Asamael wrote:Mites, kun oon saanut semmosen käsityksen ettet tuosta progesta kauheasti välitä?
Mun mielestä tuo levy edustaa juuri sellaista pahinta laitaa eli järkyttävää polyrytmistä tiluttelua. Vähän oon kummastellut sitä hehkutusta mitä tuosta on saanut kuulla. Oli siellä jotain tarttuvaakin mukana, kuten nimibiisi, mutta ei kyllä kauheasti putoillut. Jos jotain progressiivista pitää olla, niin Ayreonia soimaan.

Tässä on parin v. aikana joutunut yllättymään parista muustakin uutuudesta. Symphony X:n
Paradise Lost:
Aivan loistava, varsinkin kun kyseessä on bändi jonka aiemmasta tuotannosta en välitä niin yhtään, lukuisista kuuntelukerroista huolimatta. En mie oikeastaan ymmärrä mitä tekivät tällä PL:lla toisin; turhat ja ylimääräiset heitetty pois ja biisinkirjoitus astetta parempaa?
Sitten Thresholdin
Dead Reckoning: Avasi silmät uppo-oudolle bändille, ja olen joutunut huomaamaan miten suurin osa edellisistäkin studiolevyistä on todella hyviä. Tämänkin kohdalla on hankala osoittaa, mikä erottaa Dream Theaterista ja muista oikeasti kaameista genrensä edustajista.
Jollei se sitten ole yksinkertaisesti (biisirakenteellisten syiden ohella) huippuvokalisti! Mie en tiiä mikä polyrytminen edes on, vaikkakin myönnettäköön että 2-3 kohdassa
Mercy Fallsia sellainen bassovenkoilukohta särähtää makuhermoon ikävästi, mutta biisinkirjoituksen ollessa noin paljon melodian ehdoilla tehtyä, en sen enempää valita. Vokalisti Tommy Karevikin Tony Kakko-vaikutteet kuuluvat, mutta ruotsalainen on Tonya kuitenkin valovuosia edellä äänen voimassa ja ilmeikkäässä käytössä. Lisäksi, harvoin teemalevyn tarina ja kokonaisuus a)
kantaa loppuun asti b)
kiinnostaa 2/3 -kohtaankaan sitä. Tämä on aivan loistava paketti, olisin tosiaan laittanut viime vuoden parhaiden levyjen listaani jos olisin kuullut sitä ajallaan. Mutta voihan tuon myöhemminkin lisätä

juuri sellainen levy, joka pitää saada mahd. pian kannettua kotiin, vaikka maksaisikin kaameat 21,95€ tjsp.
Olisivatpa kaikki progemetallilevyt näin hyviä niin kestäisi kuunnella! Ei näidenkään kaksi edellistä ole kuitenkaan samanveroisia vielä. Osuvasti nimetty edellinen
Waiting In The Wings on sellainen 7½ -harjoitelma tulevaa suurtekoa varten ja debyytti
Become sellainen 6+ raakile, josta on ponnistettu pitkälle. Tai sitten ne edustavat SITÄ parempaa "progea" ja mie en vain tajua mistään mitään
ns:
Accept - Generation Clash II
Udo-versio '89 hitistä, tässä on bassosooloa introsta loppuun just niin paljon kuin sellaista tarvitsee.
edit:
Jorn - Blacksong
2006 The Duken vahvaa alkupään antia.