TAROT
Moderator: The Killer Krew
Jahas olipas taas kova keikka lauantaina Tarotilta ja varsinkin uudet piisit toimivat ihan loistavasti. Ainoastaan keikan lyhyys ja ihmisten vähyys itse lavan edessä jäi vähän harmittamaan.
Ennen keikkaa oli mielenkiintoista jutella Puragatoryn aikaisen kitaristin kanssa (en muista tähän hätään nimeä), miten pojat olivat soitelleet yhdessä 80-luvun alussa mm. Rainbow - Rising levyä. Marco ei kuulemma silloin tykännyt ihmisten jatkuvasta Dickinson vertauksista vaan sanoi aina, että Dio on hänen esikuvansa.
Toivottavasti perjantaina Kuopiossa olisi vaan pitempi setti.
tuossa on parin uuden piisin videot jotka tuli otettua keikalta
Ashes To The Stars
Before The Skies Come Down
vielä pari vanhempaa piisiä muutama viikkoa aiemmin Pakkahuoneelta
Pyre Of Gods
I Rule
Ennen keikkaa oli mielenkiintoista jutella Puragatoryn aikaisen kitaristin kanssa (en muista tähän hätään nimeä), miten pojat olivat soitelleet yhdessä 80-luvun alussa mm. Rainbow - Rising levyä. Marco ei kuulemma silloin tykännyt ihmisten jatkuvasta Dickinson vertauksista vaan sanoi aina, että Dio on hänen esikuvansa.
Toivottavasti perjantaina Kuopiossa olisi vaan pitempi setti.
tuossa on parin uuden piisin videot jotka tuli otettua keikalta
Ashes To The Stars
Before The Skies Come Down
vielä pari vanhempaa piisiä muutama viikkoa aiemmin Pakkahuoneelta
Pyre Of Gods
I Rule
Nyt on Crows Fly Black käyty vihdoin hakemassa kaupan hyllyltä. Ensimmäisen kuuntelun perusteella en osaa vielä sanoa sen tarkempia mietteitä, sillä useat biisit vaativat selvästikin lisäkuuntelua.
Grey kuulosti levyn parhaalta biisiltä. Mielestäni yksi Marcon parhaista laulusuorituksista kuullaan ko. kappaleessa. Before The Skies Come Down oli toinen todellinen helmi. Vaikka sinkkubiisi You:ta on moneen otteeseen levyn heikoimmaksi haukuttukin, niin biisi on mielestäni levyllä vähintään hyvää keskitasoa. Hyvä levy, mutta saa nähdä nouseeko erinomaiseksi, ja samalla Suffer Our Pleasuresin haastajaksi lisäkuuntelujen myötä.
Monien biisien kertosäkeiden "huutokuorot" häiritsivät (kuulostivat paikoin ärsyttäviltä). Saa nähdä muuttuuko tuo epäkohta tarkemman tutustumisen myötä.
Grey kuulosti levyn parhaalta biisiltä. Mielestäni yksi Marcon parhaista laulusuorituksista kuullaan ko. kappaleessa. Before The Skies Come Down oli toinen todellinen helmi. Vaikka sinkkubiisi You:ta on moneen otteeseen levyn heikoimmaksi haukuttukin, niin biisi on mielestäni levyllä vähintään hyvää keskitasoa. Hyvä levy, mutta saa nähdä nouseeko erinomaiseksi, ja samalla Suffer Our Pleasuresin haastajaksi lisäkuuntelujen myötä.
Monien biisien kertosäkeiden "huutokuorot" häiritsivät (kuulostivat paikoin ärsyttäviltä). Saa nähdä muuttuuko tuo epäkohta tarkemman tutustumisen myötä.
Re: TAROT
http://www.youtube.com/watch?v=Ekzw9uC3nrM
Taas kovaa kamaa Youtubesta. Hietalat on kyllä kovia jätkiä
Taas kovaa kamaa Youtubesta. Hietalat on kyllä kovia jätkiä
I Rule?Hammer wrote:Monien biisien kertosäkeiden "huutokuorot" häiritsivät (kuulostivat paikoin ärsyttäviltä). Saa nähdä muuttuuko tuo epäkohta tarkemman tutustumisen myötä.
Mutta joo, tuollainen on esim. Bleeding Dustissa & ymmärrän kyllä jos joitain jurppii moinen, itseänikin yleensä, mutta Tarot on saanut lähes aina tappofiilistä kenties Marson äänen ansioista noihin. Breathing Fire? I Spit Venom? = juurikin tappavia.
Tuossa yllämainitussa uudessa vetää Sakari-setä muuten niiiin mallikkaan & vauhdikkaan soolon, ettei enää vanhalta uskoisi kuin Smith-Murrayta parhailta ajoiltaan.
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
-
- Viikonloppusoturi
- Posts: 294
- Joined: Thu Feb 03, 2005 14:37
- Location: Helsinki
I Rulessa tuo kertosäe kuulostaa pirun hyvältä, koska se sopii kappaleen raskaaseen luonteeseen muutenkin mainiosti ja siinä ei toisteta kertosäettä useita kertoja nopeassa tempossa. I Spit Venomissakin se huudahdus sopii biisiin kuin nyrkki Antti Tuiskun silmään.Jussi K wrote:I Rule?Hammer wrote:Monien biisien kertosäkeiden "huutokuorot" häiritsivät (kuulostivat paikoin ärsyttäviltä). Saa nähdä muuttuuko tuo epäkohta tarkemman tutustumisen myötä.
Mutta joo, tuollainen on esim. Bleeding Dustissa & ymmärrän kyllä jos joitain jurppii moinen, itseänikin yleensä, mutta Tarot on saanut lähes aina tappofiilistä kenties Marson äänen ansioista noihin. Breathing Fire? I Spit Venom? = juurikin tappavia.
Bleeding Dustissa tuo kertosäe eniten ärsyttää, mutta myös levyn nimikkokappaleen kertosäkeessä on vastenmielistä varsinkin ne taustaääntelyt. Tuossa Bleeding Dustissa on tosiaan niin mahtava kitarasoolo ja biisi parenee vain loppua kohden, joten muuta valittamisen aihetta en siitä keksi. Muutenkin levy on kokonaisuudessaan alkanut kuulostamaan jatkuvasti paremmalta lisäkuuntelujen myötä. Varsin erinomainen levy on Crows Fly Black, mutta vaatii vielä lisäsyventymistä, jotta löytäisin kaikki sen hienoudet.
Tuplapostauksenkin uhalla hehkutan vähän uusinta Crows Fly Blackia.
Levy ei todellakaan ollut mikään kovin helposti avautuva, mutta palkitsi lisäkuuntelujen myötä kyllä vähintäänkin ruhtinaallisesti. Biisit ovat sopivan erilaisia, vaikka ne tutut Tarot-elementit ovatkin läsnä koko levyn. Tällä kertaa bändin sävellykset ovat kunnianhimoisia ja pääosin erittäin mielenkiintoisia. Tietyt pienet yksityiskohdat häiritsevät paikoin biisien sisällä, mutta kokonaisuuden kannalta eivät vaikuta kuuntelukokemukseen juuri lainkaan. Levy on yleistunnelmaltaan synkkä, biisit ovat joko raskaita tai tunnelmallisia. Molemmissa ääripäissä ollaan onnistuttu, ihan slovari Tidesia myöten. Laulusuoritukset ovat mainioita, kuten osasin odottaa. Marco vokalisoi ihan törkeän hyvin, eikä Tuple Salmelankaan laulusuorituksissa ole valittamisen aihetta. Zachary Hietalan Iron Maiden -vaikutteiset kitarasoolot ovat paikoin kuin 80-luvulta ja ovat parhaimmillaan miehen Tarot-historian parhaimmistoa. Biiseistä kaikki ovat kiitettävää tasoa, nimikkobiisi Crows Fly Blackia ja Howl!:ia lukuunottamatta. Myös kaksi edellä mainittua ovat hyviä, mutta eivät ole itseäni vielä täysin vakuuttaneet. Levyn ykkösbiiseiksi nostaisin lähes täydellisen Greyn ja melkein yhtä upean Before The Skies Come Downin.
Yksi vuoden parhaimmista kotimaisista levyistä. 5- / 5
Levy ei todellakaan ollut mikään kovin helposti avautuva, mutta palkitsi lisäkuuntelujen myötä kyllä vähintäänkin ruhtinaallisesti. Biisit ovat sopivan erilaisia, vaikka ne tutut Tarot-elementit ovatkin läsnä koko levyn. Tällä kertaa bändin sävellykset ovat kunnianhimoisia ja pääosin erittäin mielenkiintoisia. Tietyt pienet yksityiskohdat häiritsevät paikoin biisien sisällä, mutta kokonaisuuden kannalta eivät vaikuta kuuntelukokemukseen juuri lainkaan. Levy on yleistunnelmaltaan synkkä, biisit ovat joko raskaita tai tunnelmallisia. Molemmissa ääripäissä ollaan onnistuttu, ihan slovari Tidesia myöten. Laulusuoritukset ovat mainioita, kuten osasin odottaa. Marco vokalisoi ihan törkeän hyvin, eikä Tuple Salmelankaan laulusuorituksissa ole valittamisen aihetta. Zachary Hietalan Iron Maiden -vaikutteiset kitarasoolot ovat paikoin kuin 80-luvulta ja ovat parhaimmillaan miehen Tarot-historian parhaimmistoa. Biiseistä kaikki ovat kiitettävää tasoa, nimikkobiisi Crows Fly Blackia ja Howl!:ia lukuunottamatta. Myös kaksi edellä mainittua ovat hyviä, mutta eivät ole itseäni vielä täysin vakuuttaneet. Levyn ykkösbiiseiksi nostaisin lähes täydellisen Greyn ja melkein yhtä upean Before The Skies Come Downin.
Yksi vuoden parhaimmista kotimaisista levyistä. 5- / 5
Jaahas. Sieltä on näköjään taas tulossa Marcolta ja kumppaneilta joululevyä. Eli kyseessä jatko-osa tuolle Raskasta Joulua CD:lle.
Raskaampaa joulua
1. Marco Hietala: Ensimmäinen joulu
2. Jarkko Ahola: Ilouutinen
3. Antony Parviainen: Kun joulu on
4. J-P Leppäluoto: Joululaulu
5. Jarkko Ahola: En etsi valtaa, loistoa
6. Tony Kakko: Me käymme joulun viettohon
7. Ville Tuomi: Petteri Punakuono
8. Tony Kakko: Pieni rumpali
9. Ville Tuomi: Sydämeeni joulun teen
10. Antony Parviainen: Tähti tähdistä kirkkain
11. J-P Leppäluoto: Tonttu
12. Marco Hietala & Peter Lerche: Ave Maria
Taitaapi mennä hankintaan tämäkin. Muutamia sen verran mielenkiintoisia vetoja kuitenkin löytyy.
Raskaampaa joulua
1. Marco Hietala: Ensimmäinen joulu
2. Jarkko Ahola: Ilouutinen
3. Antony Parviainen: Kun joulu on
4. J-P Leppäluoto: Joululaulu
5. Jarkko Ahola: En etsi valtaa, loistoa
6. Tony Kakko: Me käymme joulun viettohon
7. Ville Tuomi: Petteri Punakuono
8. Tony Kakko: Pieni rumpali
9. Ville Tuomi: Sydämeeni joulun teen
10. Antony Parviainen: Tähti tähdistä kirkkain
11. J-P Leppäluoto: Tonttu
12. Marco Hietala & Peter Lerche: Ave Maria
Taitaapi mennä hankintaan tämäkin. Muutamia sen verran mielenkiintoisia vetoja kuitenkin löytyy.
-
- Kisälli
- Posts: 565
- Joined: Fri Feb 20, 2004 16:44
- Location: Jyväskylä
-
- Hang-Around
- Posts: 192
- Joined: Fri Apr 21, 2006 17:32
- Location: Janakkala / Helsinki
TAROT - CROWS FLY BLACK
Allekirjoittanut sai odottaa suomalaisen metallin kärkinimen uutukaista pari viikkoa yli ilmestymispäivän. Kun ensikuuntelu oli kuunneltu, olo oli hämmentynyt. Kyseessä tosiaan on raskaampaa ja hieman synkempää Tarotia. Mutta silti Tarotia. Lisäkuuntelujen myötä levy alkoi ottamaan muotoaan ja paljastamaan laatuaan. Mutta onko Suffer Our Pleasuresin jatkeesta haastajaksi tuolle suomalaisen metallin kulmakivelle?
Mielenkiintoinen intro ja rouhiva riffi potkaisevat avaus- ja nimibiisi Crows Fly Blackin käyntiin. Raskaampi kertosäe asettuu biisiin hyvin, mutta hieman yllättäen hiljentyvä välisoitto hämmentää. Eräänlainen kliimaksi on silti edessä, kun välisoitto kasvaa nopeammaksi ja huikeammaksi palatakseen jälleen biisin sulkevaan kertosäkeeseen. Nappiavaus. Räväkkä Traitor puolestaan lyö levyn kierrokset kertaheitolla kattoon ja läpi. Suorastaan perkeleellinen biisi, joka ensin tiputtaa leuan lattiaan ja seuraavaksi tempaa mukaansa. Riffit, vokaalit ja niiden sovitukset, soolot, koko ytimekäs paketti toimii helvetin hienosti. Levyn selkein adrenaliinirypistys.
Alkukaksikon jälkeen levy jatkuu Ashes To The Starsin koukuttavalla riffillä, biisin kasvaessa kertosäkeen, "pre-choruksen" sekä välisoiton sovitusten myötä korkeisiin mittoihin. Messenger Of Gods puolestaan alkaa urkuintrolla hieman hämärästi. Riffittely maistuu vaikkei katkokaan päitä, kertosäkeen ollessa vähintään mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi hyvin sovitettu. Välisoiton kikkailut tuovat biisin tasoa alaspäin, mutta Tolsan efekteillä on hyvätkin puolensa, kuten viimeiset kertosäkeet osoittavat.
Before The Skies Come Down tuo kehiin jälleen raskasta päätä hakkaavaa riffiä sekä isoa kertosäettä. Todella mukaansatempaava kipale. Suorastaan todella kaunis Tides puolestaan nostaa palan kurkkuun jo ensi nuoteista alkaen. Tämä osoittaa myös bändin tyylitajun säveltää balladeja sekä näyttää Marcon tulkintaskaalasta sen herkemmän puolen. Lyriikat ovat todella koskettavat ja vokaalimelodiat niin kertosäkeessä kuin säkeistöissä korostavat haikeaa tunnelmaa, jota biisin raskaampi jälkipuolisko ei pilaa. Traitorin ohella levyn kirkkainta kärkeä, ehkä se kirkkain.
Bleeding Dust jatkaa levylle tyypillisellä linjalla, eli jälleen kuullaan koukuttavaa ja raskasta riffiä. Napakka kertosäe tuo itse asiassa koko levyyn lisäväriä, ja ainakin meikäläiselle tuo ärjyntä toimii kuin häkä, melkeinpä tappavaa menoa! Sinkkubiisi You taas istuu levylle loistavasti. Biisi on perusvarmaa Tarotia, johon kertosäe tuo puhtia. Näitä vetoja, jotka haluaisi tietyllä tavalla omistaa ex-tyttöystävälle.
Howl! puolestaan nojaa vahvoihin vokaaleihin: sovitukset, melodiat ja tulkinta yhdistyvät nerokkaasti. Akustiset osat sekä kertosäettä tukeva riffi kuljettavat biisiä hyvin eteenpäin, ja välisoiton jälkeinen junttaus asettaa lisää palasia oikeille kohdilleen. Levyn päättävä Grey odottaa vielä sitä lopullista avautumistaan, jos on avautuakseen. MOG:n ohella levyn vaisuinpana palana biisi onnistuu silti synamelodioillaan ja tunnelmallaan puhuttulemaan. Siis kaikkea muuta kuin huonoa tavaraa. Rauhallisemman lopetuksen jälkeen kertosäe jää soimaan päähän jättäen haikean ja syksyisen fiiliksen.
Kokonaisuudessaan Crows Fly Black ei yllä edeltäjänsä tasolle. Kyseessä on kuitenkin erittäin hyvä levy ja luonnollisen tuntuinen jatke Suffer Our Pleasuresille. Marco Hietala osoittaa jälleen olevan hallitseva vokalisti sekä suomalaisella että kansainvälisellä kentällä. Zacharyn soolot ovat sitä itseään, Pecu takoo rumpujaan tuttuun tyyliin ja Tolsan koskettimet ovat yksi niistä oleellisista elementeistä, mikä tekee Tarotista Tarotin. Kahta ensimmäistä levyä väheksymättä. Tuple Salmelan suurempi rooli on kaikkea muuta kuin virhe, sillä miehen yhteistyö vokaalipuolella itse maestro Hietalan kanssa kuulostaa suorastaan huikealta. Uskomattomalta. Käsittämättömältä. Biisien sovitustyö ansaitsee myös vastaavia kiitoksia. Löytyy niitä isoja, kaivattuja kertosäkeitä, sopivaa variaatiota ja koukkuja. Myös lyriikat ovat juuri sitä, mitä pitääkin.
You kneel, I accept! Metallia perkele!
****½ näin alkajaisiksi, aika näyttää kasvaako tämä sinne viismiikkaan asti. Potentiaalinen vuoden levy.
[edit:] Black, ei back. Pitää taas olla yks 'tun lukutaidoton puusilmä.
Allekirjoittanut sai odottaa suomalaisen metallin kärkinimen uutukaista pari viikkoa yli ilmestymispäivän. Kun ensikuuntelu oli kuunneltu, olo oli hämmentynyt. Kyseessä tosiaan on raskaampaa ja hieman synkempää Tarotia. Mutta silti Tarotia. Lisäkuuntelujen myötä levy alkoi ottamaan muotoaan ja paljastamaan laatuaan. Mutta onko Suffer Our Pleasuresin jatkeesta haastajaksi tuolle suomalaisen metallin kulmakivelle?
Mielenkiintoinen intro ja rouhiva riffi potkaisevat avaus- ja nimibiisi Crows Fly Blackin käyntiin. Raskaampi kertosäe asettuu biisiin hyvin, mutta hieman yllättäen hiljentyvä välisoitto hämmentää. Eräänlainen kliimaksi on silti edessä, kun välisoitto kasvaa nopeammaksi ja huikeammaksi palatakseen jälleen biisin sulkevaan kertosäkeeseen. Nappiavaus. Räväkkä Traitor puolestaan lyö levyn kierrokset kertaheitolla kattoon ja läpi. Suorastaan perkeleellinen biisi, joka ensin tiputtaa leuan lattiaan ja seuraavaksi tempaa mukaansa. Riffit, vokaalit ja niiden sovitukset, soolot, koko ytimekäs paketti toimii helvetin hienosti. Levyn selkein adrenaliinirypistys.
Alkukaksikon jälkeen levy jatkuu Ashes To The Starsin koukuttavalla riffillä, biisin kasvaessa kertosäkeen, "pre-choruksen" sekä välisoiton sovitusten myötä korkeisiin mittoihin. Messenger Of Gods puolestaan alkaa urkuintrolla hieman hämärästi. Riffittely maistuu vaikkei katkokaan päitä, kertosäkeen ollessa vähintään mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi hyvin sovitettu. Välisoiton kikkailut tuovat biisin tasoa alaspäin, mutta Tolsan efekteillä on hyvätkin puolensa, kuten viimeiset kertosäkeet osoittavat.
Before The Skies Come Down tuo kehiin jälleen raskasta päätä hakkaavaa riffiä sekä isoa kertosäettä. Todella mukaansatempaava kipale. Suorastaan todella kaunis Tides puolestaan nostaa palan kurkkuun jo ensi nuoteista alkaen. Tämä osoittaa myös bändin tyylitajun säveltää balladeja sekä näyttää Marcon tulkintaskaalasta sen herkemmän puolen. Lyriikat ovat todella koskettavat ja vokaalimelodiat niin kertosäkeessä kuin säkeistöissä korostavat haikeaa tunnelmaa, jota biisin raskaampi jälkipuolisko ei pilaa. Traitorin ohella levyn kirkkainta kärkeä, ehkä se kirkkain.
Bleeding Dust jatkaa levylle tyypillisellä linjalla, eli jälleen kuullaan koukuttavaa ja raskasta riffiä. Napakka kertosäe tuo itse asiassa koko levyyn lisäväriä, ja ainakin meikäläiselle tuo ärjyntä toimii kuin häkä, melkeinpä tappavaa menoa! Sinkkubiisi You taas istuu levylle loistavasti. Biisi on perusvarmaa Tarotia, johon kertosäe tuo puhtia. Näitä vetoja, jotka haluaisi tietyllä tavalla omistaa ex-tyttöystävälle.
Howl! puolestaan nojaa vahvoihin vokaaleihin: sovitukset, melodiat ja tulkinta yhdistyvät nerokkaasti. Akustiset osat sekä kertosäettä tukeva riffi kuljettavat biisiä hyvin eteenpäin, ja välisoiton jälkeinen junttaus asettaa lisää palasia oikeille kohdilleen. Levyn päättävä Grey odottaa vielä sitä lopullista avautumistaan, jos on avautuakseen. MOG:n ohella levyn vaisuinpana palana biisi onnistuu silti synamelodioillaan ja tunnelmallaan puhuttulemaan. Siis kaikkea muuta kuin huonoa tavaraa. Rauhallisemman lopetuksen jälkeen kertosäe jää soimaan päähän jättäen haikean ja syksyisen fiiliksen.
Kokonaisuudessaan Crows Fly Black ei yllä edeltäjänsä tasolle. Kyseessä on kuitenkin erittäin hyvä levy ja luonnollisen tuntuinen jatke Suffer Our Pleasuresille. Marco Hietala osoittaa jälleen olevan hallitseva vokalisti sekä suomalaisella että kansainvälisellä kentällä. Zacharyn soolot ovat sitä itseään, Pecu takoo rumpujaan tuttuun tyyliin ja Tolsan koskettimet ovat yksi niistä oleellisista elementeistä, mikä tekee Tarotista Tarotin. Kahta ensimmäistä levyä väheksymättä. Tuple Salmelan suurempi rooli on kaikkea muuta kuin virhe, sillä miehen yhteistyö vokaalipuolella itse maestro Hietalan kanssa kuulostaa suorastaan huikealta. Uskomattomalta. Käsittämättömältä. Biisien sovitustyö ansaitsee myös vastaavia kiitoksia. Löytyy niitä isoja, kaivattuja kertosäkeitä, sopivaa variaatiota ja koukkuja. Myös lyriikat ovat juuri sitä, mitä pitääkin.
You kneel, I accept! Metallia perkele!
****½ näin alkajaisiksi, aika näyttää kasvaako tämä sinne viismiikkaan asti. Potentiaalinen vuoden levy.
[edit:] Black, ei back. Pitää taas olla yks 'tun lukutaidoton puusilmä.
Nothing can never take away what I've seen with these tired eyes!!
Olipahan Tarot vireessä tänään nuokkari 44ssä. Ensimmäistä kertaa tätä bändiä livenä todistin eikä todellakaan tarvinnut pettyä kavereiden suoritukseen. Terveydentila ei mahdollistanut täysillä riehumista, mutta kyllä Hietaloiden seuraamidenkin mahtavaa oli. Marcock on ehdottomasti koko maailman kovimpia laulajia ja Sakke samaa sarjaa soolojensa osalta. Eikä muidenkaan jäsenten suorituksessa valittamista ole, vaikken mr. Tolsaa pahemmin nähnytkään Turtlen takaa.
I Rule!
I Rule!
-
- Paholainen
- Posts: 696
- Joined: Wed Aug 24, 2005 14:29
- Location: Oulu
- Contact:
Pakko kai nyt avautua tuosta Crows Fly Blackista kun on soinut töiden ohessa jo hyvän tovin. Näin jälkeenpäin olen aikalailla sitä mieltä että levy jää Suffer Our Pleasuresin varjoon vaikka hyviä hetkiä on paljon tälläkin. Nimibiisi, Traitor ja You levyn ehdottomana kärkikolmikkona ovat vielä kovaa kamaa ja pärjäävät edellislevyn vastaaville joita olivat I Rule, Pyre Of Gods sekä Undead Son. Ongelma onkin sitten muu kappalemateriaali joka ei pahemmin sytytä juuri miltään osin. Ashes To The Stars sekä Bleeding Dust toimivat vielä hyvin mutta muuten ei juurikaan säväytä. Toisaalta tasaisen vahvaan Suffer Our Pleasuresiin vertailu tuntuu turhalta, Tarot on aina Tarot ja loistavaa kamaa riittää. Mutta jonkun on aina toimittava mittapuuna.
Vähän aikaa sitten sain loput Remasterit hyllyyn kun paikallinen FreeRecordShop tempaisi pillit pussiin. Tarotin Stigmata sekä To Live Again tarttuivat kouraan ja varsinkin Stigmatan loistavuus oli unohtunut lähes täysin kokonaan ja se saikin hienoista addiktoitumista aikaan. To Live Again on sekin loistolevy mutta edelleen se ei livelevynä toimi niinkuin pitäisi, eli tunnelma ei kanna loppuun asti. Yksittäisinä paloina kuunneltuna sekin on loistava.
Vähän aikaa sitten sain loput Remasterit hyllyyn kun paikallinen FreeRecordShop tempaisi pillit pussiin. Tarotin Stigmata sekä To Live Again tarttuivat kouraan ja varsinkin Stigmatan loistavuus oli unohtunut lähes täysin kokonaan ja se saikin hienoista addiktoitumista aikaan. To Live Again on sekin loistolevy mutta edelleen se ei livelevynä toimi niinkuin pitäisi, eli tunnelma ei kanna loppuun asti. Yksittäisinä paloina kuunneltuna sekin on loistava.
Small green aliens scuttled out of his path, fearsome Martian warriors would not meet his gaze and the air froze when he croaked in his dark gravelly voice; "A pint of bitter Please mate".
-
- Wimp
- Posts: 41
- Joined: Tue Jan 06, 2004 17:55
-
- Wimp
- Posts: 41
- Joined: Tue Jan 06, 2004 17:55
En jaksa tarkastella onko jo postattu, mutta... mielenkiintoinen versiointi.
Tarottia esittää Moottörin Jyrinä.
Tarottia esittää Moottörin Jyrinä.
"Te epäuskoiset etsitte Saatanan viestiä, mutta minä olen Sundqvist!"
-
- Paholainen
- Posts: 696
- Joined: Wed Aug 24, 2005 14:29
- Location: Oulu
- Contact:
Meikäläinen menee katsomaan Tarotin 17.3 Jyväskylässä ja 24.3 Oulussa. Tosin harkinnassa on että toisena viikonloppuna menisin katsomaan Machine Menin mutta viikonloput kusee ristiin joten Tarot kai ohjelmistossa molempina viikonloppuina.
Small green aliens scuttled out of his path, fearsome Martian warriors would not meet his gaze and the air froze when he croaked in his dark gravelly voice; "A pint of bitter Please mate".
Huomenna olisi Teatrialla monikunnallisen Stargazeryn kanssa (3 biisiään tuolta) sitten, pitäähän sitä taas kerran mennä katsomaan. Pari-neljä edellistä nähtyä vetoaan ovat olleet lämppäri- tai festarikeikkoja, joten nyt sitten pidemmän kaavan kauttakin Jotain puheita on sattunut silmään, ettei Wings Of Darknessia välttämättä nyt tule setissä, rikollista.. mutta Back In The Fire on onneksi noussut ansaitsemaansa huomioon Tuplen co-vocals -aseman virallistamisen myötä.
Sent from my Panzerkampfwagen Tiger using Enigma
Tuonne sitä huomenna olen itsekin suuntaamassa. Toivottavasti ovella vielä lippuja myynnissä.Jussi K wrote:Huomenna olisi Teatrialla monikunnallisen Stargazeryn kanssa (3 biisiään tuolta) sitten, pitäähän sitä taas kerran mennä katsomaan. Pari-neljä edellistä nähtyä vetoaan ovat olleet lämppäri- tai festarikeikkoja, joten nyt sitten pidemmän kaavan kauttakin Jotain puheita on sattunut silmään, ettei Wings Of Darknessia välttämättä nyt tule setissä, rikollista.. mutta Back In The Fire on onneksi noussut ansaitsemaansa huomioon Tuplen co-vocals -aseman virallistamisen myötä.
Viimeksi Tarotti tuli nähtyä Jalometallissa, mutta silloinhan ei uusia biisejä kuultu You:ta enempää. Eli innolla odottelen uusia biisejä livenä, vaikkakin kyllä osa jo nähty juutuubin kautta kerran jos toisenkin.
"Te epäuskoiset etsitte Saatanan viestiä, mutta minä olen Sundqvist!"