Dream Theater

[Finnish Eddie]

Juu tuli nuo kuunneltua kertaalleen . Onneksi nuo löytyivät "netin syövereistä" jotta voi ihan kunnolla kuunnella ilman alkamisajan kyttäilyä ... Tuo Nightmare kuullostaa tosi hyvältä näin toista kertaa kuunnellessa.

[Edward Mannerheim]

Uudesta levystä julkaistaan ainakin kolme eri versiota. Kallein niistä vaikuttaa aikas mielenkiintoiselta.

[Finnish Eddie]

^ Siis noista covereistako ei ole vielä (missään) infoa?

[Tom Sawyer]

^ Siis noista covereistako ei ole vielä (missään) infoa?

Se jossain Maiden tribuuttilevyllä ollut To Tame a Land on ilmeisesti yksi noista covereista, koska yksi covereista on joku DT:n viime aikoina jo julkaistu cover ja tuo sopii kuvaukseen.
Se ja muut julkaistaan yksitellen aina viikon välein alkaen alkaen kuusi viikkoa ennen levyn julkaisua. Eli varmaan joskus toukokuun puolessa välissä tulee tietoa.
Mike Portnoyn kirjoitus omalla foorumillaan:

Maybe I should get this out of the way now, so there's no disappointment....

The 6th cover (one of the metal ones) is actually a DT cover that was released last year elsewhere....

So, there's actually 5 "new" studio covers...

You also should know that my picks were alot more obscure (bands or song choices) than you may think....I'd be shocked if you got any of them in advance...(two of em maybe, but the other 3, no way....)

Finally, those genre descriptions may be debatable...of course, no band can be so easily pigeon-holed in strictly one catagory....for instance, the other "metal" band, many would actually classify more in the "hard rock" catagory...

OK...have fun guessing...

I'm sitting here in the studio right now while one of the "prog" ones is being mixed and it sounds AWESOME!!

MP

[Maukka]

http://www.roadrunnerrecords.co.uk/page ... s_id=77081" onclick="window.open(this.href);return false;

A Rite Of Passagen video.

[AntiSmuli]

Todella hyvä biisi ainakin. Ei mikään kovin progemainen kikkailu, vaan melko suoraviivaista vaihteeksi. Aukesi hyvin jo ekalla kerralla. Tiedä silti vielä uskaltaako odottaa Systematic Chaosia kovempaa levyä, mutta ainakin lupaillaan hyvää. Mistään Images And Wordsin haastajasta en silti usko olevan kyse, vaikka Portnoy vähän niin vakuutteli.

[Drevnerusskom Voine]

^ Siis noista covereistako ei ole vielä (missään) infoa?

Imperiumista lainattua:

1.Stargazer RAINBOW
2.Tenement Funster Flick Of The Wrist Lily Of The Valley QUEEN
3.Odyssey DIXIE DREGS
4.Take Your Fingers From My Hair ZEBRA
5.Larks'Tongues In Aspic Pt.2 KING CRIMSON
6.To Tame A Land IRON MAIDEN

Kakkosbiisi eli Queenin loistava trilogia Sheer Heart Attack -levyltä herättää kyllä mielenkiintoa ja tuo pitää ehdottomasti kuulla. Tosin kun ajattelee aiempia yrityksiä versioida Queenia, niin pettymys taitaa olla taas edessä (viimeisimpänä Queensrÿchen Innuendo). Freddie Mercuryn saappaisiin ei vaan kenelläkään ole asiaa. Eikä LaBrie nyt köyhän miehen Roger Tayloriksikaan (Tenement Funster) sovi. Dragon Attack -nimisellä Queen-tribuutilla LaBrie laulaa Sheer Heart Attackin ja One Visionin, ja suht kauaksi jäädään, noin niin kuin Cohones-asteikolla mitattuna.

Muutenkin tätä Dream Theaterin uutuutta kohtaan ei hirveitä odotuksia ole. Mahdollisuus pitää tietysti antaa, mutta pahoin pelkään että pettymys odottaa. Jälleen kerran...

[av]

Suht mielenkiinnolla odottelen että miten toi KC veto oikee luonnistuu

[Lappis]

http://www.roadrunnerrecords.co.uk/page ... s_id=77081

A Rite Of Passagen video.

Oli kyllä suora biisi. Pitänee kuulla uudestaan ennenkuin uskaltaa mitään sanoa. Ei vedä vertoja mitenkään Forsaken-biisille,joka onkin melkeinpä täydellinen. Joko oli tosiaan edellislevyllä Theaterin 2000-luvun huippuhetki?

[Wasted]

Vai että oikein Stargazer. Mielenkiinto julkaisua kohtaan nousi melkoisesti. Myös To Tame a Land on erittäin kiinnostava valinta. Täytyypä ostaa tuo kolmen CD:n versio.

Dream Theater on itselleni aika uusi tuttavuus. Viime kesänä ostin Awaken ja sittemmin myös Images and Words on päätynyt hyllyyn. (Toki aiemminkin jotain kappaleita olin kuullut.) Images on noista parempi ja se iski heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Awake taas avautui kunnolla vasta noin kuukausi sitten kovan tehokuuntelun tuloksena.

Itse en ole progea juurikaan koskaan kuunnellut, mutta olen kuitenkin pitänyt aina (siitä lähtien kun aloin heviä kuuntelemaan) kovasti progevivahteista hevissä ja monivaiheiset biisit ovat yleensä tarjonneet suurimmat kuuntelunautinnot. Sinänsä ei siis ollut mikään yllätys, että myös Dream theaterin musiikki miellytti. En ole soittaja, joten en bändin jäsenten tekniselle osaamiselle osaa ehkä antaa niin paljon arvoa kuin kuuluisi, mutta kappaleiden monimutkaisuus kyllä miellyttää korvaa. Yksi tärkeimmistä elementeistä lienee myös syntikkasoundi (tällä hetkellä syntikkavetoinen musiikki on minulla kovimmassa huudossa). James LaBrien laulanta oli se juttu bändissä, jota pidin ennen hieman keskinkertaisena (ehkä turhan voimakas ilmaus). Mutta Awaken tehokuuntelusessioissa tämäkin asia tuntui korjautuvan. Itse asiassa miehen suorituksista löytyy varsin loistavaa eläytymistä ja ääni on toki myös hyvä.

Syksyn keikalle ostin pienen harkinnan jälkeen lipun ja siten toki olisi ensi kuussa julkaistava levykin hankittava. Varmaankin täytyy jokunen muukin levy hyllyyn hommata ennen keikkaa. Scenes from a Memory lienee niistä ykkösvaihtoehto, kun se kerran taitaa olla fanien keskuudessa bändin arvostetuin albumi ja vieläpä teemalevy.

[Maukka]

http://www.roadrunnerrecords.co.uk/page ... s_id=77081

A Rite Of Passagen video.

Oli kyllä suora biisi. Pitänee kuulla uudestaan ennenkuin uskaltaa mitään sanoa. Ei vedä vertoja mitenkään Forsaken-biisille,joka onkin melkeinpä täydellinen. Joko oli tosiaan edellislevyllä Theaterin 2000-luvun huippuhetki?

Tuo "videoversio" on editoitu, Petruccin sooloa on lyhennetty ja Rudessin soolo on napsaistu kokonaan pois. Kokonaisessa versiossa rite of passage kellottaa yli 8 minuuttia.

Noista covereista sen verran, että to tame a land on tosiaan julkaistu jo viime vuonna Kerrangin maiden tribuuttilevyllä.

[Iivis]

On sitten uusi levy netissä. Ei malttanut odottaa. JUMALAUTA, kun pärähtikin kovaa!! Yksi kuuntelu takana ja ensiarvio on, että äijät ovat vääntäneet parhaan levynsä sitten Images & Wordsin! Todella eeppistä, melodista ja tunnelmallista heviä! Huhh, lisää kuuntelua vaan alle! 3:lla CD:llä varustettu versio tilattu!

[Finnish Eddie]

Jaahas Black Clouds on sitten näköjään vuotanut kokonaan ... Mitenköhän kauan jaksaisi vastustaa kiusausta ladata tuota ... Tiukkaa tekee .

[Edward Mannerheim]

On sitten uusi levy netissä. Ei malttanut odottaa. JUMALAUTA, kun pärähtikin kovaa!! Yksi kuuntelu takana ja ensiarvio on, että äijät ovat vääntäneet parhaan levynsä sitten Images & Wordsin!

Olen eri mieltä vaikken edes ole kuullut uusinta tuotosta , onhan I&W:n jälkeen julkaistu sellainenkin levy kuin Awake. Makuasioita toki.

[darealjyra]

^^ Itekkin latailin eilen lätyn koneelle ja neljään kertaan kerkesin läpi pyöräyttämään. Ja allekirjoitan täysin hehkutuksesi mutta vaihdan levyn tosin Scenes From A Memoryyn

Aivan helevetin hyvältä vaikuttava levy! Biisit on hiton monipuolisia ja tällaiseen monipuolisuuteen bändi ei ole näin hyvin onnistunut pääsemään sitten SFAM:n. Eipä tässä mitään kauhean järkevää analyysiä osaa vielä tehä, katotaan sitten kun on se 20 kertaa pyöräytetty.

Kyllä tää viimestään vähän kuin varmisti sen, että tonne Gods Of Metaliin on lähettävä bändi tsekkaamaan kolmatta kertaa livenä, josko tulisi paljonkin biisejä uudelta lätyltä.

PS. 12 steps-saagan päättävä The Shattered Fortress on vähintäänkin helvetin hieno biisi!

[QazKFD]

Perusversioo kohtuullisen halvalla tarjollakin?

http://www.cdwow.com/CD/DREAM-THEATER-B ... ew/8565793" onclick="window.open(this.href);return false;

[Ipe]

Lyhyesti mietteitä Dream Theaterin levyistä alkaen Train of Thought -levystä:

ToT: Hyvä levy. Raskasta, mutta toimivaa "uutta" Dream Theateria. Hiukan liikaa kikkailua eräissä kappaleissa, mutta muuten hyvä/kiitettävä levy.

Octavarium: Epätasainen. Parhaat kappaleet todella hyviä, loput todella mitäänsanomattomia. Ihan ok-levy.

Systematic Shitnes: Kuraa. Päätöntä ja väritöntä kikkailua, tarkoituksena vain tähtitieteelliset nopeudet ja soitinrunkkaus. Paska levy.

Black Clouds & Silver Linings: Nyt tuli puskista, todella syvältä sieltä. Odotukset olivat nollassa. Siis voiko tämä olla mahdollista?!? DT on palannut kurasta, siis vihdoinkin levy, missä on punainen lanka?!?
Graspopissa bändi on sittenkin tarkastettava, sekä Helsingin keikka vakavaan harkintaan. Katsotaan mitä levy BC & SL -levy vielä antaa. Kyseessä oli siis ensimmäisen kuuntelun jälkeiset mietteet... (jotka tosin kääntyivät ehkäpä liikaa hehkuttelun puolelle.)

[QazKFD]

Jaksaiskohan ton uuden itekkin tsekata jopa. ToT viimesin mitä on tullu enemmän kuunneltua ja jopa hankittua. Ihan hyvää palautetta on ainakin tuntunut kuuluvan.

[AntiSmuli]

Systematic Shitnes: Kuraa. Päätöntä ja väritöntä kikkailua, tarkoituksena vain tähtitieteelliset nopeudet ja soitinrunkkaus. Paska levy.

Hyshys nyt. Systematic Chaos on kovaa 2000-luvun DT:tä, ellei kovinta. Ei pienintäkään merkkiä hiipumisesta saatika mistään soitinrunkkauksesta. Tähtihetkiä löytyy koko levyllinen, Repentance pienenä kömmähdyksenä. Itse en ainakaan saa Forsakenin tai The Ministry Of Lost Soulsin kaltaisista biiseistä huonoja yhtään mitenkään. Tämän kaltaiset (yli)tunteelliset biisit vetoaa meikäläiseen aivan kympillä. Ei taida edes uskaltaa mainita Octavariumin I Walk Beside Youta.

Black Cloudsista sen verran, että hehkutuksista huolimatta aijon venttailla kesään asti.

[Chaasrainer]

Sorruin sitten lataamaan levyn ja muutaman pyöräytyksen jälkeen on pakko sanoa, että kyseessä on todellakin parasta DT:tä 15 vuoteen. Heikkoja biisejä ei ole lainkaan ja varsinkin A Nightmare to Remember, The Shattered Fortress ja The Count of Tuscany ovat oikeita mestariteoksia. Biiseissä on pituutta, mutta mun mielestä liialliseen turhaan kikkailuun ei sorruta oikein missään vaiheessa. Vaikka odotuksia olikin jonkin verran, levy kyllä ylittää ne kevyesti. Varmasti hieno päästä kuulemaan biisejä livenä sitten aikanaan. Hieno levy josta varmasti riittää pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa.

[Finnish Eddie]

Niinpä niin. Ihmismieli on heikko . En enää kestänyt olla lataamatta ... Muutaman kerran on tuota pyöräytetty ja ihan pätevä DT-levy tämä tuntuu olevan. Ei ehkä paras mutta ei huonoinkaan . Heh monestakohan biisistä on otettu pätkä tuohon Shattered Fortressiin? Alkoi kuullostamaan ajoittain aikas tutuilta meinaan:) .

Nyt sitten odottelemaan niitä covereita.

[darealjyra]

Heh monestakohan biisistä on otettu pätkä tuohon Shattered Fortressiin? Alkoi kuullostamaan ajoittain aikas tutuilta meinaan:) .

Ka saagan neljästä aiemmasta osasta eli biiseistä Glass Prison, This Dying Soul, The Root Of All Evil ja Repentance ja näistä viidestähän kasautuu Twelve Step Suite

[Wasted]

A Nightmare To Remember

Opening with a creepy piano introduction before some dark and imposing chords, some truly blistering kick drums appear before a weighty riff takes control. A few minutes on, and the headlong pace breaks into a lighter guitar motif, before another guitar melody drifts in. LaBrie’s vocals sound controlled and as with the rest of the album, this is Dream Theater sounding just so much bigger than before. This song lasts a mesmerising sixteen minutes, but at no time does it sound contrived or laboured. With that amount of time to play with, the track has a flurry of time signature changes. John Petrucci is inspired and delivers a fret melting solo nine minutes in, directly followed by keyboard wizard Jordan Rudess cranking out some crazy riffs of his own, before the pair trade off licks and unisons. There are a few of the growling vocals that caused a certain amount of controversy on their last album Systematic Chaos, but they are fleeting and quickly disappear as more curveballs are thrown in. Some typically wacky Jordan Rudess melodies take the track in a new direction before a more explosive version of the original riff from all of ten minutes ago returns. For an opening album tracks, it’s an enthralling and exhausting musical journey.

A Rite Of Passage

How can you follow a song that’s sixteen minutes long? How about one that extends to eight and a half? There’s an eastern influence in the calm guitar opening which lasts for a matter of seconds before catchy riffs take over. Again there are a few growling vocals in there that might raise a few eyebrows. The chorus is a true arms-aloft anthem, which is no doubt why an edited five-minute version has been chosen as the album’s lead single. The production is also noticeably slick and James LaBrie hasn’t sounded this solid in years. Two thirds of the way in, a new ferocious riff grabs you by the shirt and throws you in another unanticipated direction. Petrucci delivers another killer solo in a flurry of tempo changes. He then passes the baton to Jordan Rudess who produces some hyperactive fingerwork of his own. This song encompasses everything that Dream Theater detractors loathe but everything that their fans will adore.

Wither

Wither is a break from all the intensity, with a five-minute ballad that’s harmonious and intensely hummable. Much like Vacant on the band’s Train Of Thought album it’s a welcome intermission. There’s even a string section accompanying the immediately infectious chorus and it’s likely to appeal to old-school DT fans. This leads into a lilting piano section before Petrucci provides an almost Brian May like triumphant, song-ending solo.

The Shattered Fortress

This is the final piece of the so-called AA saga, which has seen a musical and lyrical of linking of tracks spread over the last few albums. It will eventually be fixed to the end of Repentance to form a gargantuan concept album to be performed live. The track opens with its own distinctive riff before nodding at the musical motifs from the previous songs in the piece. There are some truly juddering riffs as well as a fleeting return of those growling vocals that might have some fans (who want Dream Theater to sound like Dream Theater and not Opeth) questioning the band’s motives. There’s a muscular reprise of the opening riff from The Root Of All Evil before another change of pace to an almost symphonic, film-score section. There are more melody changes and frenetic keyboard workouts before the track breaks down into a wonderfully clean guitar sound. It’s another exhilarating and unremitting twelve-minute ride.

The Best Of Times

This opens with a beautifully mellow piano motif, before being joined by a string section. The track then rapidly increases in tempo with a driving riff reminiscent of Rush’s Spirit Of Radio. The song is crammed with uplifting melodies, soaring guitars and keyboards and is arguably the most old-school Dream Theater track on the album. It’s also the album’s finest track that will have you straining to press the repeat button.
Lyrically, it’s a touching and heartfelt tribute to Mike Portnoy’s father, Howard, who died at the end of last year. There’s a rousing finale with an extended Petrucci flurry of notes before returning to the tracks signature melody. Utterly bewitching.

The Count Of Tuscany

This is the monster – an epic track that extends over nineteen minutes. The opening section sounds like Yes with bite, before heavier riffs take over the song’s direction.
It’s typically Dream Theater, with a vast array of time signature changes and intermingling melodies – and that’s just in the first three minutes. There are some bombastic heavy riffs that all blend seamlessly with countless melodies. In fact in that regard, it’s reminiscent of the similarly expansive A Change Of Seasons and is destined to become a Dream Theater classic. The latter few minutes are dominated by an almost Pink Floyd guitar elegance, with an acoustic guitar then building to a formidable – if mellow – finale to a compelling album.

There will be plenty of areas of discussion about the merits of the album by the Dream Theater die-hards. But taken as a whole, this is Dream Theater’s finest and most balanced album in a decade. If Systematic Chaos helped them to partially lose the cult band tag, then Black Clouds & Silver Linings with surely take them to the next level.

Tällaisen arvostelun löysin Dream Theaterin suomalaiselta fanifoorumilta.

[Wasted]

Settilista Sweden Rockista

Kai ne ehtii tätä vielä vaihdella vaikka kuinka ennen syksyä, mutta tuossa olisi kyllä pari helmeä, jotka haluaisin ehdottomasti kuulla.

[darealjyra]

^Haha ei saatana, siinä on voinu olla tavan festarikävijä ihmeissään kun bändi astelee lavalle ja päräyttää heti kärkeen 25-minuuttisen In The Presence Of Enemiesin

Toivoisin kyllä tonne Gods of Metalin vetoon paljon enemmän uutta matskua. Erotomanian ainakin vois heivata helvettiin tuolta, ei puolentoista tunnin festarisetti kaipaa instrumentaalia. Hollow Years ois sinänsä hieno biisi kuulla livenä, aika villikortti vetää se tuolla. Ja josko vihdoinkin kuulisin tuon Metropolis Pt. 1:n livenä, sitä on tullut odoteltua

Uus albumi putkeen toimis, mutta tuskinpa festarilla alkavat sitä veivaamaan.