

Huhhuh olipas kova keikka . Ossi olikin odotettua paremmassa laulukunnossa. Liekö saanut lepuuttaa ääntään tarpeeksi ennen Euroopan legin alkamista... Bändikin oli "on" alusta loppuun saakka. Iommi veti muuten hienosti riffit yms. mutta ajoittain herran soolot ja yllättäen Children Of The Graven soundi "puuroutui" ainakin omissa korvissani jotenkin oudosti ... Liekö lavamikseri vääntänyt diskantit kaakkoon (vai oliko syynä Hartwallin akustiikka)? Tuo olikin ainut pieni miinus muuten hienossa keikassa. Settilistakin oli muuten ok mutta Methademic olisi saanut olla God Is Deadin tilalla (jotenkin vähän liian laahaava biisi mielestäni).

[Krugbit]

Hyvin äijät vetivät, vaikka Ozzylla oli vähän vaikeuksia pysyä nuotissa. Rumpusoolo oli ylipitkä mutta muuten ei pahemmin valittamista setistä. Itselleni kohokohdaksi nousi bändin nimikkokappale.

[Iivis]

^ Nimikkokappale oli täyttä timanttia! Kylmiä väreitä koko biisi. Ossi ei pysynyt alussa hirveesti nuotissa, mutta hiton hyvä keikka kaikinpuolin!

[Bruusbruus]

Black Sabbath oli todellakin vireessä keskiviikkona. Ozzyn laulussa ei ollut mitään vikaa, ehkä loppua kohti vähän väsyi vaan ei kai tuo ole mikään ihme. Iommi ja Butler hoitivat tonttinsa niin kuin heiltä odottikin eli hienosti. Eihän siellä mitään pommeja tai pyroja ollut, bändi soitti keikan varmaan niin kuin 70-luvullakin. Muistaakseni 2005 kun bändin näin ei ollut mitään taustascreeniäkään kuten nyt. Kuivaa huumoriakin Ozzy jonkun kerran viljeli, ennen Dirty Womenia Ozzy tuumasi, että ”we like them – sniff, we used to like them” ja heti kohta perään eturiviin huikkasi olevansa liian vanha, ehkä eturivistä olisi löytynyt joku dirty woman, who don’t mess around. Kivahan olisi ollut kuulla Sweet Leaf ja Sabbath Bloody Sabbath, mutta tämäkään bändi ei biisilistaansa juuri vario. Kohokohtia itselleni olivat nimikappale tietysti, NIB ja Fairies Wear Boots. Jos tämä oli Suomen keikkojen osalta tässä niin hyvä maku jäi suuhun, bändi toimitti tehtävänsä asiaan kuuluvalla hartaudella. Ja nämähän me kuulimme:

War Pigs
Into the Void
Under the Sun
Snowblind
Age of Reason
Black Sabbath
Behind the Wall of Sleep
N.I.B.
End of the Beginning
Fairies Wear Boots
Rat Salad
Iron Man
God Is Dead?
Dirty Women
Children of the Grave
Encore:
Sabbath Bloody Sabbath (intro)
Paranoid

[redcloudfi]

Niinkuin ilmeisesti monille,myös mulle suurin kysymysmerkki oli Ozzyn laulukunto.
Mun mielestä Ozzy hoiti tonttinsa yllättävän hyvin tai ainakin rumupsooloon saakka.
Iron Manin aikana tuli mielestäni ensimmäiset suuremmat mokat joka vaan paheni loppua kohden joskin God Is Dead meni ilman pahempia vaikeuksia.
Children of the Grave olikin sitten kyllä pohjanoteeraus.

Mua aina välillä ihmetyttää vaikuttaako äänentoiston kuuluvuus eri puolilla hallia siihen miten kukin kuulee miten hyvin laulu sujuu.
Itse istuin hallin yläosassa johon Geezerin basso kuului pääosin hyvin huonosti,joten sen takia en voi periaatteessa hirveästi kehua hänen soittoaan vaikka näinkin sormien laukkaavan hienosti kielillä.
Tästä samasta efektistäkö johtuu sitten se,että niinkin moni on kehunut Ozzyn laulua?
Vaikka ei olla kuultu niin ollaan oltu sitä mieltä,että hyvin menee?
Vai riittäkö kehuihin pelkästään se,että laulu sujuu osan keikkaa hyvin,eikä vaan vaivauduta mainitsemaan sen sujuneen huonosti loppuosassa?

Joka tapauksessa keikka ylitti minunkin odotukseni joten kyllä kannatti lähtee keikalle vaikka pitkään epäröinkin.
Ja näinhän vihdoin itse riffi maisterin soittavan sen toisen niistä kuuluisimmista riffeistä.

[Peke]

On se hienoa huomata ajan kuluessakin, että Black Sabbath #13 pitää pintansa bändin lättyjen kärjessä. Sen verran tässä on sitä debyytin tunnelmaa ja vetovoimaa, että voi vain ihailla.

[Iron Constable]

^Kai tuo pitää hommata, kun sitä täällä taajaan yksi jos toinenkin kehuu. Otan kopin sitten, kun hinta tippuu tuolta kahdenkympin korvilta, ei tässä niin kiire ole

[Jussi K]

^Kai tuo pitää hommata, kun sitä täällä taajaan yksi jos toinenkin kehuu. Otan kopin sitten, kun hinta tippuu tuolta kahdenkympin korvilta, ei tässä niin kiire ole

Nyt 13 olis 8,95: http://cdon.fi/musiikki/2_cd%3at%C3%A4_ ... avy_metal/

Tosin ostaisin edelleen tuon deluxen ja maksimoisin musiikin määrän; toki siihenkin pitää sitten digitaalisena kansiona lisätä Naiveté In Black mukaan..

[Iron Constable]

Eli jos toisen ottaa niin vaan 7.95 kipale. Kaippa sieltä jotain löytyy höysteeksi. Jospa tuo viimeisin Nightwish, jota sitäkään ei ole tullut hommattua, kai sen pari kertaa kestää pyöräyttää !?

[Jussi K]

^ toki, parempi se on kuin edellinen, DPP.

[Hammer]

^ Ei todellakaan ole. Dark Passion Play on sitä paitsi ainoa oikeasti hyvä Nightwish-levy. Muut ovat enemmän tai vähemmän keskinkertaista tuubaa.