Vuoden 2011 parhaimmat levyt

[reptile]

Musavuosi 2011 alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja on aika katsastaa Rautaneidon käyttäjien mielestä tämän vuoden parhaimmat levyt. Omasta mielestä vuosi oli melko tasokas, tuli paljon hyvää musiikkia, eikä hirveitä pettymyksiäkään tullut vastaan. Kaikki odotukset täyttyivät ja jopa ylittyivät.

Ghost Brigade: Until Fear No Longer Defines Us

Jatkaa siitä, mihin edellinen levy jäi ja tulos on vähintään yhtä loistava. Kaava on aika tuttu ja onhan tällaista tehty paljonkin, mutta jotenkin GB onnistui tekemään tunnelmallisen ja kokonaisuutena erinomaisesti toimivan levyn. Tunnelmat vaihtelevat levyllä sopivasti ja mielenkiinto pysyy yllä.

Opeth: Heritage

Ehkäpä yksi vuoden puhutuimmista levyistä. Opeth hylkäsi viimeisetkin rippeet death metallista ja metallista ylipäätään ja sukelsi syvälle 70-luvulle. Niitä proge-vaikutteita on ollut bändin levyillä ennenkin, mutta tämä levy on niin kokonaisvaltainen, että levyn ilmestymisvuodeksi olisi voitu laittaa vaikka 1975, sen verran autenttista meno on. Levy on huolella tuotettu ja kuulostaa erittäin hyvälle. Biisimateriaali nostaa hattua Åkerfeldtin vaikutteille ja rakastamallle musiikinlajille, mutta kuitenkin bändin ominaissoundin tunnistaa materiaalin joukosta. Tällainen levy voisi mennä helposti överiksi, mutta Opeth onnistui tekemään tasapainoisen ja mielenkiintoisen levyn.

Iced Earth: Dystopia

Uusi laulaja, uusi alku. IE hylkäsi mahtipontiset teemat ja keskittyi tekemään sitä, mitä parhaiten osaa. Levy on hyvinkin tutunkuuloista Iced Earthia, mutta tällaisen materiaalin parissa bändi on omimmillaan. Vaikea kuvitella Owensin ja Barlow'n jälkeen ketään paremmin äänensä puolesta paremmin bändiin sopivaa ja Block tuo omalla panoksellaan uutta energiaa bändin tekemiseen. Tämän levyn myötä on helppo toivottaa loistavaa tulevaisuutta Iced Earthille. Levyltä nousee muutama biisi ylitse muiden, eli nimibiisi ja Tragedy And Triumph. Molemmat ovat ehdottomasti bändin parhaimmistoa. Eipä muukaan levy jää juuri sen huonommaksi, huteja ei eksynyt joukkoon ja kokonaisuus on tasainen.

Amorphis: The Beginning Of Times

Tomi Joutsenen liittymisestä ja Eclipse-levystä alkanut liito sai jatkoa tällä levyllä. Vaikka Amorphis ei ole hirveästi uudistunut viimeisten levyjen välillä, laadukasta biisimateriaalia riittää edelleen ja taso pysyy vahvana. Vähän samalla tavalla kuin Iced Earth ja Ghost Brigade listallani, myös Amorphis luottaa omiin vahvuuksiinsa ja tuloksena on jälleen yksi hieno luku bändin uralla. The Beginning Of Times vaati ainakin omalla kohdallani aiempia levyjä enemmän tutustumista, mutta tulos oli lopulta palkitseva. Levy yhdistelee onnistuneesti 70-lukulaisia vaikutteita ja death metal-vaikutteita tarttuvaksi paketiksi.

[Iron Constable]

Monta hyvää on tullut, mutta jos ihan tarkastamatta kaivaa muistilokeroita, ekaksi tulevat mieleen melodisen metallin loistovedot:

Theocracy - As The World Bleeds
- Pelkkä aloitusraita I Am pitää leuan lattiassa aina vuorokauden kerrallaan.

Dreamtale - Epsilon
- Täysin puun takaa tullut ilotulitus käsittämättömän pirteää ja taidokasta poweria.

Astral Doors - Jerusalem
- Nils Patrik Johansson, taas kerran. Pysäyttävää tulkintaa ja laulumelodioita, bonuksena hyvät biisit

Vuoden yllättäjä:

Iced Earth - Dystopia
- Huimasti parempi levy kuin olisin ikinä odottanut, bonuksena Owens/Barlow-hybridi, aivan loistava laulaja.

[Vekkuli]

Tässä vaiheessa uskaltanen itse tehdä listan kun tietääkseni uutuuksia ei ole omaan kuunteluun enää tiedossa.

Top 10:
1. Merging Flare - Reverence
Ilman turhan objektiivisuuden häivääkään posautan tämän heittäen ykköseksi. Kuunteluja on sattuneesta syystä takana yli 50 kertaa ja yhä vain kohenee. Tyylipuhdas suoritus omassa heavy/power-genressään. Levyn tuotanto Eero Kaukomies/Dan Swanö-akselin toimesta on tehty nimenomaan biisejä tukemaan. Ehkä hitusen särmää on silti menetetty, Killing Groundin demoversio kun on minusta albumiraitaa kovempi. Hitusen kehityksen varaa ja arvosanaksi 10-/10.

2. Mastodon - The Hunter
Aiemmat Mastodon-albumit ovat itselleni olleet lähinnä hypen sivuutusta. Kivoista yksittäisistä jutuista huolimatta eivät kokonaisuudet lopulta ole olleet itselleni mitään tajunnan räjäyttäjiä. Kun etukäteen puhutiin bändin suoristavan ja yksinkertaistavan ilmaisuun ajattelin viimeisenkin kiinnostuksen kuolevan. Toisin kuintenkin kävi, tämähän iski suoraa hermoon! En ole vielä päättänyt ovatko parin biisin laulumelodioiden Ozzy-maneerit hyvä vai huono juttu. 9,5/10

3. Hell - Human Remains
Jo 1982 perustettu Hell antoi odottaa ennen ensi täyspitkänsä julkaisua. Aikoinaan omaperäisyytensä vuoksi sivuutettu bändi oli vakuuttanut jo demoversioillaan, mutta Andy Sneapin tukemana nyt sitten pistettiin bändi taas liikkeelle. Vähän oli negatiivisessa mielessä käppähevin pelkoa, mutta hyvä pakettihan sieltä sitten tuli. Joissain biiseissä omaleimaisuus ehkä menee hittihakuisuuden ohi, mutta tuo ei ole pelkästään huono asia. Vuoden positiivinen yllättäjä. 9+/10

4. Vallenfyre - A Fragile King
Paradise Lost-kitaristi ja yksi lead kitarasuosikeistani löysi isänsä kuoleman myötä mörön kaapistaan. Tämä konkretisoitui Vallenfyre-yhtyeenä, jossa palataan juurille hidastempoisen death metalin merkeissä. Kuin mittatilaustyönä minulle tehty levy siis. Aivan täysin odotuksia ei täytetty, mutta erittäin vakuuttava levy saatiin silti aikaan. Gregor vakuuttaa myös vokaaleissa, joissa enin osa murisijoista piestään komeilla suorituksilla. Hitusen epäilyttää tuleeko levy kestämään aikaa hyvin, mutta toistaiseksi väsymisestä ei ole ollut merkkejä. 9+/10

5. Primordial - Redemption at the Puritan's Hand
Irlannin merkittävin metalliyhtye palaa jälleen uuden albumin myötä. Äärimmäisiä hittiteoksia takanaan Redemption at the Puritan's Hand ei edeltävän Vallenfyren tavoin lunasta aivan kaikkia odotuksia mitä sille etukäteen asetin, mutta hieno levy on silti kyseessä. Parhaimmillaan yhtye jatkaa paatoksellisen tunnelman levittämistä yhtä voimallisena kuin aiemminkin. 9/10

6. Portrait - Crimen Laesae Majestic Divinae
Avattuaan ensin pelin uuden vokalistinsa kanssa todella upealla The Murder of All Things Righteous-pienjulkaisulla Portrait lyö tiskiin toisen täyspitkänsä. Kyseessä on samalla yhtyeen ensilevytys Metal Bladelle. Oma identiteetti on löytynyt debyyttiä paremmin. Pitkät, polveilevat ja herkullisia riffejä sisältävät biisit pitävät tehokkaasti otteessaan. Ruotsin uusiohevin parasta antia tämä yhtye. Kääntöpuolena tämä kuitenkin kaipaisi yhden tai kaksi napakampaa "hittirallia", nyt kokonaisuus on tasaisen hyvä, mutta selkrä täsmäbiisi joukossa auttaisi. 9-/10

7. Anthrax - Worship Music
Anthrax palaa monien säätöjen jälkeen yhteen Belladonnan kanssa. Mieli tekisi lytätä bändin levy pelkästä periaatteesta, mutta ei pysty. Jälkikäteenkin Dan Nelsonin kanssa peitsien kalistelu vokaalimelodioista on jatkunut, mutta yhtä kaikki levynä tämä on varsin hyvä. Tyhjäkäyntiäkin löytyy, mutta parhaimmillaan mennään varsin komeasti. Kovin raskas levy tämä ei yllätyksekseni ole, ilmeisesti pyritty jälleen palaamaan melodisiin kulta-aikoihin. Worship Music toki levynnimenä on lisäksi about täydellinen. 8,5/10

8. Cage - Supremacy of Steel
Jenkkilän pitkän linjan poweristit lyövät taas uutta levyä tiskiin ja meno on hurjaa. Aivan bändin parhaimpien levyjen tasolle ei päästä, mutta ai juma kun Sean Peck on kova vokalisti! Aiemmin julkaisematon Braindead Woman on kai jonkin sortin kulttimaineessa oleva vanhempi biisi, mutta itselleni se edustaa levyn huonompaa kolmannesta. Nämä Suomeen, perkele! 8,5/10

9. PJ Harvey - Let England Shake
Polly Jean näpsäyttää oudolla, mutta kiehtovalla folk-levyllä. Olen varsin huono arvioimaan tämän kaltaista musiikkia, yleensä myös tälläisestä pitämään. Jotakin tenhoavaa tässä kuitenkin on, levy jaksaa kiinnostaa, viihdyttää ja ihastuttaa. Ilmeisesti tämä on pärjännyt paitsi arvio- niin myös myyntipuolella kivasti. Lämmittää, koska levystä henkii tietty aitous ja aikamme rock-standardeja vastaan potkiminen. 8,5/10

10. Battle Beast - Steel
Varmaan hankalin arvioitava itselleni tällä listalla. Ujutan sen silti ohi toisen kotimaisen, eli Dreamtalen, kannustusmielessä. Battle Beastin debyytti on itselleni samalla vuoden pettymys, koska rehellisesti sanoen odotin tältä vähintään ysillä, ellei jopa kympillä, alkavaa arvosanaa. Bändiä on kuitenkin tullut seurattua tovi ja arvostan heidän työmoraalien hitosti. Demomateriaalista välittyi voima, joka suorastaan huusi täyspitkää. Mutta sitten tuli tämä tuotanto, joka kadotti bändiin positiivisena elementtinä ja keikoilla välittyvän särmän. Levyversion vertailu demoversioon on vanhojen rallien kohdalla masentavaa. Ei siinä näin pitänyt käydä. Onneksi kuitenkin bändin taival jatkuu nousujohteisena, sillä tämä bändi sen ansaitsee myös ulkomusiikillisin syin (työmoraali on parempi kuin kellään pikkubändillä jonka tiedän). Menestystä yhtyeelle ja toivottavasti seuraavalla albumilla myös omat odotukseni lunastetaan. 8+/10

2 suomalaista vuoden TOP 10:ssä? Tuo on minulta jo aika paljon.

[darealjyra]

Laitellaas tähän kolmikko, joka oli aika lailla ylivoimainen kun aloin miettimään vuoden 2011 parhaimpia levyjä. Oma lätty tietty jätetty pois...

Iced Earth - Dystopia

Lähelle kympin lättyä menee. Parit hudit ei vie pois sitä tosiasiaa, et tässä on IE:n paras lätty sitten Night Of The Stormriderin. Block sopii bändiin helevetin hyvin, vaikka livessä olikin mun mielestä hieman parantamisen varaa.

Dream Theater - A Dramatic Turn Of Events

Pitkästä aikaa tuoreen kuuloista DT:tä! Välillä menee vähän turhankin soutaen ja soundimaailmassa ois pikkasen parantamisen varaa, mut ei kauaksi jää Dystopiasta. Breaking All Illusions on yks bändin parhaita biisejä.

Pagan's Mind - Heavenly Ecstasy

Bändin paras kiekko sitten Enigmatic: Callingin. Aluksi kuulosti, et menee ohikin mut pitemmällä kuuntelulla pisteet laski vähän muutaman kehnohkon biisin takia.

[Hammer]

Eikös Vekkuli itse soita tuossa ylistämässään Merging Flaressa vai muistelenko väärin?

Tässä vaiheessa osaan sanoa vasta sen kovimman, joka on Constantinen Divine Design. Ajatuksia levystä löytyy täältä.

[Hese]

Ei soita, sen firmassa kyllä ko.bändi on.

[Hammer]

Ei soita, sen firmassa kyllä ko.bändi on.

Kiitos tarkennuksesta. Pitäisi joka tapauksessa joskus ottaa kyseistä bändiä kuunteluun.

[Vekkuli]

Joo, en tod. ikinä jääviyssyistä edes mainitsisi tälläisessä topikissa bändiä jossa itse soitan. Toki tuosta oman firman bändin mainitsemisestäkin voi olla montaa mieltä, mutta itse oon kyllä aina hehkuttaessa mielestäni pitänyt linjana mainita etten ole objektiivinen. Niin tein tuossakin. Ei se omaa rehellistä mielipidettä muuta, mutta jääpä urpojen kuittailut vähemmälle

[Salamalla ratsastaja]

Uusien levyjen ostelu on aika vähäistä hintojensa takia. Aika harvojen bändien uutuuslevyt päätyy hyllyyn ennenkuin alelaarin kautta ja silloinkin saattavat "unohtua" kun pitäisi vanhempiakin juttuja hankkia. Eikä ne silloin ole enää mitään tämän vuoden uutuuksia, joten olen usein aika pihalla kun puhutaan "vuoden levyistä"

Mieleen tulevat kuitenkin:
Saxon - A Call To Arms
Hevijäärät ne vaan jatkaa 2000-luvun kovalla linjalla. Ehkä jopa vielä paremmin kuin aikaisemmat levyt. Sopivan monipuolista ja tasaisen tappavaa biisimateriaalia bändin ollessa edelleen huippuvireessä. Tämän ja keikan perusteella ei eläkkeelle jäämisen tarvetta vielä vähään aikaan. Pitkää ikää ja paljon hyviä levyjä Saxonille!

Turbowolf - Turbowolf
Oikeastaan albumikokonaisuus jäänyt vähän vähemmälle tutustumiselle toistaiseksi, mutta bändi tulokkaana ekalla levyllään jyräyttää kyllä kovempaa kuin mikään pitkään aikaan. Ehdottoman suositeltavaa tutustua!

Nightwishin uutta en ole kuullut vasta kuin kaksi biisiä, mutta sitten kun se on hallussa ja kuunneltu kuuntelmasta päästykäkin, uskon hyvinkin sen mahdollisuuksiin löytyä listalta....

[av]

Oon aina ollu tosi huono näissä parhaiden valitsemisessa mutta josko sitä saisi top-5 listan kaiveltua, paremmuusjärjestykseen en osaa ainakaan vielä laittaa:

Cynic - Carbon-Based Anatomy

Cynic on loistavan Traced in Air levyn myötä ollut lähellä sydäntä mutta viimeistään tämä majesteettisen kaunis kuuden kappaleen paketti nosti tämän Paul Masvidalin ja Sean Reinertin luotsaaman yhtyeen yhdeksi kaikkien aikojen suosikkibändeistäni, onnistui myös kasvattamaan rakkauttani edeltäviin julkaisuihinsa vielä entisestään! Ainoa miinus mitä saan irti tästä on se että levyn mitta on EP ja mieli halajaa lisää!

Pain of Salvation - Road Salt Two

Hieman skeptinen olin tämän toisen suosikkibändin tulevan julkaisunsa suhteen ennen ilmestymistään. Siinä missä Road Salt One tuntui toisinaan ikävästi laittavan retroilun biisimateriaalin edelle niin kakkososassa nämä kaksi asiaa kulkevat viimein sovussa keskenään tarjoillen biisimateriaaliltaan äärimmäisen vahvan ja maagisen kokonaisuuden! Tuore rumpali Léo Margarit tuntuu saaneen ykköslevyä enemmän roolia ja lyö pöytään loistavaa tyylitajua ja osaamista kappale toisensa jälkeen!

Mastodon - The Hunter

Tammenrungon paksuiset sangat löytyy meikäläisen fanilaseista yllämainitusta yhtyeestä puhuttaessa. Odotukset levyn suhteen olivat pelottavan korkeat, ne odotukset täytettiin ja kuluttaja on tyytyväinen! Aiempaa suoraviivaisempaan ja groovaavampaan materiaaliin tällä levyllä siirtyneen Atlanta jyrän iskevyys ja sovitustaito iskee leuan lattiaan kerta toisensa jälkeen! Tammikuussa sitten tätä herkkua katsellaan kahden keikan verran!

Red Hot Chili Peppers - I'm With You

Vuoden yllättäjä on tässä! John Fruscianten ilmoittaessa laittavansa pillit pussiin, olin menettänyt miltei kaiken toivoni nuoruudesta asti säilyneen suosikkibändin jatkamisesta, saati livenä näkemisestä! Onneksi mestarille saatiin loistava jatkaja ja vielä kaupan päälle paras RHCP albumi sitten Californicationin! Tämä levy on pyörinyt syksyn aikana soittimessa luultavasti eniten!

Dream Theater - A Dramatic Turn Of Events

Siinä missä Mike Portnoyn lähteminen bändistä sai monet ajattelemaan bändin lopettamista, herätti aihe itsessäni toiveita, niin paljon kuin edellämainitun rumpalointia rakastankin! Biisimateriaali on raikkaampaa ja rennomman kuuloista kun moneen vuoteen!

Symphony X ja Opeth eivät sen sijaan pystyneet henkilökohtaisia odotuksiani täysin täyttämään, etenkin ensin mainitun uutukaista tuli kuolattua kieli naapurin ovikellolla asti. Yhtä kaikki, hävyttömän paljon tänä vuonna on tullut omien suosikkibändien uusia julkaisuja joten täytyy olla äärimmäisen tyytyväinen siitä miten suuri osa niistä on onnistunut vähintäänkin erinomaisesti!

Tämän, ensi vuoden ja sitä seuraavan vuoden paras levy on tietty meidän levy heittämällä!

[Jazz78]

Itselle ei loppujen lopuksi paljon uusia levyjä ilmaantunut... Parhaimmat kuitenkin mun mielestä ovat:

Nightwish - Imaginaerum
Jotain käsittämätöntä taas Holopaiselta. Löi minut ällikällä. Upea mestariteos. Viimeisin naula epäilijöiden ja Tarja-haihattelijoiden arkkuun. Ehdotonta eliittiä!

Megadeth - Th1rt3en
Dave (ja Megadeth) teki sen taas. Tuttua ´dethiä, ei petä ei yllätä. Minulle yksi odotetuimmista. Kova lätty!

Children of Bodom - Relentless Reckless Forever
Upeaa vientitavaraa taas maailman toreille. Tuskin kerää kovin uutta yleisöä, mutta fanit tykkää kuin hullu puurosta, minä mukaan lukien.

Metallica & Lou Reed - LULU
Niin no... mietin kuuluuko tämä tänne. Minun laihaan listaani sen sitten laitoin. Ei hyvä, mutta pelätympää parempi. Paska, mutta ei mikään ihan täysi pohjakosketus. Hyvä kunnes Lou Reed avaa suunsa. Ei ylpeydenaihe.

Kokoelmat:

Iron Maiden - From Fear To Eternity
Antoi uuden kannen, ei juuri muuta. Samat biisit, uusi järjestys, tai jotain. Minulle pakkohankinta.

Rammstein - Made In Germany
Ei ole ehtinyt ihan tutustumaan täysin. Saksahevii isolla SS:llä! Uppoaa minuun, vaikken saksaa ymmärrä ollenkaan (pois lukien "Ich komme").

[puolisukeltaja]

Parit kovimmat niistä, mitä tässä nyt kerennyt vuoden aikana tsekkailla. Ei järjestyksessä.

Autopsy - Macabre Eternal

Jumalattoman kova levy tuotantoa (vaikka jotkut kliiniksi haukkuvatkin) myöten. Pari biisiä pudottamalla tästä olis saanut parhaan Autopsy-levyn ikinä, mutta tällaisenaankin on ihan tasavahva Mental Funeralin ja Severed Survivalin kanssa. Levyn eliittiä on tietty 11-minuuttinen fiilistely Sadistic Gratification, joka on varmasti kyllä yksi parhaita ikinä tehtyjä kappaleita genrestä riippumatta.

In Solitude - The World.The Flesh.The Devil.

Fanipoika kiittää, vaikka ei aivan debyytin tasolle levy ylläkään. Aluksi vaikutti pettymykseltä, mutta loppujen lopuksihan tämä on pirun kova lätyskä. Biisit eivät sisällä yhtä paljon yksittäisiä tapporiffejä kuin debyytillä, vaan ovat ennemminkin biisikokonaisuuksia. Ote on ekaa rieskaa fiilistelevämpi ja ajoittain jopa hieman psykedeelinen (Demonsin väliosa). Levyn ainoa heikompi biisi on päätösbiisi On Burning Paths, josta ei paria yksittäistä hetkeä lukuunottamatta meinaa saada kunnollista otetta millään. Ihan ok yritys, mutta voisivat nää ruotsalaiset pysyä noissa 3-8 -minuuttisissa biiseissä taas ensilevyllään...

The Devil's Blood - The Thousandfold Epicentre

Melkein julistaisin tämän tällä erää vuoden levyksi. Siinä missä edellisensä oli täynnä tarttuvia rokkiveisuja, tältä levyltä ei niitä löydy kuin pari ja rieska painottuu psykedeeliseen fiilistelyyn ja kahdeksan(plus)minuuttisiin eepoksiin. Raskas kuunneltava kokonaisuudessaan. Oikeastaan vinyylimuodossa parhaimmillaan; eka levy on sitä tarttuvampaa rock-puolta, toka levy taas himmailevampaa psykedeliaa. Harvemmin tulee levy kokonaisuudessaan kuunneltua, vaan ennemminkin näitä kahta levyä tulee pyöriteltyä erillisinä kokonaisuuksina. Joka tapauksessa alusta loppuun tasavahva kokonaisuus (tai kaksi erillistä kokonaisuutta, miten vain).

40 Watt Sun - The Inside Room

Ei yllä Warningin tasolle biisian suhteen, mutta jatkaa ansioituneesti samaa linjaa. Tässähän on jopa hieman Warningia iloisempikin ote. Masentelumusiikkina parasta, ja tätä lättyä on syksyn aikana tullut pariinkin kertaan luukuteltua sopivina hetkinä. Ehdotonta mielialamusiikkia, mutta lähes täydellisesti toteutettua sellaista. Hieman yllättäen levyn ylivoimaisesti paras biisi (ja ainoa, mikä nousee kokonaisuudesta kunnolla esiin) on vain vinyylipainokselta (bonuksena?) löytyvä Take Me In.

Heathen Hoof - Rock Crusader

Todella vähälle kuuntelulle jäänyt levy, mutta tänään pyöräytin pitkästä aikaa alusta loppuun, ja juma kun iski. Pakko siis sisällyttää listalle mukaan. Levyä kuunnellessa kuuskymppinen äitikin tuli toisesta huoneesta fiilistelemään ja kysyi, että mitäs tää on, kun näin hyvältä kuulostaa, ja kehui erityisesti laulajan raspiääntä. Itselleni laulaja on yhtyeen heikoin lenkki, mutta istuu kuitenkin kokonaisuuteen hyvin. Kaiken kaikkiaan todella hyvin toteutettua heavy metal / hard rock -osaston tavaraa. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan, mutta ei ole tarviskaan kun toimii tällaisenaan.

Tuossa nyt viis levyä mitä ensinnä mieleen juolahti mainita. Palataan asiaan myöhemmin, jos tulee tarve lisätä levyjä tuohon.

[Petri the great]

Riot - Immortal Soul

Eipä uskoisi, että kyseessä on yli 35 vuotta sitten perustettu bändi, sillä niin väkevää on meno tällä uusimmallansa. Riot on itselleni aina edustanut melko epätasaista bändiä ja epätasaisia levyä, mutta nyt ei ole epätasaisuudesta tietoakaan. Mieletön kokonaisuus ja jokainen biisi puolustaa paikkaansa levyllä.

Dreamtale - Epsilon

Melko samat mielipiteet tästä kuin Riotin kohdalla. Dreamtale jäänyt itselleni ennen tätä levyä hiukan etääksi keskinkertaisten levyjen takia, vaikka jokaisella levyllä on ollut loistaviakin kappaleita. Nyt niitä täydellisiä biisejä on onnistuttu säveltämään täysi levyllinen. Varmasti eniten kuuntelemani levy vuonna 2011.

Stargazery - Eye on the Sky

Toinen kova kotimainen. How Many Miles demoa on tullut vuosien myötä kuunneltua aivan järjettömästi ja pelkästään tämän yhden biisin perusteella odotukset levylle olivat valtavat. Kaikki odotukset kuitenkin lunastettiin. Ei heikkoa hetkeä ja ehdottomasti plussaa levyn alle 40min kestosta.

Iced Earth - Dystopia

The Crucible of Manin jälkeen odotukset uuden IE levyn suhteen olivat melko nollassa, vaikkakin Sons of Liberty julkaisu oli mahtava. Melkoisen jytkyn kyllä Schaffer ja kumppanit julkaisivat ja levy ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden 2011 levyt listalla.

[raastin]

Yksi kovuus tänä vuonna tulee nyt ensi hätään vain mieleen:

Midnight - Satanic Royalty
Siis jumalauta! Tätä levyä ei voi ylistää yhtään liikaa. Noin 30 minuuttia täydellistä räkäistä black heavy metallia, mikä ei anna armoa sekuntiakaan. Levyltä löytyy nappaavia heavy riffejä (You Can't Stop Steel), mieletöntä kaahausta (Violence On Violence) ja jopa hitusen tunnelmallisiakin hetkiä (Black Damnation). Tätä levyä tulee jatkossakin kuunneltua ja paljon. Suosittelen.

[Bruusbruus]

Rolling Stones – Some Girls

Sopivasti jouluksi julkaistu tuplaedition tästä vuoden 1978 klassikosta on loistava. Sekä punkista että diskosta aikanaan ammentanut normi LP on nyt laajennettu tuplaksi, eikä ennen julkaisemattomat biisit juuri kalpene näiden tuttujen kappaleiden rinnalla. Ilmeisesti aikanaan joko ei ollut aikaa niin paljon, että olisivat saaneet tuplan julkaistua tai sitten se ei vain sopinut ajan henkeen. Niin tai näin, Some Girls on aina mielestäni kuulunut Rollareitten TOP5:een eikä tämä ainakaan pudota sijoitusta.

Kate Bush – 50 Words For Snow

Vuoden yllättäjä. En ole aiemmin juuri kuunnellut Kate Bushia lukuun ottamatta vuoden 1985 Hounds Of Lovea, mutta tämä uusi on hieno ja hypnoottinen levy. Ainoastaan 7 biisiä ja yli tunti kestoa – pelkästään ensimmäisten kolmen kappaleen kesto ylittää puoli tuntia. Helpoimmasta päästä olevalla Snowed In At Wheeler Streetillä Kate Bush duetoi Elton Johnin kanssa, joka tässä näyttää osaavansa edelleen tehdä hienoa musiikkia. Vaikea levy, vaatii kuuntelua, mutta antaa paljon kun sisäistää mitä kuuntelee.

Chisu – Kun valaistun

Uskomaton kaupallinen menestys näinä levymyynnin laskusuhdanteen aikoina. Levy ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä, mutta joka tapauksessa mainio. Levy ei kestä kuin juuri ja juuri yli puoli tuntia, joten luultavasti Chisu on jättänyt muutaman hitinpoikasen vielä sukan varteen. Erikoismaininta tietysti siitä, että Chisu itse säveltää, sanoittaa ja tuottaa levynsä, se ei ole tällaisen genren musiikissa ihan tavallisinta. Chisu bändeineen on myös taitava lavaesiintyjä, joka ottaa yleisönsä riippumatta siitä soittavatko klubilla, konserttisalissa vai esim. Huvilateltassa. Kaikki nämä olen itse livenä todistanut.

[Wasted]

Nightwishin Imaginaerum on aivan ylivoimainen tässä sarjassa. Loistavan monipuolista eri musiikkilajien yhdistelyä ja upeita melodioita. Anette on aivan huikeassa vireessä ja varastaa shown, vaikka Marco Hietala kuuluukin suosikkilaulajiini. Sinfoniaorkesteri ja kuorot ovat kiitettävän suuressa roolissa ja tuovat soundiin mahtavia sävyjä. Biiseistä suurin osa on kiitettävää tasoa yksilöinäkin, mutta tällä levyllä kappaleet pelaavat paremmin yhteen kuin Nightwishin aikaisemmilla albumeilla. Biisit muodostavat yhdessä selkeän draaman kaaren, minkä takia levyä kuuntelee erityisen mielellään kokonaisuutena. Imaginaerum haastaa vahvasti bändin parhaana levynä pitämäni Oncen. Oncella on ehkä parempia yksilöitä, mutta toisaalta Imaginaerum taas loistaa kokonaisuutena. Elokuvaa odotellessa.

Vuoden yllättäjä oli Stratovariuksen Elysium. Bändiä en ollut aikaisemmin ollut paljoa kuunnellut, vaikka tämä uusi (tai viimeistä edellinen) kokoonpano oli tullut pari kertaa livenä sattumalta nähtyä. Odotuksia ei juurikaan ollut, mutta todella tasavahvaksi kokonaisuudeksihan tämä osoittautui. Todella mukava yhdistelmä perinteistä power-metallia ja Dream Theaterin tyylistä progea.

Kolmossijan taitaa napata Iced Earthin Dystopia, joka on näemmä täällä saanutkin vahvaa kannatusta osakseen.

[WhiteWorm]

Nostetaanpa jalustalle levy, jota ei vielä kenenkään listasta löytynyt:

Machine Head - Unto The Locust

Omissa listoissa samalla viivalla edellisen kokopitkän, The Blackeningin, kanssa ja sehän oli lähes kympin tasoinen levy. Ei pettänyt Machine Head taaskaan ja harmittaakin kun tuli Helsingin keikka missattua.

[Lappis]

Atheist-Jupiter

Muuta levyä ei tältä vuodelta mieleen tule. YöFisua en ole vielä kuullut ja epäilemättä diggailen siitä, mutta tiedän, että se ei tätä Jupiteria voita, monestakaan syystä. Sydän kun sykkii deathille ja kikkailulle, niin minkäs teet.
Alkuongelmien jälkeen ( levy pyöri 33 ja 1/3 nopeudella, ei merkintää, ja mä pyöritin 45 RPM. Kuulosti hieman hassulta...) levy on osoittautunut kyllä varsin hyväksi. Viime kuuntelukerrasta on kyllä jo aikaa eli uudestaan pitäisi kuunnella, mutta kikkailudeath kyllä kolahteli varsin hyvin.

[Iivis]

^ Äkkiä se Anthrax unohtui?

Vuoden levy lienee mun kirjoissa tässä. Ellei jopa kahden, kolmen tai neljänkin vuoden levy.

Machine Head - Unto The Locust

Tässä on itselleni vuoden paras levy. Kovat oli odotukset Blackening-levyn jälkeen ja kaikki odotukset täyttyivätkin, sain vieläkin kovemman lätyn mitä uskalsin toivoa. Kokonaisuus on jopa Blackeninga eheämpi ja levyn kuuntelee mielellään alusta loppuun. Vuoden paras biisikin löytyy tältä levyltä. "This is the end" http://www.youtube.com/watch?v=WOr-012mxm0" onclick="window.open(this.href);return false; Machine Head todisti myös jälleen suomen keikoillaan olevansa LIVE-aktien eliittiä!

[Lappis]

^ Hah. Kyllä, muisti on varsin lyhyt.

Eli Atheist ja Anthrax, siinäpä ne kovimmat. Anthraxin levyn A-puoli on sellaista parhautta, että oksat pois. Aini, ja Dream Theaterin uusin on muutamn biisin perusteella vaikuttanut rumpusaundeja lukuunottamatta kovalta. Pitää ostaa
Mitä levyjä tänä vuonna edes tuli? Ei oikein ole intressejä nykypäivän bändejä kohtaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ensi vuodesta voisi todeta ilman faktaa, että Paradox toivottavasti lykkää uutta pihalle ja samoten Akercocke

[AntiSmuli]

Ei toisessa puolessakaan ole juuri valittamista, kunhan saa kunnolla soittoa alleensa. Siltikin häviää, ei nyt kirkkaasti, ensimmäiselle puoliskolle. Yllättäjä-titteli menisi varmastikkin Worship Musicille. Myöskin Amaranthen depyytti ansaitsisi samanlaisen maininnan.

[The Missionary]

Tänä vuonna kaksi levyä ylitse muiden

Pagan's Mind - Heavenly Ecstasy

Epäonnistuneen God's Equationin jälkeen huikea paluu takaisin huipulle. Bändin parhaita levyjä yhdessä Celestial Entrancen kanssa. Erityisesti edukseen esiintyvät Eyes of Fire, Intermission ja Live Your Life Like a Dream. Myös laulaja Rue ja kitaristi Lofstad ovat huimassa vireessä. Levyllä ei myöskään yhtään väliinputoajaa, mistä plussaa.

Theocracy - As The World Bleeds

No nyt! Taivaat avautuu ja enkelten kuoro laskee jne.. Mutta aivan huikea levy, pesee edeltäjänsäkin mennen tullen. Parhaita biisejä I Am, The Master Storyteller ja Hide In The Fairytale. Laulaja Matt Smith on ihan kuningas tälläkin levyllä ja hienoa on myös se, että soolot on saatu paremmin mukaan kuin edellisellä levyllä. Toki kaiken taustalla on se kristillinen sanoma, mutta ei se nyt itseäni haittaa, musiikkiahan tässä kuunnellaan jne. Samalla laillahan muut bändit laulelee kaiken maailman yksisarvisista ynnä muista , ei niitäkään kukaan käske uskomaan, jollei välttämättä halua.

Np. I Am

[Jyyd]

2011 ei ollut niin hyvä musiikkivuosi rockin saralla mitä 2010, ja todennäköisesti 2012 tulee tarjoamaan enemmän kuin tämä vuosi, onhan siellä tulossa mm. Van Halenilta, Black Sabbathilta ja Judas Priestiltäkin uudet levyt, unohtamatta monia muita bändejä. Mutta sain sentään top-kympin kasattua ja tämä tulee 80srocks-foorumilta:

1. Sebastian Bach - Kicking & Screaming
Tätä levyä odottelin lähes kuin kuuta nousevaa. Ex-Skid Row -solisti Sebastian Bach pistää tällä levyllä paremmaksi mitä vuoden 2007 Angel Down antoi. Soundit ovat paremmat ja Nick Sterling suorastaan loistaa kitaran varressa. Ässäbiisejä ovat etenkin Tunnelvision ja I'm Alive. Vuoden ykköslevy itselleni.

2. Nightwish - Imaginaerum
Tältä levyltä on helppo pistää lähes mikä vain biisi soimaan ja aina voi nautiskella. Eteenpäin on menty Dark Passion Playstä ja hyvä niin. Parhaiten tältä levyltä toimii I Want My Tears Back, Last Ride of the Day ja The Crow, the Owl & the Dove.

3. The Poodles - Performocracy
Uuden ruotsalaisen hard rockin edustajat The Poodles onnistui jälleen kerran. Cuts Like a Knife on kirkkaimpana helmenä tältä levyltä, pari väliinputoajabiisiä löytyy, mutta eipä se pahemmin menoa haittaa. Lisää tällaista kiitos, toivottavasti tulevat pian suomeenkin keikalle.

4. Foster The People - Torches
Tämä oli ehkä vuoden yllättävin tapaus itselleni. Vaikka en muuten indie popista tykkää, niin Torches vakuutti minut monilla hienoilla biiseillä. Pumped Up Kicks, Call It What You Want, Don't Stop jne. Levyä kuunnellessa ei tee mieli skipata biisejä mikä on ehdottomasti hyvän levyn merkki.

5. Magnum - The Visitation
Brittiläiset vanhat miehet tekivät jälleen kerran hyvän rock-levyn. Bob Catleyn ääni tuntuu vain parantuneen viime vuosilta ja Bob Catleyn biisikynä on yhä terävänä. Kirkkaimpina vetoina tältä löytyy Wild Angels, Freedom Day ja upea Spin Like a Wheel. Aika arvostettava homma kun tämä on kuitenkin jo bändin 16.(!) studiolevytys, bändi on nyt julkaissut neljällä vuosikymmenellä uutta musiikkia, siihen ei moni bändi pysty.

6. Toby Hitchcock - Mercury's Down
Tämä meinasi unohtua listalta kokonaan, en ollut tutustunut Tobyn aiempiin tuotoksiin saatika Pride Of Lionsiin, mutta tämä levy kolahti heti startteribiisistä lähtien. Hitchcockin ääni on mainio ja albumi soundaa ihan hyvälle. Parhaimpina vetoina tältä This Is the Moment, One Day I'll Stop Loving You ja I Should Have Said.

7. King Kobra - King Kobra
Sanoisinko että vakuuttava paluu King Kobralta. Paul Shortino on mainio korvaaja Mark (Nykyisin Marcie) Freen tilalle ja eroa tuskin huomaa. Ässäbiiseinä tältä levyltä esiin nousevat Live Forever ja vanhan ajan KK:ta muistuttava Tear Down The Walls.

8. Stratovarius - Elysium
9. Chisu - Kun Valaistun
10. Megadeth - TH1RT3EN

[Akiman]

Atheist-Jupiter

Muuta levyä ei tältä vuodelta mieleen tule. YöFisua en ole vielä kuullut ja epäilemättä diggailen siitä, mutta tiedän, että se ei tätä Jupiteria voita, monestakaan syystä. Sydän kun sykkii deathille ja kikkailulle, niin minkäs teet.
Alkuongelmien jälkeen ( levy pyöri 33 ja 1/3 nopeudella, ei merkintää, ja mä pyöritin 45 RPM. Kuulosti hieman hassulta...) levy on osoittautunut kyllä varsin hyväksi. Viime kuuntelukerrasta on kyllä jo aikaa eli uudestaan pitäisi kuunnella, mutta kikkailudeath kyllä kolahteli varsin hyvin.

Välimerkin lähentelyä, josta taidat olla tietoinenkin, mutta Atheistin levyhän taisi pullahtaa ulos jo 8. marraskuuta 2010.

Ei sillä, hieno levy kyllä, muutamista puutteistaan huolimatta!

[Lappis]

^ Hah. Todistaa vain, että ei mulla ole hajuakaan, mitä minäkin vuonna on ulostautunut