Tinnitus Brutale, Korvissa Soi...Soi...Soi

[Karpaasi]

ns: Slash feat. Myles Kennedy - Mr. Brownstone (live)

JUMALAUTA kuinka hyvin toimii 20 vuotta G n' R:ää fanittaneelle(kin) livealbuminsa Made In Stoke 24.7.2011 Myles osaa tämän yhtälailla persoonallisuutta vaativan, nasaalin mutta vittumaisen äänenkäytön, mikä esim. tähän tai Rocket Queeniin kuuluu. Tekee muuten myös muissa, Slashin s/t-levyn biiseissä sellaisen suorituksen, että ovat M. Shadowsista Ahsburyyn, Cornelliin ja Stockdaleen hänen biisejään nyt.

Ookko tykännyt Slashin uusimmasta? Mulle toimii, selvästi kesän paras albumi ja eniten soitossa.
Tämä pitäis nähdä livenä.

Miten vertautuu tuo uusi lätty Slashin ekaan S/T-levyyn? Minulle tuo ensimmäinen levy kuitenkin kolahti suht hyvin kesälevynä.

[Jussi K]

^ Paree on varmaan kuulla ganslerin mietintää, kun on paremmin tutustunut Apocalyptica Loveen; mutta minusta tuolla sekasikiö-s/t.llä on tosiaan enemmän diversiteettiä sattuneesta syystä. Mutta en silti nyt yksitoikkoiseksi tätä uutta sanoisi, kun Myles on niin mainio kuin mitä on. Ja Slash on Slash -tuon livelevyn aikana tuli monta kertaa ekassa riffissä hymy naamalle, että ei näitä voi kukaan ikinä samalla lailla soitta, ihan sama kuinka identtinen tribuuttimies tulee vielä tuhansia kertoja olemaan asialla tulevaisuudessa.

ns: Michael Schenker Group - Pilot Of Your Soul (live)

1999 The Unforgiven World Tour -Liveltä uudempaa materiaalia, kun ko. levykiertueen albumilaulaja Kelly Keeling (Baton Rouge!) kutsutaan ihan erikseen kaikki muut hoitavan, mysteerisen Keith Slackin toimesta näihin omiinsa (+ pariin vanhempaan MSG:hen & 1 Scorpionsiin) lavalle Kaliforniassa.
Tämä on The Unforgivenin paras biisi, slovari Forever And Moren kanssa, jonka mukaan nimettiin aiheellisesti SPV-yhtiön kokoelmakin.

[Hese]

Oleksie noista aiemmista bändin hitureista sitten tykännyt?

Menetteleehän ne mutta tämänkin bändin kohdalla ne nopeat rallit on meikäläisen juttu.

Running Wild - Fire & Ice

[Iron Constable]

Lomalla pidellyt kiireitä, ettei ole oikein ehtinyt musaakaan kuunnella, mutta nyt:

Running Wild: Blazon Stone

Tämän biisin jynkkä-jynkkä-komppi-momppi on jotain elämää suurempaa. Saakeli, tolla sahauksella olisi vuoden saunapuut tehty biisin keston aikana.

On tää KOVA

[Hese]

Running Wild - Soulless

Iski joku RW vaihde päälle mutta eihän se haittaa. Vähintääkin loistava tämä Black Hand Inn.

Edit. Powder & Iron

Enpäs muistanutkaan miten kova levy tämä onkaan, taisi menny ykköseksi RW tuotannossa ohi Death Or Gloryn.

[nickorules]

Klamydia - Metanol man

Olen kuunnellut Klamydian Masturbaatio ilman käsiä ja Tippurikvartetti-levyt, ja oikein hyvää musiikkia loistavilla sanoituksilla tämä on. Ensin mainittu levy on ehkä hiukan parempi, rosoisempi ja punkimpi, etenkin outrojen kohdalta .

Tämä on varmaankin paras kappale näiltä levyiltä. Tarttuva pääriffi ja saatanan oudot sanoitukset. Vesku Jokisen lauluääni kuulostaa minusta hyvältä, ei se mikään tekniikkahirmu ole, mutta juuri sopiva tälläiseen musiikkiin.

E: Klamydia - Tunnelbana pojkar

Tässä on erittäin repeilyttävät sanoitukset . Kazooriffi on loistava!

[Hese]

Running Wild - I Am Who I Am

Ei tämä uusin RW ihan paska ole, muutama ihan hyvä ralli mukana kuten tämä.

[The_Air_Raid_Siren]

Slash - Apocalyptic Love

No onhan tämä nyt helvetin hyvä. Anastasia!

[Jussi K]

Running Wild - I Am Who I Am

Ei tämä uusin RW ihan paska ole, muutama ihan hyvä ralli mukana kuten tämä.

Silti huonoin Running Wild-levy koskaan, aivan kaameaa yrittää kokonaan jaksaa kuunnella läpi

ns: Aquaria - Judgement Day

Mape joskus suositteli tätä brassibändiä (onpas kumma jos tykkää, Angra-fanina) kovastikin, kun rumpalinsa Bruno Agra vaikutti Revolution Renaissancessa. Kuulin silloin vain viimeiseksi(?) jäänyttä kakkoslevy Shambalaa, josta jäi vähän liian etnoviidakko -kuva. No, tämä Luxaeterna (2005) onkin paljon parempi! Kunnon kädellä fanfaaria, jytinää ja etenkin alkupään biiseissä niin aurinkoisen positiivista meininkiä ettei mitään rajaa. esimerkkibiisi > Your Majesty Gaia

[Hese]

Silti huonoin Running Wild-levy koskaan, aivan kaameaa yrittää kokonaan jaksaa kuunnella läpi

Huonoin kyllä, siitä ollaan samaa mieltä. Kyllä tuon läpi kuuntelee vaikka taustamusana.

[Jussi K]

Testament - Rise Up

when I say rise up, you say war!

[Hese]

Ensiferum - Guardians Of Fate

Jos nyt en ihan väärin muista niin edellisen kerran nähnyt Ensiferumin livenä 2002 Tuskassa, eli huomenna sitten pitkästä aikaa. Eipä bändi ole saanut debyyttiään parempaa levyä aikaiseksi vaikkakin nämä kaksi uusinta ovatkin kovia olleet.

[Jussi K]

Ensiferum - Guardians Of Fate

Jos nyt en ihan väärin muista niin edellisen kerran nähnyt Ensiferumin livenä 2002 Tuskassa, eli huomenna sitten pitkästä aikaa. Eipä bändi ole saanut debyyttiään parempaa levyä aikaiseksi vaikkakin nämä kaksi uusinta ovatkin kovia olleet.

Vaikka heti #2, Iron, oli parhaimmaksi jäävä levynsä From Afar on kyllä tuon s/t:n lisäksi ainoa häävi Ensiferum, yllättävän hyvä oli suorastaan kun ilmestyi. Mie olin heittänyt bändin kohdalla jo kiveksen kaivoon.

ns: Sodom - Kamikaze Terrorizer

Sodomia lauantain aamukahvin ääressä, tämähän on pian samaa gomorraa kuin viikon päästä Jalometallin aikaan! Uusi 30 Years' War -kokoelma on muistaakseni Angelripperin kasaama, ihan jänniäkin biisivalintoja. 1997 Til Death Do Us Unitelta ei ole ainoana yhtään biisiä mukana, kun taas sitä reunustavilta muilta ysärin loppupuoliskon levyiltä saattaa olla kolmekin biisiä. Samalla kun yleisimmin klassikoiksi tunnustetut Sodomit saattavat tyytyä kahteen valintaan tällä tuplalla.

[Jyyd]

np: Whitesnake - Now You're Gone
On niin hitin hakuista menoa mutta en voi silti vastustaa tätä, on se vaan hienoa että Whitesnakekin kävi kasarin loppupuoliskon läpi. Jotenkin Slip of the Tongue on ollut aina minulle SE Whitesnake levy 80-luvulta (ei nuo 1987:aa edeltävät levyt muutenkaan ole olleet kuuntelussa pois lukien huikea Slide It In), onhan tällä lätyllä kuitenkin monia hienoja vetoja kuten tämä, Slip of the Tongue, Fool For Your Loving '89, The Deeper the Love, Wings of the Storm ja kirsikkana kakun päällä aina yhtä hieno Sailing Ships. 1987 nojaa vähän liikaa sinkkubiiseihinsä (vaikka huikea lätty tuokin on) mutta Slip of the Tonguella on oikeasti laajuutta biisimateriaalissa.

[Hippo]

^Slip of the Tongue on varmaan huonoin Whitesnake-levy mitä olen kuullut. Steve Vai on huonointa mitä bändille on ikinä tapahtunut ja muutenkaan Glam Metal ei ainakaan miun mielestä ole se Whitesnaken juttu (vaikka 1987 aivan mahtava onkin. Vanhempien levyjen bluesimpi meininki on sitä oikeaa Whitesnakea.

Np. Whitesnake - Don't Break My Heart Again

Kokoonpano Coverdale-Moody-Marsden-Murray-Lord-Paice parhaimmillaan.

[IndianaJones]

^Slip of the Tongue on varmaan huonoin Whitesnake-levy mitä olen kuullut. Steve Vai on huonointa mitä bändille on ikinä tapahtunut ja muutenkaan Glam Metal ei ainakaan miun mielestä ole se Whitesnaken juttu (vaikka 1987 aivan mahtava onkin. Vanhempien levyjen bluesimpi meininki on sitä oikeaa Whitesnakea.

Kyllä mulle putoilee Slip of the Tongue(kin), upeita biisejä täynnä. Varmaan jos Whitesnake on nimenomaan tuota raaempaa ja perinteikkäämpää bluespohjaista musiikkia jollekin, niin tuo voi kuulostaa liian erilaiselta, mutta eipä se mielestäni biisejä huononna yhtään. Kyllä mielestäni kolmikko Slide It In-1987-Slip of the Tongue on kuitenkin todella tasaista puurtamista ilman sen suurempia notkahduksia kappalemateriaalissa. Ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Ready an' Willing olisi erinomainen levy, mutta kyllä esimerkiksi Love Hunterilta löytyy paljon fillerikamaakin.

Hyvä musiikki hyvänä musiikkina, mielestäni Slip of the Tongue on sitä täynnä. Joillekin tuo juustoisuus voi tosin olla pahakin este kuuntelunautinnon tiellä

Jethro Tull - Warchild

Tämähän vaikuttaisi olevan ihan pätevä levy, näin parin kuuntelun perusteella. Ei ollenkaan niin kehno kuin mitä maine antaa olettaa, miellyttävää pophakuisuutta mukana unohtamatta aikakauden Tullille ominaista progeilua. Nopeammin avautuvalta vaikuttaa kun vaikkapa Heavy Horses, joka kuulostaa hieman etäiseltä vieläkin, monien kymmenien kuuntelukertojen jälkeen. Vielä kun pääsisi kesälomilta kotiin pyörittelemään Minstrel in the Galleryä, vaikka sekin pikakuuntelun perusteella vaikutti hieman heikommalta levytykseltä.

[Salamalla ratsastaja]

^Slip of the Tongue on varmaan huonoin Whitesnake-levy mitä olen kuullut. Steve Vai on huonointa mitä bändille on ikinä tapahtunut ja muutenkaan Glam Metal ei ainakaan miun mielestä ole se Whitesnaken juttu (vaikka 1987 aivan mahtava onkin. Vanhempien levyjen bluesimpi meininki on sitä oikeaa Whitesnakea.

Np. Whitesnake - Don't Break My Heart Again

Kokoonpano Coverdale-Moody-Marsden-Murray-Lord-Paice parhaimmillaan.

Täydet kompit, paitsi, että mielestäni '87 on juuri se hirvein Snake-levy Sykesin ollessa vielä Vaitakin surullisempi sattumus bändin historiassa. Joka ikinen vanhan biisin remake näillä loppukasarin levyillä on törkeä pyhäinhäväistys.

Aiheesta: Dio - Holy Diver live. Todella tiukka live, vaikkei mestari olekaan ehkä ihan parhaassa vedossaan. Kokoonpano on varsin onnistunut. Rudy Sarzoa olen ehkä vasta tämän liven myötä oppinut kunnolla arvostamaan. Doug Aldrichkin soittaa tässä paljon mielekkäämin, kuin Whitesnakessa nykyään. Simon Wright komppaa hyvin huolimatta tympeästä soolosta. Warrenin koskettimetkin kuulisi mielellään kaiken muun tohinan alta . Legendaarisen albumin hieno liverykäisy.

[Jussi K]

Doug Aldrichkin soittaa tässä paljon mielekkäämin, kuin Whitesnakessa nykyään.
Legendaarisen albumin hieno liverykäisy.

Aldrich:han käväisi Whitesnake-jopinsa "keskellä" rykäisemässä tuon rundinpätkän Dion kanssa, oliko Goldylla taas jotain perhejuttuja (miksi jäi ennen Killing The Dragonin julkaisua ylipäätään pois), en muista. Itse jaksan tuolta niitä muita kappaleita, en niinkään HD:ia kokonaan & putkeen.

ns: Quiet Riot - Put Up Or Shut Up

Hajoamisen partaalla olevan bändin kaupallistettua soundia vm. 1986 esitti tuolloin myös Krokus (Change Of Addressilla, l. kiipparit kuuluvat rumpuja ja kitaraa paremmin); ainakin biisin nimi on hyvä, jos muuta ei tässä raidassa olekaan -ja seuraava slovari Still Of The Night on helmi.

[IndianaJones]

Doug Aldrichkin soittaa tässä paljon mielekkäämin, kuin Whitesnakessa nykyään.

Miksiköhän Doug tosiaan soittaa Whitesnakessa niin tympeästi, Dion kanssa oli kuitenkin soolot aivan eri luokkaa, muistettavia ja melodisia. Whitesnaken kahdella uusimmalla toistuu hyvin paljon samat likit eikä sooloista oikein nouse mikään samalla tavalla esiin kuin esimerkiksi Killing the Dragonin mainio veto. Tai vaikkapa Push. Tai Rock 'n' Roll. Ei siinä, ihan kelpo albumeita nuo Whitesnaken kaksi uusintakin ovat, soolot vaan ovat melko turhaa puuroa Aldrichin osalta suurimmaksi osaksi.

Symphony X - Reign in Madness

Iconoclast on nyt tosissaan ollut pienessä tehopyörityksessä ja kyllähän tämä pikkuhiljaa rupeaa uppoamaan takaraivoon.

[AntiSmuli]

Nile - Unas Slayer Of The Gods

Pjärrkeleh, kaikki Relapse-lafkan Nilet on kyllä tykitystä, kuten myös Nuclear Blastin. Kauttaaltaan niin tasainen & tappava tuotanto, että eipä ole väliä mikä kiekko soi milloinki. Saas nähdä miten Ellis hoitaa basson & vokalitonttinsa sitten joulukuussa. Pirun Lollis, kun menit hukkaamaan itsesi.

[Pertti Keinonen]

ns: Slash feat. Myles Kennedy - Mr. Brownstone (live)

JUMALAUTA kuinka hyvin toimii 20 vuotta G n' R:ää fanittaneelle(kin) livealbuminsa Made In Stoke 24.7.2011 Myles osaa tämän yhtälailla persoonallisuutta vaativan, nasaalin mutta vittumaisen äänenkäytön, mikä esim. tähän tai Rocket Queeniin kuuluu. Tekee muuten myös muissa, Slashin s/t-levyn biiseissä sellaisen suorituksen, että ovat M. Shadowsista Ahsburyyn, Cornelliin ja Stockdaleen hänen biisejään nyt.

Ookko tykännyt Slashin uusimmasta? Mulle toimii, selvästi kesän paras albumi ja eniten soitossa.
Tämä pitäis nähdä livenä.

Miten vertautuu tuo uusi lätty Slashin ekaan S/T-levyyn? Minulle tuo ensimmäinen levy kuitenkin kolahti suht hyvin kesälevynä.

Apocalyptic Lovessa on paljon enemmän vähän vaikeasti selitettävää magiaa. Jotenkin koukuttavampi kokonaisuus kuin se Friends hässäkkä vai mikä hänen nimi olikaan. Ei sekään ollut huono, mutta albumikokonaisuutena tässä uusimmassa on jotain gnrmäistä. Levy soi jotenkin hienosti.

[Jussi K]

RAGE - Lost In The Ice

Eeppisintä Ragea koskaan, eikä edes samalla lähtöviivalla Smolskin moniosaisten mutta tylsien minisinfonioiden kanssa (joista kyllä Strings To a Webilla on jopa hyvä sellainen). Sopii myös teemaltaan hyvin yhteen Secrets In a Weird Worldin '89 alkuperäisen kansikuvan kanssa (alla), vaikka 1993 Missing Linkiltä onkin... ja sillähän bändi harjoitteli jo tämäntyyppistä mysteeriepiikkaa Without a Tracen kanssa.

[Iron Constable]

Neljä Ruusua - Seitsemän päivää selvinpäin

Osuu ja uppoaa. Perhanan koukuttava biisi, jossa loistava sanoitus. Hieno paluu. Tämän innoittamana tilasin sen edellisen, 6 vuotta sitten ilmestyneen Ensi-Ilta levyn, kun näytti taas olevan saatavana, pitkän aikaa oli loppu noista normipaikoista, mistä tilailen. Pelkästään Juovuksissa Lieksassa-biisi riittää tämän ostoon.

Tohon otsikon suoritukseen en ole lomalla kyennyt, mutta kaksi selvää päivää viikkoon sentään on pitänyt. Ei tartte silti huolestua, ei jää levy päälle

[Jussi K]

Kiske / Somerville - Silence

buah, mie se vain aina yritän tätä, yhtä pahimmista viimeisen parin vuoden pettymyksistä, aina uudestaan hyllystä kaivaa. Mutta ei voi mitään, niin junnaava ja tylsä kuin tämäkin biisi tai vaikkapa Arise on, niin onton muovisesta musiikintekeleestä en saa vain mitään irti

Näiden kahden mainitun välissä If I Had a Wish on sentään aivan hyvä, ihan kuin hyvä 2000-luvun Sinner-biisi, kiitos Matin & Magnus Karlssonin, jotka sen ovat em. bändiltä(än) uhranneet.

[Karpaasi]

Kiske / Somerville - Silence

buah, mie se vain aina yritän tätä, yhtä pahimmista viimeisen parin vuoden pettymyksistä, aina uudestaan hyllystä kaivaa. Mutta ei voi mitään, niin junnaava ja tylsä kuin tämäkin biisi tai vaikkapa Arise on, niin onton muovisesta musiikintekeleestä en saa vain mitään irti

Muovinen on kyllä osuva termi kuvaamaan tätä levyä. Sama sopi myös minusta samasta muotista vetäistyyn ensimmäiseen Allen/Lande -levyyn, The Battleen. Ihan sinänsä kivaa, mutta kun sitä sielua ei ole oikeasti ripaustakaan koko levyssä.