Sepultura
Moderator: The Killer Krew
-
Clairvoyant
- Roudari
- Posts: 470
- Joined: Tue Jan 13, 2004 11:17
- Location: Hyvinkää
Nyt on täällä niin paljon Beneath The Remainsia tullut kehuttua. että levy pitää varmaan ostaa. Itse olen kuullut Sepulta vain satunnaisia kappaleita, ja helvetin kovalta thrash/deathilta kuulosti!
I believe in nothing, least of all in the word of shit
So hide in your shroud of urine, because I can't take the smell of it
- Exodus- Shroud Of Urine -
So hide in your shroud of urine, because I can't take the smell of it
- Exodus- Shroud Of Urine -
Nyt saatuani Arisen ja Beneath the Remainsin voin sanoa, että aika loistavaa meininkiä. Beneath on ansainnut kaiken tällä topicilla saamansa huomion. Kitarat ovat loistavat riffejä myöten ja Igor on ollut aikoinaan aika kova(saattaa olla vieläkin...). Ehdoton legenda levyjen joukossa. Arise ei jää paljoakaan jälkeen. Oli aika Sepultura viikonloppu...
Onkos se Morbid Visions hyvä??? Vois ostaa senkin.
Onkos se Morbid Visions hyvä??? Vois ostaa senkin.
-
Clairvoyant
- Roudari
- Posts: 470
- Joined: Tue Jan 13, 2004 11:17
- Location: Hyvinkää
Sain kaverilta Rootsin lainaan, ja täytyy sanoa, että tämä edustaa sitä huonointa Sepulturaa, liikaa Numetal vaikutteita, ja täysin turhia bongorumpu brassihömpötys biisejä ja introja. Kokonaisuutena ei kovin hyvä levy, olisi voinut 16 biisin sijasta ottaa vaikka puolet pois. Ainoat hyvät kappaleet ovat Roots Bloody Roots, Attitude sekä Ratamahatta, ainoa hyvä näistä brassisekoiluista, hauska, mikälie vieralija kappaleessa onkaan, on loistava.
Edit: Korjasin virheen, eli Ratamahatassa ei esiinnykkään Jon Davis, joka esiintyy levyn myöhemmässä kappaleessa
Edit: Korjasin virheen, eli Ratamahatassa ei esiinnykkään Jon Davis, joka esiintyy levyn myöhemmässä kappaleessa
Last edited by Clairvoyant on Sat Apr 30, 2005 0:43, edited 1 time in total.
I believe in nothing, least of all in the word of shit
So hide in your shroud of urine, because I can't take the smell of it
- Exodus- Shroud Of Urine -
So hide in your shroud of urine, because I can't take the smell of it
- Exodus- Shroud Of Urine -
Siis, jumalauta!! Tuossa aiemmin tänne kirjoittelin ja en silloin kovinkaan paljoa ollut Sepulturaa kuunnellut. Nyt on ollut tuo Arise levy kuuntelussa jo jonkun aikaa ja prkle että potkii! Aivan käsittämättömän kovaa thrashia. Tätä haluaa koko ajan lisää, mitä enemmän tätä kuuntelee. Tuolta kyseiseltä levyltä varsinkin tuo Dead Embryonic Cells- biisi on sellainen, että alta pois. Tuli kuunneltua tuota oikein urakalla viime lauantain saunaillassa. Nyt ei muuta kuin kauppaan ja lisää "vanhaa" Sepulturaa. Tuo uudempi ei ilmeisesti kovin hyvää olekaan? Tai siis Cavaleran jälkeinen. Vai mitä mieltä on enemmän bändiin tutustuneet? Tästä saa ihan uskomattomat kicksit. Ja naapurin mummo sydärin.. 
On sen verran kovaa tullut tätä luukutettua. Mutta eipä tää hiljasella miltään kuulostakaan.
On sen verran kovaa tullut tätä luukutettua. Mutta eipä tää hiljasella miltään kuulostakaan.You´ll take my life,
but I´ll take your´s too!
but I´ll take your´s too!
-
MuurarinEno
- Roudari
- Posts: 454
- Joined: Sat Jan 24, 2004 13:52
- Location: Nurmijärvi
Kuten esimerkiksi Krisiun. Mutta aiheeseen, kyllä levyt Chaos A.D:n asti ovat todellista rautaa. Siinä on nimittäin niin maailmanluokan rässiä, että alta pois. Inner Self on ehkä orkesterin paras esitys ikinä, vaikka vaikeahan näitä on järjestykseen ruveta laittamaan. Harmi vaan, että bändi meni täysin pilailuksi Chaos A.D:n jälkeen.Lappis wrote:^ Brasiliasta tulee paljo muitaki loistavia heavybändejä. ei tosin Mainstream-tasolla
"The nightmare corpse-city of R'lyeh was built in measureless eons behind history by the vast, loathsome shapes that seeped down from the dark stars. There lay great Cthulhu and his hordes, hidden in green slimy vaults."
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
-
Sick Bastard
- Wimp
- Posts: 48
- Joined: Tue May 24, 2005 15:58
Näin on ^.
Skitso on todella kova. Ei yhtään heikkoa lenkkiä biiseissä. Soundit ehkä vähän kuluneet, mutta ketä se haittaa kun musapuoli muuten on aivan järjettömän kovaa. Kannattaa myös hommata Chaos DVD tai jotenkin muuten tämä Barcelonan keikka (91 vai 92?). Se on tosi kova myös, vaikkakin saisi sisältää enemmän Beneathin biisejä. Muuten DVD on ehkä turha, kun se sisältää vain pari videota Ariselta ja loput on kuraa från Chaos A.D och Roots. Todella kova yhtye on kyllä kyseessä. Beneathia on kyllä "leppoisaa" soitella kitaralla...
Näin juuri kuten condemned tuossa alla sanoo! Paitsi että Beneath on mielestäni paras Sepultura albumi ikinä.
Skitso on todella kova. Ei yhtään heikkoa lenkkiä biiseissä. Soundit ehkä vähän kuluneet, mutta ketä se haittaa kun musapuoli muuten on aivan järjettömän kovaa. Kannattaa myös hommata Chaos DVD tai jotenkin muuten tämä Barcelonan keikka (91 vai 92?). Se on tosi kova myös, vaikkakin saisi sisältää enemmän Beneathin biisejä. Muuten DVD on ehkä turha, kun se sisältää vain pari videota Ariselta ja loput on kuraa från Chaos A.D och Roots. Todella kova yhtye on kyllä kyseessä. Beneathia on kyllä "leppoisaa" soitella kitaralla...
Näin juuri kuten condemned tuossa alla sanoo! Paitsi että Beneath on mielestäni paras Sepultura albumi ikinä.
Last edited by irmaid on Tue May 31, 2005 14:58, edited 2 times in total.
Sepulturasta alkoi rankemman musan kuuntelu ja sitä tulikin aikoinaan tahkottua ihan vitusti! Nyt ei ole kyllä vuosiin ollut yhtään levyä hyllyssä... Roots oli jo sillon ihan paskaa ja Lahden messilässä kävin kattomassa sekä toteamassa et ei toimi. Varsinkin jos vertaa chaos a.d:n kultturitalon keikkaan (96?) niin pilailuks oli mennyt koko touhu!
Happy with what you have to be happy with...
Olin paikalla. Puhumattakaan lämppäri Paradise Lostista, joka veti kyllä niin tylsöän ja ponnettoman keikan, että huhhuh. Ja mitä olen muita livetaltiointeja kuullut, niin ei tunnu toimivan muuallakaan.KARVA wrote:Varsinkin jos vertaa chaos a.d:n kultturitalon keikkaan (96?) niin pilailuks oli mennyt koko touhu!
"The nightmare corpse-city of R'lyeh was built in measureless eons behind history by the vast, loathsome shapes that seeped down from the dark stars. There lay great Cthulhu and his hordes, hidden in green slimy vaults."
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Dark Days Ahead
DDA@Facebook
Jep, oli ensimmäisiä kosketuksia Lostiin eikä se kovin loistavia muistoja jättänyt...Jukka wrote:Puhumattakaan lämppäri Paradise Lostista, joka veti kyllä niin tylsöän ja ponnettoman keikan, että huhhuh. Ja mitä olen muita livetaltiointeja kuullut, niin ei tunnu toimivan muuallakaan.
Happy with what you have to be happy with...
Sepultura- Beneath The Remains
Kultainen kasari. Se tiivistää aika paljon. Tällaisia levyjä ei tule enää nykyään ulos mistään. Ja se on perkeleen sääli. Tämä levy haistattaa paskat kaikenmaailman Jöötteporeille. Levy on täynnä metallihistorian hienoimpia thrash/death-riffejä eikä mitään ylimääräisiä Maiden-leikkejä melodioiden muodossa. Sepulturan luovuus ihan huipussaan ja tästä menemällä eteenpäin olisi musiikista tullut jo melkeinpä Deathia. Seuraaja nimeltä Arise ottikin biisirakenteissa hivenen takapakkia, mikä on vain hyvä asia. Muuten olisi voinut mennä jo liian kinkkiseksi.
Levyn avaa nimikkobiisi ja A. Kisserin mahtava akustinen kitara. Tämä onkin käytännössä ainoa kohta, missä levy rauhoittuu. Heti alussa? Kyllä.
Ja sitten lähtee. master nimeltä Igor Cavalera tulee mukaan rumpuineen ja homma on sen jälkeentaukoamatonta turpaanvetoa. Rässikomppi on tämän biisin ja koko levyn hallitseva teema. Ja kuka vielä väittää, että kunnon metallia ei voi tehdä normaalissa E-vireessä?
Lyriikat kertovat sodasta ja sen järjettömyydestä. " Who has won? Who has Died? Bebeath The Remains..."
Älytön rässipommitus jatkuu juuri sopivasti ja sitten tulee rytminvaihdos, välikohdat rauhallisemmalla kompilla ja kohti A. Kisserin sooloja, hivenen progemaisella rytminvaihdolla. Kisserin sooloista täytyy mainita erikseen, on niin erinomaista tyylitajua ja kammenheilutusta. Tilu ei todellakaan pääosassa, vaan se tyyli ja kappaleet. Joka biisistä Sepulturalla tällä levyllä huokuu tyylitaju ja sovittamisen riemuvoitot. Aloittelevien kitaristien kannattaa kuunnella tätä tarkasti, näin rakennetaan biiseistä kokonaisuus, ei mikään riffien sillisalaatti.
Loppuun huuto Beneath the remains ja vielä viimeiset rässäykset pää heiluen. Kisser kampeaa vielä lioppuun ja aloitus on takana. Ja pelin henki varsin selvä. Hengästyttää.
Inner Self
Levyn hitaampi pala ja ainoa biisi Sepalta, missä on bassokuvio LOL . Basso ei ole koskaan ollut Sepulturan pääsoitin todellakaan, vaan kitarat ja Igor Cavaleran hämmästyttävä rumpalointi.
Tämä biisi siis menee eteenpäin varsin hitaalla kompilla, rakentaen kliimaksia eli rässikomppia ja kertsiä maltilla. Loistava veto kyllä kyseessä, mutta minun korvaani kuitenkin levyn heikoin kappale. Kertoo oleellisen tästä levystä, näinkin vahva kappale on sen heikoin.
Keskivaiheilla tulee tosin todella hienoa tunnelmointia, toinen kitara soittaa kliiniä ja toinen jatkaa säröt päällä, pientä puhelaulua päällä ja hidastus.
Alkaa biisin nopeammat vaiheet, jotka myös kuitenkin rakennetaan maltilla eikä lähdetä meuhkaamaan heti nopeimmalla vaihteella.
Soolojen vuoro ja nehän Mr. Kisser osaa. Mieheltä löytyy taustaa myös kymmenen vuotta akustisesta kitarasta opiskelleena, minkä kuulee kyllä.
Levyn mahtavasta materiaalista tämä biisi kuitenkin jää auttamatta väliinputoajaksi.
Stronger than hate
Tätä biisiä on ollut mukana tekemässä myös Kelly Schaeffer. Tosin vain lyriikoiden muodossa, itse musa on ehtaa Sepulturaa eli ihan tolkutonta kitarariffittelyä.
Toisin kuin edellinen biisi, tämä lähtee vauhtiin ja rässäämään heti alusta alkaen, päälle vielä Kisserin soolot.
Itse laulukohta mennään hivenen hitaammin, hienon riffin jauhaessa takana. Kertsi laittaa Igorin jalat töihin eli poljentaa basareilla luvassa.
Max Cavaleran ääni on kyllä loistava tällä levyllä, sopii musiikkiin kuin nyrkki persauksiin. Mieshän muuten soittaa nelikielistä kitaraa eli hoitelee vain ja ainoastaan kompit.
Ennen sooloa olevat rässiriffit ovat ihan A-luokan kamaa, niskat heiluvat väkisillä. Itse soolot taattua Kisser-kamaa eli kampea ja tyyliä.
Soolonjälkeinen hidastusriffi varsin hieno, Kisserin heittäessä jotain melodiantynkää skitastaan esiin muiden kompatessa taustalla. Kyseessä varsin Sepulturamainen " melodia ", vaikea selittää sen enempää. Ei mitään HHJJ-settiä todellakaan.
Biisin loppu on varsin persoonallinen. Akustinen basso? Heittää todella mielenkiintoiset kuviot loppuun.
Loistoveto mutta levyn biisinjärjestys on varsin onnistunut; tämäkin biisi rakentelee vasta isompaa kliimaksia, joka on tulossa levyn loppupään biisien muodossa
Mass Hypnosis
Varsin tuttu biisi, on myös heitetty vuonna -02 tämä biisi coverina keikalla ja kyllä toimi. Tämän levyn huono puoli onkin siinä, että tekisi mieli heittää jokainen biisi coverina keikalla.
Pääriffi perustuu vain ja ainoastaan E-säveleen. Sepultura vain teki siitä neroutta vaikeilla rytmeillään. Loistavaa reeniä muuten kitaristeille, itse olen tätä levyä soittanut reenitarkoituksessa jo yli kymmenen vuotta. Ja vieläkin tulee hiki.
Pääriffi onkin sitten melkoisen synkkää kamaa, rässikompin jauhaessa taustalla.
Biisin keskiosasta löytyy myös jälleen varsin hienoa kamaa, Sepamaista meldoiaa ja pyäytyksiä, ennen sooloa. Kisser kyllä osasi nämä soolojen teot. Ne tuntuvat menevän aina nimenomaanb iisien ehdoilla.
Välikohta soolon jälkeen aikamoista yleisönhuudatusta. Ja sitähän se onkin. Jälleen toinen kitara vetää akustista ja toinen säröt päällä ja jälleen vuorossa Kisserin soolot. Turhaa kait sanoa, että jälleen kyseessä erinomaiset sooloilut.
Igorin rullaavaan rumputyöskentelyyn tulee kiinnitettyä huomiota melkeinpä koko ajan, on niin käsittämättömän rullaavaa soittoa.
Sarcastic Existence
tämä biisi lähtee käyntiin hiljaa feidautuvalla rumpuintrolla. Igor polkee basareita ja sellaista. Kitarat ja basso mukaan. Tässä vaiheessa aina odottelee, että mitähän tappavaa tulee seuraavaksi, vaikka onkin hyvin tiedossa. Loistavasti rakennetaan tunnelmaa. Ja sieltähän se tulee; Rässikomppia tappavalla riffillä. Tätä kymmenisen sekuntia ja vuorossa jälleen Sepulturamaiset tunnelmoinnit. Väliriffiä hetki ja jälleen Kisserin soolokitara tekee tappavaa työtä. Komppi on hitaana koko ajan, kunnes on aika painella taas rässikompin maailmaan. Pysäytys ja laulut mukaan.
Riitasoinnulla jatketaan humppaamista laulun jälkeen hetki ja vuorossa jälleen pysäytys
Rytmikikkailua hivenen, basarit ja kitarat samassa rytmissä. Ja Kisser päättää tähän väliin heittää jotain soolontynkää. Mikäs siinä, en laita pahakseni, noilla taidoilla ja tyylitajuilla.
Tässä biisissä muuten pääsoolossa on varsin mallikelpoinen kammenheilutus soolon loppuun. Kuuntelemisen arvoinen. Vapise Slayer ja kammet!
Loppu on tässä biisissä ihan loistava.
Slaves of pain
Henk. koht. suosikkini ja ihan varma tuleva cover-veto omalle bändilleni. Jos tämä biisi ei laita niskoja liikkumaan, ei sitten mikään.
Alku lähtee tanakasti heti pysäyttelyillä, riffi jauhamaan yksin ja sit rummut mukaan. Ja sitten siirrytäänkin taas rässäämisen maailmaan.
Tämäkin kuulostaa varsin synkältä kamalta. Kertosäe kertoo kaiken:
" Life ends
Feeling death
Slaves of pain! "
Loistavaa kamaa! Biisinnimistä muuten erikoisplus. Mäkin voisin tehdä biisin, minkä nimi on Slaves of pain. Enkä ole koskaan Sepulturaa kuunnellut...
Tämä biisi on aika lyhyt ja ei niin kimurantti rakenteeltaan kuin muut biisit tällä levyllä. Toki tästäkin noi pakolliset rytminvaihdokset ja temponvaihtelut löytyy, mutat jotenkin tuntuu, että niitä ei ole siinä määrin kuin noissa muissa biiseissä.
Lopussa rässikompin päällä on taas ihan loistavan synkkä riffi. Tuollaisia pitäisi keksiä itsekkin.
Ihan perfect biisi!
Lobotomy
Tämä biisi kanssa lähtee pienellä rumpuintrolla, tosin se on lyhyt. Hauska rytmittelykohta on heti alussa kitaroilla ja sitten tuleekin tappavaa riffiä. Hetki tuota hidastempoista tappoa kunnes taas humpataan. Synkkä on tämänkin biisin lauluriffi. Oikeata maailmanlopun meininkiä tavallaan.
Nämä biisien rakenteet ovat kyllä juuri sellaisia ku tässä musiikissa pitää ollakkin. Juuri kun tuntuu, että rässikomppi alkaa puuduttamaan ( mikä ei ole mitenkään mahdollista! ) nämä jätkät hiljentää sopivasti tahtia.
ennen sooloja luvasa jälleen hidasta tempoa hetki. Sitten kiihdytetään ja luvassa soolot. Tässä täytyy mainita ihan erinomaisesta soolontaustariffistä. Jäätävän synkkä. Ja sen jälkeinen kohta on levyn kohokohta! Voi jumalauta mikä riffi. Ja sit rässätään! Rock Very Happy
Biisin loppu on varsin loistava. Pari pysäytystä ja paluu tuohon levyn ykkösriffiin.
Lopussa käydään sama teema kuin alussa ja sitten biisi onkin over
Hungry
Tämä on mielenkiintoinen biisi. Startti on aika jännä tälle levylle. Omalla tavallaan kaunis kitara starttaa biisin. Itse lauluriffi on taas aika hauskaa rytmittelyä.
Sen jälkeiset pysäytykset ovat ihan loistavia kunnes palataan taas pääriffiin eli lauluriffiin. Minuutti ja 20 sekuntia tässä rässikompilla mentiin kunnes on aika jälleen hidastaa komppia. Sepan peruskaava siis.
Tämä biisi on levyn toinen hivenen iisimpi veto. Vaikka rässikomppia onkin, tässä biisissä ei ole kuitekaan sellaista raivoa ja lopun tuntua kuin muissa biiseissä. Mikä on varsin hyvä juttu, koska viimeinen biisi onkin sellaista mättöä, että oksat pois. Välillä on ihan hyvä rauhoittua, jaksaa vielä puristaa sen viimeisen voimanrippeen kehostaan ulos.
Varsin hienot ja onnistuneet soolot tässä biisissä, viitteitä Arisesta havaittavissa ja paljon. Arisella on paljon juurikin tuollaisia sooloja.
Tämä lienee se biisi, minkä soittaisin esim. Johannalle, jos sille pitäisi tätä levyä kaupitella Very Happy tai muuten vaan hehkuttaa.
Primitive Future
Levyn päätösraita ja varsin agressiivinen sellainen. Iskee aika lujasti heti kättelyssä naamariin. Tästä on leikki kaukana.
Tässä biisissä on turhat jazzailut jätetty totaalisesti pois, tässä vain runtataan. Tosin on tässä Sepulturan tunnuspiirteet havaittavissa, jo heti ensimmäisen lauluosion jälkeen.
Kertosäe on poljentaa hitaalla kompilla. Tosin vain hetki koska sit taas palataan pääriffin pariin joka rässää helvetin brutaalisti.
Vasta tässä vaiheessa, kertsin jälkeen ja yhden lauluosion jälkeen, biisi alkaa rauhoittumaan hivenen. Sekin Kisserin soolojen takia.
Sitten jälleen mennään ja vauhdilla. Brutaalia menoa tämä biisi kyllä on, lukuunottamatta noita Kisserin sooloja. Varsin mielenkiintoinen valinta lopetusbiisiksi, mutta eipä siitä ole kukaan koskaan valittanut. Enkä sitä valitusta aloita minäkään.
Levy on täydellinen. Sepulturan musiikillinen huipentuma ehdottomasti. Arisella on hetkensä kyllä, mutta se levy alkaa jo toistamaan itseään ja Sepa plagio Arisella jo välillä itseään parissa biisissä. Myös tappokoukut puuttuvat siltä toisinaan, toisin ku tältä levyltä. Tosin Arise-biisi jo yksinään nostaa levyn mestariteokseksi. Mutta takaisin tähän levyyn.
BTR-saundit ovat kyllä loistavat, levyhän on vuodelta -89. Samana vuonna muistaakseni tätä ensimmäisen kerran kuulin ja ei tämä levy ole vieläkään vanhentunut päivääkään. Hirvittävässä tehokuuntelussa on taas levy ollut.
Kyllä on Slayerit ja muut kaukana tästä tasosta, vieläkin. Myös soittajista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta rumpalia nimeltään Igor Cavalera ja soolokitaristia nimeltään Andreas Kisser.
Tunnetusti tämänkin bändin hajoitti nainen. Max Cavaleran vaimohan oli Sepulturan kiertumanageri tai vastaava ja hän halusi yllättäen antaa Maxille enemmän rahaa kuin bändin muille jätille. Yllättäen bändin muut jäsenet eivät olleet samaa mieltä.
Igor ja Max eivät ole jutelleet toisilleen kuulemma yli kuuteen vuoteen. Kiva veljessuhde. Kiva vaimo Maxilla.
Itse Max Cavalerahan on ihan retuperällä näinä päivinä. Miehen Soulfly yhtye on totaalsita pomppukuraa ja mies itse on tullut kuulemma uskoon. Jepjep. Olisiko aika kuolla?
Sepultura yrittää jotain sontaa vieläkin luoda. Varsin huonoa sellaista.
Maxin paluuta Sepulturaan elättelin monen monituista vuotta, mutta toi uskoontulo pilasi senkin. Sepultura reunion ja gospelia yhdistettynä pomppusontaan? Ei kiitos.
Lainatkaa tämä levy, jos tulee kirjastossa vastaan ja on ennestään tuntematon.
Tulipa kirjoitettua, mulla oli tylsää. Piti keksiä tekemistä.
Kultainen kasari. Se tiivistää aika paljon. Tällaisia levyjä ei tule enää nykyään ulos mistään. Ja se on perkeleen sääli. Tämä levy haistattaa paskat kaikenmaailman Jöötteporeille. Levy on täynnä metallihistorian hienoimpia thrash/death-riffejä eikä mitään ylimääräisiä Maiden-leikkejä melodioiden muodossa. Sepulturan luovuus ihan huipussaan ja tästä menemällä eteenpäin olisi musiikista tullut jo melkeinpä Deathia. Seuraaja nimeltä Arise ottikin biisirakenteissa hivenen takapakkia, mikä on vain hyvä asia. Muuten olisi voinut mennä jo liian kinkkiseksi.
Levyn avaa nimikkobiisi ja A. Kisserin mahtava akustinen kitara. Tämä onkin käytännössä ainoa kohta, missä levy rauhoittuu. Heti alussa? Kyllä.
Ja sitten lähtee. master nimeltä Igor Cavalera tulee mukaan rumpuineen ja homma on sen jälkeentaukoamatonta turpaanvetoa. Rässikomppi on tämän biisin ja koko levyn hallitseva teema. Ja kuka vielä väittää, että kunnon metallia ei voi tehdä normaalissa E-vireessä?
Lyriikat kertovat sodasta ja sen järjettömyydestä. " Who has won? Who has Died? Bebeath The Remains..."
Älytön rässipommitus jatkuu juuri sopivasti ja sitten tulee rytminvaihdos, välikohdat rauhallisemmalla kompilla ja kohti A. Kisserin sooloja, hivenen progemaisella rytminvaihdolla. Kisserin sooloista täytyy mainita erikseen, on niin erinomaista tyylitajua ja kammenheilutusta. Tilu ei todellakaan pääosassa, vaan se tyyli ja kappaleet. Joka biisistä Sepulturalla tällä levyllä huokuu tyylitaju ja sovittamisen riemuvoitot. Aloittelevien kitaristien kannattaa kuunnella tätä tarkasti, näin rakennetaan biiseistä kokonaisuus, ei mikään riffien sillisalaatti.
Loppuun huuto Beneath the remains ja vielä viimeiset rässäykset pää heiluen. Kisser kampeaa vielä lioppuun ja aloitus on takana. Ja pelin henki varsin selvä. Hengästyttää.
Inner Self
Levyn hitaampi pala ja ainoa biisi Sepalta, missä on bassokuvio LOL . Basso ei ole koskaan ollut Sepulturan pääsoitin todellakaan, vaan kitarat ja Igor Cavaleran hämmästyttävä rumpalointi.
Tämä biisi siis menee eteenpäin varsin hitaalla kompilla, rakentaen kliimaksia eli rässikomppia ja kertsiä maltilla. Loistava veto kyllä kyseessä, mutta minun korvaani kuitenkin levyn heikoin kappale. Kertoo oleellisen tästä levystä, näinkin vahva kappale on sen heikoin.
Keskivaiheilla tulee tosin todella hienoa tunnelmointia, toinen kitara soittaa kliiniä ja toinen jatkaa säröt päällä, pientä puhelaulua päällä ja hidastus.
Alkaa biisin nopeammat vaiheet, jotka myös kuitenkin rakennetaan maltilla eikä lähdetä meuhkaamaan heti nopeimmalla vaihteella.
Soolojen vuoro ja nehän Mr. Kisser osaa. Mieheltä löytyy taustaa myös kymmenen vuotta akustisesta kitarasta opiskelleena, minkä kuulee kyllä.
Levyn mahtavasta materiaalista tämä biisi kuitenkin jää auttamatta väliinputoajaksi.
Stronger than hate
Tätä biisiä on ollut mukana tekemässä myös Kelly Schaeffer. Tosin vain lyriikoiden muodossa, itse musa on ehtaa Sepulturaa eli ihan tolkutonta kitarariffittelyä.
Toisin kuin edellinen biisi, tämä lähtee vauhtiin ja rässäämään heti alusta alkaen, päälle vielä Kisserin soolot.
Itse laulukohta mennään hivenen hitaammin, hienon riffin jauhaessa takana. Kertsi laittaa Igorin jalat töihin eli poljentaa basareilla luvassa.
Max Cavaleran ääni on kyllä loistava tällä levyllä, sopii musiikkiin kuin nyrkki persauksiin. Mieshän muuten soittaa nelikielistä kitaraa eli hoitelee vain ja ainoastaan kompit.
Ennen sooloa olevat rässiriffit ovat ihan A-luokan kamaa, niskat heiluvat väkisillä. Itse soolot taattua Kisser-kamaa eli kampea ja tyyliä.
Soolonjälkeinen hidastusriffi varsin hieno, Kisserin heittäessä jotain melodiantynkää skitastaan esiin muiden kompatessa taustalla. Kyseessä varsin Sepulturamainen " melodia ", vaikea selittää sen enempää. Ei mitään HHJJ-settiä todellakaan.
Biisin loppu on varsin persoonallinen. Akustinen basso? Heittää todella mielenkiintoiset kuviot loppuun.
Loistoveto mutta levyn biisinjärjestys on varsin onnistunut; tämäkin biisi rakentelee vasta isompaa kliimaksia, joka on tulossa levyn loppupään biisien muodossa
Mass Hypnosis
Varsin tuttu biisi, on myös heitetty vuonna -02 tämä biisi coverina keikalla ja kyllä toimi. Tämän levyn huono puoli onkin siinä, että tekisi mieli heittää jokainen biisi coverina keikalla.
Pääriffi perustuu vain ja ainoastaan E-säveleen. Sepultura vain teki siitä neroutta vaikeilla rytmeillään. Loistavaa reeniä muuten kitaristeille, itse olen tätä levyä soittanut reenitarkoituksessa jo yli kymmenen vuotta. Ja vieläkin tulee hiki.
Pääriffi onkin sitten melkoisen synkkää kamaa, rässikompin jauhaessa taustalla.
Biisin keskiosasta löytyy myös jälleen varsin hienoa kamaa, Sepamaista meldoiaa ja pyäytyksiä, ennen sooloa. Kisser kyllä osasi nämä soolojen teot. Ne tuntuvat menevän aina nimenomaanb iisien ehdoilla.
Välikohta soolon jälkeen aikamoista yleisönhuudatusta. Ja sitähän se onkin. Jälleen toinen kitara vetää akustista ja toinen säröt päällä ja jälleen vuorossa Kisserin soolot. Turhaa kait sanoa, että jälleen kyseessä erinomaiset sooloilut.
Igorin rullaavaan rumputyöskentelyyn tulee kiinnitettyä huomiota melkeinpä koko ajan, on niin käsittämättömän rullaavaa soittoa.
Sarcastic Existence
tämä biisi lähtee käyntiin hiljaa feidautuvalla rumpuintrolla. Igor polkee basareita ja sellaista. Kitarat ja basso mukaan. Tässä vaiheessa aina odottelee, että mitähän tappavaa tulee seuraavaksi, vaikka onkin hyvin tiedossa. Loistavasti rakennetaan tunnelmaa. Ja sieltähän se tulee; Rässikomppia tappavalla riffillä. Tätä kymmenisen sekuntia ja vuorossa jälleen Sepulturamaiset tunnelmoinnit. Väliriffiä hetki ja jälleen Kisserin soolokitara tekee tappavaa työtä. Komppi on hitaana koko ajan, kunnes on aika painella taas rässikompin maailmaan. Pysäytys ja laulut mukaan.
Riitasoinnulla jatketaan humppaamista laulun jälkeen hetki ja vuorossa jälleen pysäytys
Rytmikikkailua hivenen, basarit ja kitarat samassa rytmissä. Ja Kisser päättää tähän väliin heittää jotain soolontynkää. Mikäs siinä, en laita pahakseni, noilla taidoilla ja tyylitajuilla.
Tässä biisissä muuten pääsoolossa on varsin mallikelpoinen kammenheilutus soolon loppuun. Kuuntelemisen arvoinen. Vapise Slayer ja kammet!
Loppu on tässä biisissä ihan loistava.
Slaves of pain
Henk. koht. suosikkini ja ihan varma tuleva cover-veto omalle bändilleni. Jos tämä biisi ei laita niskoja liikkumaan, ei sitten mikään.
Alku lähtee tanakasti heti pysäyttelyillä, riffi jauhamaan yksin ja sit rummut mukaan. Ja sitten siirrytäänkin taas rässäämisen maailmaan.
Tämäkin kuulostaa varsin synkältä kamalta. Kertosäe kertoo kaiken:
" Life ends
Feeling death
Slaves of pain! "
Loistavaa kamaa! Biisinnimistä muuten erikoisplus. Mäkin voisin tehdä biisin, minkä nimi on Slaves of pain. Enkä ole koskaan Sepulturaa kuunnellut...
Tämä biisi on aika lyhyt ja ei niin kimurantti rakenteeltaan kuin muut biisit tällä levyllä. Toki tästäkin noi pakolliset rytminvaihdokset ja temponvaihtelut löytyy, mutat jotenkin tuntuu, että niitä ei ole siinä määrin kuin noissa muissa biiseissä.
Lopussa rässikompin päällä on taas ihan loistavan synkkä riffi. Tuollaisia pitäisi keksiä itsekkin.
Ihan perfect biisi!
Lobotomy
Tämä biisi kanssa lähtee pienellä rumpuintrolla, tosin se on lyhyt. Hauska rytmittelykohta on heti alussa kitaroilla ja sitten tuleekin tappavaa riffiä. Hetki tuota hidastempoista tappoa kunnes taas humpataan. Synkkä on tämänkin biisin lauluriffi. Oikeata maailmanlopun meininkiä tavallaan.
Nämä biisien rakenteet ovat kyllä juuri sellaisia ku tässä musiikissa pitää ollakkin. Juuri kun tuntuu, että rässikomppi alkaa puuduttamaan ( mikä ei ole mitenkään mahdollista! ) nämä jätkät hiljentää sopivasti tahtia.
ennen sooloja luvasa jälleen hidasta tempoa hetki. Sitten kiihdytetään ja luvassa soolot. Tässä täytyy mainita ihan erinomaisesta soolontaustariffistä. Jäätävän synkkä. Ja sen jälkeinen kohta on levyn kohokohta! Voi jumalauta mikä riffi. Ja sit rässätään! Rock Very Happy
Biisin loppu on varsin loistava. Pari pysäytystä ja paluu tuohon levyn ykkösriffiin.
Lopussa käydään sama teema kuin alussa ja sitten biisi onkin over
Hungry
Tämä on mielenkiintoinen biisi. Startti on aika jännä tälle levylle. Omalla tavallaan kaunis kitara starttaa biisin. Itse lauluriffi on taas aika hauskaa rytmittelyä.
Sen jälkeiset pysäytykset ovat ihan loistavia kunnes palataan taas pääriffiin eli lauluriffiin. Minuutti ja 20 sekuntia tässä rässikompilla mentiin kunnes on aika jälleen hidastaa komppia. Sepan peruskaava siis.
Tämä biisi on levyn toinen hivenen iisimpi veto. Vaikka rässikomppia onkin, tässä biisissä ei ole kuitekaan sellaista raivoa ja lopun tuntua kuin muissa biiseissä. Mikä on varsin hyvä juttu, koska viimeinen biisi onkin sellaista mättöä, että oksat pois. Välillä on ihan hyvä rauhoittua, jaksaa vielä puristaa sen viimeisen voimanrippeen kehostaan ulos.
Varsin hienot ja onnistuneet soolot tässä biisissä, viitteitä Arisesta havaittavissa ja paljon. Arisella on paljon juurikin tuollaisia sooloja.
Tämä lienee se biisi, minkä soittaisin esim. Johannalle, jos sille pitäisi tätä levyä kaupitella Very Happy tai muuten vaan hehkuttaa.
Primitive Future
Levyn päätösraita ja varsin agressiivinen sellainen. Iskee aika lujasti heti kättelyssä naamariin. Tästä on leikki kaukana.
Tässä biisissä on turhat jazzailut jätetty totaalisesti pois, tässä vain runtataan. Tosin on tässä Sepulturan tunnuspiirteet havaittavissa, jo heti ensimmäisen lauluosion jälkeen.
Kertosäe on poljentaa hitaalla kompilla. Tosin vain hetki koska sit taas palataan pääriffin pariin joka rässää helvetin brutaalisti.
Vasta tässä vaiheessa, kertsin jälkeen ja yhden lauluosion jälkeen, biisi alkaa rauhoittumaan hivenen. Sekin Kisserin soolojen takia.
Sitten jälleen mennään ja vauhdilla. Brutaalia menoa tämä biisi kyllä on, lukuunottamatta noita Kisserin sooloja. Varsin mielenkiintoinen valinta lopetusbiisiksi, mutta eipä siitä ole kukaan koskaan valittanut. Enkä sitä valitusta aloita minäkään.
Levy on täydellinen. Sepulturan musiikillinen huipentuma ehdottomasti. Arisella on hetkensä kyllä, mutta se levy alkaa jo toistamaan itseään ja Sepa plagio Arisella jo välillä itseään parissa biisissä. Myös tappokoukut puuttuvat siltä toisinaan, toisin ku tältä levyltä. Tosin Arise-biisi jo yksinään nostaa levyn mestariteokseksi. Mutta takaisin tähän levyyn.
BTR-saundit ovat kyllä loistavat, levyhän on vuodelta -89. Samana vuonna muistaakseni tätä ensimmäisen kerran kuulin ja ei tämä levy ole vieläkään vanhentunut päivääkään. Hirvittävässä tehokuuntelussa on taas levy ollut.
Kyllä on Slayerit ja muut kaukana tästä tasosta, vieläkin. Myös soittajista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta rumpalia nimeltään Igor Cavalera ja soolokitaristia nimeltään Andreas Kisser.
Tunnetusti tämänkin bändin hajoitti nainen. Max Cavaleran vaimohan oli Sepulturan kiertumanageri tai vastaava ja hän halusi yllättäen antaa Maxille enemmän rahaa kuin bändin muille jätille. Yllättäen bändin muut jäsenet eivät olleet samaa mieltä.
Igor ja Max eivät ole jutelleet toisilleen kuulemma yli kuuteen vuoteen. Kiva veljessuhde. Kiva vaimo Maxilla.
Itse Max Cavalerahan on ihan retuperällä näinä päivinä. Miehen Soulfly yhtye on totaalsita pomppukuraa ja mies itse on tullut kuulemma uskoon. Jepjep. Olisiko aika kuolla?
Sepultura yrittää jotain sontaa vieläkin luoda. Varsin huonoa sellaista.
Maxin paluuta Sepulturaan elättelin monen monituista vuotta, mutta toi uskoontulo pilasi senkin. Sepultura reunion ja gospelia yhdistettynä pomppusontaan? Ei kiitos.
Lainatkaa tämä levy, jos tulee kirjastossa vastaan ja on ennestään tuntematon.
Tulipa kirjoitettua, mulla oli tylsää. Piti keksiä tekemistä.
"To be alive is more than just breathing"
^^ Tekstiä lukiessa alkoi itseäkin mietityttää, että mistä kaikesta olen jäänyt paitsi? No ainakin tekstiin vedoten voin sanoa, että erittäin monesta asiasta. Yritän korjata asiaa ostamalla tämän levyn seuraavaksi, tämä oli lupaus! Pää alkoi jo melkeenpä heilumaan tekstiä lukiessa, täytynee tästä lähteä kauppaan.
Rässiä kehiin!
Rässiä kehiin!
-
Sick Bastard
- Wimp
- Posts: 48
- Joined: Tue May 24, 2005 15:58
Paljosta oot jääny paitsi, sen voin minäkin sanoa. Suosittelen itekin lämpimästi tuo levyn ostoa.Ipe wrote:^^ Tekstiä lukiessa alkoi itseäkin mietityttää, että mistä kaikesta olen jäänyt paitsi? No ainakin tekstiin vedoten voin sanoa, että erittäin monesta asiasta.
Ite kipasin eilen hakemassa tuon Morbid Visionsin. Ei oo vielä mitenkään erityisen selvää mielipidettä ehtinyt levystä muodostua, tarvitaan vielä joitakin kuuntelukertoja. Mut ei tää kyllä paskemmalta kuulosta tääkään. Ja sit vielä se skitso, niin kyllä se tästä...
