Constantine - Resign Due [21/10/2013]

[poolrules]

itsekin kaipailisin 15-20e basic-pakettia jossa pelkkä CD.

Sama tähän. 15e cd ja tilaisin vaikka samantien. Digitaalisessa muodossa ostamista voisin harkita jos hinta on alle 10e. 30 egen vinyylisetit jää kyllä hommaamatta.

[av]

http://www.youtube.com/watch?v=0PbYC7EcydY

Resign Due previkka part 2. Osalle saattaa olla jo tuttu biisi!

[av]

http://mesenaatti.me/mesenoi/?pid=1803& ... 53e063292f

CD-versio lisätty, vähän erilainen paketti mutta hinta ei oo kova!

[darealjyra]

Constantine, yhdessä Palokka Recordsin ja Swan Median kanssa ylpeänä esittää:

LOST INSIDE A MIND - MUSIC VIDEO

[darealjyra]

Kolme biisiä siis julkaistu tulevalta levyltä, ja parista biisistä previkkapätkät. Mitäs fiiliksiä herättäneet neitolaisissa? Kaks ekaa edusti raskaampaa osastoa, nyt tää tänään julkaistu Lost Inside A Mind vähän kevyempää sektoria.

Niinkuin Antti tossa ylempänä mainitsikin, niin Mesenaatista löytyy nyt myös pieni erä CD:tä vaihtoehtona.

"Resign Due" ilmestyy digitaalisena 21.10.2013, ja sen verran voi kai "paljastaa", että julkkarikeikka soitellaan Katseessa lauantaina 26.10. Laitelkaahan kalenteriin!

Sent from my GT-I9505 using Tapatalk 2

[Hammer]

Constantine, yhdessä Palokka Recordsin ja Swan Median kanssa ylpeänä esittää:

LOST INSIDE A MIND - MUSIC VIDEO

Taattua repeilykamaa (lue: siisti video, jossa on ainakin riittävästi mieskaun... öh, siis -komeutta).

Previkkapätkistä jäi parhaiten mieleen se neljännen osan Ramin kuntopolku. Olin tippua tuolilta.
Täältäpä löytyy sitä parhautta: http://www.youtube.com/watch?v=Grsy-SXxOZw

Biiseistä lisää mietteitä myöhemmin, kun nyt menen vilkuilemaan Swansean ja Liverpoolin matsin toista jaksoa.

[av]

Levyn ennakkokuuntelutilaisuudet alkaa ensi viikolla Vaasassa ja Helsingissä!

25.9.2013 – El Gringo, Vaasa
26.9.2013 –Bar Bäkkäri, Helsinki
11.10.2013 –Katse, Jyväskylä

Melkeen koko bändi on kaikissa paikalla! Tervetuloa!

[Hammer]

^ Miksi rantaruotsalaiset ja Stadin Kingit saavat kuulla levyn ensin?
Onneksi mä olen päässyt salaa kuuntelemaan uuden mestariteoksenne jo muutamaan otteeseen (en kerro, että mitä kautta... it must remain a secret )

[darealjyra]

^ Miksi rantaruotsalaiset ja Stadin Kingit saavat kuulla levyn ensin?
Onneksi mä olen päässyt salaa kuuntelemaan uuden mestariteoksenne jo muutamaan otteeseen (en kerro, että mitä kautta... it must remain a secret )

Haha, hienosti sanottuna aikataulullisten ja logististen syiden takia

Eli Suomeksi noi oli ainoat päivät mitkä sopi meidän ja baarien kalenteriin, et päästään itsekin paikalle. Jyväskylä on sit luonnollisesti albumin kiertueella ekana vuorossa!

RESIGN DUE TOUR 2013-2014

26/10/2013 Katse, Jyväskylä (Album release party!)
02/11/2013 Sture 21, Helsinki
13/11/2013 Semifinal, Helsinki
14/11/2013 Jack The Rooster, Tampere
15/11/2013 Bar Tona, Jämsänkoski
16/11/2013 Bar Edgar, Loimaa
29/11/2013 El Gringo, Vaasa
06/12/2013 Jalostamo, Hyvinkää
07/12/2013 Tervakosken Seuratalo, Tervakoski
01/02/2014 Torvi, Lahti
07/02/2014 Bar Corona, Pieksämäki
08/02/2014 Pihkuri, Viitasaari

Ja lisää tulee tässä pikkuhiljaa.

[Sorcerer]

RESIGN DUE TOUR 2013-2014
06/12/2013 Jalostamo, Hyvinkää

No perkele, ehdottomasti paikalla

[Hammer]

Levy päätyi minulle kuin vahingossa, ja koska bändi näytti vihreää valoa, niin kirjoitan levystä jo analyysin. Lähinnä tämä teksti tulee olemaan aika lailla tajunnanvirtaa hyödyntävää ajatusvyöryä, eikä selkeä kokonaisuus, mutta toivottavasti tekstistä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisen levyn Constantine on julkaisemassa. Mielestäni on tärkeää kirjoittaa levystä jo nyt, että ihmiset tajuaisivat, kuinka mahtavaa juuri tämä levy olisi saada konkreettisena omaan levyhyllyyn. Vaikka olemme tuosta Mesenaatti-kampanjasta mitä mieltä tahansa periaatteen tasolla, niin nyt kannattaa tehdä poikkeus ja lähteä mukaan projektiin.

Voin vakuuttaa, että tämä teksti oli oma ideani, eikä bändi ole palkannut saati kehottanut minua moista kirjoittamaan. Levyn sain kuunteluun myös muuta (laillista) kautta kuin bändiltä. Syy, miksi tämän analyysin kirjoitan, on se, että Resign Due nimeä kantava mestariteos ansaitsee nämä positiiviset sanani. Teksti ei ole sitten pelkkää hehkutusta, vaan yritän puuttua myös kriittisesti joihinkin levyllä äkkiseltään havaitsemiini epäkohtiin, mutta pääasiassa olen sitä mieltä, että Resign Due on vähintään samalla tavoin upea ja kiehtova kokonaisuus kuin pari vuotta sitten ilmestynyt Divine Design -debyytti. Musiikillisesti tämä uutukainen on vielä monipuolisempi ja luultavasti aikaa paremmin kestävä paketti.

Jos ette jaksa lukea näitä vinkasahtaneen itseään toistavia ja jaarittelevia aamupäivän silmät puoli rähmässä kirjoittamiani ajatuksia, niin levyn voi kiteyttää lyhyemminkin: luova ja kunnianhimoinen, taiturimainen ja korvia hellivä. Pakko-ostos.

Tässäpä tämä ajatusoksennus Resign Due:n herättämistä fiiliksistä (fiilispohjainen, enkä vielä sukella syvällisemmin levyn merkityksiin, sanoituksiin tai soitto-/lauluteknisiin juttuihin):

CONSTANTINE: RESIGN DUE (2013)

Constantine:

Antti Varjanne (bass)
Marko Möttönen (drums)
Janne Korpela (guitars)
Janne Seppänen (guitars)
Lassi Vääränen (vocals)

1. Dream of Me

Progressiivinen järkäle vähän Dream Theaterin hengessä, mutta constantinemaisesti toteutettuna. Biisi heittää haasteen kuulijalle aivan kuin jotkin DT:n esitykset, eli ei todellakaan heti tarttuvaa radiomatskua, vaan musiikkia niille, jotka haluavat musiikiltaan enemmän – koukkua, jippoa, tempon vaihdosta, erilaisia tunnelmia ja osioita, taiturimaista instrumenttien hallintaa ja yllättäviä käänteitä.

Dream of Me siis vaatii keskittyneitä kuunteluja auetakseen, sillä biisi ei todellakaan ole tyypillinen startteri, joka heti paljastaisi kaikki värinsä ja hienoutensa, vaan paljon jää progressiivisten elementtien taakse piiloon. Ensi kuulemalta biisi jättää hämmentyneen olon. Pidin tätä aivan neitsytkuuntelulla jopa pienoisena pettymyksenä, kun en ollut saanut kappaleen rakenteesta ja melodioista kunnon otetta, vaan biisi ikään kuin kiemurteli irti otteestani.

Lisäkuunteluilla olen huomannut, että Dream of Me:n tarjoama haaste on se, johon haluan eniten tarttua, kappale on se, jota haluan jopa eniten kuunnella ja ymmärtää.

Kaikki laulumelodiat eivät tosin tee Lassi Vääräsen äänelle oikeutta. Kieroja kuin jotkin Geoff Taten laulumelodiat. Etenkin biisin alkupuolella ja perussäkeissä laulut jättävät aavistuksen kylmäksi, mutta keskityn niinä hetkinä enemmän bändin soitannolliseen draiviin, josta löytyy koko ajan jotain pientä kivaa purtavaa.

Outo ja kunnianhimoinen valinta startteriksi musiikkinsa puolesta, sillä tämä on kimuranteinta ja progeinta matskua koko levyllä. Kuulija on biisin ensikuuntelun jälkeen kirjaimellisesti lost inside a mind, kun yrittää hahmottaa biisin kokonaisuutta. Rumpukompeissa on jännä persoonallinen tatsi, kuten myös bassokuvioissa, ja ne ovat paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa kuin perussäkeiden oudon epätarttuvat laulumelodiat, joihin yritän yhä sukeltaa sisään. Ehkä jossain vaiheessa tajuan vielä paremmin niidenkin päälle, ehkä en.

On mielenkiintoista, että musiikillinen taiturimaisuus ja koukeroisuus heitetään heti päin kuulijan kasvoja muistuttamaan Constantinen olevan ennen kaikkea progressiivista metallia.

Akustiset hetket ovat juttu, jotka kulkevat punaisena lankana läpi levyn, ja sellaisia löytyy myös tästä avausraidasta. Kitarasoolot ovat heti maailmanluokkaa, törkeän hyviä, kuten läpi levyn. Konsepti-/teemalevyksi tämä sopii mainiosti myös musiikkinsa puolesta (sanoituksiin en siis vielä ole juuri kiinnittänyt huomiota [en tiedä niistä kuin korvakuulolta], mutta tiedän jo niihin tarkemmin perehtymättä siltä sektorilta löytyvän todella paljon mielenkiintoista pureskeltavaa), koska tietyt samat elementit ovat toisteisia ja kulkevat kuin kasassa pitävänä selkärankana biisistä toiseen.

Soundista tulee välillä mieleen kuin kuuntelisi toista saman lafkan bändiä, Board of Avesia. Alkuun soundi kuulostaa jopa häiritsevällä tavalla modernilta, mutta siihen tietynlaiseen jykevyyteen tottuu ja kuunteluiden myötä se kasvaa biisien luonnolliseksi soundiksi, eikä ärsytä kuin paikoin.

2. World Undefined

Päälle jyräävä riffi on sitten jo astetta hevimpi. Parempi puoliskoni sanoo, että Constantinen paras biisi, mutta itse voisin heti sanoa tämän olevan mahdollisesti koko uuden levyn heikoin esitys (eikä olisi mielestäni mahtunut debyytillekään). Vaimo ei tosin ole vielä kuullut tältä levyltä muita kuin videobiisit ja Reaching the Invisiblen lyriikkavideon sekä uusia biisejä livetilanteessa.

Onhan tämä raskas ja turpaan vetävä, pääriffi erityisesti on killeri ja soolokitarat itkevät upeasti. Kertosäe on jotenkin minun makuuni lattea ja vain peruskiva. Alku saa odottamaan vielä tiukempaa vetoa, sillä potentiaalia on ja heavya on sitäkin enemmän. Moshattavinta matskua levyllä! Sama raskas ote joskus vielä parempaan biisiin, niin mä olisin tyytyväinen. Kertsi vaihtoon. Nyt tulee vähän vaivautunut olo, vaikka livenä tämän biisin todistaneena tiedän biisin olevan kuin luotu livetilanteeseen.

Kitarasooloille pisteet. Välillä World Undefined kuulostaa vastustamattomalta, mutta koska koko paketti ei sittenkään saa huutamaan hurraa-huutoja, niin biisin kohtalo on jäädä levyn heikoimmaksi. Liian paljon kertosäettä, josta mä en vaan erityisemmin diggaile. Luultavasti livekeikoilla huudan sitäkin taas mukana kuin viimeistä päivää. Aina Constantinen levyjen biisi numero 2 on mulle se heikoin, kun debyytillä vaisuin veto oli The Shadow Within.

3. Reaching the Invisible

Aivan ensimmäistä kertaa tämän lyriikkavideona kuullessani olin aluksi suu auki pettymyksestä, kun en vaan tajunnut lähes nu metallisen kuuloisia laulumelodioita, joita heitetään kehiin heti alkumetreillä. Mä tosin diggailen kyllä jopa joistain Linkin Parkin jutuista, joten en tiedä, mikä niissä ”nu metalisissa” laulumelodioissa otti niin pahasti korviin. Pari kuuntelua lisää ja olin yhtä hämmästynyt, sillä tajunta oli räjähtänyt kuin huomaamattaan ja mä huomasin rakastavani biisiä, joka itse asiassa oli alkushokin jälkeen noussut ihan bändin valioiden joukkoon. Haastetta ja progekiemuraa on siis sen verran, ettei kannata heti heittää hanskoja tiskiin. Aineksia todella suureksi suosikiksi ja tuotannon kiehtovimmaksi biisiksi.

Kertosäe on eeppisen viettelevä ja yksi Constantinen timanttisimmista. Erityisesti biisin loppupuolella, kun kertsiä aletaan vahvistaa modulaation avulla ja Lassin repiessä kurkustaan irti viimeisetkin äänen rippeet, tulee kuunnellessa noustua jonnekin pilvien päälle.

Reaching the Invisiblea voisi kuvailla lyhyeksi, mutta poreilevan progeilevaksi. Heti alusta lähtien melodiat ovat kiemuraisen kiehtovia, vaikka laulujen alun kiemuraisuus on vieläkin se outo elementti, josta olen alkanut pitää vasta useampien kuunteluiden myötä. Rauhallisempi tunnelmaosio on ihan Constantinen trademark, joka antaa odottaa jotain suurta ja kertosäe sitten on se heti halolla päähän lyövä, tarttuva ja kuulijan puolelleen viettelevä.

Constantinea kuunnellessa tulee aina se ahaa-elämys, että tässä bändissä on niin paljon enemmän kuin valtaosassa tämän päivän yrittäjistä, mikä johtuu pitkälti siitä, että rumpali ei vedä konemaisen tylsästi, vaan soittaa luovasti ja kiehtovasti heittäen sekaan omanlaisiaan fillejä ja perussoitannasta edukseen erottuvia komppeja. Rytmiryhmä hengittää ja antaa odottaa yllätyksiä siellä täällä, kun monilla bändeillä hädin tuskin rumpu-bassosektori erottuu. Basso on oikeasti aina mukana Constantinen musiikissa, eikä ole soitin, joka olisi kokonaan hiljennetty tai tylsä taustaelementti. Basso on bändin kivekset ja Constantinen musasta moiset löytyvät osaavan ja taiturimaisen bassottelun muodossa. Rummut ovat sitten munat, joista syntyy karisma, särmä ja miehekkyys. Kitarat olkoon sitten keuhkot ja laulu sydän. Kaikki ovat tässä yhtyeessä paikallaan.

Moderni soundi alkaa useamman kuuntelun jälkeen vakuuttaa, eikä häiritse kuin tietyin paikoin. Joihinkin levyn biiseihin tuo soundi sopii, joihinkin ei niinkään. Välillä soundista tulee jyräävä ja siten heavy vaikutelma, kun välillä äänimaailmasta tulee liian moderni ja liki konemaisen hiottu fiilis. Reaching the Invisibleen levyn äänimaailma sopii kaikista parhaiten. En tiedä, onko modernia soundia haettu tarkoituksella. Mikä on ollut tavoitteena soundin suhteen?

4. Halo

Kylmät väreet -osastoa. Puhuttelee sydäntä, mieltä, sielua – vetää koko miehen toisin sanoen ihan herkkään tilaan ja katharttisen puhdistavan itkun partaalle. ”And life without the pain..” -kohdassa ja sen jälkeisessä Lassin revittelevässä eläytymisessä olen jo aivan sulaa vahaa. Tulee olo kuin olisi kokenut hetkellisen Stendhalin syndrooman, jossa saatuaan yliannoksellisen liian kaunista taidetta on pyörtyä siihen paikkaan. Olisipa kaikissa slovareissa näin paljon tunnetta ja fiilistä, sillä tätä ei häpeä edes diggailla kuten joitain hitaita ns. naisten biisejä, jotka tähtäävät pelkkään pimperon kostuttamiseen. Vai se edellä mainittuko teilläkin oli lopulta ainoana tavoitteena? ;D

Mä en tiedä, mistä taikalaatikosta bändi on tämän vetäissyt, mutta biisissä on sitä jotain magiaa, jota on vain hyvin harvoissa ja valituissa kappaleissa. Unohtakaa Opethin slovarit, sillä tämä on jotain muuta, jotain parempaa. Näin nuorelta bändiltä harvinaisen tyylitajuinen esitys, jollaista olisin voinut odottaa kypsältä bändiltä kymmenen vuoden päästä, enkä tosiaan tarkoita tätä muuta kuin positiivisessa mielessä.

Halo herkistää niin täydellisesti, että menee ihan kolmen parhaan Constantinen biisin joukkoon saattaen olla jopa se kaikista parhain. Kitarakuvio joka aloittaa ja lopettaa biisin on korvakarkkia, koukku, joka jää soimaan päähän ja joka on mahdollisesti parasta koko levyllä.

Biisin kuuntelemisen voisi ajatella tietyllä tavalla olevan kuin uskonnollinen kokemus, ja koska en ole uskossa enkä saa moisia tajunnanräjäyttäviä herkistymiskokemuksia kirkoissa, niin saan luultavasti samanlaiset euforiat tästä biisistä kuin uskovaiset saavat uskonnollisista avainkokemuksistaan.

Halo on yksi parhaista slovareista ikinä, eikä ole edes fanilasien ansiosta sanottu kommentti, sillä tässä oikeasti on jotain käsin kosketeltavaa fiilistä samoin kuin vaikka Brucen Tears of A Dragonissa ja A Change of Heartissa.

5. Lost Inside A Mind

Lassin ääni soi vahvana ja miehekkäänä. Laulumelodioissa on jotain kiehtovaa mutta paikoin liki häiritsevässä määrin (mutta vain liki) Machine Menin vaikutusta. Liekö täällä Jyvässeudulla tietyt melodiat syntyvät ihan kraanaveden juomisesta, koska ennenkin olen huomannut yhtäläisyyksiä jo kuopatun Konemies-ryhmän ja Konsta-Tiinojen välillä? Mä diggailen paljon Machine Men -hengestä, joten siitä lähes aina plus-merkintä biisin perään.

Soolo, jonka herra Korpela vetää videolla Tourujoen luontopolun sillalla (?) on noussut legendaariseksi paitsi musiikiltaan niin myös mielikuvaltaan, että mies soittaa kyseisen osion Jyväskylän Amazonilla.

Nykyään biisiä on tosin vaikeampi kuunnella pelkästään biisinä ja vakavasti otettavana taiteena, sillä musavideon myötä mielessä alkavat heti pyöriä liki häiritsevässä määrin musavideon ratkiriemukkaat kuvat. Erittäin hieno video, mutta silti pelkkää biisiä kuunnellessa tulee samanlainen olo kuin Holy Smokesta. Kun on nähnyt videon, niin siitä on tullut olennainen osa biisiä ja myös biisistä on tullut liki huumorikamaa.

Puhtaasti biisiä ajatellen on pakko antaa respectia taas bändin kyvylle luoda tunnelmia ja melodioita. Melodiataju on tässä biisissä ihan kymmenen plus plus. On tarttuvuutta enemmän kuin valtaosassa levyn biiseissä, mutta ei silti kuulosta liian simppeliltä radiohitiltä. Maidenin vaikutusta on mukavasti erityisesti kitaroissa. Kertosäkeen opin oikeastaan ulkoa jo parilta kuulemalta silloin aikoinaan, kun biisistä oli kuultavissa vain puolen minuutin klippi. Livenä, jos mahdollista, vielä vakuuttavampi kuin levyllä, sillä kappale on kuin luotu livetilanteeseen.

Pikkuveli on parhaillaan Wienissä vaihdossa ja laittoi sieltä vähän aikaa sitten kommenttia kuinka sekä biisi että musavideo tekivät vaikutuksen. Näköjään videolle on katselukertoja youtubessa kertynyt ihan kiitettävästi, joten video voi massasta erottuvana antaa positiivisen nosteen niin biisille kuin bändille. Toivotaan parasta. Hienosti tehty video, josta vielä kumarrus ohjaaja-rumpali Marko ”tuhatkäsi” Möttösen suuntaan.

6. Resign Due

Tunnelmallinen instrumentaali, jonka tietyistä hetkistä tulee jopa King Diamondin ’80-luvun instrumentaaliset melodiapalat mieleen. Onhan tässä välillä laulua kaikuvan kuoromaisena taustalla, joten ihan puhdas instrumentaali tämä ei sentään ole. Erityisesti huomiota tulee kiinnitettyä Möttösen kiehtovaan rumputyöskentelyyn (pitääkö jokaisessa biisissä mainita rumpali erikseen? Kyllä pitää, on mies sen verran eläin ). Jyväskylän Portnoyn rumputyöskentelyä voisin kuunnella ihan pelkiltäänkin, sillä Mr. Möttönen on sen verran huikea ja aliarvostettu rumpali. Lähettäkääs mulle joskus pelkät rumpuraidat.

Saksofoni-osio (?) on vähän jo ylilyönnin makua , mutta lopulta vain hauskaa maustetta biisin loppukimaraan.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miksi tämä päätyi levyn nimibiisiksi? Nimi liittyy ilmeisesti jotenkin olennaisesti levyn sanoitukselliseen antiin, teemoihin tms.

7. Alice

Jälleen alussa akustiset kitarat soivat hetkittäin kuin ’80-luvun King Diamondin ”Them” ja Conspiracy-levyillä, joten olen sanomattakin jo aivan innoissaan. Laulut alkavat tunnelmallisina ja laulumelodioissa ja vokalistin eläytymisessä on taas sitä jotain: sydäntä – sitä nyt ainakin. Taas tulee Machine Men -fiilikset paikoin, eikä vähiten Lassin vokaaleista. Hitaissa fiilistelyosioissa on samaa tunnetta kuin Opethissa, mutta tyylitajuisemmin ja paremmin kokonaisuuteen sopien, kun Opethissa usein ne kliimaksit on ympäröity enemmän tai vähemmän ailahtelevammalla sillisalaatilla. Tämä toimii koko ajan, paketti pysyy kasassa ja sävellyskynä on pysynyt terävänä, eikä turhille sivuraiteille lähdetä taitoja esittelemään, eikä häröillä häröilyn vuoksi. Constantinen paras puoli on juurikin se, että vaikka bändi on proge ja paikoin haastava, niin soitinmasturbaatio ei ole koskaan homman nimi, vaan biisit soitetaan biisien ehdoilla, eikä egojen kohotusmielessä. Pelkäsin debyytin jälkeen, että viimeistään tällä toisella levyllä lähtee lapasesta, mutta voin allekirjoittaa samat sanat kuin debyytistä mietteitä kyhätessäni: turha egoilu ei onneksi ole tämän bändin juttu.

Lopun korkealta pari kertaa laulettu ”Alice” on biisin kohokohta ja biisi päätetään siihen parhauteen, jossa kuulija saa levätä hetken, kunnes biisi vaihtuu päätöseepokseen kuin lennosta. Muutenkin levyn biisit vaihtuvat hämmästyttävän nopeasti ja paikoin on olo kuin kuuntelisi yhden pitkän biisin eri lukuja, eri ala-osioita.

Nopea lopetus jättää nälkää kuunnella Alice-biisi uudestaan, koska loppu on tavallaan yllättävyydessään avoin ja biisin mysteeriä haluaa päästä selvittelemään uudestaan. Nopea vaihdos päätösraitaan on perusteltu, koska levyhän on ilmeisesti konseptialbumi tai ainakin teemalevy, joten biisit linkittyvät sanoituksiltaan yhteen ja samalla myös musiikiltaan, koska yhdistäviä elementtejä ja tekijöitä on ripoteltu levyn kappaleisiin juuri sopivasti. Sama tatsi ja sama tunne ja sama fiilis kulkee läpi levyn, vaikka biisit ovat erilaisia.

Alice on niitä biisejä, jotka vaativat vielä paljon enemmän kuuntelua, jotta osaan muodostaa lopullisen mielipiteeni – aivan kuten aloitusraita Dream of Me. Positiivinen addiktio, joka pakottaa uusiin kuunteluihin, mutta yritän olla kuuntelematta näitä puhki ennen levyn varsinaista ilmestymistä.

Tässä vaiheessa voisin vielä korostaa, että vertailut muihin bändeihin eivät sitten tarkoita, että Constantine olisi vain ottanut liki kopioimalla juttuja sieltä täältä proge- ja hevimusiikista ja leikkaamalla ja liimamalla liittänyt niitä omaan musiikkinsa. Yritän niillä vertailuilla ainoastaan korostaa millaisia lähimpiä mielikuvia mulle tulee, jos mietitään muuta musaa, jotta muut kuulijat tietävät vähän millaista odottaa. Constantine kuulostaa pääosin omaperäiseltä ja Constantinelta, ja vaikka debyytillä kuului tiettyjen yhtyeiden vaikutus vielä aika selvänä, niin tällä toisella levyllä bändi on löytänyt entistä enemmän omaa soundiaan ja tekee enemmän omaa juttua, minkä voi nähdä taiteellisena eteenpäin menona. Constantine on uskaltanut irrottautua entistä enemmän omanlaisekseen. Maidenin vaikutusta, jota erityisesti demoaikoina oli valtavasti ja vielä debyytilläkin paljon, ei ole enää ainakaan liiallisessa määrin. Bändi ei ole siis jäänyt Maiden-klooniksi tai Maiden-fanituksensa vangiksi. Kitaroissa voi kuulla eniten Maiden-henkeä, erityisesti sooloissa, mutta se on jotain, jonka haluaisin aina säilyvän osana bändin musiikkia.

8. The Broken Remain

Yli kymmenen minuuttia kellottava The Broken Remain on kuin The Darkest Grace pt. 2. Jotain samaa fiilistä hetkittäin kuin The Darkest Gracessa, erityisesti biisin alkupuolen tunnelmissa niin hitaissa osuuksissa kuin päälle hyökkäävämmässä riffissä sekä jopa sitä seuraavissa kitarakuvioissa. Biisin alkua kuunnellessa alkaa odottaa, että kohta Lassi alkaa laulaa The Darkest Gracen sanoja. Yhä laulun alkaessa on olo, että tähän on ammennettu samanlaista henkeä kuin tuohon bändin debyytin suurimpaan eepokseen.

The Broken Remain kuulostaa täysin Constantinelta – yhtyeeltä parhaimmillaan. Itseltään saa lainata ja ottaa vaikutteita, joten samankaltainen fiilis The Darkest Gracen kanssa ei himmennä yhtään tämän biisin loistoa. Tämä päätöseepos on klassikkoainesta ja yksi niistä, joiden live-esitystä odotan kaikkein innokkaimmin. Biisi on ennen kaikkea kitaristien esiinmarssia.

Rauhallinen osio jossain 5:40 paikkeilla + sitä seuraavat soolot ovat musiikillisesti äärimmäisen kunnianhimoista antia, ja ne voisivat olla ihan yhtä hyvin vaikka blues-biisistä tai Dire Straitsilta, mutta sopivat upeasti biisin monipuoliseen kokonaisuuteen. Laulujen tullessa jälleen mukaan kuvioihin, biisi kasvaa taas heviksi. Tämä rauhallista osiota seuraava osio on levyn nautittavimpia hetkiä niin laulujen kuin melodioiden puolesta. Sitten palataankin takaisin The Darkest Grace -konseptiin, josta laskeutuminen rauhallisempaan suvantoon, jonka jälkeen noustaan Dream Theaterin tai Fates Warningin mieleentuovilla kiemuroilla takaisin hevimpään rypistykseen. (Mikä soitin on taustalla? -olo tulee yhtäkkiä). Eeppinen kertosäe tasapainottaa biisiä progeseikkailuiden jälkeen.

Rumputyöskentely on jo yksinään niin kiehtovaa, että monissa kohdin huomio kiinnittyy pelkästään rumpaliin, joka ansaitsisi yleisesti suurempaa huomiota ja tunnustusta. Mr. Möttösen soitto on se piste i:n päälle, se juttu, joka mahdollistaa näiden biisien toteuttamisen ja joka tekee Constantinesta ainutlaatuisen. Tietysti Seppäsen terävä sävellys- ja sanoituskynä pitää laivan pinnalla, eikä bändi olisi mitään ilman Seppästä, mutta yhtä lailla Möttönen on mielestäni se toinen avain siihen, miksi Constantine on niin loistava kuin se on.

En tosin nyt tämän levyn suhteen edes tiedä, ketkä ovat säveltäneet ja sanoittaneet biisit, mutta veikkaisin Seppäsen käden jäljen olevan jälleen eniten dominoiva molemmilla sektoreilla? Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

Yleistä loppujorinaa:

Jos jotain pientä kritiikkiä antaisin ennen loppuylistyssanoja, niin ehkä odotin Lassin äänen menneen vieläkin enemmän eteenpäin debyytin lauluista. Mies laulaa edelleen mainiosti, mutta ei ole oikeastaan parantanut yhtään – tai sitten ei onnistu levyllä osoittamaan kunnolla mahdollista kehitystään (jotkin yksittäiset korkeat laulut ovat parasta Lassia koskaan, mutta niitä kuullaan levyllä ehkä sittenkin liian vähän). Seuraavalla levyllä odotan vielä pientä tason nostoa myös vokaaleissa, kun nyt mies on mennyt eteenpäin enemmän uskottavamman lookin hankkimisessa. Salitreeni näkyy ja lettikin on kasvanut kiitettävästi. Karismaa ja ulkonäköä nokkamieheksi on, mutta vokaaleita voisi vieläkin aavistuksen kehittää, jos haluaisi nousta ihan kovimpaan laulajien A-ryhmään. Erittäin hyvä mies on jo nyt äänensä puolesta, mutta aina tuo ääni antaa odottaa sitä ihan lopullista tajunnan räjäyttämistä, joka on varmasti vielä edessä. Tietyt väkinäiset sävyt pois, niin miehellä on mahdollisuus nousta ihan suurimpien laulajaidolieni joukkoon. Pakko vielä todeta, että muutamilla viimeisillä todistamillani livekeikoilla olen pannut merkille vokalistin äänen kehitystä, joten ehkä se ei ole vielä vain tarttunut toivomallani tavalla narulle. Ehkä livelaulujen parhaat jutut tulevat vielä jossain vaiheessa myös taltioiduiksi studiossa. Mahtaako asiaan vaikuttaa seikka, että livenä Lassi laulaa kovempaa kuin studiossa, eikä siksi levyllä ääni soi aivan niin hyvin ja vapautuneesti kuin voisi soida?

Resign Due on kokonaisuudessaan pientä musiikillista eteenpäin menoa ja monipuolistumista debyytistä, mutta en silti menisi nostamaan tätä vielä Divine Designia paremmaksi levyksi. Toistaiseksi nostan aika samalle viivalle, mikä on huikean laadun merkki, koska debyyttihän on pirullisen hieno kokonaisuus. Saa nähdä, että miten käy näiden kahden ekan levyn keskinäisessä vertailussa kun Resign Due saa lisää kilometrejä… siis kuunteluita alle.

Constantine on joka tapauksessa ampunut jälleen niin lähelle häränsilmää, että olisi helvetinmoinen sääli, jos tätä ei tulisi saatua konkreettisena versiona levyhyllyä koristamaan ja levyhyllyn musiikillista tasoa nostamaan, joten käykäähän kaikki epäröijät tuolla Mesenaatti-kampanjassa varaamassa oma pakettinne. Näin upeasta levystä ostaa mielellään sekä CD:n että vinyylin, eikä tule edes kalliiksi, ja voihan levyt saatuaan toisen versioista myydä eteenpäin tai antaa lahjaksi. Nykypäivänä on liian vähän bändejä, jotka tarjoavat musiikillaan yhtä paljon ostajan rahoille vastinetta kuin Constantine tarjoaa Resign Duella. Tämä on aitoa, monipuolista, taiturimaista, mutta melodisen kiehtovaa ja tarttuvaakin. Ennen kaikkea Constantinen musiikki kuulostaa tulevan suoraan sydämestä.

Älkää siis tuomitko pelkän periaatteen takia, vaikkei tuollainen rahankeräys-kampanja miellyttäisikään. Itseänikin moinen systeemi lähes tulkoon vitutti aluksi, mutta olen päässyt alkuärsytyksestä yli ja huomannut levyä kuunnellessani, että olisi täysin typerää jättää näin hyvä musiikki ostamatta vain jonkin periaatekysymyksen takia. Olisi kaduttanut jälkeenpäin.

Toivon kuitenkin, että Resign Due antaa uuden sysäyksen Constantinen uralle ja voi olla portti isommalle levy-yhtiölle. Palokka Records ei näköjään jatkossa julkaise musiikkia ollenkaan konkreettisessa muodossa (?), eikä halua myydä musiikkiaan, joten olisi toivottavaa, että Constantine saisi lisääntyneen suosion myötä vaihdettua lafkaa tai tehtyä jatkossakin kompromisseja levy-yhtiön kanssa, jotta me musiikkia keräävät fanit voisimme saada musiikkimme oikeassa muodossa (cd-levyinä/vinyyleinä). Mä haluan levyhyllyyni useamman cd-levyn värisuoran Jyväskylän parasta metallia, eli Constantinea. JJK:n raha-vaikeuksissa painivan futisjoukkueen pelastuskampaajaa lainatakseni: ”emme anna sen päättyä”.

Onko niin, että sanoitukset käsittelevät unen, harhan ja todellisuuden suhdetta, eli läsnä ovat ns. toinen todellisuus, filosofisen kutkuttavat kysymykset siitä mikä on totta, mikä unta, mikä harhaa ja niin edespäin? Ainakin sanoitukset ovat herättäneet positiivisen mielenkiinnon ja tulkitsemisen halun, vaikken ole niitä luetussa muodossa vielä katsonut, avannut enkä tulkinnut. Se, että sanoituksiin on selvästi panostettu ja nähty vaivaa on myös seikka, jonka vuoksi levy pitää saada sanoituksien kanssa aitona.

Sanokaahan vielä, onko tämä konsepti- vai teemalevy? Oli kumpi tahansa, niin jo nyt tiedän, etten pelkkää musiikkia fiilistellessäni ole vielä saanut kaikkea, mitä levyllä on tarjottavana, vaan uusia elämyksiä on edessä sitten, kun saan sanat ja pääsen niitä tulkitsemaan. Tuskin maltan odottaa, että saan otettua kaikki merkitykset ja tunnelmat haltuun myös sanat yksinään lukemalla sekä sanoja seuraten samalla musiikkia kuunnellen. Varmasti Resign Due on vuoden parhaimmistoa (ainakin omissa kirjoissani) ja hyvin mielenkiinnolla vertailen levyä myös tänä vuonna ilmestyviin Fates Warningin ja Dream Theaterin pitkäsoittoihin. Saas nähdä, mihin järjestykseen nuo kolme progelevyä tulee asetettua.

Resign Due ei ole vain musiikkia, se on myös taidetta. Levy on haastava, mutta myös palkitseva. Tuntuu, että vielä näin neljän-viiden kuuntelun jälkeen se heittää yhä haasteen, mutta pakottaa kuuntelemaan itseään lisää. Niinpä ne seikat, jotka toistaiseksi ärsyttävät, saattavat itseasiassa kasvaa vahvuuksiksi, koska useiden näiden uusien biisien kanssa on käynyt sellainen ilmiö, että alkuun ärsyttäneet seikat ovat nousseet vahvuuksiksi. Suoraviivaisemman World Undefined -kappaleen kanssa esimerkiksi kävi toisin päin. Aluksi kuulosti pirun hyvältä, mutta on sittemmin alkanut vähän puuduttaa.

[darealjyra]

No huh huh, mie vastailen paremmalla ajalla noihin kysymyksiin mut halusin jo nyt sanoa, että kiitos, tommonen teksti on tällaisen urakan jälkeen aika perun mukavaa luettavaa! \m/

Levy on siis konseptilevy, se kertoo tarinan mikä ei ehkä ole sieltä helpommalta päästä

Sent from my GT-I9505 using Tapatalk 2

[Hammer]

Nyt kun näyttäisi, että tuo Mesenaatti-projekti ei saavuta tavoitettaan, herää huoli fyysisen julkaisun kohtalosta. Onko tosiaan niin, että fyysisen levyn painamista ei harkita edes pienemmässä mittakaavassa, jos vaadittu minimisumma ei tule täyteen? Joka tapauksessa me alkuperäisfaniporukassa täällä mietimme perusteluita sille, miksi fyysinen levy kuitenkin kannattaisi julkaista.

Se, että Resign Due on konseptialbumi, on yksi hyvin olennainen syy sille, miksi fyysiselle julkaisulle olisi vielä suurempi tarve kuin niin sanotun normaalin levyn tapauksessa. On ihan eri asia istua mukavasti sohvalle, hiljentyä kuuntelemaan pelkkää CD:tä ja virittäytyä konseptilevyn maailmaan hypistelemällä kansivihkon hienosti kuvitettuja sivuja kuin pistää tiedostot soimaan kuulokkeisiin ja siinä samalla yrittää tihrustaa jotain kälyistä pdf-sanoitusliitettä mobiililaitteen pieneltä ruudulta sosiaalisen median viesti-ilmoituksien häiritessä samalla keskittymistä. Konseptilevyn pitäisi olla kokonaisvaltainen ja siksi keskittymistä vaativa kuunteluelämys, jota ei keskeytetä välissä.

Constantinen musiikki on niin progressiivista, että sitä ei voi kuunnella vain taustalla, koska siten siitä menee iso osa ohi. Lisäksi Resign Due -levyllä on konseptimaisuutta vahvistavia, musikaalimaiseen tapaan toistuvia melodioita ja muita elementtejä. Jos Constantine olisi yksinkertaista hard rockia, niin se voisi toimia ”tiedostomusiikkina” nettisurffailun taustalla.

Toinen fyysistä julkaisua puoltava seikka on musiikin kohderyhmä, joka hyvin todennäköisesti koostuu myös vanhemmista musiikinharrastajista, jotka eivät halua musiikkiaan digitaalisena. Lisäksi nimenomaan metallimusiikin kuuntelijoista löytyy myös paljon niitä nuorempia vannoutuneita fyysisen musiikin kannattajia.

Lisäksi jäi mietityttämään tämä perustelu:

Tämä tehdään tarkoituksella vähän niinkuin pilottiprojektina, eli otetaan selvää, onko fyysiselle julkaisulle ylipäätään enää tilausta.

Se, kuinka moni ihminen tilaa levyn ennakkoon, ei kerro todellisesta tarpeesta oikeastaan yhtään mitään. Nykyaikana useat ihmiset kuuntelevat levyn ennakkoon ennen ostopäätöstään. Mikäli he pitävät paljon, niin he ostavat. Paljon levystä pitäneet luultavasti myös suosittelevat sitä muille, jotka eivät ole koko Constantinesta ikinä kuulleetkaan. Tällöin tulee paljon potentiaalisia ostajia, ja sitä kautta vasta selviää se todellinen fyysisen levyn haluajien määrä. Jos levy on julkaistu vain digitaalisena netissä ja joku fyysisistä levyistä pitävä musiikin ystävä ikään kuin ennakkokuuntelee sen esim. Youtubesta ja toteaa sen todella hyväksi, hän todennäköisesti menee levykauppaan etsimään levyä. Sitten hän ei löydä levyä eikä saa sitä konkreettisena hyllyynsä näkyville, minkä vuoksi levyn kuunteleminen ja sitä kautta koko bändi saattaa unohtua kokonaan.

[darealjyra]

^ Jep, ihan valideja pointteja. Mesenaattikampanja tosiaan epäonnistui, mutta pohdimme ja päätimme painaa erän CD-levyjä, joiden pitäis ehtiä julkkarikeikalle. Tässä on muutenkin tulossa kaikenlaista uutista ens viikon alussa, joten tästäkin asiasta lisää sitten!

Sent from my GT-I9505 using Tapatalk 4

[darealjyra]

Niinkuin luvattua, niin seuraavassa tämä uutinen.

CONSTANTINE PÄÄTTÄÄ YHTEISTYÖN PALOKKA RECORDSIN KANSSA

Kansalaiset, rikostoverit tai muuten vain kiinnostuneet tahot,

Kuten Palokka Records Oy:n juuri julkaisemasta tiedotteesta käy ilmi, levytyssopimuksemme heidän kanssaan on yhteisymmärryksessä purettu. Koska haluamme aina olla mahdollisimman rehellisiä kuuntelijoitamme kohtaan ja haluamme teidän tietävän, mitä nyt tapahtuu, avaamme tilannetta tässä omalta osaltamme niin paljon kuin pystymme "Resign Due"-albumiamme koskien.

Tällä hetkellä on siis selvää, ettei Palokka Records julkaise toista levyämme missään muodossa. Emme tietysti voi mennä yksityiskohtiin, mutta uskon, että sen verran voimme sanoa, että yhtiön alasajo ei johdu välittömästi Constantinesta tai yhtiön toiminnasta äänitebisneksestä, vaan muista toiminnan osa-alueista. Toki jos levymme möisi miljoonia, niin tälläkin hetkellä olisimme luultavasti Bahamalla "treenaamassa" tulevaa kiertuetta varten. Pysytääs nyt kuitenkin tässä oikeassa maailmassa.

Koska olemme jääräpäisiä ihmisiä, jotka ovat tottuneet olemaan antamatta periksi, julkaisemme levyn digitaalisesti itse 21. lokakuuta. Kaikki oikeudet sekä tulevaan "Resign Due" - albumiin, että olemassa oleviin albumi-, single- ja merchandisejulkaisuihin ovat palautuneet meille, niinkuin myös jo painettujen tuotteiden varasto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä päätämme yksin, mitä teemme, ja olemme päättäneet, että levy tullaan julkaisemaan ilmoitettuna julkaisupäivänä, tapahtuipa mitä hyvänsä.

Koska Mesenaatin yhteisörahoituskampanja fyysistä julkaisua varten ei onnistunut, levyä ei luonnollisesti tulla julkaisemaan siinä mittakaavassa, missä kampanja olisi onnistuessaan sallinut. Saimme siitä kuitenkin todella paljon kokemusta ja tietoa siitä, mitä ihmiset tänä aikana haluavat ja etenkin, mitä he eivät halua. Olemme saaneet teiltä, faneiltamme, tämän kampanjan aikana paljon palautetta, josta osa on ollut positiivista, osa negatiivista, ja kaikki tarpeellista. Tiedostamme, että digitaalinen julkaisu on edustamamme musiikkityylin kuuntelijoiden keskuudessa vielä marginaalisessa asemassa, ja monet haluavat musiikkinsa vastaisuudessakin fyysisenä CD-levyn muodossa. Tästä syystä olemme päättäneet painaa pienen erän CD-levyjä ja T-paitoja, joiden pitäisi tämän hetkisen tiedon mukaan ehtiä saataville levynjulkkarikeikalle.

Haluamme erityisesti kiittää teitä, jotka uskoitte meihin kun yritimme rohkeasti tehdä jotain uutta Mesenaatin yhteisörahoituskampanjan muodossa. Projektiin investoimanne rahat palautuvat luonnollisesti teille, mutta olemme päättäneet lahjoittaa teille "Resign Due" - albumin CD-version kunnioituksena ennakkoluulottomuuttanne kohtaan. Tarkkailkaa mailianne!

Pohdimme paraikaa myös mahdollisuutta tuoda levyä saataville nettisivujemme kautta ja mahdollisesti myös perinteisistä levykaupoista. Nämä ovat vielä kuitenkin asioiden priorisoinnin takia suunnitteluasteella, joten infoamme teitä tästä sitten, kun voimme sanoa niistä jotain varmaksi.

Haluamme painottaa, ettei meidän ja Palokka Recordsin puolesta meidän kanssa työskennelleiden ihmisten välillä ole tippaakaan pahaa verta. Olisimme tietysti toivoneet, että tiemme eroaisivat hieman paremmissa merkeissä, mutta koska kyseessä on musiikkibisnes, niin mitä useimmin asiat eivät vain toteudu suunnitellusti. Olemme tehneet heidän kanssaan uskomattoman hienoja asioita ja haluamme kiittää kaikkia heitä kuluneesta kolmesta vuodesta ja melkein kahdesta albumista!

Bändin tulevaisuus on kuitenkin mahdollisuuksia täynnä ja olemme avoimia yhteistyöstä kiinnostuneiden tahojen ehdotuksille. Sitä ennen haluamme kuitenkin nähdä jokaisen teistä levynjulkkarikeikalla Katseessa 26.10! Siitä tulee pirunmoinen ilta, sen voimme luvata! Nähdään siellä ja LET'S TÖTS!

- Lassi, Janne S, Janne K, Antti ja Marko eli yhtä kuin Constantine -

[darealjyra]

Laitetaas viimeinen vaihde päälle!

Koko konseptilevy RESIGN DUE on nyt streamattavissa kotisivuillamme

CD-versio (jewelcase) tulee myyntiin Levykauppa Äxään, johon tulee lähiaikoina myös ennakkotilaus. Julkaisupäivämäärää emme valitettavasti pysty vielä 100% varmaksi sanomaan, mutta oletus on, että ne ehtivät myyntiin julkkarikeikalle Jyväskylän Katseeseen lauantaina 26.10. Eli siinä paikkeilla myös Äxään.

CD:n hinnaksi tulee 10€, ostitpa sen Äxästä tai keikalta. Keikalta ostaessa toki koko summa tulee bändille.

[QazKFD]

Jahas. Täällähän tapahtuu.

Levyn joutunee sitten hakemaan Äxästä tässä tapauksessa! Ehkä kuuntelen ennakkoon, ehkä en, kuten joku Jyväskylän suurmies voisi todeta.

[IndianaJones]

Ensimmäinen kuuntelu rupeaa pikkuhiljaa olemaan takanapäin, heitetään nyt jotain ensireaktioita kehiin. Varmaan muuttuvat ajan kuluessa mietteet, mutta mielestäni on ihan itseäkin ajatellen kiva laittaa ensivaikutelmia levyistä ylös.

Modernimpaan suuntaan ollaan kyllä mielestäni menty vielä edellisen levynkin ns. uusista biiseistä. Yhtyeen saundin kehityksen voi kuulla alkuaikojen demoista niihin progempiin demoihin ja aina debyyttilevyn vielä suurempiin siirtymisiin. Debyytillä nämä ei-demotetut biisit vihjailivat jo saundin rouheampaan ja modernimpaan suuntaan viemistä ja tällä levyllä on jatkettu kehitystä tuohon suuntaan. Rytmitykset ovat monipuolisempia kuin mitä perinteisemmässä heavyssä on totuttu kuulemaan, huomaa miten paljon musassa on jo vaikutteita muualtakin kuin Maidenilta ja Dream Theaterilta. Ehkä selkeimmin mielestäni World Undefined-veisussa, jossa ollaan jo melko kaukana Maiden-laukoista tai muusta suoraviivaisempien heavybändien touhuista. Ehkä vähän tulee mieleen Fates Warningin uudemmat jutut.

Tämä äänimaailman laajeneminen kulminoituu mielenkiintoisissa yksityiskohdissa. Näistä nostaisin esiin etenkin Korpelan soolot, joissa ei pitäydytä niissä heavykliseissä vaan hyödynnetään hieman laajempaa musiikillista palettia. Myös muissa yksityiskohdissa huomaa, että välillä haetaan hieman erilaista lähestymistapaa sävellyksiin ja ideoita on varmaankin heitelty kohtuullisen vapaasti. Basso tietyllä tapaa oikein hyvän kuuloinen, toisaalta ehkä perinteisempi puhdas saundi olisi antanut enemmän hengitystilaa muille soittimille.

Äänimaailma on ehkä hieman tukossa, kaikki tuntuu tuuttaavan päälle niin hemmetin kovaa. Rytmikitarasaundista en tykännyt ihan yhtä paljon kuin debyytillä, mutta soolot kuulostivat yllättäen aika makeilta. Jos muistan oikein, niin nämä oli tehty ns. kotiäänityksinä varsinaisessa studiossa tehtyjen pohjien päälle? Isot McBrain-rumpufillit loistavat edelleen setin koosta johtuen poissaolollaan, niitä ehkä olisin kaivannut tuomaan lisämaustetta rumpuihin. Vaikka, kuten Hammer tuolla on aivan oikeutetusti hehkuttanut, ovat rummut kyllä erinomaiset. Mielestäni rummuilla ei yhtä helposti ylisoiteta biisejä, etenkään raskaammassa musassa, mutta kyllä näistä kuulee että rumpusovitusten eteen on nähty vaivaa muutenkin kuin teknisessä mielessä. Tanakkaa rytminpitämistä, mutta silti kompeissa on paljon mielikuvitusta. Eikä sorruta siihen Portnoyn välillä liiallisuuksiin menevään tahdeilla kikkailemiseen, vaan kaikki tehdään biisin ehdoilla.

Itse biiseistä en osaa hirveästi sanoa. Noita etukäteen julkaistuja on tullut tasaisin väliajoin kuunneltua, mutta vielä ei ole mitään suurempia tunteita herännyt, johtuen ehkä bändin saundin edelleen modernisoitumisesta. Tästä tosin olen valittanut matkan varrella jatkuvasti, joten ehkä uuteen levyyn tottuu samalla tapaa kuin noihin vanhempiinkin muutoksiin. Todella hyviä akustisia juttuja levy ainakin pitää sisällään, etenkin päätösbiisissä. Riffeissä on sitä edelliseltä levyltä tuttua rouheutta vielä enemmän mukana, mutta ehkä ne suoraviivaisemmat, enemmän 80-luvulle kumartavat jutut ovat vähentyneet. Vielä en ole uudelta levyltä löytänyt uusia Through the Veil of Deatheja tai A Change in the Tideja (puhumattakaan demoilta kelpuutetuista kappaleista), mutta aika näyttää miten tämä rieska aukeaa.

Muusikoille ja enemmän musiikkia kuunteleville levy ainakin tarjoaa paljon mielenkiintoista. Vielä ei ole ihan selvää miten paljon tämä osuu omien makuhermojen kanssa yksiin, mutta huonosta tai keskinkertaisesta levystä ei todellakaan ole kyse. Varmasti tulee levy ostettua, joko keikalta jos pääsee paikan päälle tai äxästä. Ennenkaikkea musasta kuulee läpi sen, että kyseessä on viriili ja idearikas bändi, joka nauttii tekemisestään ja jonka musiikissa on syvyyttä ja oikeasti innostavia ideoita. Kovaa settiä jo senkin takia.

[Lappis]

Tässä ennen keikkaa tapan aikaa ja kuuntelen tätä uuden levyn ensimmäistä biisiä.
Mihinkään saundimaailmoihin sen enempää nyt tässä puuttumatta, niin ihan heittämällä parasta kamaa tässä tyylisuunnassa, mitä olen Suomesta koskaan kuullut. Ihan laittaa Theaterille kampoihin eli todella kansainväliset mitat täyttävää kamaa.
Progea löytyy ja se on huippujuttu. Itseasiassa mun korviin progea ei ole koskaan liikaa, lähtekää vaikka vielä sinne Jazz-puolelle, niin johan alkaa olemaan sopat kasassa.
Ainoa asia, mistä en diggaa, on laulaja. Makuasia, mutta ei uppoa mulle tämä ääni, ei yhtään. Nuoruus kuuluu lävitse ja sillehän ei tietty mitään voi. Mutta itse perussaundi ei toimi mulle. Jotain Marcomaista tulkintaahan tämä kaipaisi mun korvissa. Kuuntelisin tätä musaa itseasiassa mielelläni instrumentaaliversioina mieluummin ja hoilottaisin itse mukana alati vaihtuvin laulumelodioin

Mutta todella positiivinen yllätys.

Edit: Levyn edetessä vaikuttaa, että progevaikutteet jäävät vähemmälle ja tiettyä Maidenmaisuutta hiipii kehiin. Ei mitään, suoraan sanottuna Maiden ei ole tehnyt vuosikausiin mitään näin hyvää kamaa.

[Hese]

Ainoa asia, mistä en diggaa, on laulaja. Makuasia, mutta ei uppoa mulle tämä ääni, ei yhtään.

Sama vika täälläkin. Kuten jo ensimmäisen levyn aikoihin kommentoin niin soitto on huippuluokkaa mutta laulu ei toimi sitten yhtään.

[darealjyra]

Kiitokset kommenteista! Lassin ääni tuntuu olevan todellakin se vedenjakaja, toiset tykkää hitosti ja toisille ei toimi yhtään. Mut ehdottomasti mieluummin näin, kuin et suurin osa ois sitä "ihan ok" - mieltä.

Progea, tai sanotaanko progemetallia, on tällä levyllä mukana luonnollisen kehittymisen myötä lisää aikaisempaan verrattuna, jokainen meistä kun kyseistä tyylisuuntaa kuuntelee, enemmän tai vähemmän ahkerasti.

Rytmikitarasaundista en tykännyt ihan yhtä paljon kuin debyytillä, mutta soolot kuulostivat yllättäen aika makeilta. Jos muistan oikein, niin nämä oli tehty ns. kotiäänityksinä varsinaisessa studiossa tehtyjen pohjien päälle?

Soolot hinkattiin sisään kotona, mutta paria poikkeusta lukuunottamatta ne re-ampattiin studiossa. Muistaakseni Dream Of Me:ssa Korpelan soolo on täysin ilmaisilla plugareilla toteutettu, ja miun soolo Alice-biisissä on tehty Eleven Rackilla.

En tiedä, onko modernia soundia haettu tarkoituksella. Mikä on ollut tavoitteena soundin suhteen?

Lähdimme hakemaan levylle hieman modernimpaa soundimaisemaa kuin aikaisemmin, koska mielestämme biisit kaipasivat sen tuomaa tietynlaista raskautta ja paikoittaista jyräävyyttä. Dynaamisuus oli kuitenkin se elinehto minkä halusimme soundeille, että hiljaiset ja "herkät" kohdat ovat todellakin sellaisia, ja sitten kun mennään, niin mennään täysillä.

Olisipa kaikissa slovareissa näin paljon tunnetta ja fiilistä, sillä tätä ei häpeä edes diggailla kuten joitain hitaita ns. naisten biisejä, jotka tähtäävät pelkkään pimperon kostuttamiseen. Vai se edellä mainittuko teilläkin oli lopulta ainoana tavoitteena? ;D

Kröhm, tuotaa...diplomaattisena vastauksena: Emme pane pahaksemmekaan, jos kyseinen biisi aiheuttaa kyseenomaista aktiviteettia vastakkaisen sukupuolen edustajissa

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miksi tämä päätyi levyn nimibiisiksi? Nimi liittyy ilmeisesti jotenkin olennaisesti levyn sanoitukselliseen antiin, teemoihin tms.

Kyseinen biisi on levyn tarinan kohdalla tietynlainen vedenjakaja, ja nimihän viittaa tietynlaiseen luovuttamiseen. Se liittyy tarinaan, mutta en seen kummemmin en aio sitä avata. Alusta alkaen mulle oli selvää, että haluan niiden ihmisten, jotka jaksavat sanoituksiin paneutua, miettiä ja muodostaa oman mielikuvituksensa avulla siitä kokonaisuuden, tietyllä tapaa oman tarinansa. On vain hyvä, jos se herättää kysymyksiä

Juurikin tähän tyyliin:

Onko niin, että sanoitukset käsittelevät unen, harhan ja todellisuuden suhdetta, eli läsnä ovat ns. toinen todellisuus, filosofisen kutkuttavat kysymykset siitä mikä on totta, mikä unta, mikä harhaa ja niin edespäin? Ainakin sanoitukset ovat herättäneet positiivisen mielenkiinnon ja tulkitsemisen halun, vaikken ole niitä luetussa muodossa vielä katsonut, avannut enkä tulkinnut. Se, että sanoituksiin on selvästi panostettu ja nähty vaivaa on myös seikka, jonka vuoksi levy pitää saada sanoituksien kanssa aitona.

[Hese]

Resign Due @ Imperiumi

[av]

http://www.levykauppax.fi/artist/consta ... esign_due/

Sieltä sitten sitä fyysistä ennakkotilattavissa! Konkurssin takia CD pikkasen jälkijunassa, pahoittelut siitä.

[Hammer]

Resign Due @ Imperiumi

Olipa haukotuttava arvio huonoilla perusteluilla höystettynä. Tekstistä sai taas kerran kuvan, että Ismo Karo ei ymmärrä musiikista hölkäsen pöläystä. On nimittäin liki kaikki Mr. Karolta lukemani arviot olleet todella ankeita, eikä tämä uusin tehnyt poikkeusta.

Levy pitää laittaa mahdollisimman pian ennakkotilaukseen. Kiitos linkistä. Odotan jo, että pääsen syventymään konseptiin sanoitusten kanssa. Tarina-/ja teemalevyt ovat aina erityisesti vetäneet puoleensa, mutta tietysti sillä oletuksella, että se tärkein eli musiikki toimii. Resign Due on jotain muuta kuin seiskamiinuksen levy. Levyhän on musiikillisesti huikea kokonaisuus, jolla on potentiaalia vaikka mihin, joten toivotaan, että se löytää edes jotain kautta mahdollisimman useat progemetallin ystävät. Itse odotan jo vesi kielellä, että pääsen ottamaan levyn tehokuunteluun. Tämä levy pitää kuunnella kymmeniä kertoja, eikä nyt mittarissa olevat muutamat kuuntelu riitä alkuunkaan.

Soundipuolesta kommentoin vielä sen verran, että paremmat soundit tällä uutukaisella on omaan makuuni kuin Divine Designilla. Kuuntelin juuri molemmat levyt perätysten. Erityisesti rumpusoundi on huomattavasti parempi ja yleissoundi juurikin dynaamisempi. Mä kuuntelen Constantinen musassa jopa eniten rumpuja, joten sen sektorin äänimaailman pitää olla kunnossa. Vieläkään rumpusoundit eivät ole läheskään täydelliset, mutta hyvät ja rumpalille oikeutta tekevät. Riffikitarat ehkä paikoin hieman hukkuvat, eivätkä ole niin hyvin esillä kuin debyytillä, mutta kokonaisuudessaan äänimaailma on eteenpäin menoa aiemmasta. Vähän soittimet hukkuvat paikoin, mutta kaikki kuitenkin erottuvat.

Laulusektorilla ehkä eniten häiritsee se, että korkeat vokaalit eivät tule aina kovin rennon kuuloisesti, vaan kuulostavat siltä kuin Lassi tekisi ihan älyttömästi töitä niiden eteen. Vaikka laulusektorista pääasiassa pidän paljonkin, niin usein joutuu ikään kuin jännittämään vokalistin puolesta, että pääseekö se nyt korkealle, kunnes muistaa että valmista levyä tässä kuunnellaan. Vähän sama juttu kuin nyky-Dickinsonia kuunnellessa. Välillä pelottaa ja jänskättää, että hanskaako mies ne korkeat ja sitten aina lopulta voi huokaista helpotuksesta, kun vaikeankuuloisista (lue: työläistä) lauluista huolimatta Bruce yhä onnistuu vetämään hyvin myös korkealta. Nuorta Brucea kuunnellessa ei ollut samaa ongelmaa. Lassilta odottaisin vielä kehitystä ja hyppyä sinne A-sarjaan. Raspeissa ja matalammissa lauluista diggaan Lassin äänestä tosi paljon, joten niitä äänen osastoja voisi hyödyntää enemmän.

Dickinsonilla on studiossa laulaessa aina musiikit kovalla korvissa (korjatkaa jos olen väärässä), joten siitä syystä Brucen nopeat ja korkeat laulut menevät usein liikaakin huutamiseksi. Slovareissa mies laulaa mahtavasti, kun niissä tuota huutamisefektiä ei tule. Lisäksi livenä tuntuu, että Bruce vetää paremmin kuin viimeisimmillä Maiden-levyillä veti studiossa. Sama juttu tuntuisi olevan Lassilla, sillä usein livelauluissa mies laulaa mielestäni paremmin ja vapautuneemmin - ei aina, mutta usein. Mietin vaan, että kuinka kovaa Lassi kuulee studiossa musiikin, kun äänittää lauluraitoja? Jotenkin sellainen tunne, että väkinäinen huutamissävy tulee siitä, että musiikki on liian kovilla korvissa. Vapautuneempaa Lassi Väärästä odotellessa. Pakko kuitenkin sanoa, että paremmat laulusuoritukset Resign Duella on pääosin kuin Divine Designilla. Eroa ei ole paljoa, mutta kehitystä on kuitenkin vähän tapahtunut. Suunta on oikea. Tuntuu vaan, että enemmän vokalistimies on kehittynyt kuitenkin kuntosalitreenissä ja karismassa kuin laulamisessa.

Pienistä kehitysideoista ja kritiikeista huolimatta on pakko sanoa, että Resign Due on taidetta, eikä pelkkää musiikkia. Helkkarin upeaa progeheviä. Dream Theater on viimeaikoina kuin varkain noussut ihan suurimpien suosikkibändieni joukkoon, joten olen vain ilahtunut, että Constantine on taas ottanut yhden askeleen lisää DT:n suuntaan.

Julkkarikeikalla tavataan.

[darealjyra]

^Itse jotenkin odotin, että tää uutukainen eksyisi arvosteltavaksi samalle tyypille kuin debyytti, joten hieman yllätyin kun kyseessä oli eri kaveri.

Ja odotus tällä hetkellä on tosiaan, että levyt saadaan julkkarikeikalle myyntiin, vaikka tuolla onkin julkaisupäiväksi mainittu 1.11. Viimeisimmän tiedon mukaan tämän pitäisi olla mahdollista, mutta ohan tässä kaikenlaista muutaki sattunu matkan varrella.