The Prisoner wrote:Ei toimi. Tää uus kaveri kuulostaa just siltä et sen pää räjähtää ihan kohta kun se yrittää niin kauheesti kuulostaa Udolta.
Tekisivät Hoffman ja Baltes jotain uutta eivätkä yrittäisi vaan rahastaa vanhoilla jutuilla.
Acceptia ei voi olla ilman Udoa. Piste.
No huh huh!!!
Kuulostihan tuo nyt ihan loistavalta!!! Näin se mieli muuttuu vanhallakin koiralla. Täytyy vissiin tarkistaa toi Virgin Oilin keikka. Ja levy menee ostoon varmasti!
Toi mullikuoro ja kitarointi...
...ja olihan muuten keikka!!!! Reilut 2h tuntia hittejä ja pari uutta biisiä!
Se vaan on seksikästä kun iso kalju mies kyyditsee lentävää V:a!
Aivan mahtava veto.
Todellakin loistava keikka ja uusi laulaja suoriutui mahtavasti laulun ja esiintymisen puolesta. Tietysti jos mielessä sinne Udoa kuvittelee, niin välillä joutuu ihmetellä, että mikäs kaveri siellä onkaan lavalla. Loistava valinta kuitenkin laulajaksi. Muulla bändillä sitten toimiikin kaikki samat Accept-maneerit, joita näkee esiintymisessä jo 25 vuotta vanhoilla videoilla. Kaikki coverbändi-jutut voi tosiaan jättää omaan arvoonsa. Itse en näe tarpeelliseksi tehdä minkäänlaista vastakkainasettelua nykyisen Acceptin ja U.D.O.:n välillä, vaan olen tyytyväinen, että on mahdollisuus nähdä molempia bändejä keikoilla. U.D.O. ainakin nykyään painottuu enemmän omaan uudempaan materiaaliin höystettynä Acceptin klassikoilla ja Accept nyt tietysti soittaa enemmän sitä materiaalia, mistä se on tunnettukin.
Kyllä oli älyttömän kova keikka! Jäi kyllä Blazen viime keikka jalkoihin Acceptille ja pahasti. Yleisön ja bändin vuorovaikutus oli ihailtavaa katsottavaa. Paikalla oli mukavasti porukkaa - kaikki nauttivat keikasta!
Uusienkin - loistavien kappaleiden aikana(!) - yleisö oli hyvin pähkinöissä. Reippaasti yli 2 tuntia mahtavaa heavy-jyyskettä. Eipä tarvinnut katua paikalle tuloa. Tornillo myös veti loistavasti. Erityisesti Teutonic Terror oli keikan top-3 -veto.
Accept näytti nuoremmille, miksei vanhemmillekkin, heavy-bändeille miten soitetaan loistavaa meteliä 25 kappaleen voimin.
Udo tarvitsee Acceptia, mutta Accept ei Udoa.
Saas nähdä miten Udo selviintyy Graspopissa, kun on kertakaikkiaan mahtava Acceptin keikka on tuoreessa muistissa.
Turha kait tässä on hirveesti lähteä lisäilemään. Odotukset oli kovat, että näkee Hoffmannin ja jätkät klubikeikalla, mutta vielä varsinkin uus laulaja yllätti erittäin positiivisesti, vaikka hyvältä kuullosti jo noissa parissa uudessa biisissä. Koko bändi ihan elementissään, eikä todellakaan pitkästyttänyt, vaikka pitkä keikka olikin! Hyviä keikkoja ollut tässä takana lyhyen ajan sisällä, mutta tää oli kyllä mielettömän hyvä!
Kellään valokuvia stadista?!? Kuka mahtoi olla se kaveri joka parvella vasemmassa reunassa räiski asiallisia kuvia koko keikan ajan? Mä olin vaimon kanssa siinä aitiossa ja kameramies siinä meidän edessä. Kuvat jakoon hei!
Keikka itessään oli aivan mahtava. Paljoa ei ole lisättävää muiden pohdintoihin. Ehdottomasti kannatti lähteä Helsinkiin, vaikka seuraavana aamuna olikin paluu Tampereelle seitsemän junalla.
Kattelin ton Teutonic Terror-videon kaikkien hehkutuksien jälkeen. Tonillon studiosuoritus ainakin on oikein hyvä, biisi on heviä, Acceptia, ehkä. Mukana on muutamia kitarajuttuja, joiden fiiliksen voi vain kyseinen Flying V:n soittaja loihtía = kuulostaa Acceptilta.
Olen edelleen mielikuvieni ja menneisyyteni vanki, Udo = Accept = Accept = Udo. Silti, Tornillo on korvaajana oikein hyvin valittu ja suoriutuu ominaissoundinsa puolesta myös klassikoista kelvollisesti. Jos bändi haluaa vielä muutamat savut ottaa kyseisellä nimellä, onnistuu se tuon kokoonpanon turvin vallan mainiosti.
Tsiisus kun meni kylmät väreet tota Metal Heart videota katsoessa. Vitun kovaa kamaa, Mark Tornillo on paras mahdollinen korvaaja Udolle. Nyt harmittaa todella paljon kun en lähtenyt katsomaan. PERKELE!
Juu, EI. Nuo pari uutta biisiä Mark Tornillon laulamina ovat ihan ok kamaa. Erehdyin Youtuubista laittamaan soimaan Balls To The Wallin Tornillon versiona. No, no, no. Hirveetä scheissee. Parin minuutin jälkeen feidasin pois, ei pystynyt. Ei sinne päinkään. Varmaan joku kivakin versio on näistä vanhoista uuden laulajan vetämänä, mutta tuo Balls ei todellakaan innosta kuuntelemaan lisää. Bring UDO back. Heikossakin livekunnossa vetää edelleen paremmin kuin Tornillo. Hep.
On muuten oikein hyvä levy tuo U.D.O.:n uusin Dominator. Minun korviini tämä uusi lätty on huomattavasti kovempi kuin vaikkapa tuo paljon ylistetty Time Bomb. Time Bomb on itselleni vähän sellainen B-luokan Painkiller ja 3½/5 -tähden peruskovien lokeroon tippuva levy. Huippukovia biisejä Time Bombilta löytyy ainoastaan kolme: Burning Heat, Metal Maniac Master Mind ja Kick in the Face. Dominatoriltakaan ei tappokovia raitoja juuri enempää löydy, mutta kokonaisuutena levy on paljon tasaisempi ja kovempi. Time Bombilta löytyy tusinatavaraa 2-3 biisin verran, kun Dominatorilla ei ole yhtään hutia.
Dominatoriin vielä palatakseni on todettava, että livenäkin uuden albumin biisit toimivat kertakaikkiaan upeasti. Lempparibiisini levyltä ovatkin nuo livenä soitetut Infected, Dominator ja The Bogeyman. Aivan tolokuttomia ralleja kaikki kolme. Muutenkin levy on siis tasaisen tappavaa heavy metal -junttaa. Toistaiseksi sellainen 4+/5 -tähteä, mutta saattaa hyvinkin nousta 4 ½ -tähden aateloitujen levyjen kerhoon lisäkuunteluilla. Suosittelemisen arvoinen levy. Vielä en ole kaikkia U.D.O.:n täyspitkiä kuullut (kuulematta vielä Holy [tämä pitää saada pian kuunteluun, sillä nimikkobiisi on yksi ehdottomista lemppareistani], Mean Machine, Man And Machine, Thunderball ja Mission No. X), mutta ihan kärkikastiin tämä uusin levy sijoittuu. Edelle kiilaa kuulemistani U.D.O.-levyistä vain loistava Faceless World ja (niukasti) aliarvostettu Solid.
Blood Of Nations on ekaa kertaa kokonaan kuuntelussa spotifystä, vaikuttaa varsin lupaavalta levyltä tämä, hienoa että bändi pystyy tekemään vieläkin hyvältä kuullostavan levyn, jossa ei ole kuitenkaan liikaa kierrätystä. Esim. Kill The Pain ja The Abyss nousevat jo ekalla kuuntelulla esille.
Here's a message to you my friend: Just search, you'll find the way
Slaughter - Times They Change
Pitää kyllä hakea vain kaksi biisiä (mahtava Teutonic Terror & ei niin vakuuttanut The Abyss) kuulleenakin digipak sokkona haltuun, kun vain ehtii. Ei uusia Accepteja sentään mitään dreamtheater-tahtia puske esille, saati niitä nyt ostaisikaan
Jyyd wrote:Blood Of Nations on ekaa kertaa kokonaan kuuntelussa spotifystä, vaikuttaa varsin lupaavalta levyltä tämä, hienoa että bändi pystyy tekemään vieläkin hyvältä kuullostavan levyn, jossa ei ole kuitenkaan liikaa kierrätystä. Esim. Kill The Pain ja The Abyss nousevat jo ekalla kuuntelulla esille.
Oli pakko alkaa itsekin kuunnella Blood Of Nations kerran läpi spotifyn kautta, vaikka levyn pitäisi kolahtaa postilaatikkoon maanantaina. Nuo mainiot biisit Teutonic Terror ja The Abyss on tullut kuunneltua jo ennestään, joten odotukset on todella korkealla. En oikein saanut tuosta Maidenin uusimmasta paljoa irti, toivottavasti tämä potkii lujempaa. Molempia bändejä on kuitenkin tullut seurattua jo 80-luvulta asti.
Pönäkkää ja tuoreen kuuloista perinteistä Acceptiahan tämä Blood Of The Nations on. Hyvä laulaja tuo Tornillo, voimaa on kuin isossa kylässä. Kunhan eivät mene jotain Balls To The Wallia laulattamaan uusiksi Anthraxin tapaan... Omillaan erinomainen levy, erittäin vaikea suhteuttaa vanhaan kataloogiin. Ainakin tasainen laadultaan, mitä ei voi kovin monesta Acceptin levystä sanoa.
Iron Constable wrote:Ainakin tasainen laadultaan, mitä ei voi kovin monesta Acceptin levystä sanoa.
Hyvä huomio (vielä uutta kuulematta), mutta ylipäätään backkataloogista. Sanoisin että Russian Roulette ja Balls To The Wall parhaimpinaan läpäisevät tämän tasaisuuskriteerin.
Jep, jos tasaisuutta mietitään, niin voisi lyhyesti olla seuraavaa mieltä:
*Accept: Niin heikko, että ihme kun saivat levyttää jatkoa. Tasainen kyllä, tasaisen huono !
*I´m A Rebel: Enemmän yritystä, mutta tälläkään ei mainittavia onnistumisia, sama kuin yllä.
*Breaker: Tästä se lähti, hyvin epätasainen levy, helminään Breaker ja Son Of A Bitch
*Restless And Wild: Aina vaan paranee, paras kokonaisuus tähän mennessä, mukana häikäisevä levyn aloitus Fast As A Shark, loistava Restless And Wild ja ikiklassikko Princess Of The Dawn
*Balls To The Wall: PANG, jättipotti. Tasaisen loistava klassikko. Jos väkisin pitää narista jostain, niin ehkä levyn momentum hieman hiipuu loppukaksikon Guardians Of The Night ja Winter Dreams aikana.
*Metal Heart: Tasaisen hyvä, biisimateriaali ei kuitenkaan yllä aivan edellisen tasolle ja lähestymistapa biiseihin on hieman juustoisempi. Aloitusnelikko kyykyttää, loppulevy hieman notkahtaa, vaikkei varsinaista kammotusta levyllä olekaan.
*Russian Roulette: Tasaisen kova, kallistuu hieman Ballsin suuntaan. Ei floppeja, kärjessä uskomaton Aiming High ja aloitusraita T.V. War. Hakemalla haettu heikoin esitys voisi olla Man Enough To Cry.
*Eat The Heat: Yhtä kotonaan Acceptin kataloogissa kuin nännit nunnalla. Reece laulajana ihan hyvä, mutta levy on todella outo ja vuoristoratamainen laadultaan. Kuunneltavina biiseinä voi poimia X-T-C ja Chain Reaction. Ei Acceptia.
*Objection Overruled, Deathrow, Predator: Bulkkikamaa, kuin UDOn soolomatskua Acceptin nimellä. Mukana liuta hyviä biisejä, mutta paljon myös kasvotonta junttaa. Yhdistämällä nämä kolme, saisi yhden asiallisen Accept-levyn.
*Blood Of The Nations: Perspektiivi muutaman kuuntelun jälkeen hyvin vajavainen muihin verrattuna, mutta erittäin tasainen ja hyvänkuuloinen levy. Pesee helposti nuo kolme viimeisintä Udo-levyä ja Reece-ysköksen, ynnä ainakin kaksi, ellei kolme ensimmäistä. Ei jakoa suoralle Restless And Wild - Russian Roulette.
^Täytyy olla eri mieltä tuosta Acceptin debyytistä. Levyhän on lähestulkoon loistava. Biisit heikkenee loppua kohden, mutta alkupuolisko toimii ainakin minulle. Udo kuulostaa erilaiselta tässä verrattuna myöhempiin levytyksiin, ei ollut sirkkeli vielä niin tehokkaassa käytössä mutta hyvältä kuulostaa silti. Oma tyyli oli varmaan vielä hakusessa, mutta kyllä tämän levyn Acceptiksi tunnistaa helposti. Taustakuorot toimi myös todella hienosti heti ensilevyltä lähtien.
I´m A Rebeliltä toimii parhaiten biisit Save Us, Thunder And Lightning ja China Lady. Todella hyviä myös nuo Peter Baltesin laulamat balladit, tällä kertaa molemmat: No Time To Lose sekä The King.
Breaker sisältää jo hieman paremmat soundit verrattuna kahteen ensimmäiseen. Biisilista on kovaa tasoa, ei löydy kuin biisi Burning johon on kerennyt kyllästyä. Breaker on kokonaisuutena ehkä parempi levy kuin seuraava Restless And Wild, joka sisältää toki monta helmeä mutta myös muutaman heikommankin suorituksen.
Last edited by sakis on Thu Aug 26, 2010 15:45, edited 1 time in total.
sakis wrote:
I´m A Rebelin helmiin kuuluu Breakerin ja Son Of A Bitchin lisäksi myös...
Taitaa vaan kumpikin löytyä Breakerilta.
Aika lailla samoilla linjoilla Konstaapelin kanssa, mutta:
- I'm a Rebel on hyvä levy, niinkuin sakis jo totesikin
- Objection Overruled on myöskin hyvä levy, joskis kalpenee klassikkosuoran rinnalla
- Blood of the Nationsia en ole kuullut vielä tarpeeksi muodostaakseni mielipidettä
^Kiitos huomiosta, muokkasin viestiä. Sen siitä saa kun yövuoron jälkeen alkaa väsyneenä kirjoitella. Objection Overruled sekä Predator on kyllä molemmat ihan hankinnan arvoisia levyjä. Voi olla että tämä uusin Blood Of The Nations tulee menemään noista edelle, mutta on vielä liian varhaista sanoa lopullista mielipidettä.
Iron Constable wrote:*Balls To The Wall: PANG, jättipotti. Tasaisen loistava klassikko. Jos väkisin pitää narista jostain, niin ehkä levyn momentum hieman hiipuu loppukaksikon Guardians Of The Night ja Winter Dreams aikana.
Siellä mitään hiivu. Nuo kaksi lopetusbiisiähän ovat melekein ne levyn kovimmat. Vain London Leatherboys ja Losers and Winners menevät edelle. Itse näkisin levyn ainoana vähänkään heikompana hetkenä nimikko biisin( )
Iron Constable wrote:*Metal Heart: Tasaisen hyvä, biisimateriaali ei kuitenkaan yllä aivan edellisen tasolle ja lähestymistapa biiseihin on hieman juustoisempi. Aloitusnelikko kyykyttää, loppulevy hieman notkahtaa, vaikkei varsinaista kammotusta levyllä olekaan.
Todella epätasainen levy. Jolla vain 4 loistobiisi. Nimikko, Wrong is Right, Living for Tonight ja Teach us to Survive. Näiden vastapainona ovat sitten 3 umpisurkeaa biisiä: Up to the Limit, Dogs on Lead ja Bound to Fail. Nämä kolme biisiä ovat kuulemistani Accept biiseistä ne paskimmat
Iron Maidenia vuodesta 2000 Wicker Man:in johdosta, mutta eka konsertti vasta vuonna 2008 Tampereella.
Siren wrote: Näiden vastapainona ovat sitten 3 umpisurkeaa biisiä: Up to the Limit, Dogs on Lead ja Bound to Fail. Nämä kolme biisiä ovat kuulemistani Accept biiseistä ne paskimmat
Mitä tuo Bound To Fail tekee paskimpien biisien listalla?
Hieno biisi kitarasooloa myöten!
Balls To The Wallin heikoimmat rallit on nimibiisi ja London Leatherboys. Muuten levy on silkkaa parhautta siinä missä Metal Heart ja Russian Roulettekin.
)