Nightwish (sekä Turusen sooloilu)

[Make#34]

^ Ymmärrän sinua hyvin ja täytyy sanoa, että Hammerin teksti nappasi minuakin ihon alle!
Mutta niinkuin sanoin/sanoit Jokaisella saa olla oma mielipide ja vain oma ratkaisee

[THUNDER]

^ Näinhän se menee. Aika rajustihan Imaginaerum on tainnut yleensäkin mielipiteitä jakaa.

Mullekin tämä uusin tuotti alussa lähinnä ihmetystä. Parin, kolmen kuuntelun jälkeen oli fiilis että mitä ihmettä se Holopainen oikein on rykäissyt kasaan. Jotain kuitenkin tapahtui ja nyt menee kyllä ykköseksi Yöfisun levyistä. Mitään väkisinkuunteluita ei tarvittu, levy aukesi itse asiassa sitten hyvinkin nopeasti. Hyvin on kestänyt kuuntelua ja livenähän nuo nopeammat biisit myllyttivät ihan kunnolla! Slow Love Slow ei kuitenkaan livenä oikein toiminut. Mutta voishan tuon vaikka toisenkin kerran käydä katsastamassa tällä kiertueella jos aikataulut osuu kohdalleen.

[Jazz78]

Upea keikka Hakametsässä... todellakin!!!

Kukakohan mahtoi olla se vanhempi laiha kaveri Maiden Finland pipo päässä, AMOLAD cameo fleece päällä sekä joku AMOLAD/Suomi paita...??

Enttententten Tipi.

Ookoo... en tunne tapausta...

[asa]

Myös minun mielestä Therion tekee kaiken huomattavasti paremmin samassa Sinfoninen Metalli -genressä. Loistavia melodioita, ja RIFFEJÄ. Nightwishissä kaikki muu tuntuu olevan pelkkää muodotonta massaa siellä klasaripöyhkeilyn ja kosketinmattojen taustalla, varsinkin kitara.

En ole vieläkään muuttanut mielipidettäni:

Omaa korvaani miellyttää myös enemmän Therionin tapa lähestyä tätä heavy/klassinen comboa. Lieneekö kyse siitä, että Therionin tapauksessa Johansson on kirjoittanut jutut muutamalle soittimelle (Viulu/oboe/klarinetti) tai korkeintaan parille sektiolle? Nightwishän tykittää koko orkesterin voimin lähes koko ajan, lopputuloksena vain ylipömpöösi ja massiivinen tuhnu siihen ennestään ison ja massiivisen saundin päälle. Therionin jutut ovat tarkemmin mietittyjä, "pistemäisiä" kohdehyökäyksiä, joka erottuu (edukseen) muun musiikin päällä. Kuorojututhan ovat sitten tätä massiivisempaa osastoa kyllä.

Plus että Johanssonin melodian - ja harmoniantaju on aika vitusti parempaa kuin Holopaisella. Ainakin hellvetisti monipuolisempi.

[Muinainen_marisija]

Mitähän tähän Therion-vertaukseen sanoisi..Lemuria on aika hieno levy ,mutta muuten bändin tuotanto on aika yhdentekevää kamaa.Kovasti olen yrittänyt kuunnella ja hyviäkin juttuja löytyy ,mutta melodiatajun suhteen ollaan valovuosia Nightwishiä jäljessä (lukuunottamatta tuota mainittua Lemuriaa).Holopaisen eduksi on myös katsottava ,että miehellä on sävellyksissään oma sormenjälkensä joka on hyvin tunnistettava.Therionilla tällaista ei oikein löydy.Samoin Holopaisella vaihdot osien välillä ja sävellajin vaihdot sujuvat varsin hienosti eli niitä tuskin huomaa.Hyvän säveltäjän merkki tämäkin.

Mitä riffeihin tulee niin mielestäni mikään kuulemani sinfoninen metallibändi ei ole tässä suhteessa ollut mikään kovin nerokas ,mutta toki kitara alkaa Nightwishin kohdalla olla aika taustalla.Toisaalta kun biisintekijä on kosketinsoittaja alunperinkin niin homman jotenkin ymmärtääkin.

[WhiteRabbit]

Tuomas kyllä pyysi Emppua tekemään parit biisit (=riffit) Imaginaerumille, mutta herra oli liian finaalissa Dark Passion Play -kiertueen jälkeen, ettei vaan millään jaksanut/halunnut tarttua kitaraan sävellyspuuhissa.

[Flanker]

Tuomas kyllä pyysi Emppua tekemään parit biisit (=riffit) Imaginaerumille, mutta herra oli liian finaalissa Dark Passion Play -kiertueen jälkeen, ettei vaan millään jaksanut/halunnut tarttua kitaraan sävellyspuuhissa.

No ei kuulosta kovin hyvältä jos kitaristin motivaatio on tätä luokkaa. Tietty jos ei ideoita oikeasti ole niin mikäs siinä sitten. Tosin olihan se kiertue tietysti aika massiivinen ja pidän pienenä ihmeenä että Anette selvisi siitä hengissä. Superpitkät kiertueet harvoin ovat muutenkaan tehneet bändeille hyvää.

Itse levyä on nyt tullut jonkun verran kuunneltua ja pikkuisen se on pettymys, tai oikeastaan ei pettymys vaan "tätähän minä pelkäsinkin". Levyllä on liikaa kahdelta edelliseltä levyltä kierrätettyjä ideoita ja joitakin biisejä on yksinkertaisesti vaikea erottaa DPP:n vastaavista vedoista. Lisäksi levy on liian pitkä, pari biisiä olisi saanut surutta pudottaa kun ovat niin samankaltaisia muiden vetojen kanssa. Levyn tuotanto on liian sliipattu ja soundi munaton, varmaan biisit tosiaan livenä toimisivat sitten paremmin.

Ei se toki täysin toivoton ole, kyllä sitä kuuntelee osin ihan mielellään. Levyn pakollinen pitkä eepos on mielestäni vähän tylsä tekele, levyllä ei ole Beauty of the Beastin tai Poet & Pendulumin tapaista täysosumaa. Erikseen voisi vielä mainita että joidenkin kappaleiden nimet ovat aika hölmöjä, ihan kuin olisi working titlet jätetty.

Niihin jotka todella tykkäsivät DPP:stä, tämä varmaan uppoaa ihan hyvin. Minun mielestäni Nightwish on Century Childin jälkeen mennyt vähän liikaa paatoksen ja levyjen ylituottamisen puolelle. Ei sentään niin kauas ole pudonnut juuristaan kuin vaikka Within Temptation.

[Hammer]

^ En allekirjoita, sillä itse pidin paljonkin Dark Passion Playsta, mutta en sitten alkuunkaan tästä uutukaisesta. Toki Dark Passion Playn huonoimmat jutut löytyivät myös tältä uutukaiselta - ne olivatkin uuden levyn parhaimmistoa.

Muinainen_marisija taasen kirjoitti kaiken vähän niin kuin väärin päin, sillä voisin melkein jokaisen väitteen kääntää Therionin eduksi. Myönnän toki, että Holopaisella on hyvin tunnistettava tyyli, mutta se tyyli kuuluu lähinnä samantyylisten juttujen jatkuvana kierrättämisenä levyltä toiselle. Itseään toistava ja taiteellisesti köyhä tyyli, mutta todellakin tunnistettava. Therionin melodiataju ja musiikin monipuolisuus ovat niin korkealla tasolla, etteivät kaikki pop-orientoituneet korvaparit bändin päälle edes ymmärrä. Helvetin hyvä niin.

[Edward Mannerheim]

Therionin melodiataju ja musiikin monipuolisuus ovat niin korkealla tasolla, etteivät kaikki pop-orientoituneet korvaparit bändin päälle edes ymmärrä. Helvetin hyvä niin.

En ole Nightwishin uutukaista kuullut paria radiobiisiä enempää, mutta epäilemättä kyseessä on sen verran tylsä kokonaisuus, että sen voisi hankkia Anttilan alelaarista viidellä eurolla jos sittenkään.

Therionin Sitra Ahra oli kuitenkin keskinkertaisin levy mihin uhrasin 7.90€ viime vuonna, ja se on aika paljon sanottu 300+ levyn joukosta. Sitra Ahra on hajuton, mauton ja ennen kaikkea munaton "taidepläjäys", toisin sanoen täysin yhdentekevä tekele. Artistin kannalta toki hienoa, että myös tuonlaiselle ripulipaskalle riittää faneja.

[Hammer]

Therionin Sitra Ahra oli kuitenkin keskinkertaisin levy mihin uhrasin 7.90€ viime vuonna, ja se on aika paljon sanottu 300+ levyn joukosta. Sitra Ahra on hajuton, mauton ja ennen kaikkea munaton "taidepläjäys", toisin sanoen täysin yhdentekevä tekele. Artistin kannalta toki hienoa, että myös tuonlaiselle ripulipaskalle riittää faneja.

Näemmä meidän korvat on viritetty aivan eri aaltopituuksille, sillä Sitra Ahrahan on täydellisyyttä hipova levykokonaisuus. Ei Sitra Ahra ole vaikea levy, eikä mikään taidepläjäys, vaan yksinkertaisesti mielettömän upea levy täynnä toinen toistaan kiehtovampia sävellyksiä.

[asa]

Onhan Sitra Ahra kevyesti Therionin huonoin sitten Vovinin, mutta silti ihan kelpo levy.

[Hammer]

Onhan Sitra Ahra kevyesti Therionin huonoin sitten Vovinin, mutta silti ihan kelpo levy.

Eipäs, kun Therionin kovin. Mutta, aika lailla kaikki Therionin levyt ovat kovia. Niitä alkuaikojen death metal -levyjä en tosin ole juuri kuunnellut, joten ei niistä sen enempää. Kaikki Therionin sinfonista metallia edustavat levyt ovat kuitenkin laatua.

[Flanker]

Sattumalta olin juuri alkanut kuuntelemaan Sitra Ahraa kun luin viimeisimmät viestit. Therion on ehkä tietyllä tapaa omintakeisempi kuin Nightwish joka on muuttunut osin aika valmiiksi pureskellun oloiseksi. Tosin en nyt Therionia ole kuunnellut kuin Secret of the Runesin, joka on ihan jees, ja Gothic Kabbalahin, josta tykkään kuin hullu puurosta. Niin ja Crowning of Atlantiksen, joka nyt ei taida olla edes oikea albumi. Loputkin pitää jossain vaiheessa silti tsekata.

[WhiteRabbit]

No ei kuulosta kovin hyvältä jos kitaristin motivaatio on tätä luokkaa. Tietty jos ei ideoita oikeasti ole niin mikäs siinä sitten. Tosin olihan se kiertue tietysti aika massiivinen ja pidän pienenä ihmeenä että Anette selvisi siitä hengissä. Superpitkät kiertueet harvoin ovat muutenkaan tehneet bändeille hyvää.

Empun tapauksessahan kyse oli vain henkisestä uupumuksesta kitaransoittoon, eikä kyllä mikään ihme kun miettii minkälainen kiertue oli takana.



Hammer (ja muut Therion -fanit), voit(te) varmaan jatkaa Therion -keskustelua aiheeseen kuuluvassa ketjussa?

[Jussi K]

Sattumalta olin juuri alkanut kuuntelemaan Sitra Ahraa kun luin viimeisimmät viestit. Therion on ehkä tietyllä tapaa omintakeisempi kuin Nightwish joka on muuttunut osin aika valmiiksi pureskellun oloiseksi. Tosin en nyt Therionia ole kuunnellut kuin Secret of the Runesin, joka on ihan jees, ja Gothic Kabbalahin, josta tykkään kuin hullu puurosta. Niin ja Crowning of Atlantiksen, joka nyt ei taida olla edes oikea albumi. Loputkin pitää jossain vaiheessa silti tsekata.

JOKU saattaa olla kohta sitä mieltä, että Therion-offtopic riittää, mutta suosittelempa silti parhaitaan (ennen Secret Of The Runesia joka täydentää trion ennen GK:ia) Lemuriaa & Sirius B:tä. Jotka saatat säkällä löytää samassa digipaksissa, yhtäaikaa kun tehtiin ja julkaistiin. Tuosta uusimmasta Sitra Ährästä on jäänyt niin paska kuva ettei tosikaan, mikä sillä meni pieleen, noin loistavien 4 albumin jälkeen? Tuli jotenkin niin tönkköjä biisejä ilman koukkuja (joita oli siis piisannut, kuunnelkaa vaikka tuota 2004 tuplaa) ja läpeensä jämää jälkeä.

[Salamalla ratsastaja]

Imaginaerumin ilmestymisestä alkaa olla jo aikaa, ja viimein alkaa tuntua siltä, että levystä voisi jotain vähän vakiintuneempaa mielipidettä ilmaista. Oletetusti tälläkin laudalla on mielipiteiden kirjo ollut laaja ihan surkeasta todella mahtavaan. Oma kantani sijoittuu jonnekin näiden harmaaseen välimaastoon. Useiden kuunteluiden jälkeen on Imaginaerumista jäänyt minulle todella kaksijakoiset fiilikset.

Erittäin valitettavaa on huomata se, millaiseksi muovihirviöksi Nightwishkin on kasvanut. Levyn yleissoundi on aivan kammottava, haamujokeen uponnut kalmo. Soundit vievät koko kuuntelunautinnosta terän, ja hyvätkin biisit kärsivät siitä. Levyn kurja eloton soundi onkin suuri syy siihen miksi keikkojen missaaminen harmittaa niin vietävästi. Ironista tässä teollisuussoundissa on tietysti se, kuinka Holopainen paasaa lyriikoissaan lapsen viattomuuden säilymisestä yms. Kaukana on lapsenomaisen naiivi Angels Fall First tästä. En tietysti tarkoita, että bändin täytyisi kuulostaa samalta kuin 15 vuotta sitten. Varmasti mahtipontista Hollywoodmaista orkesteriäänimaailmaa voisi kuitenkin luoda luonnollisemmallakin soundilla.

Toinen kantava ongelma onkin se perinteinen ylipituus. Levystä olisi helposti voinut sen n. puoli tuntia jättää pois, mikä ei ole ihan vähän. Holopaisen "Disney-melodioita", kuten joku taisi ilmaista, vastaan minulla ei varsinaisesti ole mitään. Kuitenkin Imaginaerumilla alkaa vahvasti jo huomaamaan, että samaa muottia käytetään biiseissä vähän turhan usein. Monet biisit ovat hyvin samankaltaisia keskenään, ja joistain melodioista tulee auttamatta fiilis: "Eikös tämä ollut jo viime levyllä?". Nightwish on muuttunut pelottavan paljon vain yhden miehen visioksi, muiden jäsenten ollessa vain palkkasotureina toteuttamassa visiota. Hyvänä esimerkkinä toimivat levyn todella köyhät kitaraosuudet. Verrattaessa bändin varhaisiin levytyksiin, on ero todella huima. Eipä basson ja rumpujen osaltakaan mitään mullistuksia tapahdu. Tiukat peruskompit, muttei juuri muuta.

Biisimateriaali on tällä levyllä vielä epätasaisempaa kuin edellisellä. Tämän levyn hitiksi leivottu Storytime hakkaa DPP:in todella vaisut Amaranthin ja Bye Bye Beautifulin sopimalla melko hyvin levyn yleislinjaan. Muutenkin Storytime onnistuu pitämään itsensä pinnalla levyn materiaalin joukossa, mikä on harvinaista NW:n yleensä levyltä täysin irrallisten radiobiisien kohdalla. Tämän lisäksi todella hyvää materiaalia löytyy biisien Taikatalvi, Ghost River, Slow Love Slow, Scaretale ja The Crow, The Owl & The Dove muodossa. Taikatalvi on todella kaunis intro vaikkakin fiilis kalskahtaa hieman PATP:in Mother & Fatherilta. Marcon laulusuoritus tässä on todella kaunis. Ghost River tarjoaa sitten sitä kaipaamaani kitarapullistelua. Mielenkiintoinen kikkailuriffi ja kertsin erittäin tehokas melodia kera lapsikuoron takaa kylmät väreet. Levyn parhaita biisejä kiistatta! Slow Love Slown olisi ehkä voinut julkaista esim. erillisenä EP:nä tai jotain. Vie hetkeksi fiilikset hämyiselle jazz-klubille. Nerokas kappale, ja pisteet uuden kokeilusta. Erityismaininta Vuorisen tyylikkäästä soolosta. Scaretale on onnistunut nimensä mukainen kauhukabaree. Olzonin revittelyt saa karvat pystyyn, ja "humppakohta" on nerokas. Myöskin outron nuupahtanut soittorasia (tahi jotain sinne päin ) on oiva yksityiskohta. The Crow The Owl & The Dove taasen ainoana anti-Holopainen sävellyksenä nousee yhdeksi levyn huipuista. Hieno duetto laulajilta, ja irkkujoiku toimii. Päihittää kevyesti melko mitäänsanomattoman Turn Loose The Mermaidsin.

Muu materiaali jää sitten keskitason ja harmaan massan paikkeille. Song of Myselfiä kohtaan oli tietysti kaikilla kovimmat odotukset. Minun kohdallani ne hajotettiin törkeästi. Varsinkin Piano Black -osion halpismetalocre-riffit vetävät suun mutruun. Joidenkin parjaama pitkä puheosuus, Love taasen... Lyriikoita lukiessa se onnistuu oikeasti luomaan todella upean fiiliksen. Täyttä asiaa! Sattuuko joku tietämään, onko itse Tuomas joku puhujista? Veikkaisin ihan ensimmäistä jos jotakuta... Kuitenkaan tällä ei ole mitään jakoa edellisen levyn jyhkeän Poet And The Pendulumin kanssa. Muu materiaali (I Want My Tears Back, Arabesque, Turn Loose The Mermaids, Rest Calm ja The Last Ride of The Day) on vaan jotenkin valjahtanutta. I Want My Tears Back on vähän liiankin hittihakuinen. Edellisen levyn Last of The Wildsilla koettiin jo tämä, ja vielä huomattavasti paljon paremmin. Taputuskomppi väliosassa on hyvä. Arabesquesta ovat mielipiteet olleet aika yhteneviä; kuin halpisversio Bless The Child -sinkun kaameasta Lagoonista. Turn Loose The Mermaids sujahtaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan tarttuva kertsi ja nätti tunnelma, mutta sisältö jää uupumaan. Rest Calmissa ja Last Ride of The Dayssa olisi aineksia nousta tuohon ylempään kastiin. Edellä mainitussa todella hyvä akustinen kertsimelodia. Säkeistön jyystö taasen ei toimi yhtään, ja tämäkin biisi jää vähän vajaaksi täytemateriaalin rooliin. Last Ride of The Day on myös keskivahva kappale, jossa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Kokonaisuuten sekin jää kuitenkin melko valjuksi, eikä saa hyppimään riemusta. Imaginaerumia en sisällyttänyt kumpaankaan kategoriaan. Sanottakoon, että hyvin rakennettu medley levyn paremmasta materiaalista. Kiva outro.

Yleisfiilis Nightwishin uutukaisesta siis todella kaksijakoinen. Levyltä löytyy ehtoja mestariteoksia, mutta kokonaisuuttaan se ei ihan kanna. Huonoakaan materiaalia ei varsinaisesti ole, mutta väritöntä täytettä ihan liikaa. Artworkista ja teemoista kuitenkin tykkään kovasti, joten mielenkiinnolla odotan tähän liittyvää elokuvaa. Tuskinpa se kuitenkaan pyyhkii pois tuskaa levyn muovisesta teollisuustuotannosta. Seuraava askel Nightwishin tuotannossa pitäisi ehdottomasti olla se "back to the roots" tyylikkäästi toteutettuna; Akustista tunnelmointia huiluin ja lievin proge-elementein. Aina saa toivoa, mutta toivon ettei tästä isommaksi ainakaan yritetä mennä, sillä ideat tällä saralla on jo selvästi käytetty. Oisko seuraava askel sitten se teemapuisto levyn kylkiäisenä, vai....?

Niin jaa numeroarvosanaako? Heitetään varauksella 3+/5. Eiköhän tämä soittimeen jää pyörimään juurikin sen takia, ettei mitään hampaat irveen vetävää materiaalia kuitenkaan ole.

[sakis]

Onhan Sitra Ahra kevyesti Therionin huonoin sitten Vovinin, mutta silti ihan kelpo levy.

Ot, mutta minusta Vovinia ei voi samana päivänä edes verrata Sitra Ahraan. Death metal Therion ei vakuuttanut aikoinaan, mutta juurikin tuo Vovin palautti uskoni bändiin. Toivottavasti tuo Sitra Ahra jää ainoaksi tylsäksi vedoksi muuten hyvien albumien joukossa.

Nightwish on Aneten myötä alkanut kiinnostaa huomattavasti aikaisempaa enemmän, vaikka Tarjassa oli toki enemmän silmänruokaa. Täysosumaa odotellessa.

[asa]

Onhan Sitra Ahra kevyesti Therionin huonoin sitten Vovinin, mutta silti ihan kelpo levy.

Ot, mutta minusta Vovinia ei voi samana päivänä edes verrata Sitra Ahraan. Death metal Therion ei vakuuttanut aikoinaan, mutta juurikin tuo Vovin palautti uskoni bändiin. Toivottavasti tuo Sitra Ahra jää ainoaksi tylsäksi vedoksi muuten hyvien albumien joukossa.

Nightwish on Aneten myötä alkanut kiinnostaa huomattavasti aikaisempaa enemmän, vaikka Tarjassa oli toki enemmän silmänruokaa. Täysosumaa odotellessa.

Juu, asettelin sanani ehkä vähän huonosti. Tarkoitin siis että huonoin Therion levy vuodesta 1996 laskettuna. Vovinista lähti sellainen putki päälle, että levy levyltä parannettiin, joka huipentui Gothic kabbalahiin. Minäkään en suuremmin välitä Vovinia edeltävistä levyistä. On niissä muutamia pirun kovia kappaleita, mutta kokonaisuutena vielä keskeneräisiä.

[Jussi K]

Planet Hellin studiolive/videohan kuulostaa aivan hyvältä, Olsson on kehittynyt tämän(kin) kanssa!

[nickorules]

Terve.

Kuuntelin Century Childin, ja nyt en kehtaa kuunnella Imaginaerumia, koska Tarja on parempi kuin Anette.

Jokin siinä Century Childissa nappasi ja lujaa, tosin mukana on pari hiukan heikompaa kappaletta (Dead to the World, Ever Dream). Omat lempparini ovat Bless the Child, End of All Hope, Slaying the Dreamer ( ) ja Beauty of the Beast (no totta kai, kun on yli kymmenen minuuttia pitkä ). Itse asiassa Beauty of the Beast tuntui loppuvan kesken.

Alkuperäinen Phantom of the Opera on mahtava, ja NW:nkin versio on todella hyvä, tosin toivoin Tarjan vetävän vielä "oopperammin".

Ja Tarjan laulusuoritukset ovat huikeita läpi levyn. Marco on OK.

Tästä sitten varmaan mennään ajassa taaksepäin, tai Oncea kohti.

[Jussi K]

Jos tuo TT:n aikainen NW haikailuttaa, niin kuten maaliskuussa

Xandria - A Prophecy Of Worlds To Fall

Täähän on perhana kovaa kamaa ! Jos on Tarja Turusta ikävä ja vanhempaa Yövissyä, niin tästä lähtee. Hemmetin kova laulaja, joka kuulostaa paremmin ääntävältä Tarja Turuselta vm. 2000, todella erehdyttävästi. Biisit ovat kautta linjan hyviä ja pompöösejä. Naislaulajan tulkitsemaa ooppera-heviä, tai jotain. Kaikenlaisia yrittäjiä tällä saralla on ja harvoin osuu, tämä Xandrian uutuus Neverworld´s End osuu ja uppoaa komeasti

Tuo em. uusin levynsä (4 v. tauko ollut, aiemmat jotain enemmän Entwinen perässähiihtelyä) uuden laulajansa kanssa juuri siihen nälkään. Tuossa on (ei niin parhaaksi esimerkiksi käyvä, mutta jees kuitenkin) Valentine-musiikkivideo. Tai audiona parhaasta levypuoliskosta (oikeasti hyvä kokonaisuus tämä, tiedä sitten kuinka äkkiä kyllästyy) Blood On My Hands, Euphoria, tai Forevermore. Tai kelpaa maistiaiseksi tuolta yhtälailla moni muukin!

[nickorules]

No kuuntelin Imaginaerumin kun ei muutakaan Nightwishia ollut ja kyllä tykkäsin. Kirjoitan myöhemmin enemmän ja lähden nyt levykauppaan.

E:Noh, ei siitä Imaginaerumista vastusta Century Childille ole, enkä usko, että tulee olemaankaan. Storytime on kehno, Ghost River OK, mutta kertsi ärsyttävä ja I Want My Tears Back ei vaan toimi (vaikku irkkukohdat ovatkin aika siistejä).

Plussan puolelle menevät loput kymmenen kappaletta. Meinasin jo, että Anette ei osaa laulaa raskaampia kappaleita, kun Storytime ja Ghost River ovat nyt mitä ovat. Mutta kyllä levyllä on esimerkiksi Last Ride of the Day, mikä osoitti ajatukseni vääräksi. Mutta parhaimmillaan Anette on balladeissa, kuten mahtavassa Slow, Love, Slowssa ja Turn Loose the Mermaidsissa.

Upeimmat kappaleet ovat Scaretale, Rest Calm ja Song of Myself (ja taas kerran ne kolme pisintä ). Scaretalen kaksi ensimmäistä säkeistöä korvasivatkin hyvin sen, että Animal Alphan viimeisestä studioalbumista on kulunut neljä vuotta. Hyvin AA-henkiset vokaalit ja sanoitukset. Kappaleen vaihtelu hyvinkin raskaasta riffittelystä sirkusmusiikkiin on hieno juttu.

Sanoituksellisesti Century Child vie ylivoimaisesti Imaginaerumia. Scaretalen ja The Crow, The Owl and the Doven sanoituksista pidin.

[nickorules]

Angels Fall First on upea albumi. Täynnä loistavia kappaleita. Beauty and the Beast, Astral Romance, Tutankhamen, Nymphomaniac Fantasia, Know Why the Nightingale Sings ja Lappi (Lapland).

Mutta paras kappale on The Carpenter, joka on paras koskaan tehty kappale. Kuuntelin sen eilen yöllä kuudesti.

Paras debyyttialbumi koskaan on Animal Alphan Pheromones, mutta tämä on sijalla kaksi. Nyt jos vielä nimikappale aukeaa, niin Century Child on ohitettu.

Oceanborn on toistaiseksi selkeästi heikompi, mutta se voi hyvinkin vielä nousta. Gethsemane, The Devil & the Deep Dark Ocean, Moondance (josta tuli mieleen naisten taitoluistelun vapaaohjelma) ja The Riddler ovat todella hyviä. Loistavia ovat Passion and the Opera, The Pharaoh Sails to Orion, Walking in the Air ja Sleeping Sun.

Nightwishin etuna Animal Alphaan on se, että AA ehti tehdä vain yhden EP:n ja kaksi studioalbumia + yhden japsibonarin. Nightwishillä on seitsemän albumia, joista viisi Tarjan kanssa ja paljon levyjen ulkopuolisia kappaleita. The Wayfarer olisi pitänyt olla Century Childilla Feel For Youn jälkeen, mutta täydellinen levy ilmankin.

Maiden, olet ohitettu.

[nickorules]

Kuusi seitsemästä levystä kuunneltu. Tarkkaa rankingia en viitsi näin vähillä kuunteluilla antaa. Paras on Century Child, ja sen jälkeen tulee Angels Fall First.

Nightwishin levyissä on kyllä kumma takapainoitteisuus, kun noita kahta lukuun ottamatta kaikki kuulemani levyt sisältävät alkupuolella vähän heikompia kappaleita, ja loppupuoli on melko täydellinen.

Paras biisi on The Carpenter, sen jälkeen tulee Beauty of the Beast ja The Kinslayer. Huikea määrä huikeita kappaleita heillä kuitenkin on, näiden kuuden levyn huippukappaleiden määrää pystyy haastamaan oikeastaan vain Dream Theater, jos heiltä lasketaan kuusi parasta albumia. Heillä on kuitenkin pari heikkoakin albumia. Animal Alpha ei ole vertailukelpoinen albumien vähäisyyden vuoksi, mutta mikään bändi ei pysty haastamaan täydellisten kappaleiden lukemaa 23/23 .

Ainut kehno biisi on Storytime. Wish I Had an Angel, heh, jos haluan kuunnella Ministrya, heh, laitan Ministryn levyn soimaan. Onneksi tuo yhtye on tuttu, muuten olis hiukan vituttanu mokomat putputukset.

Vähän yllättäviä nuo äänestystulokset. Oikeasti, Oceanborn yli äärimmäisen vahvan Century Childin? Tai Dark Passion Play, jota en ole vielä kuullut, mutta huilu-Nightwish > sinfonia-Nightwish. Vaikka Century Childilla onkin sinfoniaalisia elementtejä. Niitä onkin juuri sopivasti.

Tämä on muuten paras metallibändi. Animal Alpha ei ole metallia, vaikka metallisia elementtejä heidän musiikissaan oli.

[THUNDER]

Vähän yllättäviä nuo äänestystulokset. Oikeasti, Oceanborn yli äärimmäisen vahvan Century Childin? Tai Dark Passion Play, jota en ole vielä kuullut, mutta huilu-Nightwish > sinfonia-Nightwish. Vaikka Century Childilla onkin sinfoniaalisia elementtejä. Niitä onkin juuri sopivasti.

Juu, kannattaa kuunnella/hommata myöskin tuo Dark Passion play, olkoonkin jo enemmän orkesterimeininkiä mutta biiseistä esim. The Poet and The Pendulum menee ainakin mulla bändin Top 3:een helposti.