Proge

[P.K.]

Jotenkin ei nyt toi esiintyjälista natsaa. Kaikkea vanhaa progea ja kaiken keskellä VENOM?! Hah. No okei, ehkä 1000 Years of Sodomin bassoväliosa on sen verta väkevää progea että ihan oikeassa seurassa ollaan.

[Roskisdyykkari]

^ Joo kyllähän tuo ehkä noin listattuna hieman huvittavalta näyttää, mutta täsmennettäköön sen verran, että kyseisellä festarilla on siis kolme lavaa; Prog Stage, Classic Rock Stage ja Metal Hammer Stage, joista tuolla viimeisellä esiintyy juurikin Venom, kuten myös Black Label Society, Orange Goblin, Down, High on Fire, Clutch ja muutamia muita.

Että kyse ei siis ole pelkästään mistään progefestarista, vaikka kieltämättä tuommoinen 70-luvun kokeellisempi musiikki muodostaakin suuren osan esiintyjälistasta. Mielekiintoista sinänsä on myös se, että taannoin festarille ilmoitettu Opeth esiintyy progelavalla, eikä tuolla Metal Hammer Stagella.

[Vekkuli]

Camelin tippumisen myötä ei onneksi tarvi tuskailla pitäisikö repäistä ja lähteä. ELP:kään ei ole kovinkaan isosti pudonnut itselle koskaan, Heepin spessushow kiinnostaisi. Huvittavaa kyllä, että mä oon nähnyt suurimman osan noista bändeistä, kuvittelin että 95% olisi mulle enemmän tai vähemmän tuntematonta osastoa

[Symbolic]

Sairaan kovat setit Lontoossa! ELP, UFO, H&H, Marillion, Uriah Heep, Asia, Venom, Mooren Gary... Pelkkää parhautta. Progediggarina olisi oikein mukava tuonnekkin päästä, muttei nyt sentään Englantiin asti viitti tän takia matkustaa.

[Jussi K]

Ketju on kyllä aivan väärä, mutta pitää silti todeta miten UFO olisi kyllä siistiä nähdä joskus... sellaista saumaa kun ei ole vielä sattunut kohdalle

[Sir]

Opeth esiintyy progelavalla, eikä tuolla Metal Hammer Stagella

Ja oikea paikka olisi tietenkin bändille erikseen varattu oma Utter Crap Stage festarialueen ulkopuolella... mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu. Bändin suursuosio jaksaa aina vaan hämmästyttää & kummastuttaa.

(ja ennen kuin Blowjobpeth-fanipojat repii berberinsä, mainittakoon vielä sellainen seikka, että itse kuuntelen mieluiten progen progena ja metallin metallina, nuo sekoitukset ei hirveän hyvin tässä taloudessa kolahtele, vaikka poikkeuksiakin varmasti matkaan mahtuu)

[IndianaJones]

^Aika väkisinväännetty oli tuo. Blowjobpeth

Olisi melkoinen kattaus kyllä noilla festareilla, harmi vain että esimerkiksi Marillion ei taida kauhean samanlainen bändi olla kuin aikoinaan. Seasons End tosin vaikutti yhden luukutuskerran perusteella vielä siltä Marillionilta, mihin tuli ihastuttua, mutta muuten Hogarthin aikainen kama on kuulostanut vähän tylsältä. Eikä yhtään muuten kattausta haittaa se, että mukana on rokimpaa/heavympää tavaraa. Aika yleinen yhdistelmä taitaa olla tuo kuuntelijoiden joukossa, heavi ja proge.

Fates Warningiin pitäisi tutustua kyllä, The Spectre Within oli jo ihan kohtuullinen levy ja se taitaa olla kehnommasta päästä yhtyeen tuotantoa. Jotain muuta plättyä kuunneltiin kun Järvenpäässä olin kavereita morjestamassa, mutta ei nyt muistu mieleen mitä. Toi mieleen aika hyvin Constantinen, tai oikeastaan varmaan Constantine kuulostaa Fatesilta. Myös Queensrÿche tuli mieleen (samaten Spectrellä laulaja heittelee aika Tatea tulkintaa), ja nämä vertauksethan lupaavat vain hyvää.

[Symbolic]

Fates Warningiin pitäisi tutustua kyllä, The Spectre Within oli jo ihan kohtuullinen levy ja se taitaa olla kehnommasta päästä yhtyeen tuotantoa. Jotain muuta plättyä kuunneltiin kun Järvenpäässä olin kavereita morjestamassa, mutta ei nyt muistu mieleen mitä. Toi mieleen aika hyvin Constantinen, tai oikeastaan varmaan Constantine kuulostaa Fatesilta. Myös Queensrÿche tuli mieleen (samaten Spectrellä laulaja heittelee aika Tatea tulkintaa), ja nämä vertauksethan lupaavat vain hyvää.

Osta tuo Awaken the Guardian! Mulla on neljä ensimmäistä levyä bändiltä, ja tuo on kyllä ehdottomasti niistä paras. Oikeastaan parhaita levyjä ylipäätään, eikä vain Fates Warningin paras. Paralles pitäisi varmaankin hommata, kun Mape noinkin kehuskelee.

[Sir]

^Aika väkisinväännetty oli tuo. Blowjobpeth

Jep. Jollain kansainvälisellä foorumilla näin sellaisen väännöksen kuin Blowpeth. Piti sitten itse mennä sitä "tuunailemaan". Ei näin, saatana! Mutta bändistä en siis isommin perusta.

Tuota yllä mainittua Fates Warningia tuli muuten 80-luvun loppupuolella diggailtua kovastikin, mutta sekin kuuluisi kai enemmän jonnekin hevikeskusteluun, kuin tänne... ehkäääääääää... hyviä levyjä kuitenkin niihin aikoihin tekivät. Tarttiskin vissiin kaivaa taas FW-vinyylit hyllystä kuunteluun.

[Roskisdyykkari]

Tänään sitten oikean musiikin ystäville herkkua luvassa:
Yle Teema 19.00 - Zappa Plays Zappa

Kyseessä siis Frank Zappan Dweezil-pojan huikean tribuuttibändin livetaltiointi, joka on myös DVD:nä julkaistu. Vierailevina tähtinä mm. Steve Vai ja Terry Bozzio.
Loistavaa musisointia ja hienoja versioita Zappa-klassikoista, suosittelen (ellei vapun juhliminen ole esteenä) .

[Sir]

Jaaahassssssssschhh... ajattelinpa, että jos täällä on kotimaisesta harvinaisemmasta proge-/fuusiokamasta kiinnostuneita, niin alkaa olla vinkin paikka muutamasta mielenkiintoisesta uudelleenjulkaisusta, jotka ovat jo kaupoissa, eli ei kun ostoksille, jos on mielenkiintoa... nämähän ovat olleet viimeiset reilut 30 vuotta enemmän kuin kiven alla, eli harvinaisuuksista puhutaan:

Scapa Flow - Uuteen aikaan (1980)
Harvest (=Elonkorjuu) - Flyin' High, Runnin' Fast (1978)
Unisono - Unisono (1975) -Pekka Pohjola (basso), Olli Ahvenlahti (koskettimet), Reino Laine (rummut), Nono Söderberg (kitara) & Paroni Paakkunainen (puhaltimet)
Fantasia - Fantasia (1975)

Lisäinfoa
Scapa Flow
Harvest (Elonkorjuu)
Unisono
Fantasia


PS. En ole levyjen julkaisijan (Rocket Records) palkkalistoilla. Tämä ei siis ole mainos, vaan vinkki niille progeihmisille, jotka haluavat päästä kotimaisen progen/jazzin tuntemuksessaan eteenpäin niistä kaikkein tutuimmista perusnimistä.

[S.R.]

^Pitäs kyllä joskus noihin suomi-progeihinkin tutustua paremmin. Mutta, kuten sanoit niin aika kiven alla kyseiset levyt ellei satu divarissa käymään liiankin hyvällä tuurilla. Harvestia taisi olla tv:ssäkin jossain välissä ja eipä ollenkaan hassummalta vaikuttanut. Harmi vain että sen debyytin uusinta-painoskin vuodelta 2002 on myyty loppuun.

[Roskisdyykkari]

Noniin, High Voltage -festarit on nyt takana, ja pakkohan se on todeta, että täysin hintansa arvoinen reissu oli! Soundit olivat kohdallaan melkein jokaisen bändin kohdalla, festariyleisö oli sopivan rentoa ja eloisaa, ja sääkin oli varsin mukava ja aurinkoinen koko viikonlopun, uhkaavista ennusteista huolimatta.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen bändi oli omalta osaltamme Focus, joka aloitteli settinsä melko rauhallisesti Focus III -biisillä. Pian kuitenkin keikka lähti käyntiin vauhdikkaammin eräällä suosikeistani, eli Answers? Questions!-biisillä. Valitettavasti legendaarisen kokoonpanon kepittäjä Jan Akkerman ei ole soittanut yhtyeessä vuosiin, mutta nykyinen kitaristi hoiti homman erittäin mallikkaasti. Yhtyeen keulahahmo Thjis Van Leer oli yllättävän hyvä showmies, ja iästään huolimatta jaksoi viihdyttää koko keikan. Kohokohta oli luonnollisesti hieman pitkitetty versio Hocus Pocuksesa, jonka aikana yleisökin pääsi hoilaamaan kaikkien tuntemia falsettiosuuksia . Encorena kuultiin itselleni tuntematon Neurotika.

Focuksen piristävän keikan jälkeen seurasi hieman vaeltelua festarialueella, kunnes uudempi progetulokas Bigelf aloitti keikkansa. Mm. Uriah Heepin ja Black Sabbathin soundia sekoitteleva, puoliksi suomalainen yhtye rokkasi mukavasti, ja jamittelut Blackball-biisin aikana olivat melko huikeata settiä.
Bigelfin jälkeen Prog Stagen hyvin käyntiin lähtenyt putki jatkui pian Zappa Plays Zappan merkeissä. Kieltämättä Dweezil on aika uskomattoman taidokkaan poppoon saanut kasattua, suorastaan huikeata musisointia, kuten viime vuonnakin Kulttuuritalon keikalla. Vaikka pidinkin Helsingin keikasta enemmän, ei Zappa ja kumppanit pettäneet tälläkään kertaa, ja oli mukava kuulla noita pidempiä biisejä, kuten Inca Roads ja harvinaisempi Big Swifty.

Seuraavaksi päätimme kaverin kanssa vaihtaa hetkeksi maisemaa, sillä metallilavalla aloitteli monille lautalaisillekin tuttu Saxon. En varsinaisesti fanita yhtyettä, mutta onhan se mukava kaiken progeilun lomassa pistää välillä aivot narikkaan ja kuunnella perinteistä heviä . Keikkaa olisi seurannut mielellään hieman pidempäänkin, mutta valitettavasti Saxoniakin kiinnostavampi Asia aloitteli juuri settiään toisella lavalla.
Tämä tunnettujen progerokkareiden "kasaripoppia vetävä supergroup" ilmoitti settinsä alussa soittavansa debyyttinsä kokonaan (joskin eri järkässä), mikä allekirjoittaneelle oli hieno kuulla sillä muihin levyihin en ole juurikaan ehtinyt tutustua. Bändi oli muuten aivan USKOMATTOMASSA kunnossa, en ole nähnyt Steve Howen pomppivan samalla tavalla yhdelläkään Yesin uudella livetallenteella! Carl Palmer hakkasi rumpujaan siihen malliin, että odotukset ELP:tä kohtaan nousivat entisestään. John Wetton lauloi varsin mallikkaasti, eikä Geoff Downesissakaan valittamista ollut. Encorena kuultiin luonnollisesti yhtyeen suurin hitti Heat of the Moment, pidennettynä runsailla yleisönhuudatuksilla.

Asian jälkeen oli luvassa jotain spesiaalia, nimittäin Heaven & Hellin viimeinen keikka, Jorn Landen ja Glenn Hughesin toimiessa vokalisteina. H&H topiciin tulikin jo todettua, että itselleni keikka oli melkoinen pettymys, sillä noita biisejä ei vaan voi kuvitella muiden kuin Dion laulamana.
Ensimmäisen päivän pääesiintyjä ZZ Top kuului myöskin siihen osastoon, että "kaipa tuon voi jostain kauempaa katsella, jos jaksaa". Väsymys meinasi viedä tässä vaiheessa voiton, mutta puoliväkisin sitä jaksoi kuitenkin heilua mukana setin loppuun asti, jonne - yllätys yllätys - bändin ainoat hitit oli tungettu.

Seuraavana päivänä saavuimme paikalle melkoisessa kiireessä (kiitos hampurilaiskojun hitaan palvelun), ja ehdimme juuri alueelle kun Martin Turner's Wishbone Ash soitti legendaarisen Argus-levyn ensimmäsiä nuotteja. Yksi suosikkialbumeihini kuuluva, kuten myös Steve Harrikseen ja Iron Maidenin soundiin vaikuttanut levy oli mukavan rento kokemus kuulla livenä, etenkin kun yhtyeen riveihin liittyi muutaman biisin ajaksi myös Wishbone Ashin alkuperäinen kitaristi Ted Turner.
Pian menimmekin jo seuraamaan UFOa päälavalla. Ensimmäisen biisin jälkeen kitaristin vahvistimeen tuli kuitenkin jotain häikkää, mitä seurasi ainakin vartin tauko, jolloin laulaja Phil Mogg heitti läppää ja kertoi tarinoita yleisölle samalla kun ongelmaa yritettiin korjata. Useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen Only you can rock me lähti vihdoin käyntiin, ja yleisö oli fiiliksissä. Sanomattakin selvää, että Rock Bottom ja Doctor Doctor saivat kuitenkin parhaiten yleisön mukaan. Keikka oli mielestäni festarin parhaita, vaikka ongelmien takia se jäikin vain seitsemän biisin pituiseksi.

UFOn jälkeen seurasi erityisen paljon vaeltelua festarialueella, ja kävimme festarialueen elokuvateatterissa katsomassa muutamia livejä ja dokumentteja, joihin kuului niin Hendrixiä, Maidenia, Rushia kuin Anviliakin. Joe Bonamassan loppusetti tuli katseltua hieman kauempaa, ja myös Bachman-Turner Overdrivea tuli hieman sivusta seurattua. Ennen ELP:tä kävimme vielä huvin vuoksi katsomassa hieman Downia ja Marillionia, mutta tässä vaiheessa pääesiintyjää odotti jo niin paljon, ettei muut bändit jaksaneet kiinnostaa.

Pitkän odottelun jälkeen toivotettiin tervetulleeksi Emerson, Lake & Palmer. Kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen keikka kolmeentoista (?) vuoteen, joten pieniä alkukankeuksia oli odotettavissa.
Karn Evil 9 oli mukava energinen keikan avaaja, ja yleisökin oli mukana täydellisesti, vaikka Emersonin urkuja ei meinannut kuulla soolossa, ja Palmer taisi hieman jäätyillä instrumentaaliosion alussa.
Suosikkibiisiehini kuuluva The Barbarian oli ehkä pieni pettymys, sillä urkusoundi oli edelleen kateissa, eikä biisissä ollut muutenkaan sitä samaa raivoa kuin studioversiossa. Bitches Crystalin ja The Knife Edgen aikana tilanne alkoi hieman parantua, mutta seuraavaksi olikin vuorossa rauhallisempaa meininkiä From the Beginningin muodossa. Biisi toimi mainiosti livenä, ja Greg Laken laulu oli varsin komeaa. Emersonin Moog-sooloilut osoittivat, että taannoisista käsiongelmista huolimatta mies pystyy nykyään soittamaan jo tarpeeksi hyvin (vaikkei ehkä ihan entiseen malliinsa).
Touch and Go sai yllätyksekseni yleisön heräämään entisestään, mutta omalta osaltani pajatson tyhjensi seuraavaksi kuultu eeppinen Take a Pebble. Kyseisen mestariteoksen jälkeen Emerson sooloili erittäin kauniisti pianolla, josta bändi siirty suoraan Tarkukseen. Kokonaisuudessaan (?!) soitettu teos ei ole ikinä kuulunut lempibiiseihini yhtyeeltä, mutta jumankauta kuin se toimikin hienosti livenä! Viimeistään tässä vaiheessa Emersonin koskettimet kuuluivat sillä intensiteetillä, millä pitääkin. Valoshow oli komeaa, ja Emersonin keyboardit sauhusivat tulta; siis silkkaa ELP:tä - kornia, mutta viihdyttävää!
Itselleni tuntematon Farewell to Arms oli ehkä keikan tylsin osuus, mutta sitä seurannut Lucky Man -balladi toimi mainiosti yleisön hoilatessa hyvin mukana kertosäkeissä.
Parin yksinkertaisemman biisin jälkeen oli luvassa vaihteeksi jotain eeppistä, Pictures at an exhibition! Kuten Tarkus, tämäkään ei kuulu suosikkeihini, mutta toimi livenä aivan julmetun hyvin.
Teosta seurasi rokkaavampi instrumentaali Fanfare for the Common Man, jonka aikana yleisö, kuten bändikin, oli ilmiliekeissä. Carl Palmerin mestarillisen - ja legendaarista Isle of Wightin vetoa muistuttavan rumpusoolon jälkeen siirryttiin suoraan Rondoon, jossa Emerson pääsi taas temppuilemaan vanhan Hammondin kanssa, soittaen sitä mm. puukoilla. Keikka päättyi mahtipontisesti ilotulitteisiin, mutta kovista ELP-huudoista huolimatta varsinaista encorea ei valitettavasti tullut.

Semmoinen kokemus oli siis tuo festari, ja menee kyllä ehdottomasti sinne keikkakokemusten top-listan kärkeen.

[Sir]

No en oo vittu yhtään kateellinen, vaikka oonkin kuunnellut Focus-orkesteria jostain about vuodesta 1987 lähtien.

Olenpas. Perkele.

[Joonasmän]

Oh jeeess... kjiäh kijäh
Nyt pääsin taas yhteen lempimaailmaani musiikin parissa joka elää omaa elämäänsä: PROGE!

Katsoin noita alkupään kirjoituksia niin tuli vähän: MITÄ VITTUA!: Rush on muka jotain Art rockia?
Kyllä sen voi ihan progeksi laskea juuri yhden asian suhteen missä se on hemmetin hyvä, nimittäin tahtilajit.
Just kuuntelette vaikka kappaleen "Cygnus X-1" A Farewell to kings albumilta, niin sehän on äärimmäistä matematiikkaa se koko kappale kaikkine friikkeineen kohtineen.
80-luvun tuotao bändiltä on myös hemmetin hyvää, mutta se onkin juuri enimmäkseen sitä "art rockia" sitten. Otin tämän termin kyseenalaistemisen juuri sen vuoksi esille, koska kyllä erittäin moni bändi pitää nimenomaan Rushia vaikuttajanaan ja olihan se suosittu bändi jo 70-luvulla ja onhan vielä peräti 2010 vuonna.

Genesikseltä en omista kuin "Tresspass" Albumin ja se on paljastunut perkeleen hyväksi albumiksi.
Todella erikoisia vaihteluita biisien kehittyessä ja hemmetin hyviä tunnelman kohottajia kappaleissa.
Myös yksittäisinä kappaleina olen kuullut Geneksiltä paljon mutta ainoat, mitkä ovat sieltä 80-luvun puolelta jääneet mieleen ovat "Invible touch" ja Follow you, Follow me.

Pink Floyd on jumalista suurin. Bändi on ainoa joka saa todellakin sydämen itkemään loistavine kappaleineen.
Dark side at the moon ja Wish you were Here ovat aivan kärkiluokkaa musiikkihistoriassa.

Frank Zappa on myös mainio kaveri jolta eritoten on jäänyt mieleen 30 min billy the mountain liveveto. hiton kovia kavereita koko porukka. Eritoten pitää antaa hatunnostoja Rumpalilla ja Kiipparille. järjettömän kovilla on nuo kaverit.

Suomalaisista tykkään eritoten: Kingston wall joka oli pitkään suosikkini, Wigwam ja tasavallan presidentti.

Kyllä noista metallipuolelta myös juuri nuo parjatut Opethit ja Dream Theater uppoavat.

Muita mainittavan arvoisia itselleni ovat: Yes, King Crimsom.

Yksittäisiä joiltakin bändeiltä olen kuullut joiden nimiäkään en välttämättä tunnistaisi enää, mutta tykkään kovasti paljon fuusioituneennammasta myös

Hahaa: Nyt soi vähemmän proge mutta sitäkin enemmän tunnelmaa: Bob Marley& The Wailers: Do you Feel the same way.

[Sir]

MITÄ VITTUA!: Rush on muka jotain Art rockia?

Olkoon vaikka jazzahtavaa folkhumppasinfoniaiskelmää. Genrettäminen on paskaa, mutta joskus se on tarpeellista. Art Rock-kategoriaan Rush oli pistetty Progarchives.com-sivuston vanhassa luokittelussa (tämä thread sai alkunsa vuoden 2006 paikkeilla). Nykyisin on näemmä luokitteluna 'Heavy Prog'. Noin muutenhan progressiivisen musiikin asteikolla bändi ei ole edes oman "progeimman" kautensa huipulla läheskään siitä kikkailevammasta/huuruisimmasta päästä näitä tämän alan bändejä, mutta onpahan vaan silti pirun hyvä ryhmä koko tuotannon matkalta. Setä diggailee.

Rush @ ProgArchives

Rushilla on oma threadinsakin, jossa fanipojat hehkuttaa kilpaa. Niin minäkin.

[Blindman]

Progea en ole koskaan kovin aktiivisesti kuunnellut, mutta nyt ovat ehkä historian lehdet kääntymässä. Viime päivinä nimittäin ASIA on kolahtanut vaarallisen kovaa. Spotifysta aloitin (kuten tavallista) ja nappasin sitten anttilasta pari levyä, Auran ja Live In Moscow 1990:n. Spotifykuunteluiden perusteella ainakin nuo alkupään levyt (Asia, Alpha, Astra) pitäisi hankkia.
Bändihän oli viime keväänä tulossa Suomeen, 21.4. kulttuuritalolle. Tuhkapilven aiheuttamien lentorajoitusten takia keikka kuitenkin "siirrettiin", mutta taisi sitten kuitenkin skippaantua kokonaan. Vai onko jollakin jotain tietoa asiasta, onko korvaavaa keikkaa vielä tulossa?

[Risto Malinen]

Progea en ole koskaan kovin aktiivisesti kuunnellut, mutta nyt ovat ehkä historian lehdet kääntymässä. Viime päivinä nimittäin ASIA on kolahtanut vaarallisen kovaa. Spotifysta aloitin (kuten tavallista) ja nappasin sitten anttilasta pari levyä, Auran ja Live In Moscow 1990:n. Spotifykuunteluiden perusteella ainakin nuo alkupään levyt (Asia, Alpha, Astra) pitäisi hankkia.
Bändihän oli viime keväänä tulossa Suomeen, 21.4. kulttuuritalolle. Tuhkapilven aiheuttamien lentorajoitusten takia keikka kuitenkin "siirrettiin", mutta taisi sitten kuitenkin skippaantua kokonaan. Vai onko jollakin jotain tietoa asiasta, onko korvaavaa keikkaa vielä tulossa?

Liput on jo palautettu ja taisi tuo tuhkapilvi tulla sopivaan aikaan, ilmeisesti lippujen myynti ei ollut ihan sitä mitä toivottiin. Näin päästiin kätevästi ASIAsta eroon. Ja jos haluat hankkia nuo 3 ensimmäistä levyä suosittelen hankkimaan tuon :




Tupla CD:llä on nuo kolme ensimmäistä levyä + seuraavan kokoelma/uuden levyn Then & Now "uudet raidat". Lisäksi mukana on kolmen ekan levyn sinkkujen B-puolet.

[Akiman]

Daniel Gildenlöw tarinoi Imperiumin Pain of Salvation -haastattelussa ainakin Antivision-Eurovision-takinkäännöstä, paristakymmenestä vuodesta betonijärvellä, tiesuolasta ja vaikka mistä!

[Joonasmän]

MITÄ VITTUA!: Rush on muka jotain Art rockia?

Olkoon vaikka jazzahtavaa folkhumppasinfoniaiskelmää. Genrettäminen on paskaa, mutta joskus se on tarpeellista. Art Rock-kategoriaan Rush oli pistetty Progarchives.com-sivuston vanhassa luokittelussa (tämä thread sai alkunsa vuoden 2006 paikkeilla). Nykyisin on näemmä luokitteluna 'Heavy Prog'. Noin muutenhan progressiivisen musiikin asteikolla bändi ei ole edes oman "progeimman" kautensa huipulla läheskään siitä kikkailevammasta/huuruisimmasta päästä näitä tämän alan bändejä, mutta onpahan vaan silti pirun hyvä ryhmä koko tuotannon matkalta. Setä diggailee.

Rush @ ProgArchives

Rushilla on oma threadinsakin, jossa fanipojat hehkuttaa kilpaa. Niin minäkin.

Noh, taiteellisesti ja musiikillisesti huipullaan rush oli mielestäni juuri vuosina 1976-1982 ja senkin jälkeen tullut uskomattomia ideoita yhtyeeltä. Genrettäminen on vaikeaa, tai niinkuin sinäkin sanoit, niin aivan vitusta (ja haisevasta, yhyh.) mutta minua ainakin vituttaa tuo seikka, jonka mukaan juuri ne tietyt bändit sillä aikakaudella ovat progea, mutta muut sitten eivät vaikka mikä olisi. Rushin ensilevy tuli hieman jäljessä muita, eli vuonna 1974 eikä se ollut vielä kunnolla tällä ja seuraavallakaan löytänyt linjaansa. Mutta 2112 on jo selkeä osoitus että kaverit tietävät täysin mitä poimia pääkopastaa ja kuullostaa hyvältä, ilman että menee sillisalaatiksi. Rush on minun mielestäni niin sointuineen kuin tahtilajeineen ja sanoituksiltaan ja monilta teemoiltaan juuri niin progea, kuin se määritellään, mutta kuten eräs ystäväni on sanonut: "monen mielestä Rush on liian hardrockia ollakseen progea ja liaan progea ollakseen hardrockia." joten se on tavallaan väliinputoaja vaikka suosittu yhtye onkin.
Eli tällä yritin sanoa mikäli jotkut sosioekonomisessaan huipussaan edustavat kulttuurin harrastaja, tai ihan kuka tahansa muu hienon nimen (kuten Pablo picasso art rock 1500-JKR uusplatonistisillä vaikuttajilla) keksijä haluavat päteä, niin mielestäni olisi ottaa koko musiikki tyylin perusydin esille, ennen kuin alkaa vääntää kauheeta nimisillisalaattia. Varmasti kaikki genrettäjätkin tykkäävät Rushista ja palvovat polviltaan, mutta progeaikakaudella se on mielestäni progea rokkaavammasta otteestaan huolimatta. nykyisinhän bändi on sitten enemmänkin rokahtavampi ollut ja 80-luvulla oli syntikkaleikkejä aika paljon, mutta jokainen niiden aikakauden albumi on säilyttänyt jonkin elementin rushin 70-luvun tuotantonnosta, joka oli jo silloin erinomaista ja tänä päivänä unohtumatonta.

P.s Alex lifeson on perkeleen kova näppärä kitaristi sanoi kuka mitä tahansa, kuunnelkaapa miehen sointuja vaikka. Helvetin kauniisti rakentuu syniin ja bassoon ja Eläimellisen Peartin rumpuihin.
Long live Rush!

[tsorl]

John Arch palaa, taas!

Former And Current FATES WARNNING Members JOHN ARCH And JIM MATHEOS Join Forces In New Project - Jan. 19, 2011

FATES WARNING/OSI guitarist Jim Matheos and former FATES WARNING singer John Arch are currently working together on a new full-length album that will be released in late spring/early summer via Metal Blade Records. The band, called ARCH/MATHEOS, began tracking the drums on January 12 and will continue to record through mid-February with both John Arch and Jim Matheos producing the album. ARCH/MATHEOS features an all-star lineup including the talents of Joey Vera (ARMORED SAINT, ANTHRAX, FATES WARNING, SEVEN WITCHES) on bass, Bobby Jarzombek (HALFORD, FATES WARNING, SEBASTIAN BACH, RIOT) on drums, and Frank Aresti (FATES WARNING) on additional lead guitar.

Eli bändi on siis käytännössä Fates Warning mutta ovat Alderin Reiskalle kohteliaina miehinä ottaneet nimen Arch/Matheos. Toivottavasti tulee vähän pidempi tuotos kuin Twist of Fate -EP.

[Roskisdyykkari]

Nostetaas topicia hienoilla uutisilla:
The Mars Volta ja Crystal Castles esiintyvät kesällä Helsingissä

Huh, tätä on kyllä odotettu! Onhan Volta ehdottomasti yksi niistä harvoista nyky-yhtyeistä, joiden musiikkia diggailen ihan tosissaan. Turhan usein eivät ole Suomessa käyneet, joten hyvä että tähän vääryyteen tulee korjaus nyt.

Vanhemman liiton progefaneja miellyttänee (hieman vanhempi) uutinen, eli se että myös YES saapuu Suomeen.
Itse taidan kuitenkin säästösyistä jättää tämän keikan väliin, vaikka Yes suosikkeihini kuuluukin. Ilman Rick Wakemania ja erityisesti Jon Andersonia bändi ei kuitenkaan vaikuttaisi aidolta .

[Sir]

Ilman Rick Wakemania ja erityisesti Jon Andersonia bändi ei kuitenkaan vaikuttaisi aidolta .

Yesin riveissä on soittanut suunnilleen puolet koskaan eläneistä brittimuusikoista, ja erilaisia kokoonpanoja on ollut pari miljoonaa kappaletta, joten on vähän paha määritellä "aitoa" Yes-kokoonpanoa. Tai, no, jos Chris Squire (ainoa alusta asti jatkuvasti mukana pysynyt soittaja) ei olisi mukana, niin sitten kyseessä ei enää olisi Yes. Siellä on kuitenkin mestoilla herrat Howe, Squire ja White. Plus "väärä" Wakeman ja uusi solisti.

Menen ehkä katsomaan bändiä. Ehkä. Päätän asiasta vasta syksyllä.

[IndianaJones]

Äh, kiinnostaisi kyllä mennä Yessiä katsomaan, mutta jotenkin tuo herrojen meininki on vähän kusisen oloista ollut. Andersonhan vissiin heivattiin bändistä, kun sattui olemaan väärään aikaan kipeänä, ja otettiin sitten joku tuuraamaan että saadaan kiertuetta aikaiseksi. "Aito" Wakemanhan on ollut hyvinkin on/off-suhteella bändiin, joten hänen puuttumisensa on jotenkin ymmärrettävää, mutta kyllä mielestäni Jon Anderson on se ainoa oikea Yes-solisti, ja jos hänet on sysätty noin kusipäisellä tavalla pois, niin kyllä se hieman vähentää bändin pisteitä.

Saapa nähdä mimmoinen tilanne on finanssipuolella lippujen myyntiintulohetkellä, kiinnostaisi kyllä tietty bändi nähdä. Tyhmiä jätkiä kyllä ovat, kun Andersonille tuollaisen tempun tekivät, kuitenkin yksi parhaimmin säilyneistä vokaleista koskaan, puhutaan sitten heavystä tai mistä tahansa musiikista. Herrahan laulaa nykyään, jos ei ihan paremmin kuin aikoinaan, niin ainakin yhtä hyvin.

[Akiman]

Saapa nähdä mimmoinen tilanne on finanssipuolella lippujen myyntiintulohetkellä

Liput ovat olleet myynnissä puolitoista viikkoa.